Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Työuupumus - mitä sen jälkeen?
02.06.2019 |
Olen 40+, jo yli 15 v työelämässä ollut, koulutettu nainen. Olen vuosien varrella ollut monessa eri työyhteisössä ja eri tehtävässä. Aina ei ole työelämä yhtä auvoa ollut, mutta mukavasti olen pärjännyt - tähän asti.
Viimeisen vuoden ajan työ on ollut ihan h*lvettiä. Ihan liikaa duunia ja jäätävän kammottava työyhteisö; toisten kyttäämistä, vähättelyä, ivallisia kommentteja yms.
Olen totaalisen loppu. En jaksa enää harrastaa, en tehdä kotitöitä, en tavata ystäviä. Perhe kärsii tietysti eniten, kun vapaa-aikani joko makaan zombina tai raivoan pikkuasioista.
Odotan päivää, jolloin on pakko myöntää, etten jaksa enää. Saikkua uupumus- tms. diagnoosilla lienee odotettavissa. Mutta mitä sen jälkeen; pystynkö koskaan palaamaan nykyiseen duuniin; pystynkö ylipäätään enää tekemään nykyisen kaltaista, vaativaa duunia; onko edessä down grade vähemmän vaativiin töihin tai ehkä pitkä sairauslomaputki?
Kertokaa saman kokeneet, mitä edessä voi olla. Pelottaa, pystynkö enää elämässäni yhtään mihinkään, työntekijänä tai ihmisenä, äitinä, puolisona? Onko edessä tulojen tippuminen ja elintasosta ja lasten harrastuksista tinkiminen? Tuntuu ihan kamalalta, että ensin on totuttanut lapset tiettyyn elintasoon ja sitten pettää heidät uupumalla ja muuttumalla tuottamattomaksi, kelvottomaksi p*skaksi. Siitä puhumattakaan, että olen kasvattajana tällä hetkellä täysi nolla; mitään jaksamaton, kykenemätön, hermoheikko raato.
Onko tästä joku tie ulos vai oliko työelämä, ihmisarvo ja itsekunnioitus osaltani nyt nähty?
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän siinä "kunnia" on sen jälkeen menetetty, kun työkaverit suhtautuu hermoloman jälkeen kuin johonkin kummajaiseen, eivätkä tiedä mitä uskaltaa sanoa ja tehdä ettei raukka vaan uuvu jälleen.
Tämä on aivan selvää. Siksipä en oikein nää tulevaisuutta nykyisissä hommissa :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma terveytesi pitää laittaa etusijalle. Tilanteesi ei tule helpottamaan ilman avun saamista. Sen takia on erittäin tärkeää, että haet apua. Soita työterveyteen heti maanantaina. Muu elämä kyllä järjestyy. Jotenkin asiat aina järjestyvät. Pärjäättekö jonkun aikaa miehesi tuloilla?
Työterveydessä voitaisiin ottaa myös jotain kokeita ja sulkea pois sairauksia, jotka voivat aiheuttaa uupumusta.
Kuinka paljon tulosi tippuvat, jos siirryt "alempiin" hommiin? Mielestäni ei ole mikään häpeä siirtyä vähemmän vaativiin hommiin. Ei se tarkoita, että olisit huono tai epäonnistunut.
Kannattaa aloittaa soittamalla työterveyteen ja mennä sitten päivä kerrallaan.
Tsemppiä sinulle!
Minulle burn out oli käänne parempaan. Paluuta entiseen työhön ei ollut, oksetti ajatuskin. Mutta opiskelin toisen korkeakoulututkinnon ( aikuiskoulutustuella) ja vaihdoin kokonaisuudessaan alaa. Nykyisin tienaan kaksinkertaisesti kuin ennen.
Mulle burn-out oli parasta mitä mulle tapahtui pitkään aikaan. Jäin saikulle ja tietoisesti raivasin elämästäni asiat, jotka ajoivat mut burn-outiin. Mm. Tunnollinen ylisuorittaminen loppui. En vaihtanut työpaikkaa, mutta toimenkuvaani muutettiin radikaalisti. Sain samalla ympärilleni uusia kollegoita, joiden joukkoon olin tervetullut. Tie oli pitkä ja mutkikas, mutta nyt elän elämäni onnellisinta aikaa.
Luultavasti myös työpaikkasi järkyttävä ilmapiiri vaikuttaa. Varmasti kiire ja työn määrä olisi helpompi kestää, jos ilmapiiri olisi kunnossa ja saisit tukea työkavereilta. Itseään ei siis kannata soimata huonoksi työntekijäksi. Sairas ilmapiiri sairastuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä sitten odota että ne "vähemmän vaativat" hommat on mitään lastenleikkiä nekään. Työ voi olla fyysisestikin raskasta, ja helvetillinen kiire se on sielläkin. Se on ihan normi nykyään, että missä tahansa duunissa teetetään kahden ihmisen työt yhdellä.
Itse paloin loppuun it-alalla, kovissa projekteissa joissa selvitäksei piti tehdä 12-16 tunnin päiviä, myös viikonloput. Lopulta en pystynyt enää pakottamaan itseäni vaan tekemään kuten olin ennen. "Koodaa, koodaa! Kitinät pyllyyn ja TEE!" - mutta tulikin vain itku, ei enää koodia.
Menin työterveyteen josta sain ensin yleislääkäriltä viikon lomaa ja keskusteluajan psykiatrille. Siellä arvioitaisiin onko puhdas työuupumus, masennus vai mikä. Työuupumus se oli, ja juteltiin mitä tehdään. Lomaa sain kuukauden, lopulta sitä jatkettiin 4 kk asti. Tämän aikana kävin juttelemassa psykiatrille kerran viikossa.
Minun tapauksessani kävi ilmi että ei vika ollut niinkään työyhteisössä tai pomoissa vaan omassa perfektionismissani. Ei kukaan oikeasti vaatinut että teen yötä päivää töitä, olisin voinut ihan hyvin sanoa "nyt ei kyllä ehdi tällä aikataululla" ja sitten olisi vaan otettu lisäkäsiä tekemään tai lykätty aikataulua. Mutta minä en voinut antaa periksi, vaikka millä hinnalla halusin tehdä aikataulussa. Ja paloin siinä loppuun.
Olen edelleen, 6 vuotta uupumuksen jälkeen, samassa tehtävässä ja työpaikassa kuin ennenkin. Olen vaan oppinut sanomaan EI, ja pitämään rajat työn ja vapaa-ajan välillä. Kukaan työkaveri tai edes pomo ei tiedä että kyseessä oli työuupumus - en halunnut kertoa, koska siitä stigmatisoituu helposti. Selkävaivoina meni saikut, joten minua ei mitenkään "katsota hitaasti" työpaikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työuupumuksesta voi toipua. Jos huono ilmapiiri ei ole vain osastokohtaista, eikä työnantaja ole valmis tekemään mitään sen parantamiseksi, vaihto toiseen paikkaan samanlaisiin hommiin voi auttaa tai sitten aivan toisenlaisiin hommiin. Mitä aikaisemmin haet apua, sitä vähemmän vahinkoa aiheutat itsellesi ja toipumisesi helpottuu. Lapset voi opettaa työntekoon ja tienaamaan omat harrastusrahat.
Jos tunnet työyhteisön syövän sinusta energiaa, niin sitten se syö.
Kun energiasi on syöty loppuun, palat loppuun = työuupumus.
Virallinen totuus tietysti on hoitaa asiat virallista tietä, eli työterveyden kautta. Todellisuudessa se tie ei kuitenkaan toimi.
Eli, ota sairaslomaa heti, jotta saat aikaa järjestää itsesi johonkin terveempään työyhteisöön tai kokonaan toiselle alalle.
Sitten lopputili. Älä romantisoi palaavasi enää samaan työyhteisöön hyväksyttynä ja arvostettuna jäsenenä.
Äläkä etsi itsestäsi syitä itsesi kaltoin kohteluun, vaan äänestä jaloillasi työyhteisöä vastaan. Tee heille konkreetisesti ja peruuttamattomasti selväksi rajasi.
Tätä ei kenellekään tarvitse kasvotusten selitellä. Annat vain "pelisiirtojesi" puhua puolestasi.
Tee tämä mieluiten heti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitin numerolla 10. Kohdallasi tämä onnisti vain koska valehtelit "selkävaivoista", muuten kyllä niitä "hitaita katseita" olisi tullut ja nimi YT-listan kärkisijalla.
Elämä on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse paloin loppuun it-alalla, kovissa projekteissa joissa selvitäksei piti tehdä 12-16 tunnin päiviä, myös viikonloput. Lopulta en pystynyt enää pakottamaan itseäni vaan tekemään kuten olin ennen. "Koodaa, koodaa! Kitinät pyllyyn ja TEE!" - mutta tulikin vain itku, ei enää koodia.
Menin työterveyteen josta sain ensin yleislääkäriltä viikon lomaa ja keskusteluajan psykiatrille. Siellä arvioitaisiin onko puhdas työuupumus, masennus vai mikä. Työuupumus se oli, ja juteltiin mitä tehdään. Lomaa sain kuukauden, lopulta sitä jatkettiin 4 kk asti. Tämän aikana kävin juttelemassa psykiatrille kerran viikossa.
Minun tapauksessani kävi ilmi että ei vika ollut niinkään työyhteisössä tai pomoissa vaan omassa perfektionismissani. Ei kukaan oikeasti vaatinut että teen yötä päivää töitä, olisin voinut ihan hyvin sanoa "nyt ei kyllä ehdi tällä aikataululla" ja sitten olisi vaan otettu lisäkäsiä tekemään tai lykätty aikataulua. Mutta minä en voinut antaa periksi, vaikka millä hinnalla halusin tehdä aikataulussa. Ja paloin siinä loppuun.
Olen edelleen, 6 vuotta uupumuksen jälkeen, samassa tehtävässä ja työpaikassa kuin ennenkin. Olen vaan oppinut sanomaan EI, ja pitämään rajat työn ja vapaa-ajan välillä. Kukaan työkaveri tai edes pomo ei tiedä että kyseessä oli työuupumus - en halunnut kertoa, koska siitä stigmatisoituu helposti. Selkävaivoina meni saikut, joten minua ei mitenkään "katsota hitaasti" työpaikalla.
Tämä. Hyvä kommentti.
Itse olen myös sitä tyyppiä, joka itse väsyttää itsensä. Ja olen ymmärtänyt, että ihan millaisessa työssä tahansa. -ei ap-
Millä tavoin itse määrittelet rajat itsellesi ja muille.
Itselleni on tullut esimiesasemassa yllätyksenä ihmistyyppi, joka lähinnä kahmii itselleen töitä yli oman suorituskyvyn.
Tiimi työskentelee usealla eri yntiön sisäisellä asiakasrajapinnalla. Tiimin jäsenet tekevät vaativia asiantuntijatehtäviä itsenäisesti, uupuva ottaa vastaan sellaisiakin tehtäviä, jotka ei tiimin hommiin kuulu. Ei osaa sanoa ei, tekee ylitarkasti pieniä yksityiskohtia hioen tehtäviä, joita voisi tehdä suurpiirteisemmin.
Eikä suostu työkuvan muutoksiin.
Sitten valittaa esimiehelle, kun ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin pari vuotta sitten kolmisen kuukautta sairaslomalla työuupumuksen ja muista syistä johtuvan vakavan masennuksen takia. Kuvailemasi oireet ovat tuttuja, olin viimeisinä aikoina täysin loppu henkisesti. Töihin lähtiessä purskahdin toivottomaan itkuun pienimmästäkin vastoinkäymisestä, jos vaikka kenkä putosi kädestä. Kärsin myös todella vaikeasta unettomuudesta viimeisten 6 kk ajan, lievempänä ainakin pari vuotta. Nukuin jotain 2-3 h yössä ja senkin 10-15 min pätkissä painajaisia nähden.
Lopulta menin unettomuuden vuoksi työterveyteen, mistä sain ensin muutaman päivän kerrallaan sairaslomaa, sitten pidempiä jaksoja kerrallaan, ja lääkkeet unettomuuteen ja masennukseen. Kolmen kuukauden jälkeen sitten sen verran paremmassa kunnossa, että palasin töihin.
Tulot eivät juuri tippuneet, koska suurin osa sairaslomasta oli palkallista. Loppuaika sitten Kelan sairauspäivärahalla.
Itse aloitin sairausloman jälkeen suoraan täydellä työajalla, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli virhe. Nyt tekisin toisin, ja työterveyden ja työnantajan kanssa neuvottelisin osasairauspäivärahan ja lyhyemmän työajan alkuun. Silloin ei vain lusikat riittäneet moiseen. En kuitenkaan oikeasti jaksanut tehdä 8 h päivää, ja nyt onkin liukumasaldo pahasti miinuksella. Tätä kesti useita kuukausia.
Tällä hetkellä vointi ja työkyky ovat ihan hyvät. Itsellä ei ole toistaiseksi ollut taloudellisia mahdollisuuksia psykoterapiaan, vaikka sitä on vahvasti suositeltu ja itsekin ehdottomasti haluaisin. Jos pystyt, Kelan tuella tai omakustanteisesti, mene ihmeessä. Juurisyiden selvittäminen, miksi uuvuit jne olisi tärkeää. Itsellä tapauksen seurauksena tuli kuitenkin muitakin suuria elämänmuutoksia, ja tällä hetkellä terapiantarve ei näyttäydy niin akuuttina. Itse kävin vain kolme kertaa työpsykologilla juttelemassa, sekin auttoi.
Pelkäsin todella paljon sitä, miten työpaikalla suhtaudutaan minuun sairasloman jälkeen. En kuitenkaan havainnut mitään suurempaa negatiivista. Jokainen työpaikka ja -yhteisö on tietysti omanlaisensa, mutta odotin pahempaa kuin mitä todellisuus sitten oli. Ja siitä voit jutella esihenkilön, tai tarvittaessa häntä ylempien johtajien, henkilöstöosaston, tai työsuojeluvaltuutetun, luottamusmiehen, työterveyden edustajien tms. kanssa. Organisaatiolla on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja ylipäätään tukea vaikkapa kevyemmillä tehtävillä. Jos alkuperäinen ongelma on jotain näistä, niin sitten yhteys ylemmäs tai organisaation ulkopuolelle.
Mutta yhteenvetona: täydellisen uupuneesta, masentuneesta ihmisrauniostakin on aivan täysin mahdollista toipua täysin toimintakykyiseksi työntekijäksi, ihmiseksi, puolisoksi jne. Ei se hetkessä käy, eikä sitä kannata niin yrittääkään. Ota ja hae tarjottu ja saatavilla oleva apu ja ole ennen kaikkea armollinen itsellesi. Mene terapiaan, jos vain mahdollista. Kyllä se siitä! :)
Uuvuin itse töissä aika rytinällä.Taustalla vakava väkivaltatilannne asiakkaan taholta.En saanut lainkaan tukea vaan jäin täysin yksin.Asiakastilanteet aiheutti ahdistusta pelkoja.Lopulta olin ihan loppu.
Vaihdoin työtä.Jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt olla pitkään saikulla,toipua ja kerätä voimia ja sitten uusin voimin jatkaa entisessä työssä tai etsiä ihan rauhassa oikeasti hyvä uusi paikka.
Lepää ja palaa entiseen hommaan ensin.
Ja haluaisin vielä lisätä muiden kommentien jälkeen tuohon aiempaan omaan 15. viestiin, että voihan toki olla myös niin, että vaihtamalla paranee, siis jos vain työpaikka on huonosti johdettu ja työyhteisö läpimätä. Olen myös vaihtanut, ja on kannattanut.
Mutta voi myös olla, että oma persoona, vaikka liika kiltteys ja vaikeus sanoa ei, yksin pärjäämisen eetos tai perfektionismi altistaa uupumukseen, kuten itselläni isolta osalta oli. Mutta alkuperäinen pointti oli se, että kyllä myös samaan työhön ja samalle työpaikalle paluu on täysin mahdollista.
Ja tuollainen pysäytys ja pysähdys voi yhtälailla olla hyvä hetki miettiä vaihtoehtoja. Tehdä vaikka jotain psykologisia ja ammatinvalintatestejä. Teetkö työtä, joka aidosti sopii sinulle? Millaista työtä haluaisit tehdä? Sopisitko paremmin johonkin ihan muuhun? Hakeuduitko nykyiseen työhön oikeista syistä, etkä esim. vanhempien toiveiden tai pakottamisen seurauksena? Oletko muuttunut ihmisenä sen jälkeen?
Sinulla on kuitenkin vielä about puolet työurasta jäljellä, ei joku parin vuoden uudelleenkouluttautuminenkaan merkitse mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän siinä "kunnia" on sen jälkeen menetetty, kun työkaverit suhtautuu hermoloman jälkeen kuin johonkin kummajaiseen, eivätkä tiedä mitä uskaltaa sanoa ja tehdä ettei raukka vaan uuvu jälleen.
Tämä on aivan selvää. Siksipä en oikein nää tulevaisuutta nykyisissä hommissa :(
Ap
Miksei tätä ole alapeukutettu kuten edellistä? Välillä en oikein tajua tätä palstalaislogiikkaa.
Paloin loppuun ollessani 25 ja olin vuosia pois työelämästä. Vuosien terapian jälkeen palasin entiseen työhöni ensin osa-aikaisesti ja sitten kokoaikaisesti. Olen päättänyt etten enää ikinä anna työlle mahdollisuutta tuhota elämääni ja osaan ehkä vanhempana suhtautua asioihin toisin.
Vierailija kirjoitti:
Paloin loppuun ollessani 25 ja olin vuosia pois työelämästä. Vuosien terapian jälkeen palasin entiseen työhöni ensin osa-aikaisesti ja sitten kokoaikaisesti. Olen päättänyt etten enää ikinä anna työlle mahdollisuutta tuhota elämääni ja osaan ehkä vanhempana suhtautua asioihin toisin.
Ja se toisin on??
Kiinalainen menestyjämiljardööri jack ma suosittaa ns. 669 rytmiä kovaa duunia tekeville...eli harrastaa sitä itseään joka päivä, siksi tuolle aapeelle sopisi nuori villi rakastaja, kyllä jaksaisi töissä!
Ei se ole mikään syy uupua jos joutuu tekemään paljon, mutta se jos ei ole petipuuhia niin sitten äkkiä hakemaan sellaista...40+naisen pitäisi lopettaa rahan talia työ ja alkaa täyspäiväiseksi rakastajettareksi!
Mutta perhe ja työ ja ei rakastajaa=uupumus saikku lääkkeet hauta
Milloin tajutaan se, ettei järvi kulu soutamalla?
Alue: Aihe vapaa
Kyllähän siinä "kunnia" on sen jälkeen menetetty, kun työkaverit suhtautuu hermoloman jälkeen kuin johonkin kummajaiseen, eivätkä tiedä mitä uskaltaa sanoa ja tehdä ettei raukka vaan uuvu jälleen.