Lue keskustelun säännöt.
Miehet!Onko tällaisella naisella vientiä?
29.05.2019 |
Olen 38-vuotias, nätti, pitkät hiukset, sporttinen, normaalipainoinen ja tykkään laittaa itseni joka päivä. Luonteeltani olen iloinen ja sosiaalinen.
Mutta sitten itse asiaan, olen täysin kunnianhimoton. Minulle riittää se, että siivoilen & teen hommia kotona, teen pihatöitä, laitan lapset kouluun, teen läksyt lasten kanssa ja vien harrastuksiin, teen ruokaa, leivon ja käyn sporttailemassa.
Tuntuu, että tällaista halveksutaan nykyään ja naisenkin pitäisi olla menestyjä ja pyrkiä elämässä eteenpäin. Minulla ei ole kiinni siitä, että olisin heikkolahjainen, en vain saa mitään menestyksen tavoittelusta.
Toisaalta yhtälö pelottaa, sillä meillä on pitkä suhde ja olen miettinyt, että jos ero tulisi olisin heikoilla.
Kommentit (78)
Sinussa on yksi tosi paha vika: huono itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisit ihannesijoitus menevälle miehelle. Lapset ja kaikki jo valmiina.
Ei minulla työssäkäymistä mitään vastaan ole, nytkin opiskelen yliopistossa, mutta vailla päämäärää eli ei ole mitään kunnianhimoa tai tahtoa menestyä. Ei minulla ole huono itsetunto.
Ap
Itsehän olen vasta 23v, opiskelen korkeakoulussa, mutta tunnen samoin. Ei yhtään haittaisi tulevaisuudessa olla vain kotirouvana ja pitää huolta kodista ja perheestä. Ura ei kiinnosta minua. Tuota vain ei sovi sanoa ääneen julkisesti, saa laiskan leiman. Poikaystäväkin minulla on, hän sanoo tykkäävänsä kunnianhimosta, mutta ilmeisesti kelpaan kuitenkin :D treffeillä en menisi ekana kertomaan moisia mietteitä, mutta en kyllä väittäisin päinvastaistakaan.
Täällä nelikymppinen kunnianhimoton. Mulla on kyllä aina ollut vientiä, ja löysin lopulta kaltaiseni. Nykyisen puolison kanssa ollaan vuosien varrella hippiinnytty ihan avoimesti. Sen verran tehtiin töitä kun oli pakko. Kummallekin on ollut viimeiset 20 vuotta ihan selvää, että pois vaan pyörästä heti kun pääsee (ja sitä varten säästettiin ja sijoitettiin). Mies on jo, minä puoliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsehän olen vasta 23v, opiskelen korkeakoulussa, mutta tunnen samoin. Ei yhtään haittaisi tulevaisuudessa olla vain kotirouvana ja pitää huolta kodista ja perheestä. Ura ei kiinnosta minua. Tuota vain ei sovi sanoa ääneen julkisesti, saa laiskan leiman. Poikaystäväkin minulla on, hän sanoo tykkäävänsä kunnianhimosta, mutta ilmeisesti kelpaan kuitenkin :D treffeillä en menisi ekana kertomaan moisia mietteitä, mutta en kyllä väittäisin päinvastaistakaan.
Kiva kuulla, että on muitakin jotka ajattelee samoin. Minä taas ajattelin, että jos sinkkumarkkinoille vielä päädyn niin sanon rehellisesti millainen olen. Minulle suhde ja perhe menee kaiken edelleen ja ne on ainoat asiat joista elämääni saan jotain kiinnostavaa.
Ja tuo laiskan leima on juuri se mitä itsekin pelkään. En ole laiskaa nähnytkään, omien juttujen lisäksi teen paljon hyväntekeväisyyttä eri järjestöissä ja autan vanhoja naapureita aina kun aikaa on. En ikinä makaa sohvalla tai ota päiväunia.
Ap
Eihän tossa ole mitään haittaa, jos kuitenkin yliopiston jälkeen menet töihin. Kotirouvana on surullista kun seuraa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahin vikasi on, että ajattelet kelpaatko muille vaikka olet parisuhteessa.
Sinun pitäisi ajatella omaa kumppania eikä miten kelpaat muille miehille...
Huono itsetunto sinulla on. Kehut miten söpölutunen olet ja sitten pohdit markkina-arvoasi. Mitä sillä on väliä?
Mäkin olen samanlainen. Kilpailu ja suorittaminen ei vaan oikein kiinnosta 😆❤️.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuullostaa muuten ihan hyvältä, mutta tuo ettet ole työelmässä on valitettavasti show-stopper.
Ei kaikkia voi miellyttää. Elät kuten itsestä parhaalta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pohdi markkina-arvoani vaan minulla on olo, että meidän suhde on ehtoopuolella. Ollaan kumpikin panostettu vain toisiimme ja tähän suhteeseen, joten en ole ennen edes miettinyt tällaisia. Eikä minulla ole ongelma elää tarvittaessa yksin tulevaisuudessakaan, jos en minulle sopivaa ihmistä löydä.
Ap
Jäin miettimään, että enemmän kuin kunnianhimon puutettasi, niin vaikka kirjoitit edellä jo myös siitä, ettei sinulla ole huono itsetunto, niin silti kerrot ajatelevasi mahdollisen eron jälkeen, että kelpaisitko kenellekään.
Minun (yksinkertaisen miehen) mielestä olsi olennaisempaa pohtia ja miettiä, että mite itse selviäää erosta ja vasta sitten sitä kelpaako muille. Itse olen ollut vuosia sinkku, mutta saattaa olla, että olen väärässä, mutta uskon ihmisen oleva parempi kumppani jos ja kun viihtyy ja kokee mielekkyyttä elämässään myös itsekseen, eikä tarvitse siihen välttä rinnalle kumppania.
No toivottavasti et päädy eroamaan. Minusta on arvostettavaa, että kuitenkin uskaltaudut miettimään eri laisiai skenaarioita, miten ta kuinka asiat vosivar olla, vaikka -yksinkertaisten- jossittelu on toisinaan vähän raskasta. - Raskasta silloin, jollei uskaltaudu luottamaan siihen, että elämä kyllä kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko eroamassa ap, vai miksi tällaisia pohdit?
Minullakaan ei ole sellaista kunnianhimoa josta kunnianhimona yleensä puhutaan.
Mutta olen silti hyvin itsekriittinen, olen kunnianhimoinen itseäni, omaa sisäistä maailmaani ja omaa hyvinvointiani kohtaan ja sitä että tämä maailma olisi edes hieman parempi paikka.
Minusta ei ole olemassa vain yhdenlaista kunnianhimoa, menestystä samanlaisilla mittareilla. Vaan voi menestyä asioissa jotka ei kaikille näy.
Minusta ajatus on jopa hassu, kaikki juoksevat samalla radalla, tavoitellen samaa palkintoa. Jos juoksentelet muualla, omaksi iloksesi, ilman kilpailuhenkisyyttä, et voi olla tavoitteellinen. Ei näin.
Siis onko se ap:n suhde hyvillä kantimilla vai ei? En ymmärrä, miksi ap ylipäätään edes miettii "onko hänellä vientiä"?
Ja vaikka tähän olisi syytäkin, niin mitä sillä on merkitystä, kuinka paljon herättää ihastusta/huomiota, kun jokainen kuitenkin tarvitsee vain sen yhden kumppanin. Eikä sen kumppanin suhteen kannattaisi tehdä kompromisseja, ei omassa käytöksessään tai odotuksissa.
Itse ole yli nelikymppinen perheenisä ja jos jotain omassa suhteessa tapahtuisi (vaimo on pitkäaikaissairas, niin ei ole niin kaukaa haettua työikäisenä leskeksi jääminen) ei minulla olisi mitään hinkua ryhtyä aktiivisesti uuteen suhteeseen (markkina-arvon testaamisesta puhumattakaan) Ymmärrän, että varmasti joku läheisempi ihmissuhde toisi mielekkyyttä ja sisältöä elämään, mutta kyllä se sitten tulee, jos on tullakseen.
Hyvä ksysymys on minusta myös, että ellei itsellä ole erityistä kunnianhimoa, niin hyväksyykö myös sen, ettei omalla kumppanillakaan ole (erityistä) kunnianhimoa. Tai erityisiä päämääriä ja tavoitteita elämässään. Esimerkiksi itse luulen, että jos kumppanini olisi sitä mieltä että minun täytyisi panostaaa täysillä uraan ja hän voisi hoitaa vastaavasti kodin ja mahd. lapset niin lähinnä minun hankkimilla tuloilla ei voisi ylläpitää kovinkaan leveää elintasoa... Tässä mielessä tasa-arvo on usein hyväksi,, kumpaisenkin kannalta..
Joskus suhde hajoaa hiljalleen.
Kun mahdollista tulevaa eroa on käsitellyt jo pari vuotta niin en usko, että minulla olisi enää eron koittaessa paljoa käsiteltävää.
Ikävöin tietysti kaikkea entistä hyvää mitä meillä on ollut, mutta en usko, että minua tullaan kaipaamaan ja tieto siitä tekee minulle asiasta helpon.
Minulle sopisi eron koittaessa elämä itseni ja lasten kanssakin oikein hyvin, mutta toivon tottakai, että löytäisin joskus itselleni sopivan kumppanin, jota rakastaisin ja joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen.
Ap
Eli et halua käydä töissä?