Pitkässä liitossa elävät, mikä asia on ollut vaikeinta hyväksyä yhteiselämässänne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus. Tiedän että meillä ei edes ole kovin vaikea tilanne verrattuna moniin muihin, mutta silti aina uudestaan tilanne tulehtuu ja käydään samoja keskusteluja.

meillä sama ongelma, olemme olleet naimisissa 12 vuotta ja kohta vuosi ollaan menty melkein kokonaan ilman, mutta mies ei pysty edes keskustelemaan asiasta ja olemme aina, samassa, tulehtuneessa tilanteessa. En tiedä mihin mies purkaa turhautumisensa (jos hänellä sellaisia enää on??) mutta itseäni ei enää kohta edes turhauta eikä tunnukaan enää miltään.

Mieskö ei siis halua?

Sanoo ettei hänellä ole himoa, ei ole kuitenkaan kuin vasta 42.

Oi! Surullista, jos sinä kuitenkin olet halukas.

Mun mies taas on ollut todella viriili, monta kertaa viikossa on himokkaana kimpussa, vaikka ollaan oltu naimisissa jo 25 vuotta. En itsekään ole haluton, mutta vähän harvempi tahti sopisi minulle paremmin. Välillä kieltämättä väsyttää ja tuntuu, ettei koskaan saa rakastella niin, että ehtisi kunnolla haluttaa.

Se ettei mies edelleenkään tue ja rohkaise minua missään enkä saa toisinaan tarvitsemaani olkapäätä johon nojata. Ettei lähde seurakseni minnekään vaan haluaa nyhjätä kotona. Se että välillämme on vain seksiä silloin tällöin, muuten en tee miehelläni mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liika pedanttisuus, huippusiisteys. Ollaan kyllä tässä 50 vuoden aikana hieman lähentyneet, osaa ottaa jo rennommin.

Tällainen pieni erikoisuus: Tämän puolen vuosisadan aikana olen pedannut vuoteemme korkeintaan 10 kertaa. Hän haluaa aina tehdä sen armeijan oppien mukaan. Mikäs siinä, hyvältä se näyttääkin. 😁😁

Nyt täytyy sanoa, että mä kadehdin sua. Kuvittelin nuorena, että sotilasuralla ollut mieheni petaisi aina sänkymme tosi jämptisti armeijan oppien mukaan. Mutta ei. Hän ei halua olla kotona jämpti vaan jättää kaiken aina hujan hajan.

Meillä tuo on varmaan suunnilleen päinvastoin, että kahdenkymmenen vuoden aikana hän on ylipäätään  petannut sängyn ehkä just kymmenen kertaa. Ja kaikki ne harvat kerrat paljon huonommin kuin mä. Mutta tämä ei kuitenkaan ole mulle kynnyskysymys :)

Hah. Oma mies oli armeijassa 40 vuotta sitten ja sanoo, että siellä sai pedata ihan tarpeeksi. On pedannut kotona ehkä 10 kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liika pedanttisuus, huippusiisteys. Ollaan kyllä tässä 50 vuoden aikana hieman lähentyneet, osaa ottaa jo rennommin.

Tällainen pieni erikoisuus: Tämän puolen vuosisadan aikana olen pedannut vuoteemme korkeintaan 10 kertaa. Hän haluaa aina tehdä sen armeijan oppien mukaan. Mikäs siinä, hyvältä se näyttääkin. 😁😁

Nyt täytyy sanoa, että mä kadehdin sua. Kuvittelin nuorena, että sotilasuralla ollut mieheni petaisi aina sänkymme tosi jämptisti armeijan oppien mukaan. Mutta ei. Hän ei halua olla kotona jämpti vaan jättää kaiken aina hujan hajan.

Meillä tuo on varmaan suunnilleen päinvastoin, että kahdenkymmenen vuoden aikana hän on ylipäätään  petannut sängyn ehkä just kymmenen kertaa. Ja kaikki ne harvat kerrat paljon huonommin kuin mä. Mutta tämä ei kuitenkaan ole mulle kynnyskysymys :)

Hah. Oma mies oli armeijassa 40 vuotta sitten ja sanoo, että siellä sai pedata ihan tarpeeksi. On pedannut kotona ehkä 10 kertaa.

Se siis meneekin noin päin :D

On joitain tapoja jotka on niin pinttyneitä,ettei niitä ole saanut karsittua. Takana liittoa 45 v ja nykyään usein nousee pintaan, miten sitä nuorena ja rakastuneena on myötäillyt toisen mielen mukaan, niinkuin hänen mielipiteensä olisi ollut se oikea, ihan vaan miellyyttääkseen, unohtaen omat tarpeensa,laittaen aina muut etusijalle. Yhtääkkiä huomaan olevani lähes kaikesta eri mieltä ja myös sanon sen ääneen. Olenko nyt sitten se katkera vanha eukko? ..vissiin..

Mieheni epäsosiaalisuus. Viihtyy ihan liikaa kotona. Ei käy missään muualla kuin töissä ja on kotona. Olen useasti pyytänyt mukaan sosiaalisiin rientoihin, mutta hän jää mielummin kotiin.

Hänellä ei ole ystäviä, muutama häilyvä kaveri on.

Hän ei vapaa ajalla juuri koskaan soita kenellekään, eikä hänelle soiteta kuin ehkä kerran parin kuukauden välein.

Muuten ihana ihminen, hauska, huumorintajuinen ja todella puhelias. Fiksu ja koulutettu ja hyvässä duunissa.

Itse olen taas sosiaalinen, paljon kavereita ja puhelin laulaa. Melkein joka viikolle olis jotain sosiaalista tapahtumaa, mutta pyrin rajoittamaan niitä mieheni takia etten olisi koko ajan menossa..

Vierailija kirjoitti:

On joitain tapoja jotka on niin pinttyneitä,ettei niitä ole saanut karsittua. Takana liittoa 45 v ja nykyään usein nousee pintaan, miten sitä nuorena ja rakastuneena on myötäillyt toisen mielen mukaan, niinkuin hänen mielipiteensä olisi ollut se oikea, ihan vaan miellyyttääkseen, unohtaen omat tarpeensa,laittaen aina muut etusijalle. Yhtääkkiä huomaan olevani lähes kaikesta eri mieltä ja myös sanon sen ääneen. Olenko nyt sitten se katkera vanha eukko? ..vissiin..

Jatkan vielä,ärsyttävin tapa on ollut viinasten piilottelu, salaa juominen mikä on tosi tyhmää koska kiinni jää aina,ehkä siinä on jotain jännää...

Mieheni on aivan järkyttävän kitsas. En ymmärrä miksi hän venyttää jokaista penniään kun ei meillä ole mitään erityisiä taloudellisia huolia.  Hävettääkin, kun antaa esim. kummilapsille niin vähän rahaa lahjana, vaikka varaa olisi. Minä sitten nolona korjailen asioita ja lykkään salaa vähän lisäbonusta lahjaan.

Tästä asiasta tulee riitaakin kun ei hän osaa selittää, mihin oikein sitä rahaa tuolla tarmolla säästää. Meillä on ihan riittämiin kaikkea ja rahaa jää reilusti säästöönkin. Hän ihan ahdistuu, jos ehdotan, että joskus vähän reilummin käytytettäisiin rahaa. Että ei esimerkiksi otettaisikaan mökkimatkalle omia eväitä, vaan käytäisiin huoltoasemalla kahvilla. Kyllä hän aina ne itse väsäämänsä eväsleivät jostain kaivaa kun tauon paikka tulee.

Kaipa hänellä on jokin rakkauden vajaus päässyt varhaislapsuudessa syntymään, tai mitä lie taustalla. 

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliiton alkuvuosina puolisoni haksahti kerran uskottomuuteen. Kertoi sen itse ja katui hirveästi eikä asia ole toistunut, olen siitä varma. Pidän häntä hyvin kunnollisena ja rehellisenä ihmisenä. Mutta jotain meni silloin rikki ja asia vaivaa aina joskus vielä vuosienkin päästä. 

En tiedä, millä siitä on selvitty. Kun just ei taideta olla täysin selvitty, kun tuo asia kuitenkin välillä palaa mieleen. 

Tässä jää väistämättä miettimään, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt kertomatta.

Itselle tulee tässä väistämättä mieleen, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt miehen. Emmehän me tietenkään kaikki toivo elämältä ja rakkaudelta samaa, mutta niin olisin itse tehnyt. Se jokin mikä meni silloin rikki taisi olla sydän enkä itse ainakaan saisi sitä ehjäksi pettäneen miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliiton alkuvuosina puolisoni haksahti kerran uskottomuuteen. Kertoi sen itse ja katui hirveästi eikä asia ole toistunut, olen siitä varma. Pidän häntä hyvin kunnollisena ja rehellisenä ihmisenä. Mutta jotain meni silloin rikki ja asia vaivaa aina joskus vielä vuosienkin päästä. 

En tiedä, millä siitä on selvitty. Kun just ei taideta olla täysin selvitty, kun tuo asia kuitenkin välillä palaa mieleen. 

Tässä jää väistämättä miettimään, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt kertomatta.

Itselle tulee tässä väistämättä mieleen, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt miehen. Emmehän me tietenkään kaikki toivo elämältä ja rakkaudelta samaa, mutta niin olisin itse tehnyt. Se jokin mikä meni silloin rikki taisi olla sydän enkä itse ainakaan saisi sitä ehjäksi pettäneen miehen kanssa.

Nämä asiat ovat niin yksilöllisiä ja pettämisiäkin on monenlaisia. Moni muukin asia voi aika ajoin jäytää parisuhteessa, niin kuin tästäkin ketjusta voi lukea. Jokainen ratkaisee omalla kohdallaan, mikä on itselle se kynnyskysymys. Jokainen tuntee parhaiten oman tilanteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On joitain tapoja jotka on niin pinttyneitä,ettei niitä ole saanut karsittua. Takana liittoa 45 v ja nykyään usein nousee pintaan, miten sitä nuorena ja rakastuneena on myötäillyt toisen mielen mukaan, niinkuin hänen mielipiteensä olisi ollut se oikea, ihan vaan miellyyttääkseen, unohtaen omat tarpeensa,laittaen aina muut etusijalle. Yhtääkkiä huomaan olevani lähes kaikesta eri mieltä ja myös sanon sen ääneen. Olenko nyt sitten se katkera vanha eukko? ..vissiin..

Jatkan vielä,ärsyttävin tapa on ollut viinasten piilottelu, salaa juominen mikä on tosi tyhmää koska kiinni jää aina,ehkä siinä on jotain jännää...

Mies ajattelee, että helpompi saada anteeksi kuin lupa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On joitain tapoja jotka on niin pinttyneitä,ettei niitä ole saanut karsittua. Takana liittoa 45 v ja nykyään usein nousee pintaan, miten sitä nuorena ja rakastuneena on myötäillyt toisen mielen mukaan, niinkuin hänen mielipiteensä olisi ollut se oikea, ihan vaan miellyyttääkseen, unohtaen omat tarpeensa,laittaen aina muut etusijalle. Yhtääkkiä huomaan olevani lähes kaikesta eri mieltä ja myös sanon sen ääneen. Olenko nyt sitten se katkera vanha eukko? ..vissiin..

Jatkan vielä,ärsyttävin tapa on ollut viinasten piilottelu, salaa juominen mikä on tosi tyhmää koska kiinni jää aina,ehkä siinä on jotain jännää...

Mies ajattelee, että helpompi saada anteeksi kuin lupa.

Tuskin. Multa mitää lupaa tarvii kysellä..Isänsä käyttäytyi samalla tavalla,isältä pojalle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliiton alkuvuosina puolisoni haksahti kerran uskottomuuteen. Kertoi sen itse ja katui hirveästi eikä asia ole toistunut, olen siitä varma. Pidän häntä hyvin kunnollisena ja rehellisenä ihmisenä. Mutta jotain meni silloin rikki ja asia vaivaa aina joskus vielä vuosienkin päästä. 

En tiedä, millä siitä on selvitty. Kun just ei taideta olla täysin selvitty, kun tuo asia kuitenkin välillä palaa mieleen. 

Tässä jää väistämättä miettimään, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt kertomatta.

Itselle tulee tässä väistämättä mieleen, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt miehen. Emmehän me tietenkään kaikki toivo elämältä ja rakkaudelta samaa, mutta niin olisin itse tehnyt. Se jokin mikä meni silloin rikki taisi olla sydän enkä itse ainakaan saisi sitä ehjäksi pettäneen miehen kanssa.

Nämä asiat ovat niin yksilöllisiä ja pettämisiäkin on monenlaisia. Moni muukin asia voi aika ajoin jäytää parisuhteessa, niin kuin tästäkin ketjusta voi lukea. Jokainen ratkaisee omalla kohdallaan, mikä on itselle se kynnyskysymys. Jokainen tuntee parhaiten oman tilanteensa.

Tuossa mies vaan kätevästi siirsi oman syyllisyytensä vaimonsa kärsittäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliiton alkuvuosina puolisoni haksahti kerran uskottomuuteen. Kertoi sen itse ja katui hirveästi eikä asia ole toistunut, olen siitä varma. Pidän häntä hyvin kunnollisena ja rehellisenä ihmisenä. Mutta jotain meni silloin rikki ja asia vaivaa aina joskus vielä vuosienkin päästä. 

En tiedä, millä siitä on selvitty. Kun just ei taideta olla täysin selvitty, kun tuo asia kuitenkin välillä palaa mieleen. 

Tässä jää väistämättä miettimään, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt kertomatta.

Itselle tulee tässä väistämättä mieleen, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt miehen. Emmehän me tietenkään kaikki toivo elämältä ja rakkaudelta samaa, mutta niin olisin itse tehnyt. Se jokin mikä meni silloin rikki taisi olla sydän enkä itse ainakaan saisi sitä ehjäksi pettäneen miehen kanssa.

Nämä asiat ovat niin yksilöllisiä ja pettämisiäkin on monenlaisia. Moni muukin asia voi aika ajoin jäytää parisuhteessa, niin kuin tästäkin ketjusta voi lukea. Jokainen ratkaisee omalla kohdallaan, mikä on itselle se kynnyskysymys. Jokainen tuntee parhaiten oman tilanteensa.

Niin kai. En halua olla liian mustavalkoinen, jotenkin vain koko ajatus sai itseni voimaan pahoin joka solulla ja uskon tunteen olevan vahvempi itse petetyksi tulleella. En kuitenkaan tunne paria ja tapahtuneesta on pitkään. Muinoin pettänyt, nykyisin rakastava mies on varmasti parempi kuin v.aimonhakkaaja tms. Ja kun pettämisestä on aikaakin ja mies itse sen kertoi niin voi olla että suhteen arvo on sittemmin ymmärretty ja yhdessä toteutettu monta unelmaa. Kommentoin ehkä alkuun liian kärkkäästi, ei ole minun asiani.

Aiheeseen liittyen omassa miehessä on toisinaan hankala hyväksyä suuruudenhulluutta. Ihailen kyllä hänen luovuuttaan ja kunnianhimoaan, mutta tuntuu, että elämme aina jotain välivaihetta loputtomien projektien viidakossa. Tietenkin se on myös palkitsevaa, en oikein osaa selittää. Kaipaisin kai joitain perinteitä, että aivan kaikki ei olisi jatkuvassa muutoksessa.