Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut että jos olen kännissä tai kamoissa, muksujen jutut on ihan mielenkiintosia.
No tiedän tapauksen, joka hölisee ihan täyttä potaskaa aamusta iltaan. Joku kuusvuotias kai, kaverin muksu. Jos ei mitään järkevää sanottavaa ole, alkaa luettelemaan tyyliin "joulupukki yksi joulupukki kaksi joulupukki kolme joulupukki neljä...." ja sitten kun ei enää osaa laskea, aloittaa uudestaan "joulupukki yksi....."
Kyllä hitokseen ottaa päähän, jotain rotia pitäis olla.
Me kävimme jo puheterapiassa 2-vuotiaan kanssa, kun ei puhunut juuri mitään. Lapsi täytti kolme ja johan hanat aukesivat. Ensin oli ihanaa huomata, ettei lapsessa onneksi ollut mitään vikaa - kunhan panttasi puhetta. Nyt tämä on jo uuvuttavaa.
Joo, pitäisi kuunnella, kysellä ja edelleen tukea lapsen puheen kehitystä, mutta kun se ääni ei lopu hetkeksikään. Nyt huomaan välillä, että blokkaan äänen, ja vasta kun lapsi kyselee kolmannen kerran, niin havahdun siihen, että hänellä on minulle asiaa. Yritän peitellä kuuntelemattomuutta sillä, että totean kyseessä olevan hyvä kysymys ja jäin miettimään vastausta :)
Oma lapseni on 2-vuotias ja jo nyt tosi kova puhumaan. Varsinkin kun joka päivä tulee muutama uusi sana lisää ja niitä pitää tietty harjoitella ja yhdistää oikeisiin paikkoihin. Mä semmosella puolivaloilla vastailen, myötäilen ja korjailen asioita. En muista puoliakaan, joten en koe sitä mitenkään raskaaksi. Toistaiseksi nautin siitä tiedonjanosta. Joku kyllästyminen tulee varmasti, kun kyselyikä on kiihkeimmillään, mutta lähtökohtaisesti haluan vastata toisen tiedonjanoon, koska olen itsekkin tiedonjanoinen ihminen. Ja veikkaan, että kyselyikä tuo mukavasti haasteita myös minulle, mutta on kiva muistella taas uudenlaisia tapoja nähdä ja kokea maailmaa ja toivottavasti saada pitämään lapsella ilo etsiä tietoa ja rohkeutta kysyä tarvittaessa.
Mä oon vähän semmonen, että kun näitä kehitysvaiheita tulee, niin sen vaan sitten käy läpi ja pitää sitä kautta semmoisia välietappeja. Eihän tätä muuten jaksaisi hullukaan, jos ei osaisi yhtään jaotella lapsen kehitystä, kun sitä kehitystä tapahtuu koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tiedän tapauksen, joka hölisee ihan täyttä potaskaa aamusta iltaan. Joku kuusvuotias kai, kaverin muksu. Jos ei mitään järkevää sanottavaa ole, alkaa luettelemaan tyyliin "joulupukki yksi joulupukki kaksi joulupukki kolme joulupukki neljä...." ja sitten kun ei enää osaa laskea, aloittaa uudestaan "joulupukki yksi....."
Kyllä hitokseen ottaa päähän, jotain rotia pitäis olla.
Kysy jokin hänelle haastava kysymys, esim. tuossa esimerkissä, mikä luku tulee neljän jälkeen, entä jos lisäätään tai vähennetään joulupukkeja. Ehkä hän kehittyisi toistosta ajattelemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me kävimme jo puheterapiassa 2-vuotiaan kanssa, kun ei puhunut juuri mitään. Lapsi täytti kolme ja johan hanat aukesivat. Ensin oli ihanaa huomata, ettei lapsessa onneksi ollut mitään vikaa - kunhan panttasi puhetta. Nyt tämä on jo uuvuttavaa.
Joo, pitäisi kuunnella, kysellä ja edelleen tukea lapsen puheen kehitystä, mutta kun se ääni ei lopu hetkeksikään. Nyt huomaan välillä, että blokkaan äänen, ja vasta kun lapsi kyselee kolmannen kerran, niin havahdun siihen, että hänellä on minulle asiaa. Yritän peitellä kuuntelemattomuutta sillä, että totean kyseessä olevan hyvä kysymys ja jäin miettimään vastausta :)
Voit kyllä ihan ystävällisesti myös sanoa lapsellesi, että voisi olla vähän aikaa hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin kuuntelen kahta innokasta kyselyikäistä lastani kuin kännisen jankkaavaa jaarittelua 🤷♀️
Voi ei. Surullista, jos nämä ovat ainoat vaihtoehdot elämässäsi. Halaus täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me kävimme jo puheterapiassa 2-vuotiaan kanssa, kun ei puhunut juuri mitään. Lapsi täytti kolme ja johan hanat aukesivat. Ensin oli ihanaa huomata, ettei lapsessa onneksi ollut mitään vikaa - kunhan panttasi puhetta. Nyt tämä on jo uuvuttavaa.
Joo, pitäisi kuunnella, kysellä ja edelleen tukea lapsen puheen kehitystä, mutta kun se ääni ei lopu hetkeksikään. Nyt huomaan välillä, että blokkaan äänen, ja vasta kun lapsi kyselee kolmannen kerran, niin havahdun siihen, että hänellä on minulle asiaa. Yritän peitellä kuuntelemattomuutta sillä, että totean kyseessä olevan hyvä kysymys ja jäin miettimään vastausta :)
Muistaakseni Einstein alkoi puhua vasta kolmevuotiaana, ei ollut halunnut puhua ennen kuin pystyi muodostamaan täydellisiä lauseita, tai jotenkin niin (muistavammat tarkentakoot).
Vierailija kirjoitti:
Mun avioliitto kaatui kun minä en puhunut ja mies puhui koko ajan. Hyvä mies, mutta en vaan jaksanut. Nyt olen lähes erakkona, käyn töissä jne mutta viihdyn yksin.
Ja mun avioliitto meinaa kaatua, kun minä höpöttelen, mutta miehestä ei irtoa juuri mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mun lapset höpötä.
Ne puhuu ihan kiinnostavia juttuja ja toki kysymyksiä on paljon mutta minusta on kiva vastata ja selittää.
Mulla on tuttava joka höpöttää koko ajan. Onneksi hän asuu kaukana, mutta puhelimessa puhutaan välillä, tai siis hän puhuu. Sanoo "Hei." ja sen jälkeen alkaa ihan loputon pulputtaminen jostain aiheesta, joka ei vois mua vähempää kiinnostaa, tyyliin: "Mä viime viikolla ostin keittiöön verhot, sellaset ja tollaset, oliko se nyt torstai... Ei kun kyllä se oli perjantai, juu kävellen menin tällä kertaa, kun ajattelin, että siinä saa liikuntaa, niin edelliset verhot alkoi olemaan jo aika kulahtaneet, ne oli vihreät, ostin ne silloin Tokmannilta, kun Kaisa oli pieni, olikohan se vuosi 2014 tai 2015, nyt halusin jotain vaihtelua ja otin keltaiset, toiset olisi olleet vihreät, mutta ei ollut oikein nätti sävy..." ja blaa blaa. Tuota samaa voi jatkua toista tuntia. Oon välillä ihan kypsä, enkä toki aina vastaakaan puhelimeen. Tekstiä tulee ihan hengästyttävää tahtia ja valehtelematta siihen pajatukseen ei saa sanaakaan väliin. Sietämätöntä.
Mut pointtina siis se, että on ihan syytä opettaa lapselle rajoja puhumisenkin suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli kyseessä minkä ikäinen tahansa, jatkuva tyhjänpäiväinen papatus on hermot vievää. Nämä kälättäjät voisivat opetella pitämään edes joskus suunsa kiinni, edes silloin kun huomaavat ettei kukaan vastaa...
oma äiti ja isoveli samanlaisia hölöttäjiä :D useimmiten heillä on kyllä ihan asiaakin, mutta tasaisin väliajoin saan huomata, että kun menen tapaamaan heitä keskustellakseni jostain itseäni vaivaavasta asiasta, en saa edes puheenvuoroa. pitkälti varmasti omaakin syytäni.
Joko olet stressaantunut, masentunut tai huono vanhempi. Sorry vaan. Jos rakastat lastasi niin et ala sille kiroilemaan missään tilanteessa. Sun kannattaa hakea apua psykoterapiasta jos on stessiä esim töissä. Sellainen taitaa kuulua lähes kaikkiin työterveyspaketteihin.
Lisään vielä et jos oikeasti kuuntelisit sitä lastasi ja puhuisit taksisin fiksusti niin jopa saattaisit yllättyä kuinka fiksuja tuon ikäiset ovat.
Ei tuo meidän kohta 19-vuotias ole vielä parantunut puheripulistaan 😄Mutta arvostan sitä että edelleen kertoo asioistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä tässä ongelmaa. Itse olisin ainakin todella onnellinen ja tyytyväinen, jos lapsi puhuisi ja höpöttelisi paljon, mutta ei, kaikki kommunikointi pitää käydä ulinalla/kitisemällä/huutamalla/raivoamalla/kirkumalla. Siis se, jos mikä, on raivostuttavaa! Koitan selittää lapselle, että kerro mikä sinua vaivaa, mikä on ongelma, mikä harmittaa, sano se SANOILLA, mutta ei auta, aina vaan pitää rutista ja ulista ja kiukutella, argh! Tuntuu, että olen tullut yliherkäksi/allergiseksi jo tuolle ulina-ääntelylle. Tuntuu siltä, kun joku iskisi puukolla aivoihin joka kerta. Normaali puhe ja höpöttely ei tietenkään haittaa eikä häiritse, sillon kuuntelen kyllä mielissäni, mutta aina kun se rutina alkaa, tuntuu että sulkeudun jonnekin omiin maailmoihini ja ignoraan lapsen täysin, koska muuten saisin raivokohtauksen.
Et ymmärrä ongelmaa kun et ole kokenut sitä. Myös jatkuvalla puheella voi riistää toisen tilan omiin ajatuksiin tai osaan vuorovaikutuksessa. Jatkuva keskeyttäminen on uuvuttavaa aivoille, jatkuva vuorovaikutuksen vaatiminen liikaa useimmille meistä (introvertille enemmän, ekstrovertille vähemmän). Kun edes vessassa ei saa istua rauhassa vaan pitäisi oven läpi ottaa kantaa siihen että eikä ookin hieno juttu kun tää legoukko menis tälleen ja sit tää toinen tekis tolleen ja äiti tuu kattoo ja Veetillä on kans sellainen legoukko jolla on kypärä eikä ooki hieno voidaanko meillekin hankkia vaikka synttärilahjaks ja äiti voiks mulla olla päärynäkakku äiti voiko?? Ja olet ehtinyt vetää kolmesti henkeä vastataksesi jotain (esim. "jutellaan kun tulen vessasta") mutta et ole ehtinyt sanoa mitään kun lapsi jo jatkaa. Se on uuvuttavaa.
Kuulostaa kyllä aivan kamalalta. Itselläni ei ole lapsia, mutta olen joskus miettinyt pitäisikö katua lapsettomuuspäätöstä... Ja tällaiset viestit saavat minut taas arvostamaan päätöstäni. En mitenkään kestäisi tuollaista, en edes lähelle tuollaista.
Ihan samaa itse ajattelin, kun tätä ketjua luin. En jaksaisi päivääkään kuunnella jotain tyhjänpäiväistä hölötystä. En lapsen, enkä kyllä aikuisenkaan suusta. Gorillateippaisin varmaan suun umpeen puolen tunnin pölinän jälkeen...
Onneksi mulla on vain mies ja sekin hiljaista sorttia!
Alue: Aihe vapaa
Ihan itse olet ammattisi valinnut ja ammattia on mahdollisuus vaihtaa, vanhemmuutta ei. Minä olen ollut lastenhoitajana ja lastenohjaajana, koska ihan oikeasti nautin lasten kanssa olosta ja keskustelusta.
Väsynyttä vanhempaa ymmärrän, joka on ylipuheliaan lapsen kanssa 23/7, mutta ei oma tilanteesi ole millään lailla vastaava. Jos et tykkää työstäsi tarpeeksi, opiskele uusi ala.