Lue keskustelun säännöt.
Miksi julkinen keskustelu lapsettomuudesta on sellaista, että halu olla lapseton on jonkinlainen väärinkäsitys, jonka oikaisu johtaisi lastenhankintaan?
25.05.2019 |
Lapsettomuuspuheessa on joku suuri harha, että halu olla lapseton johtuisi jonkinlaisesta väärinymmärryksestä. Onko uskonnottomuus, se että et keräile postimerkkejä tai et puhu Italiaa, sinulle väärinymmärryksiä näiden asioiden ihanuudesta?
Perheelliset peilaa omia tunteitaan muihin, ja luulee että muut on samanlaisia kuin itse. Vähän kuin uskovaiset jopa vähän panikoituu, kun itsellä on tämä viisasten kivi ja autuus ja onni, ja muilla on vain väärinkäsitys ennen kuin hekin sitten sen uskonnon löytävät.
Kunhan nyt tarpeeksi ihmiset tajuaisi, että lapsiperhe-elämä on ihanaa, niin hekin lapsen hankkisivat. Minulla ei ole ainakaan vaikeaa nähdä, että se on ihanaa niille jotka siitä nauttii. Ilo se on itsellekin olla sellaisten perheiden kanssa. Mutta miten se minuun liittyy? En minä koiraakaan halua, vaikka ne on ihania ja koiraharrastajilla on hauskantuntuinen elämä. Elämä Italiassakin näyttää oikein nautinnolliselta, en silti muuta sinne.
Miksi? Koska tunnen itseni ja asiat jotka tekee elämästäni onnellista ja merkityksellistä. Siinä ei ole mitään väärinkäsitystä ja minulla on hyvä olla. Onko se nyt niin kamala ajatus?
Kommentit (77)
Osa perheellisistä on niin huuruissaan etteivät näe metsää puilta ja toiset taas hirmu katkeria lapsettomille, koska miksi muuten ihan perheellisten suusta saa kuulla mm. älä tee samaa virhettä tai pidä huolta nyt tämän jälkeen ehkäisystä? Joten todella outoa kuultavaa. Luulin monien halunneen vapaaehtoisesti ryhtyvän perheellisiksi. Tosin onhan näitä jotka ovat suostuneet puolisonsa vuoksi tekemään lapset, mutta eikö tässäkin tapauksessa ero olisi ollut järkevämpi vaihtoehto :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ja uusin trendi: kiillotetaan omaa sädekehää etsimällä omalle ratkaisulle jaloja perusteluja ilmastonmuutoksesta ja maapallon liikakansoituksesta. Samalla tullaan sanoneeksi, että lasten hankkijat ovat itsekkäitä ja epäekologisia... C'moon, kyllä se lapsien hankkiminen ja lapsettomuus ovat oikeasti itsekkäitä päätöksiä, ja niin niiden pitääkin olla, koska uhrautuminen on huono motiivi koko loppuelämää koskevalle ratkaisulle!
Minua ei oikeasti kiinnosta se, hankkiiko joku lapsia vai ei. Evvk, älä ihmeessä hanki, jos et halua. Minä nautin lapsistani, ja saan senkin sanoa ihan yhtä vapaasti.
Väestön kokonaistasolla muutokset ikärakenteessa ovat aivan toinen asia, koska ne vaikuttavat verorahoitteisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kansantalouteen. Mutta sellaisesta keskustelusta on turha lapsettomien syyllistyä, ihan yhtä vähän kuin ikäihmisten olisi syyllistyä väestön ikääntymisen toteamisesta.
Lapsettomuus niin että on onnellinen, on joillekin sietämätöntä koska eivät sitä pysty ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ilmastoesimerkkiin en osaa sanoa, koska se ei kosketa itseäni ja en osaa arvioida, onko joku aidosti ahdistunut niin paljon, että se vaikuttaa.
Mutta tuo ilkeä puhe voi mielestäni olla vastareaktio tuputtamiseen. Koska ihan kaikkeen elämässä saa yleensä sanoa ei, kun ei kiinnosta. Mutta lapsettomuus on vähän sellainen, että siitä pitää perustella, miksi miksi miksi miksi. Osaisitko kuvitella tilannetta, jossa se, että et rakenna taloa itsellesi, olisi vähän poikkeavaa? Muut tekee sitä. Sua ei vaan kiinnosta. Et tajuaisi koko asian olemassaoloa, jos ei joku vähän väliä totetaisi
"Hei me rakennetaan nyt! Ootteko te ajatellut?" "Ettekö te rakenna? Me rakennetaan. Sipooseen. Naapuri Espooseen, musta outo valinta. Hei kattokaapa näitä maaleja. Onkohan tää hyvä? Huono? Siis mitenköhän me pärjätään? No nyt tää talo vanhenee! Ens viikolla eka vuos täällä. Puutarhaan omenaa vai nurmikko? Naapurin talo on niin ruma, siis miten ne on ton tehny?"
Ja päivästä ja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen... Ja jos joka toisessa välissä tiedustellaan vähän teidän rakentamiskantoja, niin tulee siinä vähän sellainen, että ei helvetti. En mä jaksa. Parisuhdehan tossa menee pilalle. Ei mulla oo rahaa. Miksi en voisi muka ostaa valmista. EI KIINNOSTA! Ja mitä ihmettä te ihmettelette että teillä on pska suhde ja ei yhtään rahaa?
Asia, joka olisi vaan ei kiinnosta, muuttuu inhon kohteeksi muiden ihmisten vuoksi. Ei mulla ole mitään lapsia vastaan, ne on kivoja ja hauskoja. Mutta jossain vaiheessa tuli hirveä vastareaktio, joka purkautu vihana. Alkaa ahdistaa pohtia ja kuulla asiaa, joka ei kiinnosta. Ja perustella sitä päälle.
Jos olen motivoitunut ja kiinnostunut jostain, niin jaksan ja pystyn. Olen tehnyt äärimmäisen pitkäkestoisia ja väsyttäviä asioita, kuten omais- ja saattohoitanut läheiseni. Silti lapsen hankinta tuntuu väsyttävältä, koska EN HALUA. Se on niin yksinkertaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ja uusin trendi: kiillotetaan omaa sädekehää etsimällä omalle ratkaisulle jaloja perusteluja ilmastonmuutoksesta ja maapallon liikakansoituksesta. Samalla tullaan sanoneeksi, että lasten hankkijat ovat itsekkäitä ja epäekologisia... C'moon, kyllä se lapsien hankkiminen ja lapsettomuus ovat oikeasti itsekkäitä päätöksiä, ja niin niiden pitääkin olla, koska uhrautuminen on huono motiivi koko loppuelämää koskevalle ratkaisulle!
Minua ei oikeasti kiinnosta se, hankkiiko joku lapsia vai ei. Evvk, älä ihmeessä hanki, jos et halua. Minä nautin lapsistani, ja saan senkin sanoa ihan yhtä vapaasti.
Väestön kokonaistasolla muutokset ikärakenteessa ovat aivan toinen asia, koska ne vaikuttavat verorahoitteisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kansantalouteen. Mutta sellaisesta keskustelusta on turha lapsettomien syyllistyä, ihan yhtä vähän kuin ikäihmisten olisi syyllistyä väestön ikääntymisen toteamisesta.
En jaksa ymmärtää miksi toisten sanomisista pitää olla koko ajan ammatikseen loukkaantumassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ilmastoesimerkkiin en osaa sanoa, koska se ei kosketa itseäni ja en osaa arvioida, onko joku aidosti ahdistunut niin paljon, että se vaikuttaa.
Mutta tuo ilkeä puhe voi mielestäni olla vastareaktio tuputtamiseen. Koska ihan kaikkeen elämässä saa yleensä sanoa ei, kun ei kiinnosta. Mutta lapsettomuus on vähän sellainen, että siitä pitää perustella, miksi miksi miksi miksi. Osaisitko kuvitella tilannetta, jossa se, että et rakenna taloa itsellesi, olisi vähän poikkeavaa? Muut tekee sitä. Sua ei vaan kiinnosta. Et tajuaisi koko asian olemassaoloa, jos ei joku vähän väliä totetaisi
"Hei me rakennetaan nyt! Ootteko te ajatellut?" "Ettekö te rakenna? Me rakennetaan. Sipooseen. Naapuri Espooseen, musta outo valinta. Hei kattokaapa näitä maaleja. Onkohan tää hyvä? Huono? Siis mitenköhän me pärjätään? No nyt tää talo vanhenee! Ens viikolla eka vuos täällä. Puutarhaan omenaa vai nurmikko? Naapurin talo on niin ruma, siis miten ne on ton tehny?"
Ja päivästä ja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen... Ja jos joka toisessa välissä tiedustellaan vähän teidän rakentamiskantoja, niin tulee siinä vähän sellainen, että ei helvetti. En mä jaksa. Parisuhdehan tossa menee pilalle. Ei mulla oo rahaa. Miksi en voisi muka ostaa valmista. EI KIINNOSTA! Ja mitä ihmettä te ihmettelette että teillä on pska suhde ja ei yhtään rahaa?
Asia, joka olisi vaan ei kiinnosta, muuttuu inhon kohteeksi muiden ihmisten vuoksi. Ei mulla ole mitään lapsia vastaan, ne on kivoja ja hauskoja. Mutta jossain vaiheessa tuli hirveä vastareaktio, joka purkautu vihana. Alkaa ahdistaa pohtia ja kuulla asiaa, joka ei kiinnosta. Ja perustella sitä päälle.
Jos olen motivoitunut ja kiinnostunut jostain, niin jaksan ja pystyn. Olen tehnyt äärimmäisen pitkäkestoisia ja väsyttäviä asioita, kuten omais- ja saattohoitanut läheiseni. Silti lapsen hankinta tuntuu väsyttävältä, koska EN HALUA. Se on niin yksinkertaista.
Ymmärrän kyllä hyvin, että tuollainen tuputtaminen ärsyyttää. En vain ole koskaan kuullut sellaista, edes lapsettomana ollessani - sain esikoiseni vasta 33-vuotiaana, ja ehdin olla pitkään naimisissa sitä ennen.
Pelkkä omien lapsihaaveiden tai omakotitalohankkeen selostaminen EI ole painostamista tai tuputtamista. Jokaisella on oikeus kertoa elämästään ja haaveistaan. Ja jopa toisen suunnitelmien neutraali kysyminen on minusta aivan ok ihan siinä missä kuulumistenkin. Mutta tietenkään ei sellaisia kysellä kyseenalaistavalla tai äimistelevällä tavalla!
Nyt olen viisikymppinen, ja tuntuu, että pikemminkin ihmetellään lasten hankkimista kuin lapsettomuutta. Ainakin tässä akateemisessa stadilaiskuplassani.
Eikä lapsista kyllä kenellekään ole uramielessä kai ollut hyötyä, vaan tasan päinvastoin. Siitä ei vain puhuta, toisin kuin tuosta "lapsien hankkimisen tuputtamisesta". Miksiköhän näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ja uusin trendi: kiillotetaan omaa sädekehää etsimällä omalle ratkaisulle jaloja perusteluja ilmastonmuutoksesta ja maapallon liikakansoituksesta. Samalla tullaan sanoneeksi, että lasten hankkijat ovat itsekkäitä ja epäekologisia... C'moon, kyllä se lapsien hankkiminen ja lapsettomuus ovat oikeasti itsekkäitä päätöksiä, ja niin niiden pitääkin olla, koska uhrautuminen on huono motiivi koko loppuelämää koskevalle ratkaisulle!
Minua ei oikeasti kiinnosta se, hankkiiko joku lapsia vai ei. Evvk, älä ihmeessä hanki, jos et halua. Minä nautin lapsistani, ja saan senkin sanoa ihan yhtä vapaasti.
Väestön kokonaistasolla muutokset ikärakenteessa ovat aivan toinen asia, koska ne vaikuttavat verorahoitteisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kansantalouteen. Mutta sellaisesta keskustelusta on turha lapsettomien syyllistyä, ihan yhtä vähän kuin ikäihmisten olisi syyllistyä väestön ikääntymisen toteamisesta.
En jaksa ymmärtää miksi toisten sanomisista pitää olla koko ajan ammatikseen loukkaantumassa.
No, loukkaava käytös on tietysti loukkaavaa, mutta ei minustakaan yleisestä väestörakennekeskustelusta kannata kenenkään ottaa itseensä.
Tai neutraalisti kysytystä "aiotteko hankkia lapsia". Juu, on se jokaisen oma asia eli sen vastauksen kanssa ei aleta inttää, mutta minusta tuo on samanlainen kysymys kuin jos vaikka kysyisi, mikä on toisen unelma-ammatti tai millaisen asunnon hän aikoo hankkia kotoa muuttaessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ilmastoesimerkkiin en osaa sanoa, koska se ei kosketa itseäni ja en osaa arvioida, onko joku aidosti ahdistunut niin paljon, että se vaikuttaa.
Mutta tuo ilkeä puhe voi mielestäni olla vastareaktio tuputtamiseen. Koska ihan kaikkeen elämässä saa yleensä sanoa ei, kun ei kiinnosta. Mutta lapsettomuus on vähän sellainen, että siitä pitää perustella, miksi miksi miksi miksi. Osaisitko kuvitella tilannetta, jossa se, että et rakenna taloa itsellesi, olisi vähän poikkeavaa? Muut tekee sitä. Sua ei vaan kiinnosta. Et tajuaisi koko asian olemassaoloa, jos ei joku vähän väliä totetaisi
"Hei me rakennetaan nyt! Ootteko te ajatellut?" "Ettekö te rakenna? Me rakennetaan. Sipooseen. Naapuri Espooseen, musta outo valinta. Hei kattokaapa näitä maaleja. Onkohan tää hyvä? Huono? Siis mitenköhän me pärjätään? No nyt tää talo vanhenee! Ens viikolla eka vuos täällä. Puutarhaan omenaa vai nurmikko? Naapurin talo on niin ruma, siis miten ne on ton tehny?"
Ja päivästä ja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen... Ja jos joka toisessa välissä tiedustellaan vähän teidän rakentamiskantoja, niin tulee siinä vähän sellainen, että ei helvetti. En mä jaksa. Parisuhdehan tossa menee pilalle. Ei mulla oo rahaa. Miksi en voisi muka ostaa valmista. EI KIINNOSTA! Ja mitä ihmettä te ihmettelette että teillä on pska suhde ja ei yhtään rahaa?
Asia, joka olisi vaan ei kiinnosta, muuttuu inhon kohteeksi muiden ihmisten vuoksi. Ei mulla ole mitään lapsia vastaan, ne on kivoja ja hauskoja. Mutta jossain vaiheessa tuli hirveä vastareaktio, joka purkautu vihana. Alkaa ahdistaa pohtia ja kuulla asiaa, joka ei kiinnosta. Ja perustella sitä päälle.
Jos olen motivoitunut ja kiinnostunut jostain, niin jaksan ja pystyn. Olen tehnyt äärimmäisen pitkäkestoisia ja väsyttäviä asioita, kuten omais- ja saattohoitanut läheiseni. Silti lapsen hankinta tuntuu väsyttävältä, koska EN HALUA. Se on niin yksinkertaista.
Ymmärrän kyllä hyvin, että tuollainen tuputtaminen ärsyyttää. En vain ole koskaan kuullut sellaista, edes lapsettomana ollessani - sain esikoiseni vasta 33-vuotiaana, ja ehdin olla pitkään naimisissa sitä ennen.
Pelkkä omien lapsihaaveiden tai omakotitalohankkeen selostaminen EI ole painostamista tai tuputtamista. Jokaisella on oikeus kertoa elämästään ja haaveistaan. Ja jopa toisen suunnitelmien neutraali kysyminen on minusta aivan ok ihan siinä missä kuulumistenkin. Mutta tietenkään ei sellaisia kysellä kyseenalaistavalla tai äimistelevällä tavalla!
Nyt olen viisikymppinen, ja tuntuu, että pikemminkin ihmetellään lasten hankkimista kuin lapsettomuutta. Ainakin tässä akateemisessa stadilaiskuplassani.
Eikä lapsista kyllä kenellekään ole uramielessä kai ollut hyötyä, vaan tasan päinvastoin. Siitä ei vain puhuta, toisin kuin tuosta "lapsien hankkimisen tuputtamisesta". Miksiköhän näin?
Ei ehkä ole tuputtamista, mutta varsinkin tietyssä ikävaihessa se on vain niitä "ainoita" puheenaiheita ja en vaan ole niin "iso" ihminen, etteikö joskus västtyäisi kuunnella jankkausta samoista asioista, jotka ei kiinnosta henkilökohtaisella tasolla mitenkään omassa elämässä.
99% tämä ei kuitenkaan ole totta, minusta on kiva kuulla ystävieni elämästä ja lapsista ja kuulumisista. Ihan aidosti. Mutta silloin kun itsellä on vaikeita juttuja elämässä, niin se että kaikki jankuttaa rakentamisesta saa joskus tunteet pintaan. Ei helvetti vaan jaksa kiinnostaa. Ja silti sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että vihaisin lapsia tai ystäviäni. Yritin vain selittää, mistä todennäköisesti joku osa siitä "vihaisesta" kommentoinnista voi joskus johtua. Siitä, että lapsetonkin on vain ihminen.
Koin myös joskus aika vahvana sen, että minun piti erikseen TODISTAA korostetusti, että lapset on minusta kivoja. Siis joskus muistan, kuinka se että ei halunnut itse perhettä, johti sellaiseen julkiseen nöyryytykseen, kun minulle oltiin ojentamassa vauvaa. Joku huusi, että "hahaha Maiju VIHAA vauvoja ja lapsia, aijai tän haluan nähdä". Olin aika äimän käkenä tästä kommentista...
Lapsettomilla on aivan 100% oikeus ja melkein ylpeys sanoa, että ei kiinnosta muiden kakarat. Olen kuullut tämän täälläkin useasti. Mutta lapsettoman pitää todistella jollain nöyristelyllä ettei vanhemmilla herää epäilys jostain piilevästä lapsivihasta. Jota muut, lapselliset, saa avoimesti harjoittaa.
Ja itse muistan omasta lapsuudestani ja olen huomannut omassa aikuisuudessani, että lapseton aikuinen on lapsen mielestä aika jännä ja kiva tyyppi. Joten jos lapsia ei haittaa, niin mikä se aikuisten perimmäinen selkärangassa piilevä inho lapsettomia naisia kohtaan on, kun kaikki mitä teet oikeinkin, on väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ilmastoesimerkkiin en osaa sanoa, koska se ei kosketa itseäni ja en osaa arvioida, onko joku aidosti ahdistunut niin paljon, että se vaikuttaa.
Mutta tuo ilkeä puhe voi mielestäni olla vastareaktio tuputtamiseen. Koska ihan kaikkeen elämässä saa yleensä sanoa ei, kun ei kiinnosta. Mutta lapsettomuus on vähän sellainen, että siitä pitää perustella, miksi miksi miksi miksi. Osaisitko kuvitella tilannetta, jossa se, että et rakenna taloa itsellesi, olisi vähän poikkeavaa? Muut tekee sitä. Sua ei vaan kiinnosta. Et tajuaisi koko asian olemassaoloa, jos ei joku vähän väliä totetaisi
"Hei me rakennetaan nyt! Ootteko te ajatellut?" "Ettekö te rakenna? Me rakennetaan. Sipooseen. Naapuri Espooseen, musta outo valinta. Hei kattokaapa näitä maaleja. Onkohan tää hyvä? Huono? Siis mitenköhän me pärjätään? No nyt tää talo vanhenee! Ens viikolla eka vuos täällä. Puutarhaan omenaa vai nurmikko? Naapurin talo on niin ruma, siis miten ne on ton tehny?"
Ja päivästä ja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen... Ja jos joka toisessa välissä tiedustellaan vähän teidän rakentamiskantoja, niin tulee siinä vähän sellainen, että ei helvetti. En mä jaksa. Parisuhdehan tossa menee pilalle. Ei mulla oo rahaa. Miksi en voisi muka ostaa valmista. EI KIINNOSTA! Ja mitä ihmettä te ihmettelette että teillä on pska suhde ja ei yhtään rahaa?
Asia, joka olisi vaan ei kiinnosta, muuttuu inhon kohteeksi muiden ihmisten vuoksi. Ei mulla ole mitään lapsia vastaan, ne on kivoja ja hauskoja. Mutta jossain vaiheessa tuli hirveä vastareaktio, joka purkautu vihana. Alkaa ahdistaa pohtia ja kuulla asiaa, joka ei kiinnosta. Ja perustella sitä päälle.
Jos olen motivoitunut ja kiinnostunut jostain, niin jaksan ja pystyn. Olen tehnyt äärimmäisen pitkäkestoisia ja väsyttäviä asioita, kuten omais- ja saattohoitanut läheiseni. Silti lapsen hankinta tuntuu väsyttävältä, koska EN HALUA. Se on niin yksinkertaista.
Ymmärrän kyllä hyvin, että tuollainen tuputtaminen ärsyyttää. En vain ole koskaan kuullut sellaista, edes lapsettomana ollessani - sain esikoiseni vasta 33-vuotiaana, ja ehdin olla pitkään naimisissa sitä ennen.
Pelkkä omien lapsihaaveiden tai omakotitalohankkeen selostaminen EI ole painostamista tai tuputtamista. Jokaisella on oikeus kertoa elämästään ja haaveistaan. Ja jopa toisen suunnitelmien neutraali kysyminen on minusta aivan ok ihan siinä missä kuulumistenkin. Mutta tietenkään ei sellaisia kysellä kyseenalaistavalla tai äimistelevällä tavalla!
Nyt olen viisikymppinen, ja tuntuu, että pikemminkin ihmetellään lasten hankkimista kuin lapsettomuutta. Ainakin tässä akateemisessa stadilaiskuplassani.
Eikä lapsista kyllä kenellekään ole uramielessä kai ollut hyötyä, vaan tasan päinvastoin. Siitä ei vain puhuta, toisin kuin tuosta "lapsien hankkimisen tuputtamisesta". Miksiköhän näin?
Lapsettomilla on aivan 100% oikeus ja melkein ylpeys sanoa, että ei kiinnosta muiden kakarat. Olen kuullut tämän täälläkin useasti. Mutta lapsettoman pitää todistella jollain nöyristelyllä ettei vanhemmilla herää epäilys jostain piilevästä lapsivihasta. Jota muut, lapselliset, saa avoimesti harjoittaa.
Ja itse muistan omasta lapsuudestani ja olen huomannut omassa aikuisuudessani, että lapseton aikuinen on lapsen mielestä aika jännä ja kiva tyyppi. Joten jos lapsia ei haittaa, niin mikä se aikuisten perimmäinen selkärangassa piilevä inho lapsettomia naisia kohtaan on, kun kaikki mitä teet oikeinkin, on väärin?
*Lapsellisilla, tarkoitin.
Irl elämässä minua ei kiinnosta miksi joku on lapseton, kyseessä jokaisen henkilökohtainen asia eikä usein mikään valinta.
Toisaalta jos minulle tullaan kertomaan ihan spontaanisti, ettei halua lapsia, koska haluaa pelastaa maailman tai lapset ovat hirveitä räkänokkia ja miehet riistäjiä... niin toki kerron hänelle eriävän mielipiteeni asiasta.
Tänne palstalle on pesitynyt velajulistajia... ja ihmettelen sitä, kyseessä kuitenkin Vauvalehden keskustelupalsta, joka oli aikaisemmin kovin erilainen... ei ollut trolleja vääntämässä politiikasta tai veloista...
Sama ilmiö kun menesin TM keskustelupalstalle julistamaan autottomuuden ihanuutta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuus niin että on onnellinen, on joillekin sietämätöntä koska eivät sitä pysty ymmärtämään.
Ihan yhtä hirveää näyttävät olevan onnelliset lapsiperheet :D
Ihan hirveää, miten voi olla :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ja uusin trendi: kiillotetaan omaa sädekehää etsimällä omalle ratkaisulle jaloja perusteluja ilmastonmuutoksesta ja maapallon liikakansoituksesta. Samalla tullaan sanoneeksi, että lasten hankkijat ovat itsekkäitä ja epäekologisia... C'moon, kyllä se lapsien hankkiminen ja lapsettomuus ovat oikeasti itsekkäitä päätöksiä, ja niin niiden pitääkin olla, koska uhrautuminen on huono motiivi koko loppuelämää koskevalle ratkaisulle!
Minua ei oikeasti kiinnosta se, hankkiiko joku lapsia vai ei. Evvk, älä ihmeessä hanki, jos et halua. Minä nautin lapsistani, ja saan senkin sanoa ihan yhtä vapaasti.
Väestön kokonaistasolla muutokset ikärakenteessa ovat aivan toinen asia, koska ne vaikuttavat verorahoitteisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kansantalouteen. Mutta sellaisesta keskustelusta on turha lapsettomien syyllistyä, ihan yhtä vähän kuin ikäihmisten olisi syyllistyä väestön ikääntymisen toteamisesta.
En jaksa ymmärtää miksi toisten sanomisista pitää olla koko ajan ammatikseen loukkaantumassa.
No, loukkaava käytös on tietysti loukkaavaa, mutta ei minustakaan yleisestä väestörakennekeskustelusta kannata kenenkään ottaa itseensä.
Tai neutraalisti kysytystä "aiotteko hankkia lapsia". Juu, on se jokaisen oma asia eli sen vastauksen kanssa ei aleta inttää, mutta minusta tuo on samanlainen kysymys kuin jos vaikka kysyisi, mikä on toisen unelma-ammatti tai millaisen asunnon hän aikoo hankkia kotoa muuttaessaan.
Ja jos ei aio hankkia asuntoa, niin on tilanteessa jossa jokainen kaveri kysyy siitä erikseen. Ja sukulainen. Ja pari kysyy kiusallaan jatkuvasti, kun tietää että se ärsyttää. Ethän sinä tätä tietenkään näe, kun et kulje sen toisen ihmisen vanavedessä hänen elämäänsä.
Sitten alkaa se: "me hankittiin asunto, pitäskö meiän hankkii, onkohan vielä hyvä, Mikko ei haluu, haluuks sun mies, onkohan Mikko nyt se kenen kaa pitäs, onko sun mies se kenen kaa hankit, me ostetaan Tuusulasta, Jakomäestä, meiän asunnon lamppu ja laina ja lyhennysvapaa ja tää on ihan hanurista en oo nukkunu kun on remontti ja siis olikse niin että te ette halunnu ja nyt me riidellään ja"
Jankuti jankuti jankuti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Irl elämässä minua ei kiinnosta miksi joku on lapseton, kyseessä jokaisen henkilökohtainen asia eikä usein mikään valinta.
Toisaalta jos minulle tullaan kertomaan ihan spontaanisti, ettei halua lapsia, koska haluaa pelastaa maailman tai lapset ovat hirveitä räkänokkia ja miehet riistäjiä... niin toki kerron hänelle eriävän mielipiteeni asiasta.
Tänne palstalle on pesitynyt velajulistajia... ja ihmettelen sitä, kyseessä kuitenkin Vauvalehden keskustelupalsta, joka oli aikaisemmin kovin erilainen... ei ollut trolleja vääntämässä politiikasta tai veloista...
Sama ilmiö kun menesin TM keskustelupalstalle julistamaan autottomuuden ihanuutta :D
Onko montakin kertaa julistettu spontaanisti?
Moni suhtautuu kuvaamallasi tavalla myös esim. toisten ruokavalioihin, harrastuksiin, ammatin- ja asuinpaikan valintaan jne. mikäli nämä poikkeavat omista. Valitsen nykyään seurani melko tarkkaan ja vietän paljon aikaa yksin, koska en koe velvollisuudekseni selitellä elämänvalintoja kenellekään. Jotkut vain ovat moukkia.
Joo, eilinen keskustelu: "Sitten kun teille tulee lapsia niin kannattaa ehdottomasti.." Eeh.. En tiennytkään, että meille on tulossa lapsia :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ilmastoesimerkkiin en osaa sanoa, koska se ei kosketa itseäni ja en osaa arvioida, onko joku aidosti ahdistunut niin paljon, että se vaikuttaa.
Mutta tuo ilkeä puhe voi mielestäni olla vastareaktio tuputtamiseen. Koska ihan kaikkeen elämässä saa yleensä sanoa ei, kun ei kiinnosta. Mutta lapsettomuus on vähän sellainen, että siitä pitää perustella, miksi miksi miksi miksi. Osaisitko kuvitella tilannetta, jossa se, että et rakenna taloa itsellesi, olisi vähän poikkeavaa? Muut tekee sitä. Sua ei vaan kiinnosta. Et tajuaisi koko asian olemassaoloa, jos ei joku vähän väliä totetaisi
"Hei me rakennetaan nyt! Ootteko te ajatellut?" "Ettekö te rakenna? Me rakennetaan. Sipooseen. Naapuri Espooseen, musta outo valinta. Hei kattokaapa näitä maaleja. Onkohan tää hyvä? Huono? Siis mitenköhän me pärjätään? No nyt tää talo vanhenee! Ens viikolla eka vuos täällä. Puutarhaan omenaa vai nurmikko? Naapurin talo on niin ruma, siis miten ne on ton tehny?"
Ja päivästä ja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen... Ja jos joka toisessa välissä tiedustellaan vähän teidän rakentamiskantoja, niin tulee siinä vähän sellainen, että ei helvetti. En mä jaksa. Parisuhdehan tossa menee pilalle. Ei mulla oo rahaa. Miksi en voisi muka ostaa valmista. EI KIINNOSTA! Ja mitä ihmettä te ihmettelette että teillä on pska suhde ja ei yhtään rahaa?
Asia, joka olisi vaan ei kiinnosta, muuttuu inhon kohteeksi muiden ihmisten vuoksi. Ei mulla ole mitään lapsia vastaan, ne on kivoja ja hauskoja. Mutta jossain vaiheessa tuli hirveä vastareaktio, joka purkautu vihana. Alkaa ahdistaa pohtia ja kuulla asiaa, joka ei kiinnosta. Ja perustella sitä päälle.
Jos olen motivoitunut ja kiinnostunut jostain, niin jaksan ja pystyn. Olen tehnyt äärimmäisen pitkäkestoisia ja väsyttäviä asioita, kuten omais- ja saattohoitanut läheiseni. Silti lapsen hankinta tuntuu väsyttävältä, koska EN HALUA. Se on niin yksinkertaista.
Muakaan ei ilmasto kiinnosta. Eikä ole tuputettu lapsia. Onneksi.
Tuo on niin totta, minäkin olen tehnyt pitkäkestoisia ja väsyttäviä asioita, saattohoitanut läheisiä. Sitä ei vaan arvosteta, kuten lasten hankkimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se noin? Katsomme selvästi asiaa eri näkökulmista.
Minusta lapsettomuus taas yleensä perustellaan aika loukkaavalla tavalla. Haukutaan lapsia, julistetaan äitiyden tuhoavan "oman elämän" ja olevan aivotonta hommaa, pelkkää kakkavaippojen vaihtoa.
Ilmastoesimerkkiin en osaa sanoa, koska se ei kosketa itseäni ja en osaa arvioida, onko joku aidosti ahdistunut niin paljon, että se vaikuttaa.
Mutta tuo ilkeä puhe voi mielestäni olla vastareaktio tuputtamiseen. Koska ihan kaikkeen elämässä saa yleensä sanoa ei, kun ei kiinnosta. Mutta lapsettomuus on vähän sellainen, että siitä pitää perustella, miksi miksi miksi miksi. Osaisitko kuvitella tilannetta, jossa se, että et rakenna taloa itsellesi, olisi vähän poikkeavaa? Muut tekee sitä. Sua ei vaan kiinnosta. Et tajuaisi koko asian olemassaoloa, jos ei joku vähän väliä totetaisi
"Hei me rakennetaan nyt! Ootteko te ajatellut?" "Ettekö te rakenna? Me rakennetaan. Sipooseen. Naapuri Espooseen, musta outo valinta. Hei kattokaapa näitä maaleja. Onkohan tää hyvä? Huono? Siis mitenköhän me pärjätään? No nyt tää talo vanhenee! Ens viikolla eka vuos täällä. Puutarhaan omenaa vai nurmikko? Naapurin talo on niin ruma, siis miten ne on ton tehny?"
Ja päivästä ja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen... Ja jos joka toisessa välissä tiedustellaan vähän teidän rakentamiskantoja, niin tulee siinä vähän sellainen, että ei helvetti. En mä jaksa. Parisuhdehan tossa menee pilalle. Ei mulla oo rahaa. Miksi en voisi muka ostaa valmista. EI KIINNOSTA! Ja mitä ihmettä te ihmettelette että teillä on pska suhde ja ei yhtään rahaa?
Asia, joka olisi vaan ei kiinnosta, muuttuu inhon kohteeksi muiden ihmisten vuoksi. Ei mulla ole mitään lapsia vastaan, ne on kivoja ja hauskoja. Mutta jossain vaiheessa tuli hirveä vastareaktio, joka purkautu vihana. Alkaa ahdistaa pohtia ja kuulla asiaa, joka ei kiinnosta. Ja perustella sitä päälle.
Jos olen motivoitunut ja kiinnostunut jostain, niin jaksan ja pystyn. Olen tehnyt äärimmäisen pitkäkestoisia ja väsyttäviä asioita, kuten omais- ja saattohoitanut läheiseni. Silti lapsen hankinta tuntuu väsyttävältä, koska EN HALUA. Se on niin yksinkertaista.
Ymmärrän kyllä hyvin, että tuollainen tuputtaminen ärsyyttää. En vain ole koskaan kuullut sellaista, edes lapsettomana ollessani - sain esikoiseni vasta 33-vuotiaana, ja ehdin olla pitkään naimisissa sitä ennen.
Pelkkä omien lapsihaaveiden tai omakotitalohankkeen selostaminen EI ole painostamista tai tuputtamista. Jokaisella on oikeus kertoa elämästään ja haaveistaan. Ja jopa toisen suunnitelmien neutraali kysyminen on minusta aivan ok ihan siinä missä kuulumistenkin. Mutta tietenkään ei sellaisia kysellä kyseenalaistavalla tai äimistelevällä tavalla!
Nyt olen viisikymppinen, ja tuntuu, että pikemminkin ihmetellään lasten hankkimista kuin lapsettomuutta. Ainakin tässä akateemisessa stadilaiskuplassani.
Eikä lapsista kyllä kenellekään ole uramielessä kai ollut hyötyä, vaan tasan päinvastoin. Siitä ei vain puhuta, toisin kuin tuosta "lapsien hankkimisen tuputtamisesta". Miksiköhän näin?
Ei ehkä ole tuputtamista, mutta varsinkin tietyssä ikävaihessa se on vain niitä "ainoita" puheenaiheita ja en vaan ole niin "iso" ihminen, etteikö joskus västtyäisi kuunnella jankkausta samoista asioista, jotka ei kiinnosta henkilökohtaisella tasolla mitenkään omassa elämässä.
99% tämä ei kuitenkaan ole totta, minusta on kiva kuulla ystävieni elämästä ja lapsista ja kuulumisista. Ihan aidosti. Mutta silloin kun itsellä on vaikeita juttuja elämässä, niin se että kaikki jankuttaa rakentamisesta saa joskus tunteet pintaan. Ei helvetti vaan jaksa kiinnostaa. Ja silti sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että vihaisin lapsia tai ystäviäni. Yritin vain selittää, mistä todennäköisesti joku osa siitä "vihaisesta" kommentoinnista voi joskus johtua. Siitä, että lapsetonkin on vain ihminen.
Koin myös joskus aika vahvana sen, että minun piti erikseen TODISTAA korostetusti, että lapset on minusta kivoja. Siis joskus muistan, kuinka se että ei halunnut itse perhettä, johti sellaiseen julkiseen nöyryytykseen, kun minulle oltiin ojentamassa vauvaa. Joku huusi, että "hahaha Maiju VIHAA vauvoja ja lapsia, aijai tän haluan nähdä". Olin aika äimän käkenä tästä kommentista...
Lapsettomilla on aivan 100% oikeus ja melkein ylpeys sanoa, että ei kiinnosta muiden kakarat. Olen kuullut tämän täälläkin useasti. Mutta lapsettoman pitää todistella jollain nöyristelyllä ettei vanhemmilla herää epäilys jostain piilevästä lapsivihasta. Jota muut, lapselliset, saa avoimesti harjoittaa.
Ja itse muistan omasta lapsuudestani ja olen huomannut omassa aikuisuudessani, että lapseton aikuinen on lapsen mielestä aika jännä ja kiva tyyppi. Joten jos lapsia ei haittaa, niin mikä se aikuisten perimmäinen selkärangassa piilevä inho lapsettomia naisia kohtaan on, kun kaikki mitä teet oikeinkin, on väärin?
No jopa oli tuo omituinen kommentti. Siis että sinun oletettiin olevan lapsivihamielinen vain, koska et itse lapsia halua.
Mutta hyvin moni vela kyllä ON lapsivihamielinen, et voine sitä kiistää. Oletuksia kumminkaan ei pidä tehdä, siitä olen samaa mieltä kanssasi.
Inhimillisessä kanssakäymisessä on aina omat haasteensa. Joskus toisen jutut kyllästyttävät, koska ei itse ole samasta kiinnostunut. Täysin inhimillistä. Se ei silti oikeuta tulkitsemaan toisen jutustelua tuputtamiseksi. Aina voi vaihtaa puheenaihetta tai jopa suoraan sanoa, että "voidaanko jutella jostakin muusta, kun tämä aihepiiri on jo aika kaluttu".
Nyt kumminkin tässä ketjussa puhuttiin siitä, että toisen lapsettomuutta ei hyväksyttäisi ja hänelle tuputettaisiin lapsen hankintaa. Ei siis kyse ole käsittääkseni siitä, että perheellinen kertoo omasta elämästään kuulumisia vaihdettaessa.
Hyvää pohdintaa. Koko lapsettomuuskeskustelu väsyttää: Se ettet yksinkertaisesti halua lapsia ei kelpaa vaan kaivataan perusteluita ja sitten kun luettelet perusteluita, ne on kaikki tekosyitä.
Ihmiset on loppujen lopuksi aika yksinkertaisia ja luulevat, että oma napa on muidenkin napa. Sitten ärsyttää ja keljuttaa, kun muut ei pysy ruodussa miettiämättä, että miksi edes välittää kun asia ei itseään kosketa.