Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
Vierailija kirjoitti:
Olen ratkaissut asian in-eareilla ja bookbeatillä. Annan lapsen höpöttää ja ja välillä hymähtelen.
Oletko ehkä mies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tiedän tapauksen, joka hölisee ihan täyttä potaskaa aamusta iltaan. Joku kuusvuotias kai, kaverin muksu. Jos ei mitään järkevää sanottavaa ole, alkaa luettelemaan tyyliin "joulupukki yksi joulupukki kaksi joulupukki kolme joulupukki neljä...." ja sitten kun ei enää osaa laskea, aloittaa uudestaan "joulupukki yksi....."
Kyllä hitokseen ottaa päähän, jotain rotia pitäis olla.
Eikö tollaseen voisi jo sanoa että olis parempi olla hiljaa? Yksinkertaisesti huonoa käytöstä. En kattelis.
Mies vm86 kirjoitti:
Lisään vielä et jos oikeasti kuuntelisit sitä lastasi ja puhuisit taksisin fiksusti niin jopa saattaisit yllättyä kuinka fiksuja tuon ikäiset ovat.
Pölinän sisällöstä päätellen en voi sanoa samaa...
Vierailija kirjoitti:
Ap:n aloituksen pituuden perusteella sanoisin, että kyseessä on periytyvä vaiva. Aikamoinen sanallinen oksennus!
Tämän meinasin tulla kirjoittamaan mutta joku muu ehti ensin!
Mä joskus oon miettinyt, onkohan kyse ainakin osittain siitä, että eletään tavallaan aika eristäytynyttä elämää, ainakin entisaikoihin verrattuna? Sellaista ihan tavallista nykypäivän elämää kylläkin, mitä moni muukin elää samanlailla, että silleen normaalia, mut tavallaan kuitenkin epänormaalia, kun nykyään on pienemmät perheet eikä ole suku tai iso perhe silleen läsnä arjessa kuin ennen vanhaan? :'-( Siis toki kuitenkin käydään ihan normaalisti ihmisten ilmoilla: kaupassa, kirjastossa, keskustassa, kuljetaan lähijunalla, höpötellään naapureiden kanssa rapussa, pihassa ja kaupassa, käydään puistoissa, avoimessa päiväkodissa yhdessä vapaapäivänä, työpäivinä lapsi on päiväkodissa, nähdään sukulaisia, tosin aika harvakseltaan pitkien matkojen takia ehkä kerran 1-3 kk:ssa. Meidän perheeseen kuuluu vain minä äiti, isä ja 4v poika, joka on kyllä rauhallinen, mutta tosi kova puhumaan ja kyselee myös samoja paljon ja jotenkin haluaa välillä varmistella kysymällä kohta uudestaan samaa (tätä oon miettinyt, onko normaalia vielä tän ikäisillä!). Onneksi kyllä leikkii välillä rauhassakin ja ei nyt ihan 24/7 höpötä tai ääntele non-stop -vaikka välillä tuntuu siltä. :-D Oon miettinyt, että jos hän jotenkin kokee yksinäiseksi olonsa kotona ja täyttää sitä "tyhjyyttä" äänellä? Ja kaikki kysymykset kohdistuu vain kahdelle aikuiselle, sekin tekee ehkä sen kuormittavuuden? Kun jos vertaan vaikka omaan lapsuuteen, niin meitä oli minä, isoveljeni, äiti, isä, mummu, joka asui yläkerrassa ja kun oltiin pieniä touhusi paljon meillä alakerrassa. Sitten meillä ramppasi eri ikäisiä naapuruston lapsia: joko veljen kanssa leikkimässä ja/tai minun + naapurin isommat tytöt, jotka tykkäs käydä hoitamassa mua ja ulkoiluttamassa, vaikka äiti siis olikin kotona. Talo oli tavallaan täynnä elämää ja se mahdollinen lapsen höpötys jakautui useammalle ihmisille tai sille ei niin ollut tarvetta, kun sosiaalinen elämä oli vilkkaampaa?
En tiedä. Mut tällaista oon omassa päässäni pohtinut, että voisko olla jotain tän suuntaista ja tästä ollut huono omatunto, kun ei pystytä tarjoamaan vastaavaa. :´-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun avioliitto kaatui kun minä en puhunut ja mies puhui koko ajan. Hyvä mies, mutta en vaan jaksanut. Nyt olen lähes erakkona, käyn töissä jne mutta viihdyn yksin.
Heti tuli mieleen tästä se Pikku-Britannian sketsi, jossa pariskunnasta mies jatkuvasti papattaa ja selostaa. Mulle myös ois varmasti rankkaa elää sellaisessa parisuhteessa. Silentium est aurum.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap-Kyllä ne siitä hiljenee vuosien myötä, sitten saa nyhtää puhetta käskemällä. Ole onnellinen, että sinulla on noin älykkäät lapset. Vaikka kyllähän sinä sen tiedät :)
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden hölöttäjän äiti. Lapsi oppi puhumaan aikaisin kokonaisia lauseita ja siitä se riemu sitten repesi. Ei hetken hiljaisuutta. Minäkin introvertti (hölöttäjä tullut suulaaseen isäänsä) ja kärsin hirvittävästi puhetulvasta. Joskus sanoin, että ole edes kaksi minuuttia hiljaa. Ei pystynyt olemaan.
Täällä kaiken maailman besserwisserit selittävät, että lapsi pölisee, kun ei saa huomiota, kun perheessä on mielenterveysongelmia jne. Minun pölisijäni sai varmasti huomiota, vietin hänen kanssaan paljon aikaa ja rakastin ja vieläkin rakastan hirveästi. Eikä ole mielenterveysongelmia. Mutta se äänisaaste.
"Kuuntele nyt sitä lasta, ei se sitten murrosikäisenä puhu mitään". VÄÄRIN! On puhunut koko ajan, taukoamatta.
Ei varmaan vihaa mitään lausetta niin paljon kuin "Kyllä maailmaan ääntä mahtuu". EI MAHDU! On hirveän stressaavaa ihmiselle, jos hän ei koskaan saa olla hiljaisuudessa.
Ja tämä: "Pistäkää hyvät kanssasisaret ne lapset kuriin ennen kuin alatte vihaamaan niitä syyttä suotta. Ne on justiinsa sellaisia kuin te annatte niiden olla itseänne kohtaan." No shit,Sherlock! Minä olen todellakin kasvattanut lapseni kurissa, enkä ikinä ole sallinut kohdeltavan itseäni huonosti. MUTTA JOTKUT NYT VAIN PUHUVAT KOKO AJAN!
Veljestään tuli sitten täysi tuppisuu, josta ei hohtimillakaan saa irti sanaakaan.. huoh..
Meilläkin toinen lapsi rupesi puhumaan vasta lähempänä 4 vuotta, eipä tuo raukka puheenvuoroa olisi esikoiselta saanutkaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko te koko ajan yhdessä, eikö sulla ole yhtään yksinäistä aikaa? Vessassa edes? Hullukshan tossa tulee. Nyt annat lapsen jonkin muun valvontaan ja katsot maratonina jonkun sarjan ihan yksin. Onko toista vanhempaa, mitä hän tekee kun sinä kuuntelet selostusta?
Olen ällistellyt tällä palstalla jo niin montaa asiaa, että luulin, etten yllättyisi enää mistään, mutta yllätyinpä sittenkin. Vetää kyllä minut ainakin todella synkäksi lukea sivukaupalla mielipiteitä siitä, että lasten into miettiä asioita ja jakaa ajatuksiaan koetaan kuormittavaksi ja että se yritetään suorastaan sammuttaa kohtelemalla lapsen puhetta väheksyvästi. Tuntuupa pahalta. En ole mikään jeesusäiti, ja kuormitun itsekin välillä lasten kanssa monista asioista, mutta ei olisi tullut mieleenkään valittaa ikinä lasten oivaltamisen ilosta, kyselemisestä ja halusta rakentaa suhdetta puhumalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa mun tytöltä, mielenkiintoiseksi asiat käyvät siinä vaheessa kun hän ei itsekkään enää keksi mitä puhuisi mutta jotain ääntä pitäisi silti tuottaa. Eilen tuli tämä tilanne ja kysyi mitä on ruuaksi, vastasin että nakkikastiketta ja muusia, seurauksena tyttö rallattia nakkikastike ja muusi laulua seuraavan puolituntia. Sanoituksena pelkkää nakkikastike ja muusi.
Mikset komentanut? Mun lapsuuden leikkikaverit oli tuollaisia: sama levy päällä minuutti tai tuntikaupalla. ja en itse olisi jaksanut sitä p-skaa kuunnella. Viihdyin paremmin yksin ja aikuisten seurassa. En ihmettele miksi aikuiset minusta pitivätkin; olin melko hiljainen ja pikkuvanha.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden hölöttäjän äiti. Lapsi oppi puhumaan aikaisin kokonaisia lauseita ja siitä se riemu sitten repesi. Ei hetken hiljaisuutta. Minäkin introvertti (hölöttäjä tullut suulaaseen isäänsä) ja kärsin hirvittävästi puhetulvasta. Joskus sanoin, että ole edes kaksi minuuttia hiljaa. Ei pystynyt olemaan.
Täällä kaiken maailman besserwisserit selittävät, että lapsi pölisee, kun ei saa huomiota, kun perheessä on mielenterveysongelmia jne. Minun pölisijäni sai varmasti huomiota, vietin hänen kanssaan paljon aikaa ja rakastin ja vieläkin rakastan hirveästi. Eikä ole mielenterveysongelmia. Mutta se äänisaaste.
"Kuuntele nyt sitä lasta, ei se sitten murrosikäisenä puhu mitään". VÄÄRIN! On puhunut koko ajan, taukoamatta.
Ei varmaan vihaa mitään lausetta niin paljon kuin "Kyllä maailmaan ääntä mahtuu". EI MAHDU! On hirveän stressaavaa ihmiselle, jos hän ei koskaan saa olla hiljaisuudessa.
Ja tämä: "Pistäkää hyvät kanssasisaret ne lapset kuriin ennen kuin alatte vihaamaan niitä syyttä suotta. Ne on justiinsa sellaisia kuin te annatte niiden olla itseänne kohtaan." No shit,Sherlock! Minä olen todellakin kasvattanut lapseni kurissa, enkä ikinä ole sallinut kohdeltavan itseäni huonosti. MUTTA JOTKUT NYT VAIN PUHUVAT KOKO AJAN!
Veljestään tuli sitten täysi tuppisuu, josta ei hohtimillakaan saa irti sanaakaan.. huoh..
Älä nyt hermostu, mutta olet mielestäni väärässä. Kyllä puhelias lapsi oppii odottamaan vuoroaan ja olemaan hiljaa, kun se hänelle lapsesta pitäen opetetaan. Kouluikäisen kanssa ollaan jo haastavamman tilanteen edessä, siksi opettaminen aloitetaankin jo lapsena, ihan heti puhumaan opetellessa.
Ja esimerkin voima on mahtava.
Toisen tekemistä ei häiritä ilman hyvää syytä. Jos toinen sanoo, että hän ei ehdi juuri nyt keskustella, odotetaan. Kenenkään päälle ei puhuta.
Näin.
Olen edelleen sitä mieltä, että jos kyse on normaaliälyisestä lapsesta, hän oppii kyllä. Tietysti jokaisella lapsella on synnynnäiset taipumuksensa, ja vilkkaan "räpätädin" opettaminen käytöstavoille on vaikeampaa ja vie aikaa, mutta se ONNISTUU silti.
Ja koska lapset ovat rakkaita, se haaste PITÄÄ ottaa vastaan sen sijaan, että hiljaa itsekseen kituu ja alkaa vihata lastaan.
Jonkun verran lapsen puhetta pitää sietää, koska se on lapsen tapa oppia ja prosessoida ja olla kontaktissa vanhempiensa kanssa. Mutta taukoamatonta pölötystä ei tietystikään ole kenenkään pakko sietää.
56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen oppii kunnioittamaan muiden tarpeita siten, että hänen omia tarpeitaan kunnioitetaan. Jos ap ei anna lapselleeen tilaa ja huomiota, tulos on tuollainen.
Kuka jaksaa mm. sitä älämölöä. Lapsi on kiistatta taakka, joten käytinpä aivojani ja en hankkinut lapsia.
:)
Ole onnellinen, sun lapsi on terve ja normaalisti kehittynyt, meillä meni 5vuotta, että erityislapsi alkoi puhua ja nykyään on sitten äänessä jatkuvasti, mitä on ilo kuunnella, tietysti välillä ottaa hermoon, mutta nii käy jokaiselle vanhemmalle joskus ja lasta voi käskeä olla hiljaa ja mennä vaikka huoneeseensa leikkimään tai vaikka ulos (meillä tosiaan tarvitaan vielä ohjausta kaikkeen toimintaan, niin ei vaa onnistu niin helposti), keitä vaikka kahvit ja pistä kuulokkeet korville ja musiikki kovalle, korvatulpat tai sitten hommaa sellaiset vastamelukuulokkeet.
Olin itse vielä nuorena äitinä alussa aika tuppisuu, mutta lapseni opetti minutkin puhumaan :). Hän jutteli aina leikkiessään ja muutenkin suu kävi. Sittemmin myös koulussa tunneilla, ihan liikaakin. En uskonut, että olisin ollut niin jutteleva äiti kuin sitten kuitenkin olin. Meidän asuntomme oli yksiö, joten olimme aina toistemme lähelläkin. Me myös luettiin paljon ja lapsen sanavarasto oli laaja jo pienenä.
Minua kyllä jotenkin häiritsee aika isotkin lapset, jotka kesken äidin ja toisen aikuisen juttelun haluavat juuri silloin ja heti kysyä jotain äidiltään. Ja nykyäidit kyllä vastaavat, itse ehkä olisin sanonut aikoinaan lapselle, että odota hetki. Sitä kai pidetään nykyisin julmana lapsen huomiotta jättämisenä?
Tuollaiset lapset jotka ripustautuvat vieraan aikuisen seuraan ja puhua pölöttävät ovat mielestäni huonosti kasvatettuja. Kyllä täytyy tietty pidättyväisyys opettaa lapselle jo pienestä asti.
Meillä talossa oli neljä lasta ja kaksi x-miehen lasta ja jokainen toi tullessaan aina koulun jälkeen kaverin tai kaksi, usein yöksikin, ja pulina oli jatkuvaa. Nyt kaikki aikuisia ja istun yksin hiljaisessa talossa. Nauttikaa hyvät ihmiset siitä pölinästä kotonanne. Se loppuu ihan yhtäkkiä ja huomaatte että kaikki ovat muuttaneet pois.
Nyt on juhlaa kun lapsenlapset haluavat puhua pulputtaa mummille mitä kaikkea ovat miettineet ja tehneet. Maailma muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Olen ällistellyt tällä palstalla jo niin montaa asiaa, että luulin, etten yllättyisi enää mistään, mutta yllätyinpä sittenkin. Vetää kyllä minut ainakin todella synkäksi lukea sivukaupalla mielipiteitä siitä, että lasten into miettiä asioita ja jakaa ajatuksiaan koetaan kuormittavaksi ja että se yritetään suorastaan sammuttaa kohtelemalla lapsen puhetta väheksyvästi. Tuntuupa pahalta. En ole mikään jeesusäiti, ja kuormitun itsekin välillä lasten kanssa monista asioista, mutta ei olisi tullut mieleenkään valittaa ikinä lasten oivaltamisen ilosta, kyselemisestä ja halusta rakentaa suhdetta puhumalla.
Jos joku asia menee överiksi, se menee. Myös lasten kanssa voi käydä näin.
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa mun tytöltä, mielenkiintoiseksi asiat käyvät siinä vaheessa kun hän ei itsekkään enää keksi mitä puhuisi mutta jotain ääntä pitäisi silti tuottaa. Eilen tuli tämä tilanne ja kysyi mitä on ruuaksi, vastasin että nakkikastiketta ja muusia, seurauksena tyttö rallattia nakkikastike ja muusi laulua seuraavan puolituntia. Sanoituksena pelkkää nakkikastike ja muusi.