Lue keskustelun säännöt.
"Pärjään" deittimarkkinoilla oikein hyvin, mutta parisuhdevaiheessa tulee ongelma
26.05.2019 |
Erosin pitkästä, onnellisesta suhteesta muutama vuosi sitten. Suhde päättyi tulevaisuuden haaveiden erilleen kasvamiseen, erityisesti perhesuunnitelmien osalta (päädyin siihen että en halua lapsia, kun en niitä luomumenetelmällä saanut useamman vuoden yrittämisellä).
Ensin jännitin, miten lähes nelikymppisenä kurppana pärjään nykymaailman deittiskenessä, mutta totesin sen pian olleen ihan turhaa panikointia. Sain Tinderissä pareiksi juuri ne miehet, joista olin eniten kiinnostunut, ja useat heistä osoittautuivat fiksuiksi ja mukaviksi. Kävin paljon treffeillä ja lopulta löytyi niin ihana mies, että aloitimme parisuhteen.
Olemme nyt kuitenkin nykyisenkin miehen kanssa eron partaalla. Huomaan, että tilanne on samantapainen kuin silloin, kun aiempi suhde päättyi. Siinä oli tuon lapsikysymyksen lisäksi tilanne, jossa mies ensin ehdotti ja sitten alkoi painostaa minua suostumaan avoimeen suhteeseen. Koin suurta turvattomuutta kun tällainen käytös alkoi, koska suhteen alussa oli sovittu yksiavioisuudesta ja puhuttu kummankin olevan vahvasti sen kannalla, ja tiedän että avoin suhde ei missään tapauksessa itselleni sovi (ja silloinen miehenikin tiesi sen hyvin). Aloin sitten itse reagoida ikävällä tavalla, tulkitsin melkein kaikkia miehen sanomisia ja tekemisiä kielteisesti pelon kautta, ja lopulta päätimme erota, jotta kumpikin saa mielenrauhan. Myöhemmin käsittelin asiaa mielessäni niin, että mies ehkä yritti löytää jotain sellaista suhteeseen, jonka saadessaan hän olisi pystynyt luopumaan perhehaaveestaan ja silti elämään minun kanssani onnellisena.
Nykyisen miehen kanssa on nyt käynyt samantapainen tilanne. Suhteen alussa, kun puhuimme arvoistamme, toiveistamme ja tavoitteistamme, mies oli tekemässä väitöskirjaa, mutta kertoi ettei loistelias yliopistoura ole hänelle tärkeä asia. Hän on varsinaiselta ammatiltaan taiteilija, ja palkkatyö hänellä on vain taiteen tekemisen rahoittamista varten. Nyt kun väitöskirja on tehty, hän onkin alkanut hakea työpaikkoja ulkomaisista yliopistoista. Olimme puhuneet, että ehkä jossain vaiheessa jos molemmille sopii, voisimme lähteä ulkomaillekin kokeilemaan työskentelyä. Mutta mies tietää että minulle tämä tulisi nyt erittäin huonoon aikaan ja työurani menisi siitä pahasti pilalle (olen kiinni projektissa joka jatkuu vielä pari vuotta ja josta kesken pois lähteminen olisi ammatillinen itsemurha). Kaukosuhde ei sovi meille ollenkaan, mikä on tullut jo todettua, ja nämä miehen hakemat työpaikat ovat todella kaukana, oikeastaan toisella puolella maailmaa.
Mies ei ole vielä paikkaa saanut, mutta ei myöskään suostu lopettamaan hakemuksien lähettämistä, koska kuulemma nyt on paras aika hakea kun väikkäri on tuore. Varmasti näin onkin, mutta tämä on ihan muuta kuin mistä mies tavatessamme puhui. Toisaalta en tietenkään halua olla miehen työpaikan saamisen tiellä, mutta toisaalta hänelle on Suomessakin tarjolla töitä ihan varmasti. Hän puhuu, että vaikka hän saisi täältä töitä, hän lähtee heti ulkomaille kun saa sieltä hyvän paikan, eli parhaimmillaankin tilanne on vain väliaikainen.
Tunnen oloni aika vakavastikin petetyksi.
Koska tällaista käy nyt jo toisen kerran, olen miettinyt mitä mahdan oikein itse tehdä väärin parisuhteissani. Otanko liian kirjaimellisesti miesten puheet suhteen alussa? Pitäisikö niihin suhtautua vain huulienheilutteluna? Miten sitten voi tietää, kenen kanssa kannattaa suhdetta alkaa rakentaa, jos ei toisen puheista voi ajatella että niihin voi luottaa? Olen miettinyt, olisiko minulla jonkinlaista läheisriippuvuutta? Tukeudunko liian pitkälle elämässäni toiseen ihmiseen?
Olisin iloinen kaikenlaisista ajatuksista aiheeseen liittyen.
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin juuri äsken ison virheen, jonka olen itse tehnyt suhteemme aikana. En ole kertonut täällä suhteesta kaikkea olennaista, koska yritän välttää tunnistetuksi tulemista (vaikka en olekaan mikään tositv-henkilö!). En siksi voi kertoa ihan tarkkaan kaikkea. Mutta vuosi sitten mies ehdotti ratkaisua, joka olisi selvästi vähentänyt stressiä, jonka keskellä jo silloin elimme. Se olisi edellyttänyt että hän jättää väitöskirjansa kesken. Minä en suostunut siihen!
Nyt kun kävimme erokeskustelua, mies sanoi yrittäneensä tuolloin ratkaista niitä olosuhteita, joista minä nyt häntä syyllistän. Näen nyt itsekin, että se olisi ratkaissut paljon. Kaikki pahimmat riitamme (jotka voivat aivan hyvin pääosin johtua tästä kohtuuttoman stressaavasta tilanteesta) olisivat jääneet tapahtumatta. Mies olisi jättänyt nuo ulkomaiset työpaikat hakematta, koska niitä ei olisi voinut ilman väikkäriä edes hakea. Olisimme eläneet paljon helpommassa elämäntilanteessa siitä lähtien. Uskon nyt itsekin siihen, että tämä olisi voinut pelastaa tilanteen.
Olen todella pahasti poissa tolaltani. Miksi en suostunut tuohon, kun kerran haluan miehen jolle ura ei ole tärkeä? Minusta tuntui jotenkin liian radikaalilta, että vuosia valmisteltu väikkäri jäisi loppuvaiheessa kesken. Mitä merkitystä sillä käytännössä olisi ollut? Mies oli aloittanut sen tekemisen puoliksi huvikseen, eli aidosti se ei ollut hänelle tärkeä asia, kun hän olisi ollut siitä valmis vielä tuossa vaiheessa luopumaan. Onko sittenkin niin, että se tuuliviiri olen minä itse, eikä mies?
Minun tekee mieli jopa soittaa miehelle ja perua ero. Yritän kaikkeni olla tekemättä niin, koska tunnen että en ole riittävän vakaassa mielentilassa tekemään tällaisia päätöksiä. Mutta tämän asian tajuaminen tuntuu hyvin pahalta ja saa minut epäilemään omaakin tasapainoisuuttani.
ap
Mielestäni olet sikäli oikeassa, että tuo urasta puhuminen on mielestäni tässä aika sivuraiteella olemista, koska mieshän ei ole mikään uraorientoitunut mies. Jos hän olisi menestynyt taiteilija, hänellä olisi apurahaputki, ansiotuloa teosten myynnistä, teostosta, sanastosta tai jostain vastaavasta riippuen taidealasta eli hän eläisi työllään. Ei hänen tarvitsisi etsiä rahoitusta toisella työllä.
En tiedä onko hän itse antanut kuvaa itsestään menestyvänä vai oletko sinä sen ajatellut niin, mutta myöskään väikkäri ei liity hänen uraansa, vaan on harrastus niin kuin kaikki vanhempina tehdyt väikkärit. Hän ei ole tutkija, hänestä ei sellaista tulekaan, sillä tutkijan työ aloitetaan reippaasti alle kolmekymppisenä. Muuten julkaisuja ei yksinkertaisesti kerry tarpeeksi.
Miksi tämä ura-asia on sinulle niin olennainen, en ihan ymmärrä? Kun tuossa suhteessa näin ulkopuolisen silmin on ihan muut asiat ongelmana. Onko se jonkinlainen puolustus sille, että mies tekee tällaisia vaatimuksia sinulle, että hänen uransa niitä muka vaatii?
Yksi maailman parhaista yliopistoista valitsi hänet hiljattain ties kuinka monen sadan hakijan joukosta haastatteluihin, työpaikkaan joka olisi taannut hänelle hienon urakehityksen ko. alalla - alalla joka tukee sitä hänen varsinaista taidealan ammattiaan (tämä on yksi niistä ammateista joilla edes menestynyt tekijä ei helposti elä, mutta kun verrataan hänen esikuviinsa ja siihen, missä vaiheessa he ovat olleet saman ikäisinä, mies on menestynyt ihan hyvin). Hän pääsi viimeiselle haastattelukierrokselle asti, jossa oli hänen lisäkseen kaksi muuta hakijaa. Nyt hän kertoi minulle soittaneensa sinne ja kieltäytyneensä paikasta ennen kuin lopullinen päätös oli tehty. Syy miksi hän edes haki tuota paikkaa, liittyi kuulemma siihen että hän käsitteli urasta luopumistaan kokeilemalla miten hakeminen sujuu. Hän yllättyi siitä että pääsi huonosti laaditulla testihakemuksella noin pitkälle. Hän kertoi minulle koko ajan, että ei ota paikkaa vastaan vaikka sen saisikin.
Ei hänen menestyksensä, tai potentiaali siihen, ole tuulesta temmattua.
ap
Anteeksi, mutta en usko tuosta jutusta puoliakaan. Uskotko ihan todella, että maailman paras yliopisto valitsee keski-ikäisen hakijan, jolla ei ole mitään yliopistouraa, ei edes valmista väitöskirjaa (joka yleensä tehdään reilusti alle kolmekymppisenä) - lisäksi tuo on ihan höpötystä, että mikään yksittäinen pesti takaisi menestyksen jatkossa yliopistouralla. Millään alalla keski-ikäinen epäpätevä hakija ei tule valituksi huippuvirkoihin ja yliopistomaailmassa on erittäin kova kilpailu.
Olen nähnyt sieltä tulleita meilejä, kun mietimme yhdessä miten mies vastaa mihinkin juttuun, kun opetusnäytteen antamisvaiheessa tuli eräs ongelmatilanne (olemme jakaneet todella paljon arjen tilanteita päivittäin, kaukosuhteesta huolimatta). Ymmärrän että tämä ei ehkä vaikuta uskottavalta kun en kerro millä alalla mies on. Mutta se on epäolennaista, koska minulla ei ole tarvetta epäillä miestä tässä, eikä minulle ole tärkeää että tuntematon ihminen netissä pystyy uskomaan tähän.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On harhaista ajatella, että kaksi kumppaniasi edustaisivat "miehiä". Vaikka sinulla olisi ollut 20 kumppania, eivät nekään edustaisi "miehiå". Hanki seurasi tarkkaan. Kysy mieheltä, haluaako hän sinut oikeasti elåmäänsä, ja miten se käytännössä onnistuu tuossa tilanteessa. Ihminen yleensä vaistoaa ja ymmärtää asioiden laidan, vaikka kuinka koittaisi kartella totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hätäile! Tottakai tuohon vaiheeseen kuuluu monenlaisia tunteita. Myös sen epäily teitkö virheen. Eroon lähdit kuitenkin aitojen vakavien ongelmien ajamana. Aina voi taaksepäin spekuloida mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta ei ole mitenkään sanottua olisiko ongelmat vältetty. Mies on kuitenkin tehnyt itse omat päätöksensä. Nyt on tärkeintä, että ensin löydät oman henkisen tasapainosi. Sitten vasta katse eteenpäin parisuhdepuolella.
Se, mitä en kertonut, on että kyseessä on ollut alusta asti kaukosuhde. Miehen on ollut tarkoitus muuttaa syksyllä jonnekin pois nykyisestä maasta, joko Suomeen (minun toiveeni) tai sitten sellaiseen maahan jossa uramahdollisuudet olisivat paremmat. Mies siis ehdotti vuosi sitten että jättää väikkärin (jota tekee toisessa maassa) kesken ja muuttaa luokseni. Kaukosuhde on tunnistettu hyvin suureksi stressin ja ristiriitojen lähteeksi meillä. Fyysisesti yhdessä ollessa vaikeita ongelmia ei ole ollut.
Hän siis yritti ratkaista tilannetta ja minä itse en suostunut tuohon ehdotukseen, vaikka väitän haluavani miehen jolle ura ei ole tärkeä. Ja sitten kuitenkin kohtelen miestä aggressiivisesti kun tämä tekee väikkärin valmiiksi ja hakee töitä myös muualta kuin Suomesta.
Ymmärrän nyt, miksi hän pelkää minun olevan manipulatiivinen tai jotenkin muuten vaarallinen. Vähintäänkin haluaisin laittaa hänelle viestin, jossa pyydän anteeksi tällaista käytöstäni, jossa puheet ja toiminta ovat olleet ristiriidassa. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että kyse on isosta elämänmuutoksesta jossa toinen on muuttamassa toisesta maasta luokseni. Onkohan paha virhe, jos laitan miehelle tuollaisen viestin?
ap
Mies on kotoisin Euroopan ulkopuolelta ja ehdotti, että voisi muuttaa tänne Suomeen luoksesi? Hän on menestynyt uramies? Oletko tarkistanut hänen tietojaan vai perustuvatko tiedot hänestä pelkästään hänen antamiinsa tietoihin? Missä olette tutustuneet, netissäkö?
Nyt epäilyksesi eivät osu oikeaan. Kyseessä on henkilö, jonka tiedot ja tekemiset voi helposti tarkistaa kuka tahansa laittamalla nimen googleen.
ap
Hmmm, en nyt olisi niinkään varma. Miten voit tietää esimerkiksi, onko huippuyliopisto palkkaamassa häntä tai että väitöskirja on tekeillä? Netissä on paljon virheellistä tietoa, eihän se ole toimittajillekaan mikään virallinen lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin juuri äsken ison virheen, jonka olen itse tehnyt suhteemme aikana. En ole kertonut täällä suhteesta kaikkea olennaista, koska yritän välttää tunnistetuksi tulemista (vaikka en olekaan mikään tositv-henkilö!). En siksi voi kertoa ihan tarkkaan kaikkea. Mutta vuosi sitten mies ehdotti ratkaisua, joka olisi selvästi vähentänyt stressiä, jonka keskellä jo silloin elimme. Se olisi edellyttänyt että hän jättää väitöskirjansa kesken. Minä en suostunut siihen!
Nyt kun kävimme erokeskustelua, mies sanoi yrittäneensä tuolloin ratkaista niitä olosuhteita, joista minä nyt häntä syyllistän. Näen nyt itsekin, että se olisi ratkaissut paljon. Kaikki pahimmat riitamme (jotka voivat aivan hyvin pääosin johtua tästä kohtuuttoman stressaavasta tilanteesta) olisivat jääneet tapahtumatta. Mies olisi jättänyt nuo ulkomaiset työpaikat hakematta, koska niitä ei olisi voinut ilman väikkäriä edes hakea. Olisimme eläneet paljon helpommassa elämäntilanteessa siitä lähtien. Uskon nyt itsekin siihen, että tämä olisi voinut pelastaa tilanteen.
Olen todella pahasti poissa tolaltani. Miksi en suostunut tuohon, kun kerran haluan miehen jolle ura ei ole tärkeä? Minusta tuntui jotenkin liian radikaalilta, että vuosia valmisteltu väikkäri jäisi loppuvaiheessa kesken. Mitä merkitystä sillä käytännössä olisi ollut? Mies oli aloittanut sen tekemisen puoliksi huvikseen, eli aidosti se ei ollut hänelle tärkeä asia, kun hän olisi ollut siitä valmis vielä tuossa vaiheessa luopumaan. Onko sittenkin niin, että se tuuliviiri olen minä itse, eikä mies?
Minun tekee mieli jopa soittaa miehelle ja perua ero. Yritän kaikkeni olla tekemättä niin, koska tunnen että en ole riittävän vakaassa mielentilassa tekemään tällaisia päätöksiä. Mutta tämän asian tajuaminen tuntuu hyvin pahalta ja saa minut epäilemään omaakin tasapainoisuuttani.
ap
Mielestäni olet sikäli oikeassa, että tuo urasta puhuminen on mielestäni tässä aika sivuraiteella olemista, koska mieshän ei ole mikään uraorientoitunut mies. Jos hän olisi menestynyt taiteilija, hänellä olisi apurahaputki, ansiotuloa teosten myynnistä, teostosta, sanastosta tai jostain vastaavasta riippuen taidealasta eli hän eläisi työllään. Ei hänen tarvitsisi etsiä rahoitusta toisella työllä.
En tiedä onko hän itse antanut kuvaa itsestään menestyvänä vai oletko sinä sen ajatellut niin, mutta myöskään väikkäri ei liity hänen uraansa, vaan on harrastus niin kuin kaikki vanhempina tehdyt väikkärit. Hän ei ole tutkija, hänestä ei sellaista tulekaan, sillä tutkijan työ aloitetaan reippaasti alle kolmekymppisenä. Muuten julkaisuja ei yksinkertaisesti kerry tarpeeksi.
Miksi tämä ura-asia on sinulle niin olennainen, en ihan ymmärrä? Kun tuossa suhteessa näin ulkopuolisen silmin on ihan muut asiat ongelmana. Onko se jonkinlainen puolustus sille, että mies tekee tällaisia vaatimuksia sinulle, että hänen uransa niitä muka vaatii?
Yksi maailman parhaista yliopistoista valitsi hänet hiljattain ties kuinka monen sadan hakijan joukosta haastatteluihin, työpaikkaan joka olisi taannut hänelle hienon urakehityksen ko. alalla - alalla joka tukee sitä hänen varsinaista taidealan ammattiaan (tämä on yksi niistä ammateista joilla edes menestynyt tekijä ei helposti elä, mutta kun verrataan hänen esikuviinsa ja siihen, missä vaiheessa he ovat olleet saman ikäisinä, mies on menestynyt ihan hyvin). Hän pääsi viimeiselle haastattelukierrokselle asti, jossa oli hänen lisäkseen kaksi muuta hakijaa. Nyt hän kertoi minulle soittaneensa sinne ja kieltäytyneensä paikasta ennen kuin lopullinen päätös oli tehty. Syy miksi hän edes haki tuota paikkaa, liittyi kuulemma siihen että hän käsitteli urasta luopumistaan kokeilemalla miten hakeminen sujuu. Hän yllättyi siitä että pääsi huonosti laaditulla testihakemuksella noin pitkälle. Hän kertoi minulle koko ajan, että ei ota paikkaa vastaan vaikka sen saisikin.
Ei hänen menestyksensä, tai potentiaali siihen, ole tuulesta temmattua.
ap
Kyse ei kuitenkaan ole hänen urastaan vaan siitä miten sinun ja hänen parisuhde onnistuisi. Ole rehellinen itsellesi! Minkälainen arki teillä olisi edessä? Jaksaisitko sitä myös vaikeina hetkinä miehen ollessa lähellä?
Juuri tämä on se asia, joka minua eniten pelottaa. En ole yhtään varma miten elämä sujuisi. Hävettää, että tajusin tämän ajatukseni vasta ihan hiljattain, kun mies on kuitenkin ollut sellainen kaoottinen toimija kuin on, alusta asti. Vasta pari viikkoa sitten minulle tuli mieleen, että entäs jos kaaos vain jatkuukin.
ap
Kyllä sinun pitäisi olla valmis hyväksymään mies kaaoksineen! Muu on kestämätöntä toiveajattelua. Kaaokseenkin voi jonkun verran tottua, mutta sen pohjalta mitä itsestäsi kerroit, vaatisit todennäköisesti itseltäsi liikaa. Jos vain pitäisit tilannetta auki lupaisit miehellekin liikaa. Siksi ratkaisusi oli varmasti oikea, vaikka toki kipeäkin. Aika parantaa haavat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin juuri äsken ison virheen, jonka olen itse tehnyt suhteemme aikana. En ole kertonut täällä suhteesta kaikkea olennaista, koska yritän välttää tunnistetuksi tulemista (vaikka en olekaan mikään tositv-henkilö!). En siksi voi kertoa ihan tarkkaan kaikkea. Mutta vuosi sitten mies ehdotti ratkaisua, joka olisi selvästi vähentänyt stressiä, jonka keskellä jo silloin elimme. Se olisi edellyttänyt että hän jättää väitöskirjansa kesken. Minä en suostunut siihen!
Nyt kun kävimme erokeskustelua, mies sanoi yrittäneensä tuolloin ratkaista niitä olosuhteita, joista minä nyt häntä syyllistän. Näen nyt itsekin, että se olisi ratkaissut paljon. Kaikki pahimmat riitamme (jotka voivat aivan hyvin pääosin johtua tästä kohtuuttoman stressaavasta tilanteesta) olisivat jääneet tapahtumatta. Mies olisi jättänyt nuo ulkomaiset työpaikat hakematta, koska niitä ei olisi voinut ilman väikkäriä edes hakea. Olisimme eläneet paljon helpommassa elämäntilanteessa siitä lähtien. Uskon nyt itsekin siihen, että tämä olisi voinut pelastaa tilanteen.
Olen todella pahasti poissa tolaltani. Miksi en suostunut tuohon, kun kerran haluan miehen jolle ura ei ole tärkeä? Minusta tuntui jotenkin liian radikaalilta, että vuosia valmisteltu väikkäri jäisi loppuvaiheessa kesken. Mitä merkitystä sillä käytännössä olisi ollut? Mies oli aloittanut sen tekemisen puoliksi huvikseen, eli aidosti se ei ollut hänelle tärkeä asia, kun hän olisi ollut siitä valmis vielä tuossa vaiheessa luopumaan. Onko sittenkin niin, että se tuuliviiri olen minä itse, eikä mies?
Minun tekee mieli jopa soittaa miehelle ja perua ero. Yritän kaikkeni olla tekemättä niin, koska tunnen että en ole riittävän vakaassa mielentilassa tekemään tällaisia päätöksiä. Mutta tämän asian tajuaminen tuntuu hyvin pahalta ja saa minut epäilemään omaakin tasapainoisuuttani.
ap
Mielestäni olet sikäli oikeassa, että tuo urasta puhuminen on mielestäni tässä aika sivuraiteella olemista, koska mieshän ei ole mikään uraorientoitunut mies. Jos hän olisi menestynyt taiteilija, hänellä olisi apurahaputki, ansiotuloa teosten myynnistä, teostosta, sanastosta tai jostain vastaavasta riippuen taidealasta eli hän eläisi työllään. Ei hänen tarvitsisi etsiä rahoitusta toisella työllä.
En tiedä onko hän itse antanut kuvaa itsestään menestyvänä vai oletko sinä sen ajatellut niin, mutta myöskään väikkäri ei liity hänen uraansa, vaan on harrastus niin kuin kaikki vanhempina tehdyt väikkärit. Hän ei ole tutkija, hänestä ei sellaista tulekaan, sillä tutkijan työ aloitetaan reippaasti alle kolmekymppisenä. Muuten julkaisuja ei yksinkertaisesti kerry tarpeeksi.
Miksi tämä ura-asia on sinulle niin olennainen, en ihan ymmärrä? Kun tuossa suhteessa näin ulkopuolisen silmin on ihan muut asiat ongelmana. Onko se jonkinlainen puolustus sille, että mies tekee tällaisia vaatimuksia sinulle, että hänen uransa niitä muka vaatii?
Yksi maailman parhaista yliopistoista valitsi hänet hiljattain ties kuinka monen sadan hakijan joukosta haastatteluihin, työpaikkaan joka olisi taannut hänelle hienon urakehityksen ko. alalla - alalla joka tukee sitä hänen varsinaista taidealan ammattiaan (tämä on yksi niistä ammateista joilla edes menestynyt tekijä ei helposti elä, mutta kun verrataan hänen esikuviinsa ja siihen, missä vaiheessa he ovat olleet saman ikäisinä, mies on menestynyt ihan hyvin). Hän pääsi viimeiselle haastattelukierrokselle asti, jossa oli hänen lisäkseen kaksi muuta hakijaa. Nyt hän kertoi minulle soittaneensa sinne ja kieltäytyneensä paikasta ennen kuin lopullinen päätös oli tehty. Syy miksi hän edes haki tuota paikkaa, liittyi kuulemma siihen että hän käsitteli urasta luopumistaan kokeilemalla miten hakeminen sujuu. Hän yllättyi siitä että pääsi huonosti laaditulla testihakemuksella noin pitkälle. Hän kertoi minulle koko ajan, että ei ota paikkaa vastaan vaikka sen saisikin.
Ei hänen menestyksensä, tai potentiaali siihen, ole tuulesta temmattua.
ap
Anteeksi, mutta en usko tuosta jutusta puoliakaan. Uskotko ihan todella, että maailman paras yliopisto valitsee keski-ikäisen hakijan, jolla ei ole mitään yliopistouraa, ei edes valmista väitöskirjaa (joka yleensä tehdään reilusti alle kolmekymppisenä) - lisäksi tuo on ihan höpötystä, että mikään yksittäinen pesti takaisi menestyksen jatkossa yliopistouralla. Millään alalla keski-ikäinen epäpätevä hakija ei tule valituksi huippuvirkoihin ja yliopistomaailmassa on erittäin kova kilpailu.
Höpö höpö. Alat ovat erilaisia, taidealoilla esim. ei ole mitenkään epätavallista tehdä väikkäriä myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta sinä ap ajattelet liian itsekeskeisesti. Jos ihminen tekee väitöskirjaa, hän saattaa hyvin pitkälle uskotella itselleenkin, ettei välttämättä odota mitään, sillä tavalla on helppoa suojautua pettymyksiltä. Kun työn pää alkaa häämöttää ja uudet uranäkymät aukenevat, on ihan normaalia muuttaa mieltään. Ei miehen tarvitse elää vain niin kuin sinä haluat. Tutkaile ihan rehellisesti itseäsi ja sitä, oletko valmis kumppanuuteen ollenkaan, vai olisiko sylikoira parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli ensinnäkin mieleen että et todellakaan tee mitään "väärin", vika ei ole sinussa. Ehkä ajattelet kuitenkin liikaa niin että asiat onnistuvat ja menevät aina putkeen. Elämä on, varsinkin parisuhde-elämä, haasteellista melkein kaikille siinä mielessä että kaikki voi muuttua ja mennä ympäri lyhyellä aikavälillä ilman varoitusaikaa. Takeita ei ole mistään ikinä.
Mun mielestä jotta saisit asiat nyt "oikein", joudut miettimään mikä on parasta sulle nyt, lopetatko suhteen jos mies muuttaa ulkomaille ja sitten ette näe jos sinä et muuta. Vai laitatko omat haaveesi tauolle ja muutat sinne ulkomaille miehen mukana, vaikka parisuhteen kestävyydestä ei ole sinänsä takeita, eikä tietenkään myös työpaikasta, vaikka jäisitkin Suomeen.
Vastaus tulee kyllä kun se on sinulle valmis, sitä ennen älä tee äkkirepäisyitä joita katua ; )
PS. musta oli rohkeaa lähteä siitä aiemmasta suhteesta koska avoin suhde ois ollut sun omia arvoja vastaan. Siksi tiedän että löydät tähänkin ratkaisun, koska osaat elää kirjoituksestasi päätellen arvojesi mukaista elämää.
PS2. Rakkautta ei ole aina kovin helppoa löytää. Jos sen päästää menemään tuleeko uusi ja kuinka pian?
Kiitos tästä vastauksesta! Juuri jotain tämänsuuntaista kommenttia taisin kaivatakin. :)
Myönnän että varmaankin oletan jotenkin liian fanaattisesti, että asiat menevät niin kuin on sovittu. Ja tajuan, että ei ole mahdollista pakottaa niitä menemään näin, vaan tilanteet muuttuvat ja elävät. Ainoa mitä voin siis tehdä on etsiä selkeyttä sen suhteen, uhraanko mieluummin parisuhteeni vai urani, jos kerran mies on nyt päättänyt toimia noin kuten ilmoittaa toimivansa.
Tuohon loppukaneettiisi ensimmäinen ajatukseni on, että koin viimeksi treffailun niin helpoksi ja mukavaksi, että melkein jopa houkuttelee aloittaa se uudelleen. Olin Tinderissä siinä vaiheessa kun suhtauduin tapailuihin vielä aika kevyesti. Minulla oli jo valmiina pitkä, huolellisesti laadittu profiiliteksti OkCupidiin, jota en edes koskaan ehtinyt julkaista kun jo tapasin nykyisen miehen. Minulle jäi siis tunne, että en ehtinyt vielä edes oikein kunnolla kokea millaisia tyyppejä olisin tavannut sitten kun otan deittailut ns. tosissani.. :D Emmin nykyisen miehen kohdalla jonkin aikaa, onko hyvä idea aloittaa vakavaa suhdetta, mutta hän sai jotenkin pääni käännettyä aktiivisuudellaan ja intensiivisellä kiinnostuksellaan minua kohtaan (ja myöhemmin aivan erinomaisella seksillä).
Nykyisen suhteen houkuttelevuus kuitenkin laski aika tavalla silmissäni sen jälkeen, kun hän meni tälle uudelle vaihteelle, johon liittyy myös muuta ikävää kuin pelkästään uran muuttuminen hyvin tärkeäksi (hän mm. kohtelee minua epäreilummin ja tunteettomammin kuin alussa). Tuntuu äkkiä ajatellen helpommalta erota, laittaa verkot uudelleen veteen ja katsoa mitä tapahtuu. Toisaalta, ehkä tuo helppous on jonkinlaista harhaa? Juuri se ajatus saikin minut kirjoittamaan aiheesta. Nimittäin entäs jos seuraavankin miehen kanssa käy tämä sama juttu?
ap
Mä suosittelen laittamaan oman elämän sellaiseen kuntoon missä itse viihdyt. Eli kaikki ns. valmiiksi, oma koti, missä aiot itse asua "loppuelämäsi", oma työ ja ura sellaiseksi missä viihdyt ja mitä haluat. Ystävät ja perhesuhteet kuntoon, samoin harrastukset. Sitten tähän valmiiseen pakettiin kelpuutat sellaisen joka oman elämäsi raameihin mahtuu. Älä hätäile heti, vaan on helpompi olla kun on omat asiat järjestyksessä ilman miestäkin. Aika helposti olet tosiaan mielestäni löytänyt sopivia kumppaneita ja nopeasti. Vaan ehkä muut naiset huomaavatkin miehen epäsopivuuden jo ennen vakiintumista, mutta sinulta puuttuu tämä kolmas silmä? Ja siksi tulee illuusio että nyt löytyi (taas) hyvä mies, mutta se ei sitten kestäkään. Muut ehkä bongaavat tuon kestämättömyyden jo tapailuvaiheessa? Et siis tee mitään väärin, eikä mieskään, mutta pientä fiksaamista ehkä olisi tarpeen suorittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin juuri äsken ison virheen, jonka olen itse tehnyt suhteemme aikana. En ole kertonut täällä suhteesta kaikkea olennaista, koska yritän välttää tunnistetuksi tulemista (vaikka en olekaan mikään tositv-henkilö!). En siksi voi kertoa ihan tarkkaan kaikkea. Mutta vuosi sitten mies ehdotti ratkaisua, joka olisi selvästi vähentänyt stressiä, jonka keskellä jo silloin elimme. Se olisi edellyttänyt että hän jättää väitöskirjansa kesken. Minä en suostunut siihen!
Nyt kun kävimme erokeskustelua, mies sanoi yrittäneensä tuolloin ratkaista niitä olosuhteita, joista minä nyt häntä syyllistän. Näen nyt itsekin, että se olisi ratkaissut paljon. Kaikki pahimmat riitamme (jotka voivat aivan hyvin pääosin johtua tästä kohtuuttoman stressaavasta tilanteesta) olisivat jääneet tapahtumatta. Mies olisi jättänyt nuo ulkomaiset työpaikat hakematta, koska niitä ei olisi voinut ilman väikkäriä edes hakea. Olisimme eläneet paljon helpommassa elämäntilanteessa siitä lähtien. Uskon nyt itsekin siihen, että tämä olisi voinut pelastaa tilanteen.
Olen todella pahasti poissa tolaltani. Miksi en suostunut tuohon, kun kerran haluan miehen jolle ura ei ole tärkeä? Minusta tuntui jotenkin liian radikaalilta, että vuosia valmisteltu väikkäri jäisi loppuvaiheessa kesken. Mitä merkitystä sillä käytännössä olisi ollut? Mies oli aloittanut sen tekemisen puoliksi huvikseen, eli aidosti se ei ollut hänelle tärkeä asia, kun hän olisi ollut siitä valmis vielä tuossa vaiheessa luopumaan. Onko sittenkin niin, että se tuuliviiri olen minä itse, eikä mies?
Minun tekee mieli jopa soittaa miehelle ja perua ero. Yritän kaikkeni olla tekemättä niin, koska tunnen että en ole riittävän vakaassa mielentilassa tekemään tällaisia päätöksiä. Mutta tämän asian tajuaminen tuntuu hyvin pahalta ja saa minut epäilemään omaakin tasapainoisuuttani.
ap
Mielestäni olet sikäli oikeassa, että tuo urasta puhuminen on mielestäni tässä aika sivuraiteella olemista, koska mieshän ei ole mikään uraorientoitunut mies. Jos hän olisi menestynyt taiteilija, hänellä olisi apurahaputki, ansiotuloa teosten myynnistä, teostosta, sanastosta tai jostain vastaavasta riippuen taidealasta eli hän eläisi työllään. Ei hänen tarvitsisi etsiä rahoitusta toisella työllä.
En tiedä onko hän itse antanut kuvaa itsestään menestyvänä vai oletko sinä sen ajatellut niin, mutta myöskään väikkäri ei liity hänen uraansa, vaan on harrastus niin kuin kaikki vanhempina tehdyt väikkärit. Hän ei ole tutkija, hänestä ei sellaista tulekaan, sillä tutkijan työ aloitetaan reippaasti alle kolmekymppisenä. Muuten julkaisuja ei yksinkertaisesti kerry tarpeeksi.
Miksi tämä ura-asia on sinulle niin olennainen, en ihan ymmärrä? Kun tuossa suhteessa näin ulkopuolisen silmin on ihan muut asiat ongelmana. Onko se jonkinlainen puolustus sille, että mies tekee tällaisia vaatimuksia sinulle, että hänen uransa niitä muka vaatii?
Yksi maailman parhaista yliopistoista valitsi hänet hiljattain ties kuinka monen sadan hakijan joukosta haastatteluihin, työpaikkaan joka olisi taannut hänelle hienon urakehityksen ko. alalla - alalla joka tukee sitä hänen varsinaista taidealan ammattiaan (tämä on yksi niistä ammateista joilla edes menestynyt tekijä ei helposti elä, mutta kun verrataan hänen esikuviinsa ja siihen, missä vaiheessa he ovat olleet saman ikäisinä, mies on menestynyt ihan hyvin). Hän pääsi viimeiselle haastattelukierrokselle asti, jossa oli hänen lisäkseen kaksi muuta hakijaa. Nyt hän kertoi minulle soittaneensa sinne ja kieltäytyneensä paikasta ennen kuin lopullinen päätös oli tehty. Syy miksi hän edes haki tuota paikkaa, liittyi kuulemma siihen että hän käsitteli urasta luopumistaan kokeilemalla miten hakeminen sujuu. Hän yllättyi siitä että pääsi huonosti laaditulla testihakemuksella noin pitkälle. Hän kertoi minulle koko ajan, että ei ota paikkaa vastaan vaikka sen saisikin.
Ei hänen menestyksensä, tai potentiaali siihen, ole tuulesta temmattua.
ap
Anteeksi, mutta en usko tuosta jutusta puoliakaan. Uskotko ihan todella, että maailman paras yliopisto valitsee keski-ikäisen hakijan, jolla ei ole mitään yliopistouraa, ei edes valmista väitöskirjaa (joka yleensä tehdään reilusti alle kolmekymppisenä) - lisäksi tuo on ihan höpötystä, että mikään yksittäinen pesti takaisi menestyksen jatkossa yliopistouralla. Millään alalla keski-ikäinen epäpätevä hakija ei tule valituksi huippuvirkoihin ja yliopistomaailmassa on erittäin kova kilpailu.
Olen nähnyt sieltä tulleita meilejä, kun mietimme yhdessä miten mies vastaa mihinkin juttuun, kun opetusnäytteen antamisvaiheessa tuli eräs ongelmatilanne (olemme jakaneet todella paljon arjen tilanteita päivittäin, kaukosuhteesta huolimatta). Ymmärrän että tämä ei ehkä vaikuta uskottavalta kun en kerro millä alalla mies on. Mutta se on epäolennaista, koska minulla ei ole tarvetta epäillä miestä tässä, eikä minulle ole tärkeää että tuntematon ihminen netissä pystyy uskomaan tähän.
ap
Mun uskomiseni on sivuseikka, en todellakaan halua sinua loukata. Kiinnitin alusta saakka huomiota ristiriitoihin miehen urakertomuksissa tai sinun ajatuksiisi niistä, mutta ne eivät ole suhteen kannalta olennaisia paitsi, jos ihailusi perustuu liioiteltuun tai väärään tietoon. Tai ainakin mulle olisi suuri merkitys, jos kumppaniehdokas olisi antanut itsestään väärää tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hätäile! Tottakai tuohon vaiheeseen kuuluu monenlaisia tunteita. Myös sen epäily teitkö virheen. Eroon lähdit kuitenkin aitojen vakavien ongelmien ajamana. Aina voi taaksepäin spekuloida mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta ei ole mitenkään sanottua olisiko ongelmat vältetty. Mies on kuitenkin tehnyt itse omat päätöksensä. Nyt on tärkeintä, että ensin löydät oman henkisen tasapainosi. Sitten vasta katse eteenpäin parisuhdepuolella.
Se, mitä en kertonut, on että kyseessä on ollut alusta asti kaukosuhde. Miehen on ollut tarkoitus muuttaa syksyllä jonnekin pois nykyisestä maasta, joko Suomeen (minun toiveeni) tai sitten sellaiseen maahan jossa uramahdollisuudet olisivat paremmat. Mies siis ehdotti vuosi sitten että jättää väikkärin (jota tekee toisessa maassa) kesken ja muuttaa luokseni. Kaukosuhde on tunnistettu hyvin suureksi stressin ja ristiriitojen lähteeksi meillä. Fyysisesti yhdessä ollessa vaikeita ongelmia ei ole ollut.
Hän siis yritti ratkaista tilannetta ja minä itse en suostunut tuohon ehdotukseen, vaikka väitän haluavani miehen jolle ura ei ole tärkeä. Ja sitten kuitenkin kohtelen miestä aggressiivisesti kun tämä tekee väikkärin valmiiksi ja hakee töitä myös muualta kuin Suomesta.
Ymmärrän nyt, miksi hän pelkää minun olevan manipulatiivinen tai jotenkin muuten vaarallinen. Vähintäänkin haluaisin laittaa hänelle viestin, jossa pyydän anteeksi tällaista käytöstäni, jossa puheet ja toiminta ovat olleet ristiriidassa. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että kyse on isosta elämänmuutoksesta jossa toinen on muuttamassa toisesta maasta luokseni. Onkohan paha virhe, jos laitan miehelle tuollaisen viestin?
ap
Mies on kotoisin Euroopan ulkopuolelta ja ehdotti, että voisi muuttaa tänne Suomeen luoksesi? Hän on menestynyt uramies? Oletko tarkistanut hänen tietojaan vai perustuvatko tiedot hänestä pelkästään hänen antamiinsa tietoihin? Missä olette tutustuneet, netissäkö?
Nyt epäilyksesi eivät osu oikeaan. Kyseessä on henkilö, jonka tiedot ja tekemiset voi helposti tarkistaa kuka tahansa laittamalla nimen googleen.
ap
Hmmm, en nyt olisi niinkään varma. Miten voit tietää esimerkiksi, onko huippuyliopisto palkkaamassa häntä tai että väitöskirja on tekeillä? Netissä on paljon virheellistä tietoa, eihän se ole toimittajillekaan mikään virallinen lähde.
Useiden eri kirjoittajien laatima, eri aikoina editoitu ja täydennetty Wikipedia-artikkeli, iso pino fyysisessä muodossa olevia julkaisuja (olen käynyt miehen kotona ja osa näistä on päätynyt myös minulle kotiin), huippuyliopistolta tulleet meilit joita olen lukenut, lukemattomat kertomukset ja maininnat erilaisissa lehdissä ja tieteellisissä julkaisuissa (joista osa on suomalaisia), miehen taiteellisen työn tulokset ja niiden esillä oleminen monissa eri tapahtumissa, useissa maissa (jotka näkyvät aina somessa jollain tavalla), miehen työhakemusessa mainitut, nimekkäät suosittelijat ja heidän kirjoittamansa suosituskirjeet (yhden heistä olen itse tavannut ja toisen kanssa hän on puhunut puhelimessa minun kuulteni), jne. "Todistusaineistoa" on niin valtava määrä, ettei sellaista kukaan pysty kyhäämään tyhjästä, vaikka massan rajaisi ainoastaan aidosti luotettaviin lähteisiin. Väikkärin versioitakin olen nähnyt ja mies on hyvin ahkerasti kertoillut mitä ohjaajan kanssa on keskusteltu, ketkä on valittu tarkastajiksi jne.
Olemme jakaneet kuulumisia suhteemme todella aktiivisesti eikä mies voisi mitenkään keksiä kaikkea tapahtuvaa päästään, ja jos keksisikin niin ei niistä tulisi todellisuuteen tällaisia jälkiä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin juuri äsken ison virheen, jonka olen itse tehnyt suhteemme aikana. En ole kertonut täällä suhteesta kaikkea olennaista, koska yritän välttää tunnistetuksi tulemista (vaikka en olekaan mikään tositv-henkilö!). En siksi voi kertoa ihan tarkkaan kaikkea. Mutta vuosi sitten mies ehdotti ratkaisua, joka olisi selvästi vähentänyt stressiä, jonka keskellä jo silloin elimme. Se olisi edellyttänyt että hän jättää väitöskirjansa kesken. Minä en suostunut siihen!
Nyt kun kävimme erokeskustelua, mies sanoi yrittäneensä tuolloin ratkaista niitä olosuhteita, joista minä nyt häntä syyllistän. Näen nyt itsekin, että se olisi ratkaissut paljon. Kaikki pahimmat riitamme (jotka voivat aivan hyvin pääosin johtua tästä kohtuuttoman stressaavasta tilanteesta) olisivat jääneet tapahtumatta. Mies olisi jättänyt nuo ulkomaiset työpaikat hakematta, koska niitä ei olisi voinut ilman väikkäriä edes hakea. Olisimme eläneet paljon helpommassa elämäntilanteessa siitä lähtien. Uskon nyt itsekin siihen, että tämä olisi voinut pelastaa tilanteen.
Olen todella pahasti poissa tolaltani. Miksi en suostunut tuohon, kun kerran haluan miehen jolle ura ei ole tärkeä? Minusta tuntui jotenkin liian radikaalilta, että vuosia valmisteltu väikkäri jäisi loppuvaiheessa kesken. Mitä merkitystä sillä käytännössä olisi ollut? Mies oli aloittanut sen tekemisen puoliksi huvikseen, eli aidosti se ei ollut hänelle tärkeä asia, kun hän olisi ollut siitä valmis vielä tuossa vaiheessa luopumaan. Onko sittenkin niin, että se tuuliviiri olen minä itse, eikä mies?
Minun tekee mieli jopa soittaa miehelle ja perua ero. Yritän kaikkeni olla tekemättä niin, koska tunnen että en ole riittävän vakaassa mielentilassa tekemään tällaisia päätöksiä. Mutta tämän asian tajuaminen tuntuu hyvin pahalta ja saa minut epäilemään omaakin tasapainoisuuttani.
ap
Mielestäni olet sikäli oikeassa, että tuo urasta puhuminen on mielestäni tässä aika sivuraiteella olemista, koska mieshän ei ole mikään uraorientoitunut mies. Jos hän olisi menestynyt taiteilija, hänellä olisi apurahaputki, ansiotuloa teosten myynnistä, teostosta, sanastosta tai jostain vastaavasta riippuen taidealasta eli hän eläisi työllään. Ei hänen tarvitsisi etsiä rahoitusta toisella työllä.
En tiedä onko hän itse antanut kuvaa itsestään menestyvänä vai oletko sinä sen ajatellut niin, mutta myöskään väikkäri ei liity hänen uraansa, vaan on harrastus niin kuin kaikki vanhempina tehdyt väikkärit. Hän ei ole tutkija, hänestä ei sellaista tulekaan, sillä tutkijan työ aloitetaan reippaasti alle kolmekymppisenä. Muuten julkaisuja ei yksinkertaisesti kerry tarpeeksi.
Miksi tämä ura-asia on sinulle niin olennainen, en ihan ymmärrä? Kun tuossa suhteessa näin ulkopuolisen silmin on ihan muut asiat ongelmana. Onko se jonkinlainen puolustus sille, että mies tekee tällaisia vaatimuksia sinulle, että hänen uransa niitä muka vaatii?
Yksi maailman parhaista yliopistoista valitsi hänet hiljattain ties kuinka monen sadan hakijan joukosta haastatteluihin, työpaikkaan joka olisi taannut hänelle hienon urakehityksen ko. alalla - alalla joka tukee sitä hänen varsinaista taidealan ammattiaan (tämä on yksi niistä ammateista joilla edes menestynyt tekijä ei helposti elä, mutta kun verrataan hänen esikuviinsa ja siihen, missä vaiheessa he ovat olleet saman ikäisinä, mies on menestynyt ihan hyvin). Hän pääsi viimeiselle haastattelukierrokselle asti, jossa oli hänen lisäkseen kaksi muuta hakijaa. Nyt hän kertoi minulle soittaneensa sinne ja kieltäytyneensä paikasta ennen kuin lopullinen päätös oli tehty. Syy miksi hän edes haki tuota paikkaa, liittyi kuulemma siihen että hän käsitteli urasta luopumistaan kokeilemalla miten hakeminen sujuu. Hän yllättyi siitä että pääsi huonosti laaditulla testihakemuksella noin pitkälle. Hän kertoi minulle koko ajan, että ei ota paikkaa vastaan vaikka sen saisikin.
Ei hänen menestyksensä, tai potentiaali siihen, ole tuulesta temmattua.
ap
Anteeksi, mutta en usko tuosta jutusta puoliakaan. Uskotko ihan todella, että maailman paras yliopisto valitsee keski-ikäisen hakijan, jolla ei ole mitään yliopistouraa, ei edes valmista väitöskirjaa (joka yleensä tehdään reilusti alle kolmekymppisenä) - lisäksi tuo on ihan höpötystä, että mikään yksittäinen pesti takaisi menestyksen jatkossa yliopistouralla. Millään alalla keski-ikäinen epäpätevä hakija ei tule valituksi huippuvirkoihin ja yliopistomaailmassa on erittäin kova kilpailu.
Höpö höpö. Alat ovat erilaisia, taidealoilla esim. ei ole mitenkään epätavallista tehdä väikkäriä myöhemminkin.
Kaikilla aloilla voi tehdä väikkäriä myöhemminkin, mutta sellainen hakija ei tule valituksi taidealan huippuyliopiston huippuvirkaan, joka ei ole tehnyt edes sitä väikkäriä, ei myöskään tutkinut ja opettanut. Tämän takaavat jo ihan peruspätevyysvaatimukset, jotka pätevämpi hakija voi riitauttaa. Tutkijan ura alasta riippumatta alkaa alle kolmekymppisenä, mutta monet taitelijat ovat tehneet harrastuksenaan väitöskirjan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin juuri äsken ison virheen, jonka olen itse tehnyt suhteemme aikana. En ole kertonut täällä suhteesta kaikkea olennaista, koska yritän välttää tunnistetuksi tulemista (vaikka en olekaan mikään tositv-henkilö!). En siksi voi kertoa ihan tarkkaan kaikkea. Mutta vuosi sitten mies ehdotti ratkaisua, joka olisi selvästi vähentänyt stressiä, jonka keskellä jo silloin elimme. Se olisi edellyttänyt että hän jättää väitöskirjansa kesken. Minä en suostunut siihen!
Nyt kun kävimme erokeskustelua, mies sanoi yrittäneensä tuolloin ratkaista niitä olosuhteita, joista minä nyt häntä syyllistän. Näen nyt itsekin, että se olisi ratkaissut paljon. Kaikki pahimmat riitamme (jotka voivat aivan hyvin pääosin johtua tästä kohtuuttoman stressaavasta tilanteesta) olisivat jääneet tapahtumatta. Mies olisi jättänyt nuo ulkomaiset työpaikat hakematta, koska niitä ei olisi voinut ilman väikkäriä edes hakea. Olisimme eläneet paljon helpommassa elämäntilanteessa siitä lähtien. Uskon nyt itsekin siihen, että tämä olisi voinut pelastaa tilanteen.
Olen todella pahasti poissa tolaltani. Miksi en suostunut tuohon, kun kerran haluan miehen jolle ura ei ole tärkeä? Minusta tuntui jotenkin liian radikaalilta, että vuosia valmisteltu väikkäri jäisi loppuvaiheessa kesken. Mitä merkitystä sillä käytännössä olisi ollut? Mies oli aloittanut sen tekemisen puoliksi huvikseen, eli aidosti se ei ollut hänelle tärkeä asia, kun hän olisi ollut siitä valmis vielä tuossa vaiheessa luopumaan. Onko sittenkin niin, että se tuuliviiri olen minä itse, eikä mies?
Minun tekee mieli jopa soittaa miehelle ja perua ero. Yritän kaikkeni olla tekemättä niin, koska tunnen että en ole riittävän vakaassa mielentilassa tekemään tällaisia päätöksiä. Mutta tämän asian tajuaminen tuntuu hyvin pahalta ja saa minut epäilemään omaakin tasapainoisuuttani.
ap
Mielestäni olet sikäli oikeassa, että tuo urasta puhuminen on mielestäni tässä aika sivuraiteella olemista, koska mieshän ei ole mikään uraorientoitunut mies. Jos hän olisi menestynyt taiteilija, hänellä olisi apurahaputki, ansiotuloa teosten myynnistä, teostosta, sanastosta tai jostain vastaavasta riippuen taidealasta eli hän eläisi työllään. Ei hänen tarvitsisi etsiä rahoitusta toisella työllä.
En tiedä onko hän itse antanut kuvaa itsestään menestyvänä vai oletko sinä sen ajatellut niin, mutta myöskään väikkäri ei liity hänen uraansa, vaan on harrastus niin kuin kaikki vanhempina tehdyt väikkärit. Hän ei ole tutkija, hänestä ei sellaista tulekaan, sillä tutkijan työ aloitetaan reippaasti alle kolmekymppisenä. Muuten julkaisuja ei yksinkertaisesti kerry tarpeeksi.
Miksi tämä ura-asia on sinulle niin olennainen, en ihan ymmärrä? Kun tuossa suhteessa näin ulkopuolisen silmin on ihan muut asiat ongelmana. Onko se jonkinlainen puolustus sille, että mies tekee tällaisia vaatimuksia sinulle, että hänen uransa niitä muka vaatii?
Yksi maailman parhaista yliopistoista valitsi hänet hiljattain ties kuinka monen sadan hakijan joukosta haastatteluihin, työpaikkaan joka olisi taannut hänelle hienon urakehityksen ko. alalla - alalla joka tukee sitä hänen varsinaista taidealan ammattiaan (tämä on yksi niistä ammateista joilla edes menestynyt tekijä ei helposti elä, mutta kun verrataan hänen esikuviinsa ja siihen, missä vaiheessa he ovat olleet saman ikäisinä, mies on menestynyt ihan hyvin). Hän pääsi viimeiselle haastattelukierrokselle asti, jossa oli hänen lisäkseen kaksi muuta hakijaa. Nyt hän kertoi minulle soittaneensa sinne ja kieltäytyneensä paikasta ennen kuin lopullinen päätös oli tehty. Syy miksi hän edes haki tuota paikkaa, liittyi kuulemma siihen että hän käsitteli urasta luopumistaan kokeilemalla miten hakeminen sujuu. Hän yllättyi siitä että pääsi huonosti laaditulla testihakemuksella noin pitkälle. Hän kertoi minulle koko ajan, että ei ota paikkaa vastaan vaikka sen saisikin.
Ei hänen menestyksensä, tai potentiaali siihen, ole tuulesta temmattua.
ap
Anteeksi, mutta en usko tuosta jutusta puoliakaan. Uskotko ihan todella, että maailman paras yliopisto valitsee keski-ikäisen hakijan, jolla ei ole mitään yliopistouraa, ei edes valmista väitöskirjaa (joka yleensä tehdään reilusti alle kolmekymppisenä) - lisäksi tuo on ihan höpötystä, että mikään yksittäinen pesti takaisi menestyksen jatkossa yliopistouralla. Millään alalla keski-ikäinen epäpätevä hakija ei tule valituksi huippuvirkoihin ja yliopistomaailmassa on erittäin kova kilpailu.
Höpö höpö. Alat ovat erilaisia, taidealoilla esim. ei ole mitenkään epätavallista tehdä väikkäriä myöhemminkin.
Kaikilla aloilla voi tehdä väikkäriä myöhemminkin, mutta sellainen hakija ei tule valituksi taidealan huippuyliopiston huippuvirkaan, joka ei ole tehnyt edes sitä väikkäriä, ei myöskään tutkinut ja opettanut. Tämän takaavat jo ihan peruspätevyysvaatimukset, jotka pätevämpi hakija voi riitauttaa. Tutkijan ura alasta riippumatta alkaa alle kolmekymppisenä, mutta monet taitelijat ovat tehneet harrastuksenaan väitöskirjan.
Tähän paikkaan oli mahdollista hakea, kunhan väikkäri valmistuu syksyllä. Kyseessä ei ole suomalainen yliopisto. Suomessa ei ole ollenkaan kyseisen alan huippuyliopistoja, joten jos mietit kotimaan perspektiivistä, tietosi ehkä poikkeavat tämän alan todellisuudesta.
Mutta tämä on tosiaan nyt ihan ohi aiheen, koska itselleni on ihan selvää ettei minua sentään tällä tavalla ole huijattu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap olen ollut todella samanlaisessa pohdinnassa ja tunnekoukussa akateemiseen mieheen toisesta kulttuurista.
Se että täällä kritisoidaan miehen uraa on näkökulma kysymys. Hän on varmasti menestynyt tavalla jonka kerroit, mutta menestys taidealalla ei vielä tarkoita erityisen vahvaa ammatillista tilannetta. Sekä taideala että akateeminen ala ovat todella kilpailullisia, ja moni ansiokas ei kuitenkaan yllä menestyneeksi. Vertailu esikuviin samassa iässä ei kerro paljoa mistään, sillä nuo esikuvat ovat harvinaisia menestyjiä. Suurin osa miehesi tilanteessa elävistä (joita on ammattitaiteilijoissa paljon) ei tule koskaan yltämään suurempaan menestykseen. En tarkoita tällä vähätellä, toivottavasti et loukkaannu. Miehen ura ei toisaalta ole nyt niin olennainen kuin ajattelet.
Tunnistan pohdinnassasi ja tunnekouhussasi paljon samaa. Tuo syyllisyys ja ajatuskulut ovat tuttuja. Suhde oli huono ja sen päättyminen oli vapautus. Jostain syystä sitä tulkitsee omat vahvan negatiiviset tunteensa helposti niin, että tämä on merkki siitä, että suhde on erityinen ja tärkeä. Vaikka oikeasti se ei ole niin merkityksellinen ja päinvastoin huono ja voimia kuluttava.
Sillä ei ole oikeasti mitään väliä enää, olisiko miehesi kannattanut jättää väikkäri kesken. Ei tietenkään olisi, taiteilijalle on tärkeää pitää myös muita rautoja tulessa. Hienoa että väikkäri avaa uusia mahdollisuuksia. Hienoa että tuit ja kannustit häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hätäile! Tottakai tuohon vaiheeseen kuuluu monenlaisia tunteita. Myös sen epäily teitkö virheen. Eroon lähdit kuitenkin aitojen vakavien ongelmien ajamana. Aina voi taaksepäin spekuloida mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta ei ole mitenkään sanottua olisiko ongelmat vältetty. Mies on kuitenkin tehnyt itse omat päätöksensä. Nyt on tärkeintä, että ensin löydät oman henkisen tasapainosi. Sitten vasta katse eteenpäin parisuhdepuolella.
Se, mitä en kertonut, on että kyseessä on ollut alusta asti kaukosuhde. Miehen on ollut tarkoitus muuttaa syksyllä jonnekin pois nykyisestä maasta, joko Suomeen (minun toiveeni) tai sitten sellaiseen maahan jossa uramahdollisuudet olisivat paremmat. Mies siis ehdotti vuosi sitten että jättää väikkärin (jota tekee toisessa maassa) kesken ja muuttaa luokseni. Kaukosuhde on tunnistettu hyvin suureksi stressin ja ristiriitojen lähteeksi meillä. Fyysisesti yhdessä ollessa vaikeita ongelmia ei ole ollut.
Hän siis yritti ratkaista tilannetta ja minä itse en suostunut tuohon ehdotukseen, vaikka väitän haluavani miehen jolle ura ei ole tärkeä. Ja sitten kuitenkin kohtelen miestä aggressiivisesti kun tämä tekee väikkärin valmiiksi ja hakee töitä myös muualta kuin Suomesta.
Ymmärrän nyt, miksi hän pelkää minun olevan manipulatiivinen tai jotenkin muuten vaarallinen. Vähintäänkin haluaisin laittaa hänelle viestin, jossa pyydän anteeksi tällaista käytöstäni, jossa puheet ja toiminta ovat olleet ristiriidassa. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että kyse on isosta elämänmuutoksesta jossa toinen on muuttamassa toisesta maasta luokseni. Onkohan paha virhe, jos laitan miehelle tuollaisen viestin?
ap
Mies on kotoisin Euroopan ulkopuolelta ja ehdotti, että voisi muuttaa tänne Suomeen luoksesi? Hän on menestynyt uramies? Oletko tarkistanut hänen tietojaan vai perustuvatko tiedot hänestä pelkästään hänen antamiinsa tietoihin? Missä olette tutustuneet, netissäkö?
Nyt epäilyksesi eivät osu oikeaan. Kyseessä on henkilö, jonka tiedot ja tekemiset voi helposti tarkistaa kuka tahansa laittamalla nimen googleen.
ap
Hmmm, en nyt olisi niinkään varma. Miten voit tietää esimerkiksi, onko huippuyliopisto palkkaamassa häntä tai että väitöskirja on tekeillä? Netissä on paljon virheellistä tietoa, eihän se ole toimittajillekaan mikään virallinen lähde.
Useiden eri kirjoittajien laatima, eri aikoina editoitu ja täydennetty Wikipedia-artikkeli, iso pino fyysisessä muodossa olevia julkaisuja (olen käynyt miehen kotona ja osa näistä on päätynyt myös minulle kotiin), huippuyliopistolta tulleet meilit joita olen lukenut, lukemattomat kertomukset ja maininnat erilaisissa lehdissä ja tieteellisissä julkaisuissa (joista osa on suomalaisia), miehen taiteellisen työn tulokset ja niiden esillä oleminen monissa eri tapahtumissa, useissa maissa (jotka näkyvät aina somessa jollain tavalla), miehen työhakemusessa mainitut, nimekkäät suosittelijat ja heidän kirjoittamansa suosituskirjeet (yhden heistä olen itse tavannut ja toisen kanssa hän on puhunut puhelimessa minun kuulteni), jne. "Todistusaineistoa" on niin valtava määrä, ettei sellaista kukaan pysty kyhäämään tyhjästä, vaikka massan rajaisi ainoastaan aidosti luotettaviin lähteisiin. Väikkärin versioitakin olen nähnyt ja mies on hyvin ahkerasti kertoillut mitä ohjaajan kanssa on keskusteltu, ketkä on valittu tarkastajiksi jne.
Olemme jakaneet kuulumisia suhteemme todella aktiivisesti eikä mies voisi mitenkään keksiä kaikkea tapahtuvaa päästään, ja jos keksisikin niin ei niistä tulisi todellisuuteen tällaisia jälkiä.
ap
Wikipediassa on todella paljon väärää tietoa, sinnehän kelpaa lähteeksi lähes mikä tahansa, lehtiartikkeli paikallislehdessä, johon haasteteltava antaa itse tietoja yms. On ihan mahdollista kehitellä paljonkin tyhjästä nettiin ja muutenkin, mutta kyllä minä uskon, että mies on taiteilija, jos hänen teoksiaan ja näyttelyjään olet kerran nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin juuri äsken ison virheen, jonka olen itse tehnyt suhteemme aikana. En ole kertonut täällä suhteesta kaikkea olennaista, koska yritän välttää tunnistetuksi tulemista (vaikka en olekaan mikään tositv-henkilö!). En siksi voi kertoa ihan tarkkaan kaikkea. Mutta vuosi sitten mies ehdotti ratkaisua, joka olisi selvästi vähentänyt stressiä, jonka keskellä jo silloin elimme. Se olisi edellyttänyt että hän jättää väitöskirjansa kesken. Minä en suostunut siihen!
Nyt kun kävimme erokeskustelua, mies sanoi yrittäneensä tuolloin ratkaista niitä olosuhteita, joista minä nyt häntä syyllistän. Näen nyt itsekin, että se olisi ratkaissut paljon. Kaikki pahimmat riitamme (jotka voivat aivan hyvin pääosin johtua tästä kohtuuttoman stressaavasta tilanteesta) olisivat jääneet tapahtumatta. Mies olisi jättänyt nuo ulkomaiset työpaikat hakematta, koska niitä ei olisi voinut ilman väikkäriä edes hakea. Olisimme eläneet paljon helpommassa elämäntilanteessa siitä lähtien. Uskon nyt itsekin siihen, että tämä olisi voinut pelastaa tilanteen.
Olen todella pahasti poissa tolaltani. Miksi en suostunut tuohon, kun kerran haluan miehen jolle ura ei ole tärkeä? Minusta tuntui jotenkin liian radikaalilta, että vuosia valmisteltu väikkäri jäisi loppuvaiheessa kesken. Mitä merkitystä sillä käytännössä olisi ollut? Mies oli aloittanut sen tekemisen puoliksi huvikseen, eli aidosti se ei ollut hänelle tärkeä asia, kun hän olisi ollut siitä valmis vielä tuossa vaiheessa luopumaan. Onko sittenkin niin, että se tuuliviiri olen minä itse, eikä mies?
Minun tekee mieli jopa soittaa miehelle ja perua ero. Yritän kaikkeni olla tekemättä niin, koska tunnen että en ole riittävän vakaassa mielentilassa tekemään tällaisia päätöksiä. Mutta tämän asian tajuaminen tuntuu hyvin pahalta ja saa minut epäilemään omaakin tasapainoisuuttani.
ap
Mielestäni olet sikäli oikeassa, että tuo urasta puhuminen on mielestäni tässä aika sivuraiteella olemista, koska mieshän ei ole mikään uraorientoitunut mies. Jos hän olisi menestynyt taiteilija, hänellä olisi apurahaputki, ansiotuloa teosten myynnistä, teostosta, sanastosta tai jostain vastaavasta riippuen taidealasta eli hän eläisi työllään. Ei hänen tarvitsisi etsiä rahoitusta toisella työllä.
En tiedä onko hän itse antanut kuvaa itsestään menestyvänä vai oletko sinä sen ajatellut niin, mutta myöskään väikkäri ei liity hänen uraansa, vaan on harrastus niin kuin kaikki vanhempina tehdyt väikkärit. Hän ei ole tutkija, hänestä ei sellaista tulekaan, sillä tutkijan työ aloitetaan reippaasti alle kolmekymppisenä. Muuten julkaisuja ei yksinkertaisesti kerry tarpeeksi.
Miksi tämä ura-asia on sinulle niin olennainen, en ihan ymmärrä? Kun tuossa suhteessa näin ulkopuolisen silmin on ihan muut asiat ongelmana. Onko se jonkinlainen puolustus sille, että mies tekee tällaisia vaatimuksia sinulle, että hänen uransa niitä muka vaatii?
Yksi maailman parhaista yliopistoista valitsi hänet hiljattain ties kuinka monen sadan hakijan joukosta haastatteluihin, työpaikkaan joka olisi taannut hänelle hienon urakehityksen ko. alalla - alalla joka tukee sitä hänen varsinaista taidealan ammattiaan (tämä on yksi niistä ammateista joilla edes menestynyt tekijä ei helposti elä, mutta kun verrataan hänen esikuviinsa ja siihen, missä vaiheessa he ovat olleet saman ikäisinä, mies on menestynyt ihan hyvin). Hän pääsi viimeiselle haastattelukierrokselle asti, jossa oli hänen lisäkseen kaksi muuta hakijaa. Nyt hän kertoi minulle soittaneensa sinne ja kieltäytyneensä paikasta ennen kuin lopullinen päätös oli tehty. Syy miksi hän edes haki tuota paikkaa, liittyi kuulemma siihen että hän käsitteli urasta luopumistaan kokeilemalla miten hakeminen sujuu. Hän yllättyi siitä että pääsi huonosti laaditulla testihakemuksella noin pitkälle. Hän kertoi minulle koko ajan, että ei ota paikkaa vastaan vaikka sen saisikin.
Ei hänen menestyksensä, tai potentiaali siihen, ole tuulesta temmattua.
ap
Anteeksi, mutta en usko tuosta jutusta puoliakaan. Uskotko ihan todella, että maailman paras yliopisto valitsee keski-ikäisen hakijan, jolla ei ole mitään yliopistouraa, ei edes valmista väitöskirjaa (joka yleensä tehdään reilusti alle kolmekymppisenä) - lisäksi tuo on ihan höpötystä, että mikään yksittäinen pesti takaisi menestyksen jatkossa yliopistouralla. Millään alalla keski-ikäinen epäpätevä hakija ei tule valituksi huippuvirkoihin ja yliopistomaailmassa on erittäin kova kilpailu.
Höpö höpö. Alat ovat erilaisia, taidealoilla esim. ei ole mitenkään epätavallista tehdä väikkäriä myöhemminkin.
Kaikilla aloilla voi tehdä väikkäriä myöhemminkin, mutta sellainen hakija ei tule valituksi taidealan huippuyliopiston huippuvirkaan, joka ei ole tehnyt edes sitä väikkäriä, ei myöskään tutkinut ja opettanut. Tämän takaavat jo ihan peruspätevyysvaatimukset, jotka pätevämpi hakija voi riitauttaa. Tutkijan ura alasta riippumatta alkaa alle kolmekymppisenä, mutta monet taitelijat ovat tehneet harrastuksenaan väitöskirjan.
Tähän paikkaan oli mahdollista hakea, kunhan väikkäri valmistuu syksyllä. Kyseessä ei ole suomalainen yliopisto. Suomessa ei ole ollenkaan kyseisen alan huippuyliopistoja, joten jos mietit kotimaan perspektiivistä, tietosi ehkä poikkeavat tämän alan todellisuudesta.
Mutta tämä on tosiaan nyt ihan ohi aiheen, koska itselleni on ihan selvää ettei minua sentään tällä tavalla ole huijattu.
ap
Olen varsin perehtynyt yliopistomaailmaan Suomessa ja ulkomailla. Samoin vaikeuksiin, joita eri maissa työskentelevien, uraa tekevien pariskuntien välillä on. Sen vuoksi aloinkin tätä ketjua seuraamaan. Kertomuksen tietyt uraa koskevat asiat eivät kaikilta osin vaikuta uskottavilta, mutta olen koko ajan ajatellut, että voi olla niinkin, että mies itse ei ole tätä "huippuvaikutelmaa" itsestään ole antanut, vaan olet rakastunut, joten näet hänet hyvin edullisena hahmona ja ihailet häntä kovasti. Toisaalta maiden välillä on kulttuurieroja itsestään kertomisen tavassa. En siis halua leimata sinua tai miestä, tuo ura-asian nostaminen keskiöön ei vain enää keskustelun edetessä mun näkökulmastani vaikuttanut olennaiselta suhteen ongelmiin verrattuna.
Onko mies koskaan pyytänyt sulta rahaa lainaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hätäile! Tottakai tuohon vaiheeseen kuuluu monenlaisia tunteita. Myös sen epäily teitkö virheen. Eroon lähdit kuitenkin aitojen vakavien ongelmien ajamana. Aina voi taaksepäin spekuloida mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta ei ole mitenkään sanottua olisiko ongelmat vältetty. Mies on kuitenkin tehnyt itse omat päätöksensä. Nyt on tärkeintä, että ensin löydät oman henkisen tasapainosi. Sitten vasta katse eteenpäin parisuhdepuolella.
Se, mitä en kertonut, on että kyseessä on ollut alusta asti kaukosuhde. Miehen on ollut tarkoitus muuttaa syksyllä jonnekin pois nykyisestä maasta, joko Suomeen (minun toiveeni) tai sitten sellaiseen maahan jossa uramahdollisuudet olisivat paremmat. Mies siis ehdotti vuosi sitten että jättää väikkärin (jota tekee toisessa maassa) kesken ja muuttaa luokseni. Kaukosuhde on tunnistettu hyvin suureksi stressin ja ristiriitojen lähteeksi meillä. Fyysisesti yhdessä ollessa vaikeita ongelmia ei ole ollut.
Hän siis yritti ratkaista tilannetta ja minä itse en suostunut tuohon ehdotukseen, vaikka väitän haluavani miehen jolle ura ei ole tärkeä. Ja sitten kuitenkin kohtelen miestä aggressiivisesti kun tämä tekee väikkärin valmiiksi ja hakee töitä myös muualta kuin Suomesta.
Ymmärrän nyt, miksi hän pelkää minun olevan manipulatiivinen tai jotenkin muuten vaarallinen. Vähintäänkin haluaisin laittaa hänelle viestin, jossa pyydän anteeksi tällaista käytöstäni, jossa puheet ja toiminta ovat olleet ristiriidassa. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että kyse on isosta elämänmuutoksesta jossa toinen on muuttamassa toisesta maasta luokseni. Onkohan paha virhe, jos laitan miehelle tuollaisen viestin?
ap
Mies on kotoisin Euroopan ulkopuolelta ja ehdotti, että voisi muuttaa tänne Suomeen luoksesi? Hän on menestynyt uramies? Oletko tarkistanut hänen tietojaan vai perustuvatko tiedot hänestä pelkästään hänen antamiinsa tietoihin? Missä olette tutustuneet, netissäkö?
Nyt epäilyksesi eivät osu oikeaan. Kyseessä on henkilö, jonka tiedot ja tekemiset voi helposti tarkistaa kuka tahansa laittamalla nimen googleen.
ap
Hmmm, en nyt olisi niinkään varma. Miten voit tietää esimerkiksi, onko huippuyliopisto palkkaamassa häntä tai että väitöskirja on tekeillä? Netissä on paljon virheellistä tietoa, eihän se ole toimittajillekaan mikään virallinen lähde.
Useiden eri kirjoittajien laatima, eri aikoina editoitu ja täydennetty Wikipedia-artikkeli, iso pino fyysisessä muodossa olevia julkaisuja (olen käynyt miehen kotona ja osa näistä on päätynyt myös minulle kotiin), huippuyliopistolta tulleet meilit joita olen lukenut, lukemattomat kertomukset ja maininnat erilaisissa lehdissä ja tieteellisissä julkaisuissa (joista osa on suomalaisia), miehen taiteellisen työn tulokset ja niiden esillä oleminen monissa eri tapahtumissa, useissa maissa (jotka näkyvät aina somessa jollain tavalla), miehen työhakemusessa mainitut, nimekkäät suosittelijat ja heidän kirjoittamansa suosituskirjeet (yhden heistä olen itse tavannut ja toisen kanssa hän on puhunut puhelimessa minun kuulteni), jne. "Todistusaineistoa" on niin valtava määrä, ettei sellaista kukaan pysty kyhäämään tyhjästä, vaikka massan rajaisi ainoastaan aidosti luotettaviin lähteisiin. Väikkärin versioitakin olen nähnyt ja mies on hyvin ahkerasti kertoillut mitä ohjaajan kanssa on keskusteltu, ketkä on valittu tarkastajiksi jne.
Olemme jakaneet kuulumisia suhteemme todella aktiivisesti eikä mies voisi mitenkään keksiä kaikkea tapahtuvaa päästään, ja jos keksisikin niin ei niistä tulisi todellisuuteen tällaisia jälkiä.
ap
Jos nuo on totta niin mies on mitä suurimmassa määrin uraihminen. Outoa jos on väittänyt että ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hätäile! Tottakai tuohon vaiheeseen kuuluu monenlaisia tunteita. Myös sen epäily teitkö virheen. Eroon lähdit kuitenkin aitojen vakavien ongelmien ajamana. Aina voi taaksepäin spekuloida mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta ei ole mitenkään sanottua olisiko ongelmat vältetty. Mies on kuitenkin tehnyt itse omat päätöksensä. Nyt on tärkeintä, että ensin löydät oman henkisen tasapainosi. Sitten vasta katse eteenpäin parisuhdepuolella.
Se, mitä en kertonut, on että kyseessä on ollut alusta asti kaukosuhde. Miehen on ollut tarkoitus muuttaa syksyllä jonnekin pois nykyisestä maasta, joko Suomeen (minun toiveeni) tai sitten sellaiseen maahan jossa uramahdollisuudet olisivat paremmat. Mies siis ehdotti vuosi sitten että jättää väikkärin (jota tekee toisessa maassa) kesken ja muuttaa luokseni. Kaukosuhde on tunnistettu hyvin suureksi stressin ja ristiriitojen lähteeksi meillä. Fyysisesti yhdessä ollessa vaikeita ongelmia ei ole ollut.
Hän siis yritti ratkaista tilannetta ja minä itse en suostunut tuohon ehdotukseen, vaikka väitän haluavani miehen jolle ura ei ole tärkeä. Ja sitten kuitenkin kohtelen miestä aggressiivisesti kun tämä tekee väikkärin valmiiksi ja hakee töitä myös muualta kuin Suomesta.
Ymmärrän nyt, miksi hän pelkää minun olevan manipulatiivinen tai jotenkin muuten vaarallinen. Vähintäänkin haluaisin laittaa hänelle viestin, jossa pyydän anteeksi tällaista käytöstäni, jossa puheet ja toiminta ovat olleet ristiriidassa. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että kyse on isosta elämänmuutoksesta jossa toinen on muuttamassa toisesta maasta luokseni. Onkohan paha virhe, jos laitan miehelle tuollaisen viestin?
ap
Mies on kotoisin Euroopan ulkopuolelta ja ehdotti, että voisi muuttaa tänne Suomeen luoksesi? Hän on menestynyt uramies? Oletko tarkistanut hänen tietojaan vai perustuvatko tiedot hänestä pelkästään hänen antamiinsa tietoihin? Missä olette tutustuneet, netissäkö?
Nyt epäilyksesi eivät osu oikeaan. Kyseessä on henkilö, jonka tiedot ja tekemiset voi helposti tarkistaa kuka tahansa laittamalla nimen googleen.
ap
Hmmm, en nyt olisi niinkään varma. Miten voit tietää esimerkiksi, onko huippuyliopisto palkkaamassa häntä tai että väitöskirja on tekeillä? Netissä on paljon virheellistä tietoa, eihän se ole toimittajillekaan mikään virallinen lähde.
Useiden eri kirjoittajien laatima, eri aikoina editoitu ja täydennetty Wikipedia-artikkeli, iso pino fyysisessä muodossa olevia julkaisuja (olen käynyt miehen kotona ja osa näistä on päätynyt myös minulle kotiin), huippuyliopistolta tulleet meilit joita olen lukenut, lukemattomat kertomukset ja maininnat erilaisissa lehdissä ja tieteellisissä julkaisuissa (joista osa on suomalaisia), miehen taiteellisen työn tulokset ja niiden esillä oleminen monissa eri tapahtumissa, useissa maissa (jotka näkyvät aina somessa jollain tavalla), miehen työhakemusessa mainitut, nimekkäät suosittelijat ja heidän kirjoittamansa suosituskirjeet (yhden heistä olen itse tavannut ja toisen kanssa hän on puhunut puhelimessa minun kuulteni), jne. "Todistusaineistoa" on niin valtava määrä, ettei sellaista kukaan pysty kyhäämään tyhjästä, vaikka massan rajaisi ainoastaan aidosti luotettaviin lähteisiin. Väikkärin versioitakin olen nähnyt ja mies on hyvin ahkerasti kertoillut mitä ohjaajan kanssa on keskusteltu, ketkä on valittu tarkastajiksi jne.
Olemme jakaneet kuulumisia suhteemme todella aktiivisesti eikä mies voisi mitenkään keksiä kaikkea tapahtuvaa päästään, ja jos keksisikin niin ei niistä tulisi todellisuuteen tällaisia jälkiä.
ap
Jos nuo on totta niin mies on mitä suurimmassa määrin uraihminen. Outoa jos on väittänyt että ei ole.
Aika vaikeahan se on arvioida toisen uraa ammatillisessa mielessä, jos itse ei ole alaan perehtynyt. Eikä ole sekään tavatonta, että itse kirjoitetusta työhakemuksesta ja CV:sta paljastuu liioittelua tai väärää tietoa, kun tiedot ristiintarkastetaan työnhakutilanteessa. Sellaiseen taas harvat ryhtyvät, jos kaikki vaikuttaa hyvältä parisuhteessa. Lisäksi ihmisellä on taipumus täyttää aukot omalla mielikuvituksellaan, koska rakastuminen saa näkemään toisen ihannoidussa valossa. Jos ei mitään hyötymismotiivia ole, niin tuskin on mistään huijauksessa tässä kyse, ihan vain yleisellä tasolla kommentoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hätäile! Tottakai tuohon vaiheeseen kuuluu monenlaisia tunteita. Myös sen epäily teitkö virheen. Eroon lähdit kuitenkin aitojen vakavien ongelmien ajamana. Aina voi taaksepäin spekuloida mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta ei ole mitenkään sanottua olisiko ongelmat vältetty. Mies on kuitenkin tehnyt itse omat päätöksensä. Nyt on tärkeintä, että ensin löydät oman henkisen tasapainosi. Sitten vasta katse eteenpäin parisuhdepuolella.
Se, mitä en kertonut, on että kyseessä on ollut alusta asti kaukosuhde. Miehen on ollut tarkoitus muuttaa syksyllä jonnekin pois nykyisestä maasta, joko Suomeen (minun toiveeni) tai sitten sellaiseen maahan jossa uramahdollisuudet olisivat paremmat. Mies siis ehdotti vuosi sitten että jättää väikkärin (jota tekee toisessa maassa) kesken ja muuttaa luokseni. Kaukosuhde on tunnistettu hyvin suureksi stressin ja ristiriitojen lähteeksi meillä. Fyysisesti yhdessä ollessa vaikeita ongelmia ei ole ollut.
Hän siis yritti ratkaista tilannetta ja minä itse en suostunut tuohon ehdotukseen, vaikka väitän haluavani miehen jolle ura ei ole tärkeä. Ja sitten kuitenkin kohtelen miestä aggressiivisesti kun tämä tekee väikkärin valmiiksi ja hakee töitä myös muualta kuin Suomesta.
Ymmärrän nyt, miksi hän pelkää minun olevan manipulatiivinen tai jotenkin muuten vaarallinen. Vähintäänkin haluaisin laittaa hänelle viestin, jossa pyydän anteeksi tällaista käytöstäni, jossa puheet ja toiminta ovat olleet ristiriidassa. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että kyse on isosta elämänmuutoksesta jossa toinen on muuttamassa toisesta maasta luokseni. Onkohan paha virhe, jos laitan miehelle tuollaisen viestin?
ap
Ap yliymmärrät miestä koko ajan ihan liikaa. En usko hetkeäkään että olisit manipulatiivinen saati vaarallinen! Teit ihan oikein kun kannustit jatkamaan väikkäriä. Ei se ole ollenkaan ristiriitaista käytöstä sinulta. Ja jos olisit kannunstanut lopettamaan väikkärin kesken, niin mies olisi voinut lopun ikäänsä syyllistää sinua siitä, että ei tehnytkään väikkäriä.
Ja jos mies pelkää (tavallisen) naisen olevan vaarallinen, niin siinä miehessä on jotain outoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hätäile! Tottakai tuohon vaiheeseen kuuluu monenlaisia tunteita. Myös sen epäily teitkö virheen. Eroon lähdit kuitenkin aitojen vakavien ongelmien ajamana. Aina voi taaksepäin spekuloida mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta ei ole mitenkään sanottua olisiko ongelmat vältetty. Mies on kuitenkin tehnyt itse omat päätöksensä. Nyt on tärkeintä, että ensin löydät oman henkisen tasapainosi. Sitten vasta katse eteenpäin parisuhdepuolella.
Se, mitä en kertonut, on että kyseessä on ollut alusta asti kaukosuhde. Miehen on ollut tarkoitus muuttaa syksyllä jonnekin pois nykyisestä maasta, joko Suomeen (minun toiveeni) tai sitten sellaiseen maahan jossa uramahdollisuudet olisivat paremmat. Mies siis ehdotti vuosi sitten että jättää väikkärin (jota tekee toisessa maassa) kesken ja muuttaa luokseni. Kaukosuhde on tunnistettu hyvin suureksi stressin ja ristiriitojen lähteeksi meillä. Fyysisesti yhdessä ollessa vaikeita ongelmia ei ole ollut.
Hän siis yritti ratkaista tilannetta ja minä itse en suostunut tuohon ehdotukseen, vaikka väitän haluavani miehen jolle ura ei ole tärkeä. Ja sitten kuitenkin kohtelen miestä aggressiivisesti kun tämä tekee väikkärin valmiiksi ja hakee töitä myös muualta kuin Suomesta.
Ymmärrän nyt, miksi hän pelkää minun olevan manipulatiivinen tai jotenkin muuten vaarallinen. Vähintäänkin haluaisin laittaa hänelle viestin, jossa pyydän anteeksi tällaista käytöstäni, jossa puheet ja toiminta ovat olleet ristiriidassa. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että kyse on isosta elämänmuutoksesta jossa toinen on muuttamassa toisesta maasta luokseni. Onkohan paha virhe, jos laitan miehelle tuollaisen viestin?
ap
Ap yliymmärrät miestä koko ajan ihan liikaa. En usko hetkeäkään että olisit manipulatiivinen saati vaarallinen! Teit ihan oikein kun kannustit jatkamaan väikkäriä. Ei se ole ollenkaan ristiriitaista käytöstä sinulta. Ja jos olisit kannunstanut lopettamaan väikkärin kesken, niin mies olisi voinut lopun ikäänsä syyllistää sinua siitä, että ei tehnytkään väikkäriä.
Ja jos mies pelkää (tavallisen) naisen olevan vaarallinen, niin siinä miehessä on jotain outoa.
Ap on ylikiltti ja näkee koko ajan vian itsessään. Kukaan ei taatusti näe sellaista vaarallisena, mutta ainaskin itse juoksisin kovaa, jos tekemisiäni pyrittäisiin vahtimaan ja vaadittaisiin puhelinpäivystyksen ylläpitämistä. Tuossa luin jonkun viestin, jossa ap tulkitsi sen jälkeen, että hänen pitäisi jotenkin kehittää itseään siinä tilanteessa?????? Mitä ihmettä?
Joskus on ystävä ollut tällaisissa parisuhteissa, jotka ovat itsensäkin mielestä älyttömiä. Minusta tuo tuollainen vahtiminen on monesti merkki väkivallasta, jota voi myöhemmin tulla kuvioon mukaan. On hirveän vaikea ja turhauttavaa, jos ystävä jää tällaiseen suhteeseen koukkuun, varsinkin jos on lapsia. Uskotaan kaiken maailman vakuutteluja, kauniita puheita, mutta todellisuus ja teot on ihan muuta.
Juuri tämä on se asia, joka minua eniten pelottaa. En ole yhtään varma miten elämä sujuisi. Hävettää, että tajusin tämän ajatukseni vasta ihan hiljattain, kun mies on kuitenkin ollut sellainen kaoottinen toimija kuin on, alusta asti. Vasta pari viikkoa sitten minulle tuli mieleen, että entäs jos kaaos vain jatkuukin.
ap