Lue keskustelun säännöt.
Vastasyntynyt vauva ja sukulaisten vierailut
26.05.2019 |
Meille syntyi viikko sitten vauva, esikoisemme. Olemme onnesta soikeina, mutta myös tosi väsyneitä kaiken uuden edessä. Imetys vaatii opettelua, on valvomista jne. Lisäksi olen itse ollut aika heikossa kunnossa fyysisesti synnytyksen jälkeen ja tarvitsen paranemis- ja palautumisaikaa. Ja lisäksi haluaisimme olla mieheni kanssa kaikessa rauhassa "omassa pesämme" ensimmäiset viikot, tutustua vauvaan rauhassa opetellen uutta arkea.
Meidän molempien vanhemmat kävivät synnytyslaitoksella katsomassa vauvaa, mikä oli todella mukavaa. Nyt kuitenkin ahdistaa, kun niin monet sukulaiset ja myös ystävät ovat tuppautumassa heti kylään. Olen ystävällisesti yrittänyt sanoa, että tervetuloa sitten, kun ollaan vähän palauduttu synnytyksestä, mutta ei tunnu menevän perille.. En vaan jaksaisi ottaa vieraita vastaan juuri nyt, vaikka normaalisti se onkin mukavaa, kun käyvät. Lisäksi en haluaisi, kun vauva on vielä niin pieni, kaikkia mahdollisia bakteerikantoja vieraiden mukana meille.
Miten olette itse toimineet vastaavassa tilanteessa? Milloin olette jaksaneet ottaa vieraita vastaan? Miten olette torjuneet vierailut kohteliaasti vai onko pitänyt sanoa tiukastikin, että nyt ette kyllä tule?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän ihmettelen tätä, että halutaan vain olla omissa oloissa. Eikös se juuri anna voimia, että ne omat aidosti läheiset ja rakkaat tulevat käymään?
Tietenkään ei mitään tarjoiluja sovi vauva perheessä odottaa eikä viipyä tuntitolkulla, ellei erityisesti kaivata apuja, mutta noin muuten. Vai onko ihmiset yleensäkin vain pakkopullaa monille?
Itse muistan, että vastasyntyneen kanssa makasin sohvalla vauva kainalossa ja oli kiva, kun ihasteltiin, kyseltiin ja sai olla omien rakkaiden kiinnostuksen kohteena. Eikä se rutiineja mitenkään häirinnyt. Kävin itse suihkussa, kun siskoni piteli vauvaa ja isä sai hetken lukea rauhassa lehtiä (noin esimerkkinä). Seuraavien lasten kohdalla on ollut kiva, että vanhemmalle lapselle on voinut antaa jakamatonta huomiota, kun joku on sylitellyt vauvaa.
Bakteerihomma on ainoa asia, miksi ymmärrän alun nihkeyden ottaa vastaan kävijöitä. Tai jos äiti oikeasti on todella heikossa kunnossa. Aika moni kuitenkin on kotiuduttuaan ihan hyvissä voimissa, väsynyt lähinnä ja hormoneista ehkä herkillä.
Aika monille introverteille muut ihmiset ON pakkopullaa silloin, kun itse on väsynyt. Introvertillä ihmisellä energiaa kuluu kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun taas extrovertit tuntuvat saavan siitä energiaa. Sille vaan ei voi mitään, ja toisen toiveita tulee kunnioittaa. Kukaan fiksu ihminen ei halua tehdä tuoreelle äidille tilanteesta raskaampaa, vaikka itse olisikin erilainen luonteeltaan.
Mutta sitten tullaankin siihen kysymykseen, että miksi sellaisia ihmissuhteita ylläpitäisi, jotka ovat vain pakkopullaa. Olen itsekin introvertti, mutta ne harvat jotka ovat läheisiä minulle, tuovat kyllä energiaa. Mm sisarukseni, vanhempani ja muutama ystävä.
Enkä tällä sano, että ketään pitäisi välttämättä kotiinsa tahtoa pian synnytyksen jälkeen vaan ihan sitä, että miksi ihmiset haaskaavat aikaansa ja resursseja sellaisiin ihmissuhteisiin, joista ei ole iloa. Kutsuu käymään niitä, joista on iloa ja heivaa loput satunnaisiksi tutuiksi, joihin voi pitää yhteyksiä somessa ja joskus nähdä ohimennen.
Kai se riippuu ihmisestä. Kun mä kaipaan omaa aikaa, myös oma rakas mies on pakkopullaa silloin. Silti miehestä (ja niistä ystävistä ja perheestä) on mulle paljon iloa, mutta ei silloin, kun tarve omalle rauhalle iskee. Tarve omalle rauhalle ja iloa tuottavat ihmiset eivät sulje toisiaan pois täysipäiväisesti, vaan ainoastaan silloin tällöin.
Niinno, aloituksesta ei nyt ilmene kuinka läheisiä nämä aloittajalle kylään haluavat ovat normaalisti. Olen itse vähän niillä linjoilla, että jos jonkun seurasta aidosti nauttii, ei kirjoita heistä tuohon sävyyn mitä aloittaja tekee ja haluaa jakaa elämänsä tärkeitä hetkiä ja asioita. Kyse onkin ehkä enemmän siitä, ettei aloittaja ylipäätään kaipaa näitä ihmisiä erityisemmin, nyt se vain vauvahuurussa korostuu. Tiedän hyvin senkin tunteen, esim miehen veli on minulle tällainen ihmissuhde, kun taas anoppi on yksi tärkeimpiä tukihenkilöitäni ja hänet haluan kylään ihan milloin vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli sama tilanne synnytyksen jälkeen enkä todellakaan olisi siinä tilanteessa jaksanut ketään muuta, kuin omaa Äitiäni auttamassa. Kävelemään en kunnolla pystynyt ja järkyttävät univelat. Silti en kehdannut sanoa suoraan mieheni sukulaisille ja omille kavereilleni, että nyt ei pysty. Yritin vihjailla ja mieheni myös, mutta ei vissiin haluttu tajuta, kun heti kotiuduttua tulivat kylään/jotkut yöksi. Tosi ristiriitaista, koska muussa tilanteessa olisi ollut aivan ihanaa saada vieraita ja ihanaa, että olivat kiinnostuneita näkemään vauvan, mutta tässä kohtaa olisi tarvinnut palautumis aikaa omissa oloissa.
Vierailija kirjoitti:
Kun siskoni sai vauvan, hän ilmoitti etukäteen, että kutsuu käymään, ei kannata soitella ja ängetä vauvaperheeseen. Siskontyttö on nyt 3v, ei ole koskaan häntä vielä nähty, vaikka välimatkaa on 50 km. Kun ei kutsuta, niin ei tupata. Sama juttu muuten muutaman kaverin kanssa eli on kunnioitettu heidän pesimistään, mutta sitten on pari vuotta myöhemmin saatu kuulla, että jätettiin ihan yksin.
Ainakin minä odotan, että kutsutaan. Jos kutsua ei tule, niin en näe sitä vauvaa enkä varmaan menetä mitään.
Sama juttu. Veljentyttöni on nyt 5 enkä ole nähnyt kuin ohimennen vanhemmillani, kun oon itse tehnyt lähtöä. Veljen vaimo ilmoitti lapsen syntyessä, että hän kutsuu sitten käymään ja jos veli kutsuu niin se ei päde, koska hän on se synnyttänyt. Ok, selvä homma, ehtiihän tuota nähdä myöhemminkin. Ei oo vieläkään kutsunut. Joulu- ja synttärilahjat kyllä muistaa pyytää ja lähetän yleensä jonkun karkkipussin. Mä yleensä lähden vanhemmiltani, jos he sattuvat kylään yhtä aikaa. He kyllä koettavat aina sanoa, että pitäähän se tädinkin nyt jäädä viettämään aikaa veljentyttönsä kanssa. Joo ei pidä. Ihan vieras lapsi mulle, voin sen aakkospussin lähettää, mutta en mä halua jotenkin erityisesti viettää aikaa täysin vieraan lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän ihmettelen tätä, että halutaan vain olla omissa oloissa. Eikös se juuri anna voimia, että ne omat aidosti läheiset ja rakkaat tulevat käymään?
Tietenkään ei mitään tarjoiluja sovi vauva perheessä odottaa eikä viipyä tuntitolkulla, ellei erityisesti kaivata apuja, mutta noin muuten. Vai onko ihmiset yleensäkin vain pakkopullaa monille?
Itse muistan, että vastasyntyneen kanssa makasin sohvalla vauva kainalossa ja oli kiva, kun ihasteltiin, kyseltiin ja sai olla omien rakkaiden kiinnostuksen kohteena. Eikä se rutiineja mitenkään häirinnyt. Kävin itse suihkussa, kun siskoni piteli vauvaa ja isä sai hetken lukea rauhassa lehtiä (noin esimerkkinä). Seuraavien lasten kohdalla on ollut kiva, että vanhemmalle lapselle on voinut antaa jakamatonta huomiota, kun joku on sylitellyt vauvaa.
Bakteerihomma on ainoa asia, miksi ymmärrän alun nihkeyden ottaa vastaan kävijöitä. Tai jos äiti oikeasti on todella heikossa kunnossa. Aika moni kuitenkin on kotiuduttuaan ihan hyvissä voimissa, väsynyt lähinnä ja hormoneista ehkä herkillä.
Aika monille introverteille muut ihmiset ON pakkopullaa silloin, kun itse on väsynyt. Introvertillä ihmisellä energiaa kuluu kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun taas extrovertit tuntuvat saavan siitä energiaa. Sille vaan ei voi mitään, ja toisen toiveita tulee kunnioittaa. Kukaan fiksu ihminen ei halua tehdä tuoreelle äidille tilanteesta raskaampaa, vaikka itse olisikin erilainen luonteeltaan.
Mutta sitten tullaankin siihen kysymykseen, että miksi sellaisia ihmissuhteita ylläpitäisi, jotka ovat vain pakkopullaa. Olen itsekin introvertti, mutta ne harvat jotka ovat läheisiä minulle, tuovat kyllä energiaa. Mm sisarukseni, vanhempani ja muutama ystävä.
Enkä tällä sano, että ketään pitäisi välttämättä kotiinsa tahtoa pian synnytyksen jälkeen vaan ihan sitä, että miksi ihmiset haaskaavat aikaansa ja resursseja sellaisiin ihmissuhteisiin, joista ei ole iloa. Kutsuu käymään niitä, joista on iloa ja heivaa loput satunnaisiksi tutuiksi, joihin voi pitää yhteyksiä somessa ja joskus nähdä ohimennen.
Kai se riippuu ihmisestä. Kun mä kaipaan omaa aikaa, myös oma rakas mies on pakkopullaa silloin. Silti miehestä (ja niistä ystävistä ja perheestä) on mulle paljon iloa, mutta ei silloin, kun tarve omalle rauhalle iskee. Tarve omalle rauhalle ja iloa tuottavat ihmiset eivät sulje toisiaan pois täysipäiväisesti, vaan ainoastaan silloin tällöin.
Niinno, aloituksesta ei nyt ilmene kuinka läheisiä nämä aloittajalle kylään haluavat ovat normaalisti. Olen itse vähän niillä linjoilla, että jos jonkun seurasta aidosti nauttii, ei kirjoita heistä tuohon sävyyn mitä aloittaja tekee ja haluaa jakaa elämänsä tärkeitä hetkiä ja asioita. Kyse onkin ehkä enemmän siitä, ettei aloittaja ylipäätään kaipaa näitä ihmisiä erityisemmin, nyt se vain vauvahuurussa korostuu. Tiedän hyvin senkin tunteen, esim miehen veli on minulle tällainen ihmissuhde, kun taas anoppi on yksi tärkeimpiä tukihenkilöitäni ja hänet haluan kylään ihan milloin vaan.
Toki se riippuu kenestä on kyse. Itsellä ei ole yhtään ihmistä kenet haluaisin kylään ihan milloin vaan, mutta toisaalta olen hyvin vahvasti erakkoluonne, viettäisin mielelläni kuukausia yksin, ketään tapaamatta ja kenenkään kanssa puhumatta. Kyse ei siis ole siitä että näissä muissa ihmisissä olisi jotain vikaa mielestäni, vika on enemmin minussa. Meitä on kuitenkin jokaiseen junaan, jotkut ovat ääripäitä, suurin osa ääripäiden välissä johonkin suuntaan enemmän taipuen. Ja jokainen ansaitsee ymmärrystä ja hienotunteisuutta. Ei ole meidän asiamme kertoa kuinka paljon kenenkin tulee kaivata tiettyjen ihmisten seuraa elämäänsä. Jokaisella on oikeus tehdä niin kuin oma psyykkinen/fyysinen hyvinvointi vaatii.
Itselle aihe on sen takia tärkeä, että en tietenkään saa kovin suurta suosiota muiden keskuudessa erakkoudellani. Suurin toiveeni on, että ihmiset voisivat hyväksyä tämän ominaisuuden yhtenä luonteenpiirteenäni, eikä ottaa sitä henkilökohtaisena loukkauksena heitä kohtaan. Ei mun kanssa ole pakko olla kaveri, jos en täytä toiveita joita heillä on ystävältä, mutta pitääkö sitä nyt ihan oikeasti loukkaantua siitä, etten ole sellainen kuin he haluaisivat minun olevan? Miksi tuoreen äidin toive saada rauhassa toipua ja tutustua vauvaan on henkilökohtainen loukkaus jollekulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi poika, joka ei pahemmin soittele maailmalta. Pärjää hyvin, mutta on irrottanut napanuoransa ja ei kaipaa enää äitiään. En oikein voi tukkiakkaan hänen elämäänsä.
Toinen poika taas on ollut aina luonteeltaan erilainen. Soittelee edelleen, vaikka asuu toisessa kaupungissa ja jopa ostelee joululahjoja minulle ja muistaa syntymäpäivän.
Tyttö soittelee todella useasti ja käy useasti ja kutsuu luokseen ja muistaa myös synttärit yms.
Kaikkiin on hyvät välit, vaikka eri tavalla pitävät yhteyttä. Ei ole vielä miniöitä ja vävypoikia, mutta kun tätä ketjua lukee, mietin, että mitenhän sitten, jos tulee miniöitä ja vävyjä ja lapsenlapsia. Tyttö kutsuu kylään ja käy useasti ja voin kuvitella, että jos saa lapsia, jatkaa samaa rataa.
Toinenkin poika varmaan pitää yhteytä ainakin jollakin tavalla vielä siinä vaiheessa. Mutta en usko, että tämä yksi yhtäkkiä alkaisi huolehtiman merkkipäivistäni ja soittelemaan ja kutsumaan kylään, jos vaimon hommaa.
Siinäpä sitä sitten onkin miettimistä, miten on tasapuolinen. Menenkö sen ehdoilla, joka pitää kotiin vähiten yhteyttä ja sanon tytölle, että en voi käydä sinun luona ja hoitaa lapsiasi useammin, kuin tämän yhden lapsia, kun hän ei pidä yhteyttä pahemmin, eikä soittele
Vai tuppaudunko tämän yhden pojan perheeseen kylään yhtä useasti, kuin tyttö tahtoo minua kylään.
Minun merkkipäiviä ei tarvitse kenenkään muistaa. Mutta sillekkään en voi mitään, jos kaksi lasta muistaa korteilla.
Eli tiedossa on miniä, joka kirjoittaa tänne, että mummi laukkaa tytön perheessä hoitamassa lapsia ja pitää yhteyttä, mutta meidän lasta ei hoida niin usein, eikä käy. Ei sinne pojan kylään voi noin vain jatkuvasti mennä, jos poika ei kutsu, eikä soittele. En minä ainakaan kehtaisi. Mutta jos tyttö ja toinen poika soittelee ja kutsuu kylään, niin en voi kieltäytyä sen vuoksi, että yksi sisaruksistanne ei ruukaa kutsua kylään, niin en voi tasapuolisuuden vuoksi teillekkään tulla.
Ja sinä jo syytät miniää! ”Miniä sit kirjoittelee ja valittelee palstalla kun mummo ei käy” . Olisko ehkä sun homma luoda hyvät suhteet omaan poikaan.
Entä jos poikaan on hyvä suhde, mutta miniä ratsaa päivittäin miehensä puhelinen eikä poika voi äidilleen soittaa, koska miniä ei yhteydenpitoa hyväksy? Kun naiset nykyään naukuvat, että napanuora pitää katkaista, äidin kanssa ei saa olla missään tekemisissä. Kun se anoppi kuitenkin on tekemisissä muiden lastensa kanssa, niin alkaa uusi valitus siitä, että nyt se on epätasa-arvoinen, se ei saa olla yhteydessä muihinkaan.
No nyt meni vähän yli tuo marttyyrikiukuttelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun siskoni sai vauvan, hän ilmoitti etukäteen, että kutsuu käymään, ei kannata soitella ja ängetä vauvaperheeseen. Siskontyttö on nyt 3v, ei ole koskaan häntä vielä nähty, vaikka välimatkaa on 50 km. Kun ei kutsuta, niin ei tupata. Sama juttu muuten muutaman kaverin kanssa eli on kunnioitettu heidän pesimistään, mutta sitten on pari vuotta myöhemmin saatu kuulla, että jätettiin ihan yksin.
Ainakin minä odotan, että kutsutaan. Jos kutsua ei tule, niin en näe sitä vauvaa enkä varmaan menetä mitään.
Tässä kerrottu ilmiö on kyllä erikoinen. Siis kun joku sanoo, että hän kyllä sitten kutsuu kylään kun voi tulla paremmalla ajalla, niin sitten ihmetellään kun jotkut todellakin odottavat sitä kutsua eivätkä tuppaudu oma-aloitteisesti kyläilemään. Jos minulle sanotaan että kutsun sitten kylään, niin minä otan sen kirjaimellisesti, niinhän se on tarkoitettukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun siskoni sai vauvan, hän ilmoitti etukäteen, että kutsuu käymään, ei kannata soitella ja ängetä vauvaperheeseen. Siskontyttö on nyt 3v, ei ole koskaan häntä vielä nähty, vaikka välimatkaa on 50 km. Kun ei kutsuta, niin ei tupata. Sama juttu muuten muutaman kaverin kanssa eli on kunnioitettu heidän pesimistään, mutta sitten on pari vuotta myöhemmin saatu kuulla, että jätettiin ihan yksin.
Ainakin minä odotan, että kutsutaan. Jos kutsua ei tule, niin en näe sitä vauvaa enkä varmaan menetä mitään.
Sama juttu. Veljentyttöni on nyt 5 enkä ole nähnyt kuin ohimennen vanhemmillani, kun oon itse tehnyt lähtöä. Veljen vaimo ilmoitti lapsen syntyessä, että hän kutsuu sitten käymään ja jos veli kutsuu niin se ei päde, koska hän on se synnyttänyt. Ok, selvä homma, ehtiihän tuota nähdä myöhemminkin. Ei oo vieläkään kutsunut. Joulu- ja synttärilahjat kyllä muistaa pyytää ja lähetän yleensä jonkun karkkipussin. Mä yleensä lähden vanhemmiltani, jos he sattuvat kylään yhtä aikaa. He kyllä koettavat aina sanoa, että pitäähän se tädinkin nyt jäädä viettämään aikaa veljentyttönsä kanssa. Joo ei pidä. Ihan vieras lapsi mulle, voin sen aakkospussin lähettää, mutta en mä halua jotenkin erityisesti viettää aikaa täysin vieraan lapsen kanssa.
No tää nyt on pelkkää kiukuttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän ihmettelen tätä, että halutaan vain olla omissa oloissa. Eikös se juuri anna voimia, että ne omat aidosti läheiset ja rakkaat tulevat käymään?
Tietenkään ei mitään tarjoiluja sovi vauva perheessä odottaa eikä viipyä tuntitolkulla, ellei erityisesti kaivata apuja, mutta noin muuten. Vai onko ihmiset yleensäkin vain pakkopullaa monille?
Itse muistan, että vastasyntyneen kanssa makasin sohvalla vauva kainalossa ja oli kiva, kun ihasteltiin, kyseltiin ja sai olla omien rakkaiden kiinnostuksen kohteena. Eikä se rutiineja mitenkään häirinnyt. Kävin itse suihkussa, kun siskoni piteli vauvaa ja isä sai hetken lukea rauhassa lehtiä (noin esimerkkinä). Seuraavien lasten kohdalla on ollut kiva, että vanhemmalle lapselle on voinut antaa jakamatonta huomiota, kun joku on sylitellyt vauvaa.
Bakteerihomma on ainoa asia, miksi ymmärrän alun nihkeyden ottaa vastaan kävijöitä. Tai jos äiti oikeasti on todella heikossa kunnossa. Aika moni kuitenkin on kotiuduttuaan ihan hyvissä voimissa, väsynyt lähinnä ja hormoneista ehkä herkillä.
Aika monille introverteille muut ihmiset ON pakkopullaa silloin, kun itse on väsynyt. Introvertillä ihmisellä energiaa kuluu kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun taas extrovertit tuntuvat saavan siitä energiaa. Sille vaan ei voi mitään, ja toisen toiveita tulee kunnioittaa. Kukaan fiksu ihminen ei halua tehdä tuoreelle äidille tilanteesta raskaampaa, vaikka itse olisikin erilainen luonteeltaan.
Mutta sitten tullaankin siihen kysymykseen, että miksi sellaisia ihmissuhteita ylläpitäisi, jotka ovat vain pakkopullaa. Olen itsekin introvertti, mutta ne harvat jotka ovat läheisiä minulle, tuovat kyllä energiaa. Mm sisarukseni, vanhempani ja muutama ystävä.
Enkä tällä sano, että ketään pitäisi välttämättä kotiinsa tahtoa pian synnytyksen jälkeen vaan ihan sitä, että miksi ihmiset haaskaavat aikaansa ja resursseja sellaisiin ihmissuhteisiin, joista ei ole iloa. Kutsuu käymään niitä, joista on iloa ja heivaa loput satunnaisiksi tutuiksi, joihin voi pitää yhteyksiä somessa ja joskus nähdä ohimennen.
Kai se riippuu ihmisestä. Kun mä kaipaan omaa aikaa, myös oma rakas mies on pakkopullaa silloin. Silti miehestä (ja niistä ystävistä ja perheestä) on mulle paljon iloa, mutta ei silloin, kun tarve omalle rauhalle iskee. Tarve omalle rauhalle ja iloa tuottavat ihmiset eivät sulje toisiaan pois täysipäiväisesti, vaan ainoastaan silloin tällöin.
Niinno, aloituksesta ei nyt ilmene kuinka läheisiä nämä aloittajalle kylään haluavat ovat normaalisti. Olen itse vähän niillä linjoilla, että jos jonkun seurasta aidosti nauttii, ei kirjoita heistä tuohon sävyyn mitä aloittaja tekee ja haluaa jakaa elämänsä tärkeitä hetkiä ja asioita. Kyse onkin ehkä enemmän siitä, ettei aloittaja ylipäätään kaipaa näitä ihmisiä erityisemmin, nyt se vain vauvahuurussa korostuu. Tiedän hyvin senkin tunteen, esim miehen veli on minulle tällainen ihmissuhde, kun taas anoppi on yksi tärkeimpiä tukihenkilöitäni ja hänet haluan kylään ihan milloin vaan.
Toki se riippuu kenestä on kyse. Itsellä ei ole yhtään ihmistä kenet haluaisin kylään ihan milloin vaan, mutta toisaalta olen hyvin vahvasti erakkoluonne, viettäisin mielelläni kuukausia yksin, ketään tapaamatta ja kenenkään kanssa puhumatta. Kyse ei siis ole siitä että näissä muissa ihmisissä olisi jotain vikaa mielestäni, vika on enemmin minussa. Meitä on kuitenkin jokaiseen junaan, jotkut ovat ääripäitä, suurin osa ääripäiden välissä johonkin suuntaan enemmän taipuen. Ja jokainen ansaitsee ymmärrystä ja hienotunteisuutta. Ei ole meidän asiamme kertoa kuinka paljon kenenkin tulee kaivata tiettyjen ihmisten seuraa elämäänsä. Jokaisella on oikeus tehdä niin kuin oma psyykkinen/fyysinen hyvinvointi vaatii.
Itselle aihe on sen takia tärkeä, että en tietenkään saa kovin suurta suosiota muiden keskuudessa erakkoudellani. Suurin toiveeni on, että ihmiset voisivat hyväksyä tämän ominaisuuden yhtenä luonteenpiirteenäni, eikä ottaa sitä henkilökohtaisena loukkauksena heitä kohtaan. Ei mun kanssa ole pakko olla kaveri, jos en täytä toiveita joita heillä on ystävältä, mutta pitääkö sitä nyt ihan oikeasti loukkaantua siitä, etten ole sellainen kuin he haluaisivat minun olevan? Miksi tuoreen äidin toive saada rauhassa toipua ja tutustua vauvaan on henkilökohtainen loukkaus jollekulle?
Niin, ymmärrän kyllä erakkoluonnetta mutta ymmärrän myös, että jos kovin usein tulee torjutuksi, koska toinen ei jaksa, se voi olla aika lyhyt ystävyys. Ihmissuhteet ovat kuitenkin kaksisuuntaisia, ja kummankin on niihin annettava. Torjuminen sattuu, on se itsestä tai toisesta johtuvaa.
Mitä taas tulee tuohon vauvajuttuun, olen kyllä vähän niillä linjoilla, että ne jotka haluaa aktiivisesti osaksi lapsen elämää, pitäisi jaksaa hyväksyä mukaan. Ellei nyt todella kurjassa kunnossa ole. Tietenkin toivetta olla rauhassa tulee kunnioittaa, koen vaan itse, että se ei ehkä ole fiksuin mahdollinen toive sitten kuitenkaan vaan antaa tylyn signaalin, vaikka on tavallaan ymmärrettävää. Ainakin tulee sitten olla kovin aloitteellinen, kun kokee jaksavansa antaa ihmisten tulla vauvaa ihailemaan.
Ja nyt siis unohdetaan nämä ilkeät anopit ja marttyyriäidit ja muuten rasittavat tapaukset ja puhutaan niistä merkityksellisistä suhteista.
Hurjalta kuulostaa osa noista kommenteista näin poikien äitinä. Ihan kuin se vauva olisi äidin ainoastaan, kyllä meillä ainakin molemmat pojat on ihan tohkeissaan halunneet vauvojansa meille esitellä, onhan se miehellekin isäksi tulo elämän suurimpia asioita. Ja jos mietin omien lasteni syntymää, ei olisi tullut mieleenkään evätä appivanhemmiltani pääsyä katsomaan vauvaa, kun omat vanhempanikin laskin.. miettikää nyt nuoret äidit hiukan nenäänne pidemmälle, ja kuunnelkaa miestennekin toiveita.
Joskus anoppien voi olla vaikea osata olla avuksi, jos miniä on totuttanut siihen, ettei tarvitse puuttua mihinkään, mutta moni anoppi mielellään auttaa, jos vain pyytää. Meidän miniämme laittoi viimeksi viestiä, kun olimme lähdössä heitä katsomaan, että jos meillä on pakkasessa ylimääräistä kahvikakkua, niin heillä se tulisi syödyksi. ❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän ihmettelen tätä, että halutaan vain olla omissa oloissa. Eikös se juuri anna voimia, että ne omat aidosti läheiset ja rakkaat tulevat käymään?
Tietenkään ei mitään tarjoiluja sovi vauva perheessä odottaa eikä viipyä tuntitolkulla, ellei erityisesti kaivata apuja, mutta noin muuten. Vai onko ihmiset yleensäkin vain pakkopullaa monille?
Itse muistan, että vastasyntyneen kanssa makasin sohvalla vauva kainalossa ja oli kiva, kun ihasteltiin, kyseltiin ja sai olla omien rakkaiden kiinnostuksen kohteena. Eikä se rutiineja mitenkään häirinnyt. Kävin itse suihkussa, kun siskoni piteli vauvaa ja isä sai hetken lukea rauhassa lehtiä (noin esimerkkinä). Seuraavien lasten kohdalla on ollut kiva, että vanhemmalle lapselle on voinut antaa jakamatonta huomiota, kun joku on sylitellyt vauvaa.
Bakteerihomma on ainoa asia, miksi ymmärrän alun nihkeyden ottaa vastaan kävijöitä. Tai jos äiti oikeasti on todella heikossa kunnossa. Aika moni kuitenkin on kotiuduttuaan ihan hyvissä voimissa, väsynyt lähinnä ja hormoneista ehkä herkillä.
Aika monille introverteille muut ihmiset ON pakkopullaa silloin, kun itse on väsynyt. Introvertillä ihmisellä energiaa kuluu kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun taas extrovertit tuntuvat saavan siitä energiaa. Sille vaan ei voi mitään, ja toisen toiveita tulee kunnioittaa. Kukaan fiksu ihminen ei halua tehdä tuoreelle äidille tilanteesta raskaampaa, vaikka itse olisikin erilainen luonteeltaan.
Mutta sitten tullaankin siihen kysymykseen, että miksi sellaisia ihmissuhteita ylläpitäisi, jotka ovat vain pakkopullaa. Olen itsekin introvertti, mutta ne harvat jotka ovat läheisiä minulle, tuovat kyllä energiaa. Mm sisarukseni, vanhempani ja muutama ystävä.
Enkä tällä sano, että ketään pitäisi välttämättä kotiinsa tahtoa pian synnytyksen jälkeen vaan ihan sitä, että miksi ihmiset haaskaavat aikaansa ja resursseja sellaisiin ihmissuhteisiin, joista ei ole iloa. Kutsuu käymään niitä, joista on iloa ja heivaa loput satunnaisiksi tutuiksi, joihin voi pitää yhteyksiä somessa ja joskus nähdä ohimennen.
Kai se riippuu ihmisestä. Kun mä kaipaan omaa aikaa, myös oma rakas mies on pakkopullaa silloin. Silti miehestä (ja niistä ystävistä ja perheestä) on mulle paljon iloa, mutta ei silloin, kun tarve omalle rauhalle iskee. Tarve omalle rauhalle ja iloa tuottavat ihmiset eivät sulje toisiaan pois täysipäiväisesti, vaan ainoastaan silloin tällöin.
Niinno, aloituksesta ei nyt ilmene kuinka läheisiä nämä aloittajalle kylään haluavat ovat normaalisti. Olen itse vähän niillä linjoilla, että jos jonkun seurasta aidosti nauttii, ei kirjoita heistä tuohon sävyyn mitä aloittaja tekee ja haluaa jakaa elämänsä tärkeitä hetkiä ja asioita. Kyse onkin ehkä enemmän siitä, ettei aloittaja ylipäätään kaipaa näitä ihmisiä erityisemmin, nyt se vain vauvahuurussa korostuu. Tiedän hyvin senkin tunteen, esim miehen veli on minulle tällainen ihmissuhde, kun taas anoppi on yksi tärkeimpiä tukihenkilöitäni ja hänet haluan kylään ihan milloin vaan.
Toki se riippuu kenestä on kyse. Itsellä ei ole yhtään ihmistä kenet haluaisin kylään ihan milloin vaan, mutta toisaalta olen hyvin vahvasti erakkoluonne, viettäisin mielelläni kuukausia yksin, ketään tapaamatta ja kenenkään kanssa puhumatta. Kyse ei siis ole siitä että näissä muissa ihmisissä olisi jotain vikaa mielestäni, vika on enemmin minussa. Meitä on kuitenkin jokaiseen junaan, jotkut ovat ääripäitä, suurin osa ääripäiden välissä johonkin suuntaan enemmän taipuen. Ja jokainen ansaitsee ymmärrystä ja hienotunteisuutta. Ei ole meidän asiamme kertoa kuinka paljon kenenkin tulee kaivata tiettyjen ihmisten seuraa elämäänsä. Jokaisella on oikeus tehdä niin kuin oma psyykkinen/fyysinen hyvinvointi vaatii.
Itselle aihe on sen takia tärkeä, että en tietenkään saa kovin suurta suosiota muiden keskuudessa erakkoudellani. Suurin toiveeni on, että ihmiset voisivat hyväksyä tämän ominaisuuden yhtenä luonteenpiirteenäni, eikä ottaa sitä henkilökohtaisena loukkauksena heitä kohtaan. Ei mun kanssa ole pakko olla kaveri, jos en täytä toiveita joita heillä on ystävältä, mutta pitääkö sitä nyt ihan oikeasti loukkaantua siitä, etten ole sellainen kuin he haluaisivat minun olevan? Miksi tuoreen äidin toive saada rauhassa toipua ja tutustua vauvaan on henkilökohtainen loukkaus jollekulle?
Niin, ymmärrän kyllä erakkoluonnetta mutta ymmärrän myös, että jos kovin usein tulee torjutuksi, koska toinen ei jaksa, se voi olla aika lyhyt ystävyys. Ihmissuhteet ovat kuitenkin kaksisuuntaisia, ja kummankin on niihin annettava. Torjuminen sattuu, on se itsestä tai toisesta johtuvaa.
Mitä taas tulee tuohon vauvajuttuun, olen kyllä vähän niillä linjoilla, että ne jotka haluaa aktiivisesti osaksi lapsen elämää, pitäisi jaksaa hyväksyä mukaan. Ellei nyt todella kurjassa kunnossa ole. Tietenkin toivetta olla rauhassa tulee kunnioittaa, koen vaan itse, että se ei ehkä ole fiksuin mahdollinen toive sitten kuitenkaan vaan antaa tylyn signaalin, vaikka on tavallaan ymmärrettävää. Ainakin tulee sitten olla kovin aloitteellinen, kun kokee jaksavansa antaa ihmisten tulla vauvaa ihailemaan.
Ja nyt siis unohdetaan nämä ilkeät anopit ja marttyyriäidit ja muuten rasittavat tapaukset ja puhutaan niistä merkityksellisistä suhteista.
Kyllä, aloitteellinen pitää olla. Sillä tavalla itsekin osoitan, ketkä ovat tärkeitä minulle. Olen aloitteellinen yhteydenpidossa, silloin kun haluan olla yhteydessä. Kyllä varmasti jokainen jolla on yhtään järkeä päässä, tajuaa, että toivottuaan rauhaa muilta, on hänen tehtävänsä ilmoittaa, koska taas sopii olla yhteyksissä. Ihmisillä on monia syitä toivoa rauhaa, on surua, sairauksia, syntymää ja kuolemaa, eikä aina vaan voi jaksaa. On kohtuutonta vaatia jaksamista toiselta, vaikka itse ei samassa tilanteessa olisikaan samoin reagoinut. Samoin on kohtuutonta olettaa, että muut osaavat kristallipallosta katsoa, koska toinen taas on halukas jatkamaan yhteydenpitoa.
Jossain kommentissa ihmeteltiin, kun ei lapsivuodeaikaa kunnioiteta. Tietävätkö nämä kommentoijat edes millainen oli perinteinen lapsivuodeaika? Se oli hyvinkin yhteisöllistä, äiti pötkötteli ja lepäili ja muut suvun naiset hössöttivät ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jossain kommentissa ihmeteltiin, kun ei lapsivuodeaikaa kunnioiteta. Tietävätkö nämä kommentoijat edes millainen oli perinteinen lapsivuodeaika? Se oli hyvinkin yhteisöllistä, äiti pötkötteli ja lepäili ja muut suvun naiset hössöttivät ympärillä.
Valitettavasti moni vieraisille tuleva istuu sohvalla ja odottaa kahvia, kun vastasynnyttänyt nainen häärää keittiössä. Toisekseen ei Suomessa tuollaista ole ollut, pientilan emäntä on saanut heti aamulla lähteä lypsylle.
En enää hirveästi ihmettele, miksi isät jäävät perheissä ulkopuolisiksi ja miksi tulee niin paljon eroja jo vauvavuonna. Minä minä minä. Minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En enää hirveästi ihmettele, miksi isät jäävät perheissä ulkopuolisiksi ja miksi tulee niin paljon eroja jo vauvavuonna. Minä minä minä. Minä.
Mikäs sitä isää estää siivoamasta taloa, käymästä kaupassa, leipasemasta vieraille vehnästä ja pikkuleipiä, viihdyttämästä vieraita ja siivoamasta vieraiden jäljet? Todennäköisesti laiskuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En enää hirveästi ihmettele, miksi isät jäävät perheissä ulkopuolisiksi ja miksi tulee niin paljon eroja jo vauvavuonna. Minä minä minä. Minä.
Mikäs sitä isää estää siivoamasta taloa, käymästä kaupassa, leipasemasta vieraille vehnästä ja pikkuleipiä, viihdyttämästä vieraita ja siivoamasta vieraiden jäljet? Todennäköisesti laiskuus.
En ymmärrä noista tekemisistä yhtäkään. Isä voi sanoa vanhemmilleen, että tuokaa tullessanne jotain syömistä ja keittää näille kahvit. Ja laittaa astiat käynnin jälkeen koneeseen tai tiskata. Ellei vaimo ole jo ehtinyt opettaa, ettei mies osaa tuotakaan tehdä oikein. Ja tämä näin, olipa vieraat sitten isän tai äidin vanhemmat. Jos on niin laiska mies, ettei tuo hoidu, niin olikohan ihan oikea valinta lapsen isäksikään? Ei tuossa ole muusta kyse kuin siitä, ettei äiti miellä isää yhtä tärkeäksi perhedynamiikassa kuin itsensä.
En lukenut viestiketjua, joten sama asia on varmaan jo sanottu, mutta siis en kertakaikkiaan ymmärrä tuollaisia ap:n sukulaisia ja kavereita. Eikö heillä ole mitään hienovaraisuutta ja ymmärrystä tuoreiden vanhempien tilannetta kohtaan?
Kun minun kaverini ja sukulaiseni ovat saaneet vauvoja, ei ole tullut mieleenikään yrittää tuppautua kylään viikon sisällä synnytyksestä! 2-3 viikon kuluttua synnytyksestä olen kysynyt, voisinko tarjota apuani jotenkin (esim. siivous, ruoanlaitto, koiran lenkitys), mutta en todellakan tupannut kylään.
Ja minulla ei edes ole omia lapsia, joten en tiedä millaista se on synnytyksen jälkeen. Mutta voin vain kuvitella.
Jokaisen pitäisi saada päättää aivan itse, kuka tulee, tai keitä tulee ja milloin tulee vierailemaan. Siis varsinkin vastasynnyttäneen äidin mielipidettä tulee kuunnella, mutta myös isän. Ja etukäteen tuskin kukaan tuleva äiti ei pysty sanomaan, missä mielentilassa ja fyysisessä kunnossa on synnytyksen jälkeen, ei vaikka olisi synnyttänyt aiemminkin. Meillä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen putosin jonkinlaiseen "monttuun". Eksyin omassa keittiössäni. Elin kuplassa, joka ei ollut mielyttävä, ihana vauvakupla, vaan lievästi ahdistava, omituinen olotila. Tähän olotilaan sitten änkesivät mieheni äiti tyttärensä ja poikansa kera lapsineen ja puolisoineen niin, että pienessä kaksiossamme oli vieraita yhteensä 12 henkeä. He tulivat 200 kilometrin päästä ilmoittaen ovella, että näin on suvussa aina tehty, sellaisella kummallisella ylpeydellä. Olimme vauvan kanssa kotiutuneet sairaalasta kaksi päivää sitten. Muistan tuon vierailun aina, vaikka siitä on 25 vuotta aikaa, eikä se muisto ole mitenkään miellyttävä.
Minun appivanhempani ovat Pohjois-Karjalasta, joten heissä ehkä näkyy sikäläinen vieraanvaraisuus ja avuliaisuus. Jo ensimmäistä lasta odottaessamme anoppi kantoi meille pakastettavaksi piirakoita ja pullaa vieraita varten, appiukko kunnosti vanhan sukukehdon, tarjosivat vanhaa kiikkutuoliakin imetystä varten, mutta sille ei oikein ollut tilaa jne. Vauvaa katsomaan tullessaan toivat niin paljon ruokaa, että sillä ruokittiin omatkin vanhempani. Mutta tärkein teko tietysti on heiltä ollut se, että ovat kasvattaneet kunnollisen ja perhettään kunnioittavan (heitä, minua ja vanhempiani ja tietenkin myös lapsiamme) miehen, joka on mahdollistanut sen, että molempina vauva-aikoina olen saanut aluksi keskittyä vain vauvaan. Mies on huolehtinut kodin ikkunanpesua myöten.
Vierailija kirjoitti:
Minun appivanhempani ovat Pohjois-Karjalasta, joten heissä ehkä näkyy sikäläinen vieraanvaraisuus ja avuliaisuus. Jo ensimmäistä lasta odottaessamme anoppi kantoi meille pakastettavaksi piirakoita ja pullaa vieraita varten, appiukko kunnosti vanhan sukukehdon, tarjosivat vanhaa kiikkutuoliakin imetystä varten, mutta sille ei oikein ollut tilaa jne. Vauvaa katsomaan tullessaan toivat niin paljon ruokaa, että sillä ruokittiin omatkin vanhempani. Mutta tärkein teko tietysti on heiltä ollut se, että ovat kasvattaneet kunnollisen ja perhettään kunnioittavan (heitä, minua ja vanhempiani ja tietenkin myös lapsiamme) miehen, joka on mahdollistanut sen, että molempina vauva-aikoina olen saanut aluksi keskittyä vain vauvaan. Mies on huolehtinut kodin ikkunanpesua myöten.
Kiitos kauniista viestistä. Ihanaa, että olet saanut noin mahtavan perheen ympärillesi.
Yksi ihminen. En mitenkään ymmärrä että se olisi sinun pienet juhlat muuttanut. Pidän käytöstäsi pelkästään ilkeänä