Lue keskustelun säännöt.
oletteko jättäneet lahjakkuuttanne käyttämättä? miksi?
Onko täällä muita jotka ovat jättäneet lahjakkuuttaan käyttämättä? En nyt hae mitään "musta ois voinu tulla vaikka mitä mutta rento elämä ja kaljanjuonti vei" vaan ihan tosissaan vähän erityisempää, tarkemmin yksilöitävää juttua.
Itse olen todennut että maailma menetti minussa räppärin. Riimiä irtoaa ja runosuoni virtaa vuolaasti, viime viikonloppuna vedin vitsillä freestyleä (ei mikään rap battle van ihan vain taidonnäyte) parin kovemman harrastajan kanssa ja ne jäi katsomaan ihan suu auki.
Fakta on kuitenkin että inhoan räppiä ja kaikkea mikä siihen liittyy. En haluaisikan touhuta siinä scenessä mitään. Myöskään niin musikaalinen en ole että minä hyvää karaoketasoa paremmin osaisin laulaa, säveleen sanoittamista en ole koskaan kokeillut.
Kommentit (480)
Omaksi ongelmaksi koitui heikko itsetunto, masennus ja kasvuympäristö, jossa ei kannustettu tai tuettu.
Näistä johtuen minun on todella vaikea sallia itseni harjoitella.
Esim. jos piirrän ja en ole tyytyväinen lopputulokseen se jää vaivaamaan pitkäksi aikaa. Jos taas tykkään luomuksestani, se pitää minut tyytyväisenä jonkin aikaa.
Koen pettymyksen tunteet kuitenkin niin voimakkaina, että se usein estää minua aloittamasta työskentelyä. En halua, että päiväni on pilalla, koska en yllä asettamalleni tasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jättänyt. Olen lahjakas vain kaikessa mikä ei oikeasti työllistä. Olen hyvä piirtämään, laulamaan ja kirjoittamaan. Äidinkielen opettaja povasi aikoinaan kirjailijaa, vaan en koskaan edes yrittänyt. Piirustustaidot on ruostuneet vuosien saatossa. Enkä ole laulanut sen jälkeen kun lopetin kuoron ajan puutteen vuoksi. Oispa oikeasti lahjakas vaikka matematiikassa, niin siitä olisi hyötyäkin.
Kapasiteettiä olisi varmasti ollut, mutta kukaan ei koskaan kehunut tai kannustanut minua mitenkään. Haaveena oli yliopisto-opinnot, mutta sen lukioni opo tyrmäsi kaikki opiskeluhaaveeni :-( ohjaamatta kuitenkaan minnekään muualle. Olin keskiverto-oppilas, mutta pienellä potkimisella/kannustuksella olisin taatusti saanut keskiarvon yli yhdeksään. Ajauduin sitten sattumalta hoitoalalle, jonne en missään nimessä olisi halunnut. Siinä duunissa on vierähtänyt 20 vuotta, enkä valitettavasti voi edes sanoa viihtyneeni. Olisi ihana tehdä työtä, josta olisi innostunut ja jossa osaamisesta saisi kunnon korvauksen.
Kotoa en saanut yh-äidiltäni minkäänlaista kannustusta. Olen myös erittäin musikaalinen ja olisin halunnut soittaa esim pianoa, mutta siihenkään en saanut mahdollisuutta rahatilanteen vuoksi. Kadehdin edelleen kaikkia, jotka osaavat soittaa...
Olen todella älykäs. Mä näen asiat eri tavalla kuin muut. Ajattelen supernopeasti, teen ratkaisut, osaan perustella plussat ja miinukset lähes tulkoon asiasta kuin asiasta ja olen aina oikeassa. Tämä on tosi huono piirre, ihmiset ei tykkää.
Mä olen sitten piilotellut tätä koko elämäni, enkä yleensä sano mitään. Joskus harvoin olen päästänyt omat ajatukset esiin, kun asiat ei muuten onnistu.
Nyt olen työssä, missä uskallan lopultakin päästää ajatuksia esiin enemmän ja enemmän. Suuren osan mun ajatuksista on mun lähin pomo vienyt toteutukseen ja tulokset on huikeita. Pomo sanoi mulle, että nyt heidän pitää katsoa ja miettiä, miten saavat hyödynnettyä kaikki mun ajattelutavan mahdollisuudet ja kaivettua esiin kaiken sen, mitä mä osaan ja mihin mä pystyn. CEO kiitteli ja kehui, että tulokset on käsittämättömiä.
Kai mun olis pitänyt itse piilottelun sijaan oikeesti tuoda ideat ja ajatukset aktiivisemmin esiin jo aikaisemmin. Hakeutua sellaiseen asemaan, missä se onnistuu. Mä olisin voinut olla jotain suurta. Paljon aikaisemmin.
Matemaattisesti lahjakas täällä hei!
Ala-asteella opin nopeastikin kaikki jutut, yläasteella tein vaikeampia ja haasteellisimpia töitä kuin muut. Ratkaisin monia kaavoja omalla tavallani, opettaja oli ihmeissään, ei ymmärtänyt miten outo ratkaisutapani päätyi aina oikeaan. Dysfasian takia lastenlinnassa erityisopettaja joutui tekemään minulle seiskalla ollessani kasin lopputasokokeen, koska soveltuvimpia ei ollut. Yksi huolimattomuusvirhe, ja erityisopettajan luona tehneistä nopein kaikista. Oman koulun matematiikan opettaja oli ihan hämillään, ei mun olisi pitänyt kuulema osata edes suurinta osaa niistä asioista.
Lukio-> yliopistoon matematiikkaa lukemaan oli yksi ajatus. Kuitekin nuorisotyö oli itselleni myös tärkeä. Muiden ihmisten auttaminen, erilaisten ohjelmatuokioiden suunnittelu ja toteutus olivat mieleisiä asioita. Jouduin pitkään pohtimaan näiden kahden reitin välillä. Lukion tiesin olevan itselleni vaikeaa dysfasian takia muutoin, koeviikot ja kielet oli mahdoton ajatus. Joten päädyin sosiaalialalle.
Kaipaan matematiikkaa. Se oli selkeää ja ratkaisut löytyessä, fiilis oli mahtava. Tiedän kyseisen alan raadollisuuden, etenkin naisena. Englanti vähintään olisi pitänyt myös hallita, että olisi voinut lähteä ulkomaille joko opiskelemaan lisää tai työllistymään.
Mutta en kadu mitään. Sosiaaliala ottaa, mutta myös antaa paljon. Elämäni olisi voinut olla täysin erilainen jos olisin lähtenyt amiksen sijasta lukioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen jättänyt osittain tietoisesti käyttämättä lahjakkuuttani musiikin saralla kun tajusin millainen musiikkiteollisuuden maailma on...mieluummin omilla ehdoillani ja omalla tasollani niin että se palvelee hyvinvointiani jos vaihtoehtona on hirveä stressi ja jatkuvat ulkoiset vaatimukset niskassa
En tiedä, olenko jättänyt käyttämättä. Tuntuu vain, että suku, ystävät ja työtoverit olettavat minulla olevan rajaton potentiaali ja että mikään ei ole minulle vaikeaa tai ylitsepääsemätöntä. Tuntuu myös, että minulta odotetaan aina eri liigan tuloksia kuin muilta. Voi kyllä olla, että tämä on jotain oman pään sisäistä perfektionismioireilua, tiedä häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pystynyt käyttämään lahjakkuuttani, esim olen julkaissut muutaman romaanin, mikä oli haave jo lapsena. Ahdistuneisuushäiriö kuitenkin lannistaa ja vie pohjaa monelta jutulta, mikä liittyy sekä kirjailijanuran kehittämiseen (inhoan mm. esiintymistä) että moneen muuhun elämänalaan ja lahjakkuuden hyödyntämiseen.
Vierailija kirjoitti:
kustannusfirma varmasti ottaa johonki tuntemattomaan yhtäkkiä yhteyttä ja pyytää kirjaa.
Jos siellä ois joku joka osaa niin ne varmaan hoitas näppiksen missä scandit, jos ei muuten osaa.
No mulle kävi noin, tosin kyseessä pyyntö kirjoittaa tietokirja. Olin äitiyslomalla silloin ja kirjoitin kyseisen kirjan äitiysloman jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole jättänyt käyttämättä lahjakkuuksiani, koska niitä ei ole.
kirjoittaminen ja piirtäminen.
läpi koko peruskoulun, yläasteen ja lukion olin opettajan mielestä erityinen. pelkkää kiitettävää ja erinomaista. pitkään olin hyvin kriittinen oman tekstini suhteen, kuten yhä olen, joten monta monituista loistavaa riviä jäi joko syntymättä tai julkaisematta.
enää en edes uskalla kirjoittaa edes itseni vuoksi koska pelään omaa tuomitsevuuttani enemmän kuin mitään.
piirtämisestä sen verran että piirsin jo 3v. Isän kanssa hommailtiin, hän opetti minut. sellaisia isiä ei ole montaa kuin hän, vaikka tosin tähän kirjoittamani ei missään nimessä ole koko totuus. <hän opetti minut lukemaan ja kirjoittamaan olessani viisi.
kävinhän minä sarjiskerhoissa ja muutaman kurssin, mutta mikään ei haastanut minua tarpeeksi kokeakseni onnistumista, etenemistä. Kavereita omasin tarpeeksi ja muutama oli kiinnostunut samasta kuin minä.
Mutta hitto vie että olin niin taitava. Enkä ikinä uskonut vaikka todistuksissa ujot sekä rajoittuneet tekeleeni raahasivat kympin suoraa perässään. En uskonut kehuihin. Mutta halusin luoda.
Nykyään ei ole aikaa eikä rohkeutta kohdata omat vahvuudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Itseään ei kannata mitata suoritusten kautta. Mt-ongelmiin kannattaa hakea apua.
"Itse olen todennut että maailma menetti minussa räppärin."
Usko pois, useimmat maailman ihmiset ovat erittäin tyytyväisiä, mitä vähemmän maailmassa on räppäreitä. Jopa monet räppärit ovat olleet halukkaita jopa ta.pp.am.aan muita räppäreitä. Tulee mieleen mu.sl.imi.t. Nekin ta.pp.avat toisiaan ihan sen usk.onno.n takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin varmaan taitava rakastelija, jos olisin harrastanut ja harjoitellut. Mutta kun olen ki.ltt.i mies. Niin mtenkäs harrastat ja harjoittelet. Joku nainen ei tiesä, mitä on menettänyt.
No, teidänkin menetyksenne. Tai ainakin yhden.
Haluaisin antaa rakkautta. Mutta ne miehet jotka olen kohdannut, eivät ole halunneet sitä. Olisin siinä kuitenkin hyvä. Aina kun luen jotain syvällisempiäkin tekstejä toimivasta parisuhteesta yms. asioista, niin ne kerrotut asiat ovat ihan itsestään selviä minulle muutenkin. Lyhytaikaisilta tuttavuuksilta olen saanut kehuja että olen ihana. Mutta eivät siltikään halua seurustella. Pitäisi kai olla jotenkin ilkeä tai muuta vikaa, että joku haluaisi tutustua, eikä vaan panna muutaman kerran? Tai olla niin sanotusti tyhjässä parisuhteessa. Minulla on kuitenkin omia harrastuksia ja menoja, että en ole ripustautujakaan. Rakastaminen on minun lahjakkuus, mutta hukkaan menee.
Kävin koulun kanssa keilaamassa sain osumia noin 8/10 ja päättelin että voisin olla lajissa erinomainen, mutta en jatkanut koska lajissa tulee käsivarret kipeiksi.
Osaan kieliä, mutta niitä ei tarvitse/arvosteta Suomessa joten ovat käytössä vain matkoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että suurin osa ihmisistä ajattelee näin, että heissä on jotain spesiaalia lahjakkuutta, joka vain syistä X ja Y on jäänyt käyttämättä. Että jos olisivat käyttäneet sitä lahjakkuutta, niin olisivat aivan huippuja sillä alalla.
Tämä on yleinen psykologinen keino pitää yllä positiivisempaa minäkuvaa ja saada itselleen sitä jokaisen kaipaamaa erityisyyden kokemusta. On helppoa uskoa ja uskotella, että olisi ollut erikoislahjakas ja taitava asiassa A, kun sitä ei ikinä ole käytännössä yrittänyt viedä pidemmälle.
Esimerkki omasta elämästä: ajattelin noin ikävuodet 12-30, että olisin erityislahjakas kirjoittamisessa, ja että minussa olisi ainesta menestyksekkääksi kirjailijaksi. Kouluaikana olin äidinkielessä aina kympin oppilas, kirjoitelmista täydet pisteet, äidinkielen yo-kokeesta laudatur. Pidin ja pidän kirjoittamisesta. Varhaisaikuisuuteni käytin muihin asioihin, mutta koko ajan mieleni pohjalla oli se ajatus erityislahjakkuudestani kirjoittajana. Siis ihan tosiaan ajattelin, että jos vain keskittyisin ja panostaisin, minusta voisi tulla tyyliin J.K. Rowlingin tasoinen kirjailija. Elin siis tuudittautuneena tähän samaan ajatukseen kuin monet tässä ketjussa, että "jos vain käyttäisin lahjakkuuttani".
No sitten hieman yli kolmekymppisenä päätin ottaa sen lahjakkuuden käyttöön. Päätin, että en voi antaa elämäni lipua ohi käyttämättä näin suurta lahjakkuutta. Kirjoitin kirjan. Toisenkin. Ensimmäinen tyrmistyksen paikka oli se, kuinka vaikeaa kirjan kirjoittaminen oli. Kirjoitusprosessi ei todellakaan ollut sellaista ilotulitusta kuin olin odottanut. Ensimmäisellä kierroksella sain editoijalta todella tylyä punakynää - lähes kaikki vaati viilaamista.
Toinen yllätys (jopa järkytys) oli yleisön reaktio. Minun, fantastisen lahjakkaan kirjailijan, Suomen J.K. Rowlingin, uunituore kirja ei saanut lähellekään sellaista vastaanottoa kuin olin kaikki nuo vuodet kuvitellut. Kyllähän kirjani jotain myyvät ja positiivistakin palautetta on tullut, mutta ei mitään ylistystä. Kriitikoidenkin arviot ovat vaihdelleet keskinkertaisesta hyvään.
Todellisuus voi yllättää, jos sen "nukkuvan" erityislahjakkuutensa laittaakin eräänä päivänä oikeasti käytäntöön ja todella koettaa niitä omia rahkeitaan.
Itse melkeinpä toivon, että en olisi päättänyt kirjoittaa kirjaa. Oli paljon mukavampaa tuntea olevansa erityislahjakas 😜
En tiedä mitä valitat jos kirjasi kerran myyvät ja hyvää palautettakin on tullut. Tuollaistahan se on tuolla alalla melkein kaikille, kirjallisuudessa on käsittääkseni hyvin vähän supertähtiä tai sellaisia jotka pystyvät itsensä kirjoittamisella elättämään. Jos saa jotain julkaistua se on mielestäni jo vau.
Eihän tässä mitään valiteta. Tän tarinan punch line ja ydin on itsensä paljastaminen keskiverroksi. Onko mitään itseä alentavampaa kuin omalta erikoisuustasolta pudottautuminen? Tämä vois olla nolojen paljastusten ketjussa.
Meinasin jättää käyttämättä, mutta oon tosi tyytyväinen siihen päätökseen, että aloin treenata taitoja taas aikuisiällä. Olen siis graafikko ja halu olisi tehdä töitä myös kuvittajana. Ei mitään kiirettä kuitenkaan aikataululla, menee sitten kaksi, viisi tai kymmenen vuotta. Lahjakkuutta oli nuorempana, mutta vapaa-ajalla piirtäminen jäi pois kaiken kiireen ja stressin keskellä kun opinnot sain valmiiksi ja siirryin työelämään.
Tällä alalla itsekriittisyys on myös tosi vahvaa, on helppo ajatella että miksi edes yrittäisin, kun ympärillä on niin paljon parempiakin tekijöitä. Täytyy kuitenkin muistaa että myös ne tänä päivänä taitavat ammattilaiset on olleet joskus epävarmoja ja menneet runsaalla harjoittelulla eteenpäin. Uskon että tämä pätee monessa muussakin asiassa. Miksikään balettitanssijaksi ei tietysti aikuisena enää ehdi, mutta monta muuta asiaa ja unelmaa voi vielä toteuttaa, jos on sinnikkyyttä harjoitella. Sitähän se vaatii, selvä se on että helpolla se ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on hyvä lauluääni, ja varmasti olisin päässyt pitkällekin kouluttautumalla muusikoksi. Kontakteja oli jo kuitenkin jonkun verran. Mutta en halunnu heittää hukkaan nuoruuttani siihen epävarmuuteen, kun laulajia on kuitenkin paljon, enkä mikään superhyvä ollut heti valmiiksi.
Onneksi löysin kutsumuksen ja varman työn, voi sitten mummoille laulaa, ne ainakin tykkää.
Iso peukku mummoille laulamisesta!
Itsellä ääni sitä tasoa, että on ihan suoraan tarjottu levysopimusta. Mutten halua julkisesti laulaa, en kaipaa julkisuutta vaan yksityisyyttä. En nauti ollenkaan huomion keskipisteenä olosta, päinvastoin.
Kerran lauloin julkisesti, vieraana erään levy-yhtiön juhlissa (lievästi painostettuna). En koskaan sen jälkeen, en edes karaokea (pahin painajaiseni).
Olen onnellinen näin ja toivon kaikille jotka julkisuutta kaipaavat ja esiintymistä, pitkää ja onnellista uraa.
Lahjakkuuteni ohjautuu suuntaan josta ei paljoa ole elättämään kuin huolellisella suunnittelulla. Alisuoriutujana en edes yrittänyt alalle.
Nyt on jo liian myöhäistä, eikä edes harrastulellu ei ole aikaa, kun arki ja perheen elättäminen vie kaikkki voimat. Tämänhetkinen työ on syvältä. Kadun valintojani.