Milloin kannattaa luovuttaa, jos mies ei kosi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin AP, kysyisin mieheltä nyt ihan ekana että näkeekö hän tulevaisuudessaan avioliiton ja lapsia. Epäilen että ei, kun keskustelua ei synny silloin kun AP sanoo haluavansa naimisiin.

Jos mies vastaa jotain nihkeää, niin en jatkaisi suhteessa. Silloin on suuri vaara että käy just niinkuin AP pelkää ja mies suostuu ihan vaan siksi, että AP ei lähtisi.

Jos mies vastaa että kyllä ehkä sitten joskus, niin silloin AP tietää että mies ei niitä tule hänen kanssaan tahtomaan ikinä, se olisi tuossa ajassa jo selvinnyt. Ei kannata myöskään yllättyä jos mies sitten eron jälkeen löytää nopeasti uuden naisen, menee tämän kanssa naimisiin ja tekee lapsia. Se on hyvin tavallista eikä tarkoita, että mies olisi vanhassa suhteessaan parissa vuodessa yhtäkkiä alkanut haluta näitä asioita.

Jos mies vastaa myöntävästi vaikka ei avioliittoon tahtoisi (eli pelkää AP:n lähtevän) niin eikös se todista, että mies tosissaan haluaa olla APn kanssa? Eikös se siis ole hyvä juttu AP:n kannalta? Kun ap tuntuu pelkäävän, että ilman avioliittoa mies ei ole tosissaan. Jotenkin musta tuntuu, että teki mies tässä mitä vaan niin mies ei voi voittaa.

Valitettavasti se todistaa vain sen, että mies on mieluummin AP:n kanssa kuin yksin. Tällöin on iso riski, että jostain löytyykin joku kiinnostavampi ihan parin vuoden kuluessa häistä.

Jos mies haluaa viettää loppuelämänsä AP:n kanssa ja on jo kuullut useita kertoja AP:n sanovan että tahtoo naimisiin, niin mies voi voittaa kosimalla nyt äkkiä ja olemalla hommassa täysillä mukana tai sitten ottamalla itse puheeksi sen, että ei halua naimisiin kenenkään kanssa mutta mitä jos järkättäisiin nämä lakiasiat tavalla X ja voitaisiin alkaa oikeasti katsoa sitä asuntoa jne., voisiko AP silloin harkita jatkoa? Tällainen avoimuus ja valinnanvapauden antaminen toiselle on paljon kunnioittavampi teko kuin raahautua väkisin naimisiin niin, että naiselle jää ikuisesti fiilis ettei toinen todella halunnut häntä, kunhan tyytyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin AP, kysyisin mieheltä nyt ihan ekana että näkeekö hän tulevaisuudessaan avioliiton ja lapsia. Epäilen että ei, kun keskustelua ei synny silloin kun AP sanoo haluavansa naimisiin.

Jos mies vastaa jotain nihkeää, niin en jatkaisi suhteessa. Silloin on suuri vaara että käy just niinkuin AP pelkää ja mies suostuu ihan vaan siksi, että AP ei lähtisi.

Jos mies vastaa että kyllä ehkä sitten joskus, niin silloin AP tietää että mies ei niitä tule hänen kanssaan tahtomaan ikinä, se olisi tuossa ajassa jo selvinnyt. Ei kannata myöskään yllättyä jos mies sitten eron jälkeen löytää nopeasti uuden naisen, menee tämän kanssa naimisiin ja tekee lapsia. Se on hyvin tavallista eikä tarkoita, että mies olisi vanhassa suhteessaan parissa vuodessa yhtäkkiä alkanut haluta näitä asioita.

Jos mies vastaa myöntävästi vaikka ei avioliittoon tahtoisi (eli pelkää AP:n lähtevän) niin eikös se todista, että mies tosissaan haluaa olla APn kanssa? Eikös se siis ole hyvä juttu AP:n kannalta? Kun ap tuntuu pelkäävän, että ilman avioliittoa mies ei ole tosissaan. Jotenkin musta tuntuu, että teki mies tässä mitä vaan niin mies ei voi voittaa.

Valitettavasti se todistaa vain sen, että mies on mieluummin AP:n kanssa kuin yksin. Tällöin on iso riski, että jostain löytyykin joku kiinnostavampi ihan parin vuoden kuluessa häistä.

Jos mies haluaa viettää loppuelämänsä AP:n kanssa ja on jo kuullut useita kertoja AP:n sanovan että tahtoo naimisiin, niin mies voi voittaa kosimalla nyt äkkiä ja olemalla hommassa täysillä mukana tai sitten ottamalla itse puheeksi sen, että ei halua naimisiin kenenkään kanssa mutta mitä jos järkättäisiin nämä lakiasiat tavalla X ja voitaisiin alkaa oikeasti katsoa sitä asuntoa jne., voisiko AP silloin harkita jatkoa? Tällainen avoimuus ja valinnanvapauden antaminen toiselle on paljon kunnioittavampi teko kuin raahautua väkisin naimisiin niin, että naiselle jää ikuisesti fiilis ettei toinen todella halunnut häntä, kunhan tyytyi.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, etten tiedä, miten tilanne muuttuisi, jos mies mainitsemallasi tavalla aktivoituisi ja haluaisi järjestää lakiasiat yms. Ainakin haluaisin ajatella, että olisin tyytyväinen em. tilanteeseen ja osaisin tulla häntä tavallaan puoliväliin vastaan.

Voihan olla, etten alunperinkään olisi alkanut erityisemmin toivoa avioliittoa, jos mies osaisi/haluaisi ilmaista sitoutuneisuutensa ja tunteensa yms. avoimesti enkä joutuisi asiaa arvailemaan. Sehän tässä perimmäinen ongelma joka tapauksessa on. - AP

Enmääkää tuollasta kosis😁

Kosi itte, oot selvästi hengellisempi ja miehes fyysisempi, tod näkösesti suostuu jos hyötyy siitä jottain... mitä ei saa siis jo nyt.

Jos avoliitossa elävästä pariskunnasta toinen päätyy vaikkapa tiedottomassa tilassa sairaalaan onnettomuuden tms. jälkeen, onpa kiva, ettei avopuoliso pääse sairaalaan katsomaan, saa mitään tietoja avopuolisonsa tilasta tai saa osallistua hoitoa koskeviin päätöksiin. Yhtäkkiä se läheisin ihminen onkin ventovieras.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M32 kirjoitti:

Meillä sama tilanne, puoliso vihjailee jatkuvasti että haluaisi naimisiin ja jättää "vahingossa" hääuutisia tietokoneelleen auki. Itseäni asia ei voisi vähempää kiinnostaa. En vaan voi sietää typeriä hääjuhlia, enkä mitään kirkkoon liittyvää. Eikä minun tarvitse todistella ulkopuolisille miten vakavissani olen puolisoni suhteen - aivan sama mitä muut ajattelevat asiasta. Harmittaa jos hyvä parisuhde menee tämän takia pilalle, mutta en kyllä aio pitkään enää sietää jatkuvaa painostusta asian tiimoilta - ihan kuin minun mielipiteellä ei olisi mitään merkitystä.

Tässähän taitaa kiteytyä noin 90% kaikkien miesten ajatukset asian suhteen. Se avioliitto ei takaa yhtään mitään. Ei se suhde muutu sen vakavammaksi tai paremmaksi laadultaan. Suunnilleen yhtä hyvän suojan saa, kun tekee keskinäisen testamentin ja hommaa lapsen avoliitossa.

Itse nyt menin naimisiin jatkuvan painostuksen ja jankutuksen takia. Ei itselle olisi ollut niin väliksi. Sormusta en ole vihkipäivän jälkeen pitänyt. Kai se vaimo nyt on tyytyväinen, kun on vihitty.

Eipä taida olla suhteellakaan niin väliksi

Mistä näin päättelet? Kyllä minä vaimoani rakastan. Avioliitto nyt ei vain kiinnosta ja sen olen rehellisesti kertonut. Vaimo sen hyväksyy. Mielestäni meillä on hyvä ja rehellinen suhde. Kumpikaan ei elä missään pilvenhattaralla.

Kerro että lähdet ettiin miestä joka kosii. Haluat naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Jos avoliitossa elävästä pariskunnasta toinen päätyy vaikkapa tiedottomassa tilassa sairaalaan onnettomuuden tms. jälkeen, onpa kiva, ettei avopuoliso pääse sairaalaan katsomaan, saa mitään tietoja avopuolisonsa tilasta tai saa osallistua hoitoa koskeviin päätöksiin. Yhtäkkiä se läheisin ihminen onkin ventovieras.

Et ilmeisesti tiedä sellaista termiä kuin lähiomainen? Se voi olla vaikka naapurin pertti, joten avioliitto ei tähän vaikuta.

Höhöö

Sun tilanteessa mä olisin lähtenyt jo kaksi vuotta sitten. Tai alunperinkään en olisi odottanut noin kauaa yhteen muuttamista tuon ikäisenä. Ei se mies halua naimisiin ja lapsia, unohda se.

En ymmärrä kosintatoiveita. Oma avioliittoni alkoi aikoinaan siitä, että ihan vain yhdessä keskusteltiin, että kun nyt kerran asuntoa ollaan ostamassa ja lapsi saa tulla, niin miksi ei saman tien mentäisi naimisiin. Ei siinä mitään teennäisiä kosimisia kumpikaan kaivannut.

Jos olisin mies, en ikinä kosisi naista "kylmiltään". Enkä naisena haluaisi, että minua kositaan. Avioliiton pitää olla yhteinen päätös, asia josta keskustellaan. Ennen kaikkea siitä avioliitosta, mutta siinä ohessa myös vihkimisestä.

Meilläkin on noin viiden vuoden suhde takana, yhdessä asuttu vuosi. En usko, että menemme koskaan naimisiin, koska kumpikaan ei näe sille mitään syytä. Silti olemme sitoutuneet toisiimme loppuelämäksi.

Meillä kävi niin että otin itse asian esiin, ja mies oli jotenkin tosi puolustuskannalla, ja kertoi ain miljoona meriselitystä miksi ei kannata mennä. Itse kun otin asian esiin, otin sen esiin rakkaudesta, niin tuntui ihan siltä että mies ei rakasta, kun oli niin kovasti vastaan. Sanoin hänelle että minä aion mennä elämäni aikana elämäni miehen kanssa naimisiin, ja jos se ei ole hän, niin sitten se elämäni mies on varmaan vielä tulossa.

Vuoden päästä kysyin onko mieli muuttunut, hän vastasi että on todellakin muuttunut, että iman muuta mennään naimisiin. Tämä oli lokakuuta. Kysyin sitten että mennäänkö ensi kesänä (eli reilut puoli vuotta, tarkoituksena pitää pienet kemut ihan kotonamme vain) niin mies sanoi että se on kyllä liian äkkiä. Helmikuussa mies sitten sanoi että jos mentäisiin sittenkin tulevana kesänä naimisiin. Vastasin että tulee kyllä nyt liian äkkiä minulle. Tämä jostain syystä hämmensi miestä(ihmettelen miksi, koska olihan hänellekin ollut kaikki ehdottamani ajankohdat liian äkkiä) jolloin sanoin että katsotaan ensi vuoden kesänä uudestaan. Mies sanoi ok. Toukokuussa mies ehdotti uudelleen häiden aikaistamista jo sille kesälle. Ihmettelin mikä kiire nyt yhtäkkiä, kun ihan hänen omien sanojensakin mukaan emme tarvitse paperilappua, emme juridisia oikeuksia, emmekä mitään mikä liittyy naimisiinmenoon. Jostain syystä nyt näytti siltä, että syy oli ollutkin siinä että minä halusin mennä naimisiin, niin oli jotenkin kiva olla eri mieltä asiasta. Noh, nyt saa odotella itse ensi kesään, ja pohtia mikähän on syynä ettei minulla olekaan kiire. Samat syyt ne on kuin miehelläkin oli, mutta jostain syystä hänelle se olisi ok mutta minulle ei.

Kosinta on saanut aika ison merkityksen nykyään. Me vain miehemme kanssa keskustelmme asiasta. Mies oli sanonut jo suhteen alussa, ettei pidä avioliittoa tärkeänä mutta kun myöhemmin keskustelimme, kävi ilmi, että mies ei halunnut mitään häitä, itse avioliitto oli hänelle täysin ok. Lopulta kun olimme asiasta keskustelleet, mies halusikin naimisiin ja kävimme sitten maistraatissa virallistamassa suhteen. Ei siinä kumpikaan kosinut, asiasta keskusteltiin ja päädyttiin yhteisymmärrykseen.

Tehtäväjako kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinua estää kosimasta? Eikö mies kiinnostakaan tarpeeksi?

Eikö sua mies kosinut vai miksi olet noin katkera? Kosiminen on miehen tehtävä. Tekeekö sellainen mies muutenkan suhteen eteen sitten yhtään mitään jos ei sitäkään saa aikaiseksi... 

Näin on. Miehen tehtävä on kosia ja naisen tehtävä on tehdä kotityöt ja hoitaa lapset.

Unohdit tuosta toisen miehen tehtävän eli auton renkaanvaihdot. Kylläpä miehellä pitää kiirettä velvollisuuksien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi uli-uli nyt taas ap. KOSI ITSE! Nyt herran vuonna 2019 on tasa-arvo.

Olen itse kosinut miestäni v. 99. Asia ei ole kertaakaan haitannut, kaihertanut tai harmittanut, kumpikaan ei varmaan edes muista asiaa nyt kun arki rullaa ja on neljä lasta hoidettavana. Kosinta oli ohan romanttinen ja polvistuinkin oikein, ja mies oli onnellinen ja ilahtunut reippaudestani.

Minä en vaan voi tajuta miksi odotella ja vihjailla kun HOMMAN VOI HOITAA ITSE.

Luitko ketjun alkupään viestit? Ap ei voi kosia itse, sillä silloin hänen on kerrottava siitä muillekin. Siinä on jotakin pahaa. Ap ei halua kosia itse.

Ap on sitten tyhmä. Vain tyhmä ihminen roikkuu ja riippuu toisessa ja odottaa että tämä toinen tekee hänen OMAA elämäänsä koskevat päätökset.

Ei jumaliste naiset nyt, ette ikinä pääs tasa-arvoiseen asemaan kun leikitte passiivista lootuksenkukkaa joka odottaa että tulee joku joka poimii.

Onan elämän ratkaisut TEHDÄÄN ITSE eikä odotella vuosia että mies tekee.

Vierailija kirjoitti:

Tehtäväjako kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinua estää kosimasta? Eikö mies kiinnostakaan tarpeeksi?

Eikö sua mies kosinut vai miksi olet noin katkera? Kosiminen on miehen tehtävä. Tekeekö sellainen mies muutenkan suhteen eteen sitten yhtään mitään jos ei sitäkään saa aikaiseksi... 

Näin on. Miehen tehtävä on kosia ja naisen tehtävä on tehdä kotityöt ja hoitaa lapset.

Unohdit tuosta toisen miehen tehtävän eli auton renkaanvaihdot. Kylläpä miehellä pitää kiirettä velvollisuuksien kanssa.

Olen kosinut miestäni, vaihdan autoihin renkaat ja olen rakentanut perheellemme kaksi taloa. Olen toiminnan nainen. Ja tämä ei todellakaan haitta miestä, minua, lapsia, ketään. Ainoastaan niitä jotka on prinsessasaduilla opetettu olemaan passiivisia prinsessoja joisen puolesta prinssi tekee kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö nämä olisi just niitä asioita joista pitäisi PUHUA eikä vaan odottaa sitä kosintaa?

Ajattelen tästä asiasta aika suoraviivaisesti: jos mies haluaa naisen vaimokseen, hän kosii. Jos taas ei halua, ei kosi. En usko, että puhuminen muuttaa asiaa miksikään.

Nyt vain alkaa vähitellen tuntua siltä, että yhdessä ollaan oltu jo niin kauan, että lienee aika epätodennäköistä, että mies alkaisi enää tässä vaiheessa haluta minua vaimokseen. - AP

Jos olisin mies, en kosisi. Keskustelisin. Ottaisin avioliiton puheeksi. Kuulostelisin, mitä mieltä nainen siitä on.

Hoitotahto on semmoinen että hoidettava saa itse päättää ketkä ne päätökset tekee, ja silloinkin ne teee lääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinua estää kosimasta? Eikö mies kiinnostakaan tarpeeksi?

Jos kosisin itse, luulen, että minua kaihertaisi eläämäni/avioliiton loppun asti tunne siitä, että jotenkin painostin tai pakotin miehen naimisiin kanssani.

Haluan naimisiin ihmisen kanssa, joka haluaa sitä myös yhtä paljon kuin minä. Muussa tapauksessa olen mieluummin yksin. En halua olla kenenkään varasuunnitelma tai ajanvietettä. -AP[/

Mitä jos mies ajattelee samalla tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole prinsessaunelmia enkä halua lainkaan hääjuhlaa. Haluan vain solmia avioliiton ja virallistaa suhteeni rakastamani ihmisen kanssa. Se on minusta jo juridisessa mielessäkin ihan järkevää, vaikka minulle avioliitto onkin merkityksellinen asia myös muilla tavoin. En ymmärrä, mitä väärää tai kohtuutonta siinä on joidenkin mielestä.

Siinä ei myöskään ole mitään väärää tai kohtuutonta, jos mies ei näitä asioita halua (minun kanssani). Minusta olisi kuitenkin häneltä reilua siinä tapauksessa päättää suhteemme ja antaa minulle mahdollisuus löytää onni jonkun muun kanssa. Olen nyt aika ikävässä tilanteessa, kun yritän tehdä isoja pääätöksiä tietämättä toisen tunteita ja ajatuksia, koska hän ei niitä pysty kommunikoimaan.

En kaikesta kirjoittamastani huolimatta edes ajattele, että kosiminen olisi miehen tehtävä. Joissakin parisuhteissa on varmasti ihan hyvä idea, että nainen kosii. Meidän kohdallamme kyse on enemmänkin suhteen dynamiikasta: siitä, että olen avoin tunteideni ja ajatusteni kanssa ja mies puolestaan ei pysty jakamaan oikein kumpiakaan muiden ihmisten kanssa. Tämä jättää minut aika haavoittuvaiseen altavastaajan asemaan. -AP

"Ei pysty niitä kommunikoimaan"? Tähän saakka olet odottanut kosimista, nyt annat ymmärtää, ettei mies suostuisi tai pystyisi keskustelemaan avioliitosta, jos sitä ehdottaisit.

Vierailija kirjoitti:

Jos avoliitossa elävästä pariskunnasta toinen päätyy vaikkapa tiedottomassa tilassa sairaalaan onnettomuuden tms. jälkeen, onpa kiva, ettei avopuoliso pääse sairaalaan katsomaan, saa mitään tietoja avopuolisonsa tilasta tai saa osallistua hoitoa koskeviin päätöksiin. Yhtäkkiä se läheisin ihminen onkin ventovieras.

Avopuolison voi ilmoittaa lähiomaisekseen.