Lapsena makasin nurmikolla huovalla värittämässä ja äitini poltti tupakkaa vieressä, välillä juotiin mehua ja syötiin pullaa. Kaipaan sitä huoletomuutta ei oltu että hyi sokeria, iik punkkeja, tsot tsot tupakkaa.

8-vuotiaana lähdettiin ilman aikuisia maauimalaan. Evääksi äiti laittoi itse tehtyä viiliä ja ruisleipää, jossa oli paistettuja makkaraviipaleita välissä. Lähtiessä äiti sanoi, että et sitten riko sitä viilipurkkia (lasipurkki!). Viilipurkki hajosi jo about 15 sekunnin päästä, kun kiireessä juoksin portaat kolmannesta kerroksesta alas ja kankaasta tehty kassi iskeytyi betoniportaisiin. 

Minulla oli pinkki, styroksinen pyöräilykypärä 90-luvun alussa. Sitä ennen sain viilettää menemään ilman. Aurinkorasvaa äiti laittaa yhdessä valokuvassa minulle, ja olen siinä korkeintaan neljävuotias. Karkkia, tai mitään, ei saanut syödä selälleen, ja kenenkään vieraan kyytiin ei saanut koskaan, ikinä mennä (Jammu). Autossa piti olla turvavyö, ja muistan että olen istunut korokkeella takapenkillä.

Uimassa olen ollut kavereiden kanssa 12-vuotiaasta lähtien. Äiti opetti, mitä pitää tehdä jos syttyy tulipalo, joku on hukkumassa tai tapahtuu joku muu onnettomuus.

Olen syntynyt vuonna 1982, ja äiti oli sairaanhoitaja. Hän ei tosin ollut mikään martta muuten, ja sain syödä mitä halusin 🙄

Oma lapsuuteni ei ehkä ollut kaikkein huolettomin, mutta kaipaan siinä ajassa sitä, että jos naapuri ärähti että jotain ei saa tehdä, me toteltiin. Tarkkisluokkalaiset pysyi omissa oloissaan ja luokissa oli rauha.

Toisaalta taas, nykyään lapsen psyykettä ymmärretään paremmin, ja sadistinen opettaja saa lähtöpassit toisin kuin omassa nuoruudessani. Enkä nyt tiedä, onko se hyvä juttu että pienet lapset edelleen menisi tuolla isojen perässä päivät pitkät. Omakin sukulainen on elossa vain, koska isoveljensä sai otettua hiuksista kiinni ennen kuin joen virta vei laiturilta tippuneen kolmevuotiaan mennessään. Aikuinen jos olisi mukana, se pieni ei ehkä kiikkerällä laiturilla olisi edes ollut.

Olin usein kuppiloissa isäni mukana. Isäni tuli sinne seurustelemaan muiden kanssa ja juomaan vain muutaman oluen, mutta tupakkahan sellaisessa paikassa paloi koko ajan. Mukavaa muistan siellä olleen ja välissä myös muita lapsia leikkikaverina.

-88 syntynyt

Se kun Oulun korkeudella uskalsi vielä alle 10 vuotta sitten kävellä avojaloin oman kotipihan nurmikolla. Kesämekko hulmuten tanssahtelin pikkutyttönä niityillä ja ainoa mitä piti varoa, oli kyyt.

Nyt mun vanhempien mökkiseudulla on myös tehty punkkihavaintoja, on reilu 100 km Oulusta itään päin. 

Lapsuus yleensä muistuu mieleen huolettomana aikana, oli sitten syntynyt 70-luvulla tai 2000-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli pinkki, styroksinen pyöräilykypärä 90-luvun alussa. Sitä ennen sain viilettää menemään ilman. Aurinkorasvaa äiti laittaa yhdessä valokuvassa minulle, ja olen siinä korkeintaan neljävuotias. Karkkia, tai mitään, ei saanut syödä selälleen, ja kenenkään vieraan kyytiin ei saanut koskaan, ikinä mennä (Jammu). Autossa piti olla turvavyö, ja muistan että olen istunut korokkeella takapenkillä.

Uimassa olen ollut kavereiden kanssa 12-vuotiaasta lähtien. Äiti opetti, mitä pitää tehdä jos syttyy tulipalo, joku on hukkumassa tai tapahtuu joku muu onnettomuus.

Olen syntynyt vuonna 1982, ja äiti oli sairaanhoitaja. Hän ei tosin ollut mikään martta muuten, ja sain syödä mitä halusin 🙄

Oma lapsuuteni ei ehkä ollut kaikkein huolettomin, mutta kaipaan siinä ajassa sitä, että jos naapuri ärähti että jotain ei saa tehdä, me toteltiin. Tarkkisluokkalaiset pysyi omissa oloissaan ja luokissa oli rauha.

Toisaalta taas, nykyään lapsen psyykettä ymmärretään paremmin, ja sadistinen opettaja saa lähtöpassit toisin kuin omassa nuoruudessani. Enkä nyt tiedä, onko se hyvä juttu että pienet lapset edelleen menisi tuolla isojen perässä päivät pitkät. Omakin sukulainen on elossa vain, koska isoveljensä sai otettua hiuksista kiinni ennen kuin joen virta vei laiturilta tippuneen kolmevuotiaan mennessään. Aikuinen jos olisi mukana, se pieni ei ehkä kiikkerällä laiturilla olisi edes ollut.

Styroksiahan ne kypärät edelleen ovat sisältä.

Punkkeja ei silloin 30v sitten ollutkaan siinä määrin kuin nykyään.

Minullakin oli pinkki styroksinen kypärä! Pikku veljellä oli vaalean sininen.

Muistan kuinka vihasin sitä niin paljon että pureskelin siitä isoja paloja ja niinpä kypäräni oli täynnä hampaan jälkiä.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään jos joukko 3-10 vuotiaita olisi aamusta iltaan keskenään ulkona, lapset  makoilisivat liikkuvien autojen hattuhyllyillä, pikkupojilla olisi linkkarit ja käytäisiin ostamassa tupakkaa iskälle tulisi lastensuojelu niskaan hyvin äkkiä !

Niin. Se on sitä jälkiviisautta. Tarvittiin muutaman lapsen kuolema autojen hattuhyllyiltä äkkijarrutuksessa ja nuorena alkanut tupakkakoukku joka johti syöpäkuolemaan ennenkuin asioista vaivauduttiin tekemään lastensuojelun arvoinen asia. Mutta eihän näin juuri SINULLE ja SINUN lapsillesi voi käydä joten eiköhän palauteta hyvät perinteet taas voimaan, niinhän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli pinkki, styroksinen pyöräilykypärä 90-luvun alussa. Sitä ennen sain viilettää menemään ilman. Aurinkorasvaa äiti laittaa yhdessä valokuvassa minulle, ja olen siinä korkeintaan neljävuotias. Karkkia, tai mitään, ei saanut syödä selälleen, ja kenenkään vieraan kyytiin ei saanut koskaan, ikinä mennä (Jammu). Autossa piti olla turvavyö, ja muistan että olen istunut korokkeella takapenkillä.

Uimassa olen ollut kavereiden kanssa 12-vuotiaasta lähtien. Äiti opetti, mitä pitää tehdä jos syttyy tulipalo, joku on hukkumassa tai tapahtuu joku muu onnettomuus.

Olen syntynyt vuonna 1982, ja äiti oli sairaanhoitaja. Hän ei tosin ollut mikään martta muuten, ja sain syödä mitä halusin 🙄

Oma lapsuuteni ei ehkä ollut kaikkein huolettomin, mutta kaipaan siinä ajassa sitä, että jos naapuri ärähti että jotain ei saa tehdä, me toteltiin. Tarkkisluokkalaiset pysyi omissa oloissaan ja luokissa oli rauha.

Toisaalta taas, nykyään lapsen psyykettä ymmärretään paremmin, ja sadistinen opettaja saa lähtöpassit toisin kuin omassa nuoruudessani. Enkä nyt tiedä, onko se hyvä juttu että pienet lapset edelleen menisi tuolla isojen perässä päivät pitkät. Omakin sukulainen on elossa vain, koska isoveljensä sai otettua hiuksista kiinni ennen kuin joen virta vei laiturilta tippuneen kolmevuotiaan mennessään. Aikuinen jos olisi mukana, se pieni ei ehkä kiikkerällä laiturilla olisi edes ollut.

Styroksiahan ne kypärät edelleen ovat sisältä.

Nii-in. Mutta silloin se oli hieno. Sitä oli myös mukava pureskella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja päiväkodin henkilökunta sai sanoa vanhemmille, että lapset haetaan suoraan töistä tultua, ja että vanhemman vapaapäivä on myös lapsen vapaapäivä. Nykyään jos menisi moisia vanhemmille sanomaan niin varmasti valittaisivat korkeammalle taholle päivk henkilökunnan asiattomasta käytöksestä.

Pakko nyt tarttua tähän, että miksi ihmeessä maassa jossa ollaan palauttamassa täysi subjektiivinen päivähoito-oikeus myös ihmisille jotka ovat kesät talvet kotona, se työssäkäyvä ei saisi pitää edes yhtä ainutta lepopäivää rauhassa? Onko käynyt mielessä, että jollekin sitä arkivapaapäivää edeltää vaikka tuplavuoro tai yövuoro, ja se lepopäivä on tarkoitettu palautumiseen ja nukkumiseen?

Tätä ei moni ymmärrä. Mäkin oon saanut välillä hoitajilta vittuilua, ku lapsi on möläyttänyt, että äiti meni kotiin nukkumaan. Sitten kun oon hakenut lasta oon saanut saarnan, että kyllä vapaapäivinä tulis olla lapsensa kanssa ja ei päivähoitoa oo tarkoitettu siihen, että äiti nukkuu kotona ja lapsi on täyden päivän tarhassa ja silmien pyörittelyä päälle.

Vastasin vain, että miten ajattelit mun jaksavan mennä kuudeksi taas töihin, jos oon ensin valvonut 18-06 töissä, kotona kello 7, lapsen kanssa kahdestaan 7:30-16:30 ja viimeistään 17:15 ois oltava autossa menossa töihin. Missähän välissä mun ois tarkoitus nukkua? Tietty varmaan jollain piirillä pärjäis, mutta se nukkuminen ja lapsi tarhaan lienee se terveellisempi vaihtoehto kuin pirinisti äiti, kun päiväkoti syyllistää, että kehtaatkin tarvita unta. Onneksi nuorinkin on menossa syksyllä jo toiselle niin eipä oo tätä ongelmaa enää.

Minulla on 3-vuotias lapsi päiväkodissa, hoitoaika 7h. Olen yksinhuoltaja ja opiskelen. Lyhyinä koulupäivinä käyn kotona nukkumassa pienet päiväunet ja haen lapsen sitten. Vapaapäivinä jos olen todella väsynyt niin vien silti lapsen päiväkotiin. Sain aluksi pahoja katseita tästä, en välittänyt. Annoin mulkoilla ja sitten vasu keskustelussa kerroin vakavasta neurologisesta sairaudestani joka aiheuttaa kipuja ja kroonista väsymystä. Hoitajien ilmeet, olisi minuakin hävettänyt. Kaikki ku ei näy päällepäin.

Vierailija kirjoitti:

Punkkeja ei silloin 30v sitten ollutkaan siinä määrin kuin nykyään.

No kyllä kaikki iäkkäämmät ihmiset aina muistelevat, kun lehmistä piti hirvittävät määrät peukalonpään kokoisia punkkeja nyppiä irti.

Minua huvittaa kun 70-luvulla syntynyttä miestäni jaksaa aina ällistyttää se, että minulla, 80-luvun lapsella, ei ollut juuri koskaan turvavöitä kiinni autolla matkatessa eikä varsinkaan mitään istuinkorokkeita. Näin sellaisen vasta 90-luvulla jonkun toisen autossa.

Makoilin autossa ja luin Aku Ankkaa.

Miehelläni oli istuinkoroke omien sanojensa mukaan. Oliko niitä muka 70- ja 80-luvulla jo olemassa?

Äitini jätti 6-vuotiaan veljeni vahtimaan minua kauppareissun ajaksi kun olin alle 1.

Sain myös olla isin apuna talon rakentamisessa 9-vuotiaana. Kannoin kattotiilejä, maalasin seinälautoja ja kuljin yksin pitkin poikin kattoparrujen päällä, ilman mitään turvavälineitä. Tää oli jo 90-luvun lopulla ja muistan naapurin perheen jo vähän ihmetelleen.

Vierailija kirjoitti:

Muistan matkat kesämökille, vanhemmat veti tupakkaa ja me lapset hypittiin kuin apinalauma takapenkillä ilman mitään turvavöitä. Koiramme makoili takaikkunalla ja tuli äkkijarrutuksissa niskaan :D Juotiin limsaa  lasipulloista ja syötiin äidin edellispäivänä leipomaa pullaa matkaeväinä. Hartiat paloivat aina.

Kerran olimme yötä teltassa, kerrostalon pihassa ! Minä, veli ja  kaveri.

t. 79 syntynyt

Koiraa lukuunottamatta aivan samat muistot :)

Ja samaa ikäluokkaa olen

Vierailija kirjoitti:

Ranskanleipä, murot ja kaakao olivat normaali aamupala eikä vanhempia syyllistetty siitä että lapsi saa liikaa sokeria. Jälkiruuaksikin oli makeaa kiisseliä ja iltapalaksi lisää muroja, silti me kasarikakarat olimme hoikkia & hyvähampaisia!  Lähellä olivat uimaranta jonne vei hiekkatie metsän läpi sekä leikkipuisto,  puisto oli matkan varrella uimaan mennessä ja sinne jäätiin usein hengailemaan uimapuvuissa, peltinen mäki poltti ihoa ja ja putkiliukumäestä sai sähköiskuja. Kotipihassa taas oli puinen liukumäki josta sai tikkuja ihoon !  Vaarallista oli liukumäen lasku 80-luvulla... Pyöristä tiesi missä kaverit piileskelivät  ,  soiteltiin lankapuhelimilla vanhemmilta lisäaikaa (voinko olla vielä tunnin täällä Marilla , jooko ) ja  kirjoiteltiin toisillemme viestilappuja joita sujauteltiin postiluukuista. 

Tää aamupala onkin jännä asia. Me ei ikinä saatu mitään makeasta aamupalalla, vaan ruisleipää ja ehkä kananmunaa/makkaraa/juustoa. Kun ajattelee sitä, että esim ranskalaiset syövät croissantteja, myös hillon kanssa. Espressoon sokeria niin että soi. Saksassa syödään makeata aamulla ja muualla samoin.

Muistan kun olin eka kertaa Espanjassa 18-vuotiaana enkä ymmärtänyt sitä että aamupalalla oli vain neskahvia, valkoista leipää ja marmeladia. Heti pelotti hampaiden ja kroppani takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syötiin vatsan täydeltä tuoretta ranskanleipää voilla. Hyvää oli mutta ei niin terveellistä...

Suussa napsaa! Voi miten hyvää tuore ranskanleipä tai pulla oli päällään paksu voikerros. 

Kyllä! Ja lisäksi kylmä kaakao ja Akkari.

En ymmärrä ollenkaan. Jos oman lapsen hengen ja terveyden säilymisen todennäköisyyttä voi kasvattaa niin yksinkertaisilla ja arkipäiväisillä asioilla kuin suojaamalla lapsi rasvalla ja vaatteilla auringolta ja punkeilta, kiinnittämällä turvavyön, olemalla ostamatta karkkia ja limsaa joka kauppareissu ja olemalla tietoinen missä lapsi liikkuu ja kenen kanssa, kenelle tuollainen on liikaa tai aiheuttaa ahdistusta? Kun kuitenkin lapsikuolemat, lasten sairastumiset ja vammautumiset ovat vähentyneet paljon, ja se taas parantaa kaikkien elämänlaatua.

Kyllä minä makaan edelleen huovalla nurmikolla - tosin en väritä, vaan luen. Tupakkaa en polta, koska se olisi tyhmää, kun tietää riskit ja vaikutukset terveyteen, mutta mehua juon silloin tällöin, kun mieli tekee ja tuore pulla on taivaallista. Se on ihan itsestä kiinni, mihin kohkaamiseen ja miten suurella paniikilla lähtee mukaan. Ei ole mitään järkeä elää pelkällä sokerihötöllä, mutta totaalikielto on ihan yhtä järjetön. Punkkeja ei kannata pelätä henkensä edestä, mutta nurmikolla makailun jälkeen kannattaa tehdä punkkitarkastus ja mahdollisesti tarttuneet irroittaa huolella ja seurata ihomuutoksia. Aurinkoisena päivänä ei tarvitse laittaa 50+ suojakerrointa tunnin välein ja oleilla pitkissä punteissa ja hihoissa varjossa iso lierihattupäässä, kunhan pitää huolen, ettei polta itseään ja käyttää riittävää suojaa.

Jotenkin nyky-yhteiskunassa on vain muotia hurahtaa kaikkeen ihan täysillä ja äärimmäisesti sen sijaan, että osaittaisiin sisäistää se oleellinen ja elää kohtuudella kaikessa. Olen oikeasti miettinyt, millaisia tyyppejä ovat ne ihmiset, jotka lähtevät mesomaan täyskieltoa sokerille, pukevat lapsensa päästä-varpaisiin-suojatuiksi kesäisin ja vauhkoavat hysteerisenä milloin mistäkin, mikä ihan varmuudella tappaa ja sairastuttaa kaikki. Eli millaisessa ympäristössä on kasvanut ihminen, jolta puuttuu suhteellisuudentaju ja joka lähtee jokaiseen muotikohuun täpöllä mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Minua huvittaa kun 70-luvulla syntynyttä miestäni jaksaa aina ällistyttää se, että minulla, 80-luvun lapsella, ei ollut juuri koskaan turvavöitä kiinni autolla matkatessa eikä varsinkaan mitään istuinkorokkeita. Näin sellaisen vasta 90-luvulla jonkun toisen autossa.

Makoilin autossa ja luin Aku Ankkaa.

Miehelläni oli istuinkoroke omien sanojensa mukaan. Oliko niitä muka 70- ja 80-luvulla jo olemassa?

70-luvulla syntynyt minäkin. Ei ollut todellakaan mitään korokkeita, kaikissa autoissa ei ollut edes turvavöitä ja jos olikin ei niitä takapenkillä käytetty.

80-luvulla taisi tulla turvavyöpakko mutta ei mitään korokkeita vielä.