Lue keskustelun säännöt.
Mummo ja kesätoiveet
03.06.2019 |
Meillä on kolme koululaista, joista kahdella on synttärit toukokuussa. Kaksi pihaa, mökki ja koti, minulla töissä loppukevät kiireisintä aikaa.
Olen LOPEN kyllästynyt siihen, että koko kevät meiltä kärtetään kesäsuunnitelmia ja nyt kun viiiiiimein vuosien selittämisen jälkeen olen saanut mummon uskomaan, että meillä on kiire keväällä niin nyt sillä sekunnilla, kun vika koulupäivä on pulkassa, alkaa se painostaminen lapsista.
Tekisi mieli ilmoittaa, että nähdään hei jouluna, jos ei olla matkoilla.
Kommentit (66)
Meillä seitsemänkymppinen mummo jolla ei ole ystäviä. Hyppyyttää poikaansa pikku asioillaan ja lapsenlapsia ( 11 ja 16v) käyttäis seuraneitinä. Näkee esim.kivat markkinat torilla ja vaatii tyttöä sinne. Jos me käydään keskustassa( missä hän asuu), alkaa hirveä vaahtous että tulkaa nyt ihmeessä tänne hänen luokse( vaikka toissapäivänä oltiin). AINA pitää olla seuraava tapaaminen sovittu, ei päästä ovesta ulos muuten. Kysyy tapaamista kaikilta mahdollisilta. Nyt kun lapset ja poikansa ovat nihkeämpiä, soittelee mulle että kyllä se vilma niin tykkää tulla mummon kanssa sinne ja tänne, tuleehan se lauantaina.
Jos jotain olen hänen vaateliaisuudestaan oppinut, niin sen että on hyvä kuulostella onko liikaa vai liian vähän läsnä lapsenlapsen elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummua käytiin katsomassa lähes päivittäin ja joka viikonloppu hän tuli lounaalle appivanhempien luo. Ei koskaan ollut rasite.
Minkäikäisestä ihmisestä sinä puhut?
"Ei ole otettu apua, ei rahaa, ei ikinä mitään muutakaan."
Ilmeisesti ei ole SAATU rahaa, se taitaa ollakin ongelman ydin.
Vierailija kirjoitti:
"Ei ole otettu apua, ei rahaa, ei ikinä mitään muutakaan."
Ilmeisesti ei ole SAATU rahaa, se taitaa ollakin ongelman ydin.
Ei ole otettu rahaa, eikä ole otettu apua. Lapset ovat viettäneet kesiään mm leireillä, eikä ole koskaan pyydetty että mummo auttaa alaluokillakaan.
Koska tiedän että sillä lailla syyllistetään loputtomiin. Ja saadaan peruste vaatia ja vaatia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä seitsemänkymppinen mummo jolla ei ole ystäviä. Hyppyyttää poikaansa pikku asioillaan ja lapsenlapsia ( 11 ja 16v) käyttäis seuraneitinä. Näkee esim.kivat markkinat torilla ja vaatii tyttöä sinne. Jos me käydään keskustassa( missä hän asuu), alkaa hirveä vaahtous että tulkaa nyt ihmeessä tänne hänen luokse( vaikka toissapäivänä oltiin). AINA pitää olla seuraava tapaaminen sovittu, ei päästä ovesta ulos muuten. Kysyy tapaamista kaikilta mahdollisilta. Nyt kun lapset ja poikansa ovat nihkeämpiä, soittelee mulle että kyllä se vilma niin tykkää tulla mummon kanssa sinne ja tänne, tuleehan se lauantaina.
Jos jotain olen hänen vaateliaisuudestaan oppinut, niin sen että on hyvä kuulostella onko liikaa vai liian vähän läsnä lapsenlapsen elämässä.
Minun mummoni oli tuollainen. Pyysi aina minua mukaan kaikkialle ohi vanhempieni ja oletti että käyn kylässä tietyin väliajoin itsekseni. Jos en vaikka viikkoon käynyt, niin alkoi "missä sinä olet ollut kun sinua ei ole näkynyt". Mummo aivan selvästi halusi olla minulle elämäni aikuisista se "ykkönen", jopa ohi oman äitini. Seuraneiti on myös oikein kuvaava termi, mitä mummo minusta haki. Ennen kaikkea mummo ei kyllä pysynyt mummon roolissa, vaan asteli sen yli törkeästi.
Tuo aika on vaikuttanut minuun todella paljon. Mummon tunkeutuminen ja vaatiminen aiheutti jo pienenä lapsena minulle jonkinlaisen etääntymisen vanhemmistani. Minusta kasvoi todella kiltti ja muiden miellyttäjä omalla kustannuksellani. Tavallaan mummon kautta opin, että hänen viihtyvyys ja tunteet ovat minun vastuullani. Koin myös syyllisyyttä siitä, että halusin että äiti on minulle ainoa äiti, mummo kun halusi olla toinen äiti - se läheisempi ja tärkeämpi. Vielä tänäkin päivänä mummo yrittää olla minulle isommassa asemassa kuin oma äitini, mutta tein sen mitä vanhempani eivät osanneet: asetin jämäkästi rajat ja laitoin mummon tärkeysjärjestyksessä oikealle sijalleen. Olen vieläkin vihainen vanhemmilleni, että he antoivat mummon säätää elämässäni ja vaikuttaa minuun niin vahvasti. Uskon myös että vanhempani jopa käyttivät minua puskurina, kun eivät henkisesti jaksaneet mummon tarvitsevuutta.
En tule laittamaan omia lapsiani ikinä käymään läpi samaa mitä itse kävin. Te joilla on tällainen ongelma, niin miettikää kuinka vaikeaa tilanne lapsillenne on ja puuttukaa asiaan. Ei 8-vuotias, 11-vuotias eikä vielä 15-vuotiaskaan osaa sanoa ei lähisukulaiselle, ja lapsi/nuori oppii todella herkästi miellyttämään muita, jos joku aikuinen hänen elämässään vetelee syyllistäviä naruja aina sopivasti. Lapsen pitää oppia, että hänen vastuullaan ei ole kenenkään paha mieli tai yksinäisyys. Olen jälkikäteen sitä mieltä, että omien vanhempieni olisi pitänyt ainakin siihen asti kun olen 16 vaatia mummoa sopimaan kaikki menot minun kanssani heidän kautta, sillä he tiesivät kuinka syyllistävä ja manipuloiva mummoni on. Ei heillä vain ollut siihen voimia. Toivottavasti teillä on.
Miehen mummua käytiin katsomassa lähes päivittäin ja joka viikonloppu hän tuli lounaalle appivanhempien luo. Ei koskaan ollut rasite.