Miehen siskolla talon rakennus menossa, appivanhemmat

Vierailija kirjoitti:

Minkähän ikäisiä nämä appivanhemmat oikein ovat, kun jo 6 vuotta sitten olivat eläkkeellä ja nyt vielä hoitavat pikkulapsia ja rakentavat taloa?

Noin 70-vuotiaita, virkeitä ja hyväkuntoisia ovat ja taloudellinenkin puoli varsin vakaa.

Ap

Meillä on myös jakautunut apu epätasaisesti. Tyttären lapsi on aina mennyt meidän (pojan) lasten edelle. Toki asumme kauempana, mutta joskus olisimme tarvinneet apua. Pyydetyt kerrat voi laskea yhden käden sormilla, näistä pari toteutui, jos tytär ei tarvinnut apua samaan aikaan. Tyttären saama apu taas on ollut päivittäistä. Onneksi vaimon vanhemmat ovat olleet apuna.

Toki kenenkään tilannetta ja taustoja ei voi tietää, mutta onkohan oikeasti nämä syrjityt miehet pitäneet yhtälailla vanhempiinsa kuin siskonsa? 

Meillä ainakin mies ei erityisen aktiivisesti itse pidä yllä yhteyttä vanhempiensa kanssa, vierailee harvakseltaan ja lähinnä "kun on syytä" eli vaikka juhlat. Silloinkin mielummin osallistuu siskonsa kimppalahjaan kuin keksii oman. Ei puhu vanhemmille pahemmin tunteistaan tai elämästään, töistä ainoastaan. Kun taas miehen sisko pitää tiiviisti vanhempansa arkensa osana monin eri tavoin. Vastaava kuvio on todella monessa perheessä, myös omassani, jossa me siskot pidämme vanhempien kanssa tiivistä yhteyttä, järkkäämme sukujuhlat jne, miehet (eli muun muassa veljeni) vain tulevat paikalle.

Minua tämä siis ei mitenkään haittaa, kukin taaplaa tyylillään. Mutta onko sitten ihme, jos sen läheisesti vanhempien arjessa mukana olevan, tunteistaan ja elämästään puhuvan sisaruksen avuntarvekkin on vanhemmille ilmeisempi kuin sen, joka kertoo vain työpaikan vaihdoksista ja uudesta ostamastaan autosta ja saapuu joulupöytään mutta ei koskaan koe tarvetta itse sitä pystyyn pistää?

Tätä mahdollista syytä korostaa sekin, että näissä ketjuissa valittaja on aina se miniä, ei mies itse. Voi toki olla, että mies on samaa mieltä, mutta miksi se mies ei koskaan koe tarvetta puhua ongelmasta? puhuiko vanhempiensa kanssa? Jos sisko tapaa vanhempia monta kertaa viikossa ja kertoo myös niistä elämän kurjista puolista (joista läheisten kanssa usein puhutaan) ja mies ei, niin eihän vanhemmilla voi olla tasapuolista näkemystä avun tarpeesta.

Meilläkin siis miehen vanhemmat auttavat enemmän miehen siskoa. Ja ymmärrän sen yyllämainitusta syystä hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkähän ikäisiä nämä appivanhemmat oikein ovat, kun jo 6 vuotta sitten olivat eläkkeellä ja nyt vielä hoitavat pikkulapsia ja rakentavat taloa?

Noin 70-vuotiaita, virkeitä ja hyväkuntoisia ovat ja taloudellinenkin puoli varsin vakaa.

Ap

Meillä oli omilla vanhemmillani tuossa vaiheessa jo syöpä, isä kuoli 73-vuotiaana äiti on edelleen elossa 78-vuotiaana.

Miehen vanhemmilla aivoinfarkti, ongelmia sydämen kanssa ja I tyypin diabetes.

Itselleni ei olisi tullut mieleenkään, että heistä kukaan vahtisi kolmea taaperoikäistä edes noin 60 v. iässä..

Vierailija kirjoitti:

Tytär ja tyttären lapset ovat aina läheisempiä vanhemmille. Ja ne… tyttären lapset ovat varmasti omia lapsenlapsia. Pojan lapsista ei voi koskaan olla täysin varma.

Ei niistä anopin ja apenkaan lapsista tiedä, ovatko edes yhteisiä.

Vierailija kirjoitti:

Toki kenenkään tilannetta ja taustoja ei voi tietää, mutta onkohan oikeasti nämä syrjityt miehet pitäneet yhtälailla vanhempiinsa kuin siskonsa? 

Meillä ainakin mies ei erityisen aktiivisesti itse pidä yllä yhteyttä vanhempiensa kanssa, vierailee harvakseltaan ja lähinnä "kun on syytä" eli vaikka juhlat. Silloinkin mielummin osallistuu siskonsa kimppalahjaan kuin keksii oman. Ei puhu vanhemmille pahemmin tunteistaan tai elämästään, töistä ainoastaan. Kun taas miehen sisko pitää tiiviisti vanhempansa arkensa osana monin eri tavoin. Vastaava kuvio on todella monessa perheessä, myös omassani, jossa me siskot pidämme vanhempien kanssa tiivistä yhteyttä, järkkäämme sukujuhlat jne, miehet (eli muun muassa veljeni) vain tulevat paikalle.

Minua tämä siis ei mitenkään haittaa, kukin taaplaa tyylillään. Mutta onko sitten ihme, jos sen läheisesti vanhempien arjessa mukana olevan, tunteistaan ja elämästään puhuvan sisaruksen avuntarvekkin on vanhemmille ilmeisempi kuin sen, joka kertoo vain työpaikan vaihdoksista ja uudesta ostamastaan autosta ja saapuu joulupöytään mutta ei koskaan koe tarvetta itse sitä pystyyn pistää?

Tätä mahdollista syytä korostaa sekin, että näissä ketjuissa valittaja on aina se miniä, ei mies itse. Voi toki olla, että mies on samaa mieltä, mutta miksi se mies ei koskaan koe tarvetta puhua ongelmasta? puhuiko vanhempiensa kanssa? Jos sisko tapaa vanhempia monta kertaa viikossa ja kertoo myös niistä elämän kurjista puolista (joista läheisten kanssa usein puhutaan) ja mies ei, niin eihän vanhemmilla voi olla tasapuolista näkemystä avun tarpeesta.

Meilläkin siis miehen vanhemmat auttavat enemmän miehen siskoa. Ja ymmärrän sen yyllämainitusta syystä hyvin. 

Mies on sisarussarjansa vanhin, muut ovat kahden vuoden ikäeroilla nuorempia. Jostain kumman syystä miestä edelleen rasitetaan nuorempien sisarusten murheilla. Sisko 50 v. ja veli 52 v. kertovat edelleen arkensa murheet vanhemmilleen ja äiti edelleen miehelleni. Mies on ottanut etäisyyttä, ei kerro meidän asioita vanhemmilleen eikä toimi murheiden likasankona äidilleen. Osa aikuisista ei tunnu itsenäistyvän koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär ja tyttären lapset ovat aina läheisempiä vanhemmille. Ja ne… tyttären lapset ovat varmasti omia lapsenlapsia. Pojan lapsista ei voi koskaan olla täysin varma.

Ei niistä anopin ja apenkaan lapsista tiedä, ovatko edes yhteisiä.

Anoppi tietää 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär ja tyttären lapset ovat aina läheisempiä vanhemmille. Ja ne… tyttären lapset ovat varmasti omia lapsenlapsia. Pojan lapsista ei voi koskaan olla täysin varma.

Ei niistä anopin ja apenkaan lapsista tiedä, ovatko edes yhteisiä.

Eli ovat saaneet enemmän apua anopin vanhemmilta...

Aina näin meillä, miehen sisko hoidattaa lapset, siivotuttaa kämppänsä, ostatuttaa lastensa vaatteet ja jääkaappiin ruoat äidillään.

Luulen tosin että anoppi suostuisi myös meille samat mutta en kehtaa pyytää koska näen kuinka vanha ja väsynyt sekä rahaton anoppi on näiden lasten -ja kodinhoitokeikkojen jälkeen.

Meillä minä omistan talon, jonka rakentamisessa isä oli mukana. Avioehdon mukaan puolisolla ei ole mitään oikeutta omaisuuteeni, joten isä tiesi rakentavansa omilleen.

Veljen perheessä käly ei suostunut avioehtoon, joten isä ei mennyt ilmaiseksi tekijäksi taloonsa. Hyvä niin, koska 3 vuotta myöhemmin veljelle tuli ero ja talo myytiin pois. Jos isä olisi ollut sitä rakentamassa, niin se olisi ollut sama kuin tehdä turhaa työtä.

Minä sanoisin ap:nä appivanhempien kuullen että "kyllä *Maijan* perheellä onkin helppoa raksa-aikaa kun autatte niin paljon. Toisin se oli meillä kun oli lapset jaloissa ja vuorotellen rakennettiin..."

Pikku kuitti. Sanot niin ettet muka edes huomaa vihjaavasoi mitään.

Jotenkin inhottaa tällaset aloitukset, joissa ei edes selkeästi yritetä ymmärtää toista puolta, vaan minä- minä. Mitään muuta syytä ei tietenkään voi olla kuin se, että appivanhemat ovat epäreilua ja mulla on oikeus kiukutella. 

Onko kenties miehen siskolla läheisempi suhde vanhempiin kuin miehellesi? Kenties olet aiemmin näyttänyt ettei heidän apua tarvita, joten eivät uskaltaneet edes ehdottaa? Kysyittekö? Onko heidän elämäntilanteensa muuttunut tässä 6 vuoden aikana? Onko teidän lapset haastavampia kuin heidän? 

Ei vaan ois pitäny sinne raksalle eilen mennä käymään

Ap saa ihan vapaasti tuntea katkeruutta ja piehtaroida siinä niin halutessaan. Mitään väärää eivät appi ja anoppi kuitenkaan tee, kukin saa auttaa läheisiään sen verran kun sillä hetkellä huvittaa eikä kukaan voi määrätä että apu pitää antaa jokaiselle juuri samanlaisena ja saman verran. 

Ymmärrän, että tuntuu epäreilulta :( 

Omat vanhempani ovat juuri tuollaisia, epäreiluja. Olen jäänyt aina sivuun ja sisarukseni menneet edelle. Ihan lapsesta asti.

Appivanhemmat ovat täällä toisenlaisia, he ovat tasapuolisia. Toki heillä on molemmat lapset poikia eli heillä on kaksi miniää, vaikuttaneeko asiaan. Ovat kuitenkin hyvin tasapuolisia, josta olen heille kyllä kiitollinen.

Tsemppiä ap, ihan varmasti tuntuu pahalta :( 

Vierailija kirjoitti:

Välimatkan vuoksi melko vähän, mutta kun pääsivät käymään, auttoivat kyllä runsaasti. Yhteensä enemmän kuin samassa kunnassa asuvat appivanhemmat koko projektin aikana. Mun vanhemmat kysyivät reilusti millaista apua halutaan, ja tarjosivat sekä rakennus että lastenhoitoapua. Valitettavasti tämä mahdollisuus oli heidän puoleltaan juuri välimatkan takia mahdollinen vain muutamia kertoja rakennusvuoden aikana.

Ap

Kyllähän tuossa on jotain muutakin taustalla selvästi. Ehkä he eivät tule toimeen teidän kanssa syystä tai toisesta?

Vierailija kirjoitti:

Ap saa ihan vapaasti tuntea katkeruutta ja piehtaroida siinä niin halutessaan. Mitään väärää eivät appi ja anoppi kuitenkaan tee, kukin saa auttaa läheisiään sen verran kun sillä hetkellä huvittaa eikä kukaan voi määrätä että apu pitää antaa jokaiselle juuri samanlaisena ja saman verran. 

Tämä! Joidenkin kanssa kemiat kohtaa myös paremmin. Ap saa minunkin mielestä olla niin katkera, kun haluaa. Enpä usko, että ap:n katkeruus on on kenenkään onnen tiellä.

Kun se lapsi luku menee yli kahden muuttuu muiden asenne. Kun on tehty kolme lasta hoitakoon itse.

Sekö jotakin haittaa, että olet katkera? Itsehän oman elämäsi tuhlaat katkeruudella. Et sinä määritä, kuka ketäkin auttaa. Joidenkin ihmisten kanssa on on vain luontevampaa tulla toimeen jne.

Tuskin ne appivanhemmat tulevat koskaan hoitamaan lapsianne tai auttamaan teitä. Sinun on vain hyväksyttävä asia. Ei meitäkään ole autettu, mutta en jaksa olla katkera siitä, koska kemiat eivät kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap saa ihan vapaasti tuntea katkeruutta ja piehtaroida siinä niin halutessaan. Mitään väärää eivät appi ja anoppi kuitenkaan tee, kukin saa auttaa läheisiään sen verran kun sillä hetkellä huvittaa eikä kukaan voi määrätä että apu pitää antaa jokaiselle juuri samanlaisena ja saman verran. 

Tämä! Joidenkin kanssa kemiat kohtaa myös paremmin. Ap saa minunkin mielestä olla niin katkera, kun haluaa. Enpä usko, että ap:n katkeruus on on kenenkään onnen tiellä.

Kyllä tuollainen katkeruss valitettvasti näkyy.

Äitini on ollut katkera miniä, ikää nyt jo melkein 80 v. Isäni ja isänäiti ovat jo kuolleet. Äiti jaksaa siltikin veivata katkeria muistoja 60-luvulta lähtien. En jaksa kuunnella ja vaihdan puheenaihetta. Välit valitettvan etäiset isän sukuun, tosin äiti ei ole oman sukunsakaan kanssa ihan ongelmattomissa väleissä. Itse asun perheeni kanssa satojen kilometrien päässä näistä suvuista.