Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Olenko itsekäs jos en lähde miehen suvun mökille juhannuksena?

Vierailija
10.06.2019 |

Tilanne on siis seuraava; olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja nämä kaikki juhannukset vietetty miehen suvun mökillä. On ikään kuin perinne. No, itse en ole mökki-ihminen ollenkaan, mutta olen miehen mieliksi lähtenyt joka kerta kun eipä minulla ole parempiakaan ideoita ollut enkä ole halunnut ns. heittäytyä hankalaksi kun mies aina odottaa mökkijuhannusta.

Välini miehen perheeseen ovat aina olleet viileät. En haluaisi sitä, mutta jostain syystä minun naamani on v*tuttanut heitä koko tämän 7 vuotta, ihan alusta asti. Aluksi yritin lähentyä heidän kanssaan, nyt en enää jaksa olla muuta kuin peruskohtelias. Tänä vuonna tilanne on pahentunut. Miehen veli alkoi alkuvuodesta seurustelemaan erään naisen kanssa, jonka tunnen lapsuudesta asti. Välimme eivät ole ikinä olleet hyvät, hän kiusasi minua koulussa ja jatkoi sitä vielä jopa pitkälle lukioajan. Suoraansanottuna tämä nainen ahdistaa minua älyttömästi. :( Hän on kai puhunut minusta miehen perheelle, koska nykyään miehen perheenjäsenetkin avoimesti v*ttuilevat minulle, heti kun teen pienenkin "mokan", esim. ostan vaikka vääränlaisia kukkia kylään mennessämme. Jotain ihan pientäkin mistä saa väännettyä kiusaa. Jos mennään käymään niin miehen siskot ja miehen veljen tyttöystävä ei puhu mulle sanaakaan. Suurinpiirtein hiljenevät kun astun huoneeseen. Tänään mies puhui isänsä kanssa puhelimessa, ja nukkumajärjestyksestä puhuttaessa isänsä oli todennut että "*minun nimeni* voi nukkua vaikka yksin ullakolla." Tuollaisia pieniä kuitteja ihan koko ajan. Mies toteaa noihin vaan vanhemmilleen jotain tyyliin "Noniin lopeta jo".

Yritin viimeksi tänään sanoa miehelle, etten haluaisi tulla tänä vuonna mukaan juhannuksenviettoon, että jos hän menisi kahdestaan lapsemme kanssa, mutta miehen kommentti oli vain että kaikki kuvittelemani kiusa on vitsiä ja että olen itsekäs jos en osallistu perhejuhlaan. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? En valehtele, erokin on käynyt mielessä sillä en vaan kertakaikkiaan jaksa nähdä noita ihmisiä. :( Anteeksi pitkä ja sekava teksti. En jotenkin osaa puhua tästä tilanteesta ystävilleni. Pakko purkautua johonkin..

Kommentit (243)

Vierailija
201/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö sinä ap syyn miksi nälvivät sinua? Kyllä siihen aina on jokin syy.

Joo, on syy. Se että apxon kiltti ja kohelias ja välttelee konflikteja. Hyeenat hyökkää mielellään tuollaisen kimppuun.

Jos on aidosti kiltti ja kohtelias, niin ei todellakaan koko perhe hyökkää kimppuun.

Todellakin hyökkää, kun narsisti alkaa supista valheitaaan muille perheenjäsenille. Narsistien ensisijainen kohde on empaattinen ihminen.

Kuka se narsisti nyt tässä porukassa olisi? Appi? Miehen veljen uusi naisystävä? Jos alusta asti on ollut pingottunut tunnelma, niin kyllähän sieltä taustalta löytyy jotain... Ap:n mies ollut perheessään parjattu ja huonompi, kuin muut sisarukset, ap:n ja miehen vanhemmilla jotain keskinäisiä riitoja, ap:n taustalla jotain rikollisuutta, ap rikkonut miehensä edellisen parisuhteen tms.

En ole rikollinen, enkä ole rikkonut kenenkään parisuhdetta ikinä elämässäni. Mies on ollut ihan tavallisessa roolissa perheessä, eikä ketään lapsista ole sorrettu. Riitojakaan ei ole ollut. Että mene ja tiedä. Minä olen luonteeltani rauhallinen ja kiltti, minulla on hyvä koulutus ja hyvä työpaikka. En keksi itsestäni mitään selkeästi erottuvaa piirrettä tai ominaisuutta mikä voisi herättää närää. Voi olla että he ovat keksineet, ja sen perusteella inhoavat, mutta toisaalta on myös oikeasti olemassa ihmisiä jotka ihan vaan lämpimikseen valikoivat ihmisen kenestä päättävät olla pitämättä.

-Ap

Työpaikoilla näkee ihan samaa. Yhtenä rintamana päätetään vaan valita joku syntipukiksi omaan pahaan oloon ilman mitään syytä.

Vierailija
202/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap VIERAANNUTTAA lapsensa miehensä suvusta.

Oletko Ap kysynyt lapselta vihaako tämä isänsä sukua?

mitä..eikö?

Eihän APN lapsi kuulu mitenkään miehen suvulle. On ihan APN ja hänen miehensä välinen asia minne heidän lapsensa menee tai on menemättä. Henkilökohtaisesti katkaisisin kaiken yhteydenpidon tuollaiseen sukuun.

voipi olla vaikeaa ,kun on se mies ja lapsi...

Millä lailla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
203/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perhe kuulostaa kunnon wt-perheeltä, joka kärsii alemmuutta kaikesta ja kaikista ja purkaa sen tuollaisena katkerana vittuiluna. Ap on varmaan hiljainen ja hyväkäytöksinen, ja perhe tulkitsee tuon ylimielisyytenä tai muuten leuhkana. Pitäisi olla varmaan samanlainen syljeksivä ””aito”” ja rehellinen persoona (siis peetä jauhava tyhjännauraja) jotta tuossa porukassa olisi kotonaan. Siksi varmaan se kiusaajatyttis tuohon porukkaan on sujahtanu. Unohda heidät. Voi olla että saatkin heidän osaltaan kunnioitusta sillä, että nostat leuan pystyyn ja tuot esiin ettet siedä käytöstä enää, kerta et heidän mieleen ole. Todennäköisesti osaltasi suhtaudut heihin (syystäkin!!) varauksella, minkä he aistii ja tulkitsee leuhkuutena oman alemmuutensa takia.

Vierailija
204/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä näen entisen itseni ap:n puolisossa. Nuorempana mentiin yhdessä puolisoni kanssa sukujuhliin ja juhannuksen viettoon vanhempien luokse. Vaikka kuulin piikittelyn puolisoani kohtaan, en välittänyt siitä. Olin itse tottunut kaltoinkohteluun. Heräsin tilanteeseen vasta sitten, kun puolisoni voi todella pahoin, henkisesti ja fyysisesti. Ei ole leikin asia altistaa toista tai alistua henkiselle väkivallalle.

Vierailija
205/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla ei ole edes ollut mitään erityisiä hankauksia miehen suvun kanssa (tokikaan miniä ei ikinä tunnu riittävän ja aina katsotaan oletko lihonut vai laihtunut ja harmaantunut vai värjännyt), mutten ole silti tavannut heitä vuosiin - viimeksi 8 vuotta sitten appiukon hautajaisissa. Ei minulla ole heitä vastaan mitään, mutten vaan tavallaan jaksa, kun omassa suvussa ja elämässä on ihan tarpeeksi. 

Sanon sulle ap, että sinun ei tarvitse mennä jos et halua. Ole itsenäinen ja  rohkea, äläkä katso taaksesi. 

Vierailija
206/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perhe kuulostaa kunnon wt-perheeltä, joka kärsii alemmuutta kaikesta ja kaikista ja purkaa sen tuollaisena katkerana vittuiluna. Ap on varmaan hiljainen ja hyväkäytöksinen, ja perhe tulkitsee tuon ylimielisyytenä tai muuten leuhkana. Pitäisi olla varmaan samanlainen syljeksivä ””aito”” ja rehellinen persoona (siis peetä jauhava tyhjännauraja) jotta tuossa porukassa olisi kotonaan. Siksi varmaan se kiusaajatyttis tuohon porukkaan on sujahtanu. Unohda heidät. Voi olla että saatkin heidän osaltaan kunnioitusta sillä, että nostat leuan pystyyn ja tuot esiin ettet siedä käytöstä enää, kerta et heidän mieleen ole. Todennäköisesti osaltasi suhtaudut heihin (syystäkin!!) varauksella, minkä he aistii ja tulkitsee leuhkuutena oman alemmuutensa takia.

Minäkin olen saanut kuulla rauhallisesta ja hiljaisesta olemuksesta miehen vanhempien luona. En ole mikään sosiaalinen ihminen ja kärsin varmaan jonkin asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta eikä siihen auta ainakaan se, että kaikki huutavat ja möykkäävät toistensa päälle ja kuittailevat "sano sinäkin nyt jotain".

Miehelläni on iso ja läheinen perhe ja monesti on kissanristiäisiä, jossa on paikalla miehen 3 siskoa ja 2 veljeä ja heidän lapset ja puolisot. Kaikki ovat sellaisia puheliaita, huutavia, nauravaisia ja niin sanavalmiita kaikkeen... Itse olen kokenut parhaakseni kyhjöttää vaan nurkassa hiljaa, kun ei vaan ole mitään sanottavaa ja jos yrittää jotain sanoa tai kommentoida, niin kukaan ei kuuntele ja puhuu päälle.

En ole siis erityisen pidetty tuossa perheessä ja sen kyllä huomaa esimerkiksi siitä, että minulle ei esimerkiksi miehen siskot soittele tai pyytele minnekään niin, kuin esim. miehen toisen veljen naisystävää, joka on tullut paljon minun jälkeeni kuvioihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
207/243 |

Voi kuule, olet kuin meidän sukujen kälättäjien keskellä, joita en itsekään kestä. Mitään kaksisuuntaista keskustelua on turha toivoa, koska toisella puolen on yksipuolinen papattaja. Kamalaa sakkia.

Vierailija
208/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe kuulostaa kunnon wt-perheeltä, joka kärsii alemmuutta kaikesta ja kaikista ja purkaa sen tuollaisena katkerana vittuiluna. Ap on varmaan hiljainen ja hyväkäytöksinen, ja perhe tulkitsee tuon ylimielisyytenä tai muuten leuhkana. Pitäisi olla varmaan samanlainen syljeksivä ””aito”” ja rehellinen persoona (siis peetä jauhava tyhjännauraja) jotta tuossa porukassa olisi kotonaan. Siksi varmaan se kiusaajatyttis tuohon porukkaan on sujahtanu. Unohda heidät. Voi olla että saatkin heidän osaltaan kunnioitusta sillä, että nostat leuan pystyyn ja tuot esiin ettet siedä käytöstä enää, kerta et heidän mieleen ole. Todennäköisesti osaltasi suhtaudut heihin (syystäkin!!) varauksella, minkä he aistii ja tulkitsee leuhkuutena oman alemmuutensa takia.

Minäkin olen saanut kuulla rauhallisesta ja hiljaisesta olemuksesta miehen vanhempien luona. En ole mikään sosiaalinen ihminen ja kärsin varmaan jonkin asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta eikä siihen auta ainakaan se, että kaikki huutavat ja möykkäävät toistensa päälle ja kuittailevat "sano sinäkin nyt jotain".

Miehelläni on iso ja läheinen perhe ja monesti on kissanristiäisiä, jossa on paikalla miehen 3 siskoa ja 2 veljeä ja heidän lapset ja puolisot. Kaikki ovat sellaisia puheliaita, huutavia, nauravaisia ja niin sanavalmiita kaikkeen... Itse olen kokenut parhaakseni kyhjöttää vaan nurkassa hiljaa, kun ei vaan ole mitään sanottavaa ja jos yrittää jotain sanoa tai kommentoida, niin kukaan ei kuuntele ja puhuu päälle.

En ole siis erityisen pidetty tuossa perheessä ja sen kyllä huomaa esimerkiksi siitä, että minulle ei esimerkiksi miehen siskot soittele tai pyytele minnekään niin, kuin esim. miehen toisen veljen naisystävää, joka on tullut paljon minun jälkeeni kuvioihin.

Niin, jos sinä et koe oloasi hyväksi heidän seurassaan, niin miksi koet jotain katkeruutta siitä, ettei sinua kutsuta? Jos he eivät pidä sinusta siksi, ettet ole heidän kaltainen kälättäjä, niin et ilmeisesti sinäkään pidä heistä tuon ominaisuuden vuoksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
209/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen vilkas ja ripeä, aikaansaapa ja tehokas. Miehen suku tuppisuisia vetelyksiä jotka vain suunnittelee ja jauhaa säästä.

Arvatkaapa kuka heillä on hampaissa. Kollektiivisesti.

Vierailija
210/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:lle ja kannustaneille aurinkoisen leppoisaa juhannusta ilman stressiä suvusta. Onneksi seuransa voi valita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
211/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hiljaisin tuskin on narsisti.

Vierailija
212/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perhe kuulostaa kunnon wt-perheeltä, joka kärsii alemmuutta kaikesta ja kaikista ja purkaa sen tuollaisena katkerana vittuiluna. Ap on varmaan hiljainen ja hyväkäytöksinen, ja perhe tulkitsee tuon ylimielisyytenä tai muuten leuhkana. Pitäisi olla varmaan samanlainen syljeksivä ””aito”” ja rehellinen persoona (siis peetä jauhava tyhjännauraja) jotta tuossa porukassa olisi kotonaan. Siksi varmaan se kiusaajatyttis tuohon porukkaan on sujahtanu. Unohda heidät. Voi olla että saatkin heidän osaltaan kunnioitusta sillä, että nostat leuan pystyyn ja tuot esiin ettet siedä käytöstä enää, kerta et heidän mieleen ole. Todennäköisesti osaltasi suhtaudut heihin (syystäkin!!) varauksella, minkä he aistii ja tulkitsee leuhkuutena oman alemmuutensa takia.

Ei tarvitse olla wt-perhe. Kyllä tuota on nähty fiksuissakin ja kuuluisissa rikkaissa perheissä, kun sukuun tulee toinen samanlainen, mukamas kilpailija. Kertoo vain siitä, miten huono itsetunto jollain perheenjäsenellä on ja miten kateellisesti, alkeellisesti sössitään perhesuhteet, mustamaalauksella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
213/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuosta on hyvä aloittaa selkärangan kasvattaminen. Seuraavaksi kannattaa miettiä josko joulunkin voisi jättää välistä.

Tää perhe ansaitsi saada nenilleen ja kunnolla. Sen verran ärsyttää puolestasi, että toivon todella että alat vähentämään käyntejäsi tuollaiseen myrkylliseen ympäristöön. Ja parempi vaan jos ymmärtävät että vika on heissä. Turhaan runoilla mitään "x sairastui yllättäen". Mulle on myös miehen perhe ollut aina kylmä ja etäinen, kukaan ei puhu mitään kun olen käymässä. Joten nykyään minua ei juuri tapaa siellä enää. Luonteeltani olen sellainen kiltti ja hiljainen, ilmeisesti ovat vaan päättäneet ettei edes kannata yrittää tutustua.

Vierailija
214/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se jatkuva miellyttäminen ja yksipuolinen yrittäminen tosiaan tulee päätepisteeseensä. Itsellä oli ex-miehen suvun kanssa vähän sama tilanne.

Tämä silloinen anoppi vain päätti, että ei pidä minusta. En tehnyt tai sanonut yhtään mitään mistä olisi voinut lähteä alkuun. Itse olin aika hiljainen monissa tapahtumissa. Yleensä juhlat ja yhdessäolo päättyi, kun huusivat toisilleen. Sellaista kovaäänistä kailotusta ja ollaan väkisin yhdessä, haastetaan riitaa, haukutaan seläntakana muita. Arvostellaan ja juorutaan. Vedetään omia johtopäätöksiä. Itse kyllästyin koko touhuun ja pari kohteliasta mökkijuhannusta riitti. En jaksa juhannusta katsoen, kun tämä käytös kertaantui vielä nautitun alkoholin vaikutuksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
215/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus täytyy hyväksyä, että mikään ei vaan toiselle osapuolelle riitä ja jättää välit kylmän viileiksi. Nuorena likkana vaikka miten kahvipöytää katoin vieraille ja tiskasin, sain kuulla, miten entinen oli parempi. Saivat appikset nenilleen, kun tyttö jätti opinnot kesken. "Mikä sille tuli?"

Vierailija
216/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuosta on hyvä aloittaa selkärangan kasvattaminen. Seuraavaksi kannattaa miettiä josko joulunkin voisi jättää välistä.

Tää perhe ansaitsi saada nenilleen ja kunnolla. Sen verran ärsyttää puolestasi, että toivon todella että alat vähentämään käyntejäsi tuollaiseen myrkylliseen ympäristöön. Ja parempi vaan jos ymmärtävät että vika on heissä. Turhaan runoilla mitään "x sairastui yllättäen". Mulle on myös miehen perhe ollut aina kylmä ja etäinen, kukaan ei puhu mitään kun olen käymässä. Joten nykyään minua ei juuri tapaa siellä enää. Luonteeltani olen sellainen kiltti ja hiljainen, ilmeisesti ovat vaan päättäneet ettei edes kannata yrittää tutustua.

Yleensä nämä perheet eivät ymmärrä omaa käytöstään. Vanhemmat ovat oppineet omilta vanhemmiltaan sättimään perheeseen tulokkaita, eikä järki riitä muuttamaan sitä omaa vanhemmuutta, asennetta edes omaan lapseensa. Saatika tämän puolisoon, on hän millainen tahansa. Vaikka äly ei riitä, sitä voisi kehittää itsensä ja oman perheensä vuoksi, lastenlapsienkien. Mutta kun on totuttu aina lapsesta pitäen olemaan vaivihkaa ivallisessa ympäristössä, ei ihminen siinä ympäristössä pysty havainnoimaan omaa tai toisen käytöstä. Eletään jossain tabukulttuurissa, joka ei toimi nykyaikana, onneksi. Ei ole kyse siitä, etteikö vanhempia arvostettaisi, vaan lähinnä siitä, että tietyt vanhemmat ovat niin jumiutuneita omaan ilkeään käytökseensä, ettei heitä voi kohdata. Vanhempien tulisi arvostaa kaikkia lapsiaan tasapuolisesti ja ymmärtää, että lapset eivät ole heidän jatkeitaan, vaan omia persoonoitaan, tekevät omat valintansa elämässään. Miniää haukkuva appi tai anoppi, ei tainnut aikoinaan toimia appivanhempia miellyttääkseen. Tai oli jotenkin vääränlainen, tuskin edes käsitteli asiaa että miten oli, ei ollut.

Vierailija
217/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi raha tekee vapaaksi. Kun pärjää omillaan, ei tarvitse olla appisten tai omien vanhempien ikeen alla. Loppuu määräily viimeistään siihen. Loppuorjailuun stop.

Vierailija
218/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei sitä välillä saisi itsekäs ollakin?

Mä en lähtis moisen roskasakin kiusattavaksi ja tekisin miehellekin selväksi asian. Kun osaavat käyttäytyä, niin ehkä EHKÄ sitten. Enkä mielelläni päästäis lastanikaan. Miksi hänen pitäisi siellä opetella kurjia tapoja?

Vierailija
219/243 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onneksi raha tekee vapaaksi. Kun pärjää omillaan, ei tarvitse olla appisten tai omien vanhempien ikeen alla. Loppuu määräily viimeistään siihen. Loppuorjailuun stop.

Itsenäistymiseen ja hyvään itsetuntoon ei rahaa tarvita.

Vierailija
220/243 |

Yllättävän moni suku kiristää tiukissa olosuhteissa eläviä lapsiperheitä rahalla.