Aikuisiän ADHD

erakkoN kirjoitti:

Mä sain aikuisena adhd-diagnoosin, erilaisten testien, lääkärikäyntien ja psyk-keskustelujen jälkeen. Myöhemmin joku neuropsyk. työntekijä alkoi väittää, että diagnoosi on väärä. Hain keskusteluapua masennukseen ja jouduinkin kuuntelemaan jotain paskanjauhantaa. Ehkä selviän tästä omin neuvoin. Yksityiselle ei ole varaa mennä terapiaan.

Mitä neuropsyk. sitten sanoi sinulla olevan=?

Onko kellään samaa: minä en  voi käydä kampaajalla, kun en pysty istumaan tuolissa niin kauaa paikoillaan, en voi mennä tavalliseen ravintolaan, jossa pitää odottaa ruokaa, en kestä sitä odottamista pöydässä. Hierojalla voin ottaa vain pikahieronnan, kun on päästävä ylös. Vieraita ei kannata kutsua, kun haluan heittää heidät ulos puolen tunnin päästä. Yövieraat ovat kauhistus, ei enää ikinä! Miten te muut pärjäätte tällaisissa arkipäivän tilanteissa?  Mummo 63v

Olisi kiinnostavaa lukea miten tämä vaikuttaa vanhetessa toimintaan.

Äitini on 70 v. sanonutkin että hänellä on selvä adhd. Elämä pikkuhiljaa vanhetessa alkanut pahasti vaikenemaan. Muistia on tutkittu, mutta mitään dementia diagnoosia ei ole saannut. On fibroa, ibs, jne.

Suuri unentarve aina ollut.

Kiinnostus heräsi kun lapsenlapsi sai diagnoosinsa.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiinnostavaa lukea miten tämä vaikuttaa vanhetessa toimintaan.

Äitini on 70 v. sanonutkin että hänellä on selvä adhd. Elämä pikkuhiljaa vanhetessa alkanut pahasti vaikenemaan. Muistia on tutkittu, mutta mitään dementia diagnoosia ei ole saannut. On fibroa, ibs, jne.

Suuri unentarve aina ollut.

Kiinnostus heräsi kun lapsenlapsi sai diagnoosinsa.

En ole asiantuntija todellakaan, olen vain mielenkiinnosta lukenut vähän. Ja minun kuva asiasta on että se ulkoinen,fyysinen levottomuus lähes aina vähenee  mutta sisäinen levottomuus taas pahenee vanhetessaan.

Eli jos oikein ymmärsin niin jos joskus liikkui paljon ja pystyi ainakin keskittymään jonkin aikaa asioihin, muuttuu että nuokin jutut vaikeampia ja kaaos vain kasvaa pään sisällä.

Mieti sitten tarkkaan kenelle kerrot yhtään mitään. Itsellä lähipiirissä eräs käyttää tietoa lyömäaseena ja ottaa aiheen puheeksi muutenkin usein. Saan häneltä osakseni sääliä ja pyytämättömiä neuvoja.

Tietääö kukaan kauanko kestää koko homma oulussa,julkisella puolella, ja miten pitää toimia ? Tai siis mitä tehdä jos epäilee että saattas olla jotain  nepsy-ongelmaa

Lapsuudesta voi kysyä myös muilta kuin vanhemmilta, kuka vain tuntee sinut. Läheinen sukulainen tai vaikka ala-asteen opettaja, jos muistaa sinut. Minulla tutkimuksia hidasti kun olin saanut aiemmin diagnooseja masennuksesta ja ahdistuksesta ja sitten äitini kertoi kaikenlaisista ongelmista lapsuusajalta ja lääkärille jäi epäilys, että kyse on muusta kuin neurologisesta jutusta. Minusta taas on aika selvä, että äidilläni on myös ADHD ja isälläni mitä lie olikaan ja lääkitsi niitä alkoholilla. Luin jostain kirjasta, että tytöillä naishormonit vähentävät sitä vilkkautta, eli voi olla näkynyt (yli)vilkkaus alle kouluikäisenä mutta alaluokilla jo alkaa lisääntyä naishormonien määrä ja tarkkaavuuden häiriöt ovat vähemmän silmille hyppiviä. Sitten taas vaihdevuosien myötä ylivilkkaus voi nousta esiin. Äitini sai vaihdevuosi-iässä diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja epäilen, että se oli väärä diagnoosi. ADHD:ssa on myös ihan yleistä masentua, kun ei saa aikaan mitä pitäisi ja haluaisi tai jonkin aikaa jaksaa tsempata ja hoitaa kaiken hienosti mutta sitten väsyy ja se tulkitaan masennukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudesta voi kysyä myös muilta kuin vanhemmilta, kuka vain tuntee sinut. Läheinen sukulainen tai vaikka ala-asteen opettaja, jos muistaa sinut. Minulla tutkimuksia hidasti kun olin saanut aiemmin diagnooseja masennuksesta ja ahdistuksesta ja sitten äitini kertoi kaikenlaisista ongelmista lapsuusajalta ja lääkärille jäi epäilys, että kyse on muusta kuin neurologisesta jutusta. Minusta taas on aika selvä, että äidilläni on myös ADHD ja isälläni mitä lie olikaan ja lääkitsi niitä alkoholilla. Luin jostain kirjasta, että tytöillä naishormonit vähentävät sitä vilkkautta, eli voi olla näkynyt (yli)vilkkaus alle kouluikäisenä mutta alaluokilla jo alkaa lisääntyä naishormonien määrä ja tarkkaavuuden häiriöt ovat vähemmän silmille hyppiviä. Sitten taas vaihdevuosien myötä ylivilkkaus voi nousta esiin. Äitini sai vaihdevuosi-iässä diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja epäilen, että se oli väärä diagnoosi. ADHD:ssa on myös ihan yleistä masentua, kun ei saa aikaan mitä pitäisi ja haluaisi tai jonkin aikaa jaksaa tsempata ja hoitaa kaiken hienosti mutta sitten väsyy ja se tulkitaan masennukseksi.

Sukulaisella diagnooseina ADHD ja bipo. Molemmatkin voi saada diagnooseina.

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään samaa: minä en  voi käydä kampaajalla, kun en pysty istumaan tuolissa niin kauaa paikoillaan, en voi mennä tavalliseen ravintolaan, jossa pitää odottaa ruokaa, en kestä sitä odottamista pöydässä. Hierojalla voin ottaa vain pikahieronnan, kun on päästävä ylös. Vieraita ei kannata kutsua, kun haluan heittää heidät ulos puolen tunnin päästä. Yövieraat ovat kauhistus, ei enää ikinä! Miten te muut pärjäätte tällaisissa arkipäivän tilanteissa?  Mummo 63v

Eikö tuommoiset oireet  ole jotain ahdistuneisuutta/masennusta  ? 

Vierailija kirjoitti:

Neuvola ja koulupaperit 30-40 vuoden takaa, ei  nyt löydy tähän hätään , minulla ainakaan :) ,eikai sellaisia kukaan säilytä.

Voi olla otta minulla jäis diagnoosit saamatta,jos siis ois tuota vaivaa.

Harva kai omiaan, mutta vanhemmat säilyttävät kyllä lastensa, ihan jo muistoarvon takia.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiinnostavaa lukea miten tämä vaikuttaa vanhetessa toimintaan.

Äitini on 70 v. sanonutkin että hänellä on selvä adhd. Elämä pikkuhiljaa vanhetessa alkanut pahasti vaikenemaan. Muistia on tutkittu, mutta mitään dementia diagnoosia ei ole saannut. On fibroa, ibs, jne.

Suuri unentarve aina ollut.

Kiinnostus heräsi kun lapsenlapsi sai diagnoosinsa.

Tarkoittanet, että elämä on alkanut vaikeutumaan... vaikeneminen on vähän eri asia 😂

Vierailija kirjoitti:

millä tavalla se lääkitys muuttaa arkea?

Meillä ainakin miehen saama lääkitys muutti meidän arkea merkittävästi. Mies jaksoi paremmin, muisti asioita, pysyi hereillä eikä torkahtanut heti kun keskittyminen herpaantui. Etenkin se ärsytti itseäni aivan järjettömästi! Nykyään huomaan heti jos mies ei ole ottanut aamulääkettään kun alkaa pilkkiä tai heiluttaa jalkaansa. Mies sai haettua kouluun ja töihin ja raha-asiansa kuntoon. Voi kun olisi saanut diagnoosin vuosia aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kiinnostaa tuo että miten ne voi todistaa tai todeta että  oireet on ollut jo lapsesta asti ?

Jos ei pysty kysymään omaisilta  tms, tai ei ole pahemmin lääkärissä juossu muutenkaan että ois mitään arkistoissa.

Haastatteluissa kysytään millainen lapsi olit. Adhd tekee muistista paremman kuin normaaleilla, joten on tosi hyvä muisti.

Minun tuntemilla ADHD tapauksilla on tosin tosi huono muisti, jännä että sulla on ihan poikkeava kokemus.

Sekin tietysti vaihtelee, mulla on muisti hyvä ja ÄO 134, isällä oli valtavan hyvä muisti myös. Tunnen paljon todella älykkäitä ADHD-ihmisiä.

Älykkyys ja muisti ei suinkaan aina kulje käsi kädessä. Miehellä ADHD, poikkeuksellisen hyvä muisti ja ÄO reilun 120 - itsellä ei ole ADHD:ta, järjettömän huono tai olematon muisti ja olen silti Mensan jäsen.

Voin kertoa oman kokemukseni. ADD (nimitystä ei käytetä enää) todettiin muutama vuosi sitten kolmekymppisenä.  Lapsena pärjäsin hyvin, olin sosiaalinen, jolla oli ystäviä ja kavereita. Olen aina ollut helppo tutustumaan muihin mutta en oikeastaan ikinä ole ollut mikään kovin aktiivinen ylläpitämään ihmissuhteita niiden läheisten ihmisten lisäksi. Olin ihan hyvä koulussa, joten kukaan ei oikein osannut epäillä mitään. Tavarat oli usein kadoksissa tai sähläilin muuten mutta, koska olin hiljainen, tunnollinen ja pärjäävä, niin tähän ei kiinnitetty kodin ulkopuolella juuri mitään huomiota. Kotona sain sitten senkin edestä ihmettelyä ja haukkuja. 

Vasta parikymppisenä, kun olisi pitänyt ottaa elämä omiin käsiin, niin kaikki jotenkin hajosi.  En päässyt moneen vuoteen minnekään opiskelemaan, koska jopa yo- kokeissa olin mokaillut. Töitäkin tein vain silloin tällöin pätkätöitä, kun pelkästään työhakemuksen kirjoittaminen tuntui loppuun asti oli ylivoimaista. Varsinkin arjen keskellä, jossa pompin vaateröyhkiöiden ja tiskivuorien keskellä. Kaikki tuntui järjettömän vaikealta. Aloitin asioita mutta keskittyminen herpaantui ja hetken päästä oli jo muut jutut mielessä. Pahinta oli kuitenkin jumittaminen. Jos kiinnostuin jostakin, niin saatoin koko päivän esim. olla koneella surffailemassa ja illalla esim. tajuta etten ole syönyt mitään.  Mistään ei tullut yhtään mitään ja, kun puhuin tästä läheisille niin vastaus oli luokkaa: "Ei sulla mitään ole. Syö terveellisemmin. Ehkä olet masentunut." 

Vuosien päästä sain varattua yksityiseltä lääkärin ja myöhemmin sain diagnoosin ja lääkkeen. Lääkkeet helpottaneet elämää huomattavasti. Tällä hetkellä opiskelen maisterin tutkintoa. Eihän se arki ja elämä edelleenkään mitään todella helppoa ole mutta sujuvampaa.  Voin vain kuvitella kuinka monia "masentuneita" aikuisia on diagnosoitu väärin. Vaikkakin toki hoittamattomana ADHD altistaa liitännäissairauksille mutta silti pitäisi hoitaa sitä "primaarisyytä."

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiinnostavaa lukea miten tämä vaikuttaa vanhetessa toimintaan.

Äitini on 70 v. sanonutkin että hänellä on selvä adhd. Elämä pikkuhiljaa vanhetessa alkanut pahasti vaikenemaan. Muistia on tutkittu, mutta mitään dementia diagnoosia ei ole saannut. On fibroa, ibs, jne.

Suuri unentarve aina ollut.

Kiinnostus heräsi kun lapsenlapsi sai diagnoosinsa.

Voi mennä ohi tai sitten pahentua.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudesta voi kysyä myös muilta kuin vanhemmilta, kuka vain tuntee sinut. Läheinen sukulainen tai vaikka ala-asteen opettaja, jos muistaa sinut. Minulla tutkimuksia hidasti kun olin saanut aiemmin diagnooseja masennuksesta ja ahdistuksesta ja sitten äitini kertoi kaikenlaisista ongelmista lapsuusajalta ja lääkärille jäi epäilys, että kyse on muusta kuin neurologisesta jutusta. Minusta taas on aika selvä, että äidilläni on myös ADHD ja isälläni mitä lie olikaan ja lääkitsi niitä alkoholilla. Luin jostain kirjasta, että tytöillä naishormonit vähentävät sitä vilkkautta, eli voi olla näkynyt (yli)vilkkaus alle kouluikäisenä mutta alaluokilla jo alkaa lisääntyä naishormonien määrä ja tarkkaavuuden häiriöt ovat vähemmän silmille hyppiviä. Sitten taas vaihdevuosien myötä ylivilkkaus voi nousta esiin. Äitini sai vaihdevuosi-iässä diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja epäilen, että se oli väärä diagnoosi. ADHD:ssa on myös ihan yleistä masentua, kun ei saa aikaan mitä pitäisi ja haluaisi tai jonkin aikaa jaksaa tsempata ja hoitaa kaiken hienosti mutta sitten väsyy ja se tulkitaan masennukseksi.

Totta on toi hormonijuttu. Siksi adhd naisilla on helpointa juuri raskausaikoina. Olin itsekkin silloin seesteinen ja pääsin todella hyvillä pisteillä Helsingin yliopistoon.

Äly ei ole koskaan ollut este vaan adhd on tuonut ongelmansa.

Miten semmoinen voi saada diagnoosin jos ei ole niitä lapsuuden ajan lappuja tallessa, eikä muita joilta kysyä?

Ja muutenkaan ei sairaus-historiaa .

osaako ne selvittää kyselemällä tarvittavat asiat ?

Ei oo itse lääkäri tuon arvioi.

Auttakaa mikä auttaa tähän pms oloon ja pahaan tappo oloon. Se menee ohi kyllä kun menkat alkaa, muttakun ne on aina epäsäännölliset ja hormoonihoito ei tule kyseeseen?

Vierailija kirjoitti:

Onko suosituksia lääkäristä?

Dosentti kähönen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene yksityiselle. Kaveri sai sieltä samantien diagnoosin ja lääkityksen. Nyt porskuttaa asiantuntija tehtävissä.

Mun mielestä on väärin, että diagnooseja jaetaan noin helposti. Syö neuropsykologisten ongelmien uskottavuutta, kun diagnoosin saa helposti. Oikeasti pitäisi tehdä kattavat testit ja poissulkea ensin muut.

Yksityisellä testit plus lääkärit n. 1300. Jos siis tehdään oikeasti ne testit.

Kai nyt tolla samantien tarkoitettiin että pääsi samantien testeihin, ei että diagnoosin sai heti ensimmäisen tapaamusen aikana.

Yksityisellä on ihan samat vaatimukset diagnoosin saamiseksi.

Rahalla pääset vaan nopeamaan diagnisoitavaksi.