Lue keskustelun säännöt.
Miksi julkinen keskustelu lapsettomuudesta on sellaista, että halu olla lapseton on jonkinlainen väärinkäsitys, jonka oikaisu johtaisi lastenhankintaan?
25.05.2019 |
Lapsettomuuspuheessa on joku suuri harha, että halu olla lapseton johtuisi jonkinlaisesta väärinymmärryksestä. Onko uskonnottomuus, se että et keräile postimerkkejä tai et puhu Italiaa, sinulle väärinymmärryksiä näiden asioiden ihanuudesta?
Perheelliset peilaa omia tunteitaan muihin, ja luulee että muut on samanlaisia kuin itse. Vähän kuin uskovaiset jopa vähän panikoituu, kun itsellä on tämä viisasten kivi ja autuus ja onni, ja muilla on vain väärinkäsitys ennen kuin hekin sitten sen uskonnon löytävät.
Kunhan nyt tarpeeksi ihmiset tajuaisi, että lapsiperhe-elämä on ihanaa, niin hekin lapsen hankkisivat. Minulla ei ole ainakaan vaikeaa nähdä, että se on ihanaa niille jotka siitä nauttii. Ilo se on itsellekin olla sellaisten perheiden kanssa. Mutta miten se minuun liittyy? En minä koiraakaan halua, vaikka ne on ihania ja koiraharrastajilla on hauskantuntuinen elämä. Elämä Italiassakin näyttää oikein nautinnolliselta, en silti muuta sinne.
Miksi? Koska tunnen itseni ja asiat jotka tekee elämästäni onnellista ja merkityksellistä. Siinä ei ole mitään väärinkäsitystä ja minulla on hyvä olla. Onko se nyt niin kamala ajatus?
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irl elämässä minua ei kiinnosta miksi joku on lapseton, kyseessä jokaisen henkilökohtainen asia eikä usein mikään valinta.
Toisaalta jos minulle tullaan kertomaan ihan spontaanisti, ettei halua lapsia, koska haluaa pelastaa maailman tai lapset ovat hirveitä räkänokkia ja miehet riistäjiä... niin toki kerron hänelle eriävän mielipiteeni asiasta.
Tänne palstalle on pesitynyt velajulistajia... ja ihmettelen sitä, kyseessä kuitenkin Vauvalehden keskustelupalsta, joka oli aikaisemmin kovin erilainen... ei ollut trolleja vääntämässä politiikasta tai veloista...
Sama ilmiö kun menesin TM keskustelupalstalle julistamaan autottomuuden ihanuutta :D
Onko montakin kertaa julistettu spontaanisti?
Näitä aloituksia on täällä päivittäin, usein montakin päivässä.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ilmastoesimerkkiin en osaa sanoa, koska se ei kosketa itseäni ja en osaa arvioida, onko joku aidosti ahdistunut niin paljon, että se vaikuttaa.
Mutta tuo ilkeä puhe voi mielestäni olla vastareaktio tuputtamiseen. Koska ihan kaikkeen elämässä saa yleensä sanoa ei, kun ei kiinnosta. Mutta lapsettomuus on vähän sellainen, että siitä pitää perustella, miksi miksi miksi miksi. Osaisitko kuvitella tilannetta, jossa se, että et rakenna taloa itsellesi, olisi vähän poikkeavaa? Muut tekee sitä. Sua ei vaan kiinnosta. Et tajuaisi koko asian olemassaoloa, jos ei joku vähän väliä totetaisi
"Hei me rakennetaan nyt! Ootteko te ajatellut?" "Ettekö te rakenna? Me rakennetaan. Sipooseen. Naapuri Espooseen, musta outo valinta. Hei kattokaapa näitä maaleja. Onkohan tää hyvä? Huono? Siis mitenköhän me pärjätään? No nyt tää talo vanhenee! Ens viikolla eka vuos täällä. Puutarhaan omenaa vai nurmikko? Naapurin talo on niin ruma, siis miten ne on ton tehny?"
Ja päivästä ja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen... Ja jos joka toisessa välissä tiedustellaan vähän teidän rakentamiskantoja, niin tulee siinä vähän sellainen, että ei helvetti. En mä jaksa. Parisuhdehan tossa menee pilalle. Ei mulla oo rahaa. Miksi en voisi muka ostaa valmista. EI KIINNOSTA! Ja mitä ihmettä te ihmettelette että teillä on pska suhde ja ei yhtään rahaa?
Asia, joka olisi vaan ei kiinnosta, muuttuu inhon kohteeksi muiden ihmisten vuoksi. Ei mulla ole mitään lapsia vastaan, ne on kivoja ja hauskoja. Mutta jossain vaiheessa tuli hirveä vastareaktio, joka purkautu vihana. Alkaa ahdistaa pohtia ja kuulla asiaa, joka ei kiinnosta. Ja perustella sitä päälle.
Jos olen motivoitunut ja kiinnostunut jostain, niin jaksan ja pystyn. Olen tehnyt äärimmäisen pitkäkestoisia ja väsyttäviä asioita, kuten omais- ja saattohoitanut läheiseni. Silti lapsen hankinta tuntuu väsyttävältä, koska EN HALUA. Se on niin yksinkertaista.
Ymmärrän kyllä hyvin, että tuollainen tuputtaminen ärsyyttää. En vain ole koskaan kuullut sellaista, edes lapsettomana ollessani - sain esikoiseni vasta 33-vuotiaana, ja ehdin olla pitkään naimisissa sitä ennen.
Pelkkä omien lapsihaaveiden tai omakotitalohankkeen selostaminen EI ole painostamista tai tuputtamista. Jokaisella on oikeus kertoa elämästään ja haaveistaan. Ja jopa toisen suunnitelmien neutraali kysyminen on minusta aivan ok ihan siinä missä kuulumistenkin. Mutta tietenkään ei sellaisia kysellä kyseenalaistavalla tai äimistelevällä tavalla!
Nyt olen viisikymppinen, ja tuntuu, että pikemminkin ihmetellään lasten hankkimista kuin lapsettomuutta. Ainakin tässä akateemisessa stadilaiskuplassani.
Eikä lapsista kyllä kenellekään ole uramielessä kai ollut hyötyä, vaan tasan päinvastoin. Siitä ei vain puhuta, toisin kuin tuosta "lapsien hankkimisen tuputtamisesta". Miksiköhän näin?
Ei ehkä ole tuputtamista, mutta varsinkin tietyssä ikävaihessa se on vain niitä "ainoita" puheenaiheita ja en vaan ole niin "iso" ihminen, etteikö joskus västtyäisi kuunnella jankkausta samoista asioista, jotka ei kiinnosta henkilökohtaisella tasolla mitenkään omassa elämässä.
99% tämä ei kuitenkaan ole totta, minusta on kiva kuulla ystävieni elämästä ja lapsista ja kuulumisista. Ihan aidosti. Mutta silloin kun itsellä on vaikeita juttuja elämässä, niin se että kaikki jankuttaa rakentamisesta saa joskus tunteet pintaan. Ei helvetti vaan jaksa kiinnostaa. Ja silti sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että vihaisin lapsia tai ystäviäni. Yritin vain selittää, mistä todennäköisesti joku osa siitä "vihaisesta" kommentoinnista voi joskus johtua. Siitä, että lapsetonkin on vain ihminen.
Koin myös joskus aika vahvana sen, että minun piti erikseen TODISTAA korostetusti, että lapset on minusta kivoja. Siis joskus muistan, kuinka se että ei halunnut itse perhettä, johti sellaiseen julkiseen nöyryytykseen, kun minulle oltiin ojentamassa vauvaa. Joku huusi, että "hahaha Maiju VIHAA vauvoja ja lapsia, aijai tän haluan nähdä". Olin aika äimän käkenä tästä kommentista...
Lapsettomilla on aivan 100% oikeus ja melkein ylpeys sanoa, että ei kiinnosta muiden kakarat. Olen kuullut tämän täälläkin useasti. Mutta lapsettoman pitää todistella jollain nöyristelyllä ettei vanhemmilla herää epäilys jostain piilevästä lapsivihasta. Jota muut, lapselliset, saa avoimesti harjoittaa.
Ja itse muistan omasta lapsuudestani ja olen huomannut omassa aikuisuudessani, että lapseton aikuinen on lapsen mielestä aika jännä ja kiva tyyppi. Joten jos lapsia ei haittaa, niin mikä se aikuisten perimmäinen selkärangassa piilevä inho lapsettomia naisia kohtaan on, kun kaikki mitä teet oikeinkin, on väärin?
No jopa oli tuo omituinen kommentti. Siis että sinun oletettiin olevan lapsivihamielinen vain, koska et itse lapsia halua.
Mutta hyvin moni vela kyllä ON lapsivihamielinen, et voine sitä kiistää. Oletuksia kumminkaan ei pidä tehdä, siitä olen samaa mieltä kanssasi.
Inhimillisessä kanssakäymisessä on aina omat haasteensa. Joskus toisen jutut kyllästyttävät, koska ei itse ole samasta kiinnostunut. Täysin inhimillistä. Se ei silti oikeuta tulkitsemaan toisen jutustelua tuputtamiseksi. Aina voi vaihtaa puheenaihetta tai jopa suoraan sanoa, että "voidaanko jutella jostakin muusta, kun tämä aihepiiri on jo aika kaluttu".
Nyt kumminkin tässä ketjussa puhuttiin siitä, että toisen lapsettomuutta ei hyväksyttäisi ja hänelle tuputettaisiin lapsen hankintaa. Ei siis kyse ole käsittääkseni siitä, että perheellinen kertoo omasta elämästään kuulumisia vaihdettaessa.
Oletko siis tavannut oikeassa elämässä joskus aikuisen ihmisen (minusta semmoiset parikymppiset tyhjänsyljeksijät ei nyt oikein kuulu tähän keskusteluun), naisen, joka on vihannut lapsia? Musta tämäkin on jännä väite. Itse en nimittäin ole.
Ihmiset, jotka olivat minulle kaikkein ikävimpiä ja ilkeimpiä kun olin lapsi, olivat itse vanhempia. Tähän joukkoon kuului muun muassa äiti, joka oli perhepäivähoitaja. Olin hieman vilkas lapsi, niin vanhemmillahan ei ole mitään vieraskoreutta sellaiseen lapseen, vaan luunappia ja paskalapsihuutoa perään. Lapseton nainen olisi varmaan poltettu roviolla tuommoisen käytöksen jälkeen. Äiti vapautuu kaikesta lapsen kunnioittamisesta.
Ja kivoin aikuinen ihminen elämässäni oli lapseton nainen. Hän ei oikein tiennyt miten lapsia "pitäisi" kohdella, niin hän kohteli minua hyvin. Se oli aika helppo juttu. (sanonut itse näin jälkikäteen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irl elämässä minua ei kiinnosta miksi joku on lapseton, kyseessä jokaisen henkilökohtainen asia eikä usein mikään valinta.
Toisaalta jos minulle tullaan kertomaan ihan spontaanisti, ettei halua lapsia, koska haluaa pelastaa maailman tai lapset ovat hirveitä räkänokkia ja miehet riistäjiä... niin toki kerron hänelle eriävän mielipiteeni asiasta.
Tänne palstalle on pesitynyt velajulistajia... ja ihmettelen sitä, kyseessä kuitenkin Vauvalehden keskustelupalsta, joka oli aikaisemmin kovin erilainen... ei ollut trolleja vääntämässä politiikasta tai veloista...
Sama ilmiö kun menesin TM keskustelupalstalle julistamaan autottomuuden ihanuutta :D
Onko montakin kertaa julistettu spontaanisti?
Näitä aloituksia on täällä päivittäin, usein montakin päivässä.
Ohis
No voi herttinne. Niin on velojen haukkumisiakin, ja lapsien tuputtamista sun muuta, mistä väitetään ettei ole "tosielämässä olemassa" niin ei päde. Kysyin, että ollaanko tultu kertomaan spontaanisti? Vai tullaanko sulle täällä jotenkin spontaanisti kertomaan? Luulin että puhuit oikeasta maailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ilmastoesimerkkiin en osaa sanoa, koska se ei kosketa itseäni ja en osaa arvioida, onko joku aidosti ahdistunut niin paljon, että se vaikuttaa.
Mutta tuo ilkeä puhe voi mielestäni olla vastareaktio tuputtamiseen. Koska ihan kaikkeen elämässä saa yleensä sanoa ei, kun ei kiinnosta. Mutta lapsettomuus on vähän sellainen, että siitä pitää perustella, miksi miksi miksi miksi. Osaisitko kuvitella tilannetta, jossa se, että et rakenna taloa itsellesi, olisi vähän poikkeavaa? Muut tekee sitä. Sua ei vaan kiinnosta. Et tajuaisi koko asian olemassaoloa, jos ei joku vähän väliä totetaisi
"Hei me rakennetaan nyt! Ootteko te ajatellut?" "Ettekö te rakenna? Me rakennetaan. Sipooseen. Naapuri Espooseen, musta outo valinta. Hei kattokaapa näitä maaleja. Onkohan tää hyvä? Huono? Siis mitenköhän me pärjätään? No nyt tää talo vanhenee! Ens viikolla eka vuos täällä. Puutarhaan omenaa vai nurmikko? Naapurin talo on niin ruma, siis miten ne on ton tehny?"
Ja päivästä ja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen... Ja jos joka toisessa välissä tiedustellaan vähän teidän rakentamiskantoja, niin tulee siinä vähän sellainen, että ei helvetti. En mä jaksa. Parisuhdehan tossa menee pilalle. Ei mulla oo rahaa. Miksi en voisi muka ostaa valmista. EI KIINNOSTA! Ja mitä ihmettä te ihmettelette että teillä on pska suhde ja ei yhtään rahaa?
Asia, joka olisi vaan ei kiinnosta, muuttuu inhon kohteeksi muiden ihmisten vuoksi. Ei mulla ole mitään lapsia vastaan, ne on kivoja ja hauskoja. Mutta jossain vaiheessa tuli hirveä vastareaktio, joka purkautu vihana. Alkaa ahdistaa pohtia ja kuulla asiaa, joka ei kiinnosta. Ja perustella sitä päälle.
Jos olen motivoitunut ja kiinnostunut jostain, niin jaksan ja pystyn. Olen tehnyt äärimmäisen pitkäkestoisia ja väsyttäviä asioita, kuten omais- ja saattohoitanut läheiseni. Silti lapsen hankinta tuntuu väsyttävältä, koska EN HALUA. Se on niin yksinkertaista.
Ymmärrän kyllä hyvin, että tuollainen tuputtaminen ärsyyttää. En vain ole koskaan kuullut sellaista, edes lapsettomana ollessani - sain esikoiseni vasta 33-vuotiaana, ja ehdin olla pitkään naimisissa sitä ennen.
Pelkkä omien lapsihaaveiden tai omakotitalohankkeen selostaminen EI ole painostamista tai tuputtamista. Jokaisella on oikeus kertoa elämästään ja haaveistaan. Ja jopa toisen suunnitelmien neutraali kysyminen on minusta aivan ok ihan siinä missä kuulumistenkin. Mutta tietenkään ei sellaisia kysellä kyseenalaistavalla tai äimistelevällä tavalla!
Nyt olen viisikymppinen, ja tuntuu, että pikemminkin ihmetellään lasten hankkimista kuin lapsettomuutta. Ainakin tässä akateemisessa stadilaiskuplassani.
Eikä lapsista kyllä kenellekään ole uramielessä kai ollut hyötyä, vaan tasan päinvastoin. Siitä ei vain puhuta, toisin kuin tuosta "lapsien hankkimisen tuputtamisesta". Miksiköhän näin?
Ei ehkä ole tuputtamista, mutta varsinkin tietyssä ikävaihessa se on vain niitä "ainoita" puheenaiheita ja en vaan ole niin "iso" ihminen, etteikö joskus västtyäisi kuunnella jankkausta samoista asioista, jotka ei kiinnosta henkilökohtaisella tasolla mitenkään omassa elämässä.
99% tämä ei kuitenkaan ole totta, minusta on kiva kuulla ystävieni elämästä ja lapsista ja kuulumisista. Ihan aidosti. Mutta silloin kun itsellä on vaikeita juttuja elämässä, niin se että kaikki jankuttaa rakentamisesta saa joskus tunteet pintaan. Ei helvetti vaan jaksa kiinnostaa. Ja silti sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että vihaisin lapsia tai ystäviäni. Yritin vain selittää, mistä todennäköisesti joku osa siitä "vihaisesta" kommentoinnista voi joskus johtua. Siitä, että lapsetonkin on vain ihminen.
Koin myös joskus aika vahvana sen, että minun piti erikseen TODISTAA korostetusti, että lapset on minusta kivoja. Siis joskus muistan, kuinka se että ei halunnut itse perhettä, johti sellaiseen julkiseen nöyryytykseen, kun minulle oltiin ojentamassa vauvaa. Joku huusi, että "hahaha Maiju VIHAA vauvoja ja lapsia, aijai tän haluan nähdä". Olin aika äimän käkenä tästä kommentista...
Lapsettomilla on aivan 100% oikeus ja melkein ylpeys sanoa, että ei kiinnosta muiden kakarat. Olen kuullut tämän täälläkin useasti. Mutta lapsettoman pitää todistella jollain nöyristelyllä ettei vanhemmilla herää epäilys jostain piilevästä lapsivihasta. Jota muut, lapselliset, saa avoimesti harjoittaa.
Ja itse muistan omasta lapsuudestani ja olen huomannut omassa aikuisuudessani, että lapseton aikuinen on lapsen mielestä aika jännä ja kiva tyyppi. Joten jos lapsia ei haittaa, niin mikä se aikuisten perimmäinen selkärangassa piilevä inho lapsettomia naisia kohtaan on, kun kaikki mitä teet oikeinkin, on väärin?
No jopa oli tuo omituinen kommentti. Siis että sinun oletettiin olevan lapsivihamielinen vain, koska et itse lapsia halua.
Mutta hyvin moni vela kyllä ON lapsivihamielinen, et voine sitä kiistää. Oletuksia kumminkaan ei pidä tehdä, siitä olen samaa mieltä kanssasi.
Inhimillisessä kanssakäymisessä on aina omat haasteensa. Joskus toisen jutut kyllästyttävät, koska ei itse ole samasta kiinnostunut. Täysin inhimillistä. Se ei silti oikeuta tulkitsemaan toisen jutustelua tuputtamiseksi. Aina voi vaihtaa puheenaihetta tai jopa suoraan sanoa, että "voidaanko jutella jostakin muusta, kun tämä aihepiiri on jo aika kaluttu".
Nyt kumminkin tässä ketjussa puhuttiin siitä, että toisen lapsettomuutta ei hyväksyttäisi ja hänelle tuputettaisiin lapsen hankintaa. Ei siis kyse ole käsittääkseni siitä, että perheellinen kertoo omasta elämästään kuulumisia vaihdettaessa.
En ole yhtään kiinnostunut autoilustakaan, se ei ole autovihaa. Jos en siis kesken kahvitauon halua nähdä viittäkymmentä autokuvaa työkavereiden autoista tai mennä vähän parkkipaikalle istuskelemaan siellä autossa, ei siitä tarvitsisi vetää herneitä nokkaan. Voin vaikuttaa aika tylsistyneeltä illanvietossa, jossa keskusteltaisiin viisi tuntia tankkaamisesta. Sekään ei ole autovihaa.
Lapsiin ja lapsiperheisiin vihamielisesti suhtautuvia on jostain syystä
mielestäni enemmän perheellisissä. Muitten lapset ärsyttää, on huonosti kasvatettuja niitä ei jakseta kun on omatkin jne.
Mut tästähän ei saa puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuullut lapsettomuutta perustettavan, että lapset ei kiinnosta, ei ole äidinvaistoa, kaverit riittää. Haluaisin silloin keskustella, varmistaa että ihminen on ymmärtänyt mistä on kyse vanhemmuudesta. Nuorilla usein kosketus lapsiin kadonnut, ajatellaan, että niitä tehdään hormonien ja äidinvaiston takia, ja on modernin naisen velvollisuus elää kuin Sinkkuelämää sarjassa.
Harvemmin kyse on äidinvaistoista ja siitä, mitä lapset ovat ne muutamat ensimmäiset vuodet. Toiset jopa eivät kaipaa myöhemmin tätä aikaa, mutta valitsevat investoida lapseen saadakseen perheen, joka kantaa läpi elämän. Lapsesta kasvaa yksi omista, ystävä ja tulevaisuus (toki ei mitään takeita, kuten ei elämässä ikinä, ei niistä ystävistäkään)
Joten minusta on surullista, kun joku tekee lapsettomuuspäätöksen ajatellen koko konseptin keskittyvän vaipanvaihtoon ja niistämisen kamaluuteen. Toki ei kuulu ruveta vanhemmaksi ellei usko selviävänsä, mutta monipuolinen ja avoin pohdinta ei ole haitaksi sen suhteen millaisen loppuelämän haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut lapsettomuutta perustettavan, että lapset ei kiinnosta, ei ole äidinvaistoa, kaverit riittää. Haluaisin silloin keskustella, varmistaa että ihminen on ymmärtänyt mistä on kyse vanhemmuudesta. Nuorilla usein kosketus lapsiin kadonnut, ajatellaan, että niitä tehdään hormonien ja äidinvaiston takia, ja on modernin naisen velvollisuus elää kuin Sinkkuelämää sarjassa.
Harvemmin kyse on äidinvaistoista ja siitä, mitä lapset ovat ne muutamat ensimmäiset vuodet. Toiset jopa eivät kaipaa myöhemmin tätä aikaa, mutta valitsevat investoida lapseen saadakseen perheen, joka kantaa läpi elämän. Lapsesta kasvaa yksi omista, ystävä ja tulevaisuus (toki ei mitään takeita, kuten ei elämässä ikinä, ei niistä ystävistäkään)
Joten minusta on surullista, kun joku tekee lapsettomuuspäätöksen ajatellen koko konseptin keskittyvän vaipanvaihtoon ja niistämisen kamaluuteen. Toki ei kuulu ruveta vanhemmaksi ellei usko selviävänsä, mutta monipuolinen ja avoin pohdinta ei ole haitaksi sen suhteen millaisen loppuelämän haluaa.
Miksi? Miten tämä on sinun asiasi, eikä henkilön oma ratkaisu? Olen monesti ollut sitä mieltä, että jonkun ei pitäisi hankkia lasta tietyssä elämäntilanteessa, tietyn kumppanin kanssa tai vaikka ankkurilapseksi muutenkin sekavaan uusperhekuvioon. Onko minulla oikeutta arvostella? Näissä tilanteissa sentään tuleva lapsi voi joutua kärsimään, mutta asia on syvästi henkilökohtainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut lapsettomuutta perustettavan, että lapset ei kiinnosta, ei ole äidinvaistoa, kaverit riittää. Haluaisin silloin keskustella, varmistaa että ihminen on ymmärtänyt mistä on kyse vanhemmuudesta. Nuorilla usein kosketus lapsiin kadonnut, ajatellaan, että niitä tehdään hormonien ja äidinvaiston takia, ja on modernin naisen velvollisuus elää kuin Sinkkuelämää sarjassa.
Harvemmin kyse on äidinvaistoista ja siitä, mitä lapset ovat ne muutamat ensimmäiset vuodet. Toiset jopa eivät kaipaa myöhemmin tätä aikaa, mutta valitsevat investoida lapseen saadakseen perheen, joka kantaa läpi elämän. Lapsesta kasvaa yksi omista, ystävä ja tulevaisuus (toki ei mitään takeita, kuten ei elämässä ikinä, ei niistä ystävistäkään)
Joten minusta on surullista, kun joku tekee lapsettomuuspäätöksen ajatellen koko konseptin keskittyvän vaipanvaihtoon ja niistämisen kamaluuteen. Toki ei kuulu ruveta vanhemmaksi ellei usko selviävänsä, mutta monipuolinen ja avoin pohdinta ei ole haitaksi sen suhteen millaisen loppuelämän haluaa.
Miksi? Miten tämä on sinun asiasi, eikä henkilön oma ratkaisu? Olen monesti ollut sitä mieltä, että jonkun ei pitäisi hankkia lasta tietyssä elämäntilanteessa, tietyn kumppanin kanssa tai vaikka ankkurilapseksi muutenkin sekavaan uusperhekuvioon. Onko minulla oikeutta arvostella? Näissä tilanteissa sentään tuleva lapsi voi joutua kärsimään, mutta asia on syvästi henkilökohtainen.
No selvästihän sinä arvostelet ja kerrot olleesi monesti jotain mieltä, miten tämä on eri asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut lapsettomuutta perustettavan, että lapset ei kiinnosta, ei ole äidinvaistoa, kaverit riittää. Haluaisin silloin keskustella, varmistaa että ihminen on ymmärtänyt mistä on kyse vanhemmuudesta. Nuorilla usein kosketus lapsiin kadonnut, ajatellaan, että niitä tehdään hormonien ja äidinvaiston takia, ja on modernin naisen velvollisuus elää kuin Sinkkuelämää sarjassa.
Harvemmin kyse on äidinvaistoista ja siitä, mitä lapset ovat ne muutamat ensimmäiset vuodet. Toiset jopa eivät kaipaa myöhemmin tätä aikaa, mutta valitsevat investoida lapseen saadakseen perheen, joka kantaa läpi elämän. Lapsesta kasvaa yksi omista, ystävä ja tulevaisuus (toki ei mitään takeita, kuten ei elämässä ikinä, ei niistä ystävistäkään)
Joten minusta on surullista, kun joku tekee lapsettomuuspäätöksen ajatellen koko konseptin keskittyvän vaipanvaihtoon ja niistämisen kamaluuteen. Toki ei kuulu ruveta vanhemmaksi ellei usko selviävänsä, mutta monipuolinen ja avoin pohdinta ei ole haitaksi sen suhteen millaisen loppuelämän haluaa.
Miksi? Miten tämä on sinun asiasi, eikä henkilön oma ratkaisu? Olen monesti ollut sitä mieltä, että jonkun ei pitäisi hankkia lasta tietyssä elämäntilanteessa, tietyn kumppanin kanssa tai vaikka ankkurilapseksi muutenkin sekavaan uusperhekuvioon. Onko minulla oikeutta arvostella? Näissä tilanteissa sentään tuleva lapsi voi joutua kärsimään, mutta asia on syvästi henkilökohtainen.
No selvästihän sinä arvostelet ja kerrot olleesi monesti jotain mieltä, miten tämä on eri asia?
Olen eri mieltä, mutta en koe asiakseni ”varmistella” yhtään mitään. Ihmiset tekevät omia, minusta joskus hölmöiltä tuntuvia ratkaisujaan, vaikka minä niitä mielessäni arvostelisin. En voi täysin tietää kaikkia faktoja ja tunnetiloja, joiden perusteella he asioistaan päättävät. Se ei kuulu minulle,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tosiaan pidä paikkaansa, ap. Lapsettomat kyllä tekevät nykyään kyllästymiseen asti ja joka välissä selväksi, miten se lapsettomuus on oma valinta. En ole julkisessa keskustelussa enää tällä vuosituhannella huomannut kertaakaan, että sitä päätöstä jotenkin kyseenalaistettaisiin. Tämä av on sitten asia erikseen.
Aikuiset voi keskustella asioista tasolla ”haluan antaa sinulle näkökulman”
Toki pitää olla pelisilmää, ystävälle voi puhua persoonasta riippuen kahdenkesken hyvinkin syvällisesti, mutta varmaan firman kahvipöydässä ei puolitutulle kannata antaa käskyä tehdä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset voi keskustella asioista tasolla ”haluan antaa sinulle näkökulman”
Toki pitää olla pelisilmää, ystävälle voi puhua persoonasta riippuen kahdenkesken hyvinkin syvällisesti, mutta varmaan firman kahvipöydässä ei puolitutulle kannata antaa käskyä tehdä lapsia.
Eli minun olisi pitänyt antaa näkökulma olla hankkimatta lapsia
A) kun nainen oli juuri antanut ”yksittäisen kännipanon” anteeksi miehelleen (ja mies muutti tämän työkaverinsa luo kun vauva oli 3 kk)
B) kun kahden erityislapsen uupunut äiti halusi vielä kolmannen eri sukupuolta
C) kun erittäin mukavuudenhaluinen pari halusi lapsen kun muillakin on
D) miehellä oli lapsia kahdelle naiselle entuudestaan ja uusi rakkauden hedelmä piti panna alulle puolen vuoden tuntemisen jälkeen
Monesti muutenkin olen ajatellut, että mitäpä sitä vielä elämäänsä pilaamaan lapsia. Ovatko tällaiset asioita, joista on sosiaalisesti hyväksyttyä vihjaista aikuisten kesken?
Tämä keskustelu on esimerkki ap:n tarkoittamasta ilmiöstä. Lapseton ei ymmärrä omaa parastaan ja jonkun paremmin tietävän velvollisuus on valistaa asiasta. Tällaista pidetään moukkamaisena käytöksenä, jos kysymys on jostain muusta valinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset voi keskustella asioista tasolla ”haluan antaa sinulle näkökulman”
Toki pitää olla pelisilmää, ystävälle voi puhua persoonasta riippuen kahdenkesken hyvinkin syvällisesti, mutta varmaan firman kahvipöydässä ei puolitutulle kannata antaa käskyä tehdä lapsia.
Eli minun olisi pitänyt antaa näkökulma olla hankkimatta lapsia
A) kun nainen oli juuri antanut ”yksittäisen kännipanon” anteeksi miehelleen (ja mies muutti tämän työkaverinsa luo kun vauva oli 3 kk)
B) kun kahden erityislapsen uupunut äiti halusi vielä kolmannen eri sukupuolta
C) kun erittäin mukavuudenhaluinen pari halusi lapsen kun muillakin on
D) miehellä oli lapsia kahdelle naiselle entuudestaan ja uusi rakkauden hedelmä piti panna alulle puolen vuoden tuntemisen jälkeenMonesti muutenkin olen ajatellut, että mitäpä sitä vielä elämäänsä pilaamaan lapsia. Ovatko tällaiset asioita, joista on sosiaalisesti hyväksyttyä vihjaista aikuisten kesken?
Sinä nyt ihan turhaan lähdet sotajalalle, kun aikaisemmin sanoin tuntevani halua keskustella ja pitäväni jotain surullisena. Tai jos totean että aikuiset voivat pelisilmän mukaan keskustella kuin aikuiset. Hukkasitko sen pelisilmäkohdan kokonaan?
Varmaan mainituissa tilanteissa voi tuntea surua ja halua sanoa jotain. Edelleenkään emme tee mitään erilaista.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut lapsettomuutta perustettavan, että lapset ei kiinnosta, ei ole äidinvaistoa, kaverit riittää. Haluaisin silloin keskustella, varmistaa että ihminen on ymmärtänyt mistä on kyse vanhemmuudesta. Nuorilla usein kosketus lapsiin kadonnut, ajatellaan, että niitä tehdään hormonien ja äidinvaiston takia, ja on modernin naisen velvollisuus elää kuin Sinkkuelämää sarjassa.
Harvemmin kyse on äidinvaistoista ja siitä, mitä lapset ovat ne muutamat ensimmäiset vuodet. Toiset jopa eivät kaipaa myöhemmin tätä aikaa, mutta valitsevat investoida lapseen saadakseen perheen, joka kantaa läpi elämän. Lapsesta kasvaa yksi omista, ystävä ja tulevaisuus (toki ei mitään takeita, kuten ei elämässä ikinä, ei niistä ystävistäkään)
Joten minusta on surullista, kun joku tekee lapsettomuuspäätöksen ajatellen koko konseptin keskittyvän vaipanvaihtoon ja niistämisen kamaluuteen. Toki ei kuulu ruveta vanhemmaksi ellei usko selviävänsä, mutta monipuolinen ja avoin pohdinta ei ole haitaksi sen suhteen millaisen loppuelämän haluaa.
Tää on jotenkin ihan uskomattoman alentuvaa momsplainausta. Mistä ihmeestä olet saanut kuvan, etteikö lapseton ole noita asioita ajatellut? Mua ei kiinnosta vaikka olen ollut yltä päältä aikuisen ihmisen ulosteessa. Eritteillä tai vaivalla ei ole mitään tekemistä lapsettomuuspäätöksen kanssa.
Väännän rautalangasta; kun et halua jotain, siihen liittyvät asiat ällöttää. En halua koiraa ja sen pskan kerääminen ällöttäisi. Ensin tulee kuitenkin: En halua koiraa.
En halua niistää lasta tai teiniä. Koska en halua kumpaakaan. En haaveile perheestä. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa?
Vähän sama kun epäilisin, että se ettet ole muuttanut Norjaan perustuu sinun huonoon käsitykseen siitä mitä se olisi. No rankkaa eka, mutta siitähän se sitten lähtee. Surullista kun olet niin huonosti tämän miettinyt, eikö olekin?
Sinä et tiedä elämästä mitään muuta kuin sen, mitä itse haluat ja miksi. Tässä me olemme samanlaisia. Sinä sen sijaan hääräät muiden päätösten äärellä luullen, että ne on erehdyksiä. On paljon, paljon enemmän ajatustyötä ja vaivaa vaativaa olla lapseton. Lapsi voi vaan tulla. Joten mieti hetki, kenen tietämättömyyksistä tässä yhteiskunnassa pitäisi olla huolissaan.
Tuollainen vanhemmuuskortilla alentuva päteminen poistaisi ihmisen minun lähipiiristä välittömästi.
Musta on jotenkin tosi surullista että monelle vanhemmalle lapsen kakka tai räkä on niin kauheeta. Aina ollaan sanomassa että niihin tottuu ja se menee ohi. Mulla ei oo lapsia mutta en ymmärrä miten toisen ihmisen puhtaanapitäminen voi tulla aikuiselle niin suurena työnä ja ällötyksen aiheena. Kannattaako niitä
lapsia sitten hankkiakaan jos aina pitää olla kertomassa kuinka kakka on melkein okei ja räkä? Kyllä sen pitäs olla ihan normaalia eikä tulla yllätyksenä. T Vela
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut lapsettomuutta perustettavan, että lapset ei kiinnosta, ei ole äidinvaistoa, kaverit riittää. Haluaisin silloin keskustella, varmistaa että ihminen on ymmärtänyt mistä on kyse vanhemmuudesta. Nuorilla usein kosketus lapsiin kadonnut, ajatellaan, että niitä tehdään hormonien ja äidinvaiston takia, ja on modernin naisen velvollisuus elää kuin Sinkkuelämää sarjassa.
Harvemmin kyse on äidinvaistoista ja siitä, mitä lapset ovat ne muutamat ensimmäiset vuodet. Toiset jopa eivät kaipaa myöhemmin tätä aikaa, mutta valitsevat investoida lapseen saadakseen perheen, joka kantaa läpi elämän. Lapsesta kasvaa yksi omista, ystävä ja tulevaisuus (toki ei mitään takeita, kuten ei elämässä ikinä, ei niistä ystävistäkään)
Joten minusta on surullista, kun joku tekee lapsettomuuspäätöksen ajatellen koko konseptin keskittyvän vaipanvaihtoon ja niistämisen kamaluuteen. Toki ei kuulu ruveta vanhemmaksi ellei usko selviävänsä, mutta monipuolinen ja avoin pohdinta ei ole haitaksi sen suhteen millaisen loppuelämän haluaa.
Tää on jotenkin ihan uskomattoman alentuvaa momsplainausta. Mistä ihmeestä olet saanut kuvan, etteikö lapseton ole noita asioita ajatellut? Mua ei kiinnosta vaikka olen ollut yltä päältä aikuisen ihmisen ulosteessa. Eritteillä tai vaivalla ei ole mitään tekemistä lapsettomuuspäätöksen kanssa.
Väännän rautalangasta; kun et halua jotain, siihen liittyvät asiat ällöttää. En halua koiraa ja sen pskan kerääminen ällöttäisi. Ensin tulee kuitenkin: En halua koiraa.
En halua niistää lasta tai teiniä. Koska en halua kumpaakaan. En haaveile perheestä. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa?
Vähän sama kun epäilisin, että se ettet ole muuttanut Norjaan perustuu sinun huonoon käsitykseen siitä mitä se olisi. No rankkaa eka, mutta siitähän se sitten lähtee. Surullista kun olet niin huonosti tämän miettinyt, eikö olekin?
Sinä et tiedä elämästä mitään muuta kuin sen, mitä itse haluat ja miksi. Tässä me olemme samanlaisia. Sinä sen sijaan hääräät muiden päätösten äärellä luullen, että ne on erehdyksiä. On paljon, paljon enemmän ajatustyötä ja vaivaa vaativaa olla lapseton. Lapsi voi vaan tulla. Joten mieti hetki, kenen tietämättömyyksistä tässä yhteiskunnassa pitäisi olla huolissaan.
Tuollainen vanhemmuuskortilla alentuva päteminen poistaisi ihmisen minun lähipiiristä välittömästi.
En puhunut kaikista lapsettomista, vaan niistä jotka tekevät päätöksen käsittelemättä asiaa. Ilmiselvästi silloin en juuri puhu niistä, jotka ovat asian käsitelleet. Vai ovatko lapsettomat ainoita, jotka eivät voi tehdä itselleen väärin?
En myös ymmärrä logiikkaa, jossa tuntemukseni halutaan osoittaa vääräksi luettelemalla tilanteet, jossa on tuntenut samoin jostain muusta asiasta.
Jos joku sanoisi haluavansa naimisiin, vain koska haluaa olla päivän prinsessana, niin suurin osa ajattelisi että nyt on mennyt avioliiton merkitys ohitse. Joku sanoo ettei halua parisuhdetta, koska ei usko rakkauteen, ja moni ajattelisi ihmisen saaneen liikaa huonoja kokemuksia. Kyllä, monesti ei voi jakaa ajatusmaailmaa, ihan kaikissa asioissa ja ihmisten pitää antaa tietysti tehdä mitä tekevät. Mutta en silti ymmärrä miksi osa vela ihmisistä hyökkää lapsiperheitä vastaan perustellessaan valintaansa ja yllättyy saadessaan vastareaktion mielipiteisiinsä.
Minä olen kakkavaippoja teininä vaihtanut vela, lapsen isä ei puuhaan kyennyt ällötyksen vuoksi. Nyt olisin jo liian vanhakin saamaan lapsia, mutta miksi ihmeessä lapsettomia pidetään täysin tynnyrissä eläneinä, joilla ei ilmeisesti ole mitään ihmiskontakteja, kykyä hankkia tietoa mistään tai järkeä tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä? Minä ottaisin mieluummin vauvan kuin teinin, jos olisi pakko valita, mutta onneksi ei ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut lapsettomuutta perustettavan, että lapset ei kiinnosta, ei ole äidinvaistoa, kaverit riittää. Haluaisin silloin keskustella, varmistaa että ihminen on ymmärtänyt mistä on kyse vanhemmuudesta. Nuorilla usein kosketus lapsiin kadonnut, ajatellaan, että niitä tehdään hormonien ja äidinvaiston takia, ja on modernin naisen velvollisuus elää kuin Sinkkuelämää sarjassa.
Harvemmin kyse on äidinvaistoista ja siitä, mitä lapset ovat ne muutamat ensimmäiset vuodet. Toiset jopa eivät kaipaa myöhemmin tätä aikaa, mutta valitsevat investoida lapseen saadakseen perheen, joka kantaa läpi elämän. Lapsesta kasvaa yksi omista, ystävä ja tulevaisuus (toki ei mitään takeita, kuten ei elämässä ikinä, ei niistä ystävistäkään)
Joten minusta on surullista, kun joku tekee lapsettomuuspäätöksen ajatellen koko konseptin keskittyvän vaipanvaihtoon ja niistämisen kamaluuteen. Toki ei kuulu ruveta vanhemmaksi ellei usko selviävänsä, mutta monipuolinen ja avoin pohdinta ei ole haitaksi sen suhteen millaisen loppuelämän haluaa.
Tää on jotenkin ihan uskomattoman alentuvaa momsplainausta. Mistä ihmeestä olet saanut kuvan, etteikö lapseton ole noita asioita ajatellut? Mua ei kiinnosta vaikka olen ollut yltä päältä aikuisen ihmisen ulosteessa. Eritteillä tai vaivalla ei ole mitään tekemistä lapsettomuuspäätöksen kanssa.
Väännän rautalangasta; kun et halua jotain, siihen liittyvät asiat ällöttää. En halua koiraa ja sen pskan kerääminen ällöttäisi. Ensin tulee kuitenkin: En halua koiraa.
En halua niistää lasta tai teiniä. Koska en halua kumpaakaan. En haaveile perheestä. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa?
Vähän sama kun epäilisin, että se ettet ole muuttanut Norjaan perustuu sinun huonoon käsitykseen siitä mitä se olisi. No rankkaa eka, mutta siitähän se sitten lähtee. Surullista kun olet niin huonosti tämän miettinyt, eikö olekin?
Sinä et tiedä elämästä mitään muuta kuin sen, mitä itse haluat ja miksi. Tässä me olemme samanlaisia. Sinä sen sijaan hääräät muiden päätösten äärellä luullen, että ne on erehdyksiä. On paljon, paljon enemmän ajatustyötä ja vaivaa vaativaa olla lapseton. Lapsi voi vaan tulla. Joten mieti hetki, kenen tietämättömyyksistä tässä yhteiskunnassa pitäisi olla huolissaan.
Tuollainen vanhemmuuskortilla alentuva päteminen poistaisi ihmisen minun lähipiiristä välittömästi.
Kehtaan väittää että lapsenteon vertaaminen Norjaan ja koiraan indikoi ettet sinäkään ole ehkä sisällä vanhemmuuden konseptissa.
Niin ja sitten jos tähän vastaa, että emme kyllä aio hankkia lapsia, keskustelukumppanilta tulee ylimielinen "Odotapas vain, kohta se biologinen kello sullakin tikittää". Tai sitten "Ei sitä kuule ikinä tiedä, kun elämää ei voi suunnitella." Ai ei vai? Kyllä useimmat tuntemani ihmiset suunnittelevat elämäänsä ainakin vähän, jollain tasolla. Ja luulisi, että varsinkin perheellisen kannattaisi ainakin pyrkiä suunnittelemaan elämäänsä jotenkuten. Mutta näköjään ne lapset vain tulla tupsahtavat jostakin noin vain, ja kaikki muukin tapahtuu ihan itsestään...
On tietysti mahdollista, että toinen osapuoli tarkoitti, että joku vieras lapsi muuttaa teille asumaan. Kun eihän sitä ikinä tiedä, eikä elämää voi suunnitella!