Tunnetko ketään, jolta on häät peruuntuneet viime hetkellä?

Häät kyllä pidettiin, sosiaalisen paineen vuoksi, olihan jo hääpaikkakin maksettu, kakkuineen päivineen, kutsuvieraat tulossa jne.

Sulho lahjoitti pettämisen myötä satiaiset tulevalle morsiamelle vain vähän ennen häitä.

Ero tuli vähän myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Mun omat häät taitaa peruuntua, mutta en vielätiedä että kuinka kauan ennen häitä, varmasti jo ennen kuin mitään on kunnolla suunniteltu tai maksettu. Syynä se että olisi kannattanut mennä naimisiin silloin heti, ei enää näin 5v jäkeen. Pelottaa juuri tuo, että sitten huomaankin että en haluakaan olla tämän miehen kanssa lopun elämääni. Nyt jos en mene naimisiin, niin minun ei tarvitse ajatella tuota loppuelämäasiaa, vaan voin ihan rauhassa elellä onnellisena mieheni kanssa. Jos olisimme menneet naimisiin silloin 3v sitten kun minä asiaa kysyin ja ehdotin(mies ei ollut valmis vielä silloin) niin olisimme tyytyväisinä naimisissa, koska silloin "tiesin" että hänet haluan rinnalleni loppuelämäksi. Nyt en ole enää asiasta varma, koska 5v jälkeen ei enää tule ajateltua asiaa noin rakastuneesti. Meidän piti mennä naimisiin tänä kesänä(miehen toiveesta) mutta minä halusin siirtää ensi kesälle häät. Uskon tosin ettei niitä tule. En usko myöskään että eroamme, koska rakastamme toisiamme, mutta rakastamme toisiamme nyt, ja se riittäkööt, en halua miettiä loppuelämääni, vaan sen näkee sitten miten lopulta kävi. En viitsi sotkea siihen naimisiinmenoja.

Kummallista ajattelua, että kolme vuotta yhdessä olleena olisit ollut "ikuisesta" varma mutta kaksi vuotta tämän jälkeen et. Niinkö kauan se "ikuisuus" olisi kestänyt? Ei sillä, eihän naimisiin tarvitse mennä jos ei koe asiaa omakseen eikä siinä ole mitään vikaa. Minä menin naimisiin kun olimme olleet yhdessä viisi vuotta ja ihan yhtä paljon rakastin miestä silloin, kun kaksi vuotta aikaisemminkin.

Vaimo häipyi kohta häiden jälkeen kotoa. Otti yhden taulun kainaloon ja laittoi pöydälle lapun ".Miksi sinä kuvittelet, että jotain piiaksi alan . Laita omat ruokasi ja siivoa jälkesi, ei tämmösestä ollut mitään puhetta". Ei koskaan tullut takaisin. Tunnen tämän naisen , on äidin työtoveri. Hän on oikei tyytyväinen yksin kahden kissan kanssa. Hän ei suostunut tekemään vielä toista työpäivää kotitöissä yksin.

Sulhanen teki itsemurhan kaksi viikkoa ennen häitä. Syytä ei koskaan kukaan saanut tietää. En tuntenut paria kovin hyvin, mutta kyllä siinä itselläkin meni muutama päivä itkiessä morsiamen puolesta. En voi edes kuvitella, miltä hänestä tuntui. Aivan kamala tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Tätini kihlattu kuoli auto-onnettomuudessa neljä päivää ennen häitä. Rattijuoppo ajoi kolmion takaa eteen. Olin tuolloin vasta 2-vuotias, joten en muista tapahtumista mitään, voin vain kuvitella miten kamalaa aikaa se tädilleni oli. Muutenkin, että puoliso kuolee yllättäen, mutta vielä juuri häiden alla, joten onnelliset häävalmistelut vaihtuivat hautajaisjärjestelyihin.

Meni 6 vuotta myöhemmin naimisiin uuden sulhon kanssa ja saivat lapsia, vaikuttavat kaikinpuolin onnellisilta. Hänellä on vielä heidän kihlajaiskuva ja molempien kihlasormukset kehyksissä vitriinissä. Nykyiselle miehelle tämä menneisyys on ok, hän enimmäkseen hoiti ex-kihlatun hautaakin heidän avioliiton ensivuosina, kun tädillä oli tosi vaikea käydä siellä häidensä jälkeen. Mielestäni todella liikuttavaa.

Tiedän tapauksen, jossa toinen kuoli noin viikko häiden jälkeen. Kyseessä vielä uskovainen pari, joka ei ollut asunut yhdessä ennen avioliittoa.

Todella sydäntäriipiviä kohtaloita ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Sulhanen teki itsemurhan kaksi viikkoa ennen häitä. Syytä ei koskaan kukaan saanut tietää. En tuntenut paria kovin hyvin, mutta kyllä siinä itselläkin meni muutama päivä itkiessä morsiamen puolesta. En voi edes kuvitella, miltä hänestä tuntui. Aivan kamala tapaus.

Jos avioliitto ei sittenkään kuulostanut niin houkuttelevalta?

Omani meinasivat, tuli kriisi suhteeseenvain vähän ennen häitä, mutta ihan jo sosiaalisen paineen takia en olisi voinut häitä perua, vaikka sitäkin harkitsin tilanteen tasaantumiseen odottelemaan. Edelleen yhdessä ollaan 6v myöhemmin ja kivasti menee.

Yhden tutun morsian ei tullut maistraattiin. Oli vain tullut siihen tulokseen, ettei halua vielä mennä naimisiin. Suhdetta halusi kyllä jatkaa. Itse asiassa en ole varma, jatkuiko suhde vielä sen jälkeen. Kyseinen tuttava on jo aikoja sitten kuollut, en voi kysyä häneltä, mutta eivät he ainakaan monta vuotta olleet enää yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Paras kaveri oli menossa vihille elämänsä rakkauden kanssa, kaikki oli i-h-a-n-a-a. Viikkoa ennen  sulhanen hakkasi morsiamen sairaalakuntoon, koska morsian oli hääpukuliikkeen ulkopuolella hymyillyt viekoittelevasti jollekin ohikulkijalle.

Millasia ne sun huonommat kaverit on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras kaveri oli menossa vihille elämänsä rakkauden kanssa, kaikki oli i-h-a-n-a-a. Viikkoa ennen  sulhanen hakkasi morsiamen sairaalakuntoon, koska morsian oli hääpukuliikkeen ulkopuolella hymyillyt viekoittelevasti jollekin ohikulkijalle.

Millasia ne sun huonommat kaverit on?

Sorry, tulkitsin väärin. Onneksi henki säilyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini mies sanoi päivää ennen häitä, ettei tahdo naimisiin ja haluaa erota. Kertoi, ettei ole koskaan rakastanut kaveriani. Olivat yhdessä 9 vuotta. Ei antanut koskaan mitään syytä.

Epäilimme aluksi, että oli löytänyt jonkun muun, mutta aloitti seurustelun työpaikalleen uutena tulleen työntekijän kanssa vasta 1,5 vuoden kuluttua erosta naisen tultua työpaikkaan, joten tuskin se oli syynä. Saattoi vain olla, että mies ei vain enää rakastanut kaveria ja asiaan ei liittynyt muuta draamaa.

Miksi v*tussa miesten pitää olla näin julmia? Olis varmaan riittänyt joku "ollaan kasvettu erilleen"-selitys, mutta ei, jättämisen lisäksi pitää paskantaa toisen elämän ja yhteisten muistojen päälle.

Onko muka jotenkin parempi, jos sanoo että ennen rakastin, mutta en rakasta enää? Vähintään yhtä pahalta se tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini mies sanoi päivää ennen häitä, ettei tahdo naimisiin ja haluaa erota. Kertoi, ettei ole koskaan rakastanut kaveriani. Olivat yhdessä 9 vuotta. Ei antanut koskaan mitään syytä.

Epäilimme aluksi, että oli löytänyt jonkun muun, mutta aloitti seurustelun työpaikalleen uutena tulleen työntekijän kanssa vasta 1,5 vuoden kuluttua erosta naisen tultua työpaikkaan, joten tuskin se oli syynä. Saattoi vain olla, että mies ei vain enää rakastanut kaveria ja asiaan ei liittynyt muuta draamaa.

Miksi v*tussa miesten pitää olla näin julmia? Olis varmaan riittänyt joku "ollaan kasvettu erilleen"-selitys, mutta ei, jättämisen lisäksi pitää paskantaa toisen elämän ja yhteisten muistojen päälle.

Onko muka jotenkin parempi, jos sanoo että ennen rakastin, mutta en rakasta enää? Vähintään yhtä pahalta se tuntuu.

On. Jos minun mieheni sanoisi, ettei koskaan ole rakastanutkaan minua, niin se olisi paljon pahempi, kuin sanoisi että rakkaus on loppunut. Jos ei ole koskaan rakastanut, niin on valehdellut päin naamaa monta vuotta. Miksi edes yrittää mennä naimisiin, jos ei rakasta? Sellainen ihminen on sairas ja nauttii vain toisen kärsimyksestä. Varmasti tietää, kuinka paljon sellainen satuttaa.

siis tämä salkkareiden ismo. entinen emäntä pamahti paikalle kesken häiden ja ilmoitti että heillä on salattu yhteinen poika. LOL

eräs morsian joutui mielisairaalaan vähän ennen häitä, häät peruttiin ja erosivat melko pian

erittäin hieno ihminen, olisiko tullut hermoromahdus tai jotain muuta vastaavaa??

sulhanen oli tavallinen tallaaja, landelta kotoisin oleva perusduunari

Tiedän kyllä muutaman parin, joiden olisi pitänyt perua häät. Eräskin tuttu (mies) meni naimisiin, ja ihmettelin, kun häissä oli jotenkin niin omituinen tunnelma. No selvisi myöhemmin, että vaimolla oli silloin jo toinen mies. Erosivat sitten vajaan vuoden kuluttua ja nainen meni tämän toisen miehen kanssa yhteen.

Yhden tapauksen tiedän suvustani vuosikymmenten takaa. Isosetä katosi laivalla viikkoa ennen häitään, oli siellä töissä ja yhtenä aamuna ei enää saapunut vuoroon. Häntä ei koskaan löydetty, veteen oli luultavasti pudonnut, ta hypännyt.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tapauksen jossa morsian viime hetkellä tajusikin olevansa lesbo, en tiedä tarkkaan miten lähellä häitä tapahtui mutta ainakin kutsut oli jo lähetetty.

Mä tiedän samanlaisen tapauksen. Morsian rakastui päätäpahkaa toiseen naiseen ja he menivätkin naimisiin. Liitto ei ollut kuitenkaan erityisen onnellinen mustasukkaisuuden vuoksi ja päättyi (onneksi) eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini mies sanoi päivää ennen häitä, ettei tahdo naimisiin ja haluaa erota. Kertoi, ettei ole koskaan rakastanut kaveriani. Olivat yhdessä 9 vuotta. Ei antanut koskaan mitään syytä.

Epäilimme aluksi, että oli löytänyt jonkun muun, mutta aloitti seurustelun työpaikalleen uutena tulleen työntekijän kanssa vasta 1,5 vuoden kuluttua erosta naisen tultua työpaikkaan, joten tuskin se oli syynä. Saattoi vain olla, että mies ei vain enää rakastanut kaveria ja asiaan ei liittynyt muuta draamaa.

Miksi v*tussa miesten pitää olla näin julmia? Olis varmaan riittänyt joku "ollaan kasvettu erilleen"-selitys, mutta ei, jättämisen lisäksi pitää paskantaa toisen elämän ja yhteisten muistojen päälle.

Siksi v*itussa, koska naiset ovat idiootteja tunne ihmisiä, joille ei kelpaa mitkään "ollaan kasvettu erilleen plaaplaaplaat" koska "niin kauan kuin on rakkautta on kannattavaa olla yhdessä plaaplaaplaa". Kerralla selväksi vaan asiat, niin ei nainen soittele perään.

En tunne.

Minä olen perunut omat hääni. En kylläkään ihan viime tipassa, mutta n. kuukautta ennen. Kutsut oli lähetetty, kirkko, pappi, hääpaikka ja tarjoilut varattu.

Syy ei ollut dramaattinen. En vain halunnut naimisiin sen miehen kanssa.

Oltiin seurusteltu 7 vuotta, josta asuttu yhdessä kolme vuotta, kihloissa oltiin vuosi. Kun häistä päätettiin ja ryhdyttiin valmisteluihin, aloin nähdä painajaisia. Tai se oli sama painajainen joka yö: unessa kävelin morsiuspuvussa kohti alttaria ja tajusin että olen tekemässä elämäni suurinta virhettä. Ahdistus oli hirveä. Kävellessä katselin kirkkoväkeä, sukua ja ystäviä, enkä voinut perääntyä. Tässä vaiheessa aina heräsin sydän jyskyttäen, kamalan ahdistuneena, ja ensimmäinen ajatus oli aina että voinhan panna eron vireille heti häitä seuraavana arkipäivänä.

Päiväsaikaan aina sain häivytettyä epäilykset pois, mutta alitajunta ei lopettanut viestittelyä öisin.

Lopulta sanoin asian sulhaselle. En halua häitä. Otti tiedon raskaasti. Helpompi oli kertoa suvulle ja perua kirkko yms. Itse asiassa perumiset tuntuivat vain helpottavilta, taakka keveni vähitellen.

Parin vuoden päästä tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa menin riemusta kiljuen, onnesta pakahtuen naimisiin nopeasti, kuukauden harkinnan jälkeen. Emme edes ehtineet kihloja ostaa. Avio-onni kukoistaa edelleen, 22 vuotta häiden jälkeen. Neljä lastakin saatiin, vanhimmalle juuri esikoinen syntyi.