Pitkässä liitossa elävät, mikä asia on ollut vaikeinta hyväksyä yhteiselämässänne

Miehen kova kuorsaaminen ja aamuvirkkuus, itse olen illanvirkku. Asia ratkaistu omilla makuuhuoneilla ja korvatulpilla. Kuorsaus kuuluu kahden ovenkin läpi. Pitkä liitto, yli 40 vuotta.

Miehen epäjärjestelmällisyys ja minun järjestelmällisyys. Miehen ulospäinsuuntautuneisuus ja sosiaalisuus ja minun sisäänpäinkääntyneisyys ja omissa oloissani viihtyminen. 

naimisissa 25 vuotta

Mies on luonteeltaan pessimisti ja minä taas optimisti :D Joskus on aika haasteellista kuunnella miehen valittamista, kun itse yrittää aina etsiä ja kaivaa asiasta kuin asiasta hyviä puolia. Mutta rakastan tuota mörrimöykkyä silti <3 yhdessä ollaan oltu 12 vuotta.

Se että minä olen aina se joka on paljon kiinnostuneempi seksistä kuin toinen. Välillä tuntuu etten voi loputtomiin hyväksyä tätä. Enkä hyväksy, mikäli sama jatkuu kun lapset ovat isoja.

Meilläkin miehen sairastaminen. Se, että onkin joutunut elämän miettimään niin, että enää ei olekkaan varmaa, vietämmekö eläkeiän yhdessä, vaan voin olla jo leski siinä vaiheessa, kun jään eläkkeelle. Pelossa en enää elä joka päivä, koska hulluksi tulisin. Mutta aina kun tulee mieleen, että tuota teemme, kun olemme eläkkeellä, jysähtää mieleen, että ehkä näin ei olekkaan. Joten nautin jokaisesta päivästä juuri silloin, koska tulevaisuutta ei tiedä.

Yhdessä 28 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, kun mies on laiskistunut vuosien myötä. Tykkäisin siististä kodista, mutta se tarkoittaa minulle jatkuvaa toisen jälkien siivoamista, niin en jaksa sitä. Meillä on jatkuvasti sotkuista, mutta ei se isommin enää stressaa. Vieraita en meille halua.

Teitä taitaa olla kaksi ihan samalaista sottapyttyä siellä asumassa. Hienosti syyllistät rakasta puolisoasi.

Kyllä minä omat jälkeni siivoan, siinä on ihan tarpeeksi. Oletko eri mieltä?

Rahattomuus. Se että mies tuhlaa omiin harrastuksiin ja lapsille ei ole varaa..En ole hyväksynyt,enkä voi hyväksyä

Vaimoni ainainen sairastaminen ja hänen lepsuilu lapsen kasvatuksessa jolloin minä ole kurinpitäjänä aina pahis kun vaimo ei riittävästi tue minua. Kun vaimo on terve ja olemme kaksistaan 9/10 suhde

Läheisyyden ja fyysisen kosketuksen puute.

Miehen kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka tekee elämästämme aika ajoin täyttä helvettiä. Hyvinä aikoina hän on ihana puoliso. Suree itsekin kovasti sairauttaan.

Mies ei ole kiinnostunut viettämään aikaa minun kanssani. Vapaa-ajan käytön suunnittelussa hän priorisoi aina omat harrastuksensa, joita on paljon ja joihin minä en kuulu. Olen lähes aina yksin, tai omissa menoissani. Tämä tilanne on alkanut jo masentaa minua aika paljon ja mietin jopa eroa. Alan uskoa, että on raskaampaa olla kaksin yksin kuin kokonaan yksin.

Kaksi lasta, jotka jo isoja, 20 vuotta yhdessä.

Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus. Tiedän että meillä ei edes ole kovin vaikea tilanne verrattuna moniin muihin, mutta silti aina uudestaan tilanne tulehtuu ja käydään samoja keskusteluja.

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus. Tiedän että meillä ei edes ole kovin vaikea tilanne verrattuna moniin muihin, mutta silti aina uudestaan tilanne tulehtuu ja käydään samoja keskusteluja.

meillä sama ongelma, olemme olleet naimisissa 12 vuotta ja kohta vuosi ollaan menty melkein kokonaan ilman, mutta mies ei pysty edes keskustelemaan asiasta ja olemme aina, samassa, tulehtuneessa tilanteessa. En tiedä mihin mies purkaa turhautumisensa (jos hänellä sellaisia enää on??) mutta itseäni ei enää kohta edes turhauta eikä tunnukaan enää miltään.

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus. Tiedän että meillä ei edes ole kovin vaikea tilanne verrattuna moniin muihin, mutta silti aina uudestaan tilanne tulehtuu ja käydään samoja keskusteluja.

Tämä ei lohduta sua, mutta käsittääkseni tuo on tosi yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus. Tiedän että meillä ei edes ole kovin vaikea tilanne verrattuna moniin muihin, mutta silti aina uudestaan tilanne tulehtuu ja käydään samoja keskusteluja.

meillä sama ongelma, olemme olleet naimisissa 12 vuotta ja kohta vuosi ollaan menty melkein kokonaan ilman, mutta mies ei pysty edes keskustelemaan asiasta ja olemme aina, samassa, tulehtuneessa tilanteessa. En tiedä mihin mies purkaa turhautumisensa (jos hänellä sellaisia enää on??) mutta itseäni ei enää kohta edes turhauta eikä tunnukaan enää miltään.

Mieskö ei siis halua?

Itse kaipaan hellyyttä ja läheisyyttä (fyysistä mut myös henkistä). Mies taas tilaa ja itsenäisyyttä, kokee läheisyydentarpeen ärsyttävänä ja hellimispyynnöt kontrollina. Sanotaan viel et ruuhkavuosissa ei puhuta edes mistään romantiikan ilotulituksesta vaan ihan pienistä päivittäisistä asioista.

Tämä alkaakin käydä aika lailla kynnyskysymykseksi.

Liika pedanttisuus, huippusiisteys. Ollaan kyllä tässä 50 vuoden aikana hieman lähentyneet, osaa ottaa jo rennommin.

Tällainen pieni erikoisuus: Tämän puolen vuosisadan aikana olen pedannut vuoteemme korkeintaan 10 kertaa. Hän haluaa aina tehdä sen armeijan oppien mukaan. Mikäs siinä, hyvältä se näyttääkin. 😁😁

Vierailija kirjoitti:

Liika pedanttisuus, huippusiisteys. Ollaan kyllä tässä 50 vuoden aikana hieman lähentyneet, osaa ottaa jo rennommin.

Tällainen pieni erikoisuus: Tämän puolen vuosisadan aikana olen pedannut vuoteemme korkeintaan 10 kertaa. Hän haluaa aina tehdä sen armeijan oppien mukaan. Mikäs siinä, hyvältä se näyttääkin. 😁😁

Nyt täytyy sanoa, että mä kadehdin sua. Kuvittelin nuorena, että sotilasuralla ollut mieheni petaisi aina sänkymme tosi jämptisti armeijan oppien mukaan. Mutta ei. Hän ei halua olla kotona jämpti vaan jättää kaiken aina hujan hajan.

Meillä tuo on varmaan suunnilleen päinvastoin, että kahdenkymmenen vuoden aikana hän on ylipäätään  petannut sängyn ehkä just kymmenen kertaa. Ja kaikki ne harvat kerrat paljon huonommin kuin mä. Mutta tämä ei kuitenkaan ole mulle kynnyskysymys :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus. Tiedän että meillä ei edes ole kovin vaikea tilanne verrattuna moniin muihin, mutta silti aina uudestaan tilanne tulehtuu ja käydään samoja keskusteluja.

meillä sama ongelma, olemme olleet naimisissa 12 vuotta ja kohta vuosi ollaan menty melkein kokonaan ilman, mutta mies ei pysty edes keskustelemaan asiasta ja olemme aina, samassa, tulehtuneessa tilanteessa. En tiedä mihin mies purkaa turhautumisensa (jos hänellä sellaisia enää on??) mutta itseäni ei enää kohta edes turhauta eikä tunnukaan enää miltään.

Mieskö ei siis halua?

Sanoo ettei hänellä ole himoa, ei ole kuitenkaan kuin vasta 42.

Miehen sairaudet ja niihin liittyvä kivuliaisuus ja äkäisyys sekä elämän epävarmuus. Olemme vielä melko nuoria, mutta olleet yhdessä teini-ikäisistä saakka. Miehen sairastelu on jatkuvaa epätietoutta, kun ei kuitenkaan ole aivan eläkekunnossakaan. Hän käy kuntoutuskursseja, on pitkillä sairaslomilla, löytää hetkeksi töitä ja työsuhde ei koskaan jatku sairaslomien vuoksi. Kumpikaan kahdesta ammatista ei enää sovi. Nyt on määräaikaisella eläkkeellä ja tarkoitus edelleen "kuntoutua" johonkin työhön.

Tässä on joutunut sopeutumaan moneen. Jos saisimme lapsen, mitä sitten? Entä tuleva vanhuus? Pelkästään minun rahoilla eläessä olemme varmaan koko elämämme pienituloisia. Emme voi ostaa asuntoa, pitää kunnon autoa jne... Nuoreksi ihmiseksi olen joutunut luopumaan isoistakin unelmista. Joudun jatkuvasti ottamaan enemmän vastuuta kodista ja asioistamme. Monesti tunnen itseni yksinäiseksi, kun kaikki pyörii toisen kivun ja sairaudenhoidon ympärillä. Saan osakseni kohtuutonta tiuskimista ja pahaa mieltä. Näin nuorena en haluaisi vielä olla hoitaja, vaan puoliso.

Kaikesta huolimatta olen sopeutunut, koska olen luvannut "rakastaa myötä-ja vastoinkäymisissä".