Koko elämä valuu hukkaan työssä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä teen viikossa kaksi 12 tuntista työpäivää ja nekin etänä mökiltä tai veneestä. Elämässä voi elää myös ilman valintoja ja tekoja, elää niin kuin valtaosa ihmisistä. Toisaalta suomessahan pystyy omasta elämästä tekemään paljonkin erilaista, se vaatii tietysti jotakin uhrauksia, mutta monessa muussa maassa tämä ei ole mahdollista. Miksi ihmisten elämä täyttyy kilpailulla statuksesta, rahasta, lasten parhaista eväistä? Kuinka tyhmiä ihmiset ovatkaan kun he luulevat onnen tulevan siitä että omistaa tai on enemmän kuin joku muu.

Tuo sun viimeinen lauseesi olisi ollut ehkä himpun verran vakuuttavampi, jos et olisi kehunut ensin omistavasi mökin ja veneen.

mitä ihmeellistä tuossa on? Ei ole kaksisia, mutta ajavat asiansa. Ei tällä työmäärällä ole ainakaan varaa vuokrata.

Etelä-Afrikassa saat lekotella: voit valita päivän aktiviteetin haetko kylän naisten kanssa päivän juomaveden kannulla joesta, vai osallistutko metsästysretkelle, sitten voitkin rentoutua paahtavalta auringolta puun varjossa jos löytyy. Tuothan oman suihkun ja vesiwcn mukanasi. 

Moni on jo onneksi kommentoinutkin tuota typerää vertausta joko siihen, että kyllä ennenkin elämä oli työntäyteistä tai että kyllä linnutkin käyttävät koko valveillaoloaikansa ruuan etsimiseen, hautomiseen tai pesänrakentamiseen. Joopa joo.

Nykyajan ongelma on, että on erikoistuttu yhä kapeammille aloille. Tällöin työ käy väistämättä yksipuoliseksi ja tylsäksi, vaikka sinänsä kapeallakin alalla on muka sisältöä. Esim. kirjanpitäjän on hallittava valtava määrä tietoa verotuksesta, yritysmuodoista ja kirjanpidosta, mutta on se silti helvetin tylsää hommaa, ainakin jos pitäisi monta vuotta tehdä.

Ihminen tarvitsee sopivasti liikkumista päivän aikana, sopivasti luovia töitä ja sopivasti rutiinia. Nykyisen työelämän ongelma on, että rutiinit pyritään "ikävinä" poistamaan paletista kokonaan, ne voidaan muka automatisoida.

Ihminen tarvitsee monenlaista tekemistä ja ennenkaikkea mahdollisuuden itse rytmittää tekemisensä mielialansa, vireytensä, vuodenajan ja vuorokauden ajan mukaan. Mutta nykyään vain pitäisi sitä saa-tanan samaa vientien kirjausta tehdä kesät talvet loisteputken valossa ilmastoidussa toimistossa. Täyttä pas-kaa, pidä tunkkisi, työmarkkinayhteiskunta. Saa haukkua loiseksi ja siivellä eläjäksi. Mieluummin se kuin työ, joka ei ole mielekäs.

Tosiasia on, että jokainen meistä haluaa tehdä mielekkäitä asioita. Joillakin on onni tehdä niitä työkseen ja saada siitä palkkaa, toisilla ei.

Vierailija kirjoitti:

Moni on jo onneksi kommentoinutkin tuota typerää vertausta joko siihen, että kyllä ennenkin elämä oli työntäyteistä tai että kyllä linnutkin käyttävät koko valveillaoloaikansa ruuan etsimiseen, hautomiseen tai pesänrakentamiseen. Joopa joo.

Nykyajan ongelma on, että on erikoistuttu yhä kapeammille aloille. Tällöin työ käy väistämättä yksipuoliseksi ja tylsäksi, vaikka sinänsä kapeallakin alalla on muka sisältöä. Esim. kirjanpitäjän on hallittava valtava määrä tietoa verotuksesta, yritysmuodoista ja kirjanpidosta, mutta on se silti helvetin tylsää hommaa, ainakin jos pitäisi monta vuotta tehdä.

Ihminen tarvitsee sopivasti liikkumista päivän aikana, sopivasti luovia töitä ja sopivasti rutiinia. Nykyisen työelämän ongelma on, että rutiinit pyritään "ikävinä" poistamaan paletista kokonaan, ne voidaan muka automatisoida.

Ihminen tarvitsee monenlaista tekemistä ja ennenkaikkea mahdollisuuden itse rytmittää tekemisensä mielialansa, vireytensä, vuodenajan ja vuorokauden ajan mukaan. Mutta nykyään vain pitäisi sitä saa-tanan samaa vientien kirjausta tehdä kesät talvet loisteputken valossa ilmastoidussa toimistossa. Täyttä pas-kaa, pidä tunkkisi, työmarkkinayhteiskunta. Saa haukkua loiseksi ja siivellä eläjäksi. Mieluummin se kuin työ, joka ei ole mielekäs.

Tosiasia on, että jokainen meistä haluaa tehdä mielekkäitä asioita. Joillakin on onni tehdä niitä työkseen ja saada siitä palkkaa, toisilla ei.

No miksi sitten valita sellanen työ? Valintahan tämä kuitenkin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on jo onneksi kommentoinutkin tuota typerää vertausta joko siihen, että kyllä ennenkin elämä oli työntäyteistä tai että kyllä linnutkin käyttävät koko valveillaoloaikansa ruuan etsimiseen, hautomiseen tai pesänrakentamiseen. Joopa joo.

Nykyajan ongelma on, että on erikoistuttu yhä kapeammille aloille. Tällöin työ käy väistämättä yksipuoliseksi ja tylsäksi, vaikka sinänsä kapeallakin alalla on muka sisältöä. Esim. kirjanpitäjän on hallittava valtava määrä tietoa verotuksesta, yritysmuodoista ja kirjanpidosta, mutta on se silti helvetin tylsää hommaa, ainakin jos pitäisi monta vuotta tehdä.

Ihminen tarvitsee sopivasti liikkumista päivän aikana, sopivasti luovia töitä ja sopivasti rutiinia. Nykyisen työelämän ongelma on, että rutiinit pyritään "ikävinä" poistamaan paletista kokonaan, ne voidaan muka automatisoida.

Ihminen tarvitsee monenlaista tekemistä ja ennenkaikkea mahdollisuuden itse rytmittää tekemisensä mielialansa, vireytensä, vuodenajan ja vuorokauden ajan mukaan. Mutta nykyään vain pitäisi sitä saa-tanan samaa vientien kirjausta tehdä kesät talvet loisteputken valossa ilmastoidussa toimistossa. Täyttä pas-kaa, pidä tunkkisi, työmarkkinayhteiskunta. Saa haukkua loiseksi ja siivellä eläjäksi. Mieluummin se kuin työ, joka ei ole mielekäs.

Tosiasia on, että jokainen meistä haluaa tehdä mielekkäitä asioita. Joillakin on onni tehdä niitä työkseen ja saada siitä palkkaa, toisilla ei.

No miksi sitten valita sellanen työ? Valintahan tämä kuitenkin on.

Nykyään nuoren on pakko hakea yhteishaussa johonkin. Näin hän saattaa joutua opiskelemaan alaa, jolle ei ole taipumuksia eikä kiinnostustakaan. Tai jos aluksi onkin, voi työelämä aikanaan osoittautua sellaiseksi, ettei halua alalla jatkaa. Joka tapauksessa harva nuorena valintoja tehdessään tietää, millaista alan työ oikeasti tulee olemaan.

En puhunut itsestäni äsken enkä tässä viestissä. Minulla on useamman alan koulutus ja kelpoisuus. Se ala, jota mieluiten teen, on pilattu jatkuvilla ylitöillä ja projekteilla. Tästä syystä olen suorastaan omasta halustani välillä työttömänä, sillä ansaittu loma (sikäli kuin sitä koskaan pätkätöissä saa) ei riitä palautumiseen.

Teen mielelläni mielekästä työtä, eikä ole minun syyni, jos verenimijät ja kupparit, eli sijoittajat, saneeraajat, johtajat ja konsultit, ovat saaneet pilattua työn mielekkyyden monilla aloilla. En ole tuotantoyksikkö, enkä kilpaile muiden kanssa. Teen omalla tavallani, omassa tahdissani, paneutuen ja etsien vaihtoehtoja. Jos ei kelpaa, niin ansiopäivärahaa kiitos.

Sossun masseilla elää kyllä. Minä en koskaan soputunut työelämään. En vaan jaksa nousta kukonlaulun aikaan tekemään jotain josta en nauti.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden papin joka jäi eläkkeelle ja hetimiten kuoli.

Minä tiedän ihmisiä, jotka ovat kuolleet ennen eläkeikää. Sun pointti oli mikä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap.n pointin. Nelikymppisenä sen tajuaa jo, että elämä on lyhyt ja lähtö voi tulla milloin tahansa. Maailma on suuri ja täynnä ihmeellisyyksiä. Mutta oma elämä kulkee täysin työn rytmissä, joka tuo elannon, mutta ei muuta. Tässäkö tämä siis oli?

Toisille riittää perusarki, toiset haluavat nähdä ja kokea. Mutta kun on rahaa, ei ole aikaa. Ja kun on aikaa, ei ole rahaa, elämän paradoksi.

Minusta ne nelikymppisenä heräävät ovat a. miettineet nuorena vähemmän elämää, b. olleet onnekkaita päästyään työelämään niin sisälle, että ovat ehtineet leipääntyä. Itse haahuilin nuorempana paljon, ja laman keskelle valmistuttuani kesti ikuisuuden, että pääsin vakityöhön suunnilleen haluamalleni alalle. Olen downshiftannut ihan tarpeeksi, ja nautin keski-iässä, kun palkka tulee tilille joka kuukausi, eikä raha ole este asioiden tekemiselle. Koen olevani aika vapaa.

Minulla samanlainen tausta. Olen tietoisesti opetellut elämään omaa itseä kuunnellen ja tunnustelemaan, mitä haluaisin, mikä tuntuisi sopivalle, mikä taas ei ole hyvä 19-vuotiaasta lähtien. Yritystä ja erehdystä on mahtunut matkaan myös, mikä on ihan normaalia.

Huomaan, että lähipiirissä näin nelikymppisenä ja vähän sitä ennen kriiseilevät ne, jotka ovat menneet sitä normaalia koulu-seurustelu-työt-asunto-naimisiin-lapset kuviota. Elämä on ollut enemmän tai vähemmän helppoa ja ei ole tarvinnut pysähtyä miettimään mitään. Sitten havahdutaan, että hetkinen, onko tämä sittenkään sitä mitä haluan.

Minusta havahtuminen on aina erinomainen asia. On oikeasti hyvä muistaa, että meillä on vain tämä yksi elämä, enkä ole koskaan kenenkään kuullut kertoneen kuolinvuoteellaan, että a) olipa hyvä, kun tein ihan kauheesti töitä, vaikka en halunnut, b) olipa hyvä, kun sinnittelin siinä kamalassa tilanteessa tai c) olipa hyvä, etten koskaan uskaltanut elää itseni näköistä elämää vaan mietin, että mitä ne muut sanovat tai mitä minulta odotetaan, että olisin hyvä ihminen muiden mielestä.

Sikana ränniin vaan! 

Jos sisäinen kriisikutsumus ei osoittaudukaan oikeaksi suunnaksi, ei ainakaan jää harmittamaan, ettei koskaan kokeillut, ja on yhtä kokemusta viisaampi. Joskus paluu arkeen saattaakin olla se paras ratkaisu, kun on ensin kokeillut muita vaihtoehtoja. Joskus paluuta arkeen ei enää ole, kun on päässyt siitä irti ja todennut, että on muitakin tapoja elää kuin se ns. normaali putki.

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhuu juuri eläkkeelle jäänyt 65 vuotias työläismies. Neljäkymmentä vuotta tätä odotettiin, ja nyt fyysinen terveyteni on niin huono, että elämästä nauttimen alkaa olla hankalaa. Nyt tuntuu että myin elämäni todella halvalla asialle mistä en saanut muuta kuin digitaalisia numeroita pankkiin. Elkää uhratko itseänne työnalttarille, siellä ei kukaan odota teitä. Se on tyhjä arpa.

Minä 40v työläismies en todellakaan haikaile eläkettä. Eläkelaskurin ennusteen mukaan se on niin pieni että tipun suoraan köyhyyteen. Mitä sillä vapaa-ajalla tekee jos en pysty pitämään yllä edes nykyistä vaatimatonta elintasoani. Koitan löytää elämään mielekkyyttä töiden jälkeen ja onhan tietysti viikonloput vapaata niin ei koko aika ole vain kesäloman odotusta. Yritän tehdä omia juttujani viikonloppuina. Työpäivän aikana viihdytän itsenä kuuntelemalla radiota, Yle areenaa, äänikirjoja olen kanssa harkinnut .  Kuuntelisin noita muutenkin niin tavallaan työ ohessa teen jotain omaakin. Työ on minulle vain keino ansaita elanto mutta koska en ole miljonääri vaihtoehtona olisi köyhyys.

https://yle.fi/uutiset/3-10423474

Kirjavinkkinä Juhani Seppänen Hullu Työtä Tekee.

Erittäin mielenkiintoinen keskustelu 🙂 Itse aion pudottaa työtunnit 34:stä 30:een.

Hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille!

Tuo on yksi syy miksi olen säästänyt pian 10 vuotta eli 20 vuotiaasta lähtien. Jos alkaa ärsyttämään, niin jään 10-15 vuotta ennen eläkettä pois tuosta oravanpyörästä. Tällä hetkellä saan osinko-ja vuokratuloja 25 % tuloistani. Toivon, että se nousisi vielä 50 %:iin.

Oma työ tuntuu vielä merkitykselliseltä, työkaverit taas usein ikävä kyllä vituttaa kun eivät osaa käyttäytyä ja olla kohteliaita muita kohtaan.

Opiskeltu on alle 30-vuotiaaksi ihan tarpeeksi. Pian 3 ammatti luettu ja itseäni olen sivistänyt myös avoimilla yliopisto-opinnoilla ennen kuin pääsin sisään ammattikorkeakouluun, joten itselläni tämä suunnitelma ei ole lähtenyt tekemättömyydestä tai tylsyydestä 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sijoituksia mistä tienaan noin 1000€ kuukaudessa käteen.  Tämä riittää minulle. Asun maassa missä elinkustannukset ovat 50% Suomen kustannuksesta. En tule enää työskentelemään koko loppu elämäni aikana. Ikää 40 vuotta. Tämä riittää minulle hienosti. Miksi hajottaisin itseni fyysisesti että henkisesti työn teolla? Nykyään syön hyvin, kuntoilen, meditoin, joogaan ja teen vain mukavia asioita. 

Miten voi saada sijoituksista 1000€ /kk kun kurssit laskevat koko ajan? Eli trolli olet. Lisäksi jos sijoittaa osakkeisiin tukee käytännössä maapallon saastuttamista massasukupuuttoa ja ilmastonmuutosta.

Kyllä ne osingot tulee silti vaikka osakkeen arvo laskisi.. Amerikassa on paljon firmoja jotka maksavat osinkoa joka kuukausi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on jo onneksi kommentoinutkin tuota typerää vertausta joko siihen, että kyllä ennenkin elämä oli työntäyteistä tai että kyllä linnutkin käyttävät koko valveillaoloaikansa ruuan etsimiseen, hautomiseen tai pesänrakentamiseen. Joopa joo.

Nykyajan ongelma on, että on erikoistuttu yhä kapeammille aloille. Tällöin työ käy väistämättä yksipuoliseksi ja tylsäksi, vaikka sinänsä kapeallakin alalla on muka sisältöä. Esim. kirjanpitäjän on hallittava valtava määrä tietoa verotuksesta, yritysmuodoista ja kirjanpidosta, mutta on se silti helvetin tylsää hommaa, ainakin jos pitäisi monta vuotta tehdä.

Ihminen tarvitsee sopivasti liikkumista päivän aikana, sopivasti luovia töitä ja sopivasti rutiinia. Nykyisen työelämän ongelma on, että rutiinit pyritään "ikävinä" poistamaan paletista kokonaan, ne voidaan muka automatisoida.

Ihminen tarvitsee monenlaista tekemistä ja ennenkaikkea mahdollisuuden itse rytmittää tekemisensä mielialansa, vireytensä, vuodenajan ja vuorokauden ajan mukaan. Mutta nykyään vain pitäisi sitä saa-tanan samaa vientien kirjausta tehdä kesät talvet loisteputken valossa ilmastoidussa toimistossa. Täyttä pas-kaa, pidä tunkkisi, työmarkkinayhteiskunta. Saa haukkua loiseksi ja siivellä eläjäksi. Mieluummin se kuin työ, joka ei ole mielekäs.

Tosiasia on, että jokainen meistä haluaa tehdä mielekkäitä asioita. Joillakin on onni tehdä niitä työkseen ja saada siitä palkkaa, toisilla ei.

No miksi sitten valita sellanen työ? Valintahan tämä kuitenkin on.

Kaikki eivät voi valita työtään, eikä sitä uutta ja mielekkäämpää työpaikkaa aina niin vain löydy. Toiset tekevät työtä vain sen takia, että olisi varaa elättää itsensä ja perheensä. Sitä voi nuorena luulla, että esim. sairaanhoitajan työ on unelma-ammatti, mutta kun olet tehnyt sitä työtä pari vuotta, niin totuus iskee silmille.

Vierailija kirjoitti:

Minä teen viikossa kaksi 12 tuntista työpäivää ja nekin etänä mökiltä tai veneestä. Elämässä voi elää myös ilman valintoja ja tekoja, elää niin kuin valtaosa ihmisistä. Toisaalta suomessahan pystyy omasta elämästä tekemään paljonkin erilaista, se vaatii tietysti jotakin uhrauksia, mutta monessa muussa maassa tämä ei ole mahdollista. Miksi ihmisten elämä täyttyy kilpailulla statuksesta, rahasta, lasten parhaista eväistä? Kuinka tyhmiä ihmiset ovatkaan kun he luulevat onnen tulevan siitä että omistaa tai on enemmän kuin joku muu.

Joillekin on taas kauhistus se, että joku valitsee etätyön. Itse olen paljon onnellisempi, kun voin rauhassa tehdä, jos satun menemään toimistolle, kuulen taas kuinka kiire jollain on ja kuinka töitä lappaa.

Myös monet mieltävät, etten ole töissä , jos en kiiruhda konttorille. Miksi yhäkin vallitsee käsitys nyt työn murroksessa, että toimisto on ainoa tapa. Joillekin se om, mutta jollekin voi olla laiturin nokka. Saahan sen koneen auki wifilläkin, jos joku ei ymmärrä, miten puutarhassa voi työskennellä.

No niin työttömänäkin.

Nyt jo 40 v ja työtön

Olen 24-vuotias eläkeläinen, ei valittamista kun lukee kärsimyksestänne.

Vierailija kirjoitti:

Millä eläisit siellä reissussa rinkkasi kanssa? Ihminen on aina joutunut tekemään työtä ruokansa eteen, mutta viime aikoina some on levittänyt harhakäsitystä siitä, että ihminen on maapallolla pitääkseen hauskaa joutumatta tekemään mitään elättääkseen itsensä.

Missä yhteiskuntajärjestelmässä ei työskennellä suurinta osaa ajasta?

Juuri noin - on hienoa downsiftata eli elää toisten kustannuksella. Ja jos ei  saa muilta fyrkkaa, niin se on sitten niin epäoikeudenmukaista. Kun riittävän moni downsiftaa loppuu heikompiosaisilta sosiaaliturva ja sitten nillitetään.  Mistä näitä lokkeilijoita oikein riittää?

Nuorempana reissattiin kaikki kesät ja se oli tosi nastaa. Myöhemmin se nastaisuus on karissut. Paikat ovat yhä enemmän ja yhä täydenpänä matkaajia, joiden mielestä on tosi nastaa olla juuri siellä.  Jotkut paikat on niin täynnä populaa, ettei liikkumaan pääse ja joka puolella raikaa ties mikä slobomurre ja ah sitä roskan ja saastan määrää! 

Nyt viisikymppisenä ei enää maailmanvalloitus kiinnosta. Mieluummin laiturin nokassa kuuntelemassa palokärjen päryytystä ja korpin raakuntaa. 

1. Tee työtä, jolla on merkitys, jossa olet jotenkin pyrkimässä hyvään tyyliin autat muita tai maapalloa ylipäätään, ja olet osa isompaa kuviota. Jonkun rikkaan tyypin tekeminen rikkaammaksi ei toisi omaan elämääni merkitystä. Jos ei onnistu, ks. kohta 2.

2. Tee vähemmän töitä, ja tingi rahasta. Käärinliinoissa ei ole taskuja. Vuoroteluvapaat, alanvaihto, osa-aikaisuus jne.

3. Etsi kunnes löydät sen oman työpaikkasi, ja -juttusi. Jos työn sisältö ei aina ole optimaalinen, niin sekin auttaa, että työkaverit ovat kivoja, niin että olet mielellään heidän kanssaan.

4. Jos tuntuu siltä, että ulkomaille muutto on se juttu, niin toteuta, äläkä vain tyydy haaveilemaan ja listaamaan syitä miksi ei onnistu. Olen tehnyt, useammankin kerran: raskasta mutta antoisaa. Samalla aivan mahtavaa, mutta eipä niitä omia demonejansa karkuun pääse ulkomaillakaan.

5. Jos sulla on lapsia, nauti niistä. Ne on hyviä tyyppejä. Älä säilö niitä pitkiä päiviä päikyssä, koulussa tai harrastuksissa, vaan tee ne muutokset, joiden avulla voitte viettää aikaa perheenä ja tehdä asioita yhdessä.

6. Etsi ne tyypit ja rakenna sellainen yhteisöllisyys, että vietät paljon aikaa biiden kivojen tyyppien kanssa, joiden haluat, ja erittäin matalalla kynnyksellä. Eli ei niin, että kerran puoleen vuoteen kutsutaan, kun kämppä on siisti. Katso vaikka Asikaisblogia Tampereen Nekalasta. Me eletään samanoloisesti, niin että naapurit ja muut on tiukasti menossa mukana.

7. Tee pieniä kivoja juttuja kivojen tyyyppien kanssa joka viikko, niin ei tarvitse lähteä kauas irroittautumaan arjesta. Koska jo arkikin on hyvää, sitä elämän parasta aikaa. ;)

8. Kuluttamisesta tulee vaan paha mieli, se ei tuo merkitystä elämään, ainakaan meillä.

Työpäivä ottaa matkoineen ja valmisteluineen minimissään 9 h. Kiire töissä vie kaiken energian, ja kotona ei jaksa enää muuta kuin välttämättömimmän. Ei aina sitäkään. Harmittaa, ettei jää voimia liikkumiseen.

Myös minä opiskelin tutkinnon alalta, joka kiinnosti. Työ on muuttunut 20 vuodessa paljon. Tahti kiristyy, ilmapiirissä on ongelmia ja kiusaamista, byrokratia ja turhat kokoukset täyttävät päivän. Politikointi ja pelit turhauttavat. Työpaikan vaihto ei ole helppoa, eikä meno ole sen parempaa muuallakaan.

En pidä tätä ikäkriisinä. Sairastelen jo nelikymppisenä. Olen ymmärtänyt ettei terveys kestä eläkeikään, kun se ei tahdo kestää 25 vuotta ennen eläkettäkään.

Olen downsiftannut vuosia, ja laittanut rahaa patjan alle. En kaipaa enempää neliöitä, en uusia autoja tai tavaraa. Pinnallisuus on menettänyt merkityksensä. Kunhan on katto pään päällä, ruokaa ja tärkeimmät ihmiset lähellä, se riittää pitkälle. Matkustellutkin olen niin paljon, ettei siitä saa enää sen suurempaa iloa. Onneksi en jättänyt maailman katselua eläkeikään.

Tulevaisuus tuo vaikeita valintoja. En taida olla kovin rohkea, ja varman toimeentulon turvasta luopuminen pelottaakin. Hyvä ketju.