Olenko itsekäs jos en lähde miehen suvun mökille juhannuksena?

Jos miehesi vähättelee kiusaamistasi eikä puolusta sinua, tarkoittaa se että hän kiusaa sinua myös. Ei parisuhteessa pitäisi missään nimessä joutua kokemaan tuollaisia tuntemuksia. Harkitsisin tosissani eroa ja ottaisin sen myös esiin puheissa miehen kanssa. Ehkä herää siitä tilanteeseen, ehkä ei.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä vielä, luin oman tekstini kunnolla läpi ja tajusin että kuulostan ihan lapaselta. Ja mieskin. Oon vaan ihan lukossa, vihaan konflikteja ja en oikein osaa riidellä tai suuttua. Mun reaktio ilkeilyihin on aina vaan ahdistuminen. Oikein v*tuttaa minä itse kun olen näin hiiri. Ja mieskin. Huoh.

Älä hyvä ihminen lähde tuollaiseen meininkiin mukaan. Miksi ihmeessä menisit sinne kiusattavaksi. Miten kehtaavat. Lapsenne isovanhemmat. Ei tulisi mieleenikään sanoa pahaa sanaa poikieni puolisoista. Uskomatonta moukkamaisuutta.

"...miehen kommentti oli vain että kaikki kuvittelemani kiusa on vitsiä ja että olen itsekäs jos en osallistu perhejuhlaan..." No täytyy sanoa, että on sulla v.ttumainen mies.

Veri on vettä sakeampaa. Oma siippani kääntyi perheensä kiusaamisen puolelle. Minä jäin rannalle. Ja hyvä niin. Ei jäänyt ikävä niitä vanhuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi raha tekee vapaaksi. Kun pärjää omillaan, ei tarvitse olla appisten tai omien vanhempien ikeen alla. Loppuu määräily viimeistään siihen. Loppuorjailuun stop.

Itsenäistymiseen ja hyvään itsetuntoon ei rahaa tarvita.

Juuri näin.  Onnellisuus tulee hyvistä rakkaussuhteista, sisältäen lapset. Ei siihen rahaa tarvita, eikä ehtoja tai painostuksia. Rikkaat appivanhemmat vanhemmuuttaaan ovat jatkuvasti vikisemässä palveluita, mutta emme mitenkään jaksa reagoida, koska kohtelivat meitä huonosti. Eivät välittäneet yhtään, vaikka kerroimme miten olivat loukanneet ja mitä törkeyksiä tehneet, joten sitä saavat, mitä opettivat. Olemme kevyt versio, emme vain kuule, muuta pahaa emme tee.

Minä en ole miehen sukua eikä mieheni minun, joten olemme vapaasti menneet toisen suvun vierailulle ja juhliin ihan oman mielen mukaan. Parempikin, että muut eivät sekaannu oman suvun juttuihin ja historiaan, vaan kumpikin käy omissaan. Lasten synttäreillä tms on käyty molemmat, kun lapset ovat olleet pieniä ja isommissa juhlissa, mutta muuten esim. sukujuhlat kuuluvat suvulle ja kaikki mökkitapaamiset. Olen joskus ollut kuoleman ikävystynyt jossakin korvessa pari yötä. Ei saanut edes nukutuksi, kun oli ovet avoinna ja itikat inisivät. Se oli eka ja vika kerta miehen suvun mökillä. Hän kävikin sitten päivävierailulla lapsen kanssa ja se oli paras tapa hänenkin mielestään.

Lisäys edelliseen: Paitsi, jos olisi huvila meren rannalla Ranskassa tai Italiassa, niin saattaisinpa matkalaukkuni pakata ja asettua huvilaan viikoksi, vaikka sukulaisiakin olisi lähettyvillä..

Vierailija kirjoitti:

Lisäys edelliseen: Paitsi, jos olisi huvila meren rannalla Ranskassa tai Italiassa, niin saattaisinpa matkalaukkuni pakata ja asettua huvilaan viikoksi, vaikka sukulaisiakin olisi lähettyvillä..

Me ollaan ihan täällä keskellä Suomea, itikoita on kesäisisin vaikka leivonnaisiin jakaa. Sukulaiset ovat samoja, kateellisia, pahansuopaisia ja mustamaalaajia, vaikka asuttiin etelässä aikamme. Mikään ei ole muuttunut, paitsi juorut, että nyt olemme kuulemma pahoissa veloissa. Emme ole, vaan säästössä reilusti. Niin ne pahansuovat juorut kulkee, pahansuovissa piireissä. Meitä naurattaa, vaikka kai pitäisi vähän vakavoitua. Mutta kun juorut eivät kiinnosta, emme vakavoidu vaan jatkamme onnellista elämäämme täällä melkein metsän keskellä, täällä on hienoa.

Yhteiset mökit ja yhteiset juhannukset? En ymmärrä ollenkaan.

Miten joku "suvun mökki" voi toimia?

Meillä oma mökki ja oma juhannus vain oman perheen kesken.

Kannattaa jatkossa panostaa siihen, että hankitte itsellenne ikäistänne seuraa ja tuttavapariskuntia. Näin että ole juhla-aikoina riippuvaisia vanhemmistanne ja heidän ystävistä, vaan voitte hengailla ihan omien kavereidenne kanssa.

Me hankimme mökin ns suvun mökiksi. Toivomus olisi että täällä voisi yhtä aikaakin olla. Mutta täällä voi asua kolmessa mökissä, joissa omat suihkut, vessat ja keittotilat. Vain ranta ja vene on yhteiset, mutta rantaviivaakin on vielä sata metriä raivaamatta. Jos tuo nykyinen ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään ongelmaa, sinä jäät kotiisi, viettämään yksin Juhannusta.

Hyvää jussia vaan sinulle, toivottavasti nautit upeasta kesänjuhlasta,   - yksin  - !

Omasta kokemuksesta voin sanoa että parhaat juhannukset on olleet ne jotka on saanut viettää ihan yksin. Omassa kodissa puuhastellen mitä haluaa. Mökillä on sääskiä ja paarmoja ym purijaa, joutuu kuuntelemaan humalaisten älynväläyksiä ja katselemaan kommelluksia, syömään huonosti grillattua makkaraa  kertakäyttöastioista. Nukkumaan tunkkaisen hajuisissa petivaatteissa, käymään ulkovessassa, ei ole suihkua eikä kunnon pesutiloja missään. Kotona taas on tilaa, puhdasta, hiljaista, ei ötökän ötökkää, helppo laittaa kunnon ruokaa, voi katsoa telkkaria, käydä lenkillä, jutella puhelimessa hetken jos seuraa kaipaa, ei tarvitse riidellä eikä miettiä vuosikausienkin päästä että mitä joku viinapäissään tarkoitti jollain sutkautuksella. Ihanaa ja helppoa!

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaan sanot miten asia on? Että sinulla on kivempaakin tekemisistä juhannuksena kuin kuunnella jatkuvaa vittuilua.

Minä en ainakaan moiseen juhannuksen viettoon menisi vaikka maksettaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos neuvoista. Jotenkin "valaistuin" kun luin oman tekstini ikään kuin ulkopuolisen silmin, ja sitten vielä teidän kommentit. Olette ihan jokainen tavallanne oikeassa. Nyt saa noi turvan aukomiset loppua, mä en enää kuuntele. Ja en ole menossa mihinkään mökille. Taidan lähteä äidilleni juhannukseksi. Siellä minä olen haluttu "vieras" ja siellä kukaan ei v*ttuile minulle.

Toivottavasti lapsikin haluaa tulla sinne. Saa toki mennä miehen mukaan jos tahtoo.

Kiitos teille!

-Ap

Hyvä Ap! Mukavaa juhannusta ☺️☀️

Et ole.

Mitä itsekästä siinä muka on, jos ei halua mennä jonnekin nälvittäväksi ja oikein kuulemaan ja näkemään sitä, ettet ole tervetullut? Ei kukaan normaali-itsetuntoinen alennu sellaiseen. Miehesi vaikuttaa idiootilta, kun on antanut tuollaisen jatkua.

Muistan, kun minäkin joskus alkuaikoina vein anoppilaan kukkia, niin sieltä tuli jotain mutinaa miksi nyt tällaisia ja roskaa ja ei ole mitään paikkaa, niin totesin kylmästi, että voin viedä ne kyllä mukanani takaisin. Siitä lähtien anoppi tuo minulle aina tullessaan kukkakimpun ja oikein korostaa sitä, että värit on oikein valittu minun sisustukseen sopivaksi :D meillä on nykyisin todella hyvät välit ja ollaan kumpikin aika suorasanaisia, mutta mitään nälvimistä ja kiusaamista ei ole.

Olet sinä ap aika sitkeä mimmi, kun olet seitsemän vuotta sietänyt sitä nurjaa kohtelua miehesi suvulta.  Minä en oli kestänyt, vaan yksi kerta olisi riittänyt. Minä en ymmärrä sellaisia tyyppejä, jotka vähättelevät kertomaasi kettuilua ja sanovat sitä vitsailuksi. "Etkö leikkiä ymmärrä" on minullekin joskus heitetty. Olen vastannut siihen, että ymmärrän hyvinkin leikkiä, mutta en kettuilua ja tahallista ilkeyttä. Ihmettelen, että miehesi ei huomaa sitä sukulaistensa ilkeää käytöstä, vaan sanoo sitä vitsiksi. Taitaa olla niin sukunsa lapsi, että "kasvatuskaan" ei tehoa. Kettuileeko hän sukunsa opettamalla tavalla myös, kun olette oman perheen kesken?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se jatkuva miellyttäminen ja yksipuolinen yrittäminen tosiaan tulee päätepisteeseensä. Itsellä oli ex-miehen suvun kanssa vähän sama tilanne.

Tämä silloinen anoppi vain päätti, että ei pidä minusta. En tehnyt tai sanonut yhtään mitään mistä olisi voinut lähteä alkuun. Itse olin aika hiljainen monissa tapahtumissa. Yleensä juhlat ja yhdessäolo päättyi, kun huusivat toisilleen. Sellaista kovaäänistä kailotusta ja ollaan väkisin yhdessä, haastetaan riitaa, haukutaan seläntakana muita. Arvostellaan ja juorutaan. Vedetään omia johtopäätöksiä. Itse kyllästyin koko touhuun ja pari kohteliasta mökkijuhannusta riitti. En jaksa juhannusta katsoen, kun tämä käytös kertaantui vielä nautitun alkoholin vaikutuksesta.

Ihan kuin omasta näppiksestä tämä viesti. Onneksi ei tarvitse enää sietää.

Ilkeily "huulenheittona" on ikävä ilmiö, joka siihen tottumattoman saattaa kyllä hämmentämään. Sitähän tapahtuu myös tilanteissa, joissa esim. työ- ja opiskeluyhteisössä ns. korkeammassa hierarkia-asemassa oleva alistaa alempaa esim. seksaalisin vihjailuin "huumoria" tai muutoin.

Tulin nykyiseen uusiosukuuni toisesta kulmasta. Puolisoni poika oli jo liki kolmekymppinen tutustuessamme, mutta jestas mikä nälvi ja vittuilu. Äitinsä erityislahjakkuutena kuulemma oli imitoida muita ihmisiä ja etsiä heidän heikkouksiaan.

Puolisoni on erilainen. Mutta toki hän rakastaa poikaansa. Itse muutaman vuoden yrittää-sopeutua-tilanteeseen-strategian jälkeen valitsin toisin. Ei minun tarvitse sietää pöllöilyjä aikuiselta mieheltä. Ei mun tarvitse viettää aikaa yhdessä, ja vaikka pojan lapset pitävät minusta ja minä heistä, niin antaa olla. Tänä kesänä ilmoitin miehelle, että pojan perhe ei ole tervetullut mökilleni, ja heidän vierailunsa yhteisessä kodissamme joutunevat jatkossa ilman minua ( en tee ruokatarjoilua tms. vaan olen poissa kotoa).

Mies ihailee kovasti minun aikuisten tyttärien käytöstä ja fiksuinta, ja on ihan ihmeissään kun minä en ole yhtä ihastunut hänen poikaansa. Miehen tyttärestä pidän, hän on ihan fiksu ja jees. Mutta poika möläyttää suustaan mitä sattuu, niin isälleen kuin minulle. Mikä nyt milloinkin meillä on kuulemma rumaa, tyhmää, huonoa tms. Anna kymppi, anna kakskymppiä, mitä läski, vitsi vitsi, etkö nyt leikkiä ymmärrä... anti olla. Hullu mikä hullu.

Semmoisesta kulttuurista on vaan sanouduttava irti.

Vierailija kirjoitti:

Ilkeily "huulenheittona" on ikävä ilmiö, joka siihen tottumattoman saattaa kyllä hämmentämään. Sitähän tapahtuu myös tilanteissa, joissa esim. työ- ja opiskeluyhteisössä ns. korkeammassa hierarkia-asemassa oleva alistaa alempaa esim. seksaalisin vihjailuin "huumoria" tai muutoin.

Tulin nykyiseen uusiosukuuni toisesta kulmasta. Puolisoni poika oli jo liki kolmekymppinen tutustuessamme, mutta jestas mikä nälvi ja vittuilu. Äitinsä erityislahjakkuutena kuulemma oli imitoida muita ihmisiä ja etsiä heidän heikkouksiaan.

Puolisoni on erilainen. Mutta toki hän rakastaa poikaansa. Itse muutaman vuoden yrittää-sopeutua-tilanteeseen-strategian jälkeen valitsin toisin. Ei minun tarvitse sietää pöllöilyjä aikuiselta mieheltä. Ei mun tarvitse viettää aikaa yhdessä, ja vaikka pojan lapset pitävät minusta ja minä heistä, niin antaa olla. Tänä kesänä ilmoitin miehelle, että pojan perhe ei ole tervetullut mökilleni, ja heidän vierailunsa yhteisessä kodissamme joutunevat jatkossa ilman minua ( en tee ruokatarjoilua tms. vaan olen poissa kotoa).

Mies ihailee kovasti minun aikuisten tyttärien käytöstä ja fiksuinta, ja on ihan ihmeissään kun minä en ole yhtä ihastunut hänen poikaansa. Miehen tyttärestä pidän, hän on ihan fiksu ja jees. Mutta poika möläyttää suustaan mitä sattuu, niin isälleen kuin minulle. Mikä nyt milloinkin meillä on kuulemma rumaa, tyhmää, huonoa tms. Anna kymppi, anna kakskymppiä, mitä läski, vitsi vitsi, etkö nyt leikkiä ymmärrä... anti olla. Hullu mikä hullu.

Semmoisesta kulttuurista on vaan sanouduttava irti.

Anteeksi typot. Ennakoiva tekstinsyöttö jee jee.