Minkä arvelet olevan syynä siihen, että nykynuoret haluavat aikaisempia sukupolvia vähemmän lapsia?

Lapseton on vapaa.Kun katsoo lapsettomia pareja jotka jättivät ne väliin kaikilla menee sekä taloudellisesti että muuten paremmin.

Tyttöni on sanonut, että liian suuri vastuu kantaa. Lasu heti ovella, kun naapuri soittaa.

Tytölläni ei ole vielä lapsia. Olen luvannut auttaa hoidossa, mutta sanoo, että ei ole sinun hoidettava.

Olen tullut siihen kuvitelmaan, että hän ei halua lapsia.

Raha ei ole ongelma, eli tässä tapauksessa ei auta vaikka saisi suuremman summan kotiin kuin työssä käymällä.

Eikä syynä ole ilmastonmuutos.😂

- ei niin huonoa vitsiä, ettei toinen puoli totta-

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuteni oli aika karu. Tiesin millaista on olla lapsi, joka on vaan tiellä, eikä täytä mitään odotuksia. Oli psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Opin vihaamaan lapsia. Näin lapset ärsyttävinä räkänokkina, joilta pitäisi ottaa luulot pois.

Päädyin lopulta monen mutkan, osastokierteen ja lääkitysten jälkeen vuosia kestäneeseen terapiaan.

Siellä ymmärsin, etten oikeasti vihannut lapsia. Vihasin omaa, vaille jäänyttä sisäistä lastani. Lopetin lääkitykset itse ja terapiakin loppui jossain vaiheessa.

En enää ollutkaan mielenterveyspotilas, jonka täytyy syödä lääkkeitä koko loppuelämä. Se aiheutti identiteettikriisin, jonka kanssa painin muutaman vuoden.

Tämän hoitopolun jälkeen ikää on jo sen verran paljon, ettei perheen perustaminen houkuta. On kertynyt fyysisiä vaivoja ja maailmantilanne on mitä on.

Nykyään niin moni on jo nuorena vuosia mielenterveyspotilaana, että perheen perustaminen menee ohi. Näin on käynyt monelle. Yksi näkökulma lapsettomuuden tarkasteluun on se, että psykiatrisen hoidon olisi oltava tehokkaampaa.

Vau. Mielenterveyspalveluiden tehottomuus on yllättävä perustelu, joka selittää osittain minunkin kohdallani lapsettomaksi jäämistä. Kukaan ei viitsinyt nuoren aikuisuuteni aikana ottaa selvää, onko kroonisen uupumuksen ja masennuksen takana jotain fysiologista vaivaa. 35-vuotiaana sain viimein mielialalääkkeen sijaan lääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan. Nuoruuden jatkuva uupumus jätti jälkensä arkeen, vaikka tietenkin olen pyristellyt menneestä irti.

epämiellyttäviä faktoja kirjoitti:

Lapseton on vapaa.Kun katsoo lapsettomia pareja jotka jättivät ne väliin kaikilla menee sekä taloudellisesti että muuten paremmin.

Olet ensimmäinen, jonka luen ajattelevan näin.

Itse olen samaa mieltä vaikka minä olen tehnyt toisen ratkaisun. Halusin äidiksi.

Kun ei ole enää pakko ja elämässä on paljon muutakin. Itsellä 3 omaa ja yksi lapsipuoli ja olen heille sanonut, että ainakaan kauhean nuorena ei kannata alkaa lapsia tekemään. Elämästä kannattaa nauttia, opiskella, matkustella ja tehdä uraa ensin ja löytää kunnon parisuhde, ennen kuin edes miettii asiaa. Itselläni nuorin nyt 7v ja on ihanaa kun alkaa olla jo vähän helpompaa. Olen 46v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lapsettomuus vaivaa kun on 20-40-vuotias. Mutta kun olet 60-vuotias eikä kaikki kissanristiäiset enää tuo elämään sisältöä, sitten alkaa kaduttaa. Suvussa useita veloja jotka nyt kuusikymppisenä itkevät valintojaan.

Alan lähestyä puolisoni kanssa kuudenkymmenen ikää ja kumpaakaan ei kaduta lainkaan. Pikemminkin olemme päätöksestä entistäkin iloisempia kun ottaa maailman tilanteen huomioon.

Ei kuusikymppinen sano ympäripyöreästi "kun ottaa mailman tilanteen huomioon" ':D vela reppananaiset vale kuusikymppiset kuulostaa niin hassuilta XD kuusikymppiset velat osaavat antaa jo enemmän keskusteluun eikä ajattelu ole niin mustavalkoista, että omaa valintaansa pitäisi vauvalla messuta

Ohis ja eri, mutta minä tunnen kyllä yhden kuuskymppisen vela-naisen joka puhuu just noin!!! Ei kaikista ihmisistä tule vanhemmiten mitenkään älykkäitä keskustelijoita, ja kyllä ne noi jotkut vielä vanhuuksina jaksaa "mesota" ja öyhöttää:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pauli kirjoitti:

Oma itsenäisyys häviää kun olet tehnyt lapsen tai useampia.

Ei se oma itsenäisyys mihinkään häviä..

Elämää on vain vaikea kuvitella, jos et vielä ole lasta saanut.

Et tiedäkkään miten hyvää elämäsi voisi olla perheesi kesken.

Kyllä se todellakin häviää, jopa vuosikymmeniksi, jos hankkii useampia lapsia pitkähköillä väleillä.

Sitä mustaa ei kukaan pysty valkoiseksi vääntämään, että lapsen tulo tarkoittaa vapaudesta luopumista. Jokaisen naisen on myös otettava huomioon vaihtoehto, että jääkin lapsen/lasten kanssa yksin, jolloin joutuu luopumaan siitäkin vähästä omasta ajasta, jonka toinen vanhempi on mahdollistanut.

Lapset rajoittavat elämää valtavasti. Kaikki on tehtävä lasten ehdoilla, ne on raahattava mukana joka paikkaan, eikä monikaan aikuiselle mielekäs paikka ja tekeminen ole sitä lapsille, mistä seuraa kyllästyminen ja huutoa/riehuntaa jne. Kaikilla ei ole tukiverkkoja, eikä varaa palkata hoitajaa.

Eikä se huoli aina lopu siihen, kun lapsi täysi-ikäistyy ja muuttaa omaan kotiin. Oikeassa elämässä aika moni nuori opiskelija (alle 25) on vielä pitkälti riippuvainen vanhemmistaan taloudellisesti ja muutenkin. Ja kun lapset perustavat omat perheet, isovanhemmilla pahimmassa tapauksessa alkaa pikkulapsiaika alusta.

Siis ensinnäkin joidenkin mielestä voi olla tiedäks ihan mukavaa tuoda lapset mukaan eri paikkoihin (vaikka käytit verbiä raahata) ja jotkut oikein odottaa innolla sitä, että saa olla mummi ja paappa (kuvasit että pahimmassa tapauksessa). Ja muualla maailmassa on ihan normaalia, että lapset/nuoret on osana aikuisten elämää ja tulee mukana niin ravintoloihin kuin muualle aikuisten paikkoihin, että aika paljon on kiinni myös omasta asenteesta ja tahtotilasta. Ei se vanhemmuus ole mikään vankila tai tarkoita sitä, että sä muutut yhtäkkiä ihmisenä joksikin täysin muuksi. Eikä niin pitäisikään olla. Tervepäisimmät teinit ovat niissä perheissä kokemukseni mukaan, jossa ensinnäkin sukupolvien erot ei ole niin jyrkkiä ja lasten kanssa ollaan avoimia melkein kaikesta. Parhaassa tapauksessa siitä lapsesta tulee yksi parhaita tyyppejä, kenet tiedät, ja teillä on hyvä keskusteluyhteys. Ever think about that?

Vierailija kirjoitti:

Ilmastonmuutos, sodan uhka, huono taloudellinen tilanne, normien kyseenalaistaminen

Ironista sinänsä, kun elämme yhdessä maailmanhistorian parhaista ajoista niin taloudellisesti, turvaa ajatellen kuin tieteen kehittymisen näkökulmasta. Koskaan ei ole ollut parempaa aikaa oikeastaan tehdä lasta maailmaan. Ennen muinoin (ihan parisataa vuotta sitten vasta) lapset kuolivat monesti jo lapsina johonkin peruslenssuun tai ruttoihin yms. Ihmiset elivät ahtaasti, köyhästi ja maailmankatsomuksen mukaan koko ajan oli joku taivas tai helvetti repeämässä - eräänlaista epävarmuutta sekin. Toki ennen ei ole ollut mahdollisuutta ehkäisyyn mutta tehtiin niitä abortteja silloinkin. Nykyihmisellä on kaikki valinnat omissa käsissään - eikä se välttämättä tarkoita, että hän tekisi kannaltaan niitä parhaita valintoja (jos miettii esim. Sitä, kuinka montaa ajaa hedonistiset, mukavuudenhaluiset tarkoitusperät, jotka tuntuvat hetkessä hyvältä, mutta jotka pitkässä juoksussa aiheuttavat kärsimystä esim. Vähäinen liikkuminen, epäterveellinen syöminen, päihteet jne).

Suurin osa suomalaisista kuuluu maailman rikkaimpaan, koulutetuimpaan, lukutaitoisimpaan ja onnekkaimpaan promilleen.

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti mulla on elämä elettävänä. Mun oma, ainoa elämäni.

Juuri noin. Lasten tekijät lopettavat oman elämänsä ja alkavat elämään lastensa elämää.

Boomer kirjoitti:

Nykyajan vaatimukset vanhemmuudelle ovat kohtuuttomia. 80-luvulla taiteilijatkin pystyivät helposti hankkimaan lapsia jatkaessaan samalla täysillä työntekoa ja boheemielämää. Nykyään vanhemmuutta pitää suorittaa kuin toista uraa. Ja vaikka ollaan perhekeskeisiä, ei isovanhemmat ja kylä välttämättä kasvata tai osallistu mitenkään, vaan kasvatustaakka jää yksin vanhempien ja edelleen usein äidin harteille.

Kuka vaatii? Mitä seuraa siitä, jos ei pyri suorittamaan vanhemmuutta? Kenelle olet muka tilivelvollinen? Ne mutsit, jotka suorittavat vanhemmuuttaan, valitsevat sen tien kyllä ihan itse. Tiedän monia äitejä, jotka osaa ottaa rennosti eivätkä stressaa. Ja tärkeintä on vaan se, että on läsnä ja välittää. Muu on hifistelyä.

Älä mene niille somepalstoille, joissa vouhottajat langettavat tuomioitaan, kun et käytä luomusoseita tai paljasjalkakenkiä lapsella, kukaan ei todellakaan pakota.

Summaisin tilanteen näin:

Jos ei ole töitä, ei ole varaa lapsiin. Jos on töitä, ei ole voimia lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Tuli seurusteltua 10 vuotta miehen kanssa joka ei halunnut lapsia. Sitten hän vaihtoi naista ja hups nainen tulikin raskaaksi. Omasta elämästä meni hedelmällisimmät vuodet hukkaan tämän sankarin kanssa. Sittemmin treffipalstoilla oli useita miehiä jotka kaikki määkivät samaa keskenkasvuista tarinaansa miten eivät halua lapsia.

No se on ihan oma valintasi, katso peiliin. Valitsit väärin, se on vain voi voi.

Ei minun äitini eikä hänenkään äitinsä mistään lapsista haaveillut. Niitä vaan tuli kun meni naimisiin. 

- On enemmän valinnanvaraa elää niinkuin haluaa

- Sukupolven ylittävät traumat. Kun on itse syntynyt vanhemmille jotka ei lasta halunneet, mutta silloin ei ollut samalla tavalla vaihtoehtoja.

- Kapitalismi on pilannut kaiken niin ettei nuoremmilla sukupolvilla yksinkertaisesti ole aikaa saati varaa perustaa perhettä.

- Ilmastonmuutos, sodat, pandemiat, talousromahdukset ja muu huoli tulevaisuudesta.

T: nuori

Vierailija kirjoitti:

Itsellä suurin syy nykyisin on, että pelkään tosi paljon synnytystä, monestakin syystä. En uskalla luottaa siihen, että saisin pelkosektion.

Tämä. Itsekin tunnen yhden äidin, jolle oli luvattu pelkosektio, mutta se peruttiin, koska synnytys oli alkanut etuajassa! Synnytysasioissa ei voi luottaa terveydenhoitoon yhtään. Mitä tahansa voi sattua ja ketään ei kiinnosta, mitä naiselle tapahtuu ja kuinka kipeää naiseen ottaa. Saati ne vauriot, ne voi olla pysyviä ja tosi vaikeita. Mutta ei, pakotetaan vaan puskemaan suolet ulos, lihat auki ja luut murskaksi, ilman kivunlievitystä. Huhhuh.

Tämä on jo niin iso arvo-ristiriita, etten senkään vuoksi edes pysty periaatteesta hypätä siihen kelkkaan. Sehän tarkoittaisi, että hyväksyisin naisten rääkkäämisen ja itsemääräämisoikeuden puuttumisen. En voi hyväksyä.

Pääsyynä lapsettomuudelle on omat lapsuuden traumat ja niistä seuranneet mielenterveysongelmat, joiden vuoksi aikuistuin liian myöhään ja kaikki elämän kannalta olennaiset asiat ensimmäisestä työpaikasta lähtien siirtyivät kymmenillä vuosilla eteenpäin. Samasta syystä kumppanin löytäminen ja pitkäaikaisten parisuhteiden ylläpitäminen on tuottanut haasteita. Olen myös tehnyt huonoja miesvalintoja tyytymällä keskenkasvuisiin miehiin, kun en uskonut ansaitsevani parempaa.

Muuten pelottaisi tehdä nykyään lapsia, kun vaatimukset ihmisille kasvavat jatkuvasti ja pelkäisin, että oma lapseni ei pääsisi huippuyliopistoihin, olisi ruma ja introvertti tai hänellä ei muuten olisi sellaisia ominaisuuksia, että hänellä olisi mahdollisuuksia löytää paikkansa yhteiskunnassa. Tuntisin todella paljon syyllisyyttä siitä, jos en osaisi sosiaalistaa lapsestani sellaista ihmistä, joka saa töitä, ystäviä tai deittikumppaneita. En antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos lapsestani tulisi peliriippuvainen, läski ja syrjäytynyt peräkammarinpoika.

Vela N39 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä suurin syy nykyisin on, että pelkään tosi paljon synnytystä, monestakin syystä. En uskalla luottaa siihen, että saisin pelkosektion.

Tämä. Itsekin tunnen yhden äidin, jolle oli luvattu pelkosektio, mutta se peruttiin, koska synnytys oli alkanut etuajassa! Synnytysasioissa ei voi luottaa terveydenhoitoon yhtään. Mitä tahansa voi sattua ja ketään ei kiinnosta, mitä naiselle tapahtuu ja kuinka kipeää naiseen ottaa. Saati ne vauriot, ne voi olla pysyviä ja tosi vaikeita. Mutta ei, pakotetaan vaan puskemaan suolet ulos, lihat auki ja luut murskaksi, ilman kivunlievitystä. Huhhuh.

Tämä on jo niin iso arvo-ristiriita, etten senkään vuoksi edes pysty periaatteesta hypätä siihen kelkkaan. Sehän tarkoittaisi, että hyväksyisin naisten rääkkäämisen ja itsemääräämisoikeuden puuttumisen. En voi hyväksyä.

Tähän väliin pieni tietoisku: moottorisaha keksittiin 1700-luvulla helpottamaan luiden katkomista synnytyksessä. Kyllä. Toki kyseessä oli hankalat synnytykset, joissa lapsi ei mahtunut ilman luiden katkomista ulos. Mutta silti, onhan näitä nykyisinkin, että häntäluu pitää murtaa tms jos ei hätäsektioon ehditä.

Vierailija kirjoitti:

Pääsyynä lapsettomuudelle on omat lapsuuden traumat ja niistä seuranneet mielenterveysongelmat, joiden vuoksi aikuistuin liian myöhään ja kaikki elämän kannalta olennaiset asiat ensimmäisestä työpaikasta lähtien siirtyivät kymmenillä vuosilla eteenpäin. Samasta syystä kumppanin löytäminen ja pitkäaikaisten parisuhteiden ylläpitäminen on tuottanut haasteita. Olen myös tehnyt huonoja miesvalintoja tyytymällä keskenkasvuisiin miehiin, kun en uskonut ansaitsevani parempaa.

Muuten pelottaisi tehdä nykyään lapsia, kun vaatimukset ihmisille kasvavat jatkuvasti ja pelkäisin, että oma lapseni ei pääsisi huippuyliopistoihin, olisi ruma ja introvertti tai hänellä ei muuten olisi sellaisia ominaisuuksia, että hänellä olisi mahdollisuuksia löytää paikkansa yhteiskunnassa. Tuntisin todella paljon syyllisyyttä siitä, jos en osaisi sosiaalistaa lapsestani sellaista ihmistä, joka saa töitä, ystäviä tai deittikumppaneita. En antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos lapsestani tulisi peliriippuvainen, läski ja syrjäytynyt peräkammarinpoika.

 

Jos oikeasti on tuollaisia pelkoja on parempikin olla tekemättä lapsia. Siirtäisit takuulla nuo pelkosi lapseesi ja hänestä tulisi samanlainen. Toisekseen vaatimuksesi hänelle olisi ihan älyttömiä, ei kukaan iole täydellinen.

Vanhempani ovat syntyneet 40-luvun loppupuolella. Esikoinen syntyi kun he olivat 30v, kuopus kun he olivat 35v. Meni noin myöhään koska raskautuminen ei ollut helppoa, ja näiden kahden välissä yksi meni onnettomuuden seurauksena kesken. Asuimme pienessä kaupungissa omakotitalossa. Äiti hoiti ruuanlaiton, siivoamisen, pyykit, lapset, lumenluonnin, kasvimaan. Isä vaihtoi renkaat ja öljyt, ajoi nurmikon, leikkasi pensasaidat. Isä toki tarvitsi assarin näihin hommiin, eli äiti osallistui myös niihin. Isä ei osallistunut siivoamiseen. Kun isä oli työtön (90-luvun lamassa), hän ei silloinkaan hoitanut muuta kuin nuo perinteiset hommansa. Äiti kävi töissä, hoiti lapset, sen mitä meissä nyt oli hoidettavaa, sekä nuo omat hommansa.

Kun olin pieni, äiti kuskasi minut tarhaan polkupyörällä kesät talvet, ja sitten polki töihin, koska auto oli isän käytössä. Sama sitten kotiin tullessa, kauppakassit pyörän tangolla heiluen minut pois tarhasta ja kotiin. Ei isä kauppaan lähtenyt, joten sekin piti tehdä pyörällä. Palkat meni yhteiselle tilille, mutta isä päätti miten rahat käytetään, myös ne äidin rahat.

Lapsuuteni on siis ollut ihan hyvä lapsuus, turvallinen ja rakastava, mutta tasa-arvosta ei ollut tietoakaan. Nykyään asiat on hieman toisin, mutta kovasti saman tyyppinen perhemalli on oman ikäisteni keskuudessa tutuillani kotona ollut. Ja näen kuinka kuvio jossain määrin toistuu, koska lapsuudessa on opittu että näin tämä homma menee. Eli vaikka tavallaan tiedostetaan tasa-arvo ja epätasa-arvo, silti tiedostamatta noudatetaan enemmän tai vähemmän niitä kotoa opittuja rooleja. Vaikka yleinen asenneilmapiiri muuttuu, ollaan yksilöinä sokeita sille omalle roolille ja omille asenteille.

Vela N39 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä suurin syy nykyisin on, että pelkään tosi paljon synnytystä, monestakin syystä. En uskalla luottaa siihen, että saisin pelkosektion.

Tämä. Itsekin tunnen yhden äidin, jolle oli luvattu pelkosektio, mutta se peruttiin, koska synnytys oli alkanut etuajassa! Synnytysasioissa ei voi luottaa terveydenhoitoon yhtään. Mitä tahansa voi sattua ja ketään ei kiinnosta, mitä naiselle tapahtuu ja kuinka kipeää naiseen ottaa. Saati ne vauriot, ne voi olla pysyviä ja tosi vaikeita. Mutta ei, pakotetaan vaan puskemaan suolet ulos, lihat auki ja luut murskaksi, ilman kivunlievitystä. Huhhuh.

Tämä on jo niin iso arvo-ristiriita, etten senkään vuoksi edes pysty periaatteesta hypätä siihen kelkkaan. Sehän tarkoittaisi, että hyväksyisin naisten rääkkäämisen ja itsemääräämisoikeuden puuttumisen. En voi hyväksyä.

Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin ihan hyvin. Eikä se nyt ihan kivutonta voi olla. Useimmille se on vain yksi paska päivä elämässä, mutta lopputulos korvaa sen kärsimyksen.