Olenko itsekäs jos en lähde miehen suvun mökille juhannuksena?
Tilanne on siis seuraava; olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja nämä kaikki juhannukset vietetty miehen suvun mökillä. On ikään kuin perinne. No, itse en ole mökki-ihminen ollenkaan, mutta olen miehen mieliksi lähtenyt joka kerta kun eipä minulla ole parempiakaan ideoita ollut enkä ole halunnut ns. heittäytyä hankalaksi kun mies aina odottaa mökkijuhannusta.
Välini miehen perheeseen ovat aina olleet viileät. En haluaisi sitä, mutta jostain syystä minun naamani on v*tuttanut heitä koko tämän 7 vuotta, ihan alusta asti. Aluksi yritin lähentyä heidän kanssaan, nyt en enää jaksa olla muuta kuin peruskohtelias. Tänä vuonna tilanne on pahentunut. Miehen veli alkoi alkuvuodesta seurustelemaan erään naisen kanssa, jonka tunnen lapsuudesta asti. Välimme eivät ole ikinä olleet hyvät, hän kiusasi minua koulussa ja jatkoi sitä vielä jopa pitkälle lukioajan. Suoraansanottuna tämä nainen ahdistaa minua älyttömästi. :( Hän on kai puhunut minusta miehen perheelle, koska nykyään miehen perheenjäsenetkin avoimesti v*ttuilevat minulle, heti kun teen pienenkin "mokan", esim. ostan vaikka vääränlaisia kukkia kylään mennessämme. Jotain ihan pientäkin mistä saa väännettyä kiusaa. Jos mennään käymään niin miehen siskot ja miehen veljen tyttöystävä ei puhu mulle sanaakaan. Suurinpiirtein hiljenevät kun astun huoneeseen. Tänään mies puhui isänsä kanssa puhelimessa, ja nukkumajärjestyksestä puhuttaessa isänsä oli todennut että "*minun nimeni* voi nukkua vaikka yksin ullakolla." Tuollaisia pieniä kuitteja ihan koko ajan. Mies toteaa noihin vaan vanhemmilleen jotain tyyliin "Noniin lopeta jo".
Yritin viimeksi tänään sanoa miehelle, etten haluaisi tulla tänä vuonna mukaan juhannuksenviettoon, että jos hän menisi kahdestaan lapsemme kanssa, mutta miehen kommentti oli vain että kaikki kuvittelemani kiusa on vitsiä ja että olen itsekäs jos en osallistu perhejuhlaan. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? En valehtele, erokin on käynyt mielessä sillä en vaan kertakaikkiaan jaksa nähdä noita ihmisiä. :( Anteeksi pitkä ja sekava teksti. En jotenkin osaa puhua tästä tilanteesta ystävilleni. Pakko purkautua johonkin..
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tee lapsellekaan hyvää olla ympäristössä, jossa toista vanhempaa syrjitään tai nälvitään. Miksi ihmeessä toinen puoliso sallii omalle perheelleen sellaista kohtelua?
Näitä äidin tossun alla olevia lapasia löytyy aivan liikaa. Miniät saavat joustaa ja kuunnella haukkuja.
No ei tämä koske vain miehiä.
T. Alistettu pelokas aikuinen lapsi, nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon kysymykseen sanon suoran vastauksen: Olet terveellä tavalla itsekäs, jos et lähde juhannuksena miehesi sukulaisten kiusattavaksi.
Käske vielä miehesi kertoa sukulaisilleen sellaisia terveisiä, että sinä jäit kotiin, koska et halua kuunnella heidän v*****luaan. Silloin heillä on mahdollisuus oppia, että jos haluavat sinut kemuihinsa, käyttäytyvät sinua kohtaan asiallisesti.
Heh heh, katsos kun nämä tällaiset EIVÄT OPI vaan lisäävät vain kiusaamistaan. Jos niille sanoo asiasta niin kääntävät sen kiusatun viaksi ja kostavat sen.
No miksi pitäisi olla henkistä väkivaltaa harjoittavien ihmisten kanssa tekemisissä, koska on tiedossa että narsistien suhteen paras ratkaisu on olla olematta heidän kanssaan missään tekemisissä.
Se on kyllä tosi, että joillakin ihmisillä on hyvin roisiakin huumoria ja pitävät v*ttuilua vitsailemisena... Jotkut ottaa sen huumorina ja jotkut eivät, mutta siinä vaiheessa osataan pyytää anteeksi ääliömäistä käytöstä ja auotaan päätä vain niille, jotka asian ottavat huumorilla.
Se on kyllä erikoista, että sinun miehesi vaan hyssyttelee eikä pysty sanomaan vanhemmilleen suoraan, kuinka idiootteja ovat. Eikö hän siis ole kertaakaan ärähtänyt, jos on huomannut, että sinua on loukattu niin monen ihmisen toimesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon kysymykseen sanon suoran vastauksen: Olet terveellä tavalla itsekäs, jos et lähde juhannuksena miehesi sukulaisten kiusattavaksi.
Käske vielä miehesi kertoa sukulaisilleen sellaisia terveisiä, että sinä jäit kotiin, koska et halua kuunnella heidän v*****luaan. Silloin heillä on mahdollisuus oppia, että jos haluavat sinut kemuihinsa, käyttäytyvät sinua kohtaan asiallisesti.
Heh heh, katsos kun nämä tällaiset EIVÄT OPI vaan lisäävät vain kiusaamistaan. Jos niille sanoo asiasta niin kääntävät sen kiusatun viaksi ja kostavat sen.
No miksi pitäisi olla henkistä väkivaltaa harjoittavien ihmisten kanssa tekemisissä, koska on tiedossa että narsistien suhteen paras ratkaisu on olla olematta heidän kanssaan missään tekemisissä.
Se on selitetty ketjussa moneen kertaan. Irtautuminen on vaikeaa ja joskus mahdotonta.
Tietääkö tämä miehen perhe, että tuo veljen uusi nainen on entinen koulukiusaaja? Koulukiusaajia halveksutaan, joten luulisi, että tällainen kiusaaja olisi hyvinkin nöyränä ja häpeissään eikä enää jatkaisi siitä mihin jäi varsinkaan uuden miehen perheen edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon kysymykseen sanon suoran vastauksen: Olet terveellä tavalla itsekäs, jos et lähde juhannuksena miehesi sukulaisten kiusattavaksi.
Käske vielä miehesi kertoa sukulaisilleen sellaisia terveisiä, että sinä jäit kotiin, koska et halua kuunnella heidän v*****luaan. Silloin heillä on mahdollisuus oppia, että jos haluavat sinut kemuihinsa, käyttäytyvät sinua kohtaan asiallisesti.
Heh heh, katsos kun nämä tällaiset EIVÄT OPI vaan lisäävät vain kiusaamistaan. Jos niille sanoo asiasta niin kääntävät sen kiusatun viaksi ja kostavat sen.
No miksi pitäisi olla henkistä väkivaltaa harjoittavien ihmisten kanssa tekemisissä, koska on tiedossa että narsistien suhteen paras ratkaisu on olla olematta heidän kanssaan missään tekemisissä.
Se on selitetty ketjussa moneen kertaan. Irtautuminen on vaikeaa ja joskus mahdotonta.
Vaikeata on kyllä, mutta mikä tekee mahdottomaksi? Siihen tarvitaan rohkeutta ja päättäväisyyttä, ilmoitus appilaan että emme tule haukuttavaksi ja sen jälkeen puhelimeen esto päälle. Siitä voi aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin erikoinen kuvio, että kaikki kiusaa ja v*ttuilee - jopa veljen uusi nainen... Sitten miehesi ei puutu asiaan mitenkään ja haluaa raahata sinua mukanaan? Voin ihan omasta kokemuksesta sanoa sen, että oma isäni oli kuin kiukutteleva kakara miestäni kohtaan ja osasi olla hyvin törkeä ilman syytä. Minä tein asialle lopun, kun sanoin, että ME ei sitten tulla enää, että saat sitten etsiä jonkun muun, jolle purat pahaa oloasi... No, hän lopulta pyysi anteeksi, kun ei tosiaan sitten menty enää ja nykyisin käyttäytyy asiallisesti, joskin viileästi.
Sinun miehesi pitää oikeasti sanoa, ettei kuuntele tuollaista, että hänen rakastaan haukutaan. Sehän on aivan järjetöntä!
Totta kai se veljen nainen vittuilee. AP:han kertoi tämä naisen aikanaan kiusanneen AP:ta koulussa, niin nyt vaan sitten jatkaa siitä, mihin koulussa jäi, kun on otollinen tilanne.

Mua ärsyttää nää hyvien perheiden onnellisen lapsuuden saaneiden neuvot! Itsekl olisit valmis katkomaan välit vnhempiisi? Et tietenkään ole! Niiltä kun saa apua ja tukea ja turvaa ja he ovat sun elämäsi peruskallio. Et tasan tarkkaan laittaisi välejä poikki pysyvästi kunjäisit yksin.
Sama se on apn miehellä, vaikka vanhemmat ilkeät onkin. Välit katkomalla jäisi yksin ja jos vaikka parisuhde päättyisi jäisi TODELLA yksin.
Minä olen laittanut välit poikki hulluihin vanhempiini jatkuvan kaltoinkohtelun takia ja voin sano että raskasta on. On rankkaa olla väleissä mutta vielä rankempaa välit poikki. Yksin, eristetty, juureton, suvuton (mun tapauksessa isä kosti siten että käänsi koko suvun mua vastaan). Ei tällaista toivo kenellekään.
Sanot miehelle että se on nyt semmoinen juttu, että ellei mies sano niille ihmisille että antaa olla viimeinen kerta kun sinulle kuittaillaan, niin sinä et tule enää yhteenkään ”perhejuhlaan” tai vielä parempi, menet ja sanot itse ja ellei se lopu pakkaat lapsen ja itsesi autoon ja ajat auringon laskuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin erikoinen kuvio, että kaikki kiusaa ja v*ttuilee - jopa veljen uusi nainen... Sitten miehesi ei puutu asiaan mitenkään ja haluaa raahata sinua mukanaan? Voin ihan omasta kokemuksesta sanoa sen, että oma isäni oli kuin kiukutteleva kakara miestäni kohtaan ja osasi olla hyvin törkeä ilman syytä. Minä tein asialle lopun, kun sanoin, että ME ei sitten tulla enää, että saat sitten etsiä jonkun muun, jolle purat pahaa oloasi... No, hän lopulta pyysi anteeksi, kun ei tosiaan sitten menty enää ja nykyisin käyttäytyy asiallisesti, joskin viileästi.
Sinun miehesi pitää oikeasti sanoa, ettei kuuntele tuollaista, että hänen rakastaan haukutaan. Sehän on aivan järjetöntä!
Totta kai se veljen nainen vittuilee. AP:han kertoi tämä naisen aikanaan kiusanneen AP:ta koulussa, niin nyt vaan sitten jatkaa siitä, mihin koulussa jäi, kun on otollinen tilanne.
Minä pidän sitä jotenkin hyvin erikoisena käytöksenä entiseltä koulukiusaajalta, kun normaalisti aikuisten ihmisten asenne koulukiusaajiin on kaikkea muuta, kuin kunnioittava ja suurin osa koulukiusaajista häpeää käytöstään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon kysymykseen sanon suoran vastauksen: Olet terveellä tavalla itsekäs, jos et lähde juhannuksena miehesi sukulaisten kiusattavaksi.
Käske vielä miehesi kertoa sukulaisilleen sellaisia terveisiä, että sinä jäit kotiin, koska et halua kuunnella heidän v*****luaan. Silloin heillä on mahdollisuus oppia, että jos haluavat sinut kemuihinsa, käyttäytyvät sinua kohtaan asiallisesti.
Heh heh, katsos kun nämä tällaiset EIVÄT OPI vaan lisäävät vain kiusaamistaan. Jos niille sanoo asiasta niin kääntävät sen kiusatun viaksi ja kostavat sen.
No miksi pitäisi olla henkistä väkivaltaa harjoittavien ihmisten kanssa tekemisissä, koska on tiedossa että narsistien suhteen paras ratkaisu on olla olematta heidän kanssaan missään tekemisissä.
Se on selitetty ketjussa moneen kertaan. Irtautuminen on vaikeaa ja joskus mahdotonta.
Vaikeata on kyllä, mutta mikä tekee mahdottomaksi? Siihen tarvitaan rohkeutta ja päättäväisyyttä, ilmoitus appilaan että emme tule haukuttavaksi ja sen jälkeen puhelimeen esto päälle. Siitä voi aloittaa.
Mua ärsyttää nää hyvien perheiden onnellisen lapsuuden saaneiden neuvot! Itsekl olisit valmis katkomaan välit vnhempiisi? Et tietenkään ole! Niiltä kun saa apua ja tukea ja turvaa ja he ovat sun elämäsi peruskallio. Et tasan tarkkaan laittaisi välejä poikki pysyvästi kunjäisit yksin.
Sama se on apn miehellä, vaikka vanhemmat ilkeät onkin. Välit katkomalla jäisi yksin ja jos vaikka parisuhde päättyisi jäisi TODELLA yksin.Minä olen laittanut välit poikki hulluihin vanhempiini jatkuvan kaltoinkohtelun takia ja voin sano että raskasta on. On rankkaa olla väleissä mutta vielä rankempaa välit poikki. Yksin, eristetty, juureton, suvuton (mun tapauksessa isä kosti siten että käänsi koko suvun mua vastaan). Ei tällaista toivo kenellekään.
Katsos kun hyvien perheiden lapset on opetettu tulemaan toimeen ilman niitä vanhempiaan. En minä tarvitse heiltä mitään, en rahaa, en turvaa, en apua.
Minua jaksaa aina ihmetyttää nämä aikuiset nössöt jotka vuodesta toiseen menee vapaaehtoiseti ottamaan paskaa niskaan paikkaan X johon ei ole pakko mennä!?
Jo seurustelun alkuvaiheessa itse sain paskaa niskaan miehen isän uudelta naiselta. En ole siihen torppaan enää jalkaani pistänyt 30 vuoteen enkä pistä. Mies on siellä käynyt yksin tai lasten kanssa. Tosin tytär lopetti vierailut omasta halusta teininä kun sai hänkin tylyä kohtelua.
Ei ole minun elämääni haitannut millään lailla. Elän omaa elämääni ja jos joku ei tykkää niin ei voi mitään. Ei tupata jos ei tykätä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon kysymykseen sanon suoran vastauksen: Olet terveellä tavalla itsekäs, jos et lähde juhannuksena miehesi sukulaisten kiusattavaksi.
Käske vielä miehesi kertoa sukulaisilleen sellaisia terveisiä, että sinä jäit kotiin, koska et halua kuunnella heidän v*****luaan. Silloin heillä on mahdollisuus oppia, että jos haluavat sinut kemuihinsa, käyttäytyvät sinua kohtaan asiallisesti.
Heh heh, katsos kun nämä tällaiset EIVÄT OPI vaan lisäävät vain kiusaamistaan. Jos niille sanoo asiasta niin kääntävät sen kiusatun viaksi ja kostavat sen.
No miksi pitäisi olla henkistä väkivaltaa harjoittavien ihmisten kanssa tekemisissä, koska on tiedossa että narsistien suhteen paras ratkaisu on olla olematta heidän kanssaan missään tekemisissä.
Se on selitetty ketjussa moneen kertaan. Irtautuminen on vaikeaa ja joskus mahdotonta.
Vaikeata on kyllä, mutta mikä tekee mahdottomaksi? Siihen tarvitaan rohkeutta ja päättäväisyyttä, ilmoitus appilaan että emme tule haukuttavaksi ja sen jälkeen puhelimeen esto päälle. Siitä voi aloittaa.
Mua ärsyttää nää hyvien perheiden onnellisen lapsuuden saaneiden neuvot! Itsekl olisit valmis katkomaan välit vnhempiisi? Et tietenkään ole! Niiltä kun saa apua ja tukea ja turvaa ja he ovat sun elämäsi peruskallio. Et tasan tarkkaan laittaisi välejä poikki pysyvästi kunjäisit yksin.
Sama se on apn miehellä, vaikka vanhemmat ilkeät onkin. Välit katkomalla jäisi yksin ja jos vaikka parisuhde päättyisi jäisi TODELLA yksin.Minä olen laittanut välit poikki hulluihin vanhempiini jatkuvan kaltoinkohtelun takia ja voin sano että raskasta on. On rankkaa olla väleissä mutta vielä rankempaa välit poikki. Yksin, eristetty, juureton, suvuton (mun tapauksessa isä kosti siten että käänsi koko suvun mua vastaan). Ei tällaista toivo kenellekään.
Tuota, mieleesi ei tullut, että kaiken paskan kokenut, psykopaattivanhemman vallasta irtaantunut, välinsä katkaissut ei voisi antaa muille rohkaisevaa neuvoa jotta ei pitäisi sietää sitä paskaa?

Höpöhöpö. Et tarvitse mutta kuitenkin SAAT, pyytämällä ja ihan ilman pyytämättäkin. Juuri pumpulipallerot eivät näe sitä yhtään miten saavat valtavasti vanhemmiltaan, kaikkea.

No ei ole rohkaisevaa muuta kuin se että saat olla ilman väkivaltaa ja kiusaamista. Hinta on sitten se että olet yksin ja eristetty ja suvuton. Jokainen itse miettii onko hinta sopiva vai ehkä liikaa. Se on helppo uhota ensin mutta kun tajuaa sitten että mitään sukujouluja, sukujuhlia, yhteisiä tapahtumia ei ole enää KOSKAAN, huomas sen että hinta olikin kallis.
On myös niitäkin ihmisiä, jotka kokevat, että kaikki kiusaa ja kaikki vihaa ja on heitä vastaan... Sanoi tai teki sitten niin tai näin, niin uhriudutaan ja tehdään kärpäsestä härkänen ja vainoharhoissaan saadaan päähän sellaisia ajatuksia, mitkä ei pidä paikkaansa. Tahallaan käsitetään asiat väärin ja otetaan loukkauksena itseään kohtaan. Just saying...
Itse jättäisin menemättä mutta jos oikeasti pakko niin ostaisin tarkoituksella jotain huonoja kukkia (oikein haisevia ja multaan tunkisin jotai biojätettä) ja kahvileipää/ruokaa mikä on pahaa :D esim niitä vuosikausia kestävii tölkkei tai lisäainesotkuja ja sanoisin "pa*koille ihmisille pa*kat eväät" ja poistuisin paikalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon kysymykseen sanon suoran vastauksen: Olet terveellä tavalla itsekäs, jos et lähde juhannuksena miehesi sukulaisten kiusattavaksi.
Käske vielä miehesi kertoa sukulaisilleen sellaisia terveisiä, että sinä jäit kotiin, koska et halua kuunnella heidän v*****luaan. Silloin heillä on mahdollisuus oppia, että jos haluavat sinut kemuihinsa, käyttäytyvät sinua kohtaan asiallisesti.
Heh heh, katsos kun nämä tällaiset EIVÄT OPI vaan lisäävät vain kiusaamistaan. Jos niille sanoo asiasta niin kääntävät sen kiusatun viaksi ja kostavat sen.
No miksi pitäisi olla henkistä väkivaltaa harjoittavien ihmisten kanssa tekemisissä, koska on tiedossa että narsistien suhteen paras ratkaisu on olla olematta heidän kanssaan missään tekemisissä.
Se on selitetty ketjussa moneen kertaan. Irtautuminen on vaikeaa ja joskus mahdotonta.
Vaikeata on kyllä, mutta mikä tekee mahdottomaksi? Siihen tarvitaan rohkeutta ja päättäväisyyttä, ilmoitus appilaan että emme tule haukuttavaksi ja sen jälkeen puhelimeen esto päälle. Siitä voi aloittaa.
Mua ärsyttää nää hyvien perheiden onnellisen lapsuuden saaneiden neuvot! Itsekl olisit valmis katkomaan välit vnhempiisi? Et tietenkään ole! Niiltä kun saa apua ja tukea ja turvaa ja he ovat sun elämäsi peruskallio. Et tasan tarkkaan laittaisi välejä poikki pysyvästi kunjäisit yksin.
Sama se on apn miehellä, vaikka vanhemmat ilkeät onkin. Välit katkomalla jäisi yksin ja jos vaikka parisuhde päättyisi jäisi TODELLA yksin.Minä olen laittanut välit poikki hulluihin vanhempiini jatkuvan kaltoinkohtelun takia ja voin sano että raskasta on. On rankkaa olla väleissä mutta vielä rankempaa välit poikki. Yksin, eristetty, juureton, suvuton (mun tapauksessa isä kosti siten että käänsi koko suvun mua vastaan). Ei tällaista toivo kenellekään.
Tuota, mieleesi ei tullut, että kaiken paskan kokenut, psykopaattivanhemman vallasta irtaantunut, välinsä katkaissut ei voisi antaa muille rohkaisevaa neuvoa jotta ei pitäisi sietää sitä paskaa?
No ei ole rohkaisevaa muuta kuin se että saat olla ilman väkivaltaa ja kiusaamista. Hinta on sitten se että olet yksin ja eristetty ja suvuton. Jokainen itse miettii onko hinta sopiva vai ehkä liikaa. Se on helppo uhota ensin mutta kun tajuaa sitten että mitään sukujouluja, sukujuhlia, yhteisiä tapahtumia ei ole enää KOSKAAN, huomas sen että hinta olikin kallis.
Miksi haluaisit sellaisten sukulaisten kanssa olla tekemisissä, jotka ovat narisistin seurakuntalaisia, juoruajia, valheiden levittäjiä, yksinkertaisia tunnevammaisia ja itsekkäitä?

Niin toistan: ilman sukua olet totaalisen yksin, juureton ja suvuton, eristetty. Sinulla ei selvästikään ole mitään kokemusta asiasta.