Lapsena makasin nurmikolla huovalla värittämässä ja äitini poltti tupakkaa vieressä, välillä juotiin mehua ja syötiin pullaa. Kaipaan sitä huoletomuutta ei oltu että hyi sokeria, iik punkkeja, tsot tsot tupakkaa.

Voi sitä huoletonta entisajan lapsuutta jossa vanhempamme elivät onnellisena! Mutta kai siinä jokin mätti kun TE tämän nykyajan turvallisuus järjestelmän loitte lapsillenne....?🤔 Ei tästä nykyajan lapsia voi syyttää mitenkään että ne vaatisivat heti puhumaan opittuaan turvaistuimia ja pyöräilykypäriä. Eli tainnut aika kullata muistot kun olette tehneet lapsuudesta tälläisen - eikä sen ihanan 70-luvun tyylisen

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ollenkaan. Jos oman lapsen hengen ja terveyden säilymisen todennäköisyyttä voi kasvattaa niin yksinkertaisilla ja arkipäiväisillä asioilla

Nykyisestä elämästäkin voi tehdä paljon turvallisempaa erilaisilla rajoitteilla. Tahdotko sitä? 

Asia on kuitenkin niin, että pitkä elämä ei ole hyvä elämä, vaan hyvä elämä on elämää, jossa on mielekästä sisältöä ja nautintoa. Jos lapsi kuolee tapaturmaisesti nopeasti ja kivuttomasti, niin ei lapsi siinä mitään menetä. Kuollut ei kadu kuolemaansa.

Kyllä minuakin ärsyttää se, että takat yritetään kieltää ja ettei kynttilöitä saa enää polttaa. Sekin ärsyttää, että nykyään olen ruvennut tuntemaan syyllisyyttä työmatkapyöräilystä, koska tiedän, ettei se kaupungissa tee keuhkoille hyvää. Viisaampaa olisi mennä autolla, niin ei tarvitsisi huohottaa huonoa ilmaa keuhkoihinsa.

Vähitellen ihmisiä rupeaa ärsyttämään, kun kaikesta arkisesta tulee uhka. Enää ei uskalla syödä itse pyydettyä kalaa tai edes pyöräillä kaupungissa.

Ajettiin mökille seiskyt luvulla pohjois- Suomessa. Vanhemmat ja me lapset. Kesken matkan isä katsoi takapenkille ja sanoi minulle, vanhimmalle lapselle (14 v), hyppääs rattiin, mulla on selkä niin kipiä, etten pysty ajamaan. Niin sitten ajoin koko perheen mökille 100 km.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ollenkaan. Jos oman lapsen hengen ja terveyden säilymisen todennäköisyyttä voi kasvattaa niin yksinkertaisilla ja arkipäiväisillä asioilla

Nykyisestä elämästäkin voi tehdä paljon turvallisempaa erilaisilla rajoitteilla. Tahdotko sitä? 

Asia on kuitenkin niin, että pitkä elämä ei ole hyvä elämä, vaan hyvä elämä on elämää, jossa on mielekästä sisältöä ja nautintoa. Jos lapsi kuolee tapaturmaisesti nopeasti ja kivuttomasti, niin ei lapsi siinä mitään menetä. Kuollut ei kadu kuolemaansa.

Kyllä minuakin ärsyttää se, että takat yritetään kieltää ja ettei kynttilöitä saa enää polttaa. Sekin ärsyttää, että nykyään olen ruvennut tuntemaan syyllisyyttä työmatkapyöräilystä, koska tiedän, ettei se kaupungissa tee keuhkoille hyvää. Viisaampaa olisi mennä autolla, niin ei tarvitsisi huohottaa huonoa ilmaa keuhkoihinsa.

Vähitellen ihmisiä rupeaa ärsyttämään, kun kaikesta arkisesta tulee uhka. Enää ei uskalla syödä itse pyydettyä kalaa tai edes pyöräillä kaupungissa.

Hyvin kirjoitettu. Nykypäivänä ollaan vieraannuttu kuolemasta: samalla kun se ei enää tapahdu näköpiirissämme, siitä on tullut hirvittävä uhka ja elämän pituudesta itsetarkoitus. Minusta tähän kiteytyy paljon siitä, miten vaaralliseksi elämä ja maailma nykyään koetaan. Sen varjolla lapsiakin vahditaan niin, etteivät lapset näytä enää osaavan edes leikkiä jos eivät vanhemmat ole sanomassa mitä tehdä. Toki tämä on vähentänyt lapsikuolemia, mutta sillä on kuitenkin hintansa. Onko se hinta liikaa, siihen en ota kantaa. Erilaiset ahdistuneisuushäiriöt, neuroosit ja pelot ovat kuitenkin sekä lasten, nuorten että aikuisten arkipäivää tässä maailmassa jossa elämän päätavoite on sen pituus ja sitä yritetään ennustaa mahdollisimman hyvin. Kuinka nauttia kesästä kun se tarkoittaa ihosyöpää, punkkeja, sinilevää ja tappajaherhiläisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ollenkaan. Jos oman lapsen hengen ja terveyden säilymisen todennäköisyyttä voi kasvattaa niin yksinkertaisilla ja arkipäiväisillä asioilla

Nykyisestä elämästäkin voi tehdä paljon turvallisempaa erilaisilla rajoitteilla. Tahdotko sitä? 

Asia on kuitenkin niin, että pitkä elämä ei ole hyvä elämä, vaan hyvä elämä on elämää, jossa on mielekästä sisältöä ja nautintoa. Jos lapsi kuolee tapaturmaisesti nopeasti ja kivuttomasti, niin ei lapsi siinä mitään menetä. Kuollut ei kadu kuolemaansa.

Kyllä minuakin ärsyttää se, että takat yritetään kieltää ja ettei kynttilöitä saa enää polttaa. Sekin ärsyttää, että nykyään olen ruvennut tuntemaan syyllisyyttä työmatkapyöräilystä, koska tiedän, ettei se kaupungissa tee keuhkoille hyvää. Viisaampaa olisi mennä autolla, niin ei tarvitsisi huohottaa huonoa ilmaa keuhkoihinsa.

Vähitellen ihmisiä rupeaa ärsyttämään, kun kaikesta arkisesta tulee uhka. Enää ei uskalla syödä itse pyydettyä kalaa tai edes pyöräillä kaupungissa.

Minusta kaikki turvallisuutta lisäävät tekijät ovat hyvä asia, jos ne eivät estä normaalin elämän elämistä, eli töissä käymistä, mukavaa vapaa-aikaa, harrastuksia, yhdessä vietettyä aikaa ja nukkumista. En näe aurinkovoiteen levittämisen, turvavyön kiinnittämisen tai harvassa olevan karkkipäivän estävän normaalia elämää.

Lapsi ei välttämättä kuole välinpitämättömyyden tai tietämättömyyden seurauksena. Lapsi voi myös vammautua tai sairastua vakavasti. Välinpitämättömyydestä vastuu menee sitten lasten vanhemmille, ja lapsi joutuu ehkä elämään pitkänkin elämän kärsien esim borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen aiheuttamista kivuista ja rajoituksista, tapaturman aiheuttamasta halvaantumisesta, hukkumisen aiheuttamasta aivovammasta, ihosyövän aiheuttamasta pelosta...

Itse kyllä syön edelleen kalaa koska se on hyvää, ja poljen pyörällä kaupungissa koska se on kivaa ja liikunta tekee hyvää. Kynttilöitä en polta lasten ulottuvilla.

Vierailija kirjoitti:

Autot, joissa ei ollut turvavöitä, ja lapset voivat siksi leikki siellä takapenkillä mitä vaan.

alle 10-vuotiaat keskenään uimaan uimarannalle.

Karkkia saattoi viedä kelle tahansa lapsiperheelle tuliaisiksi.

Huoletonta oli kyllä aiemmin. lasten kuolemat vain ovat vähentyneet tilastojen mukaan 70-luvulta.

Suhteutettuna lasten määrään? Linkkiä tutkimuksiin?

Vierailija kirjoitti:

Punkkitaudit eivät oleet silloin vielä nne levinneet. Mutta esim.jo Liettuassa pelättiin punkkeja jo silloin. Täällä ei punkkiaivokuu.eesta oltu kuultuaan ja Liettuassa siihen jotkut ivalisoituivat. Eipä olleet hirvikärpäsetkään tänne levinneet.

Kyllä Suomessa on hirvikärpäsiä ollut pitkään. Kun olin lapsi 1950-luvulla, suojasin pääni huivilla marjametsässä, etteivät hirvikärpäset tartu hiuksiin. Niitä oli vaikea saada irti, jos ehtivät kaivautua poninhännän sisään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ollenkaan. Jos oman lapsen hengen ja terveyden säilymisen todennäköisyyttä voi kasvattaa niin yksinkertaisilla ja arkipäiväisillä asioilla

Nykyisestä elämästäkin voi tehdä paljon turvallisempaa erilaisilla rajoitteilla. Tahdotko sitä? 

Asia on kuitenkin niin, että pitkä elämä ei ole hyvä elämä, vaan hyvä elämä on elämää, jossa on mielekästä sisältöä ja nautintoa. Jos lapsi kuolee tapaturmaisesti nopeasti ja kivuttomasti, niin ei lapsi siinä mitään menetä. Kuollut ei kadu kuolemaansa.

Kyllä minuakin ärsyttää se, että takat yritetään kieltää ja ettei kynttilöitä saa enää polttaa. Sekin ärsyttää, että nykyään olen ruvennut tuntemaan syyllisyyttä työmatkapyöräilystä, koska tiedän, ettei se kaupungissa tee keuhkoille hyvää. Viisaampaa olisi mennä autolla, niin ei tarvitsisi huohottaa huonoa ilmaa keuhkoihinsa.

Vähitellen ihmisiä rupeaa ärsyttämään, kun kaikesta arkisesta tulee uhka. Enää ei uskalla syödä itse pyydettyä kalaa tai edes pyöräillä kaupungissa.

Hyvin kirjoitettu. Nykypäivänä ollaan vieraannuttu kuolemasta: samalla kun se ei enää tapahdu näköpiirissämme, siitä on tullut hirvittävä uhka ja elämän pituudesta itsetarkoitus. Minusta tähän kiteytyy paljon siitä, miten vaaralliseksi elämä ja maailma nykyään koetaan. Sen varjolla lapsiakin vahditaan niin, etteivät lapset näytä enää osaavan edes leikkiä jos eivät vanhemmat ole sanomassa mitä tehdä. Toki tämä on vähentänyt lapsikuolemia, mutta sillä on kuitenkin hintansa. Onko se hinta liikaa, siihen en ota kantaa. Erilaiset ahdistuneisuushäiriöt, neuroosit ja pelot ovat kuitenkin sekä lasten, nuorten että aikuisten arkipäivää tässä maailmassa jossa elämän päätavoite on sen pituus ja sitä yritetään ennustaa mahdollisimman hyvin. Kuinka nauttia kesästä kun se tarkoittaa ihosyöpää, punkkeja, sinilevää ja tappajaherhiläisiä?

Välittävien vanhempien välittämisen tarkoituksen tavoite ei ole elämän pituus, vaan elämänlaatu ja vastuunkanto jälkeläisistään. Mielenterveysongelmat ahdistuneisuus ja neuroorit mukaan luettuna eivät ole lisääntyneet, vaan niistäkin vain puhutaan enemmän ja ne eivät enää ole tabu.

Elämä on vaarallista, ja maailma on vaarallinen. Se on fakta, ei pelkkä ihmisten oma subjektiivinen ja vääristynyt kokemus. Jos ette jaksa yrittää huolehtia jälkeläisistänne vaarallisessa maailmassa, ja se aiheuttaa teille tai lapsillenne mielenterveysongelmia, ei lisääntyminen kannata.

Ja ketä voi häiritä se, että tietoa esim punkeista jaetaan nykyään enemmän? On vain hyvä että vanhemmat ovat tietoisia vaaroista, jotta ainakaan tietämättömyys ei aiheuttaisi onnettomuuksia ja tapaturmia.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kaikki turvallisuutta lisäävät tekijät ovat hyvä asia, jos ne eivät estä normaalin elämän elämistä

Käsitys normaalista elämästä vain kapenee kapenemistaan.  Vapaus vähenee vuosi vuodelta, koska ihmiset valistetaan ahdistuneiksi.

Ahdistuksen määrä suhteessa haittoihin ja hyötyihin rupeaa olemaan kohtuuton.

Ylen radio-ohjelmassa haastateltu vanhuustutkija kertoi, että hyvillä elämäntavoilla elinikä pitenee keskiarvollisesti pari vuotta, mutta kun tarkastellaan oikeasti vanhoja eli yli 95-vuotiaita, niin siellä taustamuuttujien merkitys katoaa. Voi olla tupakoitsijoita ja paljon viinaa vetäneitä, mutta kello vain käy.

Onko esimerkiksi syömisen kyttääminen sen arvoista, että saa muutaman vuoden lisää elinikää?

Onko 8-kympin alueiden rajoittaminen 6-kympin alueiksi perusteltua siksi, että säästettäisiin 20 ihmishenkeä vuodessa lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ollenkaan. Jos oman lapsen hengen ja terveyden säilymisen todennäköisyyttä voi kasvattaa niin yksinkertaisilla ja arkipäiväisillä asioilla

Nykyisestä elämästäkin voi tehdä paljon turvallisempaa erilaisilla rajoitteilla. Tahdotko sitä? 

Asia on kuitenkin niin, että pitkä elämä ei ole hyvä elämä, vaan hyvä elämä on elämää, jossa on mielekästä sisältöä ja nautintoa. Jos lapsi kuolee tapaturmaisesti nopeasti ja kivuttomasti, niin ei lapsi siinä mitään menetä. Kuollut ei kadu kuolemaansa.

Kyllä minuakin ärsyttää se, että takat yritetään kieltää ja ettei kynttilöitä saa enää polttaa. Sekin ärsyttää, että nykyään olen ruvennut tuntemaan syyllisyyttä työmatkapyöräilystä, koska tiedän, ettei se kaupungissa tee keuhkoille hyvää. Viisaampaa olisi mennä autolla, niin ei tarvitsisi huohottaa huonoa ilmaa keuhkoihinsa.

Vähitellen ihmisiä rupeaa ärsyttämään, kun kaikesta arkisesta tulee uhka. Enää ei uskalla syödä itse pyydettyä kalaa tai edes pyöräillä kaupungissa.

Minusta kaikki turvallisuutta lisäävät tekijät ovat hyvä asia, jos ne eivät estä normaalin elämän elämistä, eli töissä käymistä, mukavaa vapaa-aikaa, harrastuksia, yhdessä vietettyä aikaa ja nukkumista. En näe aurinkovoiteen levittämisen, turvavyön kiinnittämisen tai harvassa olevan karkkipäivän estävän normaalia elämää.

Lapsi ei välttämättä kuole välinpitämättömyyden tai tietämättömyyden seurauksena. Lapsi voi myös vammautua tai sairastua vakavasti. Välinpitämättömyydestä vastuu menee sitten lasten vanhemmille, ja lapsi joutuu ehkä elämään pitkänkin elämän kärsien esim borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen aiheuttamista kivuista ja rajoituksista, tapaturman aiheuttamasta halvaantumisesta, hukkumisen aiheuttamasta aivovammasta, ihosyövän aiheuttamasta pelosta...

Itse kyllä syön edelleen kalaa koska se on hyvää, ja poljen pyörällä kaupungissa koska se on kivaa ja liikunta tekee hyvää. Kynttilöitä en polta lasten ulottuvilla.

Aurinkovoiteiden haitoista on ihan hiljakkoin uutta tietoa ollut mediassa.

Ennen muinoin 60-luvulla säteilykään ei ollut yhtä voimakasta kuin nykyään, onneksi kuitenkin otsonikerros lienee korjautumassa vähitellen tai ainakin sen oheneminen on hidastunut.

Paras keino suojautua on vaatteet ja varjo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ollenkaan. Jos oman lapsen hengen ja terveyden säilymisen todennäköisyyttä voi kasvattaa niin yksinkertaisilla ja arkipäiväisillä asioilla

Nykyisestä elämästäkin voi tehdä paljon turvallisempaa erilaisilla rajoitteilla. Tahdotko sitä? 

Asia on kuitenkin niin, että pitkä elämä ei ole hyvä elämä, vaan hyvä elämä on elämää, jossa on mielekästä sisältöä ja nautintoa. Jos lapsi kuolee tapaturmaisesti nopeasti ja kivuttomasti, niin ei lapsi siinä mitään menetä. Kuollut ei kadu kuolemaansa.

Kyllä minuakin ärsyttää se, että takat yritetään kieltää ja ettei kynttilöitä saa enää polttaa. Sekin ärsyttää, että nykyään olen ruvennut tuntemaan syyllisyyttä työmatkapyöräilystä, koska tiedän, ettei se kaupungissa tee keuhkoille hyvää. Viisaampaa olisi mennä autolla, niin ei tarvitsisi huohottaa huonoa ilmaa keuhkoihinsa.

Vähitellen ihmisiä rupeaa ärsyttämään, kun kaikesta arkisesta tulee uhka. Enää ei uskalla syödä itse pyydettyä kalaa tai edes pyöräillä kaupungissa.

Hyvin kirjoitettu. Nykypäivänä ollaan vieraannuttu kuolemasta: samalla kun se ei enää tapahdu näköpiirissämme, siitä on tullut hirvittävä uhka ja elämän pituudesta itsetarkoitus. Minusta tähän kiteytyy paljon siitä, miten vaaralliseksi elämä ja maailma nykyään koetaan. Sen varjolla lapsiakin vahditaan niin, etteivät lapset näytä enää osaavan edes leikkiä jos eivät vanhemmat ole sanomassa mitä tehdä. Toki tämä on vähentänyt lapsikuolemia, mutta sillä on kuitenkin hintansa. Onko se hinta liikaa, siihen en ota kantaa. Erilaiset ahdistuneisuushäiriöt, neuroosit ja pelot ovat kuitenkin sekä lasten, nuorten että aikuisten arkipäivää tässä maailmassa jossa elämän päätavoite on sen pituus ja sitä yritetään ennustaa mahdollisimman hyvin. Kuinka nauttia kesästä kun se tarkoittaa ihosyöpää, punkkeja, sinilevää ja tappajaherhiläisiä?

Välittävien vanhempien välittämisen tarkoituksen tavoite ei ole elämän pituus, vaan elämänlaatu ja vastuunkanto jälkeläisistään. Mielenterveysongelmat ahdistuneisuus ja neuroorit mukaan luettuna eivät ole lisääntyneet, vaan niistäkin vain puhutaan enemmän ja ne eivät enää ole tabu.

Elämä on vaarallista, ja maailma on vaarallinen. Se on fakta, ei pelkkä ihmisten oma subjektiivinen ja vääristynyt kokemus. Jos ette jaksa yrittää huolehtia jälkeläisistänne vaarallisessa maailmassa, ja se aiheuttaa teille tai lapsillenne mielenterveysongelmia, ei lisääntyminen kannata.

Ja ketä voi häiritä se, että tietoa esim punkeista jaetaan nykyään enemmän? On vain hyvä että vanhemmat ovat tietoisia vaaroista, jotta ainakaan tietämättömyys ei aiheuttaisi onnettomuuksia ja tapaturmia.

Punkit ja punkkien levittämät taudit eivät olleet nykyisen kaltainen ongelma Suomessa 60-luvulla, koska punkkien levinneisyys oli pienempi ja niitä oli vähemmän. Maailma on muuttunut.

Lapsiin suhtaudutaan tänä päivänä aivan toisin. Se ei tarkoita että ennen olisi välitetty vähemmän. Tavat vaan olivat toiset. Kaikki muuttuu. Itse sain lapseni keski-ikäisenä ja kokemani huolettoman lapsuuden jälkeen pelkäsin etten edes tajua hoitaa häntä nykytrendien tai siis 2000 luvun alun juttujen mukaan ja että joudun häpeämään ja tuotan lapselleni vahinkoa.

Kypärä päähän, aurinkorasvaa, ei tunteja auringossa, reissukassiin aina kaikki tarpeelliset, terveellinen ruoka, lääkäriin kun tuli sormihaava jne oli opeteltava kun itse oli elänyt aivan toisenlaisen lapsuuden eikä edes huomannut nykyjuttujen tarpeellisuutta. En silti kyseenalaista niitä, ainoastaan panikoinnin ja somepöyristelyn niiden takia.

Nykyäänhän kauhistellaan jo jotain lastenkutsujen yksityiskohtaakin jolla ei ole mitään merkitystä missään. Itsellä aikanaan oli kakku, limppari, pieni lahja ja pihaleikit ja se riitti kaikille. Samalla lailla hoidin lapsen synttärit ja selvisimme hengissä, fiksut kaverien vanhemmat ja lapset eivät ainakaan ääneen huomauttaneet mistään..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kaikki turvallisuutta lisäävät tekijät ovat hyvä asia, jos ne eivät estä normaalin elämän elämistä

Käsitys normaalista elämästä vain kapenee kapenemistaan.  Vapaus vähenee vuosi vuodelta, koska ihmiset valistetaan ahdistuneiksi.

Ahdistuksen määrä suhteessa haittoihin ja hyötyihin rupeaa olemaan kohtuuton.

Ylen radio-ohjelmassa haastateltu vanhuustutkija kertoi, että hyvillä elämäntavoilla elinikä pitenee keskiarvollisesti pari vuotta, mutta kun tarkastellaan oikeasti vanhoja eli yli 95-vuotiaita, niin siellä taustamuuttujien merkitys katoaa. Voi olla tupakoitsijoita ja paljon viinaa vetäneitä, mutta kello vain käy.

Onko esimerkiksi syömisen kyttääminen sen arvoista, että saa muutaman vuoden lisää elinikää?

Onko 8-kympin alueiden rajoittaminen 6-kympin alueiksi perusteltua siksi, että säästettäisiin 20 ihmishenkeä vuodessa lisää?

On se sen arvoista, jos huolettomuuden hintana on metabolinen oireyhtymä, sydän- ja verisuonisairaudet, keuhkoahtaumatauti, 2.tyypin diabetes, mitkä kaikki aiheuttavat paljon kärsimystä ja lisää pahaa johtaen mahdollisesti aivoverenkiertohäiriöihin, sydänkohtauksiin, keuhkosyöpiin hoitoineen... Kun kaikkea tuon riskiä voi merkittävästi vähentää heittämällä vastuuttoman huolettomuuden eli tässä tapauksessa välinpitämättömyyden romukoppaan ja syöttämällä lapselle muutakin kuin karkkia ja valkoista leipää.

Ja mitä haittaa yhdellekään ihmiselle on ajaa kuuttakymppiä kahdeksankympin sijasta, jos sillä säästetään ihmishenkiä ja terveyttä? Kysytkö oikeasti tuollaista tosissasi?! Mm mm on aika vaikea valinta, ajaako 20 hiljempaa vai kaasuttaa vähän kovempaa ja koukata siinä samalla yksi lapsi lopun elämäksi pyörätuolin käyttäjäksi....... Kyllä on vaikea valinta, en osa päättää.......

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä haittaa yhdellekään ihmiselle on ajaa kuuttakymppiä kahdeksankympin sijasta, jos sillä säästetään ihmishenkiä ja terveyttä?

Se haitta, että kuutta kymppiä köröttely tekee elämästä erittäin epämukavaa.

Kuten totesin, elämän onnellisuutta ei määrää se, kuinka kauan elää, vaan se, että elämä on sisällöllisesti mielekästä.

Vanhustenhoitolaitoksissa makaa pääosin naisia, jotka vain odottavat kuolemaa. Kehittyneet elinolosuhteet, lääketiede ja tekniikka ovat mahdollistaneet sen, että ihmisiä pystytään säilömään maan päällä selvästi entistä kauemmin.

Eri asia on kuitenkin se, onko tällaisessa säilömisessä järjen hiventä. Aivan kuin elämä, jonka ainoa sisältö on kipujen ja vaivojen sietäminen ja kuoleman odotus, olisi jotenkin arvokasta elämää.

Kyllä minä lähtisin paljon mieluummin kuusikymppisenä äkilliseen sairaskohtaukseen kuin kahdeksankymppisenä hoitolaitokseen riutuneena.

Elämästä on tullut joillekin päämäärä itsessään. Minulle päämäärä sen sijaan on hyvä elämä. Hyvään elämään taas kuuluu vapaus. Tiedän että saatan kuolla yksinvaelluksella, mutta vaellan yksin silti, koska saan siitä valtavasti sisältöä elämääni.

Kun miettii millainen määrä Suomessa on niitä, joilla on jokin tuki- tai liikuntaelinsairaus, 2-tyypin diabetes, rasvamaksa, sepelvaltimotauti tai muu vastaava, niin onko se todella huono juttu että syödään paremmin ja liikutaan enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä haittaa yhdellekään ihmiselle on ajaa kuuttakymppiä kahdeksankympin sijasta, jos sillä säästetään ihmishenkiä ja terveyttä?

Se haitta, että kuutta kymppiä köröttely tekee elämästä erittäin epämukavaa.

Kuten totesin, elämän onnellisuutta ei määrää se, kuinka kauan elää, vaan se, että elämä on sisällöllisesti mielekästä.

Vanhustenhoitolaitoksissa makaa pääosin naisia, jotka vain odottavat kuolemaa. Kehittyneet elinolosuhteet, lääketiede ja tekniikka ovat mahdollistaneet sen, että ihmisiä pystytään säilömään maan päällä selvästi entistä kauemmin.

Eri asia on kuitenkin se, onko tällaisessa säilömisessä järjen hiventä. Aivan kuin elämä, jonka ainoa sisältö on kipujen ja vaivojen sietäminen ja kuoleman odotus, olisi jotenkin arvokasta elämää.

Kyllä minä lähtisin paljon mieluummin kuusikymppisenä äkilliseen sairaskohtaukseen kuin kahdeksankymppisenä hoitolaitokseen riutuneena.

Elämästä on tullut joillekin päämäärä itsessään. Minulle päämäärä sen sijaan on hyvä elämä. Hyvään elämään taas kuuluu vapaus. Tiedän että saatan kuolla yksinvaelluksella, mutta vaellan yksin silti, koska saan siitä valtavasti sisältöä elämääni.

Tee kuule mitä teet, mutta lapsestasi sinulla on vastuu. Sinun tehtäväsi on kasvattaa ja suojata lastasi ja antaa hänelle elämässä parhaat mahdolliset eväät. Jos lapsi koukuttuu jo pienenä sokerihöttöön, palaa monta kertaa tai altistuu tupakansavulle, hänellä on aikuisena suurempi riski kärsiä terveyshaitoista. Se, että sinusta elämän tekee epämiellyttäväksi se, että et voi antaa lapsesi palaa (nykyään tiedetään, että se on suurin tekijä mm melanoomassa) niin se on voivoi. Sitä se on se aikuisen elämä, kun onkin vastuu toisesta ihmisestä ja myös tämän tulevaisuudesta

Vierailija kirjoitti:

Kun miettii millainen määrä Suomessa on niitä, joilla on jokin tuki- tai liikuntaelinsairaus, 2-tyypin diabetes, rasvamaksa, sepelvaltimotauti tai muu vastaava, niin onko se todella huono juttu että syödään paremmin ja liikutaan enemmän?

No onhan se, kun "ne" (ketkä ne edes sitten onkin..) kieltää ja olisi niin kiva syöttää lapsi lihavaksi pikkupalleroksi, niin olisihan se kivempaa ja huolettomampaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä haittaa yhdellekään ihmiselle on ajaa kuuttakymppiä kahdeksankympin sijasta, jos sillä säästetään ihmishenkiä ja terveyttä?

Se haitta, että kuutta kymppiä köröttely tekee elämästä erittäin epämukavaa.

Kuten totesin, elämän onnellisuutta ei määrää se, kuinka kauan elää, vaan se, että elämä on sisällöllisesti mielekästä.

Vanhustenhoitolaitoksissa makaa pääosin naisia, jotka vain odottavat kuolemaa. Kehittyneet elinolosuhteet, lääketiede ja tekniikka ovat mahdollistaneet sen, että ihmisiä pystytään säilömään maan päällä selvästi entistä kauemmin.

Eri asia on kuitenkin se, onko tällaisessa säilömisessä järjen hiventä. Aivan kuin elämä, jonka ainoa sisältö on kipujen ja vaivojen sietäminen ja kuoleman odotus, olisi jotenkin arvokasta elämää.

Kyllä minä lähtisin paljon mieluummin kuusikymppisenä äkilliseen sairaskohtaukseen kuin kahdeksankymppisenä hoitolaitokseen riutuneena.

Elämästä on tullut joillekin päämäärä itsessään. Minulle päämäärä sen sijaan on hyvä elämä. Hyvään elämään taas kuuluu vapaus. Tiedän että saatan kuolla yksinvaelluksella, mutta vaellan yksin silti, koska saan siitä valtavasti sisältöä elämääni.

Onko hyvää elämää ajaa jonkun päälle? Vain sen takia, että kuudenkympin köröttely tympii.

Vierailija kirjoitti:

Onko hyvää elämää ajaa jonkun päälle?

Suhteessa hyötyihin on.

Esimerkiksi pyöräily on kilometriä kohti mitattuna aivan äärimmäisen vaarallista, mutta silti pyöräilen. Tiedän, että joka kerta kun nousen pyöräni selkään ja rupean taittamaan 20 kilometrin työmatkaani, otan aivan valtavan riskin, mutta tahdon pyöräillä silti, koska se tuo sisältöä elämääni.

Pyöräilijöillä sattuu 2,2 kuolemantapausta sataa miljoonaa henkilökilometriä kohti, henkilöautolla liikkuvan vastaava luku on 0,38. Toisin sanoen pyöräily on melkein kuusi kertaa vaarallisempaa kuin autoilu.

Ja silti vanhemmat antavat lastensakin pyöräillä. Tuskin kuitenkaan enää kauaa. Ennen pitkää valistus yltää siihenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Asuin järven rannalla,aikuisilla ollut aikaa siellä seistä joten päinemme oltiin kesäpäiviä vedessä,ilman pelastusliivejä.Välillä käytiin paistamassa munia ruisleivän väliin- iik,sekin itse- jos ei äiti ehtinyt muuta ruokaa laittaa.

Henkiin jäätiin...

Ne jotka eivät jääneet henkiin - eivät ole kertomassa siitä palstalla. Siitä syntyy harhaluulo. Joku esimerkiksi vähätteli tuhkarokkoa, että olihan se kamala tauti, mutta kyllähän siitä selvittiin. Paitsi ne, jotka eivät selvinneet, eivät ole kertomassa siitä. Tälle harhaluulolle oli ihan joku termikin, jota en nyt muista. Muistaako kukaan muu?

On ihan syy miksi nykyään pelastusliivejä tai turvavöitä käytetään. Vaikka huoleton elämä noin muuten kuulostaa ihanalta, ehkä aika kultaa muistot?

Selviytymisharha, englanniksi survivor bias. Mielenkiintoinen ilmiö.