Mitä teette ystävyydelle, jossa toinen osapuoli ei koskaan ota yhteytta?

Jos minun yhteydenotoista on kiinni, niin minulla ei olisi yhtään ystävää tai kaveria. Minä en tajua mikä arvo on laittaa toiselle kuukausittaisia kuulumisia, kun niitä ei ole kertoa. Elämässä on pysynyt kolme läheistä kaveria työelämästä, viestitellään pari kertaa vuodessa ja asutaan eri paikkakunnilla. Kun näen nuo ihmiset ja heidän läheiset, niin tunnen läheisyyttä. Miten minulla on niin vaikeata pitää yhteyttä mukaviin ja läheisiin ihmisiin?

Lakkasin pitämästä yhteyttä ja sillä tiellä vuosienkin jälkeen. Näin on parempi.

Vanha ketju, mutta joku kaivanut esiin. 

Vuorovaikutteinen kanssakäyminen opetettiin minulle jo kotikasvatuksessa. Tulkitsen sellaiset ystävät, jotka eivät pidä yhteyttä, ystäviksi, jotka haluavat olla rauhassa. Ei kaikkien kemiat toimi. Jos kutsun kesäillan viettoon safkan merkeissä, odotan jonkinlaista vastakutsua. Jos ei kiinnosta tällainen kyläily, ei kannata suostua kutsuun. 

Miksi joku luulee olevan niin ihmeellinen ihminen, että toiset kestitsevät häntä kerta toisensa jälkeen, ilman vastavuoroisuutta? Toki kahvilassa tapaamisia, lenkkeilyä yms. tehdään miten ja milloin sattuu, mutta sen eteen ei tarvitse nähdä vaivaa. Yhtä kaveria syötän ja saunotan hyvässä yhteisymmärryksessä, koska hän auttaa pienissä remppahommissa. 

mikä ihmeen ystävyys tänä vuonna päivittäin näitä vali vali ystävä sitä ystävä sitä. ei todella kiinnosta känni örinät miten tuet ei riitä. voisitko vipata 50e annan tili numeron. saatikka nämä dna hörhöt sinäkin saattaisit olla sukua.EN OLE ANTANUT DNA NÄYTETTÄ  MINUA EI KIINNOSTA VÄHÄ ÄLYISET PUMMIT.

Eihän ystävyydessä ole tarkoutus laskea yhteydenottoja, kuka milloinkin ensin otti yhteyttä. Mutta jos toinen itse ei ota koskaan yhteyttä, lopettaisin yhteydenpidon itsekin.

Kyllähän minä heitä toisinaan mietin, vaikka en enää varsinaisesti kaipaakaan. Toisesta näin jo aiemmin, miten väkinäistä ystävyys lopultakin oli. Toinen vetäisi niin rajusti vyön alle, että tuli kerrasta selväksi, että on parempi pysyä täysin loitolla. Näitten eteen en tee yhtään mitään, korkeintaan joskus mietin, että oliko noissa edes kyse ystävyydestä. Sitäkään on turha enemmälti pohtia, menneet on menneitä.

Jos on totta, että ystävä ei ota yhteyttä koskaan niin siinähän se kuukahtaa itsestään koko ihmissuhde kun en ole mikään supersosiaali itsekään.

Mutta jos kyseessä on hyvä ystävä jolla on vähäiset paukut sosiaaliseen kanssakäymiseen niin kyselen perään kun jaksan ja ehdin. Tai jos oikein tiedän että on joku hätänä tai tuen tarve niin voin ottaa asiakseni pitää itse yhteyttä yllä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos vitutus on suurempi kuin halu nähdä, en ota yhteyttä.

Jos halu nähdä on suurempi kuin vitutus, otan yhteyttä.

Harkitessani, tapaisinko vielä kerran naisen, jonka kanssa oli tapailtu vuosia - naisen mielestä "ystävinä" -, mietin, onko tapaamisesta todennäköisesti saamani vitutus suurempi kuin vitutus siitä, etten tapaisi häntä. Päätin, että on pienempi vitutus tavata hänet - valitsin väärin. Pääsin hänestä tosin eroon, mikä oli ihan positiivista.

Vierailija kirjoitti:

Jos minun yhteydenotoista on kiinni, niin minulla ei olisi yhtään ystävää tai kaveria. Minä en tajua mikä arvo on laittaa toiselle kuukausittaisia kuulumisia, kun niitä ei ole kertoa. Elämässä on pysynyt kolme läheistä kaveria työelämästä, viestitellään pari kertaa vuodessa ja asutaan eri paikkakunnilla. Kun näen nuo ihmiset ja heidän läheiset, niin tunnen läheisyyttä. Miten minulla on niin vaikeata pitää yhteyttä mukaviin ja läheisiin ihmisiin?

Kuukausittain! No ei todellakaan tarvitse niin usein olla yhteyksissä!

Minulla oli pari ystävää, joiden kanssa olimme yhteydessä muutaman vuoden välein, ja aina minun aloitteestani. Hyvät keskustelut meillä aina oli, minun mielestäni, ja hänkin kertoi olevansa iloinen, että sai jutella kanssani. "Jatketaan aina siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin, " sanoi hän. Nyt en enää tee aloitetta näiden ystävien suuntaan. Vaikka 10 vuoden kuluttua ottaisi minuun yhteyttä, vastaisin varmasti. Mutta en enää jaksa olla se, joka muistuttaa muita siitä, että minäkin olen vielä elossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vitutus on suurempi kuin halu nähdä, en ota yhteyttä.

Jos halu nähdä on suurempi kuin vitutus, otan yhteyttä.

Harkitessani, tapaisinko vielä kerran naisen, jonka kanssa oli tapailtu vuosia - naisen mielestä "ystävinä" -, mietin, onko tapaamisesta todennäköisesti saamani vitutus suurempi kuin vitutus siitä, etten tapaisi häntä. Päätin, että on pienempi vitutus tavata hänet - valitsin väärin. Pääsin hänestä tosin eroon, mikä oli ihan positiivista.

Ja mainittakoon vielä, että nainen oli juuri näitä tapauksia, jotka eivät koskaan ota itse yhteyttä. Hänen mielestään sillä ei ollut mitään merkitystä, että yhteydenpito oli vain itseni varassa.

Lopetin yhteydenotot kun ei mikään ehdotus sopinut. Ei olla oltu yhteyksissä kohta vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Pitemmän päälle en ota enää yhteyttä ja ystävyys jää siihen.

Näin siinä käy.