Lue keskustelun säännöt.
Elämä Suomessa todella ankeaa
13.06.2019 |
Onko arki muualla yhtä ankeaa kuin Suomessa? Mulla on kokemusta vain yhdestä pidemmästä ulkomailla olosta, muutama kk Ausseissa, ja koin, että olin paljon enemmän "elossa" siellä.
Suurin unelmani on ulkomaille muutto yli 5 vuodeksi, ehkä pysyvästi.
Lisäksi mua tympii Suomen neukkumeininki ja sosialismilla aivopestyt ihmiset. Juuri tyypillinen suomalaisuus, että iloisena maksetaan suuria veroja ja tykätään holhouksesta.
Elämä koostuu työstä, Suomen huonosta palkkatasosta, tylsistä vapaa-ajan mahdollisuuksista, ylikalliista asunnoista ja mökkeilystä.
Kommentit (239)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei vain sovi kaikille, vaikka siellä onkin syntynyt.
Miksi se on ongelma niille, joille se sopii?
Ei mulle ainakaan ole ongelma. Jo ketjun alussa kehotin ihmisiä lähtemään Suomesta, jos Suomessa asuminen tuntuu ankealta. Valittamalla heidän elämänsä tuskin muuttuu, pitää ryhtyä toimiin ja lähteä.
Juuri sinulle ei ehkä, kiitos järjen äänestä siinä. Harvassa ovat kuitenkin ne, joille on ok puhua epäkohdista tai kertoa omasta onnettomuudestaan Suomessa. Yleisempi vastaanotto on esimerkiksi luoda välitön vastakkainasettelu tai vähintään verrata Suomea johonkin paikkaan, jossa on varmasti kurjempaa tai sitten yleinen haukkuminen ihan vain siksi koska.
Itse pitäisin järkevämpänä joko ottaa selvää missä ongelma ja korjata kyseinen ongelma tai ehdottaa maita, joissa asioista valittava henkilö voisi käydä kokeilemassa siipiään. Jos ei ehdotuksia tai parannettavaa ole, niin sitten voi jättää avautumisen lukaisuun. Mutta tämä harvoin suomalaisessa (asenne)ilmapiirissä onnistuu.
En usko, että kukaan palstalainen voi korjata kenenkään valittajan (missään asiassa) ongelmaa. Ja koska valittajaa ei edes tunne, on hyvin vaikea ehdottaa mitään maata, jossa valittaja ei kokisi elämäänsä ankeaksi. Kun vielä kirjoitellaan anonyymeinä, ei pysty edes sanomaan, mikä kommentti on kenenkin kommentti. Joku kaipaa ikuista kesää ja sosiaalista elämää toreillaja konserteissa. Maat päiväntasaajalla ovat aina kesäisiä (ainakin Suomeen verrattuna) ja sen vuoksi ihmiset ovatkin ulkona ympäri vuoden enemmän kuin Suomessa. Joku taas kaipaa kevyempää verotusta, niitäkin maita on vaikka kuinka paljon. Joku parempaa palkkaa, niitäkin maita on, mutta osatakseen suositella jotain tiettyä maata, pitäisi tietää henkilön ammatti ja kielitaito.
Yksi hyvä ratkaisu voisi joillekin olla se, että asuu talvet jossain etelässä ja kesät Suomessa. Työkaverini osti juuri talon Espanjasta tätä varten. Etätyö mahdollistaa tämän. Toisaalta jos verotus ja palkkataso on ongelmana, tämäkään ei ratkaise ongelmaa.
Totta, jokainen korjaa itse henkilökohtaiset ongelmansa, jos on korjatakseen.
Aloituksessahan AP esitti hänelle suuret ongelmat ja sen perusteella voi jo heittää jotain vaihtoehtoja, joissa ei näitä ongelmia ole. Tai yksinkertaisesti ehdottaa muuttoa Australiaan, jossa hän koki olevansa enemmän "elossa". Senkin voi esittää joko ilman sarvia tai hampaita, tai sitten sillä huonolla tavalla. Tiedämme molemmat miten se todennäköisemmin tullaan esittämään. Voi toki johtua palstastakin :D
Jokatapauksessa, tällaiset keskustelut ovat ovi hedelmälliseen keskusteluun ja vaikka mihin. Jos siis niin haluaa. Toinen suuntakin on aina tarjolla.
Aika moni ketjussa on kehottanut aloittajaa muuttamaan ulkomaille.
Noin muuten tuohon aloitukseen, niin mikä on se maa, jossa elämässä ei tarvitse tehdä työtä? Ongelmana myös huono palkkataso... joten pitäisi siis löytää maa, jossa on hyvä palkkataso työstä, jota ei kuitenkaan tarvitse tehdä. Tylsät vapaa-ajan mahdollisuudet? Ap ei kertonut, mitä sitten olisivat mielenkiintoiset vapaa-ajan mahdollisuudet eli mitä hän haluaisi vapaa-ajallaan tehdä. Ylikalliit asunnot on totta, toisaalta hyvä muistaa sekin, että meillä on aika laadukkaat asunnot jopa niille, jotka elävät yhteiskunnan tuilla. Varmasti on maita, joissa yhtä laadukkaat saa halvemmallakin, mutta onko ne sitten muuten sellaisia maita, joissa ap viihtyisi? Mökkeily on Suomessakin täysin vapaaehtoista. En ole koskaan omistanut mökkiä enkä aio koskaan sellaista hankkiakaan. Mut saa raahattua jonnekin mökille vain kilon palasina ja silloinkin pistäisin vastaan kuin raivotautinen apina. Eipä ole kukaan koskaan yrittänyt väkisin viedä.
Usein tuntuu, että jotkut ihmiset keskittyvät ihan liikaa siihen, miten joku muu elää. Sen sijaan, että keskittyisi parantamaan omaa elämänlaatuaan. Jos ei tykkää mökkeilystä, voi tehdä mökilleen kutsujille kuten minä olen tehnyt eli sanoin vain"sori, mutta en viihdy lainkaan mökeillä..mieluummin sahaan jalkani irti kuin lähden viikonlopuksi kenenkään mökille". Eipä ole kutsuttu enää, joten problem solved. Joskus elmänlaadun parantaminen edellyttää muuttamista muualle, mutta silloin yksilön itsensä pitää arvioida, mitä ovat juuri ne asiat, jotka ovat hänelle tärkeitä. Jos laillinen kannabiksen poltto, sitten pitää valita sellainen paikka, missä se on laillista.
Mun Suomeni ei ole samanlainen kuin aloittajan Suomi. Mulla on hyvä palkka ja työ, jota teen mielelläni. Asuntoni on toki maksanut, mutta se on mulle mieleinen ja paikassa, jossa en tarvitse sen paremmin autoa kuin ajokorttiakkaan. Veroja maksan ihan mielelläni, mutta tässä iässä olen jo saanut siitä vastinettakin, kun olen joutunut olemaan useita kertoja erikoissairaanhoidossa potilaana. Nuorena tietysti ajattelee, että ihan turhaa maksaa veroja, mutta sitten, kun olisi tipahtanut sadan tonnin lasku, onkin ihan mukavaa, kun selvisi pitkästä sairaalahoidostakin alle tonnilla. Tietysti monissa maissa näihin voi varautua vakuutuksilla, mutta mulla on ollut lapsesta lähtien sairauksia, joiden vuoksi en ole voinut saada kattavaa vakuutusturvaa. Arkenikaan ei ole ankeaa, koska mulla on kiva koti, läheisiä ihmissuhteita, mukava työ, varaa tehdä haluamiani asioita jne. Ymmärrän, että jos oma elämäntilanne on erilainen, ei tietenkään ole kovin tyytyväinen. Silloin on ihan hyvä vaihtoehto "lähteä maailmalle onneansa etsimään".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on pitkälti sellaista mitä siitä itse tekee. Suurin vika ja ongelma löytyy peiliin katsomalla.
Tiedän, mutta olisinko onnellisempi ja tyytyväisempi jossain muussa ympäristössä, kuin Suomessa?
Tietenkin arki tulee ulkomaillakin vastaan.
AP
Olen asunut ulkomailla 9,5 vuotta, joista viimeiset 7 vuotta putkeen. Ei ole tullut "arki" vielä vastaan! Tarkoitan tällä sitä, että Suomessa olin todella onneton. En saanut kavereita, en seurustelukumppania. Elämä oli harmaata tallustamista töihin ja kotiin, 6kk vuodesta vieläpä pimeässä ja loskassa... Kesä on Suomessa ihana mutta ei sekään lämmitä, jos ei ole yhtään ystävää.
Ulkomaille muutettuani olen aina saanut ystäviä heti. Ei minussa ole mitään vikaa, ihmiset pitävät minusta ja pyytävät mukaan juttuihinsa. Aluksi olin aivan shokissa. Se olikin Suomi, joka oli tässä yhtälössä väärin.
Töitä olen aina saanut hyvin nopeasti, päivääkään en ole ollut työtön. Palkka on vaihdellut keskinkertaisesta hyvään mutta aina olen tullut omillani toimeen. Totta kai työ ottaa pannuun täälläkin, mieluiten varmaan olisimme miljonäärejä ilman vastuita, mutta on elämäni silti 100% parempaa kuin Suomessa. En ole enää masentunut ja yksinäinen, kiitos ulkomaille siitä!
Itselle asiat ovat luonnistuneet sekä ulkomailla että Suomessa. Olen asunut USAssa ja Ranskassa yhteensä 8 vuotta.
Mikä se siinä yhtälössä sitten, että sinulta se ei onnistunut?
No esimerkiksi se, etten saanut 5 vuotta kestäneiden yliopisto-opintojen aikana yhtään kaveria. Menin luennolle, tervehdin muita kurssilaisia, yritin jutella tuntien jälkeen/tauolla, lounastin jonkun kanssa, kävin bileissä... Jotkut toki juttelivat hetken ystävällisesti, mutta jos yritin kirjoittaa jollekulle tai pyytää johonkin tapahtumaan (tai tehdä ylipäätään yhtään mitään mikä voisi syventää moikkailun kaveruudeksi tai ystävyydeksi), niin minut ignoorattiin täysin.
Myöskään työkaverit eivät halunneet vapaa-ajalla tehdä mitään. Lapsuuden kavereita ei ollut enää maisemissa. Harrastuksissa myöskään kukaan ei halunnut minkäänlaista ylimääräistä kontaktia. Kaikki miehet joita lähestyin kieltäytyivät kahvikutsuista. Jne jne.
Vuosien aikana aloin uskoa, että olen yksinkertaisesti hirveä ihminen, koska kukaan ei tykkää minusta eikä halua tehdä kanssani ikinä mitään. Sitten kun muutin ulkomaille, menin ensimmäisenä viikonloppuna erääseen tapahtumaan, jossa sain heti 3 kaveria. Nykyään olemme ystäviä. Työkaverit pyysivät illallisella ja drinkeille. Miehet eivät katso kuin halpaa makkaraa, jos uskallan puhua heille. Oli ihan uskomaton fiilis saada tekstari, jossa minua pyydetään mukaan johonkin sosiaaliseen tapahtumaan.
Ulkomailla asuminen on siis parantanut haavani. Suomessa olisin varmaan edelleen yksin.
Suomessa on tosiaan tavallista, ettei työkavereiden kanssa vietetä vapaa-aikaa. Monesti siksi, että ihmisillä on kiire hakemaan lapset päiväkodista (ne kun eivät ole auki sitä varten, että vanhemmat voisi työkavereiden kanssa viettää vapaa-aikaa). Tai on vietävä koira ulos. Tai on meno johonkin harrastukseen. Tai on sovittu jo jotain puolison, läheisten, ystävän tai jonkun kaverin kanssa. Monilla työmatka yhteensuuntaan kestää jopa tunnin eikä koeta mielekkääksi lähteä ensin käyttämään koiraa ulkona, sitten taas tunti jonnekin työkaveria tapaamaan ja vielä kerran tunti, kun tulee takaisin kotiin.
Ja on myös tavallista, että Suomessa ei käydä drinkeillä arkisin, jos seuraavana aamuna on oltava töissä. Aika monella myös ystävät ja kaverit ovat muualta kuin samasta työpaikasta. Ihan jo siksikin, että kun eletään pätkätöiden maailmassa, työpaikat vaihtuu niin usein, ettei kehenkään työkaveriin ehdi edes tutustua kunnolla. On siis yksilön kannalta hyvä, jos hänen ihmissuhteensa eivät ole työpaikkaan sidoksissa.
- eriNiin...? Kyllähän minä sen tiedän. Enkä laittanut kaikkia ystävätoiveitani työkaverien varaan. Totesin vain, että ulkomailla sekin on eri tavalla. Työkavereista on täällä tullut ystäviäni ja käymme joskus - ei todellakaan koko ajan, mutta edes joskus - yhdessä syömässä. Se on tosi mukavaa ja piristävää.
Koitin vain selittää, miksi on hyvin tavallista, ettei Suomessa hengailla vapaa-ajalla työkavereiden kanssa. Koska se on käytännön syistä hankalaa eikä ihmisillä ole halukkuutta aina alkaa luoda uutta ystäväpiiriä, kun työpaikka vaihtuu. Tein aikoinaan 10 vuoden ajan pelkkiä sijaisuuksia. Lyhimmät olivat vain pari työvuoroa, pisimmät äitiysloman mittaisia. Tavallisimmat olivat vuosilomia ja sairaslomia eli max 3 kk samassa paikassa. Monessa työpaikassa olin ainoa alle kolmekymppinen tai sitten meitä nuoria oli hyvin vähän ja heistäkin suuri osa jo perheellisiä. Ystävien oli pakko olla jostain muualta kuin työpaikalta. Opiskeluajoilta ei jäänyt yhtään kaveria, kun valmistumisen jälkeen porukka lakosi eri puolille Suomea töihin. Monet tekivät jo opiskeluaikana tai heti valmistumisen jälkeen lapsia ja alkoivat viettää lapsiperheen elämää. Mulla on useita ystäviä ja kavereita, mutta kukaan heistä ei ole ollut samassa työpaikassa eikä opiskellut samoissa oppilaitoksissa kuin minä. Mun mielestä suhteet opiskelukavereihin ja työkavereihin ovat väliaikaisia, koska ne hyvin usein jäävät sitten, kun valmistutaan tai vaihdetaan työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on pitkälti sellaista mitä siitä itse tekee. Suurin vika ja ongelma löytyy peiliin katsomalla.
Tiedän, mutta olisinko onnellisempi ja tyytyväisempi jossain muussa ympäristössä, kuin Suomessa?
Tietenkin arki tulee ulkomaillakin vastaan.
AP
Olen asunut ulkomailla 9,5 vuotta, joista viimeiset 7 vuotta putkeen. Ei ole tullut "arki" vielä vastaan! Tarkoitan tällä sitä, että Suomessa olin todella onneton. En saanut kavereita, en seurustelukumppania. Elämä oli harmaata tallustamista töihin ja kotiin, 6kk vuodesta vieläpä pimeässä ja loskassa... Kesä on Suomessa ihana mutta ei sekään lämmitä, jos ei ole yhtään ystävää.
Ulkomaille muutettuani olen aina saanut ystäviä heti. Ei minussa ole mitään vikaa, ihmiset pitävät minusta ja pyytävät mukaan juttuihinsa. Aluksi olin aivan shokissa. Se olikin Suomi, joka oli tässä yhtälössä väärin.
Töitä olen aina saanut hyvin nopeasti, päivääkään en ole ollut työtön. Palkka on vaihdellut keskinkertaisesta hyvään mutta aina olen tullut omillani toimeen. Totta kai työ ottaa pannuun täälläkin, mieluiten varmaan olisimme miljonäärejä ilman vastuita, mutta on elämäni silti 100% parempaa kuin Suomessa. En ole enää masentunut ja yksinäinen, kiitos ulkomaille siitä!
Itselle asiat ovat luonnistuneet sekä ulkomailla että Suomessa. Olen asunut USAssa ja Ranskassa yhteensä 8 vuotta.
Mikä se siinä yhtälössä sitten, että sinulta se ei onnistunut?
No esimerkiksi se, etten saanut 5 vuotta kestäneiden yliopisto-opintojen aikana yhtään kaveria. Menin luennolle, tervehdin muita kurssilaisia, yritin jutella tuntien jälkeen/tauolla, lounastin jonkun kanssa, kävin bileissä... Jotkut toki juttelivat hetken ystävällisesti, mutta jos yritin kirjoittaa jollekulle tai pyytää johonkin tapahtumaan (tai tehdä ylipäätään yhtään mitään mikä voisi syventää moikkailun kaveruudeksi tai ystävyydeksi), niin minut ignoorattiin täysin.
Myöskään työkaverit eivät halunneet vapaa-ajalla tehdä mitään. Lapsuuden kavereita ei ollut enää maisemissa. Harrastuksissa myöskään kukaan ei halunnut minkäänlaista ylimääräistä kontaktia. Kaikki miehet joita lähestyin kieltäytyivät kahvikutsuista. Jne jne.
Vuosien aikana aloin uskoa, että olen yksinkertaisesti hirveä ihminen, koska kukaan ei tykkää minusta eikä halua tehdä kanssani ikinä mitään. Sitten kun muutin ulkomaille, menin ensimmäisenä viikonloppuna erääseen tapahtumaan, jossa sain heti 3 kaveria. Nykyään olemme ystäviä. Työkaverit pyysivät illallisella ja drinkeille. Miehet eivät katso kuin halpaa makkaraa, jos uskallan puhua heille. Oli ihan uskomaton fiilis saada tekstari, jossa minua pyydetään mukaan johonkin sosiaaliseen tapahtumaan.
Ulkomailla asuminen on siis parantanut haavani. Suomessa olisin varmaan edelleen yksin.
Suomessa on tosiaan tavallista, ettei työkavereiden kanssa vietetä vapaa-aikaa. Monesti siksi, että ihmisillä on kiire hakemaan lapset päiväkodista (ne kun eivät ole auki sitä varten, että vanhemmat voisi työkavereiden kanssa viettää vapaa-aikaa). Tai on vietävä koira ulos. Tai on meno johonkin harrastukseen. Tai on sovittu jo jotain puolison, läheisten, ystävän tai jonkun kaverin kanssa. Monilla työmatka yhteensuuntaan kestää jopa tunnin eikä koeta mielekkääksi lähteä ensin käyttämään koiraa ulkona, sitten taas tunti jonnekin työkaveria tapaamaan ja vielä kerran tunti, kun tulee takaisin kotiin.
Ja on myös tavallista, että Suomessa ei käydä drinkeillä arkisin, jos seuraavana aamuna on oltava töissä. Aika monella myös ystävät ja kaverit ovat muualta kuin samasta työpaikasta. Ihan jo siksikin, että kun eletään pätkätöiden maailmassa, työpaikat vaihtuu niin usein, ettei kehenkään työkaveriin ehdi edes tutustua kunnolla. On siis yksilön kannalta hyvä, jos hänen ihmissuhteensa eivät ole työpaikkaan sidoksissa.
- eriNiin...? Kyllähän minä sen tiedän. Enkä laittanut kaikkia ystävätoiveitani työkaverien varaan. Totesin vain, että ulkomailla sekin on eri tavalla. Työkavereista on täällä tullut ystäviäni ja käymme joskus - ei todellakaan koko ajan, mutta edes joskus - yhdessä syömässä. Se on tosi mukavaa ja piristävää.
Koitin vain selittää, miksi on hyvin tavallista, ettei Suomessa hengailla vapaa-ajalla työkavereiden kanssa. Koska se on käytännön syistä hankalaa eikä ihmisillä ole halukkuutta aina alkaa luoda uutta ystäväpiiriä, kun työpaikka vaihtuu. Tein aikoinaan 10 vuoden ajan pelkkiä sijaisuuksia. Lyhimmät olivat vain pari työvuoroa, pisimmät äitiysloman mittaisia. Tavallisimmat olivat vuosilomia ja sairaslomia eli max 3 kk samassa paikassa. Monessa työpaikassa olin ainoa alle kolmekymppinen tai sitten meitä nuoria oli hyvin vähän ja heistäkin suuri osa jo perheellisiä. Ystävien oli pakko olla jostain muualta kuin työpaikalta. Opiskeluajoilta ei jäänyt yhtään kaveria, kun valmistumisen jälkeen porukka lakosi eri puolille Suomea töihin. Monet tekivät jo opiskeluaikana tai heti valmistumisen jälkeen lapsia ja alkoivat viettää lapsiperheen elämää. Mulla on useita ystäviä ja kavereita, mutta kukaan heistä ei ole ollut samassa työpaikassa eikä opiskellut samoissa oppilaitoksissa kuin minä. Mun mielestä suhteet opiskelukavereihin ja työkavereihin ovat väliaikaisia, koska ne hyvin usein jäävät sitten, kun valmistutaan tai vaihdetaan työpaikkaa.
Juu ymmärrän, mutta itse olin samassa työpaikassa vuosia ja työkaverit olivat ikäisiäni, perheettömiä kuten minäkin. Ihan hyvin olisimme voineet tutustua työn ulkopuolellakin, kuten nyt ulkomailla jokaisessa työpaikassani on käynyt.
Sinulla oli siis muita kavereita, eli hyvä niin. Itselläni ei ollut ketään, eikä mikään yritykseni saada ystäviä onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on pitkälti sellaista mitä siitä itse tekee. Suurin vika ja ongelma löytyy peiliin katsomalla.
Tiedän, mutta olisinko onnellisempi ja tyytyväisempi jossain muussa ympäristössä, kuin Suomessa?
Tietenkin arki tulee ulkomaillakin vastaan.
AP
Olen asunut ulkomailla 9,5 vuotta, joista viimeiset 7 vuotta putkeen. Ei ole tullut "arki" vielä vastaan! Tarkoitan tällä sitä, että Suomessa olin todella onneton. En saanut kavereita, en seurustelukumppania. Elämä oli harmaata tallustamista töihin ja kotiin, 6kk vuodesta vieläpä pimeässä ja loskassa... Kesä on Suomessa ihana mutta ei sekään lämmitä, jos ei ole yhtään ystävää.
Ulkomaille muutettuani olen aina saanut ystäviä heti. Ei minussa ole mitään vikaa, ihmiset pitävät minusta ja pyytävät mukaan juttuihinsa. Aluksi olin aivan shokissa. Se olikin Suomi, joka oli tässä yhtälössä väärin.
Töitä olen aina saanut hyvin nopeasti, päivääkään en ole ollut työtön. Palkka on vaihdellut keskinkertaisesta hyvään mutta aina olen tullut omillani toimeen. Totta kai työ ottaa pannuun täälläkin, mieluiten varmaan olisimme miljonäärejä ilman vastuita, mutta on elämäni silti 100% parempaa kuin Suomessa. En ole enää masentunut ja yksinäinen, kiitos ulkomaille siitä!
Itselle asiat ovat luonnistuneet sekä ulkomailla että Suomessa. Olen asunut USAssa ja Ranskassa yhteensä 8 vuotta.
Mikä se siinä yhtälössä sitten, että sinulta se ei onnistunut?
No esimerkiksi se, etten saanut 5 vuotta kestäneiden yliopisto-opintojen aikana yhtään kaveria. Menin luennolle, tervehdin muita kurssilaisia, yritin jutella tuntien jälkeen/tauolla, lounastin jonkun kanssa, kävin bileissä... Jotkut toki juttelivat hetken ystävällisesti, mutta jos yritin kirjoittaa jollekulle tai pyytää johonkin tapahtumaan (tai tehdä ylipäätään yhtään mitään mikä voisi syventää moikkailun kaveruudeksi tai ystävyydeksi), niin minut ignoorattiin täysin.
Myöskään työkaverit eivät halunneet vapaa-ajalla tehdä mitään. Lapsuuden kavereita ei ollut enää maisemissa. Harrastuksissa myöskään kukaan ei halunnut minkäänlaista ylimääräistä kontaktia. Kaikki miehet joita lähestyin kieltäytyivät kahvikutsuista. Jne jne.
Vuosien aikana aloin uskoa, että olen yksinkertaisesti hirveä ihminen, koska kukaan ei tykkää minusta eikä halua tehdä kanssani ikinä mitään. Sitten kun muutin ulkomaille, menin ensimmäisenä viikonloppuna erääseen tapahtumaan, jossa sain heti 3 kaveria. Nykyään olemme ystäviä. Työkaverit pyysivät illallisella ja drinkeille. Miehet eivät katso kuin halpaa makkaraa, jos uskallan puhua heille. Oli ihan uskomaton fiilis saada tekstari, jossa minua pyydetään mukaan johonkin sosiaaliseen tapahtumaan.
Ulkomailla asuminen on siis parantanut haavani. Suomessa olisin varmaan edelleen yksin.
Suomessa on tosiaan tavallista, ettei työkavereiden kanssa vietetä vapaa-aikaa. Monesti siksi, että ihmisillä on kiire hakemaan lapset päiväkodista (ne kun eivät ole auki sitä varten, että vanhemmat voisi työkavereiden kanssa viettää vapaa-aikaa). Tai on vietävä koira ulos. Tai on meno johonkin harrastukseen. Tai on sovittu jo jotain puolison, läheisten, ystävän tai jonkun kaverin kanssa. Monilla työmatka yhteensuuntaan kestää jopa tunnin eikä koeta mielekkääksi lähteä ensin käyttämään koiraa ulkona, sitten taas tunti jonnekin työkaveria tapaamaan ja vielä kerran tunti, kun tulee takaisin kotiin.
Ja on myös tavallista, että Suomessa ei käydä drinkeillä arkisin, jos seuraavana aamuna on oltava töissä. Aika monella myös ystävät ja kaverit ovat muualta kuin samasta työpaikasta. Ihan jo siksikin, että kun eletään pätkätöiden maailmassa, työpaikat vaihtuu niin usein, ettei kehenkään työkaveriin ehdi edes tutustua kunnolla. On siis yksilön kannalta hyvä, jos hänen ihmissuhteensa eivät ole työpaikkaan sidoksissa.
- eriNiin...? Kyllähän minä sen tiedän. Enkä laittanut kaikkia ystävätoiveitani työkaverien varaan. Totesin vain, että ulkomailla sekin on eri tavalla. Työkavereista on täällä tullut ystäviäni ja käymme joskus - ei todellakaan koko ajan, mutta edes joskus - yhdessä syömässä. Se on tosi mukavaa ja piristävää.
Mulla on ulkomaalainen ystävä. Kun hän muutti Suuomeen, hän oli ihmetellyt, miksi suomalaisilla naisilla on niin vähän ystäviä. Vasta ajan myötä hän huomasi, että Suomessa naisten välinen ystävyys on huomattavasti tiiviimpi ja emotionaalisesti vahvempi kuin hänen kotimaassaan, jossa vastaavaa kahden ihmisen välistä luottamusta ja avoimuutta on lähinnä vain sisaruksilla. Hänen kotimaassaan ystävien kanssa pidetään hauskaa, käydään erilaisissa tapahtumissa, järjestetään illallisia ja grillijuhlia jne, mutta ei todellakaan avauduta lapsettomuusongelmista, omista sairauksita tai muistakaan elämän vastoinkäymisistä ystäville. Vaikeuksia varten on tukena perhe ja suku, eivät ystävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on pitkälti sellaista mitä siitä itse tekee. Suurin vika ja ongelma löytyy peiliin katsomalla.
Tiedän, mutta olisinko onnellisempi ja tyytyväisempi jossain muussa ympäristössä, kuin Suomessa?
Tietenkin arki tulee ulkomaillakin vastaan.
AP
Olen asunut ulkomailla 9,5 vuotta, joista viimeiset 7 vuotta putkeen. Ei ole tullut "arki" vielä vastaan! Tarkoitan tällä sitä, että Suomessa olin todella onneton. En saanut kavereita, en seurustelukumppania. Elämä oli harmaata tallustamista töihin ja kotiin, 6kk vuodesta vieläpä pimeässä ja loskassa... Kesä on Suomessa ihana mutta ei sekään lämmitä, jos ei ole yhtään ystävää.
Ulkomaille muutettuani olen aina saanut ystäviä heti. Ei minussa ole mitään vikaa, ihmiset pitävät minusta ja pyytävät mukaan juttuihinsa. Aluksi olin aivan shokissa. Se olikin Suomi, joka oli tässä yhtälössä väärin.
Töitä olen aina saanut hyvin nopeasti, päivääkään en ole ollut työtön. Palkka on vaihdellut keskinkertaisesta hyvään mutta aina olen tullut omillani toimeen. Totta kai työ ottaa pannuun täälläkin, mieluiten varmaan olisimme miljonäärejä ilman vastuita, mutta on elämäni silti 100% parempaa kuin Suomessa. En ole enää masentunut ja yksinäinen, kiitos ulkomaille siitä!
Itselle asiat ovat luonnistuneet sekä ulkomailla että Suomessa. Olen asunut USAssa ja Ranskassa yhteensä 8 vuotta.
Mikä se siinä yhtälössä sitten, että sinulta se ei onnistunut?
No esimerkiksi se, etten saanut 5 vuotta kestäneiden yliopisto-opintojen aikana yhtään kaveria. Menin luennolle, tervehdin muita kurssilaisia, yritin jutella tuntien jälkeen/tauolla, lounastin jonkun kanssa, kävin bileissä... Jotkut toki juttelivat hetken ystävällisesti, mutta jos yritin kirjoittaa jollekulle tai pyytää johonkin tapahtumaan (tai tehdä ylipäätään yhtään mitään mikä voisi syventää moikkailun kaveruudeksi tai ystävyydeksi), niin minut ignoorattiin täysin.
Myöskään työkaverit eivät halunneet vapaa-ajalla tehdä mitään. Lapsuuden kavereita ei ollut enää maisemissa. Harrastuksissa myöskään kukaan ei halunnut minkäänlaista ylimääräistä kontaktia. Kaikki miehet joita lähestyin kieltäytyivät kahvikutsuista. Jne jne.
Vuosien aikana aloin uskoa, että olen yksinkertaisesti hirveä ihminen, koska kukaan ei tykkää minusta eikä halua tehdä kanssani ikinä mitään. Sitten kun muutin ulkomaille, menin ensimmäisenä viikonloppuna erääseen tapahtumaan, jossa sain heti 3 kaveria. Nykyään olemme ystäviä. Työkaverit pyysivät illallisella ja drinkeille. Miehet eivät katso kuin halpaa makkaraa, jos uskallan puhua heille. Oli ihan uskomaton fiilis saada tekstari, jossa minua pyydetään mukaan johonkin sosiaaliseen tapahtumaan.
Ulkomailla asuminen on siis parantanut haavani. Suomessa olisin varmaan edelleen yksin.
Suomessa on tosiaan tavallista, ettei työkavereiden kanssa vietetä vapaa-aikaa. Monesti siksi, että ihmisillä on kiire hakemaan lapset päiväkodista (ne kun eivät ole auki sitä varten, että vanhemmat voisi työkavereiden kanssa viettää vapaa-aikaa). Tai on vietävä koira ulos. Tai on meno johonkin harrastukseen. Tai on sovittu jo jotain puolison, läheisten, ystävän tai jonkun kaverin kanssa. Monilla työmatka yhteensuuntaan kestää jopa tunnin eikä koeta mielekkääksi lähteä ensin käyttämään koiraa ulkona, sitten taas tunti jonnekin työkaveria tapaamaan ja vielä kerran tunti, kun tulee takaisin kotiin.
Ja on myös tavallista, että Suomessa ei käydä drinkeillä arkisin, jos seuraavana aamuna on oltava töissä. Aika monella myös ystävät ja kaverit ovat muualta kuin samasta työpaikasta. Ihan jo siksikin, että kun eletään pätkätöiden maailmassa, työpaikat vaihtuu niin usein, ettei kehenkään työkaveriin ehdi edes tutustua kunnolla. On siis yksilön kannalta hyvä, jos hänen ihmissuhteensa eivät ole työpaikkaan sidoksissa.
- eriNiin...? Kyllähän minä sen tiedän. Enkä laittanut kaikkia ystävätoiveitani työkaverien varaan. Totesin vain, että ulkomailla sekin on eri tavalla. Työkavereista on täällä tullut ystäviäni ja käymme joskus - ei todellakaan koko ajan, mutta edes joskus - yhdessä syömässä. Se on tosi mukavaa ja piristävää.
Koitin vain selittää, miksi on hyvin tavallista, ettei Suomessa hengailla vapaa-ajalla työkavereiden kanssa. Koska se on käytännön syistä hankalaa eikä ihmisillä ole halukkuutta aina alkaa luoda uutta ystäväpiiriä, kun työpaikka vaihtuu. Tein aikoinaan 10 vuoden ajan pelkkiä sijaisuuksia. Lyhimmät olivat vain pari työvuoroa, pisimmät äitiysloman mittaisia. Tavallisimmat olivat vuosilomia ja sairaslomia eli max 3 kk samassa paikassa. Monessa työpaikassa olin ainoa alle kolmekymppinen tai sitten meitä nuoria oli hyvin vähän ja heistäkin suuri osa jo perheellisiä. Ystävien oli pakko olla jostain muualta kuin työpaikalta. Opiskeluajoilta ei jäänyt yhtään kaveria, kun valmistumisen jälkeen porukka lakosi eri puolille Suomea töihin. Monet tekivät jo opiskeluaikana tai heti valmistumisen jälkeen lapsia ja alkoivat viettää lapsiperheen elämää. Mulla on useita ystäviä ja kavereita, mutta kukaan heistä ei ole ollut samassa työpaikassa eikä opiskellut samoissa oppilaitoksissa kuin minä. Mun mielestä suhteet opiskelukavereihin ja työkavereihin ovat väliaikaisia, koska ne hyvin usein jäävät sitten, kun valmistutaan tai vaihdetaan työpaikkaa.
Juu ymmärrän, mutta itse olin samassa työpaikassa vuosia ja työkaverit olivat ikäisiäni, perheettömiä kuten minäkin. Ihan hyvin olisimme voineet tutustua työn ulkopuolellakin, kuten nyt ulkomailla jokaisessa työpaikassani on käynyt.
Sinulla oli siis muita kavereita, eli hyvä niin. Itselläni ei ollut ketään, eikä mikään yritykseni saada ystäviä onnistunut.
Todennäköisesti sinunkin työkavereillasi Suomessa oli ystävät ja kaverit työpaikan ulkopuolella. Sen vuoksi heillä ei ollut tarvetta tutustua sinuun työajan jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on pitkälti sellaista mitä siitä itse tekee. Suurin vika ja ongelma löytyy peiliin katsomalla.
Tiedän, mutta olisinko onnellisempi ja tyytyväisempi jossain muussa ympäristössä, kuin Suomessa?
Tietenkin arki tulee ulkomaillakin vastaan.
AP
Olen asunut ulkomailla 9,5 vuotta, joista viimeiset 7 vuotta putkeen. Ei ole tullut "arki" vielä vastaan! Tarkoitan tällä sitä, että Suomessa olin todella onneton. En saanut kavereita, en seurustelukumppania. Elämä oli harmaata tallustamista töihin ja kotiin, 6kk vuodesta vieläpä pimeässä ja loskassa... Kesä on Suomessa ihana mutta ei sekään lämmitä, jos ei ole yhtään ystävää.
Ulkomaille muutettuani olen aina saanut ystäviä heti. Ei minussa ole mitään vikaa, ihmiset pitävät minusta ja pyytävät mukaan juttuihinsa. Aluksi olin aivan shokissa. Se olikin Suomi, joka oli tässä yhtälössä väärin.
Töitä olen aina saanut hyvin nopeasti, päivääkään en ole ollut työtön. Palkka on vaihdellut keskinkertaisesta hyvään mutta aina olen tullut omillani toimeen. Totta kai työ ottaa pannuun täälläkin, mieluiten varmaan olisimme miljonäärejä ilman vastuita, mutta on elämäni silti 100% parempaa kuin Suomessa. En ole enää masentunut ja yksinäinen, kiitos ulkomaille siitä!
Itselle asiat ovat luonnistuneet sekä ulkomailla että Suomessa. Olen asunut USAssa ja Ranskassa yhteensä 8 vuotta.
Mikä se siinä yhtälössä sitten, että sinulta se ei onnistunut?
No esimerkiksi se, etten saanut 5 vuotta kestäneiden yliopisto-opintojen aikana yhtään kaveria. Menin luennolle, tervehdin muita kurssilaisia, yritin jutella tuntien jälkeen/tauolla, lounastin jonkun kanssa, kävin bileissä... Jotkut toki juttelivat hetken ystävällisesti, mutta jos yritin kirjoittaa jollekulle tai pyytää johonkin tapahtumaan (tai tehdä ylipäätään yhtään mitään mikä voisi syventää moikkailun kaveruudeksi tai ystävyydeksi), niin minut ignoorattiin täysin.
Myöskään työkaverit eivät halunneet vapaa-ajalla tehdä mitään. Lapsuuden kavereita ei ollut enää maisemissa. Harrastuksissa myöskään kukaan ei halunnut minkäänlaista ylimääräistä kontaktia. Kaikki miehet joita lähestyin kieltäytyivät kahvikutsuista. Jne jne.
Vuosien aikana aloin uskoa, että olen yksinkertaisesti hirveä ihminen, koska kukaan ei tykkää minusta eikä halua tehdä kanssani ikinä mitään. Sitten kun muutin ulkomaille, menin ensimmäisenä viikonloppuna erääseen tapahtumaan, jossa sain heti 3 kaveria. Nykyään olemme ystäviä. Työkaverit pyysivät illallisella ja drinkeille. Miehet eivät katso kuin halpaa makkaraa, jos uskallan puhua heille. Oli ihan uskomaton fiilis saada tekstari, jossa minua pyydetään mukaan johonkin sosiaaliseen tapahtumaan.
Ulkomailla asuminen on siis parantanut haavani. Suomessa olisin varmaan edelleen yksin.
Suomessa on tosiaan tavallista, ettei työkavereiden kanssa vietetä vapaa-aikaa. Monesti siksi, että ihmisillä on kiire hakemaan lapset päiväkodista (ne kun eivät ole auki sitä varten, että vanhemmat voisi työkavereiden kanssa viettää vapaa-aikaa). Tai on vietävä koira ulos. Tai on meno johonkin harrastukseen. Tai on sovittu jo jotain puolison, läheisten, ystävän tai jonkun kaverin kanssa. Monilla työmatka yhteensuuntaan kestää jopa tunnin eikä koeta mielekkääksi lähteä ensin käyttämään koiraa ulkona, sitten taas tunti jonnekin työkaveria tapaamaan ja vielä kerran tunti, kun tulee takaisin kotiin.
Ja on myös tavallista, että Suomessa ei käydä drinkeillä arkisin, jos seuraavana aamuna on oltava töissä. Aika monella myös ystävät ja kaverit ovat muualta kuin samasta työpaikasta. Ihan jo siksikin, että kun eletään pätkätöiden maailmassa, työpaikat vaihtuu niin usein, ettei kehenkään työkaveriin ehdi edes tutustua kunnolla. On siis yksilön kannalta hyvä, jos hänen ihmissuhteensa eivät ole työpaikkaan sidoksissa.
- eriNiin...? Kyllähän minä sen tiedän. Enkä laittanut kaikkia ystävätoiveitani työkaverien varaan. Totesin vain, että ulkomailla sekin on eri tavalla. Työkavereista on täällä tullut ystäviäni ja käymme joskus - ei todellakaan koko ajan, mutta edes joskus - yhdessä syömässä. Se on tosi mukavaa ja piristävää.
Koitin vain selittää, miksi on hyvin tavallista, ettei Suomessa hengailla vapaa-ajalla työkavereiden kanssa. Koska se on käytännön syistä hankalaa eikä ihmisillä ole halukkuutta aina alkaa luoda uutta ystäväpiiriä, kun työpaikka vaihtuu. Tein aikoinaan 10 vuoden ajan pelkkiä sijaisuuksia. Lyhimmät olivat vain pari työvuoroa, pisimmät äitiysloman mittaisia. Tavallisimmat olivat vuosilomia ja sairaslomia eli max 3 kk samassa paikassa. Monessa työpaikassa olin ainoa alle kolmekymppinen tai sitten meitä nuoria oli hyvin vähän ja heistäkin suuri osa jo perheellisiä. Ystävien oli pakko olla jostain muualta kuin työpaikalta. Opiskeluajoilta ei jäänyt yhtään kaveria, kun valmistumisen jälkeen porukka lakosi eri puolille Suomea töihin. Monet tekivät jo opiskeluaikana tai heti valmistumisen jälkeen lapsia ja alkoivat viettää lapsiperheen elämää. Mulla on useita ystäviä ja kavereita, mutta kukaan heistä ei ole ollut samassa työpaikassa eikä opiskellut samoissa oppilaitoksissa kuin minä. Mun mielestä suhteet opiskelukavereihin ja työkavereihin ovat väliaikaisia, koska ne hyvin usein jäävät sitten, kun valmistutaan tai vaihdetaan työpaikkaa.
Juu ymmärrän, mutta itse olin samassa työpaikassa vuosia ja työkaverit olivat ikäisiäni, perheettömiä kuten minäkin. Ihan hyvin olisimme voineet tutustua työn ulkopuolellakin, kuten nyt ulkomailla jokaisessa työpaikassani on käynyt.
Sinulla oli siis muita kavereita, eli hyvä niin. Itselläni ei ollut ketään, eikä mikään yritykseni saada ystäviä onnistunut.
Todennäköisesti sinunkin työkavereillasi Suomessa oli ystävät ja kaverit työpaikan ulkopuolella. Sen vuoksi heillä ei ollut tarvetta tutustua sinuun työajan jälkeen.
Tajuan tämän. Ei se silti tehnyt yhtään helpommaksi olla täysin yksin omassa kotimaassa ja -kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on mielestäni hyvä ratkaisu. Matalan veroasteen maita on joka puolella, joten lähtekää mieluummin valitsemaanne paikkaan, älkääkä yrittäkö pilata hyvinvointivaltiota Pohjoismaissa. Peukku aloittajalle, ja mikäli mahdollista, ota niin monta kokkaria mukaasi kuin saat. :)
Juuri näin, lähde vaikka Trumppilaan, lähde jo huomenna!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on pitkälti sellaista mitä siitä itse tekee. Suurin vika ja ongelma löytyy peiliin katsomalla.
Tiedän, mutta olisinko onnellisempi ja tyytyväisempi jossain muussa ympäristössä, kuin Suomessa?
Tietenkin arki tulee ulkomaillakin vastaan.
AP
Olen asunut ulkomailla 9,5 vuotta, joista viimeiset 7 vuotta putkeen. Ei ole tullut "arki" vielä vastaan! Tarkoitan tällä sitä, että Suomessa olin todella onneton. En saanut kavereita, en seurustelukumppania. Elämä oli harmaata tallustamista töihin ja kotiin, 6kk vuodesta vieläpä pimeässä ja loskassa... Kesä on Suomessa ihana mutta ei sekään lämmitä, jos ei ole yhtään ystävää.
Ulkomaille muutettuani olen aina saanut ystäviä heti. Ei minussa ole mitään vikaa, ihmiset pitävät minusta ja pyytävät mukaan juttuihinsa. Aluksi olin aivan shokissa. Se olikin Suomi, joka oli tässä yhtälössä väärin.
Töitä olen aina saanut hyvin nopeasti, päivääkään en ole ollut työtön. Palkka on vaihdellut keskinkertaisesta hyvään mutta aina olen tullut omillani toimeen. Totta kai työ ottaa pannuun täälläkin, mieluiten varmaan olisimme miljonäärejä ilman vastuita, mutta on elämäni silti 100% parempaa kuin Suomessa. En ole enää masentunut ja yksinäinen, kiitos ulkomaille siitä!
Itselle asiat ovat luonnistuneet sekä ulkomailla että Suomessa. Olen asunut USAssa ja Ranskassa yhteensä 8 vuotta.
Mikä se siinä yhtälössä sitten, että sinulta se ei onnistunut?
No esimerkiksi se, etten saanut 5 vuotta kestäneiden yliopisto-opintojen aikana yhtään kaveria. Menin luennolle, tervehdin muita kurssilaisia, yritin jutella tuntien jälkeen/tauolla, lounastin jonkun kanssa, kävin bileissä... Jotkut toki juttelivat hetken ystävällisesti, mutta jos yritin kirjoittaa jollekulle tai pyytää johonkin tapahtumaan (tai tehdä ylipäätään yhtään mitään mikä voisi syventää moikkailun kaveruudeksi tai ystävyydeksi), niin minut ignoorattiin täysin.
Myöskään työkaverit eivät halunneet vapaa-ajalla tehdä mitään. Lapsuuden kavereita ei ollut enää maisemissa. Harrastuksissa myöskään kukaan ei halunnut minkäänlaista ylimääräistä kontaktia. Kaikki miehet joita lähestyin kieltäytyivät kahvikutsuista. Jne jne.
Vuosien aikana aloin uskoa, että olen yksinkertaisesti hirveä ihminen, koska kukaan ei tykkää minusta eikä halua tehdä kanssani ikinä mitään. Sitten kun muutin ulkomaille, menin ensimmäisenä viikonloppuna erääseen tapahtumaan, jossa sain heti 3 kaveria. Nykyään olemme ystäviä. Työkaverit pyysivät illallisella ja drinkeille. Miehet eivät katso kuin halpaa makkaraa, jos uskallan puhua heille. Oli ihan uskomaton fiilis saada tekstari, jossa minua pyydetään mukaan johonkin sosiaaliseen tapahtumaan.
Ulkomailla asuminen on siis parantanut haavani. Suomessa olisin varmaan edelleen yksin.
Suomessa on tosiaan tavallista, ettei työkavereiden kanssa vietetä vapaa-aikaa. Monesti siksi, että ihmisillä on kiire hakemaan lapset päiväkodista (ne kun eivät ole auki sitä varten, että vanhemmat voisi työkavereiden kanssa viettää vapaa-aikaa). Tai on vietävä koira ulos. Tai on meno johonkin harrastukseen. Tai on sovittu jo jotain puolison, läheisten, ystävän tai jonkun kaverin kanssa. Monilla työmatka yhteensuuntaan kestää jopa tunnin eikä koeta mielekkääksi lähteä ensin käyttämään koiraa ulkona, sitten taas tunti jonnekin työkaveria tapaamaan ja vielä kerran tunti, kun tulee takaisin kotiin.
Ja on myös tavallista, että Suomessa ei käydä drinkeillä arkisin, jos seuraavana aamuna on oltava töissä. Aika monella myös ystävät ja kaverit ovat muualta kuin samasta työpaikasta. Ihan jo siksikin, että kun eletään pätkätöiden maailmassa, työpaikat vaihtuu niin usein, ettei kehenkään työkaveriin ehdi edes tutustua kunnolla. On siis yksilön kannalta hyvä, jos hänen ihmissuhteensa eivät ole työpaikkaan sidoksissa.
- eriNiin...? Kyllähän minä sen tiedän. Enkä laittanut kaikkia ystävätoiveitani työkaverien varaan. Totesin vain, että ulkomailla sekin on eri tavalla. Työkavereista on täällä tullut ystäviäni ja käymme joskus - ei todellakaan koko ajan, mutta edes joskus - yhdessä syömässä. Se on tosi mukavaa ja piristävää.
Koitin vain selittää, miksi on hyvin tavallista, ettei Suomessa hengailla vapaa-ajalla työkavereiden kanssa. Koska se on käytännön syistä hankalaa eikä ihmisillä ole halukkuutta aina alkaa luoda uutta ystäväpiiriä, kun työpaikka vaihtuu. Tein aikoinaan 10 vuoden ajan pelkkiä sijaisuuksia. Lyhimmät olivat vain pari työvuoroa, pisimmät äitiysloman mittaisia. Tavallisimmat olivat vuosilomia ja sairaslomia eli max 3 kk samassa paikassa. Monessa työpaikassa olin ainoa alle kolmekymppinen tai sitten meitä nuoria oli hyvin vähän ja heistäkin suuri osa jo perheellisiä. Ystävien oli pakko olla jostain muualta kuin työpaikalta. Opiskeluajoilta ei jäänyt yhtään kaveria, kun valmistumisen jälkeen porukka lakosi eri puolille Suomea töihin. Monet tekivät jo opiskeluaikana tai heti valmistumisen jälkeen lapsia ja alkoivat viettää lapsiperheen elämää. Mulla on useita ystäviä ja kavereita, mutta kukaan heistä ei ole ollut samassa työpaikassa eikä opiskellut samoissa oppilaitoksissa kuin minä. Mun mielestä suhteet opiskelukavereihin ja työkavereihin ovat väliaikaisia, koska ne hyvin usein jäävät sitten, kun valmistutaan tai vaihdetaan työpaikkaa.
Juu ymmärrän, mutta itse olin samassa työpaikassa vuosia ja työkaverit olivat ikäisiäni, perheettömiä kuten minäkin. Ihan hyvin olisimme voineet tutustua työn ulkopuolellakin, kuten nyt ulkomailla jokaisessa työpaikassani on käynyt.
Sinulla oli siis muita kavereita, eli hyvä niin. Itselläni ei ollut ketään, eikä mikään yritykseni saada ystäviä onnistunut.
Todennäköisesti sinunkin työkavereillasi Suomessa oli ystävät ja kaverit työpaikan ulkopuolella. Sen vuoksi heillä ei ollut tarvetta tutustua sinuun työajan jälkeen.
Tajuan tämän. Ei se silti tehnyt yhtään helpommaksi olla täysin yksin omassa kotimaassa ja -kaupungissa.
Ei varmaan tehnytkään. Sain vain sun aiemmasta kommentista käsityksen, että sun mielestä olisi jotenkin "väärin", etteivät suomalaiset vietä vapaa-aikaansa työkavereidensa kanssa vaan mieluummin läheistensä ja ystäviensä kanssa, kotona, harrastuksissaan tai vaikka koiran kanssa ulkona. Olen ollut työpaikoissa (nykyinenkin on sellainen), joissa joskus lähdetään porukalla töiden jälkeen oluelle, mutta ne on olleet tilanteita, joissa kenelläkään ei ole ollut oikein muutakaan menoa juuri silloin.
Miksi nämä jossain ihanassa paratiisissa asuvat ihmiset eivät kerro missä he asuvat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei vain sovi kaikille, vaikka siellä onkin syntynyt.
Miksi se on ongelma niille, joille se sopii?
Ei mulle ainakaan ole ongelma. Jo ketjun alussa kehotin ihmisiä lähtemään Suomesta, jos Suomessa asuminen tuntuu ankealta. Valittamalla heidän elämänsä tuskin muuttuu, pitää ryhtyä toimiin ja lähteä.
Juuri sinulle ei ehkä, kiitos järjen äänestä siinä. Harvassa ovat kuitenkin ne, joille on ok puhua epäkohdista tai kertoa omasta onnettomuudestaan Suomessa. Yleisempi vastaanotto on esimerkiksi luoda välitön vastakkainasettelu tai vähintään verrata Suomea johonkin paikkaan, jossa on varmasti kurjempaa tai sitten yleinen haukkuminen ihan vain siksi koska.
Itse pitäisin järkevämpänä joko ottaa selvää missä ongelma ja korjata kyseinen ongelma tai ehdottaa maita, joissa asioista valittava henkilö voisi käydä kokeilemassa siipiään. Jos ei ehdotuksia tai parannettavaa ole, niin sitten voi jättää avautumisen lukaisuun. Mutta tämä harvoin suomalaisessa (asenne)ilmapiirissä onnistuu.
En usko, että kukaan palstalainen voi korjata kenenkään valittajan (missään asiassa) ongelmaa. Ja koska valittajaa ei edes tunne, on hyvin vaikea ehdottaa mitään maata, jossa valittaja ei kokisi elämäänsä ankeaksi. Kun vielä kirjoitellaan anonyymeinä, ei pysty edes sanomaan, mikä kommentti on kenenkin kommentti. Joku kaipaa ikuista kesää ja sosiaalista elämää toreillaja konserteissa. Maat päiväntasaajalla ovat aina kesäisiä (ainakin Suomeen verrattuna) ja sen vuoksi ihmiset ovatkin ulkona ympäri vuoden enemmän kuin Suomessa. Joku taas kaipaa kevyempää verotusta, niitäkin maita on vaikka kuinka paljon. Joku parempaa palkkaa, niitäkin maita on, mutta osatakseen suositella jotain tiettyä maata, pitäisi tietää henkilön ammatti ja kielitaito.
Yksi hyvä ratkaisu voisi joillekin olla se, että asuu talvet jossain etelässä ja kesät Suomessa. Työkaverini osti juuri talon Espanjasta tätä varten. Etätyö mahdollistaa tämän. Toisaalta jos verotus ja palkkataso on ongelmana, tämäkään ei ratkaise ongelmaa.
Totta, jokainen korjaa itse henkilökohtaiset ongelmansa, jos on korjatakseen.
Aloituksessahan AP esitti hänelle suuret ongelmat ja sen perusteella voi jo heittää jotain vaihtoehtoja, joissa ei näitä ongelmia ole. Tai yksinkertaisesti ehdottaa muuttoa Australiaan, jossa hän koki olevansa enemmän "elossa". Senkin voi esittää joko ilman sarvia tai hampaita, tai sitten sillä huonolla tavalla. Tiedämme molemmat miten se todennäköisemmin tullaan esittämään. Voi toki johtua palstastakin :D
Jokatapauksessa, tällaiset keskustelut ovat ovi hedelmälliseen keskusteluun ja vaikka mihin. Jos siis niin haluaa. Toinen suuntakin on aina tarjolla.
Ap sanoi olleensa vähän aikaa Ausseissa ja tunteneensa olevansa "elossa". Minulle tuli heti mieleen kulttuurishokin vaiheet (koska itse kävin ne aikoinaan läpi USAssa), joihin kuuluu alkuajan kuherruskuukausi. MUTTA sehän ei tietenkään kerro mitään siitä, vihtyykö ap pidempään. Voi todella viihtyäkin! Eli kannattaa kokeilla, jos siltä tuntuu.
Suomen mollaaminen sinänsä ei ole mielekästä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä jossain ihanassa paratiisissa asuvat ihmiset eivät kerro missä he asuvat?
Heh, siitä on tullut tapa näissä Suomi on ikävä maa -ketjuissa, että ei kerrota, koska monet pystyvät kertomaan yhtä jos toista kielteistä näistä kyseisistä "paratiiseista".
Mutta tärkeintähän on, että viihtyy siellä, missä asuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on pitkälti sellaista mitä siitä itse tekee. Suurin vika ja ongelma löytyy peiliin katsomalla.
Tiedän, mutta olisinko onnellisempi ja tyytyväisempi jossain muussa ympäristössä, kuin Suomessa?
Tietenkin arki tulee ulkomaillakin vastaan.
AP
Olen asunut ulkomailla 9,5 vuotta, joista viimeiset 7 vuotta putkeen. Ei ole tullut "arki" vielä vastaan! Tarkoitan tällä sitä, että Suomessa olin todella onneton. En saanut kavereita, en seurustelukumppania. Elämä oli harmaata tallustamista töihin ja kotiin, 6kk vuodesta vieläpä pimeässä ja loskassa... Kesä on Suomessa ihana mutta ei sekään lämmitä, jos ei ole yhtään ystävää.
Ulkomaille muutettuani olen aina saanut ystäviä heti. Ei minussa ole mitään vikaa, ihmiset pitävät minusta ja pyytävät mukaan juttuihinsa. Aluksi olin aivan shokissa. Se olikin Suomi, joka oli tässä yhtälössä väärin.
Töitä olen aina saanut hyvin nopeasti, päivääkään en ole ollut työtön. Palkka on vaihdellut keskinkertaisesta hyvään mutta aina olen tullut omillani toimeen. Totta kai työ ottaa pannuun täälläkin, mieluiten varmaan olisimme miljonäärejä ilman vastuita, mutta on elämäni silti 100% parempaa kuin Suomessa. En ole enää masentunut ja yksinäinen, kiitos ulkomaille siitä!
Itselle asiat ovat luonnistuneet sekä ulkomailla että Suomessa. Olen asunut USAssa ja Ranskassa yhteensä 8 vuotta.
Mikä se siinä yhtälössä sitten, että sinulta se ei onnistunut?
No esimerkiksi se, etten saanut 5 vuotta kestäneiden yliopisto-opintojen aikana yhtään kaveria. Menin luennolle, tervehdin muita kurssilaisia, yritin jutella tuntien jälkeen/tauolla, lounastin jonkun kanssa, kävin bileissä... Jotkut toki juttelivat hetken ystävällisesti, mutta jos yritin kirjoittaa jollekulle tai pyytää johonkin tapahtumaan (tai tehdä ylipäätään yhtään mitään mikä voisi syventää moikkailun kaveruudeksi tai ystävyydeksi), niin minut ignoorattiin täysin.
Myöskään työkaverit eivät halunneet vapaa-ajalla tehdä mitään. Lapsuuden kavereita ei ollut enää maisemissa. Harrastuksissa myöskään kukaan ei halunnut minkäänlaista ylimääräistä kontaktia. Kaikki miehet joita lähestyin kieltäytyivät kahvikutsuista. Jne jne.
Vuosien aikana aloin uskoa, että olen yksinkertaisesti hirveä ihminen, koska kukaan ei tykkää minusta eikä halua tehdä kanssani ikinä mitään. Sitten kun muutin ulkomaille, menin ensimmäisenä viikonloppuna erääseen tapahtumaan, jossa sain heti 3 kaveria. Nykyään olemme ystäviä. Työkaverit pyysivät illallisella ja drinkeille. Miehet eivät katso kuin halpaa makkaraa, jos uskallan puhua heille. Oli ihan uskomaton fiilis saada tekstari, jossa minua pyydetään mukaan johonkin sosiaaliseen tapahtumaan.
Ulkomailla asuminen on siis parantanut haavani. Suomessa olisin varmaan edelleen yksin.
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt oman paikkasi.
t. Tuo, jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä jossain ihanassa paratiisissa asuvat ihmiset eivät kerro missä he asuvat?
No koska mikään paikka ei ole täydellinen. Jos kertovat missä asuvat, niin aina joku muu pitää sitä tylsänä tai kamalana. Joskus jopa voidaan löytää ihan faktatietoa, miten siinä maassa jotkut asiat ovat huonommin kuin Suomessa. Siksi ei kai kehdata kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei vain sovi kaikille, vaikka siellä onkin syntynyt.
Miksi se on ongelma niille, joille se sopii?
Onko se ongelma?
Suomea kritisoivissa ketjussa reagoidaan yleistäviin aloituksiin. Jokaisella on se oma kokemus, ja elämää nähnyt ymmärtää kyllä, että asioissa on monta puolta.
Yleisesti ottaen Suomi ON hyvä yhteiskunta tässä maailmassa, ja sitä kirjoittavat tuovat esille. Ihan eri juttu on sitten se, missä kukin viihtyy.
Tuntuu se olevan. Tässäkin ketjussa on esiintynyt myös sitä negatiivista reagointia, vaikka paljon pahempiakin on nähty. Tiedät varmasti itsekin.
Elämää nähnyt ymmärtää myös sen, että yleistäminen on monille, yleensäkin ihmisille, ihan normaalia ja jopa tarpeellista (vrt. aivojen ylikuormitus). Avauksissa yleistäminen yleensä myös avaa keskustelua paremmin kuin pitkä ja yksityiskohtainen tilitys. Yksityiskohtiin voi tarttua tuonnempana keskustelussa ja muutenkin esittää erilaisia asioita, joita aloittaja tai muut keskustelijat eivät tienneet tai tulleet ajatelleeksi.
Suomi on maailmantasolla hyvä yhteiskunta, mutta se ei tarkoita, että se on kaikille se paras paikka. Suomella on myös ongelmia ja niitä pitäisi pystyä rakentavasti ratkaisemaan. Jos ei, niin Suomi ei enää pidemmällä tähtäimellä olekaan se hyvä yhteiskunta.
Kärjistettyihin ja yleistäviin aloituksiin tulee samanlaisia vastauksia. Niin se metsä vastaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen sinulle ap, että perehdyt ensin perusteellisesti Suomen yhteiskuntaan ja sen sinullekin verorahoilla tarjoamiin palveluihin sekä monipuolisesti elämään Suomessa ja vertailukohtana mahdollisimman monessa maassa. Suurimmaksi osaksi elämä koostuu työstä ja harmaasta arjesta, mutta jos arkea ei olisi, eivät juhlatkaan tuntuisi miltään eivätkä erottuisi millään tavalla arjesta. Ja kut6en joku jo tuolla alussa totesi, niin elämä on juuri sellaista, millaiseksi sen itse tekee.
Tämä ja myös se, että moni lähtee ulkomaille huomattavasti myönteisemmällä ja suvaitsevaisemmalla asenteella, kuin mitä harjoittavat itse Suomessa. Ei ihme, että vanne löystyy ja olo helpottuu.
Vierailija kirjoitti:
Suomen ongelma on ankeutus. Rajoitetaan, vähennetään, poistetaan, säännellään.
Miten olisi runsautus? Aloitetaan kahvila-ravintolatoiminnan järkyttävästä kontrolloinnista niin saadaan elämää katutason, sitä halpaa ihanaa katukuppiloissa istuskelua jota byrokraatit itsekin lomilla ulkomailta hakevat.
Eli sä haluat kaiken maailman salmonellat, veronkierron ja pimeän työvoiman ravintolamaailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä jossain ihanassa paratiisissa asuvat ihmiset eivät kerro missä he asuvat?
Minä kerroin. Tsekissä.
Miksi asuinmaitaan kehuvat eivät kerro, missä asuvat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on pitkälti sellaista mitä siitä itse tekee. Suurin vika ja ongelma löytyy peiliin katsomalla.
Tiedän, mutta olisinko onnellisempi ja tyytyväisempi jossain muussa ympäristössä, kuin Suomessa?
Tietenkin arki tulee ulkomaillakin vastaan.
AP
Olen asunut ulkomailla 9,5 vuotta, joista viimeiset 7 vuotta putkeen. Ei ole tullut "arki" vielä vastaan! Tarkoitan tällä sitä, että Suomessa olin todella onneton. En saanut kavereita, en seurustelukumppania. Elämä oli harmaata tallustamista töihin ja kotiin, 6kk vuodesta vieläpä pimeässä ja loskassa... Kesä on Suomessa ihana mutta ei sekään lämmitä, jos ei ole yhtään ystävää.
Ulkomaille muutettuani olen aina saanut ystäviä heti. Ei minussa ole mitään vikaa, ihmiset pitävät minusta ja pyytävät mukaan juttuihinsa. Aluksi olin aivan shokissa. Se olikin Suomi, joka oli tässä yhtälössä väärin.
Töitä olen aina saanut hyvin nopeasti, päivääkään en ole ollut työtön. Palkka on vaihdellut keskinkertaisesta hyvään mutta aina olen tullut omillani toimeen. Totta kai työ ottaa pannuun täälläkin, mieluiten varmaan olisimme miljonäärejä ilman vastuita, mutta on elämäni silti 100% parempaa kuin Suomessa. En ole enää masentunut ja yksinäinen, kiitos ulkomaille siitä!
Itselle asiat ovat luonnistuneet sekä ulkomailla että Suomessa. Olen asunut USAssa ja Ranskassa yhteensä 8 vuotta.
Mikä se siinä yhtälössä sitten, että sinulta se ei onnistunut?
No esimerkiksi se, etten saanut 5 vuotta kestäneiden yliopisto-opintojen aikana yhtään kaveria. Menin luennolle, tervehdin muita kurssilaisia, yritin jutella tuntien jälkeen/tauolla, lounastin jonkun kanssa, kävin bileissä... Jotkut toki juttelivat hetken ystävällisesti, mutta jos yritin kirjoittaa jollekulle tai pyytää johonkin tapahtumaan (tai tehdä ylipäätään yhtään mitään mikä voisi syventää moikkailun kaveruudeksi tai ystävyydeksi), niin minut ignoorattiin täysin.
Myöskään työkaverit eivät halunneet vapaa-ajalla tehdä mitään. Lapsuuden kavereita ei ollut enää maisemissa. Harrastuksissa myöskään kukaan ei halunnut minkäänlaista ylimääräistä kontaktia. Kaikki miehet joita lähestyin kieltäytyivät kahvikutsuista. Jne jne.
Vuosien aikana aloin uskoa, että olen yksinkertaisesti hirveä ihminen, koska kukaan ei tykkää minusta eikä halua tehdä kanssani ikinä mitään. Sitten kun muutin ulkomaille, menin ensimmäisenä viikonloppuna erääseen tapahtumaan, jossa sain heti 3 kaveria. Nykyään olemme ystäviä. Työkaverit pyysivät illallisella ja drinkeille. Miehet eivät katso kuin halpaa makkaraa, jos uskallan puhua heille. Oli ihan uskomaton fiilis saada tekstari, jossa minua pyydetään mukaan johonkin sosiaaliseen tapahtumaan.
Ulkomailla asuminen on siis parantanut haavani. Suomessa olisin varmaan edelleen yksin.
Suomessa on tosiaan tavallista, ettei työkavereiden kanssa vietetä vapaa-aikaa. Monesti siksi, että ihmisillä on kiire hakemaan lapset päiväkodista (ne kun eivät ole auki sitä varten, että vanhemmat voisi työkavereiden kanssa viettää vapaa-aikaa). Tai on vietävä koira ulos. Tai on meno johonkin harrastukseen. Tai on sovittu jo jotain puolison, läheisten, ystävän tai jonkun kaverin kanssa. Monilla työmatka yhteensuuntaan kestää jopa tunnin eikä koeta mielekkääksi lähteä ensin käyttämään koiraa ulkona, sitten taas tunti jonnekin työkaveria tapaamaan ja vielä kerran tunti, kun tulee takaisin kotiin.
Ja on myös tavallista, että Suomessa ei käydä drinkeillä arkisin, jos seuraavana aamuna on oltava töissä. Aika monella myös ystävät ja kaverit ovat muualta kuin samasta työpaikasta. Ihan jo siksikin, että kun eletään pätkätöiden maailmassa, työpaikat vaihtuu niin usein, ettei kehenkään työkaveriin ehdi edes tutustua kunnolla. On siis yksilön kannalta hyvä, jos hänen ihmissuhteensa eivät ole työpaikkaan sidoksissa.
- eriNiin...? Kyllähän minä sen tiedän. Enkä laittanut kaikkia ystävätoiveitani työkaverien varaan. Totesin vain, että ulkomailla sekin on eri tavalla. Työkavereista on täällä tullut ystäviäni ja käymme joskus - ei todellakaan koko ajan, mutta edes joskus - yhdessä syömässä. Se on tosi mukavaa ja piristävää.
Koitin vain selittää, miksi on hyvin tavallista, ettei Suomessa hengailla vapaa-ajalla työkavereiden kanssa. Koska se on käytännön syistä hankalaa eikä ihmisillä ole halukkuutta aina alkaa luoda uutta ystäväpiiriä, kun työpaikka vaihtuu. Tein aikoinaan 10 vuoden ajan pelkkiä sijaisuuksia. Lyhimmät olivat vain pari työvuoroa, pisimmät äitiysloman mittaisia. Tavallisimmat olivat vuosilomia ja sairaslomia eli max 3 kk samassa paikassa. Monessa työpaikassa olin ainoa alle kolmekymppinen tai sitten meitä nuoria oli hyvin vähän ja heistäkin suuri osa jo perheellisiä. Ystävien oli pakko olla jostain muualta kuin työpaikalta. Opiskeluajoilta ei jäänyt yhtään kaveria, kun valmistumisen jälkeen porukka lakosi eri puolille Suomea töihin. Monet tekivät jo opiskeluaikana tai heti valmistumisen jälkeen lapsia ja alkoivat viettää lapsiperheen elämää. Mulla on useita ystäviä ja kavereita, mutta kukaan heistä ei ole ollut samassa työpaikassa eikä opiskellut samoissa oppilaitoksissa kuin minä. Mun mielestä suhteet opiskelukavereihin ja työkavereihin ovat väliaikaisia, koska ne hyvin usein jäävät sitten, kun valmistutaan tai vaihdetaan työpaikkaa.
Juu ymmärrän, mutta itse olin samassa työpaikassa vuosia ja työkaverit olivat ikäisiäni, perheettömiä kuten minäkin. Ihan hyvin olisimme voineet tutustua työn ulkopuolellakin, kuten nyt ulkomailla jokaisessa työpaikassani on käynyt.
Sinulla oli siis muita kavereita, eli hyvä niin. Itselläni ei ollut ketään, eikä mikään yritykseni saada ystäviä onnistunut.
Todennäköisesti sinunkin työkavereillasi Suomessa oli ystävät ja kaverit työpaikan ulkopuolella. Sen vuoksi heillä ei ollut tarvetta tutustua sinuun työajan jälkeen.
Tajuan tämän. Ei se silti tehnyt yhtään helpommaksi olla täysin yksin omassa kotimaassa ja -kaupungissa.
Ei varmaan tehnytkään. Sain vain sun aiemmasta kommentista käsityksen, että sun mielestä olisi jotenkin "väärin", etteivät suomalaiset vietä vapaa-aikaansa työkavereidensa kanssa vaan mieluummin läheistensä ja ystäviensä kanssa, kotona, harrastuksissaan tai vaikka koiran kanssa ulkona. Olen ollut työpaikoissa (nykyinenkin on sellainen), joissa joskus lähdetään porukalla töiden jälkeen oluelle, mutta ne on olleet tilanteita, joissa kenelläkään ei ole ollut oikein muutakaan menoa juuri silloin.
Juu sitä ei ollut tarkoitus viestittää, jokainenhan saa tehdä mitä haluaa. Vastasin vain alunperin sille, joka kysyi että mikä Suomessa ei onnistunut ja tuo oli se suurin syy miksi olen moninkertaisesti onnelisempi ulkomailla :).
No ei se ainoa olekaan, mutta onneksi on ihan vapaus muuttaa sinne minne kukin tykkää=) Kaikilla ei ole sitäkään. Ei se elämää Suomessa ankeaksi tee, jos muuallakin on hyvä olla. Kaikki on aina suhteellista.