Oudot lapsuuden kodista opitut tavat

En mä outoja tapoja kotona oppinut, vasta myöhemmin ns. maailman merillä. Kotona oli kaikki ok.

Vierailija kirjoitti:

Lakanoiden rullaus. Lakanat kaappiin rullalle, ei pinoksi. On kuulema outoa tämä

Rullalla pysyy sileänä.

Kuulemma vaatteetkin kannattaa matkalaukkuun rullata, ei viikata, jotta pysyvät sileämpänä.

Jouluaattona sai yölläkin syöda, kinkkua ja leipää oli pöydässä koko yön ja jääkaapista sai ottaa maitoa. Tietysti myös piparkakkuja ja joulutorttuja oli tarjolla. Kauan luulin että tämä oli ihan normi hommaa mutta ei kai sitten kun luokka kaverit hämmästyneenä sanoivat että ei kyllä heillä noin tehty. 

Meilläkin hoettiin tuota "jouluna saa yölläkin syödä". No ei todellakaan saanut, ruoat nostettiin pois heti ruokailun jälkeen eikä niihin ollut mitään kajoamista omin päin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessani meillä siivottiin aina ennenkun lähdettiin jonnekin pois kotoa, siis useammaksi päiväksi. Teen näin vieläkin ja josku 2 päivän työmatkalle lähtiessäkin tulee kauhea kiire kun pitää laittaa paikat kuntoon, imuroida, tiskata tiskit, viedä roskat, pestä pönttö ja allas ym. (Riittäs varmaan ku tiskais ja veis roskat ettei jää haisemaan)

Ihan älytöntä.

Mutta ompa kiva tulla siistiin kotiin.

Matkustan paljon työkseni. Olen ajatellut jos minulle jotain käy, ei tarvitse esim vanhempieni alkaa siivoamaan kotonani

Vierailija kirjoitti:

Karsein tapa mikä kotoa lähdettyä kulki mukana muutaman vuoden oli jouluraivarit. Äidin mielestä aatoksi piti jättää kaikkea mahdollista tekemistä, esim. kuusen hankkiminen ja koristelu. Oli sitten kauhea stressi ja kiukku kun tuli kiire eikä kaikkea ehtinyt saada valmiiksi.

Ja sitten kun asioita ei ehtinyt tehdä niin hirveät kilarit ja aatto oli sitten pilalla kun kaikki käveli munankuorilla loppupäivän. Eli joulu ei meillä ollut todellakaan mikään ilon juhla, vaan sitä sai aina odottaa kauhulla.

Tajusin yksi joulu että olen raahannut tätä perinnettä mukanani kun meinasi mennä hermo liinaa silittäessä.

Päätin että jatkossa otan rennommin, ja heitin liinan huitsin nevadaan ja nykyään katan joulupöydän jo edellisenä päivänä.

Enkä stressaa mistään. Joulu tulee joka tapauksessa.

Meillä on joulukuusi yli 10 v vanha. Vanhimmat koristeet yli 15 v.

3 isoa laatikkoa koristeita. Omassa paikassaan.

Joulukortit tilaan jo syksyllä. Postituslistaa päivitän kerran vuodessa.

Ruuat tilaan töistä. Kerran kk käy siivooja. Joulusiivouksessa käyttää 2 h enemmän aikaa

Lahjoihin menee aikaa. Lapset tosin tuo listan ajoissa

Lusikalla syöminen. Ei siis vain puurot ja keitot, vaan myös laatikkoruuat, perunat ja kastike ym. haarukkaruuat. Vain juhlapöydässä haarukat ja veitset.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on periytynyt useammassa sukupolvessa vilkuttaminen lähtiessä. Äidin suvun puolelta aina kyläpaikoista lähtiessä koko perhe tulee ovelle tai ikkunaan vilkuttamaan. Isän suvussa tätä ei harrasteta. Samoin äidin suvussa puheluita ei osata lopettaa, kun kumpikin sanoo aina monta kertaa heipat.

Meillä sama vilkutusperinne, mies oli aluksi ahdistunut kai asiasta ja katteli vaivautuneena muualle ja ajoi lujaa pois. Sen kotona ei koskaan vilkuteltu hyvä kun moikattiin lähtiessä.

No isä söi homeisetkin ruisleivät ja kuivuneet ruisleivännpalat siten että leikkasi homeisen osan pois ja totesi humoristisesti, että "ilmaista antibioottia".

Itsekin syön nykyisin kuivuneet ruisleivän palat. Ei ole sen kummempaa kuin hapankorppujen syöminen. Lisäksi kuivuneesta valkoisesta leivästä voi tehdä korppujauhoa.

Vierailija kirjoitti:

Mun isä on ja oli ihme jörrikkä, jonka tavoille sitä oppi vähän liiankin hyvin.

- Miehen nauraminen on epämiehekästä ja turhaa. Jos vaikka jossain leffassa miesporukka nauroi remakasti (esim. Mafiaveljet), niin isä tuhahti ja lakkasi katsomasta koko leffaa ja matki ivallisesti miesten naurua.

- Neuvoa ei kysytä. Mieluummin ajetaan vaikka sata kilometriä harhaan tai tapellaan jonkun laitteen asennusta viikko itsekseen, kuin kysytään paremmin osaavalta tai kokeneemmalta apua.

- Piereskely ja röyhtäily on ihan sopivaa myös julkisilla paikoilla. Ai stana kun on saanut hävetä isän käytöstä vuosien mittaan.

- Halailu ja lämpimien tunteiden osoittaminen ja sanominen on tabu, sitä ei vain tehdä.

- Omia mielipiteitä ja väitteitä ei tarvitse perustella. Kun minä jotain sanon, niin se on näin. Väärässä olemisesta pitää suuttua ja väittää että toinen keskustelija on viisastelija.

On vielä paljon muutakin, mutta olen aina ihmetellyt miten äiti on jaksanut elää isän kanssa kohta 50 vuotta. Vaikea, jääräpäinen, hankala mies, jota ei ilmeisesti lapsena ole rakastettu. Hirveän vähän puhunut muutenkin lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kun kasvoi itse tuollaisen ihmisen kanssa, niin aina säpsähdin kun joku mies nauroi katketakseen, kun muut eivät röyhtäilletkään julkisesti (saati pierreet), kun muiden halaukset tuntuivat pitkään jopa epämukavalta jne. Pikkuhiljaa kuitenkin sain taas kiinni siitä miten normaalit ihmiset toimivat 😂

Äitisi on varmaan säälinyt isääsi. Isäsi on varmaan kovin onneton ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Jouluaattona sai yölläkin syöda, kinkkua ja leipää oli pöydässä koko yön ja jääkaapista sai ottaa maitoa. Tietysti myös piparkakkuja ja joulutorttuja oli tarjolla. Kauan luulin että tämä oli ihan normi hommaa mutta ei kai sitten kun luokka kaverit hämmästyneenä sanoivat että ei kyllä heillä noin tehty. 

Kyllä tuo on minusta ollut vanha tapa. Meilläkin oli noin kotona vielä 70-luvulla. Kinkku vietiin tarjoiluvadissa verannalle viileään, sieltä sitä sitten moni kävi yön aikana ja aamunkin tunteina kaapimassa, seuraavana aamuna otettiin leivän päälle jne.. Pöydillä oli vateja, joissa oli tuoreet hedelmät, kuivatut hedelmät, pähkinät sekä suklaat ja muut makeiset. Keittiöstä sai käydä joulutorttuja, sekä kuivakakkuja.

Eikös sitä sanottu että "tulispa joulu, että sais yöllä syödä!"

Vierailija kirjoitti:

Karkkia tai muitakin herkkuja sai syödä vain lauantaina. Milloinkaan muulloin niitä ei saanut syödä. Siis vain lauantaina sai karkkia, perunalastuja, jäätelöä, pullaa, keksiä, jotain makeaa piirakkaa ja vähän limsaa. Siis jokainen meistä lapsesta sai oman pienen limsapullon ja sen kanssa esimerkiksi pienen annoksen karkkeja tai muuta herkkuja. Minä olin jo reilut 20-vuotias ja asuin yksin, kun vasta tajusin, että kyllähän niitä saa syödä muulloinkin, mutta silti jostain syystä tunsin syyllisyyttä kun joskus söin vaikka jäätelön, suklaapatukan tai perunalastuja muulloinkin kuin lauantaina. Siis minä, aikuinen ihminen, pelkäsin syödä omilla rahoillani ostamiani herkkuja muulloinkin kuin lauantaina koska ajattelin, että vanhemmat saavat tietää ja suuttuvat. Onhan se tietysti hyvä rajoittaa niitä herkkujen syöntiä että niitä ei ahmita jatkuvasti, mutta minusta lapsuusperheessäni siinä mentiin jo liian pitkälle.

Juu vanha tapa, ihan hyvä olisi nykyajan nuorillekin.

Meillä sama. Kun oltiin pieniä 60-luvulla mitään herkkuja ei saatu paitsi jouluna ja synttärinä sekä jos isoisä ja isoäiti armollisesti antoivat -- silloin saatiin veljen ja serkun kanssa yksi pieni Jaffapullo jaettavaksi kolmeen osaan :D

Sitten 70-luvulla tuli tavaksi mennä koko perheen voimin valintamyymälään (=marketti) lauantaisin, ja silloin saatiin veljen kanssa jaettavaksi pieni n. 100 g sipsipussi tai suklaalevy (yleensä Fazerin sininen). Sitten laskettiin broidin kanssa joka sipsi ettei vaan toinen saanut yhtäkään lastunsirua enemmän :D

Muistan kun 70-luvun lopulla lähdin yksin interrail-matkalle ja oli ihan ihmeellistä kun jossain Englannissa sai sellaisia pieniä 30 g sipsipusseja ihan mistä vaan. Niitä sitten ostelin evääksi hostelliin ja söin niitä siellä ihan hurmiossa ihan muina päivinä kuin lauantaina ja ihan itse, ei tarvinnut jakaa kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on periytynyt useammassa sukupolvessa vilkuttaminen lähtiessä. Äidin suvun puolelta aina kyläpaikoista lähtiessä koko perhe tulee ovelle tai ikkunaan vilkuttamaan. Isän suvussa tätä ei harrasteta. Samoin äidin suvussa puheluita ei osata lopettaa, kun kumpikin sanoo aina monta kertaa heipat.

Meillä sama vilkutusperinne, mies oli aluksi ahdistunut kai asiasta ja katteli vaivautuneena muualle ja ajoi lujaa pois. Sen kotona ei koskaan vilkuteltu hyvä kun moikattiin lähtiessä.

Siis ihan kummallista, jos vieraita ei saateta ovelle ja vilkuteta ikkunasta. Kerrostalossakin asuvana ollaan vilkutettu parvekkeelta ja yleensä olen aina saattanut nyt aikuisena vieraani kerrostaloasunnostani ihan sinne bussipysäkille tai autolle saakka, vähintään siihen alaovelle.

Vierailija kirjoitti:

No isä söi homeisetkin ruisleivät ja kuivuneet ruisleivännpalat siten että leikkasi homeisen osan pois ja totesi humoristisesti, että "ilmaista antibioottia".

Itsekin syön nykyisin kuivuneet ruisleivän palat. Ei ole sen kummempaa kuin hapankorppujen syöminen. Lisäksi kuivuneesta valkoisesta leivästä voi tehdä korppujauhoa.

Kuivaa vaaleaa leipää voi "elvyttää" niin että jos vaikka patonkia, leikataan kahtia, ja kukkien suihkepullolla suihkutetaan hieman vettä leivälle. Sitten laitetaan vähäksi aikaa lämpimään uuniin. Tulee ihan tuoretta leipää.

Mun äidillä oli sellainen tapa, että hän aina sanoi hei-hei kotitontulle kun lähti ja tervehti kotitonttua kun tuli kotiin.

Joinakin jouluina äidinäidin poismenon jälkeen, äiti kattoi joulupöytään mummillekin lautasen ja ruokaa.

Meillä myös on ollut tapana pitää hyllyn tai kaapin päällä kuvia edesmenneistä sukulaisista ja ystävistä tai heiltä saatuja esineitä. Niille kuville ja esineille sitten voi puhella kuten niille edesmenneille. Tätä teen usein itsekin. Mulla on matalan kaapin päällä vanhempien kuvien lisäksi isovanhempien kuvat, myös edesmenneen enoni kuva, sekä isoisäni vanhempien kuvat. Voi siis jutella esivanhemmille 4 sukupolvessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on periytynyt useammassa sukupolvessa vilkuttaminen lähtiessä. Äidin suvun puolelta aina kyläpaikoista lähtiessä koko perhe tulee ovelle tai ikkunaan vilkuttamaan. Isän suvussa tätä ei harrasteta. Samoin äidin suvussa puheluita ei osata lopettaa, kun kumpikin sanoo aina monta kertaa heipat.

Meillä sama vilkutusperinne, mies oli aluksi ahdistunut kai asiasta ja katteli vaivautuneena muualle ja ajoi lujaa pois. Sen kotona ei koskaan vilkuteltu hyvä kun moikattiin lähtiessä.

Siis ihan kummallista, jos vieraita ei saateta ovelle ja vilkuteta ikkunasta. Kerrostalossakin asuvana ollaan vilkutettu parvekkeelta ja yleensä olen aina saattanut nyt aikuisena vieraani kerrostaloasunnostani ihan sinne bussipysäkille tai autolle saakka, vähintään siihen alaovelle.

Tosi tuttua toi saattelu ja vilkuttelu. Tulee jotenkin lämmin olo💕

Kahvia pitää olla aina ja törkeät vieraat eivät ole tervetulleita takaisin enää koskaan. Jouluna konvehteja suoraan rasiasta Sound of Musicia katsoen tietenkin, keskellä yötä. Valkoiset huonekalut, raikas ilme sen olla pitää. Yritys elää mahdollisimman omavaraisena eikä tuhlailla kaupassa.

Meillä aina kokeiltiin perunoiden, kakkupohjien yms kypsyys hammastikulla! En osaa sitä vieläkään millään muulla kunnolla kokeilla, tuntuu liian kovalta.

Vierailija kirjoitti:

Joku ihmetteli mun tapaa lisätä perunamuusiin raakaa, silputtua sipulia. Meillä tehtiin niin AINA kotona.

Miksi pilata hyvä muusi raa'alla sipulilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä oikein mitään. Ei tulisi mieleenikään rullailla tai pakkosiirtoa. Miehelläni sen sijaan on paljonkin kotoa opittuja tapoja, joita ei kyseenalaista. Alussa aina jätti leivinpaperin uunipellille, kun laittoi sen kaappiin. Rasvat siinä paperissa viikkoja ja siihen päälle uudet ranskalaiset, Nam! Toi märän pyyhkeensä keittiön ruokapöydän tuolille kuivumaan. Tajusin, että tämä oli lapsuudenkodista, kun hänen äitinsä, meillä kylässä kylässä ollessaan toi pyyhkeensä keittiön ruokapöytään kuivumaan, vaikka hänellä oli vierashuone käytössään! Tosi ällöä. Nautitaanpa illallinen siinä likaisten pyyhkeiden seassa, ihanaa! Hänen äitinsä myös levitti koko kosmetiikkapussimsa sisällön vessan lavuaaripöydälle, aivan kuten mieheni alussa levitteli dödöt ja jätti hammasharjansa siihen lavuaarin viereen, sen sijaan, että olisi laittanut ne kaappiin. Joka yksityiskohta on käyty läpi, että miten toimitaan. Ei anopin kanssa sentään, mutta miehen kanssa. Rasittavaa.

Minkä takia sun tapa on oikein, mutta miehen tapa säilyttää tavarat haluamassaan paikassa, on väärin? Kuulostaa kyllä todella rasittavalta. 

Katsosko, meillä on erikseen suunniteltu ja tilattu kaapistot vessaan, jossa näitä tavaroita säilytetään. Jokaiselle on oma kaappi hammasharjoja ja dödöjä varten. Lavuaarin reunus ei ole omien henkilökohtaisten tavaroiden säilytyspaikka, koska niille on oma paikka. Siinä ne ovat muiden tiellä, saavat roiskeita, kun käsiä pestään ovat siivouksen tiellä. Sama asia kuin se, että keittiössä on kaapit, joissa säilytetään astioita. Ei niitä pidetä siinä pöydällä.