Lue keskustelun säännöt.
Vastasyntynyt vauva ja sukulaisten vierailut
26.05.2019 |
Meille syntyi viikko sitten vauva, esikoisemme. Olemme onnesta soikeina, mutta myös tosi väsyneitä kaiken uuden edessä. Imetys vaatii opettelua, on valvomista jne. Lisäksi olen itse ollut aika heikossa kunnossa fyysisesti synnytyksen jälkeen ja tarvitsen paranemis- ja palautumisaikaa. Ja lisäksi haluaisimme olla mieheni kanssa kaikessa rauhassa "omassa pesämme" ensimmäiset viikot, tutustua vauvaan rauhassa opetellen uutta arkea.
Meidän molempien vanhemmat kävivät synnytyslaitoksella katsomassa vauvaa, mikä oli todella mukavaa. Nyt kuitenkin ahdistaa, kun niin monet sukulaiset ja myös ystävät ovat tuppautumassa heti kylään. Olen ystävällisesti yrittänyt sanoa, että tervetuloa sitten, kun ollaan vähän palauduttu synnytyksestä, mutta ei tunnu menevän perille.. En vaan jaksaisi ottaa vieraita vastaan juuri nyt, vaikka normaalisti se onkin mukavaa, kun käyvät. Lisäksi en haluaisi, kun vauva on vielä niin pieni, kaikkia mahdollisia bakteerikantoja vieraiden mukana meille.
Miten olette itse toimineet vastaavassa tilanteessa? Milloin olette jaksaneet ottaa vieraita vastaan? Miten olette torjuneet vierailut kohteliaasti vai onko pitänyt sanoa tiukastikin, että nyt ette kyllä tule?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Meidän vauva tulee sektiolla maailmaan viikon kuluttua. Esikoinen. Kammoksun jo ajatusta että nyhvättäisiin mieheni ja vauvabn kanssa "pesässämme" kolmestaan viikkotolkulla. Vieläpä kesällä. Haluan että siskoni, mummot vaarit pääsee myös nauttimaan vauvasta, sillä hekin odottavat häntä jo kovasti. Ystävätkin odottavat joten kyllä hekin saavat piipahtaa. Tulen myös tarvitsemaan apua joten otan sen mielelläni perheeltäni vastaan ja uskallan sitä pyytää.
Hienoa jos olette myös miehesi kanssa asiasta samaa mieltä.
Tietenkin jos mies ei ole mikään mestari kodinhoitaja niin, siihen hommaan onkin varmasti ihana saada apua niin mies pääsee keskittymään sitten vauvaan silloin kun vauva ei ole sinun kanssasi 😊
Meillä esikoinen syntyi juusi syksyn rs-virus kauden pahimpaan aikaan ja kakkonen kevään noroepidemioiden aikaan, ja jouduimme riskien takia rajoittamaan vähän kyläilyjä, kesävauva on kyllä siinä mielessä paras saatte aika turvallisesti kulkea.
Onnea teille, ihana aika aika teidän elämässä alkamassa 🤗
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kärsin pitkään unenpuutteesta ja kävin kierroksilla, joten nukahtaminen oli vaikeaa. Minua vain suututti, kun yrittäessäni nukahtaa vauvan kanssa ovikello tai puhelin soi. Jotkut ei millään halunneet ymmärtää, että kun minä valvoin paljon öisin, olisin tarvinnut päiväunet. Unenpuute tuntui ihan fyysisenä kipuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän ihmettelen tätä, että halutaan vain olla omissa oloissa. Eikös se juuri anna voimia, että ne omat aidosti läheiset ja rakkaat tulevat käymään?
Tietenkään ei mitään tarjoiluja sovi vauva perheessä odottaa eikä viipyä tuntitolkulla, ellei erityisesti kaivata apuja, mutta noin muuten. Vai onko ihmiset yleensäkin vain pakkopullaa monille?
Itse muistan, että vastasyntyneen kanssa makasin sohvalla vauva kainalossa ja oli kiva, kun ihasteltiin, kyseltiin ja sai olla omien rakkaiden kiinnostuksen kohteena. Eikä se rutiineja mitenkään häirinnyt. Kävin itse suihkussa, kun siskoni piteli vauvaa ja isä sai hetken lukea rauhassa lehtiä (noin esimerkkinä). Seuraavien lasten kohdalla on ollut kiva, että vanhemmalle lapselle on voinut antaa jakamatonta huomiota, kun joku on sylitellyt vauvaa.
Bakteerihomma on ainoa asia, miksi ymmärrän alun nihkeyden ottaa vastaan kävijöitä. Tai jos äiti oikeasti on todella heikossa kunnossa. Aika moni kuitenkin on kotiuduttuaan ihan hyvissä voimissa, väsynyt lähinnä ja hormoneista ehkä herkillä.
Sulla on lämmin ja rakastava suku. Suurella osalla suomalaisista EI OLE. Meillä molemmat suvut (mun ja miehen) on riitaisia, itsekkäitä ja ilkeitä ja ei todellakaan ole tuollaista idylliä kuin sinulla. Mahdatko ymmärtää olevasi onnellinen ja etuoikeutettu.
Suomi on julmia ja kylmiä sukuja pullollaan.No sellaisiin eikai muutenkaan tarvitse liiemmin yhteyksiä pidellä? Jotenkin ymmärsin aloituksesta, että puhutaan ihmisistä, joista ap aidosti pitää? Eikai mikään puolituttu tai riidoissa oleva sukulainen ole vauvaa tunkemassa katsomaan?
Kyllä on. Ilkeät ja paskapäisetkin isovanhemmat tunkee kylään. On vähän eri asia ottaa kylään lämpimät ja rakastava kuin ilkeät ja arvostelevat isovanhemmat. Ne ketkä tässä hehkutti että ihanaa olla rakkaidensa ympäröimänä, eivät tajua että kaikilla ei ole asiat noin.
Ap:n stressi ja haluttomuus vieraisiin voi juurikin johtua siitä isovanhempien ”laadusta”. Mukavat minäkin ottaisin kylään, mutta ilkeiden tuloa lykkää viimeiseen asti...
No isovanhemmat olivat jo käyneet, häntä tuntui ahdistavan muu suku ja ystävät.
Kun esikoinen syntyi, niin äitini ei halunnut tulla tervehtimään. Soitinkin pari kertaa, että tulisit. Ei.
Mutta sitten kun koitti se päivä, että pääsin kotiin, hän ilmoitti tulevansa nyt.
Päästiin kai joskus klo 13, ajettiin 15 minsaa kotiin ja saatiin olla puolisen tuntia keskenämme kunnes äiti tuli joskus klo 14 pullien ja kakkujen kanssa. Minusta se oli huono juttu, ei oikein ollut tahdikasta. Olisi tullut edes huomenissa. Moukkamaista pöllähtää siihen kotiintulovaiheessa. Onneksi ei viipynyt kauaa, en olisi jaksanut vieraita yhtään. Enkä ole koskaan ollut kiinnostunut leivonnaisista.
Käynti tuntui velvollisuusvierailulta tyyliin kai se on mentävä sitten. Ensimmäinen lapsenlapsi, mutta synnyttäjä oli väärä. Mieluisampi sisaruksista oli 4 kk jäljessä raskaana. En edes viitsinyt kysyä menikö aikanaan katsomaan lapsen lasta nro 2. En halunnut pahoittaa mieltäni tiedolla.
Isoäitini oli jo huonossa jamassa ja vein vauvani hänen luokseen nähtäväksi suunnilleen kuukauden kuluttua. Hän katsoi lasta ja sanoi: eihän se mikään ihmelapsi olekaan. Olisikohan äitini pohjustanut vierailua? Isoäiti odotti toisen vauvan syntymää ennemmin mielellään. Hän kuoli kuukautta ennen kuin vauva syntyi, joten minun vauvani jäi viimeiseksi vauvaksi hänen silmissään.
Muistan miten tuo ihmelapsi-sana loukkasi. Minulla oli suloinen tavallinen vauva, jota rakastin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi poika, joka ei pahemmin soittele maailmalta. Pärjää hyvin, mutta on irrottanut napanuoransa ja ei kaipaa enää äitiään. En oikein voi tukkiakkaan hänen elämäänsä.
Toinen poika taas on ollut aina luonteeltaan erilainen. Soittelee edelleen, vaikka asuu toisessa kaupungissa ja jopa ostelee joululahjoja minulle ja muistaa syntymäpäivän.
Tyttö soittelee todella useasti ja käy useasti ja kutsuu luokseen ja muistaa myös synttärit yms.
Kaikkiin on hyvät välit, vaikka eri tavalla pitävät yhteyttä. Ei ole vielä miniöitä ja vävypoikia, mutta kun tätä ketjua lukee, mietin, että mitenhän sitten, jos tulee miniöitä ja vävyjä ja lapsenlapsia. Tyttö kutsuu kylään ja käy useasti ja voin kuvitella, että jos saa lapsia, jatkaa samaa rataa.
Toinenkin poika varmaan pitää yhteytä ainakin jollakin tavalla vielä siinä vaiheessa. Mutta en usko, että tämä yksi yhtäkkiä alkaisi huolehtiman merkkipäivistäni ja soittelemaan ja kutsumaan kylään, jos vaimon hommaa.
Siinäpä sitä sitten onkin miettimistä, miten on tasapuolinen. Menenkö sen ehdoilla, joka pitää kotiin vähiten yhteyttä ja sanon tytölle, että en voi käydä sinun luona ja hoitaa lapsiasi useammin, kuin tämän yhden lapsia, kun hän ei pidä yhteyttä pahemmin, eikä soittele
Vai tuppaudunko tämän yhden pojan perheeseen kylään yhtä useasti, kuin tyttö tahtoo minua kylään.
Minun merkkipäiviä ei tarvitse kenenkään muistaa. Mutta sillekkään en voi mitään, jos kaksi lasta muistaa korteilla.
Eli tiedossa on miniä, joka kirjoittaa tänne, että mummi laukkaa tytön perheessä hoitamassa lapsia ja pitää yhteyttä, mutta meidän lasta ei hoida niin usein, eikä käy. Ei sinne pojan kylään voi noin vain jatkuvasti mennä, jos poika ei kutsu, eikä soittele. En minä ainakaan kehtaisi. Mutta jos tyttö ja toinen poika soittelee ja kutsuu kylään, niin en voi kieltäytyä sen vuoksi, että yksi sisaruksistanne ei ruukaa kutsua kylään, niin en voi tasapuolisuuden vuoksi teillekkään tulla.
Ja sinä jo syytät miniää! ”Miniä sit kirjoittelee ja valittelee palstalla kun mummo ei käy” . Olisko ehkä sun homma luoda hyvät suhteet omaan poikaan.
Tuossahan tuo mahdollisesti tulevaisuudessa isoäiti kirjoittaa olevansa hyvissä väleissä kaikkien lastensa kanssa, etkö lukenut laikaan hänen kirjoitustaan?
Kertoo vielä, ettei aio tuppautua pyytämättä vaan odottaa lapsiltaan kutsua.
Hän jopa miettii tasapuolisuutta vielä olemattomien lastenlasten perheiden kannalta.Aivan unelma mummolta kuulostaa.
Ei kuulosta kun ei ole yhtä hyvissä väleissä kaikkiin lapsiin. Tohon tulee miniä raulka etäisen pojan vaimoksi, yrittää luoda välejä ja suhdetta anoppiin, ei onnistu siinä ja muut sot syyttää siitä MINIÄÄ. Kun alunperin kuvio on jo olemassa ennen minoän tuloa että poika ei ole äidilleeen läheinen eikä äiti pidä yhteyttä (osottaa että poika pitää).
Mun anoppi ei ole vaivautunut soittamaan mun miehelle KOLMEEN VUOTEEN ja tänä aikana meille on syntynyt lapsikin josta ei onnitellut eikä tullut ristiäisiin. Ennen aina yhteydenpito oli meidän vastuulla ja mummo tyly ja nihkeä. Nyt en enää jaksa yksin kannatella, jos ei soita niin olkoon loppuelämänsä soittamatta, ihan sama.Sulla on erikoinen näkemys toi, että yhteydenpidon määrä määrää onko suhde hyvä.
Mulla on kavereita joista toisten kanssa viestitellään viikoittain ja nähdäänkin usein, ja toisten kanssa viestitellään harvakseltaan ja tavataan pari kertaa vuodessa, kuitenkin olen ihan hyvissä väleissä kaikkien kavereideni kanssa.
Sun tilanteessa anoppi ei ole halunnut olla väleissä teidän kanssa, eikä ilmeisesti miehesikään äitinsä kanssa kun yhteydenpito on ollut sinun harteillasi, mutta eihän se anopin vika ole jos muut syyttää sinua tilanteesta.
Ihan normaali näkemys on: tuo mummo tulee kohtelemaan lapsenlapsiaan (sit jos niitä tulee) ihan hemmetin eriarvoisesti, toisia tapaa/soittelee päivittäin ja yksiä kerta vuoteen. Ihan satavarmasti poika ja miniä tulevat katkeroitumaan mutta ei taida haitata mummoa, on jo päättänyt ketkä on suosikkeja.
Eiköhän se poika osaa äidilleen soittaa jos haluaakin useampia kyläilyjä kuin tähän asti.
Ei kai kukaan oikeasti voi olettaa, että jos itse ei itse halua nähdä äitiään kuin pari kertaa vuodessa niin sitten ketään muutakaan lapsista ei saa nähdä sen useammin 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi poika, joka ei pahemmin soittele maailmalta. Pärjää hyvin, mutta on irrottanut napanuoransa ja ei kaipaa enää äitiään. En oikein voi tukkiakkaan hänen elämäänsä.
Toinen poika taas on ollut aina luonteeltaan erilainen. Soittelee edelleen, vaikka asuu toisessa kaupungissa ja jopa ostelee joululahjoja minulle ja muistaa syntymäpäivän.
Tyttö soittelee todella useasti ja käy useasti ja kutsuu luokseen ja muistaa myös synttärit yms.
Kaikkiin on hyvät välit, vaikka eri tavalla pitävät yhteyttä. Ei ole vielä miniöitä ja vävypoikia, mutta kun tätä ketjua lukee, mietin, että mitenhän sitten, jos tulee miniöitä ja vävyjä ja lapsenlapsia. Tyttö kutsuu kylään ja käy useasti ja voin kuvitella, että jos saa lapsia, jatkaa samaa rataa.
Toinenkin poika varmaan pitää yhteytä ainakin jollakin tavalla vielä siinä vaiheessa. Mutta en usko, että tämä yksi yhtäkkiä alkaisi huolehtiman merkkipäivistäni ja soittelemaan ja kutsumaan kylään, jos vaimon hommaa.
Siinäpä sitä sitten onkin miettimistä, miten on tasapuolinen. Menenkö sen ehdoilla, joka pitää kotiin vähiten yhteyttä ja sanon tytölle, että en voi käydä sinun luona ja hoitaa lapsiasi useammin, kuin tämän yhden lapsia, kun hän ei pidä yhteyttä pahemmin, eikä soittele
Vai tuppaudunko tämän yhden pojan perheeseen kylään yhtä useasti, kuin tyttö tahtoo minua kylään.
Minun merkkipäiviä ei tarvitse kenenkään muistaa. Mutta sillekkään en voi mitään, jos kaksi lasta muistaa korteilla.
Eli tiedossa on miniä, joka kirjoittaa tänne, että mummi laukkaa tytön perheessä hoitamassa lapsia ja pitää yhteyttä, mutta meidän lasta ei hoida niin usein, eikä käy. Ei sinne pojan kylään voi noin vain jatkuvasti mennä, jos poika ei kutsu, eikä soittele. En minä ainakaan kehtaisi. Mutta jos tyttö ja toinen poika soittelee ja kutsuu kylään, niin en voi kieltäytyä sen vuoksi, että yksi sisaruksistanne ei ruukaa kutsua kylään, niin en voi tasapuolisuuden vuoksi teillekkään tulla.
Ja sinä jo syytät miniää! ”Miniä sit kirjoittelee ja valittelee palstalla kun mummo ei käy” . Olisko ehkä sun homma luoda hyvät suhteet omaan poikaan.
Tuossahan tuo mahdollisesti tulevaisuudessa isoäiti kirjoittaa olevansa hyvissä väleissä kaikkien lastensa kanssa, etkö lukenut laikaan hänen kirjoitustaan?
Kertoo vielä, ettei aio tuppautua pyytämättä vaan odottaa lapsiltaan kutsua.
Hän jopa miettii tasapuolisuutta vielä olemattomien lastenlasten perheiden kannalta.Aivan unelma mummolta kuulostaa.
Ei kuulosta kun ei ole yhtä hyvissä väleissä kaikkiin lapsiin. Tohon tulee miniä raulka etäisen pojan vaimoksi, yrittää luoda välejä ja suhdetta anoppiin, ei onnistu siinä ja muut sot syyttää siitä MINIÄÄ. Kun alunperin kuvio on jo olemassa ennen minoän tuloa että poika ei ole äidilleeen läheinen eikä äiti pidä yhteyttä (osottaa että poika pitää).
Mun anoppi ei ole vaivautunut soittamaan mun miehelle KOLMEEN VUOTEEN ja tänä aikana meille on syntynyt lapsikin josta ei onnitellut eikä tullut ristiäisiin. Ennen aina yhteydenpito oli meidän vastuulla ja mummo tyly ja nihkeä. Nyt en enää jaksa yksin kannatella, jos ei soita niin olkoon loppuelämänsä soittamatta, ihan sama.Sulla on erikoinen näkemys toi, että yhteydenpidon määrä määrää onko suhde hyvä.
Mulla on kavereita joista toisten kanssa viestitellään viikoittain ja nähdäänkin usein, ja toisten kanssa viestitellään harvakseltaan ja tavataan pari kertaa vuodessa, kuitenkin olen ihan hyvissä väleissä kaikkien kavereideni kanssa.
Sun tilanteessa anoppi ei ole halunnut olla väleissä teidän kanssa, eikä ilmeisesti miehesikään äitinsä kanssa kun yhteydenpito on ollut sinun harteillasi, mutta eihän se anopin vika ole jos muut syyttää sinua tilanteesta.
Ihan normaali näkemys on: tuo mummo tulee kohtelemaan lapsenlapsiaan (sit jos niitä tulee) ihan hemmetin eriarvoisesti, toisia tapaa/soittelee päivittäin ja yksiä kerta vuoteen. Ihan satavarmasti poika ja miniä tulevat katkeroitumaan mutta ei taida haitata mummoa, on jo päättänyt ketkä on suosikkeja.
Eiköhän se poika osaa äidilleen soittaa jos haluaakin useampia kyläilyjä kuin tähän asti.
Ei kai kukaan oikeasti voi olettaa, että jos itse ei itse halua nähdä äitiään kuin pari kertaa vuodessa niin sitten ketään muutakaan lapsista ei saa nähdä sen useammin 😂
Tuo on mummolta vallankäyttöä. Mun anoppi on samanlainen. Itse ei soita missään nimessä vaan odottaa että sille soitetaan. Sitten lasketaan soittojen määrä ja tiheys ja pisteytetään lapset niiden mukaan, ja sitten kohdellaan epäreilusti siihen soittojen määrään vedoten. Kun ”marka se niin usein soittelee niin maksoin sen perheelle nyt matkan etelään”. Ja sit kun poika ei niin soitellut niin ”varmaan se haluaa olla itskseen”( tämä värisevällä marttyyriäänellä sanottuna).
Kyllä on myös ISOVANHEMMAN TEHTÄVÄ harjoittaa yhteydenpitoa ja olla tasapuolinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten muistaa, että kun tarpeeksi hyvin kieltäytyy, niin voi jäädä vauvan kanssa aika yksin. Kun on aikansa ollut vauvan kanssa kolmestaan ja puoliso palaa töihin, niin moni äiti on aika yksinäinen. Siinä vaiheessa seura kelpaisi, mutta ystävillä on jo muuta tekemistä, koska elämähän on sen kotipesän ympärillä jatkunut kuin ennenkin. Se vauvaperhe ei enää kiinnostakaan ja anoppi puolestaan on loukkaantunut, kun ei ole saanut vauvaa edes vilaukselta nähdä.
Moni tuore äiti tekee itselleen huomaamattaan kodista vankilan. Vanhat ystävät ei ole tervetulleita vauvaa katsomaan eikä uusia äitituttuja vielä ole. Mies palaa töihin, kaikki on hankalaa eikä ketään kiinnosta.
Ap voi tehdä niin kuin hänestä itsestään hyvältä tuntuu. Ja niin pitääkin tehdä. Jos samalla menettää pari ystävää, on se pieni hinta siitä, että saa olla rauhassa.
No ei kyllä kauhean kivoja kavereita ole kyllä olleet, jos vedetään niin syvälle herne nenään siitä, että vastasynnyttänyt haluaa toipumisrauhan ennen vieraita.
Uhkailetteko samaan tyylin esim. leikkauksesta toipuvia ja muita toipilaita, että jos ette pääse näkemään JUST NYT, niin turha kysellä enää myöhemminkään?
No eihän se mitään uhkailua ole, jos kaveri ilmoittaa, että ei halua nyt nähdä. Oma elämä jatkuu ja se kaveri unohtuu. Varsinkin jos itsellä ei ole lapsia tai omat lapset ovat jo isoja. Tai jopa siinä vaiheessa, jos itsellä on vauva, mutta hyvä tukiverkko ja on itse halunnut olla sosiaalinen vauvan ollessa pieni. Niin se kaveri, joka sanoo, että ei halua nyt nähdä, vaan pesiä, pääsee aika äkkiä unohtumaan.
Sitten kun tulee soitto, että nyt olen valmis, saat tulla, voi ollakkin, että itselle ei sovikkaan. On muita menoja ja muita kavereita. Siihen tyhjiöön on tullut muita ihmisiä ja ei entistä kaveriaan enää oikeastaan kaipaakaan, kun aikaa on mennyt.
Ihmissuhteet eivät toimi niin, että kun en nyt tarvitse sinua, panen sinut kaappiin ja kun olen yksinäinen ja tarvitsen sinua, otan sinut esille ja olet heti minua varten olemassa.
Tämä ei siis meinaa sitä, että ystäviä ja kavereita tarvitsisi heti päästää kylään. Mutta elämä ei ole mustaa ja valkeaa, siinä voi olla välimuotoja, miten saa pidettyä ihmissuhteensa yllä, kun itse haluaa sulkeutua kotiinsa.
No onpas sinulla syviä ystävyyssuhteita, kun unohtuvat jo parissa kuukaudessa!
Eli kaverien oltava palveluksessasi aina halutessasi, tai heidät siirretään ignooraus-osastoon?
No jopas sinä sait tämän nyt hassusti käännettyä :D
Miksi sitten täällä on niin usein ketjuja, missä valitetaan, että kun vauva tuli, kaverit jättivät?
Olen vain nähnyt tässä tähän iäkkääseen ikääni mennessä vain kirjoittamani, että kun ihmiselle tulee tyhjä tila jonkun toisen ihmisen vetäydyttyä pois, siihen usein tulee joku muu tilalle. Ihmiset unohtuvat ja etääntyvät.
Siksi kirjoitin, että ei tietenkään tarvitse heti ystäviä päästää käymään. Mutta elämä ei ole mustavalkoista, joten joitain kompromisseja voi jokainen tehdä. Pakko ei tietenkään ole, mutta sitten täytyy hyväksyä, että siihen tyhjiöön, minkä jätät, tulee joku muu ihminen, kenellä on samanlainen elämäntilanne sillä hetkellä
Täällä on puhuttu muutaman viikon toipumisrauhasta. Muutamassa viikossa kukaan ei kyllä unohdu ja etäänny. Eri asia jos halutaan periä rauhassa vuosi tai pari, mutta siitä ei tässä ketjussa ole ollut kyse missään kohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi poika, joka ei pahemmin soittele maailmalta. Pärjää hyvin, mutta on irrottanut napanuoransa ja ei kaipaa enää äitiään. En oikein voi tukkiakkaan hänen elämäänsä.
Toinen poika taas on ollut aina luonteeltaan erilainen. Soittelee edelleen, vaikka asuu toisessa kaupungissa ja jopa ostelee joululahjoja minulle ja muistaa syntymäpäivän.
Tyttö soittelee todella useasti ja käy useasti ja kutsuu luokseen ja muistaa myös synttärit yms.
Kaikkiin on hyvät välit, vaikka eri tavalla pitävät yhteyttä. Ei ole vielä miniöitä ja vävypoikia, mutta kun tätä ketjua lukee, mietin, että mitenhän sitten, jos tulee miniöitä ja vävyjä ja lapsenlapsia. Tyttö kutsuu kylään ja käy useasti ja voin kuvitella, että jos saa lapsia, jatkaa samaa rataa.
Toinenkin poika varmaan pitää yhteytä ainakin jollakin tavalla vielä siinä vaiheessa. Mutta en usko, että tämä yksi yhtäkkiä alkaisi huolehtiman merkkipäivistäni ja soittelemaan ja kutsumaan kylään, jos vaimon hommaa.
Siinäpä sitä sitten onkin miettimistä, miten on tasapuolinen. Menenkö sen ehdoilla, joka pitää kotiin vähiten yhteyttä ja sanon tytölle, että en voi käydä sinun luona ja hoitaa lapsiasi useammin, kuin tämän yhden lapsia, kun hän ei pidä yhteyttä pahemmin, eikä soittele
Vai tuppaudunko tämän yhden pojan perheeseen kylään yhtä useasti, kuin tyttö tahtoo minua kylään.
Minun merkkipäiviä ei tarvitse kenenkään muistaa. Mutta sillekkään en voi mitään, jos kaksi lasta muistaa korteilla.
Eli tiedossa on miniä, joka kirjoittaa tänne, että mummi laukkaa tytön perheessä hoitamassa lapsia ja pitää yhteyttä, mutta meidän lasta ei hoida niin usein, eikä käy. Ei sinne pojan kylään voi noin vain jatkuvasti mennä, jos poika ei kutsu, eikä soittele. En minä ainakaan kehtaisi. Mutta jos tyttö ja toinen poika soittelee ja kutsuu kylään, niin en voi kieltäytyä sen vuoksi, että yksi sisaruksistanne ei ruukaa kutsua kylään, niin en voi tasapuolisuuden vuoksi teillekkään tulla.
Ja sinä jo syytät miniää! ”Miniä sit kirjoittelee ja valittelee palstalla kun mummo ei käy” . Olisko ehkä sun homma luoda hyvät suhteet omaan poikaan.
Tuossahan tuo mahdollisesti tulevaisuudessa isoäiti kirjoittaa olevansa hyvissä väleissä kaikkien lastensa kanssa, etkö lukenut laikaan hänen kirjoitustaan?
Kertoo vielä, ettei aio tuppautua pyytämättä vaan odottaa lapsiltaan kutsua.
Hän jopa miettii tasapuolisuutta vielä olemattomien lastenlasten perheiden kannalta.Aivan unelma mummolta kuulostaa.
Ei kuulosta kun ei ole yhtä hyvissä väleissä kaikkiin lapsiin. Tohon tulee miniä raulka etäisen pojan vaimoksi, yrittää luoda välejä ja suhdetta anoppiin, ei onnistu siinä ja muut sot syyttää siitä MINIÄÄ. Kun alunperin kuvio on jo olemassa ennen minoän tuloa että poika ei ole äidilleeen läheinen eikä äiti pidä yhteyttä (osottaa että poika pitää).
Mun anoppi ei ole vaivautunut soittamaan mun miehelle KOLMEEN VUOTEEN ja tänä aikana meille on syntynyt lapsikin josta ei onnitellut eikä tullut ristiäisiin. Ennen aina yhteydenpito oli meidän vastuulla ja mummo tyly ja nihkeä. Nyt en enää jaksa yksin kannatella, jos ei soita niin olkoon loppuelämänsä soittamatta, ihan sama.Sulla on erikoinen näkemys toi, että yhteydenpidon määrä määrää onko suhde hyvä.
Mulla on kavereita joista toisten kanssa viestitellään viikoittain ja nähdäänkin usein, ja toisten kanssa viestitellään harvakseltaan ja tavataan pari kertaa vuodessa, kuitenkin olen ihan hyvissä väleissä kaikkien kavereideni kanssa.
Sun tilanteessa anoppi ei ole halunnut olla väleissä teidän kanssa, eikä ilmeisesti miehesikään äitinsä kanssa kun yhteydenpito on ollut sinun harteillasi, mutta eihän se anopin vika ole jos muut syyttää sinua tilanteesta.
Ihan normaali näkemys on: tuo mummo tulee kohtelemaan lapsenlapsiaan (sit jos niitä tulee) ihan hemmetin eriarvoisesti, toisia tapaa/soittelee päivittäin ja yksiä kerta vuoteen. Ihan satavarmasti poika ja miniä tulevat katkeroitumaan mutta ei taida haitata mummoa, on jo päättänyt ketkä on suosikkeja.
Eiköhän se poika osaa äidilleen soittaa jos haluaakin useampia kyläilyjä kuin tähän asti.
Ei kai kukaan oikeasti voi olettaa, että jos itse ei itse halua nähdä äitiään kuin pari kertaa vuodessa niin sitten ketään muutakaan lapsista ei saa nähdä sen useammin 😂Tuo on mummolta vallankäyttöä. Mun anoppi on samanlainen. Itse ei soita missään nimessä vaan odottaa että sille soitetaan. Sitten lasketaan soittojen määrä ja tiheys ja pisteytetään lapset niiden mukaan, ja sitten kohdellaan epäreilusti siihen soittojen määrään vedoten. Kun ”marka se niin usein soittelee niin maksoin sen perheelle nyt matkan etelään”. Ja sit kun poika ei niin soitellut niin ”varmaan se haluaa olla itskseen”( tämä värisevällä marttyyriäänellä sanottuna).
Kyllä on myös ISOVANHEMMAN TEHTÄVÄ harjoittaa yhteydenpitoa ja olla tasapuolinen.
Ei miehes oo ajatellu sitten useammin soitella? Vai olisiko siitä liikaa vaivaa kun voisi olla ettei mummo ostakkaan etelänmatkaa siitä huolimatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi poika, joka ei pahemmin soittele maailmalta. Pärjää hyvin, mutta on irrottanut napanuoransa ja ei kaipaa enää äitiään. En oikein voi tukkiakkaan hänen elämäänsä.
Toinen poika taas on ollut aina luonteeltaan erilainen. Soittelee edelleen, vaikka asuu toisessa kaupungissa ja jopa ostelee joululahjoja minulle ja muistaa syntymäpäivän.
Tyttö soittelee todella useasti ja käy useasti ja kutsuu luokseen ja muistaa myös synttärit yms.
Kaikkiin on hyvät välit, vaikka eri tavalla pitävät yhteyttä. Ei ole vielä miniöitä ja vävypoikia, mutta kun tätä ketjua lukee, mietin, että mitenhän sitten, jos tulee miniöitä ja vävyjä ja lapsenlapsia. Tyttö kutsuu kylään ja käy useasti ja voin kuvitella, että jos saa lapsia, jatkaa samaa rataa.
Toinenkin poika varmaan pitää yhteytä ainakin jollakin tavalla vielä siinä vaiheessa. Mutta en usko, että tämä yksi yhtäkkiä alkaisi huolehtiman merkkipäivistäni ja soittelemaan ja kutsumaan kylään, jos vaimon hommaa.
Siinäpä sitä sitten onkin miettimistä, miten on tasapuolinen. Menenkö sen ehdoilla, joka pitää kotiin vähiten yhteyttä ja sanon tytölle, että en voi käydä sinun luona ja hoitaa lapsiasi useammin, kuin tämän yhden lapsia, kun hän ei pidä yhteyttä pahemmin, eikä soittele
Vai tuppaudunko tämän yhden pojan perheeseen kylään yhtä useasti, kuin tyttö tahtoo minua kylään.
Minun merkkipäiviä ei tarvitse kenenkään muistaa. Mutta sillekkään en voi mitään, jos kaksi lasta muistaa korteilla.
Eli tiedossa on miniä, joka kirjoittaa tänne, että mummi laukkaa tytön perheessä hoitamassa lapsia ja pitää yhteyttä, mutta meidän lasta ei hoida niin usein, eikä käy. Ei sinne pojan kylään voi noin vain jatkuvasti mennä, jos poika ei kutsu, eikä soittele. En minä ainakaan kehtaisi. Mutta jos tyttö ja toinen poika soittelee ja kutsuu kylään, niin en voi kieltäytyä sen vuoksi, että yksi sisaruksistanne ei ruukaa kutsua kylään, niin en voi tasapuolisuuden vuoksi teillekkään tulla.
Ja sinä jo syytät miniää! ”Miniä sit kirjoittelee ja valittelee palstalla kun mummo ei käy” . Olisko ehkä sun homma luoda hyvät suhteet omaan poikaan.
Tuossahan tuo mahdollisesti tulevaisuudessa isoäiti kirjoittaa olevansa hyvissä väleissä kaikkien lastensa kanssa, etkö lukenut laikaan hänen kirjoitustaan?
Kertoo vielä, ettei aio tuppautua pyytämättä vaan odottaa lapsiltaan kutsua.
Hän jopa miettii tasapuolisuutta vielä olemattomien lastenlasten perheiden kannalta.Aivan unelma mummolta kuulostaa.
Ei kuulosta kun ei ole yhtä hyvissä väleissä kaikkiin lapsiin. Tohon tulee miniä raulka etäisen pojan vaimoksi, yrittää luoda välejä ja suhdetta anoppiin, ei onnistu siinä ja muut sot syyttää siitä MINIÄÄ. Kun alunperin kuvio on jo olemassa ennen minoän tuloa että poika ei ole äidilleeen läheinen eikä äiti pidä yhteyttä (osottaa että poika pitää).
Mun anoppi ei ole vaivautunut soittamaan mun miehelle KOLMEEN VUOTEEN ja tänä aikana meille on syntynyt lapsikin josta ei onnitellut eikä tullut ristiäisiin. Ennen aina yhteydenpito oli meidän vastuulla ja mummo tyly ja nihkeä. Nyt en enää jaksa yksin kannatella, jos ei soita niin olkoon loppuelämänsä soittamatta, ihan sama.Sulla on erikoinen näkemys toi, että yhteydenpidon määrä määrää onko suhde hyvä.
Mulla on kavereita joista toisten kanssa viestitellään viikoittain ja nähdäänkin usein, ja toisten kanssa viestitellään harvakseltaan ja tavataan pari kertaa vuodessa, kuitenkin olen ihan hyvissä väleissä kaikkien kavereideni kanssa.
Sun tilanteessa anoppi ei ole halunnut olla väleissä teidän kanssa, eikä ilmeisesti miehesikään äitinsä kanssa kun yhteydenpito on ollut sinun harteillasi, mutta eihän se anopin vika ole jos muut syyttää sinua tilanteesta.
Ihan normaali näkemys on: tuo mummo tulee kohtelemaan lapsenlapsiaan (sit jos niitä tulee) ihan hemmetin eriarvoisesti, toisia tapaa/soittelee päivittäin ja yksiä kerta vuoteen. Ihan satavarmasti poika ja miniä tulevat katkeroitumaan mutta ei taida haitata mummoa, on jo päättänyt ketkä on suosikkeja.
Eiköhän se poika osaa äidilleen soittaa jos haluaakin useampia kyläilyjä kuin tähän asti.
Ei kai kukaan oikeasti voi olettaa, että jos itse ei itse halua nähdä äitiään kuin pari kertaa vuodessa niin sitten ketään muutakaan lapsista ei saa nähdä sen useammin 😂Tuo on mummolta vallankäyttöä. Mun anoppi on samanlainen. Itse ei soita missään nimessä vaan odottaa että sille soitetaan. Sitten lasketaan soittojen määrä ja tiheys ja pisteytetään lapset niiden mukaan, ja sitten kohdellaan epäreilusti siihen soittojen määrään vedoten. Kun ”marka se niin usein soittelee niin maksoin sen perheelle nyt matkan etelään”. Ja sit kun poika ei niin soitellut niin ”varmaan se haluaa olla itskseen”( tämä värisevällä marttyyriäänellä sanottuna).
Kyllä on myös ISOVANHEMMAN TEHTÄVÄ harjoittaa yhteydenpitoa ja olla tasapuolinen.
Ei miehes oo ajatellu sitten useammin soitella? Vai olisiko siitä liikaa vaivaa kun voisi olla ettei mummo ostakkaan etelänmatkaa siitä huolimatta?
Ei ole, emme lähde tällaiseen idari-kisaan mukaan lainkaan, viettäkäön mummo aikansa puudelityttären luona niinkuin tähänkin asti, 365pv vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi poika, joka ei pahemmin soittele maailmalta. Pärjää hyvin, mutta on irrottanut napanuoransa ja ei kaipaa enää äitiään. En oikein voi tukkiakkaan hänen elämäänsä.
Toinen poika taas on ollut aina luonteeltaan erilainen. Soittelee edelleen, vaikka asuu toisessa kaupungissa ja jopa ostelee joululahjoja minulle ja muistaa syntymäpäivän.
Tyttö soittelee todella useasti ja käy useasti ja kutsuu luokseen ja muistaa myös synttärit yms.
Kaikkiin on hyvät välit, vaikka eri tavalla pitävät yhteyttä. Ei ole vielä miniöitä ja vävypoikia, mutta kun tätä ketjua lukee, mietin, että mitenhän sitten, jos tulee miniöitä ja vävyjä ja lapsenlapsia. Tyttö kutsuu kylään ja käy useasti ja voin kuvitella, että jos saa lapsia, jatkaa samaa rataa.
Toinenkin poika varmaan pitää yhteytä ainakin jollakin tavalla vielä siinä vaiheessa. Mutta en usko, että tämä yksi yhtäkkiä alkaisi huolehtiman merkkipäivistäni ja soittelemaan ja kutsumaan kylään, jos vaimon hommaa.
Siinäpä sitä sitten onkin miettimistä, miten on tasapuolinen. Menenkö sen ehdoilla, joka pitää kotiin vähiten yhteyttä ja sanon tytölle, että en voi käydä sinun luona ja hoitaa lapsiasi useammin, kuin tämän yhden lapsia, kun hän ei pidä yhteyttä pahemmin, eikä soittele
Vai tuppaudunko tämän yhden pojan perheeseen kylään yhtä useasti, kuin tyttö tahtoo minua kylään.
Minun merkkipäiviä ei tarvitse kenenkään muistaa. Mutta sillekkään en voi mitään, jos kaksi lasta muistaa korteilla.
Eli tiedossa on miniä, joka kirjoittaa tänne, että mummi laukkaa tytön perheessä hoitamassa lapsia ja pitää yhteyttä, mutta meidän lasta ei hoida niin usein, eikä käy. Ei sinne pojan kylään voi noin vain jatkuvasti mennä, jos poika ei kutsu, eikä soittele. En minä ainakaan kehtaisi. Mutta jos tyttö ja toinen poika soittelee ja kutsuu kylään, niin en voi kieltäytyä sen vuoksi, että yksi sisaruksistanne ei ruukaa kutsua kylään, niin en voi tasapuolisuuden vuoksi teillekkään tulla.
Ja sinä jo syytät miniää! ”Miniä sit kirjoittelee ja valittelee palstalla kun mummo ei käy” . Olisko ehkä sun homma luoda hyvät suhteet omaan poikaan.
Entä jos poikaan on hyvä suhde, mutta miniä ratsaa päivittäin miehensä puhelinen eikä poika voi äidilleen soittaa, koska miniä ei yhteydenpitoa hyväksy? Kun naiset nykyään naukuvat, että napanuora pitää katkaista, äidin kanssa ei saa olla missään tekemisissä. Kun se anoppi kuitenkin on tekemisissä muiden lastensa kanssa, niin alkaa uusi valitus siitä, että nyt se on epätasa-arvoinen, se ei saa olla yhteydessä muihinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia riippuu sukulaisistakin. Meillä miehen puolen suku ja eritoten anoppi odottavat viiden tähden palvelua, aina pitää olla lämmin ruoka tai jooa kaksi (ilmoittavat ihan röyhkeästi siis itse että tullaan sunnuntaina, muistakaa sitten laittaa ruoka valmiksi). Lisäksi kahvit ja ITSEleivottua kakkua tms. Jos ei ole itsetehtyä, anoppi nalkuttaa. Ruoastakin valitetaan välillä. Jälkiruokaa jos ei näy niin katkeraan ääneen kysytään että missäs jälkiruoka, ajettiin sentäön tunnin matka ja kaukaa kun tulee niin pitää olla tarkoilua.
Koskaan eivät ole lapsia hoitaneet eivätkä auta missään ikinä, kylässä ollessa eivät leiki lasten kanssa vaan istuvat ja odottavat tarjoilua.Kyllä oli kivaa palvella tärä sakkia kun vastasyntynyt rinnalla, kaksi taaperoa roikkuu jaloissa, nämä ei vahingossakaan auta tai leikitä lapsia ja mun pitää häärätä koko päivä keittiössä passaten ja palvellen.
Joten tällaisia ei kukaan halua ottaa kylään synnytyksen jälkeen!! Hirveä stressi ja uupumus ka valmistelutaakka vierailulle josta emme saa kuin pahan mielen (istuvat vaan sohvalla ja arvostelevat).
Miksi heitä pitäisi ottaa vastaan, jos tarjoiluja vaaditaan ja sätitään päälle? Tuollaisille ihmisille pitää sanoa, että jos ei kelpaa, tuossa on ovi, eikä takaisin ole tulemista. Tuskin he pystyvät lapsiinne mitään suhdetta luomaankaan, niin ei tarvi sitäkään puolta miettiä. En katsoisi tuollaista käytöstä hetkeäkään.
Nämä huonot isovanhemmat ovat silti ne ainoat isovanhemmat. Siksi pakko sietää.
Ei kuullosta mitenkään mukavalta. Tosin anopissani myös samoja piirteitä. Oli raskasta kun lapset olivat pieniä. Sohvalla kököttivät odottaen palvelua. Ei pahemmin kiinnostusta lapsenlapsista. Olin aina jotenkin hermostunut kun tulivat käymään. En ole oppinut tykkäämään anopistani, oletan että on molemminpuolista.
Äitini puuhasteli kanssani keittiössä tai sitten leikki lastenlasten kanssa kun minä kokkasin jos tuli käymään. Autto myös siivoamaan jos tarvetta.
Jos joskus lapsenlapsia saan niin toivon että minusta tulisi äitini tyylinen isovanhempi.Eli väännyt miniäsi keittiöön kokkailemaan ja kaivelemaan kaappeja?
Tai sitten sinulla on vain tyttöjä, niin voit olla äitisi kaltainen isovanhempi. Kun tulee poikia, niin tilanne muuttuu täysin. Sinne miniän keittiöön ja kotiin ei mennäkkään noin vain puuhailemaan ja kokkailemaan ja siivoilemaan.
Huh mikään ei ole rasittavampaa, kun yrittää tarjottavia saada pöytään haluamallaan tavalla rauhassa, niin joku tulee selän taakse: tarvitko apua (eiii tarvitse pärjään kyllä), minäpä laitan tämän tänne ja tänne. Laitatko sinä tuon, ei hätää minä tiskaan, minä, minä, minä, minä, katson kuinka osallistun ja autan. Katsokaa nyt kaikki kun MINÄ täällä autan.
Apu on apua vain, kun se on toivottua ja pyydettyä. Muuten se on ihan rehellistä tungettelua. Apua on kohteliasta tarjota, mutta sitäkin tärkeämpää on kuunnella ja hyväksyä sana EI. Ihan sama muuten mikä asia on kyseessä, jos ei pysty hyväksymään kieltävää vastausta, niin ihmisellä on henkisiä ongelmia.
En nyt väitä että lainaamasi tällä lailla tekisi. Varmaan hän ehkä osaisi kuitenkin kysyä, että tarviiko apua ja kuunnella vastauksen myös. Ainakin toivottavasti.
Tuo avun väkisin antaminen on rasittavaa. Itseä ärsyttää sekin, kun appivanhemmat on kylässä, ja anoppi huseeraa kahvinkeittimen kanssa ja kaivelee jääkaapista maitoa ja kaapista sokeria ja mukeja. Tämä on mun koti, mene sinne sohvalle istumaan ja pidä näpit irti mun kaapeistani.
Mulla on kaksi ihmistä, sisko ja paras ystävä, jotka voi olla meillä kuin kotonaan niin ettei se haittaa. Muiden kanssa se tuntuu kauhean tunkeilevalta, myös omien vanhempien. Olen aika yksityinen ihminen, ja olisi kauhean kiva, että kun sanon, että istu sinä vaan, kyllä minä keitän kahvit, sitä kunnioitettaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkin sukulaisilla on oikeus nähdä vauva. Meillä ei saanut isovanhemmat eikä sukulaiset saaneet tulla sairaalaan kun olivat henkilökunnan mukaan liian flunssaisia
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän ihmettelen tätä, että halutaan vain olla omissa oloissa. Eikös se juuri anna voimia, että ne omat aidosti läheiset ja rakkaat tulevat käymään?
Tietenkään ei mitään tarjoiluja sovi vauva perheessä odottaa eikä viipyä tuntitolkulla, ellei erityisesti kaivata apuja, mutta noin muuten. Vai onko ihmiset yleensäkin vain pakkopullaa monille?
Itse muistan, että vastasyntyneen kanssa makasin sohvalla vauva kainalossa ja oli kiva, kun ihasteltiin, kyseltiin ja sai olla omien rakkaiden kiinnostuksen kohteena. Eikä se rutiineja mitenkään häirinnyt. Kävin itse suihkussa, kun siskoni piteli vauvaa ja isä sai hetken lukea rauhassa lehtiä (noin esimerkkinä). Seuraavien lasten kohdalla on ollut kiva, että vanhemmalle lapselle on voinut antaa jakamatonta huomiota, kun joku on sylitellyt vauvaa.
Bakteerihomma on ainoa asia, miksi ymmärrän alun nihkeyden ottaa vastaan kävijöitä. Tai jos äiti oikeasti on todella heikossa kunnossa. Aika moni kuitenkin on kotiuduttuaan ihan hyvissä voimissa, väsynyt lähinnä ja hormoneista ehkä herkillä.
Aika monille introverteille muut ihmiset ON pakkopullaa silloin, kun itse on väsynyt. Introvertillä ihmisellä energiaa kuluu kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun taas extrovertit tuntuvat saavan siitä energiaa. Sille vaan ei voi mitään, ja toisen toiveita tulee kunnioittaa. Kukaan fiksu ihminen ei halua tehdä tuoreelle äidille tilanteesta raskaampaa, vaikka itse olisikin erilainen luonteeltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen laittanut lapsia saaneille kavereille onnitteluviestin, ja sanonut, että kertovat kun saa tulla katsomaan. Olen myös kysynyt, tarvitsevatko jotakin tai apua. Mennessäni olen yleensä vienyt jotakin tuliaisia. Jos on vanhempia lapsia, olen myös etenkin heitä huomioinut. Etukäteen olen sanonut, että tulen sitten "heti" katsomaan, mutta sanonut että tottakai oikeasti vasta sitten kun heille sopii :)
En tiedä onko tästä suututtu vai ei, mutta hyvät välit on ainakin vielä.
Tökeröä sen sijaan oli, kun serkkuni kutsui poikansa ristiäisiin, menin täysin vieraan roolissa, mekossa jne. Yhtäkkiä ymmärsin, että minut olikin kutsuttu tarjoilemaan. Loukkasi ihan hemmetisti.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen laittanut lapsia saaneille kavereille onnitteluviestin, ja sanonut, että kertovat kun saa tulla katsomaan. Olen myös kysynyt, tarvitsevatko jotakin tai apua. Mennessäni olen yleensä vienyt jotakin tuliaisia. Jos on vanhempia lapsia, olen myös etenkin heitä huomioinut. Etukäteen olen sanonut, että tulen sitten "heti" katsomaan, mutta sanonut että tottakai oikeasti vasta sitten kun heille sopii :)
En tiedä onko tästä suututtu vai ei, mutta hyvät välit on ainakin vielä.
Tökeröä sen sijaan oli, kun serkkuni kutsui poikansa ristiäisiin, menin täysin vieraan roolissa, mekossa jne. Yhtäkkiä ymmärsin, että minut olikin kutsuttu tarjoilemaan. Loukkasi ihan hemmetisti.
Mulle on käynyt samoin, kutsuttu juhliin vieraana ja annettiinkin esiliina käteen ja käsky mennä keittiöön tiskaamaan... pöyristeenä vielä suostuin.
Nämä on osalle sellaisia asioita, mitä ei tajua yhtään, jos ei itsellä ole lapsia. Ei oikeasti tule edes ajatelleeksi - Nyt tajuan, että olenpa ollut pöljä! Vasta oman kokemuksen myötä sitä on tajunnut ettei vauvaperhe välttämättä heti kaipaa niitä ystäviä kylään.
Kiitos ja anteeksi siis kaverit, elämä opettaa. 😂
Nyt itse tulevana äitinä esimerkiksi tämän asian näkee toisin ja ymmärtää niitä, jotka ovat tarvinneet omaa aikaa heti synnytyksen jälkeen.
Toinen asia, minkä olen tajunnut on se ettei se imettävä tuore mamma tosta noin vaan voi lähteä vauva kainalossa tai vaunuissa kahville. On imetykset ja päivärytmit ja ne kun menee sekaisin niin saattaa olla monta unetonta itkuista yötä edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän ihmettelen tätä, että halutaan vain olla omissa oloissa. Eikös se juuri anna voimia, että ne omat aidosti läheiset ja rakkaat tulevat käymään?
Tietenkään ei mitään tarjoiluja sovi vauva perheessä odottaa eikä viipyä tuntitolkulla, ellei erityisesti kaivata apuja, mutta noin muuten. Vai onko ihmiset yleensäkin vain pakkopullaa monille?
Itse muistan, että vastasyntyneen kanssa makasin sohvalla vauva kainalossa ja oli kiva, kun ihasteltiin, kyseltiin ja sai olla omien rakkaiden kiinnostuksen kohteena. Eikä se rutiineja mitenkään häirinnyt. Kävin itse suihkussa, kun siskoni piteli vauvaa ja isä sai hetken lukea rauhassa lehtiä (noin esimerkkinä). Seuraavien lasten kohdalla on ollut kiva, että vanhemmalle lapselle on voinut antaa jakamatonta huomiota, kun joku on sylitellyt vauvaa.
Bakteerihomma on ainoa asia, miksi ymmärrän alun nihkeyden ottaa vastaan kävijöitä. Tai jos äiti oikeasti on todella heikossa kunnossa. Aika moni kuitenkin on kotiuduttuaan ihan hyvissä voimissa, väsynyt lähinnä ja hormoneista ehkä herkillä.
Aika monille introverteille muut ihmiset ON pakkopullaa silloin, kun itse on väsynyt. Introvertillä ihmisellä energiaa kuluu kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun taas extrovertit tuntuvat saavan siitä energiaa. Sille vaan ei voi mitään, ja toisen toiveita tulee kunnioittaa. Kukaan fiksu ihminen ei halua tehdä tuoreelle äidille tilanteesta raskaampaa, vaikka itse olisikin erilainen luonteeltaan.
Mutta sitten tullaankin siihen kysymykseen, että miksi sellaisia ihmissuhteita ylläpitäisi, jotka ovat vain pakkopullaa. Olen itsekin introvertti, mutta ne harvat jotka ovat läheisiä minulle, tuovat kyllä energiaa. Mm sisarukseni, vanhempani ja muutama ystävä.
Enkä tällä sano, että ketään pitäisi välttämättä kotiinsa tahtoa pian synnytyksen jälkeen vaan ihan sitä, että miksi ihmiset haaskaavat aikaansa ja resursseja sellaisiin ihmissuhteisiin, joista ei ole iloa. Kutsuu käymään niitä, joista on iloa ja heivaa loput satunnaisiksi tutuiksi, joihin voi pitää yhteyksiä somessa ja joskus nähdä ohimennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän ihmettelen tätä, että halutaan vain olla omissa oloissa. Eikös se juuri anna voimia, että ne omat aidosti läheiset ja rakkaat tulevat käymään?
Tietenkään ei mitään tarjoiluja sovi vauva perheessä odottaa eikä viipyä tuntitolkulla, ellei erityisesti kaivata apuja, mutta noin muuten. Vai onko ihmiset yleensäkin vain pakkopullaa monille?
Itse muistan, että vastasyntyneen kanssa makasin sohvalla vauva kainalossa ja oli kiva, kun ihasteltiin, kyseltiin ja sai olla omien rakkaiden kiinnostuksen kohteena. Eikä se rutiineja mitenkään häirinnyt. Kävin itse suihkussa, kun siskoni piteli vauvaa ja isä sai hetken lukea rauhassa lehtiä (noin esimerkkinä). Seuraavien lasten kohdalla on ollut kiva, että vanhemmalle lapselle on voinut antaa jakamatonta huomiota, kun joku on sylitellyt vauvaa.
Bakteerihomma on ainoa asia, miksi ymmärrän alun nihkeyden ottaa vastaan kävijöitä. Tai jos äiti oikeasti on todella heikossa kunnossa. Aika moni kuitenkin on kotiuduttuaan ihan hyvissä voimissa, väsynyt lähinnä ja hormoneista ehkä herkillä.
Aika monille introverteille muut ihmiset ON pakkopullaa silloin, kun itse on väsynyt. Introvertillä ihmisellä energiaa kuluu kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun taas extrovertit tuntuvat saavan siitä energiaa. Sille vaan ei voi mitään, ja toisen toiveita tulee kunnioittaa. Kukaan fiksu ihminen ei halua tehdä tuoreelle äidille tilanteesta raskaampaa, vaikka itse olisikin erilainen luonteeltaan.
Mutta sitten tullaankin siihen kysymykseen, että miksi sellaisia ihmissuhteita ylläpitäisi, jotka ovat vain pakkopullaa. Olen itsekin introvertti, mutta ne harvat jotka ovat läheisiä minulle, tuovat kyllä energiaa. Mm sisarukseni, vanhempani ja muutama ystävä.
Enkä tällä sano, että ketään pitäisi välttämättä kotiinsa tahtoa pian synnytyksen jälkeen vaan ihan sitä, että miksi ihmiset haaskaavat aikaansa ja resursseja sellaisiin ihmissuhteisiin, joista ei ole iloa. Kutsuu käymään niitä, joista on iloa ja heivaa loput satunnaisiksi tutuiksi, joihin voi pitää yhteyksiä somessa ja joskus nähdä ohimennen.
Kai se riippuu ihmisestä. Kun mä kaipaan omaa aikaa, myös oma rakas mies on pakkopullaa silloin. Silti miehestä (ja niistä ystävistä ja perheestä) on mulle paljon iloa, mutta ei silloin, kun tarve omalle rauhalle iskee. Tarve omalle rauhalle ja iloa tuottavat ihmiset eivät sulje toisiaan pois täysipäiväisesti, vaan ainoastaan silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän ihmettelen tätä, että halutaan vain olla omissa oloissa. Eikös se juuri anna voimia, että ne omat aidosti läheiset ja rakkaat tulevat käymään?
Tietenkään ei mitään tarjoiluja sovi vauva perheessä odottaa eikä viipyä tuntitolkulla, ellei erityisesti kaivata apuja, mutta noin muuten. Vai onko ihmiset yleensäkin vain pakkopullaa monille?
Itse muistan, että vastasyntyneen kanssa makasin sohvalla vauva kainalossa ja oli kiva, kun ihasteltiin, kyseltiin ja sai olla omien rakkaiden kiinnostuksen kohteena. Eikä se rutiineja mitenkään häirinnyt. Kävin itse suihkussa, kun siskoni piteli vauvaa ja isä sai hetken lukea rauhassa lehtiä (noin esimerkkinä). Seuraavien lasten kohdalla on ollut kiva, että vanhemmalle lapselle on voinut antaa jakamatonta huomiota, kun joku on sylitellyt vauvaa.
Bakteerihomma on ainoa asia, miksi ymmärrän alun nihkeyden ottaa vastaan kävijöitä. Tai jos äiti oikeasti on todella heikossa kunnossa. Aika moni kuitenkin on kotiuduttuaan ihan hyvissä voimissa, väsynyt lähinnä ja hormoneista ehkä herkillä.
Aika monille introverteille muut ihmiset ON pakkopullaa silloin, kun itse on väsynyt. Introvertillä ihmisellä energiaa kuluu kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun taas extrovertit tuntuvat saavan siitä energiaa. Sille vaan ei voi mitään, ja toisen toiveita tulee kunnioittaa. Kukaan fiksu ihminen ei halua tehdä tuoreelle äidille tilanteesta raskaampaa, vaikka itse olisikin erilainen luonteeltaan.
Mutta sitten tullaankin siihen kysymykseen, että miksi sellaisia ihmissuhteita ylläpitäisi, jotka ovat vain pakkopullaa. Olen itsekin introvertti, mutta ne harvat jotka ovat läheisiä minulle, tuovat kyllä energiaa. Mm sisarukseni, vanhempani ja muutama ystävä.
Enkä tällä sano, että ketään pitäisi välttämättä kotiinsa tahtoa pian synnytyksen jälkeen vaan ihan sitä, että miksi ihmiset haaskaavat aikaansa ja resursseja sellaisiin ihmissuhteisiin, joista ei ole iloa. Kutsuu käymään niitä, joista on iloa ja heivaa loput satunnaisiksi tutuiksi, joihin voi pitää yhteyksiä somessa ja joskus nähdä ohimennen.
En minäkään ihan ymmärrä miksi sukulaisten vierailut olisivat niin pahasta tai kuinka kaukaisista sukulaisista nyt on puhe. Jos vanhempien sisarukset vaikka kyseessä, niin yleensä siskojen ja veljien kanssa joko ollaan läheisiä tai sitten ei juuri toisten elämät kiinnosta (jolloin ei varmaan myöskään tupata kylään väkisin??).
Tietty jos on kovin epävarma olo sen vauvan kanssa, voi vierailu ahdistaa, mutta yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että lapsi syntyy sukuun ja on osa isompaa perhettä kuin vain se ydinperhe. Ja on ihan mukavaa, että ollaan kiinnostuneita ja innostuneita puolin jos toisinkin.
Kyllä on. Ilkeät ja paskapäisetkin isovanhemmat tunkee kylään. On vähän eri asia ottaa kylään lämpimät ja rakastava kuin ilkeät ja arvostelevat isovanhemmat. Ne ketkä tässä hehkutti että ihanaa olla rakkaidensa ympäröimänä, eivät tajua että kaikilla ei ole asiat noin.
Ap:n stressi ja haluttomuus vieraisiin voi juurikin johtua siitä isovanhempien ”laadusta”. Mukavat minäkin ottaisin kylään, mutta ilkeiden tuloa lykkää viimeiseen asti...