Yli kaksikymppinen opiskelijapoikani änkeää kotiin asumaan kesälomaksi
Olen sanaton. Reilusti parikymppinen lapseni on alivuokrannut opiskelijaboxinsa ja tulee nyt kotiin ”asumaan” kesäksi. Opiskelee yliopisossa. Minulla ei ole mitään lasta vastaan, mutta kyllähän tämä nyt oudolta tuntuu että yhä mamman helmoihin valutaan. Aivan itsestäänselvyytenä ilmoitti. En tiedä kuinka suhtautuisin. Olen odottanut aikuisempaa käytöstä.
Kommentit (247)
Vierailija kirjoitti:
Olen opiskelija tällä hetkellä mutta jo kolmekymppinen mutta aika monet opiskelukaverit lähtevät kesäksi vanhempien luo. Opiskelupaikkakunnalla ei ylipäätään edes ole alan töitä. Lisäksi monet tekevät niin, että jäväät opiskelupaikkakunnalle kesäksi kirjoille, jotta saavat asumistuen, jolla maksaa kesäajan (tyhjän kämpän) vuokra, koska alivuokraus on kiellettyä. Ei ole kuitenkaan järkeä kesäksi irtisanoa kämppää ja mennä taas asuntojonoon uudestaan.
Eli rahat kelpaavat valtiolta ja ylläpito vanhemmilta. Kätevää.
Äidin irvikuva sinä olet. Oma äiti ottaisi minut koska tahansa kotiinsa asumaan, koska ei ole samanlainen ihmisperse kuten sinä.
AG kirjoitti:

Tissiliivien varjosta, äiskän nänni suussa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos se nuori aikuinen muuttaa kotiin ja alkaa määräilemään? Ei auta kotitöissä ja sanelee mitä kaupasta pitää osta? Onko se silloinkin kiva? Tai moittii vanhempiensä tekemisiä... ym ym
Niinpä. Nuoret aikuiset osaavat olla aika vaativia nykyään. Ihmettelen, eikä noille koskaan tule riitoja tai erimielisyyksiä, vaan kaikki on vain yhtä rauhallista rinnakkaiseloa päivästä toiseen...
Mistä ihmeestä pitäisi riidellä? Kerro nyt yksikin esimerkki.
Mistä nyt ihmiset yleensä riitelevät? 😀 Syitähän löytyy vaikka kuinka. Mutta jos perheessänne kaikki ovat aina samaa mieltä kaikesta, niin vaikea siitä kai sitten mitään erimielisyyksiä on saada aikaiseksi.
Kerro nyt kuitenkin joku esimerkki, mistä sinä vanhempiesi ja ystäviesi kanssa riitelet? Asiosta voi olla eri mieltä ilman riitojakin, mutta se ei kaikilta onnistu, kuten itse hyvin tiedät.
Vierailija kirjoitti:
AG kirjoitti:
Äidin irvikuva sinä olet. Oma äiti ottaisi minut koska tahansa kotiinsa asumaan, koska ei ole samanlainen ihmisperse kuten sinä.
Tissiliivien varjosta, äiskän nänni suussa...
Äitisi ei tainnut imettää sinua yhtään, kun sinulla on noin kova pakkomielle äitisi nänneistä.

Eiköhän tuo ole vertauskuva siitä, ettei ”tissistä olla vieroituttu” vielä aikuisenakaan. Sairastahan se on - kaikin puolin. Kotiin pitäisi edes ajatusten tasolla päästä muuttamaan _aina_.
Sivusta.
Faith kirjoitti:
Tämä kysymys jakaa aika jyrkästi ihmisten suhtautumista.
Hätätilanteessa, asunnottomaksi jäämisen uhalla lapsuudenkotiin takaisin muuttaminen tilapäisesti on minusta aina ymmärrettävää ja jopa itsestään selvää, mutta ap:n pojan tapauksessa ei ole kyse hätätilanteesta. Ei sinne päinkään, kun hänellä on oma asunto, jota hän tarjoaa alivuokrattavaksi. Vähän ymmärrettävämpää minusta olisi, jos hänellä on kesätyö lapsuudenkodin paikkakunnalla.
Minun tuttavapiirissäni pidetään omituisena, selitystä vaativana, jos aikuinen lapsi valitsee asua vanhempiensa kodissa. Olen kuitenkin huomannut mm. tämän palstan keskusteluissa, että kaikki eivät ajattele niin.
Voi että. Ei ne Italiassa ja Espanjassa tee yhtä paljon itsemurhia kuin Suomessa ja lapset asuu täyspäiväisesti kotona 35-vuotiaiksi asti. Tervettä yhteisöllisyyttä. Mutta sehän puuttuu Suomesta lähes täysin.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että aika monissa "hyvissä perheissä" on ihan normaalia, että opiskelevat lapset asuvat kesän kotona. Vanhemmat osaavat nähdä, että ehkä se on ihan niiden lasten etu, että kesällä saa rahaa säästöön sekä pystyy lataamaan akkuja paremmin. Sitten on taas näitä, joiden mielestä aikuisen lapsen majoittuminen kotona tai ajan viettäminen vanhempien kanssa on taantumista. Vuokraa pitäisi alkaa maksaa heti, kun täyttää 18 ja kaikki ajatellaan muutenkin mustavalkoisesti.
Kukas se tässä ajattelee mustavalkoisesti? ”Hyvät” perheet vs. ne muut 😂

Kepulaisia lessuja.
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin muuttamaan pois kotoa 15 vuotiaana. Sen jälkeen piti itsenäistyä niin, että ei haluttu kesäksikkään kotiin asumaan, kun oli kesäloma. Pärjäsin onneksi suhteellisen hyvin, vaikka välillä tuntui katkeralta, kun kaverit meni kotiin kesäksi, itse jouduin jäämään opiskelupaikkakunnalle soluasuntoon asumaan.
Nyt olen päälle 50v ja äitini itkee, että enkö voisi muuttaa kotiin asumaan, kun hän on niin yksinäinen ja tarvitsee apua. Nyt kyllä seurani kelpaisi vallan mainiosti. Kun kuulemma joutaisin, kun minulla ei ole enää lapsiakaan asumassa kotona ja miestä ei ole.
Hassua, että 16 vuotiaana haluttiin minusta eroon, kun vanhemmillani oli oma elämä ja parisuhde ja nyt kun ollaan vanhoja, haluttaisiinkin minut takaisin kotiin asumaan, kun eihän minulla ole kuulemma mitään velvoitteita muualle.
Kuulostaa tutulta. En saanut käydä kouluja ja kotoa jouduin muuttamaan 17-vuotiaana. Myös minä sain luvan itsenäistyä niin nopeasti, etten enää saanut mennä kesälläkään loma-aikaan käymään. Pysy siellä kotonas nyt vaan, sanottiin. Joskus halusin mennä tervehtimään ja silloin minulta evättiin ruokapöytään pääsy. Asuin alivuokralaiskämpässä, rahat oli vähissä ja lomaa vielä monta viikkoa jäljellä. Ei rahaa tehdä mitään. Julmalta tuntui joo. Olen tehnyt nyt muutaman sellaisen liikkeen ettei minua enää odoteta sielläpäin. Pidän tätä tilannetta hyvänä, koska ymmärsin jo aikoja sitten, että minun oletetaan hoivaavan ns. kotiväkeä vanhemmiten. Kun sain itsekin lapseni koulutettua eikä minullakaan ole miestä.
Onneksi omien lasteni kohdalla tilanne on se, että heillä on rahaa asua muualla eikä tarvitse vuokrailla kämppäänsä eteenpäin. Minusta tuo aloittajan opiskelijapoika on hyötyjä. Vaikea tilanne. Tiedän vain erään rouvan, jonka lapset käyttävät häntä hyväkseen sumeilematta, mutta rouva on kyllä itse opettanut lapset sellaisiksi ettei sen napanuoran katkeamisesta oikein tiedetä ...
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kotiin saa aina tulla, niin kyllä se pitää kysyä ja varmistaa suunnitelmat ennenkuin vuokraa opiskelukämppäänsä eteenpäin, siis kommunikoida. Kyllä mulle se opiskelukämppä oli jo oma koti ja oli todella noloa palata yhdeksi kesäksi äidin helmoihin.
Onhan sitä vanhemmatkin voineet vuokrata asuntonsa kesäksi eteenpäin ja lähdössä maailmanympärimatkalle...kun nyt noin vähän vanhempien ja lasten kesken keskutellaan kuulumisista.
Paitsi että tämän ketjun mammat eivät lähde maailmanympärysmatkalle, vaan päivystävät kotonaan 365 päivää vuodessa siltä varalta, että aikuinen lapsensa haluaisi tulla heidän luokseen asumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kotiin saa aina tulla, niin kyllä se pitää kysyä ja varmistaa suunnitelmat ennenkuin vuokraa opiskelukämppäänsä eteenpäin, siis kommunikoida. Kyllä mulle se opiskelukämppä oli jo oma koti ja oli todella noloa palata yhdeksi kesäksi äidin helmoihin.
Onhan sitä vanhemmatkin voineet vuokrata asuntonsa kesäksi eteenpäin ja lähdössä maailmanympärimatkalle...kun nyt noin vähän vanhempien ja lasten kesken keskutellaan kuulumisista.Paitsi että tämän ketjun mammat eivät lähde maailmanympärysmatkalle, vaan päivystävät kotonaan 365 päivää vuodessa siltä varalta, että aikuinen lapsensa haluaisi tulla heidän luokseen asumaan.
”Mutta kun minä olen koti-ihminen! Tykkään vaan puuhastella perheen parissa!” Mitä siitä vaikka perhettä ei ole kuin pettävä ukko ja kolmikymppiset, toisella puolella Suomea asuvat aikuiset kakarat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos se nuori aikuinen muuttaa kotiin ja alkaa määräilemään? Ei auta kotitöissä ja sanelee mitä kaupasta pitää osta? Onko se silloinkin kiva? Tai moittii vanhempiensä tekemisiä... ym ym
Niinpä. Nuoret aikuiset osaavat olla aika vaativia nykyään. Ihmettelen, eikä noille koskaan tule riitoja tai erimielisyyksiä, vaan kaikki on vain yhtä rauhallista rinnakkaiseloa päivästä toiseen...
Mistä ihmeestä pitäisi riidellä? Kerro nyt yksikin esimerkki.
Mistä nyt ihmiset yleensä riitelevät? 😀 Syitähän löytyy vaikka kuinka. Mutta jos perheessänne kaikki ovat aina samaa mieltä kaikesta, niin vaikea siitä kai sitten mitään erimielisyyksiä on saada aikaiseksi.
Kun sinulta ei sitten tullut yhtään esimerkkiä, niin koetan keksiä itse muutamia
- ei ole mieleistä ruokaa > lapsi saa ja osaa kokata itsekin
- lapselle tulee kavereita kylään > saa tulla, ei haittaa. Lapsi voi hankkia itse tai leipoa tarjottavat, jos haluaa
- pyykinpesu > lapsi osaa käyttää pyykkikonetta
- baarireissut > mitä ne meitä haittaa, ei me herätä, kun yksi kömpii aamusta kotiin
- lapsi nukkuu pitkälle iltapäivään > nukkukoon, ei haittaa mitään
- lapsi haluaa autoa lainaan > lapsi saa autoa lainaan, jos minulla ei ole tärkeitä menoja
- lapsi lainaa autoa ja tankki on tyhjä > huoltoasema on kilometrin päässä, lapsi osaa tankata
Oliko jotain muuta, josta sinä saat riidan aikaiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kotiin saa aina tulla, niin kyllä se pitää kysyä ja varmistaa suunnitelmat ennenkuin vuokraa opiskelukämppäänsä eteenpäin, siis kommunikoida. Kyllä mulle se opiskelukämppä oli jo oma koti ja oli todella noloa palata yhdeksi kesäksi äidin helmoihin.
Onhan sitä vanhemmatkin voineet vuokrata asuntonsa kesäksi eteenpäin ja lähdössä maailmanympärimatkalle...kun nyt noin vähän vanhempien ja lasten kesken keskutellaan kuulumisista.Paitsi että tämän ketjun mammat eivät lähde maailmanympärysmatkalle, vaan päivystävät kotonaan 365 päivää vuodessa siltä varalta, että aikuinen lapsensa haluaisi tulla heidän luokseen asumaan.
Omilla lapsilla on vielä kotiin avaimet, joten he pääsevät tänne vaikka me ei olla kotona. Miksi meidän pitäisi kotona päivystää? Eikö sinulta sellainen onnistu?
Vierailija kirjoitti:
AG kirjoitti:
Äidin irvikuva sinä olet. Oma äiti ottaisi minut koska tahansa kotiinsa asumaan, koska ei ole samanlainen ihmisperse kuten sinä.
Tissiliivien varjosta, äiskän nänni suussa...
Niimpä niin. En ole yli 10 vuoteen nukkunut edes yhtä yötä vanhempieni luona. Meillä vain vanhemmat sattuvat pitämään lapsistaan. Eikös olekin ikävää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos se nuori aikuinen muuttaa kotiin ja alkaa määräilemään? Ei auta kotitöissä ja sanelee mitä kaupasta pitää osta? Onko se silloinkin kiva? Tai moittii vanhempiensä tekemisiä... ym ym
Niinpä. Nuoret aikuiset osaavat olla aika vaativia nykyään. Ihmettelen, eikä noille koskaan tule riitoja tai erimielisyyksiä, vaan kaikki on vain yhtä rauhallista rinnakkaiseloa päivästä toiseen...
Mistä ihmeestä pitäisi riidellä? Kerro nyt yksikin esimerkki.
Mistä nyt ihmiset yleensä riitelevät? 😀 Syitähän löytyy vaikka kuinka. Mutta jos perheessänne kaikki ovat aina samaa mieltä kaikesta, niin vaikea siitä kai sitten mitään erimielisyyksiä on saada aikaiseksi.
Kun sinulta ei sitten tullut yhtään esimerkkiä, niin koetan keksiä itse muutamia
- ei ole mieleistä ruokaa > lapsi saa ja osaa kokata itsekin
- lapselle tulee kavereita kylään > saa tulla, ei haittaa. Lapsi voi hankkia itse tai leipoa tarjottavat, jos haluaa
- pyykinpesu > lapsi osaa käyttää pyykkikonetta
- baarireissut > mitä ne meitä haittaa, ei me herätä, kun yksi kömpii aamusta kotiin
- lapsi nukkuu pitkälle iltapäivään > nukkukoon, ei haittaa mitään
- lapsi haluaa autoa lainaan > lapsi saa autoa lainaan, jos minulla ei ole tärkeitä menoja
- lapsi lainaa autoa ja tankki on tyhjä > huoltoasema on kilometrin päässä, lapsi osaa tankata
Oliko jotain muuta, josta sinä saat riidan aikaiseksi?
Teillähän on taitava lapsi kun osaa autoa tankata. Ja baarissakin remuaa...

Auton tankkaaminen on pakko osata, jos autolla ajaa. Moni nuori aikuinen käy baarissa, mutta ei siellä remuta tarvitse, kun osaa käyttäytyä.
En nyt ymmärrä noita kommenttejasi, ne on outoja. Sinä et taida muutenkaan tulla kenenkään kanssa toimeen, vai mitä? Oletko monenkin kanssa riidoissa?
Höh, olipa ikävä aloitus. Minun ystäväpiirini koostuu 20-25-vuotiaista opiskelijoista. Todella moni lähtee kesäksi vanhemmilleen asumaan, joko kesätöiden takia, tai muuten vain kotipaikkakunnalle ystävien lähelle. En ole koskaan ajatellut, ettei tuo olisi "aikuista" käytöstä, lähinnä kertoo siitä, että on hyvät ja lämpimät välit perheeseen edelleen, vaikka on jo itsenäistynyt. Itsekin menen kuukaudeksi vanhemmille, he ovat onneksi kovin iloisia asiasta :)
Lapseni ovat aina lapsiani, aivan sama minkä ikäisiä ovat. Meillä on ovet aina auki lapsille ja kotiin saa aina tulla. Kuulostaa hirveältä että joku käyttää omasta lapsestaan termiä änkeää.