Pariskunnat joilla yhteiset rahat miten voitte luottaa toiseen niin paljon?

Yhteinen tili me hankittiin silloin kun ei ollut rahaa mistä tapella, oli vain menoja joista piti selvitä. Eikä rahasta ole ikinä rakkaani kanssa tarvinnut riidellä. Sitä joko on tai ei ole, sen mukaan eletään. Tämä toimii meidän taloudessa, toisille omat tilit on hyvä vaihtoehto.

Ja siitä luottamuksesta: en olisi yhdessä ihmisen kanssa, jonka pelkäisin vievän kaiken ja jättävän minut pulaan. Kannattaa valita seuransa hyvin.

Meillä 28 vuotta ollut yhteinen palkkatili, eli molempien palkat tulevat samalle tilille. Ei koskaan tarvitse miettiä mitä menoa pitää jakaa, ja mikä olisi vain toisen puolison maksettava. Meille ihan luonnollinen juttu, ja muuta menetelmää on vaikeaa kuvitella.

Eri tilillä rahaa huonojen aikojen varalle, siitä otettiin esimerkiksi eilen rahaa kun uutta astianpesukonetta ostettiin.

Jos olisi alkoholi-, peli- tms ongelma, asia olisi toisin, mutta kyllä puolisoon pitää pystyä luottamaan raha-asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä osa rahoista on edelleen yhteisiä vaikka ollaan erottu. Siihen on paljon käytännön syitä (mm edelleen yhteisiä sijoitusasuntoja ja loma-asunto). Eipä tulis mieleenkään että kummallakaan olisi tarvis niitä sieltä kavaltaa. Mutta toisaalta, samasta syystä pidetään avioliitto juridisesti voimassa niin kauan kunnes päätetään miten jaetaan (varmaan vasta sitten kun lapset aikuistuneet). Lopullisen eron ja osituksen myötähän myös omilla tileillä olevat varat tulee jakoon mukaan.

Myös luottokortit on edelleen yhteisvastuullisia, ei ole vain tullut muutettua. Näytti exä käyttäneen yhtä korttia ulkomailla ollessaan, ja siirtäneen heti korvaavan summan tilalle =)

Ja ap ei voisi kuvitella pitävänsä yhteistaloutta Nykyisen miehen kanssa luottamuspulan vuoksi?

Meillä on omat tilit ja vain miehellä on luottokortti, koska itse olen pärjännyt pelkällä visakortilla. Mies on paremmin tienaava ja hänelle omaisuutta oli kertynyt huomattavasti enemmän kuin minulle ennen kuin tapasimme. Naimisissa olemme ja mies olisi halunnut antaa käyttäoikeuden omaan tiliinsä, mutta kieltäydyin. Luottamus on hyvä eikä tulisi mieleenkään kavaltaa miestäni. Ap

Aijaa. Mikä tämän aloituksen pointti sitten oli? Kysyt miten joku voi luottaa toiseen niin paljon että pitää yhteisiä rahoja, ja sitten toteat että tottahan teillä luotetaan toiseen niin paljon että voisitte antaa toisillenne tilinkäyttöoikeuden?

Mielestäni tosi outo ajatus tuo että avoliitossa tai varsinkaan avioliitossa olisi erilliset rahat ja ääritapauksessa vielä saman perheen aikuisilla kahta erilaista elintasoa.

Ainakin työväenluokkaisella taustalla on itsestäänselvää että kaikki talouden raha on yhteistä ja niiden käytöstä päätetään yhdessä. Hankinnat tehdään omien ja kumppanin tarpeiden mukaan (myöhemmin jos lapsia syntyy niin aikuisten tarpeet yleensä ajautuvat taka-alalle ja lasten tarpeet nousevat keskiöön, aikuisten tarpeet vasta niiden jälkeen).

Jos kahden aikuisen lapsettomassa taloudessa toinen tarvitsee vaikka auton, ja hänellä on vaikkapa niin pienet tulot että hän ei itse voi sitä ostaa ja toisella osapuolella on rahaa, tämä parempituloinen osapuoli ostaa sen hänelle. Hyvin yksinkertaista ja luonnollista. Toisen tarpeista pidetään huoli, siihenhän koko sitoutuminen ja etenkin aviolitto kaiketi perustuu? Se tekee ja hankkii kuka pystyy, ja molemmat työskentelevät jatkuvasti yhteisten päämäärien eteen. Molemmat ovat 100% mukana ja täysi luottamus on ehdoton asia.

Jos yhtäkkiä selviäisi että kumppanini on salannut minulta asioita, paljastuu että hänellä onkin esim. salainen säästötili josta on unohtanut mainita minulle tai osakesijoituksia tms. joista en ole tiennyt mitään, kyllä se asettaisi koko suhteen/liiton jatkumisen vaakalaudalle. Samoin jos hän avioituessa vaatisi minulta avioehtoa. Avioehdon ymmärrän silloin jos on joku aatelinen ja sukukartanon pelätään päätyvän vääriin käsiin, tähän voi tulla suvun taholta painostusta. Mutta perus-avioliittoon jossa ei ole tiedossa mitään miljoonaperintöjä, en näe avioehdolle mitään tarvetta. En avioituisi ihmisen kanssa joka jo naimisiin mennessä miettii eroa ja pitää sitä jopa niin todennäköisenä että siihen pitää erikseen varautua. Hän ei silloin ole sitoutunut liittoon eikä halukas tekemään päivittäin työtä liiton eteen ja turvaamaan sitä kaikin keinoin, kuten avioliiton onnistuminen edellyttää.

Toimivassa suhteessa toiseen puoliskoon luotetaan täysin ja tämä koskee aivan kaikkea, myös rahoja. Jos luotan kumppaniini täysin kaikessa muussakin, en näe syytä miksi juuri raha-asiat olisivat jonkinlainen poikkeus. Isommat hankinnat toki keskustellaan etukäteen yhdessä ja lomat suunnitellaan ja vietetään pääosin yhdessä. En pystyisi olemaan liitossa jossa omaa kumppania pitää epäillä ja tarkkailla koko ajan.

Täytyy olla aika kylmä ja laskelmoiva ihminen, että voi avo-tai avioliitossa katsella kumppanin kituuttelua pienillä tuloilla, samalla ollen itse keski-/hyvätuloinen. Ei kuulosta rakastuneen ihmisen toiminnalta.

Te joilla on erilliset rahat,miten voitte olla luottamatta omaan kumppaniinne pätkääkään?

Yhteinen talous ja yhteinen taloudenpito. Toimii hyvin varsinkin jos molemmat käyttää rahaa samaan tapaan.