Lue keskustelun säännöt.
Vastasyntynyt vauva ja sukulaisten vierailut
26.05.2019 |
Meille syntyi viikko sitten vauva, esikoisemme. Olemme onnesta soikeina, mutta myös tosi väsyneitä kaiken uuden edessä. Imetys vaatii opettelua, on valvomista jne. Lisäksi olen itse ollut aika heikossa kunnossa fyysisesti synnytyksen jälkeen ja tarvitsen paranemis- ja palautumisaikaa. Ja lisäksi haluaisimme olla mieheni kanssa kaikessa rauhassa "omassa pesämme" ensimmäiset viikot, tutustua vauvaan rauhassa opetellen uutta arkea.
Meidän molempien vanhemmat kävivät synnytyslaitoksella katsomassa vauvaa, mikä oli todella mukavaa. Nyt kuitenkin ahdistaa, kun niin monet sukulaiset ja myös ystävät ovat tuppautumassa heti kylään. Olen ystävällisesti yrittänyt sanoa, että tervetuloa sitten, kun ollaan vähän palauduttu synnytyksestä, mutta ei tunnu menevän perille.. En vaan jaksaisi ottaa vieraita vastaan juuri nyt, vaikka normaalisti se onkin mukavaa, kun käyvät. Lisäksi en haluaisi, kun vauva on vielä niin pieni, kaikkia mahdollisia bakteerikantoja vieraiden mukana meille.
Miten olette itse toimineet vastaavassa tilanteessa? Milloin olette jaksaneet ottaa vieraita vastaan? Miten olette torjuneet vierailut kohteliaasti vai onko pitänyt sanoa tiukastikin, että nyt ette kyllä tule?
Kommentit (186)
Meillä anoppi suuttui kun ei samana päivänä päässyt katsomaan esikoista kun kotiuduttiin sairaalasta. Siis suuttui ihan kunnolla, piti mykkäkouluakin. Muut sukulaiset malttoivat odottaa että heidät pyydettiin vauvaa katsomaan. Isovanhemmat ja mun ja miehen sisarukset pyydettiin tyyliin kun vauva oli reilun viikon ikäinen. Ei olisi ollut siis kauhea odotus anopillakaan.
Kesällä olisi toinen vauva meille syntymässä. Joudutaan menemään mun kotipaikkakunnalla synnyttämään ja olen omille vanhemmilleni sanonut, että jos jaksan niin saavat tulla nopsaa sairaalassa vauvaa katsomassa. Sekä mies että minä ei haluta vaikeita appivanhempia sairaalaan. Tästä tietysti suuttuivat jo verisesti. No eipä anoppi ole esikoistakaan halunnut kahteen vuoteen nähdä, että en sitten tiedä mikä velvollisuus hänet olisi sairaalaan ottaa uutta vauvaa katsomaan. Taustalla on muutakin isompaa kärhämää heidän kanssaan.
Minusta jokainen perhe saa päättää itse milloin ja missä ovat valmiita sukulaisia ja kavereita ottamaan vastaan. Muiden pitäisi tätä pystyä kunnioittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi lapsistamme syntyi keskosen kokoisena ja lääkäri sanoi, että täytyy välttää kaikkia tartuntoja ja sairaita ihmisiä ei pidä päästää lähelle. Yksi sukulaisnainen änki kuitenkin väkisin meille flunssaisena, vaikka kielsin tulemasta. Ymmärrän ap:tä, toiset vaan ei kunnioita ja usko, vaikka mitä sanoisi.
Mikä esti olemaan avaamatta ovea? 84
Meillä kävi niin että sukua ja tovereita pölähti heti synnärille kutsumatta. Olin ehtinyt tutustua vauvaan vasta muutaman tunnin. Alkoivat räpsimään kuvia ja julkaisivat somessa kysymättä lupaa. Saatiin kuulla asiasta kotiuduttuamme kun toiset intoili facebookin paristasadasta tykkäyksestä jotka vauvamme kuvasta oli tullut. En itse ole facebookissa enkä halua someen kuvia lapsestamme. Pyydetty sittemmin poistamaan otokset jotka nettiin kysymättä julkaistu. Eka kuukausi oli innokasta kävijää liiaksikin kun kaikki halusi nähdä pienokaisen ensimmäisten joukossa vaikka voimia extra sosialisointiin raskaan ja kivuliaan synnytyksen jälkeen ei itsellä ollut kun komplikaatioiden takia letkuissakin tuli oltua viikon päivät. Vasta seuraavien lasten kohdalla saatiin hoidettua niin että synnärivierailut kiellettiin jo ennen synnytystä ja ensimmäisenä kuukautena vain lähisukulaisten vierailuja, loput näkivät pienokaisemme ensi kertaa kasteen yhteydessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei äiti, anoppi tai kumpikaan ukki ole ikinä auttanut mitenkään, siis koskaan, mutta naapurissa näen mitä apu tarkoittaa, kummatkin isovanhemmat auttaa minta kertaa viikossa. Siellä apu on mm tätä:
- isovanhemmat leikkaa nurmikon/kolaa
-isovanhemmat imuroi/siivoaa
- isovanhemmat kuskaa harrastuksiin
- isovanhemmat tuo polttopuita/marjoja/miuta tavaraa
-isovanhemmat tulee hoitamaan jos sairastellaan
-isovanhemmat hoitaa jotta vanhemmat saa parisuhdeaikaa.
- mummot järkkää synttärit ja ristiäisetTuo on paljon apua mutta kyllä toivoisin itsekin saavani apua edes joskus. ”Parasta” oli että kun menin synnyttämään junioria, meillä kummatkaan isovanhemmat (eläkkeellä) ei suostuneet hoitamaan synnytyksen ajan vaikka olisin maksanut 100e. No nämä NAAPURIN isovanhemmat auttoivat poikkeustilanteessa minua ja hoitivat, ottivat vain 50e vaikka tarjosin satkua.
Oli kyllä silmiä avaavaa miten vieraat naapurin sukulaiset välittivät minusta enemmän kuin omat sukulaiset, siis omat vanhempani ja appivanhempani jotka kieltäytyi auttamasta. Mutta niin se menee, joillain on rakkautta ja auttamistahtoa ja toisilla sitä ei ole tippaakaan.
Kyllä välillä harmittaa aivan vietävästi että lapsillamme on umpisurkeat paskat isovanhemmat, eivät pidä yhteyttä eivätkä välitä.
Valtaosa ihmisistä lähinnä ahdistuisi tuollaisesta määrästä apua ja yhdessäoloa. Täälläkin monesti valitetaan jo sitä, että mummo haluaa tuoda lapsenlapsen juhliin tarjottavia.
Kultainen keskitie olisi paras. Ei ne täysin välipitämättömätkään mukavalta tunnu, omakin isä on sellainen. Mutta parempi sekin kuin jatkuva tuppaaminen kaikkeen.
Mä kanssa kyllä mietin tuota lukiessa, että mielestäni on asioita, jotka ovat vanhempien "tonttia" ellei ole joku poikkeustilanne, esim. vanhemmat todella sairaina. Yksi on tuo syntymäpäiväjuhlien järjestäminen. Voi miettiä siitäkin näkökulmasta, että miltä itsestä tuntuisi, jos omat vanhemmat eivät ikinä olisi järjestäneet syntymäpäiväjuhlia itselle? Kyllä se on niin, että lapsi tarvitsee aivan erityisesti vanhemman rakkautta, hyväksyntää ja läsnäoloa. Isovanhemmalta vastaavat ovat sitä ihanaa ekstraa, jonka ensisijainen tarkoitus on kuitenkin olla hyvä tuki vanhemman ja lapsen suhteelle - eikä korvike. Ja toki on niinkin, että joillain varmasti toimii tuollainen osallistuminen ja kaikilla on hyvä olla, mutta mietin kyllä miltä niistä lapsista tuntuu, jos vanhemmat lähes jakavat huoltajuuden isovanhempien kanssa. Kuitenkin erityisesti päivähoidossa/koulussa kulkevat lapset janoavat vanhempien läsnäoloa ja kiinnostusta asioihinsa.
Mutta kyllä se varmasti sattuu, jos isovanhemmat eivät välitä lainkaan. Siis ettei tavallaan omat vanhemmat ja appivanhemmat näe lapsenlapsiaan "rakastavasi". Ja tuskinpa tuokaan perhe väkisin vastaanottaa noin paljon apua, eli varmaan sopii heille sitten. Kuten sanoit, kultainen keskitie lienee kuitenkin paras.
Miten ihmeessä tässä keskustelussa ei juuri kellään ole normaaleja vanhempia tai sukulaisia? En ole tosi elämässä kuullutkaan noin hirveistä ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tässä keskustelussa ei juuri kellään ole normaaleja vanhempia tai sukulaisia? En ole tosi elämässä kuullutkaan noin hirveistä ihmisistä.
No ei kai se normaalius herätä keskustelemaan. Jos kokee isovanhemmat "vaikeiksi" niin niistä on suurempi tarve puhua kuin "helpoista" isovanhemmista. Ja voisin kuvitella, ettei näistä asioista ole niin helppoa puhua kaverille, vaan helpompaa avautua anonyymisti nettipalstalla - niin kuin monessa muussakin asiassa.
Meillä kyllä on ihan normaalit vanhemmat ja sukulaiset, mutta tavallaan ei ole mitään lisättävää keskusteluun, kun en ole kokenut sellaista ongelmaa, etteivät ymmärtäisi selvää suomen kieltä.
Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuota että sukulaiset on automaattisesti jotenkin tärkeämpiä tai läheisempiä kuin ystävät. Millaisia ystävyyssuhteita teillä on, jos he eivät ole lähimpiänne?
Minulle oli itsestäänselvää, että ystäväni tulevat katsomaan vauvaa sitten kun sukulaisemmekin. Sairaalassakin kävi appivanhempien lisäksi yksi ystäväpariskunta. Haluamme, että ystävämme ovat läheisesti tekemisissä lapsemme kanssa eikä tulisi mieleenkään arvottaa heitä jotenkin vähäpätöisemmiksi kuin sukulaisiamme.
Edellä mainitusta syystä olin kyllä surullinen, kun eräs ystävistäni halusi vauvan synnyttyä "pesimisajan" ilman ystäviään. Hän ei ole sukulaistensa kanssa erityisen läheinen, mutta kai hän oli oppinut, että isovanhemmat "kuuluu" vastaanottaa heti ja ystäville voi sanoa, että odottakaa x vkoa. Olen ollut hänelle aina suurempi apu ja tuki kuin vanhempansa, mutta niin vain jäin siihen toissijaiseen porukkaan, kun emme ole samaa verta. Suretti tosi paljon, kun hän oli ilman muuta ensimmäisiä, joka sai nähdä oman vauvani. En tietenkään surustani hänelle maininnut. Jokainen saa pitää juuri sellaisen pesimisajan kuin haluaa mutta tuota ihmisten arvottamista ihmettelen. Kyllä koen edelleen, että ehken sitten ollutkaan niin tärkeä hänelle kuin luulin, kannattanee siis miettiä antamaansa signaalia.
Suorastaan pöyristyttävää on tuo isovanhempien arvottaminen, että äidin vanhemmat on isän vanhempia tärkeämpiä. Miettikääpä sitten kun omat poikanne saavat lapsia, että tuntuisiko mukavalta olla "ne kakkosisovanhemmat". Ja että äidin äiti pääsisi katsomaan heti lapsenlastaan mutta itse joutuisit odottamaan. Lapsi on yhtälailla isän kuin äidin.
Tosi vanhanaikaista puhetta kaiken kaikkiaan naisen ja miehen / isän ja äidin rooleista tässä keskustelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös hyödyntää noita vierailuja, voit vaikka pyytää, että saatte yhdessä miehen kanssa ottaa päiväunet ja mummo tulee siksi aikaa hoitamaan vauvaa, sun ei todellakaan tarvitse vieraita viihdyttää synnytyksen jälkeen tai muutenkaan vauva-aikana.
Toimii ehkä sun suvussa. Meillä pitää hyysätä ja passata ja palvella, isovanhemmat ei hetkeäkään leiki (saati hoida) joten mitään apua turha odottaa. Jos menisi päikkäreille saisi huudot siitä mitrn laiska on!
Oma äitini toimisi juuri samoin, tai hän loukkaantui jo siitä kun en ollut siivonnut hänen tulonsa takia, mutta lapsen kummitäti on ollut rento ja paljon avuksi, tuskin koko suku ja ystäväpiiri on täynnä näitä omaa napaansa tuojottavia yksilöllistä, jos on niin asialle kannattaa tehdä jotain...
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuota että sukulaiset on automaattisesti jotenkin tärkeämpiä tai läheisempiä kuin ystävät. Millaisia ystävyyssuhteita teillä on, jos he eivät ole lähimpiänne?
Minulle oli itsestäänselvää, että ystäväni tulevat katsomaan vauvaa sitten kun sukulaisemmekin. Sairaalassakin kävi appivanhempien lisäksi yksi ystäväpariskunta. Haluamme, että ystävämme ovat läheisesti tekemisissä lapsemme kanssa eikä tulisi mieleenkään arvottaa heitä jotenkin vähäpätöisemmiksi kuin sukulaisiamme.
Edellä mainitusta syystä olin kyllä surullinen, kun eräs ystävistäni halusi vauvan synnyttyä "pesimisajan" ilman ystäviään. Hän ei ole sukulaistensa kanssa erityisen läheinen, mutta kai hän oli oppinut, että isovanhemmat "kuuluu" vastaanottaa heti ja ystäville voi sanoa, että odottakaa x vkoa. Olen ollut hänelle aina suurempi apu ja tuki kuin vanhempansa, mutta niin vain jäin siihen toissijaiseen porukkaan, kun emme ole samaa verta. Suretti tosi paljon, kun hän oli ilman muuta ensimmäisiä, joka sai nähdä oman vauvani. En tietenkään surustani hänelle maininnut. Jokainen saa pitää juuri sellaisen pesimisajan kuin haluaa mutta tuota ihmisten arvottamista ihmettelen. Kyllä koen edelleen, että ehken sitten ollutkaan niin tärkeä hänelle kuin luulin, kannattanee siis miettiä antamaansa signaalia.
Suorastaan pöyristyttävää on tuo isovanhempien arvottaminen, että äidin vanhemmat on isän vanhempia tärkeämpiä. Miettikääpä sitten kun omat poikanne saavat lapsia, että tuntuisiko mukavalta olla "ne kakkosisovanhemmat". Ja että äidin äiti pääsisi katsomaan heti lapsenlastaan mutta itse joutuisit odottamaan. Lapsi on yhtälailla isän kuin äidin.
Tosi vanhanaikaista puhetta kaiken kaikkiaan naisen ja miehen / isän ja äidin rooleista tässä keskustelussa.
No ei kai siitä tulisi yhtään mitään, jos laittaisi kaikki läheiset aivan samalle viivalle ja tuolla logiikalla olisi sitten aivan kamalaa jos kutsuisin vaikka Annelin 4 päivää aiemmin kuin Irmelin. En ymmärrä miten jotkut jaksaa näin paljon miettiä ja vertailla omaa asemaansa muihin verrattuna. Eikö sitä voi vaan ajatella, että isovanhemmat kutsutaan ensimmäisten joukossa, koska yleensä lapsenlapsen syntymän ajatellaan myös olevan merkittävä tapahtuma ihmisen elämässä (siis ainakin vs ystävän lapsen syntymä).
Ja oli vanhanaikaista tai ei, niin on ihan biologinen fakta, että nainen on synnytyksen jälkeen henkisesti ja fyysisesti sekaisin. Kipeänä ja mieli maassa on kellä tahansa oikeus pyytää vierelleen itselleen läheinen ihminen ja pitää muut etäämmällä hetken.
Meillä ensimmäinen vieras oli yksi tuppautuva miehen puolen kaukainen sukulainen, ei vaan ollut voimia sanoa ei. Seuraava oli paras ystäväni ja isovanhemmat sitten parin viikon päästä. Eli en kuulu näihin parjaamiisi ihmisiin, mutta ymmärrän kyllä täysin että monelle naiselle synnytyksen jälkeen paras tuki on oma äiti ja ei siihen kenelläkään pitäisi olla nokan koputtamista. Naisen äiti on myös se, johon tuore äiti helpommin tukeutuu vauva-aikanakin, ja se nyt vaan on luonnollista ja itselläkin pelkkien poikien äitinä hyväksyttävä.
Ehkä kannattaa nauttia niistä omista lapsistaan, niin ei tarvitse sitten mummona itkeä, kun miniä ei ota mukaan synnytyssairaalaan suurin piirtein. Kun ei sitä vauva-aikaa voi uusiksi ottaa lapsenlapsilla - elämän kylmiä totuuksia, jotka on hyvä ymmärtää silloin kun omat lapset ovat pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuota että sukulaiset on automaattisesti jotenkin tärkeämpiä tai läheisempiä kuin ystävät. Millaisia ystävyyssuhteita teillä on, jos he eivät ole lähimpiänne?
Minulle oli itsestäänselvää, että ystäväni tulevat katsomaan vauvaa sitten kun sukulaisemmekin. Sairaalassakin kävi appivanhempien lisäksi yksi ystäväpariskunta. Haluamme, että ystävämme ovat läheisesti tekemisissä lapsemme kanssa eikä tulisi mieleenkään arvottaa heitä jotenkin vähäpätöisemmiksi kuin sukulaisiamme.
Edellä mainitusta syystä olin kyllä surullinen, kun eräs ystävistäni halusi vauvan synnyttyä "pesimisajan" ilman ystäviään. Hän ei ole sukulaistensa kanssa erityisen läheinen, mutta kai hän oli oppinut, että isovanhemmat "kuuluu" vastaanottaa heti ja ystäville voi sanoa, että odottakaa x vkoa. Olen ollut hänelle aina suurempi apu ja tuki kuin vanhempansa, mutta niin vain jäin siihen toissijaiseen porukkaan, kun emme ole samaa verta. Suretti tosi paljon, kun hän oli ilman muuta ensimmäisiä, joka sai nähdä oman vauvani. En tietenkään surustani hänelle maininnut. Jokainen saa pitää juuri sellaisen pesimisajan kuin haluaa mutta tuota ihmisten arvottamista ihmettelen. Kyllä koen edelleen, että ehken sitten ollutkaan niin tärkeä hänelle kuin luulin, kannattanee siis miettiä antamaansa signaalia.
Suorastaan pöyristyttävää on tuo isovanhempien arvottaminen, että äidin vanhemmat on isän vanhempia tärkeämpiä. Miettikääpä sitten kun omat poikanne saavat lapsia, että tuntuisiko mukavalta olla "ne kakkosisovanhemmat". Ja että äidin äiti pääsisi katsomaan heti lapsenlastaan mutta itse joutuisit odottamaan. Lapsi on yhtälailla isän kuin äidin.
Tosi vanhanaikaista puhetta kaiken kaikkiaan naisen ja miehen / isän ja äidin rooleista tässä keskustelussa.
No ei kai siitä tulisi yhtään mitään, jos laittaisi kaikki läheiset aivan samalle viivalle ja tuolla logiikalla olisi sitten aivan kamalaa jos kutsuisin vaikka Annelin 4 päivää aiemmin kuin Irmelin. En ymmärrä miten jotkut jaksaa näin paljon miettiä ja vertailla omaa asemaansa muihin verrattuna. Eikö sitä voi vaan ajatella, että isovanhemmat kutsutaan ensimmäisten joukossa, koska yleensä lapsenlapsen syntymän ajatellaan myös olevan merkittävä tapahtuma ihmisen elämässä (siis ainakin vs ystävän lapsen syntymä).
Ja oli vanhanaikaista tai ei, niin on ihan biologinen fakta, että nainen on synnytyksen jälkeen henkisesti ja fyysisesti sekaisin. Kipeänä ja mieli maassa on kellä tahansa oikeus pyytää vierelleen itselleen läheinen ihminen ja pitää muut etäämmällä hetken.
Meillä ensimmäinen vieras oli yksi tuppautuva miehen puolen kaukainen sukulainen, ei vaan ollut voimia sanoa ei. Seuraava oli paras ystäväni ja isovanhemmat sitten parin viikon päästä. Eli en kuulu näihin parjaamiisi ihmisiin, mutta ymmärrän kyllä täysin että monelle naiselle synnytyksen jälkeen paras tuki on oma äiti ja ei siihen kenelläkään pitäisi olla nokan koputtamista. Naisen äiti on myös se, johon tuore äiti helpommin tukeutuu vauva-aikanakin, ja se nyt vaan on luonnollista ja itselläkin pelkkien poikien äitinä hyväksyttävä.
Ehkä kannattaa nauttia niistä omista lapsistaan, niin ei tarvitse sitten mummona itkeä, kun miniä ei ota mukaan synnytyssairaalaan suurin piirtein. Kun ei sitä vauva-aikaa voi uusiksi ottaa lapsenlapsilla - elämän kylmiä totuuksia, jotka on hyvä ymmärtää silloin kun omat lapset ovat pieniä.
Enpä kyllä yleistäisi, että oma äiti on naiselle se läheisin. Monelle hän on juuri se pahin kaikista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuota että sukulaiset on automaattisesti jotenkin tärkeämpiä tai läheisempiä kuin ystävät. Millaisia ystävyyssuhteita teillä on, jos he eivät ole lähimpiänne?
Minulle oli itsestäänselvää, että ystäväni tulevat katsomaan vauvaa sitten kun sukulaisemmekin. Sairaalassakin kävi appivanhempien lisäksi yksi ystäväpariskunta. Haluamme, että ystävämme ovat läheisesti tekemisissä lapsemme kanssa eikä tulisi mieleenkään arvottaa heitä jotenkin vähäpätöisemmiksi kuin sukulaisiamme.
Edellä mainitusta syystä olin kyllä surullinen, kun eräs ystävistäni halusi vauvan synnyttyä "pesimisajan" ilman ystäviään. Hän ei ole sukulaistensa kanssa erityisen läheinen, mutta kai hän oli oppinut, että isovanhemmat "kuuluu" vastaanottaa heti ja ystäville voi sanoa, että odottakaa x vkoa. Olen ollut hänelle aina suurempi apu ja tuki kuin vanhempansa, mutta niin vain jäin siihen toissijaiseen porukkaan, kun emme ole samaa verta. Suretti tosi paljon, kun hän oli ilman muuta ensimmäisiä, joka sai nähdä oman vauvani. En tietenkään surustani hänelle maininnut. Jokainen saa pitää juuri sellaisen pesimisajan kuin haluaa mutta tuota ihmisten arvottamista ihmettelen. Kyllä koen edelleen, että ehken sitten ollutkaan niin tärkeä hänelle kuin luulin, kannattanee siis miettiä antamaansa signaalia.
Suorastaan pöyristyttävää on tuo isovanhempien arvottaminen, että äidin vanhemmat on isän vanhempia tärkeämpiä. Miettikääpä sitten kun omat poikanne saavat lapsia, että tuntuisiko mukavalta olla "ne kakkosisovanhemmat". Ja että äidin äiti pääsisi katsomaan heti lapsenlastaan mutta itse joutuisit odottamaan. Lapsi on yhtälailla isän kuin äidin.
Tosi vanhanaikaista puhetta kaiken kaikkiaan naisen ja miehen / isän ja äidin rooleista tässä keskustelussa.
No ei kai siitä tulisi yhtään mitään, jos laittaisi kaikki läheiset aivan samalle viivalle ja tuolla logiikalla olisi sitten aivan kamalaa jos kutsuisin vaikka Annelin 4 päivää aiemmin kuin Irmelin. En ymmärrä miten jotkut jaksaa näin paljon miettiä ja vertailla omaa asemaansa muihin verrattuna. Eikö sitä voi vaan ajatella, että isovanhemmat kutsutaan ensimmäisten joukossa, koska yleensä lapsenlapsen syntymän ajatellaan myös olevan merkittävä tapahtuma ihmisen elämässä (siis ainakin vs ystävän lapsen syntymä).
Ja oli vanhanaikaista tai ei, niin on ihan biologinen fakta, että nainen on synnytyksen jälkeen henkisesti ja fyysisesti sekaisin. Kipeänä ja mieli maassa on kellä tahansa oikeus pyytää vierelleen itselleen läheinen ihminen ja pitää muut etäämmällä hetken.
Meillä ensimmäinen vieras oli yksi tuppautuva miehen puolen kaukainen sukulainen, ei vaan ollut voimia sanoa ei. Seuraava oli paras ystäväni ja isovanhemmat sitten parin viikon päästä. Eli en kuulu näihin parjaamiisi ihmisiin, mutta ymmärrän kyllä täysin että monelle naiselle synnytyksen jälkeen paras tuki on oma äiti ja ei siihen kenelläkään pitäisi olla nokan koputtamista. Naisen äiti on myös se, johon tuore äiti helpommin tukeutuu vauva-aikanakin, ja se nyt vaan on luonnollista ja itselläkin pelkkien poikien äitinä hyväksyttävä.
Ehkä kannattaa nauttia niistä omista lapsistaan, niin ei tarvitse sitten mummona itkeä, kun miniä ei ota mukaan synnytyssairaalaan suurin piirtein. Kun ei sitä vauva-aikaa voi uusiksi ottaa lapsenlapsilla - elämän kylmiä totuuksia, jotka on hyvä ymmärtää silloin kun omat lapset ovat pieniä.
Enpä kyllä yleistäisi, että oma äiti on naiselle se läheisin. Monelle hän on juuri se pahin kaikista.
Kirjoitin "monelle naiselle synnytyksen jälkeen oma äiti on paras tuki" - en "jokaiselle naiselle oma äiti on kaikkein läheisin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vierailuja kyllä jaksakaan. Ja ihmettelen ketkä ovat niin typeriä, että ovat tuppautumassakaan.
Osaatko tehdä mitään ilman apuja ja omaa vastuuta ylipäätään mistään ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä miehen vanhemmat asuvat lähellä joten pääsivät katsomaan vauvaa heti kun tultiin kotiin. Tosiaan luulin, että sitten tajuavat antaa tilaa, mutta ei, joka päivä piti tulla "auttamaan" vaikka kiellettiin. Sitten kun minun sukulaiset viikkojen kuluttua olivat tulossa käymään viikonlopuksi, nii yrittivät silloinkin tulla meille "kiva nähdä sisaruksiasi, kun ei olla aiemmin nähty". Vasta kun aloin itkemään ja sanoin, että haluan rauhassa keskustella sukulaisteni kanssa, tajusivat pitää 2 päivän tauon kyläilyssä. Ja toki aina kun lähdemme kotiseudulleni (max. viikonloppu/kk) kyläilemään saan valitukset miten Vauvan kanssa ei saa kulkea autolla ja mummo ja pappa kuolee ikävään. Jännä, että oma sukuni selviää hengissä paljon vähemmillä tapaamisilla.
Ethän sä voi sanoa muuta kuin, että nyt ei sovi. Joillekin pitää sanoa tiukemmin. Yleensä niille jotka kuvittelee olevansa avuksi (Esim. Tuomalla ruokaa).
Meillä kävi isovanhemmat pikaisesti synnärillä ja ekat vieraat pääsi kotiin kun vauva oli 2kk vanha. Tämä sen vuoksi, että itse repesin synnytyksessä pahasti ja vauva oli tissillä koko ajan. Ei kiinnostanut kestitä ketään kyljellä tissit paljaana. Ekat vieraatkin oli sen verran läheisiä, että ne tissit kehtasi vetästä tiskiin tosta noin vain (Itelle tämä on todella kiusallista vaikka luonnollinen asia kyseessä). Loput näki lapsen sitten ristiäisissä. Lapsi oli silloin 2,5kk.
Vierailija kirjoitti:
Ethän sä voi sanoa muuta kuin, että nyt ei sovi. Joillekin pitää sanoa tiukemmin. Yleensä niille jotka kuvittelee olevansa avuksi (Esim. Tuomalla ruokaa).
Meillä kävi isovanhemmat pikaisesti synnärillä ja ekat vieraat pääsi kotiin kun vauva oli 2kk vanha. Tämä sen vuoksi, että itse repesin synnytyksessä pahasti ja vauva oli tissillä koko ajan. Ei kiinnostanut kestitä ketään kyljellä tissit paljaana. Ekat vieraatkin oli sen verran läheisiä, että ne tissit kehtasi vetästä tiskiin tosta noin vain (Itelle tämä on todella kiusallista vaikka luonnollinen asia kyseessä). Loput näki lapsen sitten ristiäisissä. Lapsi oli silloin 2,5kk.
Joku "avulias" heti alapeukuttamassa ;D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuota että sukulaiset on automaattisesti jotenkin tärkeämpiä tai läheisempiä kuin ystävät. Millaisia ystävyyssuhteita teillä on, jos he eivät ole lähimpiänne?
Minulle oli itsestäänselvää, että ystäväni tulevat katsomaan vauvaa sitten kun sukulaisemmekin. Sairaalassakin kävi appivanhempien lisäksi yksi ystäväpariskunta. Haluamme, että ystävämme ovat läheisesti tekemisissä lapsemme kanssa eikä tulisi mieleenkään arvottaa heitä jotenkin vähäpätöisemmiksi kuin sukulaisiamme.
Edellä mainitusta syystä olin kyllä surullinen, kun eräs ystävistäni halusi vauvan synnyttyä "pesimisajan" ilman ystäviään. Hän ei ole sukulaistensa kanssa erityisen läheinen, mutta kai hän oli oppinut, että isovanhemmat "kuuluu" vastaanottaa heti ja ystäville voi sanoa, että odottakaa x vkoa. Olen ollut hänelle aina suurempi apu ja tuki kuin vanhempansa, mutta niin vain jäin siihen toissijaiseen porukkaan, kun emme ole samaa verta. Suretti tosi paljon, kun hän oli ilman muuta ensimmäisiä, joka sai nähdä oman vauvani. En tietenkään surustani hänelle maininnut. Jokainen saa pitää juuri sellaisen pesimisajan kuin haluaa mutta tuota ihmisten arvottamista ihmettelen. Kyllä koen edelleen, että ehken sitten ollutkaan niin tärkeä hänelle kuin luulin, kannattanee siis miettiä antamaansa signaalia.
Suorastaan pöyristyttävää on tuo isovanhempien arvottaminen, että äidin vanhemmat on isän vanhempia tärkeämpiä. Miettikääpä sitten kun omat poikanne saavat lapsia, että tuntuisiko mukavalta olla "ne kakkosisovanhemmat". Ja että äidin äiti pääsisi katsomaan heti lapsenlastaan mutta itse joutuisit odottamaan. Lapsi on yhtälailla isän kuin äidin.
Tosi vanhanaikaista puhetta kaiken kaikkiaan naisen ja miehen / isän ja äidin rooleista tässä keskustelussa.
No ei kai siitä tulisi yhtään mitään, jos laittaisi kaikki läheiset aivan samalle viivalle ja tuolla logiikalla olisi sitten aivan kamalaa jos kutsuisin vaikka Annelin 4 päivää aiemmin kuin Irmelin. En ymmärrä miten jotkut jaksaa näin paljon miettiä ja vertailla omaa asemaansa muihin verrattuna. Eikö sitä voi vaan ajatella, että isovanhemmat kutsutaan ensimmäisten joukossa, koska yleensä lapsenlapsen syntymän ajatellaan myös olevan merkittävä tapahtuma ihmisen elämässä (siis ainakin vs ystävän lapsen syntymä).
Ja oli vanhanaikaista tai ei, niin on ihan biologinen fakta, että nainen on synnytyksen jälkeen henkisesti ja fyysisesti sekaisin. Kipeänä ja mieli maassa on kellä tahansa oikeus pyytää vierelleen itselleen läheinen ihminen ja pitää muut etäämmällä hetken.
Meillä ensimmäinen vieras oli yksi tuppautuva miehen puolen kaukainen sukulainen, ei vaan ollut voimia sanoa ei. Seuraava oli paras ystäväni ja isovanhemmat sitten parin viikon päästä. Eli en kuulu näihin parjaamiisi ihmisiin, mutta ymmärrän kyllä täysin että monelle naiselle synnytyksen jälkeen paras tuki on oma äiti ja ei siihen kenelläkään pitäisi olla nokan koputtamista. Naisen äiti on myös se, johon tuore äiti helpommin tukeutuu vauva-aikanakin, ja se nyt vaan on luonnollista ja itselläkin pelkkien poikien äitinä hyväksyttävä.
Ehkä kannattaa nauttia niistä omista lapsistaan, niin ei tarvitse sitten mummona itkeä, kun miniä ei ota mukaan synnytyssairaalaan suurin piirtein. Kun ei sitä vauva-aikaa voi uusiksi ottaa lapsenlapsilla - elämän kylmiä totuuksia, jotka on hyvä ymmärtää silloin kun omat lapset ovat pieniä.
Enpä kyllä yleistäisi, että oma äiti on naiselle se läheisin. Monelle hän on juuri se pahin kaikista.
Niin, oma äiti ei ole monelle lainkaan voimavara vaan suuri rasite. Mun äiti on aina ollut paska äiti ja aikuisena tuottanut järjettömästi mielipahaa loukkauksin ja arvosteluin ja päin naamaa v*ttuilullaan. Aina menee viikko itkiessä kun äiti soittaa tai käy. Lapsuis oli kamalaa ja näköjään paskahirviö pilasi aikuisuudenkin.
Äitini on haukkunut minut, mieheni, rakennetun talomme, työpaikkamme, lapsemmekin ovat ”vammaisen näköisiä”, aina on joka ikksestä asiasta joku loukkaus tai moite sanottavana. :(
Ne jotka valittaa tuppautuvista isovanhemmista eivät yhtään tajua, miten kurjaa on päinvastainen tilanne eli täysi välinpitämättömyys. Mun omat vanhempani eivät ole nähneet kolmea lastamme KOSKAAN eivätkä taida tietää edes nimiä ja ikiä. Ei kiinnosta. Ei kiinnostanut käydä synnäreillä, ristiäisissä, synttäreillä, jouluna, arkena, pyhänä, koskaan. Niin ovat piittaamattomia ja välinpitämättömiä että elävät elämäänsä niinkuin heillä ei olis ollenkaan lapsia tai lastenlapsia. Viimeksi muistaakseni 12 vuotta sitten kuullut näistä jotain.
Ottaisin noin 1000 x mieluummin tuppautuvat ja tunkeilevat sukulaiset lun nämä joita ei kiinnosta p*skan vertaa. Tämä se vasta loukkaavaa on :(
Toki kultainen keskitie on paras mutta tuppautuvat vanhemmat sentään VÄLITTÄÄ teistä, ajatelkaa miten loukkaavaa olis jos eivät välitä lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka valittaa tuppautuvista isovanhemmista eivät yhtään tajua, miten kurjaa on päinvastainen tilanne eli täysi välinpitämättömyys. Mun omat vanhempani eivät ole nähneet kolmea lastamme KOSKAAN eivätkä taida tietää edes nimiä ja ikiä. Ei kiinnosta. Ei kiinnostanut käydä synnäreillä, ristiäisissä, synttäreillä, jouluna, arkena, pyhänä, koskaan. Niin ovat piittaamattomia ja välinpitämättömiä että elävät elämäänsä niinkuin heillä ei olis ollenkaan lapsia tai lastenlapsia. Viimeksi muistaakseni 12 vuotta sitten kuullut näistä jotain.
Ottaisin noin 1000 x mieluummin tuppautuvat ja tunkeilevat sukulaiset lun nämä joita ei kiinnosta p*skan vertaa. Tämä se vasta loukkaavaa on :(
Toki kultainen keskitie on paras mutta tuppautuvat vanhemmat sentään VÄLITTÄÄ teistä, ajatelkaa miten loukkaavaa olis jos eivät välitä lainkaan.
Meillä yksi isovanhempi ei ole tavannut ainoaa lastamme koskaan, ja lapsi on nyt jo 5-vuotias. Yksi isovanhempi (mummo) on alusta alkaen tuppautunut, tunkeutunut ja ollut ilkeä erityisesti minua kohtaan. Taaperoiästä lähtien jatkuvaa kilpailua lapsen rakkaudesta ja huomiosta, sanoo itseä "vahingossa" äidiksi lapsellemme jne. Sitten kun olen asettanut rajoja, niin on itkenyt kaikille läheisille, kuinka minä estän hänen ja lapsemme suhteen. Ihan ällöttää, aivan kuin heillä olisi joku "salasuhde" selkäni takana, jonka minä pilaan - siis mummon mielestä.
Kyllä huomattavasti helpompaa on ollut sen isovanhemman kanssa jota ei tavata. Ajattelen jopa lämpimästi häntä kohtaan vaikka ei kovin väleissä ollakaan. Kuitenkin lapsen elämän varrella tulee montaa sukulaista, ystäväperhettä, kaverin vanhempaa, lastenhoitajaa ja opettajaa, joskus valmentajaakin, jotka tykästyvät lapseen ja toimivat hänelle myös voimavarana. Kaikki ei ole kiinni isovanhemmista, vaan elämässä on paljon muitakin tärkeitä ihmisiä.
Ap:llahan on kuitenkin ihan ns. normaalit ongelmat, eikä tällaiset. Hänen vain pitää opetella olemaan vähän jämäkämpi sanoissaan, niin varmasti tulee olemaan kaikilla hyvät välit ja oma rauha säilyy samalla.
Ja jotkut tulevat auttamaan omasta tahdostaan, jotta pääsevät vauvan lähelle ja sitten myöhemmin saat kyliltä kuulla, että "Onpa mukava, että x jaksaa teitä päivittäin auttaa, kun sinä olet niin avuton." Ja itse olet ihan pihalla, koska et ole apua edes pyytänyt.