Lue keskustelun säännöt.
Etäinen suhde sisaruksiin
Minua ihmetyttää tämä että joillakin on todella läheinen ja luja suhde sisaruksiin kun itselläni ei tällä hetkellä ole... aikuisena kaikki on muuttunut. Lapsena oli eri, kun jouduimme olemaan yhdessä saman katon alla. Nyt kun olemme muuttaneet erillemme ja perustaneet perheen olemme myös kasvaneet erillemme.
Voi olla että johtuu myös isosta ikäeroista (toiseen 9 vuoden ka toiseen 11 vuoden ikäero). Nykyään tunnen olevani ainoa lapsi kun en edes soittele heille eivätkä he minulle. Olemme luonteeltammekin todella erilaiset. En löydä heidän kanssaan mitään yhteistä. Jos tapaamme niin reaktiolle toisiimme ei ole erityisen lämmin tai mitenkään sen ihmeellisempi. Rakastan kyllä heitä mutta en halua olla yhteydessä.
Onko kenelläkään samanlaista tilannetta?
Kommentit (234)
Täällä myös!
Mulla on 3 ja 7v nuoremmat veljet. Nähdään toisen kanssa ehkä kerran pari vuodessa ja toisen kanssa hiukan useammin. Ollaan kaikki jo 40+ -ikäisiä ja meillä kaikilla on lapsia.
Toinen veljistä ei edes tunnu veljeltä vaan joltain aivan vieraalta henkilöltä. Meillä ei ole mitään puhuttavaa toisillemme. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä.. kaksi veljeä, jotka aivan vieraita.
Toiseen veljeen meni välit, kun meni naimisiin. Vaimonsa ei pidä siitä, että on yhteydessä perheeseeni.
Toinen on erakkohermanni, joka ei pidä ikinä yhteyttä ja vastailee parilla sanalla, jos soitan.
Olen päättänyt antaa olla ja nykyään asia ei enää edes haittaa.
Ehkä siskoilla on lämpimämmät välit keskenään?
Olen itse 30-vuotias mies, jolla on 5 vuotta vanhempi isosisko. Emme ole koskaan olleet kovinkaan läheisiä keskenään, paitsi ehkä joskus lapsena 90-luvun lopulla ja ehkä vielä vuosituhanteen vaihteessa. Syy etäisiin väleihin on uskoakseni se, että olemme loppujen lopuksi niin erilaisia: sisko on luonteeltaan aina ollut enemmän kilpailuhenkisempi, ja kovempi, itse olen luonteeltani herkempi ja kiinnostunut enemmän tunteisiin ja haaveisiin liittyvistä asioista ja keskusteluista. Ne perinteiset miehiset asiat, kuten vaikka autot ja jääkiekko eivät ole koskaan kiinnostaneet.
Siskollani on myös joskus ollut jopa väheksyvä suhtautuminen minun asioihin ja kohtaamiini ongelmiin. Minua kiusattiin lapsena koulussa, 6-luokasta alkaen, lähinnä henkisesti mutta joskus myös fyysisesti. Siskoni otti sellaisen kannan, että minä olen itse jollain tavalla provosoinut kiusaajiani, ja sitä kautta olen itse syypää kiusaamiseen. Sittemmin nämä kiusaajat ovat pyytäneet anteeksi ja sitä kautta olen saanut sovittua asiat heidän kanssaan mutta sisko ei ole koskaan noita kommenttejaan pahoitellut myöhemmin. Saattaa olla ettei edes enää muista niitä.
Nykyäänkin, jos kärsin esim. sydänsuruista, siskolta on melko turha mitään myötuntoa odottaa. Toisaalta eipä häntä muutenkaan koskaan kiinnosta kysellä minun kuulumisiani, joten samapa tuo. Onneksi minulla on paljon hyviä ystäviä, (sekä mies-että naispuolisia).
Myönnän kyllä, että kadehdin sellaisia ihmisiä, joilla on läheiset välit omiin sisaruksiinsa, vaikka toki samalla olen iloinen heidän puolestaan. Toki toivon siskolleni hyvää, enkä usko että hän on pohjimmiltaan mitenkään paha ihminen. Olemme vain niin erilaisia, ja arvostamme eri asioita elämässän. En ainakaan toistaiseksi pidätä hengitystäni sen suhteen, että välit siskoni kanssa mitenkään muuttuisivat. Eivät ehkä huonompaan suuntaan, mutta tuskin välttämättä parempaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä. Minulla on vain yksi veli. Meni naimisiin v. 1985. Ei ole sen jälkeen kertaakaan soittanut. Vaimonsa ei tykkää että veljeni on sukulaistensa kanssa tekemisissä. Muita sisaruksia minulla ei ole.
Vai olisikohan sittenkin niin että veljesi ei välitä olla kanssasi tekemisissä? Vaimo on liian helppo syntipukki. Aikuinen mies on itse vastuussa sisaruussuhteistaan, ei niistä vaimoa voi syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 30-vuotias mies, jolla on 5 vuotta vanhempi isosisko. Emme ole koskaan olleet kovinkaan läheisiä keskenään, paitsi ehkä joskus lapsena 90-luvun lopulla ja ehkä vielä vuosituhanteen vaihteessa. Syy etäisiin väleihin on uskoakseni se, että olemme loppujen lopuksi niin erilaisia: sisko on luonteeltaan aina ollut enemmän kilpailuhenkisempi, ja kovempi, itse olen luonteeltani herkempi ja kiinnostunut enemmän tunteisiin ja haaveisiin liittyvistä asioista ja keskusteluista. Ne perinteiset miehiset asiat, kuten vaikka autot ja jääkiekko eivät ole koskaan kiinnostaneet.
Siskollani on myös joskus ollut jopa väheksyvä suhtautuminen minun asioihin ja kohtaamiini ongelmiin. Minua kiusattiin lapsena koulussa, 6-luokasta alkaen, lähinnä henkisesti mutta joskus myös fyysisesti. Siskoni otti sellaisen kannan, että minä olen itse jollain tavalla provosoinut kiusaajiani, ja sitä kautta olen itse syypää kiusaamiseen. Sittemmin nämä kiusaajat ovat pyytäneet anteeksi ja sitä kautta olen saanut sovittua asiat heidän kanssaan mutta sisko ei ole koskaan noita kommenttejaan pahoitellut myöhemmin. Saattaa olla ettei edes enää muista niitä.
Nykyäänkin, jos kärsin esim. sydänsuruista, siskolta on melko turha mitään myötuntoa odottaa. Toisaalta eipä häntä muutenkaan koskaan kiinnosta kysellä minun kuulumisiani, joten samapa tuo. Onneksi minulla on paljon hyviä ystäviä, (sekä mies-että naispuolisia).
Myönnän kyllä, että kadehdin sellaisia ihmisiä, joilla on läheiset välit omiin sisaruksiinsa, vaikka toki samalla olen iloinen heidän puolestaan. Toki toivon siskolleni hyvää, enkä usko että hän on pohjimmiltaan mitenkään paha ihminen. Olemme vain niin erilaisia, ja arvostamme eri asioita elämässän. En ainakaan toistaiseksi pidätä hengitystäni sen suhteen, että välit siskoni kanssa mitenkään muuttuisivat. Eivät ehkä huonompaan suuntaan, mutta tuskin välttämättä parempaakaan.
Olisitpa veljeni. Kuulostat ihanan herttaiselta ihmiseltä♡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 30-vuotias mies, jolla on 5 vuotta vanhempi isosisko. Emme ole koskaan olleet kovinkaan läheisiä keskenään, paitsi ehkä joskus lapsena 90-luvun lopulla ja ehkä vielä vuosituhanteen vaihteessa. Syy etäisiin väleihin on uskoakseni se, että olemme loppujen lopuksi niin erilaisia: sisko on luonteeltaan aina ollut enemmän kilpailuhenkisempi, ja kovempi, itse olen luonteeltani herkempi ja kiinnostunut enemmän tunteisiin ja haaveisiin liittyvistä asioista ja keskusteluista. Ne perinteiset miehiset asiat, kuten vaikka autot ja jääkiekko eivät ole koskaan kiinnostaneet.
Siskollani on myös joskus ollut jopa väheksyvä suhtautuminen minun asioihin ja kohtaamiini ongelmiin. Minua kiusattiin lapsena koulussa, 6-luokasta alkaen, lähinnä henkisesti mutta joskus myös fyysisesti. Siskoni otti sellaisen kannan, että minä olen itse jollain tavalla provosoinut kiusaajiani, ja sitä kautta olen itse syypää kiusaamiseen. Sittemmin nämä kiusaajat ovat pyytäneet anteeksi ja sitä kautta olen saanut sovittua asiat heidän kanssaan mutta sisko ei ole koskaan noita kommenttejaan pahoitellut myöhemmin. Saattaa olla ettei edes enää muista niitä.
Nykyäänkin, jos kärsin esim. sydänsuruista, siskolta on melko turha mitään myötuntoa odottaa. Toisaalta eipä häntä muutenkaan koskaan kiinnosta kysellä minun kuulumisiani, joten samapa tuo. Onneksi minulla on paljon hyviä ystäviä, (sekä mies-että naispuolisia).
Myönnän kyllä, että kadehdin sellaisia ihmisiä, joilla on läheiset välit omiin sisaruksiinsa, vaikka toki samalla olen iloinen heidän puolestaan. Toki toivon siskolleni hyvää, enkä usko että hän on pohjimmiltaan mitenkään paha ihminen. Olemme vain niin erilaisia, ja arvostamme eri asioita elämässän. En ainakaan toistaiseksi pidätä hengitystäni sen suhteen, että välit siskoni kanssa mitenkään muuttuisivat. Eivät ehkä huonompaan suuntaan, mutta tuskin välttämättä parempaakaan.
Olisitpa veljeni. Kuulostat ihanan herttaiselta ihmiseltä♡
Kiitos! :)
T :nro 4
Itsellä yksi veli. Saatetaan löytää joskus parin vuoden välein yhteinen sävel, ja sitten se taas samantien katkeaa. Veljeni on hanakka arvostelemaan ja hyvin kärkevä mielipiteissään, ja siihen se yleensä katkeaa, vaikka kuinka luulen että nyt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi sisko, jonka kanssa ei ole koskaan synkannut yhteen. Jo lapsena koin jonkinlaista vierautta oman perheen sisällä. Tuntui etten kuulu joukkoon. Sisko oli hyvin erilainen. Sosiaalinen, suosittu, määrätietoinen ja hyvin hallitseva. Minä olin huomaamaton ja sosiaalisesti kömpelö.
Meillä on myös ikäeroa useampi vuosi, joka vaikutti siihen, ettei mitään yhteisiä leikkejä ollut. Asuimme kaukana muista samanikäisistä, joten lapsuus oli hyvin yksinäinen. Siskolla on aikuiset lapset. Minulla kouluikäiset. Sisko soittelee välillä, jos on asiaa, mutta en ole mielelläni hänen kanssaan yhteydessä, koska tuntuu, ettei häntä voi päästää henkisesti lähelle. Hän ei joko ymmärrä, että olen aikuinen, normaaliälyinen ihminen, tai sitten hän ei ymmärrä, että minä ja mieheni päätämme kaikesta lapsiin liittyvistä asioista. Ei hän.
Hänelle ei voi kertoa tavaroiden ostamisesta, rikkoontumisista ym. Hän alkaa järjestellä asioita mielensä mukaan. Häneltä tulee jatkuvasta kasvatusneuvoja. Hän ei tunnu tajuavan, ettei minun autisminkirjolaiset toimi samoin, kuin hänen terveet. Kyse on siitä, etten minä osaa kasvattaa, ja pitäähän lasten oppia kuitenkin...
Olen todella väsynyt puheluiden jälkeen. Monesti sanon olevani kiireinen. Haluaisin ihan tavallista yhdessäoloa, juttelua, lehtienlukua, ja kommentointia, televisiota ja grillailua. Sellaista tavallista yhdessäoloa mitä on äitini ja appivanhempien kanssa, mutta siskon kanssa se on mahdotonta. Hän komentelee, arvostelee, tunkee lasteni asioihin, tenttaa ym. En vain jaksa.
Minulla on sisko, ei olla yhteyksissä. Hän sanoi sisaruutensa irti ja ei se minua haittaa. Ei olla oltu mitenkään läheisiä. Kunhan on asuttu saman katon alla. Hän tuntuu olevan katkera ja vihainen minulle kaikesta. Odotan jo kypsyneenä päivää kun vanhemmat kuolee ja minulla on ristinä hänet ja vaikeasti myytävä omaisuus, että miten paljon kiusaa haluaa tehdä. Usein mietin annanko mennä satojen tuhansien eurojen omaisuuden vai kohtaanko sen helvetin minkä hän minulle siitä tekee. Minusta mielenterveyteni ja onnellisuuteni ei ole noin pienestä rahasta kaupan. Vihjailen välillä vanhemmilleni voisiko he myydä omaisuutensa ja käyttää sen nyt itseensä kun vielä on hieman terveyttä. Toteuttaisi vaikka haaveitaan, mutta he ei ymmärrä yskää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rakastan veljeäni ja tiedän, että hänkin rakastaa minua. silti, en koe olevani erityisen läheinen hänen kanssaan ja epäilen tämän johtuvan osaksi hänen mt-ongelmistaan. kaksisuuntainen mielialahäiriö.
silloin, kun hänellä menee hyvin, hän saattaa ottaa yhteyttä ja yrittää järjestää tapaamista täyteen buukattuun aikatauluunsa. jos onnistumme tapaamaan hän käyttää jokaisen hetken puhuakseen omista asioistaan niin, että saan harvoin sanaa suustani.
huonoina aikoina hän vetäytyy, eikä liiemmin pidä yhteyttä.
hän alkoi jo esiteini-iässä viettää useita viikkoja luoja ties missä, enkä muista nähneeni häntä kotona kuin satunnaisesti ruoka-aikaan.
kuulemma, kun olimme lapsia, hän piti minusta huolta ja suojeli minua kiusaajilta, mutta itselläni on vain hataria muistikuvia tästä.
rakas veli joka tapauksessa :)
Siskoni pani välit poikki kanssani lähes välittömästi, kun alkoi seurustella. Syytä välien katkaisemiselle en tiedä. Siskoni vaan yhtäkkiä lakkasi vastaamasta viesteihini ja lopuksi laittoi estot päälle. Kun sukulaiset ja tuttavat ovat kysyneet häneltä asiasta, valitsee siskoni syyn sen mukaan, millainen syy kysyjään vetoaa. Ja yksikään näistä syistä ei ole ollut niin painava, että sen takia kannattaisi ainoaan sisarukseensa välit katkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oo siskooni yhteydessä, koska on selkeästi ilmaissut paremmuutensa ihmisenä. Raha puhuu ja sen myötä tullut mammona on selkeesti noussu päähän. No, eipä tuo minua haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole siskoni kanssa tekemisissä. Hän on ihmeen katkera minulle. Olen saanut elämässä asiat jotka hän olisi halunnut. Olen saanut ne tekemällä töitä jotka hän jätti tekemättä ja on tästä katkera.
Kyllä se minuun joskus sattui. Tajuta kuinka vihainen hän on mulle vaikka ihan omien valintojensa varassa on ollut hänenkin elämänsä. Koskaan en ole asioillani kehuskellut. En sanallakaan.
Nykyään en enää kaipaa häntä. Ilkeily sai niin hirveät mittasuhteet että lakkasin rakastamasta häntä tyystin. Toki oli ihanaa kun joskus oli sisko mutta en sitä ilkeää katkeraa kiusaajaa enää kaipaa.
Riippuu paljon myös lapsuudenperheestä ja vanhempien käytöksestä siellä.
Millaisia arvoja he istuttavat ja miten kohtelevat lapsiaan, tasa-arvoisesti vai ei. Rakentavatko kiinteitä suhteita ja kannustavat lapsia keskinäiseen yhteisöllisyyteen.
Mieheni perheessä anoppi on häärännyt lastensa välissä aina. Hallitsee näiden välejä omien motiiviensa mukaan. Joitakin lapsista suosii, joitakin sorsii. Joitakin arvostelee, joitakin jatkuvasti kehuu. Tämä luonnollisesti lisää katkeruutta lasten välille. Ne sorsitut eivät suoranaisesti halua olla tekemisissä suosikkien kanssa enkä ihmettele.
Yhdelle puhuu toista, toiselle toista. Kertoo lasten asioista ristiin toisille lapsille, jättää osan kertomatta. Osaa lapsista lahjoo ja jakelee ennakkoperintöjä pöydän alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä. Minulla on vain yksi veli. Meni naimisiin v. 1985. Ei ole sen jälkeen kertaakaan soittanut. Vaimonsa ei tykkää että veljeni on sukulaistensa kanssa tekemisissä. Muita sisaruksia minulla ei ole.
Vai olisikohan sittenkin niin että veljesi ei välitä olla kanssasi tekemisissä? Vaimo on liian helppo syntipukki. Aikuinen mies on itse vastuussa sisaruussuhteistaan, ei niistä vaimoa voi syyttää.
Näin on. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä muualtakin kuin kotoa, niin ettei vaimo saa tietää eikä hermostu. Myös muitakin yhteydenpitokeinoja on, jotka eivät ärsytä vaimoa. Sähköposteja, tekstareita ja WhatsApp-viestejä voi lähetellä.
Vierailija kirjoitti:
En ole siskoni kanssa tekemisissä. Hän on ihmeen katkera minulle. Olen saanut elämässä asiat jotka hän olisi halunnut. Olen saanut ne tekemällä töitä jotka hän jätti tekemättä ja on tästä katkera.
Kyllä se minuun joskus sattui. Tajuta kuinka vihainen hän on mulle vaikka ihan omien valintojensa varassa on ollut hänenkin elämänsä. Koskaan en ole asioillani kehuskellut. En sanallakaan.
Nykyään en enää kaipaa häntä. Ilkeily sai niin hirveät mittasuhteet että lakkasin rakastamasta häntä tyystin. Toki oli ihanaa kun joskus oli sisko mutta en sitä ilkeää katkeraa kiusaajaa enää kaipaa.
Taidat olla mun sisko. Kun kattoo toista alaspäin, ei halua olla missään tekemisissä. Ei se aina katkeruutta tai kateutta ole.
Onneksi sukulaisuus ei ole velvoite pitää yhteyttä. Jokainen valitkoon itse. Varmasti on syynsä puolin ja toisin, jos ei halua olla tekemisissä.
Olimme 4 vuotta vanhemman siskoni kanssa todella läheisiä,kunnes äitimme kuoli ja perunkirjoituksessa hänelle selvisi kuinka menestyvä minun ja äitimme omistama yhtiö olikaan.
Siitä alkoi vuosien piina,haukkuminen ja rahojen vaatiminen! Hänellä siis oli pokkaa vaatia itselleen minun tuloistani puolet jotka olin äitin kanssa perustamassani firmassa tienannnut.
Välimme ovat nykyään asiallisen viileät
Täällä. Minulla on vain yksi veli. Meni naimisiin v. 1985. Ei ole sen jälkeen kertaakaan soittanut. Vaimonsa ei tykkää että veljeni on sukulaistensa kanssa tekemisissä. Muita sisaruksia minulla ei ole.