Olenko itsekäs jos en lähde miehen suvun mökille juhannuksena?
Tilanne on siis seuraava; olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja nämä kaikki juhannukset vietetty miehen suvun mökillä. On ikään kuin perinne. No, itse en ole mökki-ihminen ollenkaan, mutta olen miehen mieliksi lähtenyt joka kerta kun eipä minulla ole parempiakaan ideoita ollut enkä ole halunnut ns. heittäytyä hankalaksi kun mies aina odottaa mökkijuhannusta.
Välini miehen perheeseen ovat aina olleet viileät. En haluaisi sitä, mutta jostain syystä minun naamani on v*tuttanut heitä koko tämän 7 vuotta, ihan alusta asti. Aluksi yritin lähentyä heidän kanssaan, nyt en enää jaksa olla muuta kuin peruskohtelias. Tänä vuonna tilanne on pahentunut. Miehen veli alkoi alkuvuodesta seurustelemaan erään naisen kanssa, jonka tunnen lapsuudesta asti. Välimme eivät ole ikinä olleet hyvät, hän kiusasi minua koulussa ja jatkoi sitä vielä jopa pitkälle lukioajan. Suoraansanottuna tämä nainen ahdistaa minua älyttömästi. :( Hän on kai puhunut minusta miehen perheelle, koska nykyään miehen perheenjäsenetkin avoimesti v*ttuilevat minulle, heti kun teen pienenkin "mokan", esim. ostan vaikka vääränlaisia kukkia kylään mennessämme. Jotain ihan pientäkin mistä saa väännettyä kiusaa. Jos mennään käymään niin miehen siskot ja miehen veljen tyttöystävä ei puhu mulle sanaakaan. Suurinpiirtein hiljenevät kun astun huoneeseen. Tänään mies puhui isänsä kanssa puhelimessa, ja nukkumajärjestyksestä puhuttaessa isänsä oli todennut että "*minun nimeni* voi nukkua vaikka yksin ullakolla." Tuollaisia pieniä kuitteja ihan koko ajan. Mies toteaa noihin vaan vanhemmilleen jotain tyyliin "Noniin lopeta jo".
Yritin viimeksi tänään sanoa miehelle, etten haluaisi tulla tänä vuonna mukaan juhannuksenviettoon, että jos hän menisi kahdestaan lapsemme kanssa, mutta miehen kommentti oli vain että kaikki kuvittelemani kiusa on vitsiä ja että olen itsekäs jos en osallistu perhejuhlaan. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? En valehtele, erokin on käynyt mielessä sillä en vaan kertakaikkiaan jaksa nähdä noita ihmisiä. :( Anteeksi pitkä ja sekava teksti. En jotenkin osaa puhua tästä tilanteesta ystävilleni. Pakko purkautua johonkin..
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö sinä ap syyn miksi nälvivät sinua? Kyllä siihen aina on jokin syy.
Joo, on syy. Se että apxon kiltti ja kohelias ja välttelee konflikteja. Hyeenat hyökkää mielellään tuollaisen kimppuun.
Jos on aidosti kiltti ja kohtelias, niin ei todellakaan koko perhe hyökkää kimppuun.

Yleensä nälvijällä on heikko itsetunto, hän tuntee valta-asemansa uhatuksi, elää juorupiireissä ja saa nautintoa muiden huomiosta häntä kohtaan, on kateellinen ja vähän tunnevammainen. Nälvinnän kohde voi olla kuka tahansa ja kohteita voi olla useita, mustamaalausta selän takana.
Joko apelle soitettiin, ap?
Villi veikkaus että appi vetää puhelimessa kilarit ja haukkuu sekä apn että poikansa, ja oikein värikkäinen sanankääntein. Narsitiset ihmiset eivät lainkaan soedä sitä että joku kehtaa olla tottelematta heitä ja heidän juhannussuunnitelmiaan.:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö sinä ap syyn miksi nälvivät sinua? Kyllä siihen aina on jokin syy.
Joo, on syy. Se että apxon kiltti ja kohelias ja välttelee konflikteja. Hyeenat hyökkää mielellään tuollaisen kimppuun.
Jos on aidosti kiltti ja kohtelias, niin ei todellakaan koko perhe hyökkää kimppuun.
Todellakin hyökkää, kun narsisti alkaa supista valheitaaan muille perheenjäsenille. Narsistien ensisijainen kohde on empaattinen ihminen.
Ap VIERAANNUTTAA lapsensa miehensä suvusta.
Oletko Ap kysynyt lapselta vihaako tämä isänsä sukua?
mitä..eikö?
Älkää herranen aika vaan jääkö mihinkään kotinurkkiin nyyhkimään juhannuksena tai muuten ne nauravat teille makeasti. Menette äidillesi ja tunget sieltä somen täyteen kauniita yhdessäolokuvia sopivine hasdageineen, kuten #ilovemyfamily #cookingwithmymother #bestjuhannusever #happycouple.
Kun näytätte, että ette ole mitään miehen perheen likasankoja, joiden on aina pakko mennä heidän luokseen, niin voi olla, että sielläkin suunnalla valot syttyy. Ja mitä tulee kiusaajiin, niin pahinta myrkkyä heille on se, että kiusattavalla on hauskaa ja että tämä on onnellinen.

Tai appi on nolona, eikä kehtaa sanoa että anoppi on haukkunut miniää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös niitäkin ihmisiä, jotka kokevat, että kaikki kiusaa ja kaikki vihaa ja on heitä vastaan... Sanoi tai teki sitten niin tai näin, niin uhriudutaan ja tehdään kärpäsestä härkänen ja vainoharhoissaan saadaan päähän sellaisia ajatuksia, mitkä ei pidä paikkaansa. Tahallaan käsitetään asiat väärin ja otetaan loukkauksena itseään kohtaan. Just saying...
Totta. Mutta ainakin APn tapauksessa (jos kirjoitus siis on 100% rehellinen) tuo on selkeää kiusaamista eikä mm. tuota miehen isän kommenttia voi ymmärtää väärin, aivan selkeää vttuilua. Kyllähän sitä helposti voi herkkänä ihmisenä tulkita asioita väärin (itsellä omakohtaista kokemusta) mutta joskus toisten käytös on niin selvästi ilkeää, ettei sitä voi laittaa oman mielikuvituksen piikkiin.
Juu, mutta miksi ihmeessä mies menee kertomaan tuollaisia typeriä isänsä letkautuksia ap:lle, kun tietää, että se varmasti loukkaa ja vaikka olisikin jotain isänsä tyhmää huumoria?
Tuo on ihan oma ihmistyyppiä. Oma äiti on kertonut minulle heti, jos joku on arvostellut minua. Ei se oikein kivalta ole tuntunut, kun iloisena olen jutellut isän tai jonkun kaupassa tapaamani äidin ystävän kanssa ja tuntia myöhemmin soittaa äiti kertoen "se sanoi sinusta sitä ja tätä". Yleensä arvostelun aihe on ollut ulkonäköni tai silloinen tyttömyyteni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö sinä ap syyn miksi nälvivät sinua? Kyllä siihen aina on jokin syy.
Joo, on syy. Se että apxon kiltti ja kohelias ja välttelee konflikteja. Hyeenat hyökkää mielellään tuollaisen kimppuun.
Jos on aidosti kiltti ja kohtelias, niin ei todellakaan koko perhe hyökkää kimppuun.
Todellakin hyökkää, kun narsisti alkaa supista valheitaaan muille perheenjäsenille. Narsistien ensisijainen kohde on empaattinen ihminen.
Kuka se narsisti nyt tässä porukassa olisi? Appi? Miehen veljen uusi naisystävä? Jos alusta asti on ollut pingottunut tunnelma, niin kyllähän sieltä taustalta löytyy jotain... Ap:n mies ollut perheessään parjattu ja huonompi, kuin muut sisarukset, ap:n ja miehen vanhemmilla jotain keskinäisiä riitoja, ap:n taustalla jotain rikollisuutta, ap rikkonut miehensä edellisen parisuhteen tms.
"
Niin toistan: ilman sukua olet totaalisen yksin, juureton ja suvuton, eristetty. Sinulla ei selvästikään ole mitään kokemusta asiasta "
En ole se jolle vastasit, mutta kokemusta on. Koko vähän yli 60:n elämäni ajalta. Lapsena ja nuorena sukuni käsitti vanhempani ja toisen puolen isovanhemmat. Nyt suku on mies ja aikuinen lapsi. Joskus oli myös anoppi ja appi. Jonain päivänä olen varmasti yksin, mutta niin on moni muukin vaikka kummin kaimoja olisi kymmenittäin.
Juurettomaksi en kokenut itseäni koskaan, juureni ovat vankasti siinä Helsingin kaupunginosassa , jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni.
Vierailija kirjoitti:
Ap VIERAANNUTTAA lapsensa miehensä suvusta.
Oletko Ap kysynyt lapselta vihaako tämä isänsä sukua?
mitä..eikö?
Sinäkö se nuo aiemmat jankkaukset olet tehnyt? Kukaan ei vieraannu kenestäkään, vaikka juhannus vietetään muualla kuin sukumökillä. Mies voi viedä lastaan vanhemmilleen vaikka joka viikonloppu juhannusta ja joulua lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Ap VIERAANNUTTAA lapsensa miehensä suvusta.
Oletko Ap kysynyt lapselta vihaako tämä isänsä sukua?
mitä..eikö?
Jee kakkapylly tuli provoomaan, olikin jo ikävä!
Vierailija kirjoitti:
Älkää herranen aika vaan jääkö mihinkään kotinurkkiin nyyhkimään juhannuksena tai muuten ne nauravat teille makeasti. Menette äidillesi ja tunget sieltä somen täyteen kauniita yhdessäolokuvia sopivine hasdageineen, kuten #ilovemyfamily #cookingwithmymother #bestjuhannusever #happycouple.
Kun näytätte, että ette ole mitään miehen perheen likasankoja, joiden on aina pakko mennä heidän luokseen, niin voi olla, että sielläkin suunnalla valot syttyy. Ja mitä tulee kiusaajiin, niin pahinta myrkkyä heille on se, että kiusattavalla on hauskaa ja että tämä on onnellinen.
Tämä on suunnitelmana! Äitini on innoissaan että mennään sinne, myös hänen ystävänsä miehensä kanssa on menossa ja he ovat oikein mukavia, että eiköhän meille tule kiva juhannus :)
Ja teille jotka kysytte että onkohan minussa syytä riitaan, voin rehellisesti sanoa etten keksi mitä olen tehnyt väärin. Alusta asti olen ollut mukava ja kohtelias. En ole tuppautunut seuraan mutta en myöskään eristäytynyt. Ennen kuin vasta nyt, luulen että uusi taktiikkani on välttely. Olen varmaan onnellisempi niin.
Ja lastamme en ole koskaan heiltä ollut "viemässä pois" niinkuin joku tuolla epäili. 🙄 Lapsi viihtyy heidän kanssaan ihan hyvin ja lapselle ovat tosi kilttejä.
-Ap
Exän vanhemmat vihasivat minua siksi, että satuin olemaan tietystä suvusta. Sukuni ei todellakaan ole mitään puhtaita pulmusia enkä esimerkiksi ole rikollisen alkoholisti-isäni kanssa missään tekemisissä. Pieni kaupunki, pienet piirit, niin eipä minun fiksuuteni, kiltteyteni, kohteliaisuuteni, päihteettömyyteni, akateemisuuteni tms. poistanut sitä tosiasiaa, että isäni suku oli tunnettu rikoksistaan ja olin tämän jälkeläinen, joten olin automaattisesti paha ja väärä heidän pojalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö sinä ap syyn miksi nälvivät sinua? Kyllä siihen aina on jokin syy.
Joo, on syy. Se että apxon kiltti ja kohelias ja välttelee konflikteja. Hyeenat hyökkää mielellään tuollaisen kimppuun.
Jos on aidosti kiltti ja kohtelias, niin ei todellakaan koko perhe hyökkää kimppuun.
Todellakin hyökkää, kun narsisti alkaa supista valheitaaan muille perheenjäsenille. Narsistien ensisijainen kohde on empaattinen ihminen.
Kuka se narsisti nyt tässä porukassa olisi? Appi? Miehen veljen uusi naisystävä? Jos alusta asti on ollut pingottunut tunnelma, niin kyllähän sieltä taustalta löytyy jotain... Ap:n mies ollut perheessään parjattu ja huonompi, kuin muut sisarukset, ap:n ja miehen vanhemmilla jotain keskinäisiä riitoja, ap:n taustalla jotain rikollisuutta, ap rikkonut miehensä edellisen parisuhteen tms.
Kaikesta päätellen narsisti on jompikumpi ap:n miehen vanhemmista. Ellei narsisti, niin sitten henkiseen väkivaltaan viehkoontunut. Jos ap on rikollinen tai vamppi, on poika valinnut puolisonsa ja lapsensa äidin. Nälviminen ja syrjiminen on törkeätä vanhemmilta, jotka kasvattivat poikansa rikollisvampin puolisoksi.
Ei siihen lähtökohtaiseen inhoon tarvita kuin heikko itsetunto. Silloin sitä inhoaa jo valmiiksi kaikkea itseä parempaa ja erilaista. Minua inhottiin jo ennen kuin oli edes tavattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää herranen aika vaan jääkö mihinkään kotinurkkiin nyyhkimään juhannuksena tai muuten ne nauravat teille makeasti. Menette äidillesi ja tunget sieltä somen täyteen kauniita yhdessäolokuvia sopivine hasdageineen, kuten #ilovemyfamily #cookingwithmymother #bestjuhannusever #happycouple.
Kun näytätte, että ette ole mitään miehen perheen likasankoja, joiden on aina pakko mennä heidän luokseen, niin voi olla, että sielläkin suunnalla valot syttyy. Ja mitä tulee kiusaajiin, niin pahinta myrkkyä heille on se, että kiusattavalla on hauskaa ja että tämä on onnellinen.Tämä on suunnitelmana! Äitini on innoissaan että mennään sinne, myös hänen ystävänsä miehensä kanssa on menossa ja he ovat oikein mukavia, että eiköhän meille tule kiva juhannus :)
Ja teille jotka kysytte että onkohan minussa syytä riitaan, voin rehellisesti sanoa etten keksi mitä olen tehnyt väärin. Alusta asti olen ollut mukava ja kohtelias. En ole tuppautunut seuraan mutta en myöskään eristäytynyt. Ennen kuin vasta nyt, luulen että uusi taktiikkani on välttely. Olen varmaan onnellisempi niin.
Ja lastamme en ole koskaan heiltä ollut "viemässä pois" niinkuin joku tuolla epäili. 🙄 Lapsi viihtyy heidän kanssaan ihan hyvin ja lapselle ovat tosi kilttejä.
-Ap
Minulle vaan ei jostain syystä mene jakeluun, että miten ihmeessä koko perhe voi ilman mitään syytä kääntyä yhtä ihmistä vastaan? Enkä siis tarkoita, että ap olisi tehnyt mitään väärää tai käyttäytynyt töykeästi, mutta joku hänessä on oltava ns. väärää miehen perheen silmissä (puhetapa, ulkonäkö, tyyli, ajatusmaailma). Onko miehellä lämpimät välit perheeseensä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös niitäkin ihmisiä, jotka kokevat, että kaikki kiusaa ja kaikki vihaa ja on heitä vastaan... Sanoi tai teki sitten niin tai näin, niin uhriudutaan ja tehdään kärpäsestä härkänen ja vainoharhoissaan saadaan päähän sellaisia ajatuksia, mitkä ei pidä paikkaansa. Tahallaan käsitetään asiat väärin ja otetaan loukkauksena itseään kohtaan. Just saying...
Totta. Mutta ainakin APn tapauksessa (jos kirjoitus siis on 100% rehellinen) tuo on selkeää kiusaamista eikä mm. tuota miehen isän kommenttia voi ymmärtää väärin, aivan selkeää vttuilua. Kyllähän sitä helposti voi herkkänä ihmisenä tulkita asioita väärin (itsellä omakohtaista kokemusta) mutta joskus toisten käytös on niin selvästi ilkeää, ettei sitä voi laittaa oman mielikuvituksen piikkiin.
Juu, mutta miksi ihmeessä mies menee kertomaan tuollaisia typeriä isänsä letkautuksia ap:lle, kun tietää, että se varmasti loukkaa ja vaikka olisikin jotain isänsä tyhmää huumoria?
Tuo on ihan oma ihmistyyppiä. Oma äiti on kertonut minulle heti, jos joku on arvostellut minua. Ei se oikein kivalta ole tuntunut, kun iloisena olen jutellut isän tai jonkun kaupassa tapaamani äidin ystävän kanssa ja tuntia myöhemmin soittaa äiti kertoen "se sanoi sinusta sitä ja tätä". Yleensä arvostelun aihe on ollut ulkonäköni tai silloinen tyttömyyteni.
Miten äitisi puolusti sinua haukkujille? Niinkin voi olla, että haukkuja onkin oma äiti, joka syylistää lastaan kertomalla haukkujan olevan joku toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää herranen aika vaan jääkö mihinkään kotinurkkiin nyyhkimään juhannuksena tai muuten ne nauravat teille makeasti. Menette äidillesi ja tunget sieltä somen täyteen kauniita yhdessäolokuvia sopivine hasdageineen, kuten #ilovemyfamily #cookingwithmymother #bestjuhannusever #happycouple.
Kun näytätte, että ette ole mitään miehen perheen likasankoja, joiden on aina pakko mennä heidän luokseen, niin voi olla, että sielläkin suunnalla valot syttyy. Ja mitä tulee kiusaajiin, niin pahinta myrkkyä heille on se, että kiusattavalla on hauskaa ja että tämä on onnellinen.Tämä on suunnitelmana! Äitini on innoissaan että mennään sinne, myös hänen ystävänsä miehensä kanssa on menossa ja he ovat oikein mukavia, että eiköhän meille tule kiva juhannus :)
Ja teille jotka kysytte että onkohan minussa syytä riitaan, voin rehellisesti sanoa etten keksi mitä olen tehnyt väärin. Alusta asti olen ollut mukava ja kohtelias. En ole tuppautunut seuraan mutta en myöskään eristäytynyt. Ennen kuin vasta nyt, luulen että uusi taktiikkani on välttely. Olen varmaan onnellisempi niin.
Ja lastamme en ole koskaan heiltä ollut "viemässä pois" niinkuin joku tuolla epäili. 🙄 Lapsi viihtyy heidän kanssaan ihan hyvin ja lapselle ovat tosi kilttejä.
-Ap
Minulle vaan ei jostain syystä mene jakeluun, että miten ihmeessä koko perhe voi ilman mitään syytä kääntyä yhtä ihmistä vastaan? Enkä siis tarkoita, että ap olisi tehnyt mitään väärää tai käyttäytynyt töykeästi, mutta joku hänessä on oltava ns. väärää miehen perheen silmissä (puhetapa, ulkonäkö, tyyli, ajatusmaailma). Onko miehellä lämpimät välit perheeseensä?
Mitä sinä siinä ihmettelet?
Eli koko perhe on hyeenoja... Anoppi, appi, miehen siskot, miehen veli ja jopa veljen uunituore naisystävä. Luulenpa, että ap:n mies on se, jota on kohdeltu perheessään ns. mustana lampaana ja näin ollen kaikki mitä hän tekee on huonoa. Muuten ilman mitään syytä ei koko perhe hyökkää vain yhtä vastaan...