Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella diagnosoitiin ns. ADD ja yksityisellä löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Että näin.

MIllainen oli tuo julkisen puolen ADD-rumba ja kestikö kauan ,ja kiinnostaa että miten ne totes sen olleen jo lapsuudessa?

Minuakin kiinnostaa miten tuo lapsuus vaikuttaa. Omat vanhemmat vastustaa jo tutkimuksiin hakeutumista eli he eivät tule kertomaan mitään muuta kuin että olen ollut täysin normaali.

Vai voiko kysymykset olla sitten sellaisia että niistä silti selviää asian tila vaikka vanhemmat yrittäisi vastata niin että vaikuttaisi kuin oireita ei ole ollut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella diagnosoitiin ns. ADD ja yksityisellä löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Että näin.

MIllainen oli tuo julkisen puolen ADD-rumba ja kestikö kauan ,ja kiinnostaa että miten ne totes sen olleen jo lapsuudessa?

Minuakin kiinnostaa miten tuo lapsuus vaikuttaa. Omat vanhemmat vastustaa jo tutkimuksiin hakeutumista eli he eivät tule kertomaan mitään muuta kuin että olen ollut täysin normaali.

Vai voiko kysymykset olla sitten sellaisia että niistä silti selviää asian tila vaikka vanhemmat yrittäisi vastata niin että vaikuttaisi kuin oireita ei ole ollut?

Mieheni isä (äiti on kuollut) on tuollainen ja riitti, että hän kertoi, että isä on täydessä kieltäymyksessä tälläisten asioiden suhteen. Vanhoista papereista, jotka käytiin hakemassa hänen lapsuuden kotikuntansa TK:sta, löytyi sitten niitä eriäviä näkemyksiä hoitohenkilökunnan taholta. Jälkikäteen selvisi, että miehen vanhemmat olivat aktiivisesti torpanneet kaikki yritykset auttaa lastansa, koska eihän hänessä ollut heidän mielestään mitään vikaa. Muuta kuin että oli tyhmä ja laiska paska kun ei kerran oppinut normaalisti asioita.

Jos ei mitään papereita lapsuuden ajalta ? eikä omaisia vastaileen, onko edes mahollista tehdä diagnoosia ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Just tämä miltä normaali elämä tuntuu ?

Minulla elämäni on ensimmäinen työterveyslääkärin tarkastus tulossa 34-vuotiaana, ensi kertaa onnistunut olemaan samassa työssä sen aikaa. Kannattaisiko ottaa add/ADHD epäily esiin siellä?

Itsekin olen korkeakoulun pystynyt käymään ja hyvin arvosanoin.

Viimeiset 3 vuotta olen tuntenut että voi kun saisin selville mikä minulla on. Diagnosoitu aiemmin toistuva masennus. Kun masennus ja lääkitys loppui, ihmeellistä, oireisto jäi. En vaan ole masentunut enää.

Yksin asuessa voin paremmin. Parisuhteessa ja toisen ihmisen kanssa asuessa alkaa arjen ongelmat tulla esiin. Aina on ollut arjen ja ajan hallinta ongelmia, motivaationpuutetta ja välillä aloitekyvyttömyyttä. Alan tekemään asiaa X ja palaan asioiden Y, Z ja Ö kanssa, X löytyy 2kk päästä sängyn alta.

Miksi itse haluaisin edes selvittää asian on että pärjäisin työssäni paremmin. Kaipaan jotain tukea mutta mitä se voi olla? Terapeutti on sitä mieltä että en ole neurologisisesti poikkeava vaan kyse on persoonasta ja että en hyötyisi diagnoosista. Haluaisin itse jotain tukitoimia!

Elän nyt arkea jossa on puoliso ja herään aamulla, menen töihin ja satunnaisesti harrastan. Arjen pyöritys tuntuu aivan jäätävältä ja haluaisin tämän jatkuvan kiireen tunnun pois. Kirjaimellisesti tunnen että päässäni juoksen joka paikkaan. Ei ole mitään hätää mutta mun päässä on hätä. En osaa kuvailla tätä tunnetta. Tuntuu ettei pysy palikat kasassa. Kun asuin yksin ja en tehnyt muuta kuin töitä, kävelin töihin ja kotiin ja söin voileipiä ja nukuin - elämäni oli hyvää. Siihen mahtui nuo asiat. Kaikki muu on helvetillistä kaaosta. Jo ihan autolla ajo ja kaikki autoon liittyvä. Ruokailu ja kaupassa käynti. Siivoaminen kun asunto on isompi jne. Eväiden teko töihin.

Tunnistaako kukaan add/ADHD näitä oireita? Olen myös ihan täysin kyllästynyt selittämään asioista mitä kukaan ei ymmärrä.

Itselläni todettiin aikuisiällä muutama vuosi sitten ADHD (ent. ADD.) Tästä kuvailusta ei kuitenkaan saanut oikein kiinni.  Oletko tällä hetkellä työelämässä ja miten pärjäät siellä? ADHD ei puhkea yllättäen aikuisiällä, vaan oireita on ollut lapsesta asti, ne vain voivat alkaa haitata enemmän aikuisiällä, kun pitäisi olla vastuullinen ja arkea pyörittävä aikuinen. 

Näin me ollaan erilaisia, koska taas minä sain täysin kiinni noista oireista. Mullakin on aina kiire ja kaikki kesken. Ja se hätä, jota ei oikeasti ole.

Mä olen aina pärjännyt koulussa hyvin, vaikka lapsena olin selkeästi ylivilkas, mikä on tytöille suht harvinaista. Työelämässäkin pärjsin oikein hyvin niin kauan kuin tein töitä, joissa ADHD-piirteet on vain hyödyksi. Tutkimuksiin ja diagnoosiin päädyin vasta kun vaihdoin työtehtviä, ja seinä tuli vastaan.

Mä sain tuosta tekstistä ihan täysin kiinni. Yksin asuessa voi tehdä omalla aikataululla ja varsinkin olla tekemättä, puolison kanssa alkaa tulla ihmetystä miten pyykit on viikkaamatta viikon, miksi puen aina suoraan narulta päälle, hävitän kaikki tavarat jne. Ylipäätään kodin hanskaaminen on ylivoimaista, aina on sotku vaikka mitä tekisin. Kun alan siivota, juutun jonkin kaapin siivoamiseen, minkä jälkeen siirryn pyyhkimään pölyjä vessasta, sitten vähän viikkaan. Kaikki esillä, lattialla tms ja sitten väsyn, alan touhuta muuta tms ja lopputulos on entistä pahempi sotku. Jo ala-asteella mun oli todella vaikea seurata tunneilla ja sain huonoja köytäsnumeroita. Koin sen loukkaavaa koska en ymmärtänyt tekeväni mitään väärin. Katselin ikkunasta ja vajosin ajatuksiin, läksyt unohdin aina, myös kirjat unohtui, liikuntavaatteet jne. Kotona se kaaoksentuntuja näky ja tunnistan tuon hädän tunteenkin. Mä tarvitsen töissä jonkun joka keskittyy projektiin yhdessä mun kanssa. Silloin voin olla ihan superaikaansaava. Nyt kun mun kollega lähti pois ja mun olisi pitänyt tehdä yksin projekteja en vaan saa yhtään mitään tehtyä. :( 

miten adhd ja alkoholi ?

laimeneeko sekasotku ajatuksissa?

Vierailija kirjoitti:

miten adhd ja alkoholi ?

laimeneeko sekasotku ajatuksissa?

Voi toimia itselääkintänä kuten kova urheilu yms dopamiinia tuottava asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella diagnosoitiin ns. ADD ja yksityisellä löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Että näin.

MIllainen oli tuo julkisen puolen ADD-rumba ja kestikö kauan ,ja kiinnostaa että miten ne totes sen olleen jo lapsuudessa?

Minuakin kiinnostaa miten tuo lapsuus vaikuttaa. Omat vanhemmat vastustaa jo tutkimuksiin hakeutumista eli he eivät tule kertomaan mitään muuta kuin että olen ollut täysin normaali.

Vai voiko kysymykset olla sitten sellaisia että niistä silti selviää asian tila vaikka vanhemmat yrittäisi vastata niin että vaikuttaisi kuin oireita ei ole ollut?

Mieheni isä (äiti on kuollut) on tuollainen ja riitti, että hän kertoi, että isä on täydessä kieltäymyksessä tälläisten asioiden suhteen. Vanhoista papereista, jotka käytiin hakemassa hänen lapsuuden kotikuntansa TK:sta, löytyi sitten niitä eriäviä näkemyksiä hoitohenkilökunnan taholta. Jälkikäteen selvisi, että miehen vanhemmat olivat aktiivisesti torpanneet kaikki yritykset auttaa lastansa, koska eihän hänessä ollut heidän mielestään mitään vikaa. Muuta kuin että oli tyhmä ja laiska paska kun ei kerran oppinut normaalisti asioita.

Monesti vanhemmilla sukupolvilla ihan samoja ongelmia, jotenkin aavistetaan että perinnöllistä eikä annetta tutkia koska totuus paljastuisi. Eiköhän tässäkin ihan jommalla kummalla samoja piirteitä kun lapsellaan.

Ap, tee netistä löytyvä Diva2-testi huolella. Kaiva esiin vanhat koulutodistukset ja neuvolapaperit, niissä pitäisi olla huomioita siitä, että keskittyminen on sinulle hankalaa - add/adhd kun ovat synnynnäisiä joten jotta ongelmiesi voidaan katsoa olleen synnynnäisiä ja olleen olemassa jo lapsena, jotain evidenssiä olisi hyvä olla olemassa. Jututa myös vanhempasi.

Kyse on poissulkemisesta. Myös monet psyykkiset sairaudet heikentävät keskittymiskykyä, siksi diagnosoinnissa mietitään myös niiden mahdollisuutta ja tarkastellaan sitä, ovatko keskittymisongelmat olleet aina - vai ilmaantuneet vasta myöhemmin, mikä viittaa esim. psyykkisiin ongelmiin, ei neurologisiin.

Kun sinulla on Diva2 tehtynä ja todistukset kasassa, soittelet ajan psykiatrille. Ei siis terapeutille, terapeuteilla ei ole oikeutta määrätä lääkkeitä. Vaan psykiatrille, joka on erikoistunut adhd:n kaltaisiin neurologisiin ongelmiin. Toki neurologikin käy, psykiatri on ehkä vaan helpompi löytää. Kysy oman paikkakuntasi psykiatreilta, he kyllä tietävät kuka tietää.

Oma parikymppinen tyttäreni on juuri prosessissa julkiselle puolelle ja se on tosiaan hidasta. Yksityisen puolen lääkäreitä en tunne nimeltä, mutta heitä on kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella diagnosoitiin ns. ADD ja yksityisellä löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Että näin.

MIllainen oli tuo julkisen puolen ADD-rumba ja kestikö kauan ,ja kiinnostaa että miten ne totes sen olleen jo lapsuudessa?

Minuakin kiinnostaa miten tuo lapsuus vaikuttaa. Omat vanhemmat vastustaa jo tutkimuksiin hakeutumista eli he eivät tule kertomaan mitään muuta kuin että olen ollut täysin normaali.

Vai voiko kysymykset olla sitten sellaisia että niistä silti selviää asian tila vaikka vanhemmat yrittäisi vastata niin että vaikuttaisi kuin oireita ei ole ollut?

Mieheni isä (äiti on kuollut) on tuollainen ja riitti, että hän kertoi, että isä on täydessä kieltäymyksessä tälläisten asioiden suhteen. Vanhoista papereista, jotka käytiin hakemassa hänen lapsuuden kotikuntansa TK:sta, löytyi sitten niitä eriäviä näkemyksiä hoitohenkilökunnan taholta. Jälkikäteen selvisi, että miehen vanhemmat olivat aktiivisesti torpanneet kaikki yritykset auttaa lastansa, koska eihän hänessä ollut heidän mielestään mitään vikaa. Muuta kuin että oli tyhmä ja laiska paska kun ei kerran oppinut normaalisti asioita.

Monesti vanhemmilla sukupolvilla ihan samoja ongelmia, jotenkin aavistetaan että perinnöllistä eikä annetta tutkia koska totuus paljastuisi. Eiköhän tässäkin ihan jommalla kummalla samoja piirteitä kun lapsellaan.

Nää, en usko tuohon. Kyllä aika moni ihminen pitää adhd:tä höpöhöpö-diagnoosina ja luulee tietävänsä, että se on vain "huonoa kasvatusta".

Moni ei myöskään tiedä siitä juurikaan mitään.

Ja vielä suhtautumiseen voi vaikuttaa se inhimillinen seikka, että omalle rakkaalle lapselleen haluaa hyvää elämää ja kuvittelee, että elinikäinen ongelma on jotain, jonka olemassaolon voi kieltää. Haluaa siis sulkea silmänsä siltä.

Ikävää ilman muuta, mutta kannattaa nostaa silti kissa pöydälle vanhempiensa kanssa. Selittää, että ongelmia tarttua ja paneutua asioihin on ollut aina, mutta asiaa VOI KORJATA JA AUTTAA lääkityksellä. Kuka vanhempi silloin haluaa estää lastansa hakemasta apua ja menestymästä opinnoissa?!

Tytöillä varsinkin on yleensä kyse add:sta ilman ylivilkkautta. Meilläkin alettiin epäillä add:ta vasta, kun tytär oli lukiossa, jossa ei enää pärjää pelkällä älyllä ja hyvällä kuulomuistilla, vaan asiat pitää omatoimisesti kirjasta lukea ja omaksua.

(139 vai mikä kommenttinumeroni taas olikaan..)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella diagnosoitiin ns. ADD ja yksityisellä löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Että näin.

MIllainen oli tuo julkisen puolen ADD-rumba ja kestikö kauan ,ja kiinnostaa että miten ne totes sen olleen jo lapsuudessa?

Minuakin kiinnostaa miten tuo lapsuus vaikuttaa. Omat vanhemmat vastustaa jo tutkimuksiin hakeutumista eli he eivät tule kertomaan mitään muuta kuin että olen ollut täysin normaali.

Vai voiko kysymykset olla sitten sellaisia että niistä silti selviää asian tila vaikka vanhemmat yrittäisi vastata niin että vaikuttaisi kuin oireita ei ole ollut?

Mieheni isä (äiti on kuollut) on tuollainen ja riitti, että hän kertoi, että isä on täydessä kieltäymyksessä tälläisten asioiden suhteen. Vanhoista papereista, jotka käytiin hakemassa hänen lapsuuden kotikuntansa TK:sta, löytyi sitten niitä eriäviä näkemyksiä hoitohenkilökunnan taholta. Jälkikäteen selvisi, että miehen vanhemmat olivat aktiivisesti torpanneet kaikki yritykset auttaa lastansa, koska eihän hänessä ollut heidän mielestään mitään vikaa. Muuta kuin että oli tyhmä ja laiska paska kun ei kerran oppinut normaalisti asioita.

Monesti vanhemmilla sukupolvilla ihan samoja ongelmia, jotenkin aavistetaan että perinnöllistä eikä annetta tutkia koska totuus paljastuisi. Eiköhän tässäkin ihan jommalla kummalla samoja piirteitä kun lapsellaan.

Nää, en usko tuohon. Kyllä aika moni ihminen pitää adhd:tä höpöhöpö-diagnoosina ja luulee tietävänsä, että se on vain "huonoa kasvatusta".

Moni ei myöskään tiedä siitä juurikaan mitään.

Ja vielä suhtautumiseen voi vaikuttaa se inhimillinen seikka, että omalle rakkaalle lapselleen haluaa hyvää elämää ja kuvittelee, että elinikäinen ongelma on jotain, jonka olemassaolon voi kieltää. Haluaa siis sulkea silmänsä siltä.

Ikävää ilman muuta, mutta kannattaa nostaa silti kissa pöydälle vanhempiensa kanssa. Selittää, että ongelmia tarttua ja paneutua asioihin on ollut aina, mutta asiaa VOI KORJATA JA AUTTAA lääkityksellä. Kuka vanhempi silloin haluaa estää lastansa hakemasta apua ja menestymästä opinnoissa?!

Tytöillä varsinkin on yleensä kyse add:sta ilman ylivilkkautta. Meilläkin alettiin epäillä add:ta vasta, kun tytär oli lukiossa, jossa ei enää pärjää pelkällä älyllä ja hyvällä kuulomuistilla, vaan asiat pitää omatoimisesti kirjasta lukea ja omaksua.

(139 vai mikä kommenttinumeroni taas olikaan..)

Näemmä 129 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella diagnosoitiin ns. ADD ja yksityisellä löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Että näin.

MIllainen oli tuo julkisen puolen ADD-rumba ja kestikö kauan ,ja kiinnostaa että miten ne totes sen olleen jo lapsuudessa?

Ainakin Helsingissä se menee niin, että ensin varaat ajan koululääkärille tai terveyskeskukseen omalääkärille. Etsi vastaanottoa varten valmiiksi vanhat koulutodistukset ja neuvolapaperit. Alaluokilla on ollut jo pitkään sanalliset arviot, kenties siellä on jo kommentoitu keskittymisesi ongelmia.

Juttele myös vanhempiesi kanssa.

Netistä löytyy sama Diva2-kysely, joka tehdään adhd-tutkimuksissa, sen voi täyttää myös, säästää aikaa.

Lääkäri määrää sinut huumetestiin (tehdään kaikille) ja psykologiseen arvioon, näillä suljetaan pois muita mahdollisia keskittymisongelmien syitä pois.

Noiden jälkeen näet lääkärin uudelleen ja jos hän pitää aiheellisena, hän panee lähetteen eteenpäin varsinaisiin adhd-tutkimuksiin, jotka tehdään keskussairaalatasolla. Koko prosessi vie melkein vuoden.

129

Neuvola ja koulupaperit 30-40 vuoden takaa, ei  nyt löydy tähän hätään , minulla ainakaan :) ,eikai sellaisia kukaan säilytä.

Voi olla otta minulla jäis diagnoosit saamatta,jos siis ois tuota vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kenellekkään käynyt niin että itse ollut aika varma että on joku adhd-tyyppinen juttu, mutta sitten onkin selvinnyt jotain ihan muuta ?

Joo, selvisikin asperger.

Suvussani on autismia, joka on virheellisesti diagnosoitu mielenrerveydenhäiriöiksi. Oma diagnoosi auttoi siis koko perhettäni, koska vanhempani saivat selvyyden myös omiin oireisiin: "Sukuvika" siis.

Mulla on myös add, mutta asperger piirteet ovat vahvemmat, eikä lääke auta niihin.

Kiitos tästä viimisestä kommentista.

Ainakin täällä ruotsissa tutkimuksien yhteydessä käydään läpi myös onko samoja piirteitä tai diagnooseja sukulaisissa. Nämähän ovat hyvin perinnölisiä "sukuvikoja".

En tiedä toimitaanko suomessa samallalailla?

Vaatii myös nöyryyttä vanhemmilta sukupolvilta myöntää että heilläkin on samoja piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kiinnostaa tuo että miten ne voi todistaa tai todeta että  oireet on ollut jo lapsesta asti ?

Jos ei pysty kysymään omaisilta  tms, tai ei ole pahemmin lääkärissä juossu muutenkaan että ois mitään arkistoissa.

Haastatteluissa kysytään millainen lapsi olit. Adhd tekee muistista paremman kuin normaaleilla, joten on tosi hyvä muisti.

Minun tuntemilla ADHD tapauksilla on tosin tosi huono muisti, jännä että sulla on ihan poikkeava kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kiinnostaa tuo että miten ne voi todistaa tai todeta että  oireet on ollut jo lapsesta asti ?

Jos ei pysty kysymään omaisilta  tms, tai ei ole pahemmin lääkärissä juossu muutenkaan että ois mitään arkistoissa.

Haastatteluissa kysytään millainen lapsi olit. Adhd tekee muistista paremman kuin normaaleilla, joten on tosi hyvä muisti.

Minun tuntemilla ADHD tapauksilla on tosin tosi huono muisti, jännä että sulla on ihan poikkeava kokemus.

Sekin tietysti vaihtelee, mulla on muisti hyvä ja ÄO 134, isällä oli valtavan hyvä muisti myös. Tunnen paljon todella älykkäitä ADHD-ihmisiä.

Itsellä ainakin luokattoman huono työmuisti eli lähimuisti, mutta pitkän ajan muisti eli lapsuuden ym. Yksityiskohdat jäänyt erittäin hyvin ja selkeästi mieleen.

Minulla kans tuo lähimuisti onneton , keskittyminen on hullun oravan luokkaa.

Pitkäkestoinen taas hyvä, ja  omasta mielestä jopa erittäin hyvä.

Onko AD(H)D jos minulla on oltava koko ajan joku hanke päällä, muuten tylsistyn ja sorrun päihteisiin. :D

Onko täällä ketään jolla todettu adhd/add ja on ollut lapsena/nuorena todella ujo?

Moni piirre passaisi itseeni, mutta ujous on varmaan muiden silmiltä piilottanut oireeni. Muistan kyllä jo kuinka ala-asteella vähän väliä kävin terottamassa kynää, heilutin jalkaa, piirtelin, tuijotin ikkunasta. Yläasteella keksin jauhaa purkkaa ja käydä joka tunti muka vessassa. Oikeasti haahuilin pitkin käytäviä. Silloin tuli myös mp3-soittimet ja tunneilla mulla oli aina toinen kuuloke korvassa.

Opiskelun suhteen ongelmia alkoi tulla vasta korkeakoulussa. Yliopistossa en vaan kyennyt keskittymään lukemiseen ja amkin vedin sitten lukematta läpi. Töissä on yhtä helvettiä nykyään kun tuntuu ettei koskaan tiedä mistä alottaisi, vaikka sinällään olen hyvä työssäni. Jos jostain saan aloitettua se jää kesken kun alankin tekemään jotain muuta. Aikaa myös tuhraantuu hirveästi kaikkeen turhanpäiväiseen. Käytännön osuus työstä taas on tarpeeksi hektistä itselleni ja siitä nautin. Mutta kaikki valmistelu, paperityö ja arviointi...

Suvussa myös pari muuta jolla mielestäni jonkin sortin adhd/add piirteitä. Mm. oma äitini, mun hänelle en uskalla edes ehdottaa että oletko ajatellut tällaista vaihtoehtoa.

Mä sain aikuisena adhd-diagnoosin, erilaisten testien, lääkärikäyntien ja psyk-keskustelujen jälkeen. Myöhemmin joku neuropsyk. työntekijä alkoi väittää, että diagnoosi on väärä. Hain keskusteluapua masennukseen ja jouduinkin kuuntelemaan jotain paskanjauhantaa. Ehkä selviän tästä omin neuvoin. Yksityiselle ei ole varaa mennä terapiaan.