Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
Ole kiitollinen, kun lapsesi on virkeä, terve ja tiedonhaluinen.
Lapsi puhuu silloin, kun yrittää saada olla osa ryhmää. Jos sinä olet kuuro ja välinpitämätön hänen läsnäololle, sitä enemmän tulee yhteydenottoja korvillesi. Pysähdy ja keskity
keskustelemaan pienen ihmisen kanssa. Tee aloite, äläkä vaan laske toisen sanoja.
Monilla on lapsia, jotka eivät puhu eivätkä ole läsnä. Vertaa siihen omaa osaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhia harmeja joillakin kirjoitti:
Ole kiitollinen, kun lapsesi on virkeä, terve ja tiedonhaluinen.
Lapsi puhuu silloin, kun yrittää saada olla osa ryhmää. Jos sinä olet kuuro ja välinpitämätön hänen läsnäololle, sitä enemmän tulee yhteydenottoja korvillesi. Pysähdy ja keskity
keskustelemaan pienen ihmisen kanssa. Tee aloite, äläkä vaan laske toisen sanoja.
Monilla on lapsia, jotka eivät puhu eivätkä ole läsnä. Vertaa siihen omaa osaasi.
Annoin sulle alapeukun. Olen koko aikuisikäni kääntänyt omat murheeni ja ärsytykseni sisäänpäin, koska lähipiirini on täynnä juuri sinun kaltaisiasi ihmisiä: ole hiljaa, jollakin muulla asiat ovat vielä paskemmin tai MINUN asiani ovat vielä pahemmin, sinun murheesi eivät ole yhtään mitään (kukaan ei tietenkään näin suorasanaisesti sitä sano). Toisaalta en ole voinut avoimesti myöskään iloita esimerkiksi raskauksistani, koska lähipiirissäni on lapsettomuutta (myös pitkäaikaisilla työkavereilla). Samaan aikaan kuitenkin olen kuunnellut muiden murheita ja ollut tukena. Olen paljon miettinyt jatkuvan uupumukseni taustaa ja yksi syy on varmasti tämä, että elämässäni ei ole ihmisiä, jotka vain kuuntelisi, tarjoaisi myötätuntoa tai vertaistukea, vaan heidän täytyy aina saada nokittaa. Enkä ole ihminen, joka valittaa aina ja kaikesta.
Ap:n ärsytyksen aihe on ihan aiheellinen ja onneksi on saanutkin vertaistukea muilta samanlaisten lasten vanhemmilta. Kohtaan omassa työssäni samanlaisia puheripuliaikuisia, joiden kanssa on todella haastavaa kommunikoida, koska eivät yhtään kuuntele ja jutut rönsyilee. Eivät kuuntele esittämänsä kysymyksen vastausta loppuun kun kysyvät jo seuraavaa, ja sitten samoihin asioihin on palattava saman keskustelun aikana aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Olisi aika hienoa, jos tällaisille henkilöille olisi jo lapsena saatu opetettua hiljaa olon ja kuuntelemisen tärkeyttä. Jokainen toki saa olla oma persoonansa, mutta että edes tarvittaessa osaisi hiljentyä ja
kuunnella.
Mieheni oli lapsena kuulemma aivan sietämätön pölöttäjä ja ajoi vanhempansa aivan sekoamisen partaalle. Nyt hän on aikuinen (adhd)-pölölölö, jolle minä vaimo huudan valehtelematta ainakin päivittäin "HILJAA" kun en kestä enää. Mies ei ole koskaan kestänyt hiljaisuutta ja päästelee vaikka hassuja ääniä, jos ei muuta. Joskus vielä puhkon korvani.
Minä sanon lapselle, että mene kertomaan isille, isi hoitaa kaikki asiat loppupäivän ajan.
Luojan kiitos meidän lapset puhuvat vain järkeviä ja kun heillä on jotakin viisasta ja älykästä sanottavaa. Itse olen samanlainen. En lörpöttele joutavia.
Kaverin lapset (tytöt) lätisevät koko ajan, ihan taukoamatta, hengästyvät itsekin kun "äitiäitiäitiäitiäitiäiti, katomuakatomuakatomua" ja loputonta tulvaa. Kammottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa huomioon että on 4 luonnetyyppiä ja niiden sekoituksia,ehkä yksi kuitenkin hallitsevana.
Sanviinikko,flekmaatikko,melankoolikko ja koleerikko.
Luonnetyyppiä ei voi muuttaa,se on lopun elämää,Kehittää kyllä pitää ja voi.
Sanviinikko on suurin hölöttäjä ulospäinsuuntautujana.
Kehitysvaihe kysymyksineen on kaikilla varmaankin.
Mulla on ollut vain yksi virkeä poika.
Kiusasi kyllä äitiä aina kun oli yksin. Teki erinomaisia kepposia ja härnäsi.
Huumorintaju ei aina venynyt ja ratkaisin asian niin että meille mahtui aina kavereita. Mieluummin tein vähän isomman lasagnen ja pannukakun jotta sain puuhata rauhassa. Olin yh. Vaikka oli yksi lapsi, niin on kokemus että laumaa olen kasvattanut. Todella hauskaa oli kyllä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sattumoisin tuli seurattua kaupassa jotain todella puheliasta vähän päälle kymmenvuotiasta tyttöä äiteineen.
Isoäänistä puhetta tuli ja tuli ja tuli kuulosti joltain itäeuroopan kieleltä.
Äitinsä ei tuntunut juuri noteeraavan.
Olisikohan jotenkin traumatisoitunut, mene tiedä.
Sellainen olisi raskasta.
Pikkulasten höpötystä tai keskustelunyrityksiähän ne ovat, niistä nautin.
En mä kestäkkään jatkuvaa puheripulia, mutta olen opetellut vastailemaan väliin jotain, toistan hänen lauseen "ai siellä oli iso auto" ja väliin sanon "ahaa", "vau", "onpa hienoa", "olipa hurja uni sinulla" jne. Jos ollaan kaupassa tai muualla ja tarvitsen aivoni itse, niin sanon, että nyt minun on pakko miettiä, jutellaan kohta uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo en mäkään jaksa kuunnella esimerkiksi meidän alakoululaista lasta kun suurin osa on sellaista turhaa höpinää. En ole ikinä ymmärtänyt miksi pitää kaikki ajatukset päässä tuoda ihmisten ilmoilla. Ihmetystä herättää se että muiden kanssa osaa kyllä pitää sitä suodinta mutta minun taas ei. Onkohan se niin että olen lähin ihminen hänelle niin saa olla oma itsensä. Mutta voih kuinka haluaisin että olisi joskus edes hiljaa eikä pulisisi kuin papupata. Taidan olla omaa rauhaani rakastava introvertti.
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan tosissaa valitatte ku jälkikasvu puhuu ja haluaa harjotella laskuja vihkoon? Menkää vähä itteenne
Oot varmaan lukenu toista ketjua. Ap ei valittanut siitä, että lapsi halusi harjoitella laskuja vihkoon, se oli hänestä erittäin OK.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ovat vain lainassa kirjoitti:
Tuollaiset lapset jotka ripustautuvat vieraan aikuisen seuraan ja puhua pölöttävät ovat mielestäni huonosti kasvatettuja. Kyllä täytyy tietty pidättyväisyys opettaa lapselle jo pienestä asti.
Meillä talossa oli neljä lasta ja kaksi x-miehen lasta ja jokainen toi tullessaan aina koulun jälkeen kaverin tai kaksi, usein yöksikin, ja pulina oli jatkuvaa. Nyt kaikki aikuisia ja istun yksin hiljaisessa talossa. Nauttikaa hyvät ihmiset siitä pölinästä kotonanne. Se loppuu ihan yhtäkkiä ja huomaatte että kaikki ovat muuttaneet pois.
Nyt on juhlaa kun lapsenlapset haluavat puhua pulputtaa mummille mitä kaikkea ovat miettineet ja tehneet. Maailma muuttuu.
Asioita, joita tulee LIIKAA, on vaikea nauttia, vaikka miten päin selittäisi. Lasten juttelun kuunteleminen on kivaa, kunhan siitä saa joskus taukoa, niin ettei pää räjähdä. Hiljaisuus ja oma rauha on nautinnollista, kunhan ei joudu olemaan loppuikäänsä yksin ilman juttukaveria.
Siskoni puhui koko ajan. Huomasin hyvin selvästi, että äiti ei jaksanut siskoa kuunnella. (Ei muutenkaan tykännyt tästä.) Minä en koskaan puhunut juuri mitään. Sisko on aina keksinyt paljon typerää puhuttavaa typeristä asioista. Minä en kouluaikoinakaan mistään tavallisesta koulupäivästä kirveelläkään keksinyt kertomista. Sisko pajatti vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ei juttu enää luista ja ikää 15v. Lyhyt kommunikointi on teinien hommaa. Esimerkkinä ok, juu, mitä sä höpiset, pois mun huoneesta.
Joskus ap säkin toivot että olisi kiva jutella.
Ymmärrän kyllä että ärsyttää.
Hän on pohdiskelija, joka jäsentää (sanallisesti ja ääneen) maailmaa, jos voi lyhyesti sanoa. Kuinka vanha hän on? Voisiko olla joku harrastus, misä pääsee purkamaan puheripuliaan, teatteri tms? Kiinnostaako häntä lukea? Entä jos ehdotat että hän kirjottaa sinulle kirjeitä, tai sano että kirjoittaa "kirjaa" lemmikin puuhista. Tavallaan ymmärrän että jatkuvaa puhetta ei jaksa kuunnella, mutta tosiaan voi olla vain jokin vaihe, joka loppuu aikanaan. Onko hänellä sisarusta, kelle jutella? Tai kaveria, joka voisi tulla teille leikkimään? Käsittääkseni adhd saattaa näkyä puheliaisuutena, en nyt kyllä tarkoita että lapsellasi saattaa olla se. Jos hän on koulussa, niin onko opettaja sanonut läpättääkö hän tunneilla, ja onko kuinka puhelias? Voihan olla, että hän vaan haluaa jakaa kokemaansa ja näkemäänsä juuri äidilleen.
Kun lukee perusteellisen ja pitkän aloitustekstin, on aivan selvää, mistä lapsi on ilmaisunlahjansa saanut. Äidiltään mitä ilmeisimmin.
Olisit kiitollinen lahjakkaasta ja uteliaasta lapsestasi. Älä lyttää häntä! Vanhemmathan ovat lapsia varten, ja on ilo jutella noin eloisan ja ilmeisen älykkään lapsen kanssa. Monella ongelma on siinä, että lapsi puhuu ja kirjoittaa huonosti ja lyhyesti. Kannusta siis lastasi tiedon lähteille, kirjastoon, nettiinkin valvotusti, ei pelaamaan. Hieno lapsi! Älkää estäkö hänen kehitystään.
Tullut äitiinsä. Lopetin lukemisen puoliväliin.
Alue: Aihe vapaa
Meillä on ihan sama juttu ekaluokkalaisen kanssa. Selostaa, pohtii ja kyselee heti herättyään ja se loppuu vasta lapsen nukahdettua illalla. Silloin, kun minun täytyy keskittyä, esim. kaupassa tai jotain muuta tehdessä, kerron tämän lapselle ja pyydän olemaan hiljaa. Lapsella esimerkiksi ruokailut venyvät aina todella pitkiksi, kun koko ajan syödessään pohtii ja selostaa. Tämän takia usein aamuisin laitan kanssa ”kysymyspankin kiinni”, kun meinaa jo myöhästyä koulusta.
Minusta olisi kanssa kivempi kuulla koulupäivästä ja kuulumisista, mutta niistä vastaa aina muutamalla sanalla vain. Lopun aikaa selostaakin sitten kaikkea, mikä ei voisi minua vähempää kiinnostaa. Sähköjohdoista, viemäreistä jne. Mutta olen kiltisti kuunnellut ja itsekin oppinut aika paljon uutta, kun on pitänyt googlailla asioita ja lainata kirjastosta kirjoja :)