Erikoisin asia mitä olet löytänyt vanhempasi tai isovanhempasi jäämistöstä

Monta nippua 100mk seteleitä, mukana myös vanhoja snellmaneita. Euroaika oli jo ollut 15 vuotta ja markkoja ei enää otettu vastaan. Vähittellen sai myytyä keräilijöille mutta järkky työ.

Tulos ehkä plus miinus nolla kun vanhemmista sai enemmän rahaa kuin suoraan euroksi muunnettuina mutta ”uusista” vihreistä ei.

Anders kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anders kirjoitti:

Sota-ajan Stimulan-pillereitä purkillinen. Sisälsivät mm. amfetamiinia. Erinomaisia lievässä viihdekäytössä. :)

Uskalsit napata vuosikymmeniä vanhoja pillereitä?

Johan toki. Mihinkäs tuollaiset aineet muuttuisivat/pahenisivat? Tietysti kokeilin ensin pienen murusen. Eipä niistä tämän hullummaksi tullut. :)

Pappani kertoi kuinka partioretket oli pikkupojilla hubaa 50-luvulla kun söivät sota-ajalta ylijääneitä ikisäilyviä sissimuonia mihin oli lisätty piristeitä...

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohi ketjun aiheesta, koska en ole kenenkään jäämistöä joutunut tyhjentämään vielä.

Oma äitini kerran vihjaisi että mitäpä tuumaan kun jäämistöään tyhjentäessä löydän oman teiniaikaan kirjoittamani kirjeen vanhemmilleni. Muistan kirjeen ja tilanteen jossa sen kirjoitin. Tykkäsin käydä keikoilla katsomassa bändejä. Äitini ei juuri lupaa reissuille / menoille antanut, oli ylisuojeleva eikä luottanut. Jos joskus jonnekin pääsin, se oli pitkällisen taistelun tulos ja silloin viimeisen sanan sanoi yleensä isä. Jos olimme eri mieltä, meillä oli suorastaan jäätävää kotona, koska asioita ei pystytty puhumaan läpi, meillä ei koskaan ollut kunnollista keskustelukulttuuria tällaisissa tilanteissa. Asiat vaiettiin käsitellyksi. Sivuhuomautuksena se, että äiti on tänä päivänä sitä mieltä että meillä on avoimesti selvitetty aina asiat.

No, kirjoitin kirjeen koska halusin selittää miksi haluan mennä vapaammin, miksi haluan käydä keikoilla ja että toivoisin minuun luotettavan enemmän. Kuten myös sitä että voisimme avoimesti puhua asioista, missä menen ja kenen kanssa jne. Kirje ei auttanut asiaa yhtään, jonka jälkeen tein itseäni kiinnostavia asioita, mutta salaa. Enkä jäänyt koskaan kiinni niistä. Koin että koska minuun ei luoteta kuitenkaan, yritän elää elämääni haluamallani tavalla, jos kiinni jään on se ihan sama, koska luottoa ei kuitenkaan ole.

Tuo kirje on siis yhä tallessa ja äiti esitti asian aivan kuin MINUN pitäisi hävetä sitä jos joku sisaruksistani sen tulee löytämään. Mikä ei ole totta, kirjeen voi puolestani lukea kuka vaan, en sitä häpeä.

Minusta on hienoa tänä päivänä se, että oma lapseni puhuu asioistaan avoimesti, emme aina ole samaa mieltä, mutta voimme molemmat kertoa näkemyksemme ja keskustella niistä. Suhde on monin verroin läheisempi. En oleta että minulle kerrotaan kaikki, mutta miksi pitäisi jo kättelyssä olla luottamatta.

Lähinnä huvittavaa, että tuo kirje on säästetty ajatuksella että tajuaisin joskus vanhempieni poismentyä miten naurettava olen ollut ja tajuaisin oman typeryyteni. Niin äitini tyyliä. Mulla on kuitenkin ollut hyvä lapsuus ja välitän vanhemmistani, mutta kaikkia asioita en allekirjoita.

Mun äiti on vähän samanlainen.

Kirjeitä en kirjoittanut, mutta vanhempana nosti esille jos lapsena olin hädissäni itkenyt jonkun asian takia. Oikein silleen ”silloinkin sä luulit että [rakas koira] kuolee. Sitä määkymistä kesti monta tuntia!”

Ja siis kyseessä eläimen joku kohtaus joka meni ohi. Ja äiti yritti sit vissiin saada mut häpeämään sitä käytöstäni nyt aikuselta. Päinvastoin kävi, mielestäni oli sydämetön hirviö silloin ja ihan samanlainen ihmishirviö on edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Äitini lakankaapista löytyi hänen nuoruuden päiväkirjojaan ja runovihkojaan, mikä oli yllätys, koska en ollut koskaan nähnyt hänen kirjoittavan mitään muuta kuin virallisia papereita, lukeneen runoutta tai kaunokirjallisuutta tai ylipäätään osoittaneen mielenkiintoa tällaisia asioita kohtaan. Ilmaisi tunteitaan aina hyvin niukasti eikä yleensäkään ollut luonteeltaan herkkä tai syvällinen. Joissain runoissa käsiteltiin tulkintani mukaan esimerkiksi lapsen kuolemaa ja arvoitukseksi jäi, olivatko aiheet omasta elämästä vai eivät. Päiväkirjoissa taas oli tekstejä ajoilta kun tapailivat isäni kanssa ja niiden jälkeen en yhtään ihmetellyt miksi äitini vaikutti aina olevan jokseenkin katkera isälleni jostain vaikka isä sittemmin olikin ainakin hieman viisastunut

Miten koit tuon asian? Oliko hyvä, että sait tietää vai olisiko ollut parempi, jos et olisi saanut tietää?

Mietin säästänkö omat vanhat päiväkirjat vai hävitänkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummini (s. 1921) eli hyvin keskiluokkaisen elämän, joutumatta koskaan samalla tavalla raatamaan elämänsä tai arkensa eteen kuin moni muu ikäluokkansa ihminen. Hän syntyi isoon, rikkaaseen maatalon, nai kauppiaan jonka kanssa kiersi avaamassa osuuskauppoja sinne tänne. Hän synnytti kaksi lastaan sairaalassa, ja hänellä oli kotiapulainen niin kauan kun lapset oli kotona. Hän papan kanssa rakensi mökin, kuopsutti onnellisena sen kasvimaata niin kauan kuin jaksoi, hän matkusti ympäri Eurooppaa ja hoiti meitä lapsenlapsia suurella sydämellä.

Siksi olikin todella kummallista löytää mummin kuoleman jälkeen hänen korurasian pohjalta yksi luoti. Siellä se oli meripihkakorujen ja helminauhojen alla pienessä pahvirasiassa. Mummilla tai papalla ei ollut aseita.

Mummi oli kyllä sodassa lääkintälottana, ja joskus mietin että ehkä se oli jonkun sotilaan surmannut luoti, mutta toisaalta silloin rasiassa pitäisi olla pelkkä hylsy. Asia jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Siis ammuttu luoti vai ampumaton luoti hylsyssään. Lääkintälottahan on voinut luodin kaivaa jostain vainajasta ja jostain syystä (esim tuttu vainaja) halunnut säästää. Ampumaton taas on voinut kulkea sodassa omaa tarvetta varten jos vaikka vangituksi tuleminen uhkaa.

Ampumattomalla patruunalla ei tee mitään ilman asetta. Ei sitä nallia puremalla saa laukeamaan vaikka elokuvissa niin voidaan väittääkin.

Selvittäkää nyt itsellenne termit:

Patruuna= sisältää hylsyn, luodin, ruutia ja nallin.

Luoti= metallinkappale, yleensä lyijyä tai kuparia tai kuparivaippaista lyijyä. Kiinni hylsyssä.

Hylsy=messinkinen putki, jonka sisällä ruutia. Perässä nalli ja toisessa päässä luoti. Kuin iskuri osuu nalliin, se sytyttää hylsyssä olevan ruudin ja paineaalto "sylkäisee" luodin irti hylsystä ja edelleen piippua pitkin ja kohteeseen. Uudelleenladatessa latausliike sylkäisee hylsyn ulos aseesta.

Käyttämätön luoti on sellainen puikula, johonkin osunut (vaikka vaan pehmytkudoksiin) leviää kuin sieni. Teräsvaippaiset poislaskettuina, ne vaan sujahtaa muotonsa säilyttäen kohteesta läpi, mikä on tappamismielessä hyvin epäkäytännöllistä. Suurin osa liike-energiasta kuluu siis lentämiseen kohteen ulkopuolella. Näitä ei esim. metsästyksessä saa käyttää, koska luoti on silloin toisaalta tehoton, toisaalta tappavan vaarallinen muille vielä osuttuaankin. Leviävä luoti aiheuttaa isompaa vahinkoa, koska kaikki liike-energia purkautuu kohteeseen. Ja toisaalta on turvallisempi, koska se joko jää ruumiin sisään (isommilla eläimillä) tai on ainakin menettänyt suurimman osan tehostaan jos sattuukin tulemaan läpi.

Sitten on kaikenlaisia erikoisluoteja, dumdum, hydra shock jne.

Täysvaippaluoti on täysin luvallinen esim. linnunmetsästyksessä.

Täällä on kirjoitettu noista ihmisistä, mitkä on säästäneet kaikki vanhat jugurttipurkit sun muut, näinhän se varsinkin tietyn ikäisille on ollut tyypillistä.  Löytyy ikivanhoja lankoja ja narunpätkiä, hapertuneita muovipusseja ja käyttökelvottomiksi menneitä hyllypaperirullia ja vastaavaa sälää.

Mun kävi sääliksi, mutta myös ihmetytti yksi sukulaistäti, joka oli siis kanssa tällainen hamstraaja.  Aika vaikuttavat kokoelmat pestyjä purtiloita ja lasipurkkeja ja pulloja löytyi pitkin taloa ja ulkorakennuksestakin.  Jopa niitä 60-70 -luvulla myytyjä Jacky jugurttipikareita oli isot määrät.

Täti sairasti parantumatonta syöpää ja siis tiesi kuolevansa sinä kesänä, kun siis kuolikin.  Täti halusi olla kotonaan vielä niin kauan kuin pystyi ja niinpä me sukulaiset käytiin sille kaupassa ja auteltiin monin tavoin.  Voi miten tuntui pahalta, kun sitten taloa tyhjentäessä löydettiin astiakaapista niitä puhtaaksipestyjä viili- ja jugurttipurkkeja, ja muita muovipakkauksia, mitä oltiin vielä hetki sitten tuotu sille kaupasta.  Mitä ihmettä täti ajatteli pestessään vielä viimeisinä elinviikkoinaankin näitä purkkeja ja säilöessään niitä talteen.  Ketä hän siinä ajatteli? 

bondagekamaa (kahleet oli miedommasta päästä kokoelmaa) ja polaroid kuvia kun ne olivat käytössä. Jep, vanhempani olivat eronneet ja isältä jäi vähän sitä sun tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaarin päiväkirja jatkosodasta. Todella koskettavaa luettavaa. Upeita piirroksia, en ikinä tiennyt että vaari osasi piirtää tuolla tavalla.

Voisi kiinnostaa historiantutkijoita, joten kannattaa ottaa selvää minne voisi lahjoittaa.

Sodanajan kirjeenvaihto menee myös kaupaksi huutokaupoissa, Helander tai vastaava. Jotkut niitä kerää ja lukee tuntemattomien ihmisten kohtaloista. Itsekin luin isovanhempieni kirjeitä ja olihan ne aika kiinnostavia. Silti yllätyin, että joku tuntematon halusi ne ostaa.

Sodassa olleen isoisän jäämistöstä löytyi nippu verisiä ruplan seteleitä. Mummo oli älytön hamsteri, jolla oli yhteen solmittuja narunpätkiä isoina kerinä, pussinsulkijoita, viilipurkkeja, tyhjiä lankarullia ja kaikkea sellaista säkkikaupalla. Sitten oli laatikkokaupalla kaiken maailman lehtien tilaajalahjoja ja Yves Rocherin pikkukrääsää. Lakanoita ja pyyhkeitä ja pöytäliinoja muutama kaapillinen ja kaikki aivan umpihomeessa, kun olivat olleet vuosikausia kosteassa homeisessa talossa.

Mummoni jäämistöstä vuonna 2012 löytyi lappu, jossa oli päivämäärä "23.10.1991, [nimeni], anna mulle anteeksi".

Olin 1991 kuusivuotias, joten en tiedä mistä on voinut olla kyse. Etunimeni on myös harvinainen ja suvussani ainoa, joten kyse ei ole kenestäkään muusta kuin minusta. Hänellä ei ollut tämännimisiä ystäviäkään. Olin todella läheinen mummoni kanssa ihan pienestä tytöstä asti ja tuo lappu löytyi sieltä, missä hän säilytti muutakin minuun liittyvää tavaraa ja lappua.

Ainoa, joka tulee mieleen, on se, että mummo on saattanut tuolloin olla humalassa ja häntä on harmittanut, että olen nähnyt sen. Mummollani oli aikuisiällä lievä alkoholiongelma.

Vierailija kirjoitti:

Mummoni jäämistöstä vuonna 2012 löytyi lappu, jossa oli päivämäärä "23.10.1991, [nimeni], anna mulle anteeksi".

Ainoa, joka tulee mieleen, on se, että mummo on saattanut tuolloin olla humalassa ja häntä on harmittanut, että olen nähnyt sen.

Kalenterin mukaan kyseinen päivämäärä on ollut keskiviikko eli pikkulauantai! 

"""Mummi oli kyllä sodassa lääkintälottana, ja joskus mietin että ehkä se oli jonkun sotilaan surmannut luoti, mutta toisaalta silloin rasiassa pitäisi olla pelkkä hylsy. Asia jää ikuiseksi arvoitukseksi.[/quote]"""

No haloo. Jos luoti oli sotilaassa surmaten tämän, eiköhän se hylsy ole jäänyt taistelutantereelle vihollisen puolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysin hiusneulan, mummini nimi oli Aino.

Henkilöllisyystodistus jossa teksti: tilallisen vaimo.

???

Vanhanaikainen hiusneula oli siksi erikoinen ettei koskaan annettu lupaa tavata häntä.  Kysyin saanko ottaa lupa annettiin.

On valokuvakin ja tosiaan meissä samaa näköä.  Sain tietää hän oli ollut kirjanpitäjä.

Miten joku voi ilmaista itseään noin epäselvästi? Ymmärtääkö joku mitä noissa viesteissä oikein selitetään?

Selvästi ilmaistu:  kaikesta ei puhuttu, johon kyllästyin.

Kiitos loukkaavasta kommentista.

Minä puhuin ainakin totta.

Ei kyllä selventänyt yhtään :D

Pyysin jo anteeksi.  Tarkoitin ettei ollut yhtään mitään jäämistöä.  Tahdoin edes yhden muiston mummosta.

Niin mutta etkö saanut koskaan tavata tilallisen vaimoa/kirjanpitäjää, eli Aino-mummoasi, jolla oli vanha hiusneula? Mutta kuitenkin sait koskea hiusneulaan, jos kysyit luvan? Oletko mahdollisesti suomenruotsalainen ja suomenkielen kirjoitustaitosi on siksi noin heikko? Emme me muut halua olla ilkeitä, me emme vain oikeasti ymmärrä, mitä haluat kertoa.

Olin Sokoksen kempparissa töissä molemmin puolin vuotta 2000 ja meillä oli koulutuksia joka kevät ja syksy kauden uutuustuotteista. Oli Diorin, Lancomèn, Lumenen, Estee Lauderin, Biothermin, Hajuvesimerkkien yms. koulutusiltoja hotelleissa iltapaloineen ja viineineen. Ja aina me myyjät saimme ko. uutuustuotteen lahjaksi myös itsellemme. En tiedä, onko nykyisin näin. Sain usein kalliita kasvovoiteita niin paljon, että annoin niitä lahjaksi äidilleni, mummilleni ja tädillenikin. Tädin kuoltua löysin avaamattomat kalliit voiteet hänen kaapistaan. Harmitti. Olisin voinut itse käyttää ne tai antaa äidilleni. Tiedän, että hänen syynsä oli hämäläinen vaatimattomuus: "No eihän nyt minua varten olisi tarvinnut..." Mutta sain siis kosmetiikkalahjoja maahantuojilta niin paljon, että oli kiva antaa niitä läheisille sukulaisille

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kenen hankkima oli, emaloitu litran astia jossa letku ja jonka päässä ventiilillä varustettu pyöreäpäinen ”suutin”.

Olisko peräruiskeita 🙊 annettu, mitään muuta en keksi mitä sillä voisi tehdä.

Se oli emätinhuuhtelukannu, entisajan ehkäisyväline. Meidän mummilta löyty kans samanlainen. Siinä selitys, miksi oli vaan kolme lasta. Kaikki sotien molemmin puolin syntyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoisin...3  asunto-osakkeen osakekirjat. Meni aika lailla aikaa ennen kuin saatiin selville, missä ko. asunnot ovat. Verotuksessa ja sittemmin perukirjassa ne toki olivat mukana, mutta vain as Oyn nimellä ja kaupunkina, ei sen tarkemmin.

Miten selvititte tämän?

Oudolta tuntuu, kaupparekisteristähän nuo tiedot löytyvät  jos osakekirjoista kerran As Oy:n nimi oli.

1,3 M€. Yllätti, odotin vain 0,5 M€:a.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoisän jäämistöstä löytyi SS-uniformu. En tiedä oliko aito, mutta ei myöskään näyttänyt miltään naamiaisasulta. Isoisäni ei ikinä puhunut sota-ajasta mitään, eikä tietääkseni ollut mitenkään natsimyönteinen tai ylipäänsä kiinnostunut noista asioista, mutta silti vähän ihmetyttää että mistä nämä vaatteet hänelle päätyivät.

Isoisäsi ollut mahdollisesti Panttipataljoonan mies. Mauno Jokipiin tutkimus valottaa asiaa aika kattavasti.

Ei valota. Mauno Jokipiin tutkimus oli erittäin kaunisteltu versio suomalaisista SS-sotilaista. En tuomitse, varmasti oli oikea vaihtoehto tuohon poliittiseen tilanteeseen. Viime vuosina totuus suomalaisista SS-sotilaista on tullut kuitenkin esiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini lakankaapista löytyi hänen nuoruuden päiväkirjojaan ja runovihkojaan, mikä oli yllätys, koska en ollut koskaan nähnyt hänen kirjoittavan mitään muuta kuin virallisia papereita, lukeneen runoutta tai kaunokirjallisuutta tai ylipäätään osoittaneen mielenkiintoa tällaisia asioita kohtaan. Ilmaisi tunteitaan aina hyvin niukasti eikä yleensäkään ollut luonteeltaan herkkä tai syvällinen. Joissain runoissa käsiteltiin tulkintani mukaan esimerkiksi lapsen kuolemaa ja arvoitukseksi jäi, olivatko aiheet omasta elämästä vai eivät. Päiväkirjoissa taas oli tekstejä ajoilta kun tapailivat isäni kanssa ja niiden jälkeen en yhtään ihmetellyt miksi äitini vaikutti aina olevan jokseenkin katkera isälleni jostain vaikka isä sittemmin olikin ainakin hieman viisastunut

Miten koit tuon asian? Oliko hyvä, että sait tietää vai olisiko ollut parempi, jos et olisi saanut tietää?

Mietin säästänkö omat vanhat päiväkirjat vai hävitänkö.

Oma tilanteeni oli sikäli erikoinen, että olin tuolloin äitini kuollessa vasta hädin tuskin 18-vuotias, joten minulla ei ollut koskaan ollut äitiini aikuisten välistä suhdetta, jolloin olisin voinut keskustella hänen itsensä kanssa vanhempieni historiasta. Jälkikäteen olen iloinen, että luin tekstit, mutta en tiedä kuinka olisin suhtautunut, jos niistä olisi paljastunut jotain suoraan itseeni liittyvää. Olisin varmaan loukkaantunut, jos päiväkirjoista olisi selvinnyt jotain sellaista äitini ajatuksista, minkä tietäminen olisi ollut omalle toiminnalleni merkityksellistä. Tässä tapauksessa nämä päiväkirjat olivat ajalta ennen syntymääni, joten ei ollut vaaraa että olisin voinut ottaa tekstejä henkilökohtaisesti. Eivät päiväkirjat muuttaneet suhdettani äitiini mihinkään suuntaan, mutta toisaalta otin niiden vuoksi opikseni äitini virheistä ja olen siksi esimerkiksi lähtenyt parisuhteista, joissa en ole voinut hyvin, koska näin miten huonossa suhteessa eläminen oli muuttanut pitkässä juoksussa äitiäni. Jos jätät päiväkirjasi tuhoamatta sillä ajatuksella, että lapsesi saavat ne lukea niin kirjoita niihin myös viesti siitä. Itselläni on edelleen noiden lukemisesta todella huono omatunto, koska en tiedä olisiko äiti halunnut kenenkään niitä lukevan. Toisaalta itselleni ne olivat ainoa tapa tutustua äitiini aikuisena, joten en olisi niitä voinut lukematta hävittää.

Äitini jäämistöstä löytyi kirjeitä, joita hän oli kirjoittanut perheelleen ollessaan sotalapsena ruotsissa. Itkien niitä olen lueskellut. Kirjeissä teksti muuttuu vähitellen kokonaan ruotsiksi, kun oma kieli unohtuu. Eläessään äitini ei näistä kokemuksista juuri puhunut ja vasta nyt olen alkanut ymmärtämään, kuinka valtavia ja traumaattisia asioita hänen elämässään on tapahtunut.