Lue keskustelun säännöt.
Kaverini sanoi: "Eihän kukaan nyt toisten lapsista tykkää!"
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Jotain narsistista ihmisissä, jotka pitävät vain omista lapsistaan. Nähdäänkö heidät vähän niinkuin jonain oman itsen jatkeena, omaisuutena ja saavutuksena.
Lapsi on ihminen. Siinä missä naapurin Keski-ikäinen Jukka jättää autonsa aina pelastustielle eikä koskaan tervehdi, toisen naapurin Veeti-poika jättää pyöränsä keskellä jalkakäytävää eikä koskaan vastaa mitään kun häntä yrittää puhutella. Ihan yhtä ärsyttävää. Veeti saa iästään riippuen anteeksi tyhmyytensä, mutta tietysti Veetin vanhemmat saa osansa siitä ärsytyksestä.
Sama myös, että Veetin pikkusisko on yhtä ylimielinen seläntakanapuhuja, kuin Jukan vaimokin on.
Toisaalta taas Veetin pappa on kohtelias ja mukava, joka pitää lapsenlapsilleen jöötä sopivalla määrällä rakkautta. Ja Jukan teini-ikäinen tytär on rauhallinen ja tulee toimeen kaikkien (paitsi omien vanhempiensa) kanssa.
Kaikki ovat vain ihmisiä, ja joissain luonteenpiirteet tulee esille jo pienenä. Toisia ei kasvateta ottamaan muita huomioon ja se on ärsyttävää oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. Toisissa on jotain, mistä ei vain itse voi pitää. Vaikka jokin luotaantyöntävä kasvonpiirre. Fiksu ihminen sitten vain yrittää suodattaa omat ajatuksensa piiloon ja ottaa muut vastaan ihmisinä, ei yhtään sen kummempina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä tykkään esim. meidän naapurin lapsesta, joka on mun lapsen kaveri. Kyllä sitä kiintyy, kun on paljon tekemisissä. Lisäksi naapurin lapsen luonne on ihan samanlainen kuin mulla. Eli on jotain sielujen sympatiaa. :)
Mutta en mä automaattisesti kaikista vieraista lapsista tykkää, niin kuin en tykkää kaikista vieraista aikuisistakaan. Enkä edes tutuista aikuisista, jos on joutunut väkisin tutustumaan esim. työelämässä.
Monet lapsethan ovat varsin hurmaavia pieninä. Kyllä mä niitä ihastelen ihan aidosti. Mutta että pystyisi puhumaan tykkäämisestä, pitäisi tuntea lapsi paremmin. Joku tosin saattaa käyttää tykkäämistermiä tällaisestä kertatapaamisestakin, mutta omaan korvaan kuulostaa aika vahvalta.
Olen alkanut ignooraamaan täysin sellaiset lapset, jotka hakemalla hakevat huomiota minulta kun olen omieni kanssa jossain lasten paikassa. Yleisesti ihmiset ikäluokkaan katsomatta on ihan ok, mutta itse en vain enää millään jaksa sitä tuijotusta ja lähelle tulemista ja uusien kenkien ja loputtomien taitojen esittelyä. Tai pahemmassa tapauksessa p*rseilyä, kun lasta kiukuttaa että oma vanhempi ei huomaa mitään ja minä taas keskityn omiin lapsiini.
Yleensä näiden vanhemmat joko typerinä hymyilevät jossain sivummalla, tai eivät ota mitään kontaktia muihin paitsi omaansa jos on ihan pakko, tai eivät ole edes paikalla.
Kaupoissa, ravintoloissa ym. on minusta aika usein ihan normaali meno. Ei isompia kiukkua yms, mutta erikseen vain lapsille tarkoitetut paikat on yksiä h*lvetin esikartanoita.
Terveisin kolmen äiti
Vierailija kirjoitti:
Neutraali suhtautuminen, en erityisesti pidä automaattisesti, mutta en myöskään mitenkään vihaa tai ajattele, että ovatpa ärsyttäviä. Kuvitteleeko jotkut vanhemmat, että heidän lapsensa oikeasti olisivat muiden silmissä jotenkin erityisiä? Tai siis no varmaan kuvittelevat, esim. sellaiset isät/äidit, jotka näyttävät vaikka jatkuvasti muille kuvia siitä omasta vauvastaan/taaperostaan/lapsestaan ja sitten odottavat, että muut ihailevat innoissaan. Ei joku random vauva tai taapero herätä mitään tunteita tai fiilistä että voi että kun on söpö ja ihana jne. Ei, ne lapset on söpöjä lähinnä vanhempien silmissä, ei muiden.
Kyllä ajattelee. Minun kaveri lykkäsi aina lapsensa toisten syleihin istumaan kun olivat pienempiä.
Edelleen jos hänen lapsi vaikka irvistää tai lällättelee niin on että katso nyt kuinka söpö toi on tai kysyy että eikö olekin ihana! No ei ole muttei siihen voi muuta sanoa kuin että joo onhan se.
Itse en ole erityisen lapsirakas mutta lapset pitää minusta 😅 Tykkään kertoa omalle 1-vuotiaalle kaikkea kun ollaan jossain. Eilen pallomeressä katseltiin palloja ja värejä ja näytin että auringonkeltainen pallo jne. Kauhea lapsilauma pölähti siihen ympärille ja alkoi kysely että minkä värinen tämä pallo on ja mitä se väri muistuttaa! Olisin halunnut olla omani kanssa kahdestaan enkä toimia yleisenä puuhatätinä muiden lapsille kun vanhemmat itse eivt viitsi.
Jotkut söpöt ja kauniisti puetut lapset kyllä menee vielä, muut ei. Olenpa kauhea!
Omat 4 on toki rakkaita ja kaikki kaikessa! Samoin kuin veljen tyttö ja parhaan ystäväni lapset.
Äänekkäät, likaiset, räkää valuvat lapset joilla kulahtaneet vaatteet ja epäsiisti tukka ja vaatii minun jakamattoman huomion. Heistä en hirveästi pidä.
Teidän lapset nyt vaan on kamalia. Mutta ettehän te sitä huomaa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just noi huonokäytöksiset, äänekkäät, likaiset ja räkäiset. Miksi niistä pitäisi pitää?
Miksi tämä neiti näin ajatteli? Oliko siis kuullut tähän viittaavaa liian monelta asiakkaan vanhemmalta vai eikö itse sitten oikeastaan pidä lapsista? Aika kamala lastenhoitaja. Vai olisiko kohdannut omaa lapsettomuutta, joka katkeroittanut? Ainakin mitä olen itse nähnyt, niin ihan koko aidon tykkäämisen, EU- niin tykkäämisen kuin tykkäämisen feikkaamisen kirjo on läsnä omassa tuttavapiirissä kuten tässä ketjussa. Tykkään niin lapsista kuin eläimistä, mutta kaikki ei tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen omia lapsia pidin lapsia ehkä jopa ärsyttävinä tai sitten ihan neutraaleina.
Mutta omien lasten myötä suhtautuminen lapsiin on muuttunut. Ihastelen vauvoja, taaperot näyttävät suloisilta, toivon mielessäni voimia vanhemmalle joka taistelee uhmiksen kanssa kaupassa, pienet koululaiset isojen reppujan kanssa ovat suorastaan liikuttavia, väistän autolla mopoa ja mietin mielessäni, että jonkun vanhemman kallein aarre ajaa tuossa, toivottavasti pääsee turvallisesti perille.
Yksittäisinä ihmisinä lapset ovat ihan samanlaisia kuin aikuisetkin, toisista tykkää heti, toisiin lämpenee hiljalleen ja joidenkin kanssa ei vaan tule toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko sanoa, että sellainen pallopäinen, siilitukkainen nikoveetialeksi, jolla on vähän liikaa painoa, sininen, kulahtanut Salama McQueen-paita päällä ja Tokmannilta ostetut "kroksit", on vaan luotaantyöntävä. Varsinkin, kun ei osaa muuta kuin juosta, huutaa ja töniä muita.
Sama mutta tyttöversiona on aadaillumiinajadessamadeleine, joka on puettu päästä varpaisiin kulahtaneisiin Frozen-vaatteisiin ja jolla on kattilan kanssa leikattu, keskeltä päätä alkava otsatukka. Tyttöversio on ylimielinen kuiskuttelija ja kova tuijottamaan.
Mä en tykkää ihmisistä, jotka hakevat jatkuvasti huomiota muilta. Lapset tekee tätä melkein tauotta ja ymmärrän, että niin sen kuuluukin olla. Tajuan siis mainiosti, että lapsen normaaliin kehitykseen kuuluu pitkäkin vaihe, jossa hänen täytyykin kuvitella olevansa maailman ihanin ja koko maailman ihailevan häntä. Onneksi tätä käytöstä on vähemmän aikuisilla. Mutta minun kohdalla tässä on se ratkaiseva asia. Esim sukujuhlissa voin käydä juttelemassa mielelläni sen lapsen kanssa, joka rauhallisesti piirtelee ja jutella pitkät ajat kaikessa rauhassa. Yleensä tämän tyypin lapsilla on ihania ajatuksia ja upea mielikuvitus.
En muuten tykkää koiristakaan, sillä ne yleensä riehuvat ja häsäävät. Jos on poikkeuskoira, joka ei tunge kuonoaan pöydälle, hypi ja häslää, niin tykkään sitten.
Eli ei ihmisen ikään liittyvä kysymys, vaan persoonakysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalan moni on itsekäs ja mallintaa maailmaa pman navan kautta.
Mulla on viisi lasta itsellä ka rakastan kaikkia lapsia. Siis oikeasti RAKASTAN. Jokainen lapsi, terve, vammainen, kuriton, hiljainen, adhd, siis millainen tahansa, on ainutlaatuinen yksilö, maailmankaikkeuden ihme, rakas ja ihana.
Hoidan toisten lapsia, annan lasten hyväksi kuulausilahjoittajana joka kuukausi 100e rahaa (tätä tehnyt jo 15 vuotta eli ihan kohtuu summa, menee ero järjestöille) ja olen kaikille lapsille kiltti ja ystävällinen, kehun ja sanon jotain kaunista.
Syy tähän on oma helvetillinen kauhulapsuus jossa minua eo rakastettu, vain hakattiin ja kaltoinkohdeltiin. Siksi empatiani on aina lasten puolella kun tiedän sen avuttomuuden ja riippuvuuden jota lapsi kokee aikusesta - silloinkin jos aikuinen on psykopaatti. Olen oppinut että mitä enemmän rakastaa muita (tuntemattomia), sitä enemmän itse eheytyy ja saa sitä rakkautta mitä lapsena en saanut.
Siksi rakastan jokaista maailman lasta.
Vierailija kirjoitti:
Just noi huonokäytöksiset, äänekkäät, likaiset ja räkäiset. Miksi niistä pitäisi pitää?
Niitä pitää rakastaa juuri siksi että kukaan muu ei sitä tee, ei edes ne niiden vanhemmat.
T. Lapsirakas, erityisesti huonosti kohdellut lapset lähellä sydäntä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
95% vastaajista hirveitä itsekkäitä ihmisiä!
Lapset tuijottaa?`Minä en ole 43-vuotiaaksi mennessä huomioinut semmoista erityisesti. Lapset on uteliaita, tai ainakin pitäisi olla, jos ovat älykkäitä. Älykäs lapsi on aina utelias. Mutta jos pikkuihminen minua katsoo, niin siitä vaan. Ei vaivaa yhtään.
Ja lasten "esiintyminen". Jos ihminen haluaa jakaa itsestään jotain, tarinaa tai taitoja, vanha tai nuori, niin voin kyllä katsoa. Lapsilla se voi mennä yli, joten jossain vaiheessa voi lopettaa katsomisen ja todeta, että "hienoa, että osaat, mutta nyt minun täytyy..." Lapsille sanotaan suoraan asiat. Ei kerätä jotain salavihaa ja haudota, kuinka tuokin muksu vaan tossa pomppii ja minun pitää esittää kiinnostunutta. Normaalia kohteliaisuutta on katsoa toisen näyttämää asiaa, mutta aikuisuuteen kuuluu myös osata vetää raja vieraammallekin lapselle. Sellainen aikuinen, joka ei osaa tehdä sitä luontevasti ja saamatta stressiä, on tumpelo. Ongelma on siinä aikuisessa. Harjoitelkaapa sitä, että sanotte lapsille asiat suoraan. Se on helppoa. Lapset ei ota siitä itseensä, kun aikuinen jämäkästi ja ystävällisesti toteaa asian. Jos haluan vieraan lapsen lähteävän meiltä, totean sen ilman selityksiä. Ne tottelee kyllä, no hard feelings kummallekaan. Sitten on näitä aikuisia, jotka ei osaa ja alkaa kiukuta itsekseen ja kieroilee, vinoilee, ilmeilee ja vihjailee. Ei lapsille vihjata, ei pienen lapsen "esiintymishalulle" tai isomman lapsen "venähtäville vierailuille". Lapsille sanotaan, ei anneta "merkkejä" ja päivitellä, miksei tajua niistä.
Lapset on nimenomaan mahtavia, kun ne ei oo omia.
Ja kun ne on yli 7 vuotiaita.
Ja kun niiden kanssa touhuamisesta ja työskentelystä saa palkkaa.
-20v lastensuojelussa duunissa, ei missään nimessä omia lapsia omaa eloa rajoittamaan!
Minulle on todella tuttua tuo, että leikkipuistossa omien kanssa alkavat lapset kerääntyä ympärille. Aikuinen joka leikkii lapsen kanssa vetää tietyn tyyppisiä lapsia puoleensa. Omani eivät kyllä hakeudu vieraiden aikuisten leikitettäväksi, en siis kerta kaikkiaan muista sellaista kertaa. Toki sukulaisissa tykkäävät mennä sellaisen kanssa leikkimään, jonka tuntevat ja tietävät leikittävän, mutta silloinkin käydään vähän väliä äidin luona ja jos voi valita oman vanhemman leikkikaveriksi vs vieraamman, niin tietysti valitaan oma vanhempi.
Omien lasten kanssa tällaiset lapset kyllä ärsyttävät, kun kyllä minä sinne puistoon menen ihan äitinä - en lastentarhanopettajana.
En minäkään pidä muiden lapsista. Ns. "omat", eli omat ja läheisten lapset on kivoja.
Ai on itsekästä, kun ei tunne rakkautta muita lapsia kohtaan? Tai edes tykkäystä?
Ei siis auta mitään, että nostaa pystyyn ja puhaltaa jos vieras lapsi kaatuu edessä, katsoo että oma lapsi ei satuta muita, vahtii että liukumäessä kukaan ei töni, vastaa kun kysytään ja ärähtää jos joku kiusaa.
Tällainen itse olen, enkä suostu uskomaan että olisin itsekäs, vaikka en tunne rakkautta tai tykkää mistä ketään vierasta ihmistä kohtaan? No okei, suloinen vauva saa hymyilemään ihan väkisin. Ei suloinen ei saa 😁
Minusta se on sairautta. Pitääkö tuollainen ihminen yleensäkään ihmisistä?