Mitä teette ystävyydelle, jossa toinen osapuoli ei koskaan ota yhteytta?

Pitemmän päälle en ota enää yhteyttä ja ystävyys jää siihen.

Jes, juuri tähän olen pyrkinyt omalla loitontumisellani.

Itselläni on tuollainen "ystävä", jonka kanssa tavataan tosi harvoin, ei edes joka vuosi. Aiemmin oltiin tiiviisti yhdessä ja matkusteltiin jne. Hän ei ota minuun koskaan yhteyttä, joulu- ,syntymäpäiväkortit lähetellän. Nyt juuri olen miettinyt, että olemme tavanneet vuosi sitten kevätkävelyllä ja mietin , pitäisikö ottaa yhteyttä. Hän on vähäpuheinen sinkku, masennukseen taipuva, luulen, että hän on yksinäinen. Itselläni on mies ja perhe, paljon menoja. Välillä mietin, onko siinä, että otan yhteyttä, mitään järkeäkään. Kaipaako tämä ihminen edes yhteydenottoani. Hän ei oikeastaan puhu edes mitään omasta elämästään, puhumme entisistä tutuista ja minä kerron elämästäni.

En jaksa. Otin hajurakoa myöskin ystävään joka otti yhteyttä vain kun itse tarvitsi jotain. Jos ei muuta niin kohdetta keneen purkaa kaiken negatiivisuuden ja pahan olon, positiivisesti asioiden näkeminen aivan vierasta. Mitään mukavaa ei enää yhdessä tehty.

Kun ystävyys vie voimavaroja enemmän kuin antaa, niin minusta silloin jo pitääkin tehdä asialle jotain.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on tuollainen "ystävä", jonka kanssa tavataan tosi harvoin, ei edes joka vuosi. Aiemmin oltiin tiiviisti yhdessä ja matkusteltiin jne. Hän ei ota minuun koskaan yhteyttä, joulu- ,syntymäpäiväkortit lähetellän. Nyt juuri olen miettinyt, että olemme tavanneet vuosi sitten kevätkävelyllä ja mietin , pitäisikö ottaa yhteyttä. Hän on vähäpuheinen sinkku, masennukseen taipuva, luulen, että hän on yksinäinen. Itselläni on mies ja perhe, paljon menoja. Välillä mietin, onko siinä, että otan yhteyttä, mitään järkeäkään. Kaipaako tämä ihminen edes yhteydenottoani. Hän ei oikeastaan puhu edes mitään omasta elämästään, puhumme entisistä tutuista ja minä kerron elämästäni.

Ei kaipaa, hänellä on sinkkuystäviä joiden kanssa viettää aikaansa.

Eihän se ole mitään ystävyyttä. Olettaisin, ettei ihminen seuraani kaipaa enkä olisi enää yhteyksissä.

Unohdan.

Kuka sitä nyt laskee kumpi ottaa yhteyttä ja kuinka monta kertaa?

Minulla on kaukana asuva ystävä, joka on ollut ystäväni jo vuosikymmeniä ja vaikka lähes aina minä olen se, joka yhteyttä ottaa, niin kyllä se asia siinä maratonpuhelun aikana unohtuu. Tai silloin kun laitan viestin ja ystävä vastaa siihen saman tien, jonka jälkeen laitamme viestejä ainakin kymmenen kappaletta puolin toisin?

Meillä molemmilla on työmme, perheemme ja oma elämämme. Ystävän työ on vapaampaa kuin minulla, joten kun minulle tulee hyvä hetki kiireen keskellä, niin se olen minä joka viestiä laittaa tai soittaa. Ihan sama myös muiden ystävien kanssa, emme katso todellakaan sitä kumpi ottaa enemmän yhteyttä, vaan kun yhteys saadaan, niin se on ihana asia. Juttelu voi kestää minuutista vaikka kolmeen tuntiin, mutta ystävä on ystävä silti.

Ihme nipottajia olette, jos nostatte itsenne korkeammalle jalustalle ystävyydessä sen mukaan, että te otatte enemmän yhteyttä. Ette te tarvitse mitään ystäviä.

Itse olen ollut joskus sellaisessa, mutta lopulta parin kk päästä totesi että hänen syynsä ovat tekosyitä, ja ettei häntä oikeasti kiinnosta. Ei kauaa kestänyt kun hän itse bussiin huomasi, että eipä kukaan sitten kiinnosta niin hän ihmetteli kovin mikä kyllä on. Sanoin jo joskus suoraan, että mikököhän ja että ei ole oikein, että vain toinen saa pitää yhteyttää yllä ja jälleen. Ja sanoin myös, että en jaksa kuunnella enää tekosyitä. Pistin välit poikki, sillä todellisiakin ystäviäkin on olemassa ja varmasti tulee vielä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on tuollainen "ystävä", jonka kanssa tavataan tosi harvoin, ei edes joka vuosi. Aiemmin oltiin tiiviisti yhdessä ja matkusteltiin jne. Hän ei ota minuun koskaan yhteyttä, joulu- ,syntymäpäiväkortit lähetellän. Nyt juuri olen miettinyt, että olemme tavanneet vuosi sitten kevätkävelyllä ja mietin , pitäisikö ottaa yhteyttä. Hän on vähäpuheinen sinkku, masennukseen taipuva, luulen, että hän on yksinäinen. Itselläni on mies ja perhe, paljon menoja. Välillä mietin, onko siinä, että otan yhteyttä, mitään järkeäkään. Kaipaako tämä ihminen edes yhteydenottoani. Hän ei oikeastaan puhu edes mitään omasta elämästään, puhumme entisistä tutuista ja minä kerron elämästäni.

Ei kaipaa, hänellä on sinkkuystäviä joiden kanssa viettää aikaansa.

Sinähän sen tiedätkin! :D

Vähäpuheinen ja masennukseen taipuva on todennäköisesti yksin ja hänen on vaikea ottaa muihin yhteyttä. Tai hän ei vaan jaksa.

On taas empaattista porukkaa täällä.

Vierailija kirjoitti:

Kuka sitä nyt laskee kumpi ottaa yhteyttä ja kuinka monta kertaa?

Minulla on kaukana asuva ystävä, joka on ollut ystäväni jo vuosikymmeniä ja vaikka lähes aina minä olen se, joka yhteyttä ottaa, niin kyllä se asia siinä maratonpuhelun aikana unohtuu. Tai silloin kun laitan viestin ja ystävä vastaa siihen saman tien, jonka jälkeen laitamme viestejä ainakin kymmenen kappaletta puolin toisin?

Meillä molemmilla on työmme, perheemme ja oma elämämme. Ystävän työ on vapaampaa kuin minulla, joten kun minulle tulee hyvä hetki kiireen keskellä, niin se olen minä joka viestiä laittaa tai soittaa. Ihan sama myös muiden ystävien kanssa, emme katso todellakaan sitä kumpi ottaa enemmän yhteyttä, vaan kun yhteys saadaan, niin se on ihana asia. Juttelu voi kestää minuutista vaikka kolmeen tuntiin, mutta ystävä on ystävä silti.

Ihme nipottajia olette, jos nostatte itsenne korkeammalle jalustalle ystävyydessä sen mukaan, että te otatte enemmän yhteyttä. Ette te tarvitse mitään ystäviä.

Aivan. Oikea ystävä ei kyttää ja mittaile, ei yhteydenpitoa, eikä mitään muutakaan.

Jos tämä on teidän ajatus, niin peli ja ystävyys on jo menetetty.

Olen tuntenut kaikki ystäväni jo 20 vuotta, ja osan pitempäänkin, joten heidän kanssaan on monet asiat juteltu. Jokaiselle ystävälläni on käynyt joidenkin kaverisuhteiden kanssa niin, että se toinen on vähentänyt yhteydenottoja, ja lopulta ystäväni ovat olleet se ainoa yhteydenpitäjä, ja kun eivät ole itse enää halunneet tunkea seuraan, kun toisesta ei koskaan kuulu mitään, niin kaveruus on jäänyt kokonaan. Jokainen ystävistäni on myös ollut asiasta pahoillaan, ja pettynyt, kun kaveruus on loppunut. Tämä sama on käynyt tottakai myös minulle, useampaan kertaan. Eli kyllä vain on aivan normaalia kokea ikäviä tunteita toista kohtaan, kun kokee tulleensa ystävän puolelta hylätyksi. 

Näiden ystävieni kanssa ei tule kyllä laskettua kuka otti viimeksi yhteyttä, koska sitä yhteyttä nyt tullaan pitäneeksi molemmilta puolilta, kun toinen on kuitenkin ajatuksissa aina välillä, ja koska tunnemme toisemme, ja pitkän historiamme, ja meitä kiinnostaa mitä sille toiselle kuuluu, plus tykkäämme itse kertoa omista kuulumisistamme läheiselle ihmiselle. Ei siis voi mitenkään vahingossa käydä niin, että unohtuisi pitää ystävään yhteyttä, tai jos kävisi, niin pitäisi olla muistisairaudesta huolissaan. 

Sen sijaan monta tuttavaa, tai kaveria on jäänyt, kun sitä toista ei sitten se kaveruus niin paljon kiinnostanut, eli sieltä puolelta "unohdettiin" pitää yhteyttä minuun päin. Se on ihan normaalia kun ei ole tärkeä ihminen kyseessä. Niitä tärkeitä ihmisiä ei noin vain unohdeta, vaan näen että yhteydenpitämättömyyden syy on kyllä siinä että et ole niin tärkeä kaverillesi, kuin hän on sinulle. Joko tyydyt siihen että otat yhteyttä aina itse, tai sitten et ota enää itsekään, ja kaveruus kuivuu kokoon. 

Ystävät ymmärtävät toisiaan. Introverttinä en aina jaksa olla laittamassa viestiä, kun niitä tasa-puolisuuden nimissä pitäisi laittaa jatkuvasti kymmeniä. Olen päätynyt oman jaksamiseni takia ottamaan yhteyttä hyvin harvoin. Yhteydenotto toisinpäin on aina ilo ja kiitos rakkaille ystävilleni jotka hyväksyvät minut mutkattomasti tämänlaisena kuin olen. Ja olen myös luotettava ystävä jonka takana asiat pysyvät ja apua annan aina kun ystäväni tarvitsevat.

Kuinka vanhoja olette vastaajat ja kuinka paljon teillä on yleensäkään ystäviä? Oletteko mustasukkaisia ystävienne muista ystävistä tai vaikka heidän puolisoista?

Jotenkin tuollainen aloittajan asenne on niin lapsellinen ja olen nähnyt sellaista viimeksi teininä. Silloin oli niin tarkkaa, että jokaisella on se yksi bestis ja hän ei saanut ystävystyä kenenkään kanssa, hieman kavereita sai olla muiden kanssa, mutta omistusoikeus oli ystävällä. Poikaystävät olivat ok silloin kun itsellä oli se eka ja ei jäänyt yksin, mutta bestiksen yksinäisyys ei siinä vaiheessa enää kiinnostanutkaan. Poikaystävästä eron jälkeen kyllä bestiksen piti olla taas läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on tuollainen "ystävä", jonka kanssa tavataan tosi harvoin, ei edes joka vuosi. Aiemmin oltiin tiiviisti yhdessä ja matkusteltiin jne. Hän ei ota minuun koskaan yhteyttä, joulu- ,syntymäpäiväkortit lähetellän. Nyt juuri olen miettinyt, että olemme tavanneet vuosi sitten kevätkävelyllä ja mietin , pitäisikö ottaa yhteyttä. Hän on vähäpuheinen sinkku, masennukseen taipuva, luulen, että hän on yksinäinen. Itselläni on mies ja perhe, paljon menoja. Välillä mietin, onko siinä, että otan yhteyttä, mitään järkeäkään. Kaipaako tämä ihminen edes yhteydenottoani. Hän ei oikeastaan puhu edes mitään omasta elämästään, puhumme entisistä tutuista ja minä kerron elämästäni.

Ei kaipaa, hänellä on sinkkuystäviä joiden kanssa viettää aikaansa.

Sinähän sen tiedätkin! :D

Vähäpuheinen ja masennukseen taipuva on todennäköisesti yksin ja hänen on vaikea ottaa muihin yhteyttä. Tai hän ei vaan jaksa.

On taas empaattista porukkaa täällä.

Niin tiedänkin koska olen sinkku, joka päivä jonkun ystävän kanssa olen tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kauaa kestänyt kun hän itse bussiin huomasi, että eipä kukaan sitten kiinnosta niin hän ihmetteli kovin mikä kyllä on.

Mitä tämä tarkoittaa??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sitä nyt laskee kumpi ottaa yhteyttä ja kuinka monta kertaa?

Minulla on kaukana asuva ystävä, joka on ollut ystäväni jo vuosikymmeniä ja vaikka lähes aina minä olen se, joka yhteyttä ottaa, niin kyllä se asia siinä maratonpuhelun aikana unohtuu. Tai silloin kun laitan viestin ja ystävä vastaa siihen saman tien, jonka jälkeen laitamme viestejä ainakin kymmenen kappaletta puolin toisin?

Meillä molemmilla on työmme, perheemme ja oma elämämme. Ystävän työ on vapaampaa kuin minulla, joten kun minulle tulee hyvä hetki kiireen keskellä, niin se olen minä joka viestiä laittaa tai soittaa. Ihan sama myös muiden ystävien kanssa, emme katso todellakaan sitä kumpi ottaa enemmän yhteyttä, vaan kun yhteys saadaan, niin se on ihana asia. Juttelu voi kestää minuutista vaikka kolmeen tuntiin, mutta ystävä on ystävä silti.

Ihme nipottajia olette, jos nostatte itsenne korkeammalle jalustalle ystävyydessä sen mukaan, että te otatte enemmän yhteyttä. Ette te tarvitse mitään ystäviä.

Aivan. Oikea ystävä ei kyttää ja mittaile, ei yhteydenpitoa, eikä mitään muutakaan.

Jos tämä on teidän ajatus, niin peli ja ystävyys on jo menetetty.

Aivan. Oikea ystävä ei oleta että toinen on se joka ainoastaan pitää yhteyttä, vaan pitää itsekin yhteyttä ystäväänsä koska ystävä on hänelle tärkeä. Jos ajatus on se ettei itse ota koskaan yhteyttä, niin peli ja ystävyys on jo menetetty.

Lakkasin itse pitämästä yhteyttä, sen jälkeen kun jouduin kiusatuksi eräiden "kavereiden" toimesta. Sen jälkeen myös muu sosialisointi on tuntunut vaikealta. Tilanne oli järkyttävä, oletin meidän olevan aikuisia.

Poistin kaiken sosiaalisen median ja sosiaaliset suhteet ovat olleet pitkälti tekstareiden ja puheluiden varassa (olemattomien). Suurin osa ei muista edes synttäreitä ilman facebookin muistutuksia ja minähän en siellä ole.

Olen puhunut tästä hyvin avoimesti. Mutta epäilen että harva on oikeasti kuunnellut ja ymmärtänyt.

Vierailija kirjoitti:

Ystävät ymmärtävät toisiaan. Introverttinä en aina jaksa olla laittamassa viestiä, kun niitä tasa-puolisuuden nimissä pitäisi laittaa jatkuvasti kymmeniä. Olen päätynyt oman jaksamiseni takia ottamaan yhteyttä hyvin harvoin. Yhteydenotto toisinpäin on aina ilo ja kiitos rakkaille ystävilleni jotka hyväksyvät minut mutkattomasti tämänlaisena kuin olen. Ja olen myös luotettava ystävä jonka takana asiat pysyvät ja apua annan aina kun ystäväni tarvitsevat.

Kyllä se on ihan joku muu päävamma kuin introverttiys, joka estää ottamasta yhteyttä kehenkään, mutta kuitenkin ilahtuu kun itseene otetaan kymmenittäin yhteyksiä. Introvertti väsyy yhtälailla, otti sitten itse yhteyttä tai se toinen...

 T: Oikea introvertti.

emmä vaan jaksa olla yleisö niille sun jutuillesi kun kerran suakaan ei kiinnosta mun jutut