Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pysy kaukana Venlafaxinista (oma kokemukseni eiliseltä)

Vierailija
08.05.2019 |

Olen jo vuosia ottanut tunnollisesti joka aamu 75 mg Venlan.

Eilen aamulla unohdin.

Pääsin kotiin vasta vähän ennen puoltayötä, joten otin sen vasta silloin. Oireet ehtivät kuitenkin jo alkaa.

Ensin tuli ärtymys. Kaikki ärsytti. Se muuttui hiljalleen raivon tunteeksi, jota oli vaikea hillitä. Jouduin keskittymään, etten alkanut huutoraivota ihmisille ympärilleni (ilman syytä). Tuli valtavia mielihaluja lyödä ihmisiä.

Sitten tulivat sähköiskut. Päässä poksui, ensin hiljaa ja silloin tällöin, sitten voimakkaasti ja taajaan. Korvissa rahisi, pieninkin silmien liike aiheutti iskuja päähän.

Nukkumaan mennessä oli pakko olla ihan hiljaa paikallaan, vaikka paikat puutuivat ja keho huusi asennon vaihtamista: poksuminen oli niin pahaa, että tuntui kuin pää räjähtäisi.

Sain kuitenkin ennen pitkää nukahdettua. Unet olivat sanalla sanoen sairaita. Uskomattoman ahdistavia. Olen aina kärsinyt painajaisista, mutta tämä oli aivan ennennäkemätöntä. En halua edes kertoa, millaisia unia näin, koska ne olivat niin sairaita.

Heräsin hikilammikossa. Peitto oli kastunut läpimäräksi, siis todella, sen päällyspuolikin oli märkä. Se oli kuin suoraan pesukoneesta otettu linkouksen jälkeen, kauttaaltaan märkä. Tyyny samoin. Venlan takia hikoilen öisin muutenkin, mutta tämä oli jotakin aivan uutta. Patjansuojus oli niin ikään läpimärkä, ja sen alla petauspatja tuntui märältä kädelle. Aluslakanasta olisi varmaan saanut puristettua hikinoron. Minun oli pakko sijata itselleni varavuode, koska sängyn oli annettava kuivua.

Entäs sähköiskut? Kun pidin silmiäni kiinni, oli kuin joku olisi räpsytellyt salamavalon kanssa edessäni. Silmissäni siis vilkkui. Päässä rahisi ja poksui, korvissa tuntui sietämätöntä painetta jokaisen poksahduksen ohessa.

Lisäksi oli ahdistava tunne siitä, etten ollut yksin (vaikka piti olla). Jonkin selittämättömän pahan läsnäolo tuntui. Selkäpiitä karmi, ja koko hermosto huusi uhkaa. Sydän hakkasi aivan hulluna, olin kirjaimellisesti kauhuissani. Siihen ei auttanut edes järkeily.

Muutaman tunnin kuolemanpelosta kärsittyäni Venla alkoi vaikuttaa niin, että sain taas nukahdettua. Aamulla herätessä olo oli suhteellisen normaali. Nakkasin taas kurkkuun uuden Venlan.

Mitä ihmettä tuossa "lääkkeessä" on?! Onhan tuo oireisto nyt jotakin aivan kohtuutonta, kun unohtaa yhden ainoan tabletin! Voin vain kuvitella, millaista tuhoa se tekee aivoissa.

En voi kylliksi tätä sanoa: PYSYKÄÄ KAUKANA TUOSTA NIIN SANOTUSTA LÄÄKKEESTÄ!

Kommentit (85)

Vierailija
41/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse söin vuosia sitten tuota ja vierotusoireet oli kamalia lopettaessa. Kauheita sähköiskumaisia tuntemuksia ympäri kehoa, itkuisuus, älytön levottomuus ja turhautuminen. Mistään muusta lääkkeestä en ole kokenut samaa...

Vierailija
42/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se sitten hyvä, että lääkkeen avulla on tehokas ja saa paljon aikaiseksi?

Jos muuten ei ole sellainen.

Yhteiskunnan kannalta toki. Mehän olemme kertakäyttötavaraa. Hyödyllisiä ja toivottuja vain niin kauan, kuin meistä on hyötyä.

Olen jo aikoja päiviä sitten hypännyt siitä pyörästä pois. Olen kyllä hyödyllinen ja tarvittu, mutta valitettavasti en taloudellisesti tuottava.

Odotan sitä päivää, kuin kuuta nousevaa:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

https://www.vauva.fi/keskustelu/3285589/hs-tutkimus-masennuslaakkeet-ai…

SSRI Läkkeet ovat kyllä ihan saatanasta. "Vanhemman polven" lääkitykset haittavaikutuksineenkin paljon parempia.

Vierailija
44/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli mitään pysyvää vahinkoa ei aiheudu.

Mä en usko tuohon.

Vierailija
45/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Venlaflaxinin lopetuksesta on täällä ollut usein keskusteluja.

Sen verran hankala lopetettava.

Omalla kohdalla en ole onnistunut. Parhaimmillaan olen saanut 75 X2 -annoksen laskettua 30mg X2 -tasoon, sitten en enää kestänyt paniikkikohtauksia ja palasin takaisin alkuperäiseen määrään.

Kaikista hankalinta lopetus on silloin kun hoitokontakteja ei enää ole.

10 vuotta sitten olin viimeksi psykiatrialla. Silloin puhuimme lääkkeen asteittaisesta lopettamisesta. Tuli muutto, uusi paikkakunta, ei hoitokontakteja.

Terveyskeskuslääkäri suostuu vain uusimaan. Ei suostu vähentämään joten se on tehtävä omin päin jos mielii eroon.

Rahalla saisi varmaan tukea lopettamiseen.

Vierailija
46/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullakin takana ssri ~myrkyillä leikkimistä lääkärin kehoituksesta useaan otteeseen.

Ne määrättiin alunperinkin aivan liian kevyin perustein, elämäntilanteeni oli hankala , söin todella huonosti ja olisin tarvinnut terapiaa ja henkistä apua ja ruokavalion korjauksen ,en lääkkeitä.

Elämäntilanne ajankanssa helpotti ja vaihtui kokonaisuudessaan, mutta,

Taistelen edelleen masennuskausia vastaan, haittaavinta on se, etten tunnu saavan mielihyvää mistään . Mikään ei oikein tunnu enää miltään ,vaikka olen perusluonteeltani ekstrovertti, innostuva, impulsiivinen . Ollut lapsesta asti.

Seksuaalisuudesta en viitsi edes aloittaa, olen lopettanut "lääkkeet " jo ajat sitten.

Aloin saada ocd oireita lääkityksen lopetuksen jälkeen ja kärsin niistä edelleen.

Olin aikaisemmin "kympin " oppilas koulussa, tällähetkellä työkyvytön.

Koen,että nämä ssri myrkyt pilasivat koko psyykkeeni, kykyni tuntea intohimoa ja ylipäänsä ihmisyyteen liittyviä vahvoja tunteita .

Se , että ssri korjaisi jonkinlaista epätasapainoa aivoissa on pelkkä lääketeollisuuden hypoteesi, eikä sille ole mitään totuuspohjaa.

Jos nämä myrkyt jotain tekevät, niin sysäävät ne aivot nimenomaan siihen epätasapainotilaan.

Masennukseen on aina joku syy (trauma, burn out, kova stressi, vaikeat ihmissuhteet, puuttellinen ruokavalio ja ravintoainepuutokset, suolistobakteerit, valon vähyys talvella ,kilpirauhasen vajaatoiminta, matala~asteinen tulehdus aivoissa huonojen elintapojen ja ruokavalion seurauksena, lapsuuden kaltoinkohtelu ja tunteiden tunnistamisen ja ilmaisemisen vaikeus jne)

Mutta se syy EI ole "kemiallinen epätasapainotila" aivoissa joka jollain pillerillä korjautuu ja masennus häviää.

20 min lääkärikäynnillä tuota masennuksen syytä on huono lähteä selvittämään ja sitten määrätäänkin jo lääkkeet.

Kun tutkimukset kootaan yhtään, on huomattu, että niillä, jotka ovat hoitaneet masennustaan näillä "lääkkeillä" on jatkossa todennäköisemmin kroonistunut masennus ja työkyvyttömyys, kuin niillä jotka ovat olleet ilman lääkitystä.

Lääkäreille varmaan koulutuksissa ylistetään näitä lääkkeitä ihan lääketeollisuuden toimesta niin paljon, että oikeasti luulevat niiden auttavan.

Hyvä jos joku oikeasti kokee niistä avun saavansa, mutta olisi mukava tietää, kuinka moni ,usean vuoden ssri käytön jälkeen elää normaalia, työkykyisen elämää ilman masennusta ja tunteiden latistumista. Onko siitä Suomessa mitään tilastoja?

Kaikki lääkkeiden positiiviset tutkimustulokset on saatu vain silloin, kun on tutkittu lääkkeenkäytön muutamia ensimmäisiä viikkoja .

Pitkällä aikavälillä tuo positiivinen vaikutus ilmeisesti häviää ja lääkkeistä on todella vaikea päästä eroon.

Voi olla, että jollekkin todella vaikeasti masentuneelle nämä ovat ainoa apu ,alkuun, mutta metsään mennään ja pahasti kun niitä määrätään jokaiseen mielipahaan, lyhyisiin masennusjaksoihin, kilpirauhasen vajaatoiminaan ja burnouttiin.

Ja varsinkin lapselle tai nuorelle, jonka aivojen kehitys on kesken.

Ja se, että lääketeollisuus itse tekee ne tutkimukset tuotteistaan ja julkaisee vain ne, jotka antavat positiivisen tuloksen, ja jättää julkaisematta ne negatiiviset. Siinä on jotain pielessä.

Miksi näistä riskeistä ei voida tiedottaa potilasta paremmin ja ssri lääkkeitä mainostetaan jokaiselle turvallisena vaihtoehtona?

kaikki riskit pitäisi kertoa heti ensimmäisenä ja antaa potilaan itse tehdä niiden pohjalta oma päätös miten lähtee masennustaan hoitamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja nimenomaan, jos nää lääkkeet auttais ja parantaisi masennuksen, niin niiden käyttö ei jatkuvasti lisääntyisi ja pitkittyisi, ja nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä ei koko ajan nousisi......

Lääketehtaiden etu on se, että lääkettä joutuu syödä koko loppuelämän . Se on kovaa bisnestä.

Kolesterolilääkket, diabeteslääkkeet, verenpainelääkkeet, mielialalääkkeet. Koko loppuelämän käytettäviä, väärän turvallisuudentunteen antavia lääkkeitä.

Yleensä vaivoihin jotka hoituisivat kunnollisella elämäntapamuutoksella.

Eihän luonnossa olevilla eläimilläkään ole kolesteroliongelmia, ylipainoa, sydänkohtauksia, diabetestä , koska elävät ja syövät luonnon tarkoittamalla tavalla.

Lääketehtaiden pääasiallinen tarkoitus on TEHDÄ RAHAA. Jos lääkkellä vaiva paranisi nopeasti ja lääkkeen käyttö lopetettaisiin, niin sillä ei paljon tienaa.

Vierailija
48/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mitään pysyvää vahinkoa ei aiheudu.

Mä en usko tuohon.

En kanssa. Jotain pysyvää haittaa noi lääkkeet tekee aivoille. Esim. koen mielikuvituksen latistuneen. Mutta ei sille voi mitään, kun jotain apua pitää saada.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse pudotin annosta avaamalla kapselin (sisällä pienenpieniä tabletteja) ja poistin yhden sieltä viikottain. Olen lopettanut aikanaan myös opioidit sekä rauhoittavat lääkkeet lievemmillä vieroitusoireilla kuin venlafaxin minulle aiheutti. Sähköiskut tuntuivat pään lisäksi raajoissa ja menetin näkökykyni joka kahdeskymmenes sekunti näiden brain zapsien takia.

Vierailija
50/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja lääkärin mukaan lääke on turvallinen eikä aiheuta vieroitusoireita. Hyvin lobattu...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia sivuoireita tulee sitten Venlaa aloittaessa?

En ymmärrä mekanismia, että lopetusoireet on erilaisia kuin aloitusoireet. Luulisi, että poksahtelisi sekä mennen, että tullen.

Mulla on tullut oksettava olo, ruoka ei maistu kunnolla, väsymys. Väsymys on toisaalta hyvä, kun nukkuminen on masennukselle hyvä. Aloitus- ja lopetusoireet ihan erillaisia.

Alkoholi masentaa, kärsin vieläkin alakulosta, kun join Vapun aattona. En nyt väkeviä tai hirveästi, mutta kuitenkin.

Olen myös miettinyt, oisko alakulo jostain ruoka-aineesta johtuvaa. Kaikkea kannattaa pohtia.

Vierailija
52/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei voi muuta kuin sanoa että jaksamista sen lopettamisen kanssa, itse pääsin eroon kolmisen vuotta sitten... Ei enää ikinä mitään mielialalääkkeitä, kiitos Venlan...! Orgasmia en kykene saamaan vieläkään... Pikkujuttujahan nämä, hah...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kamalaa mitä kaikkea paskaa ihmiset tunkevat itseensä. Masennus pitää hoitaa muilla konsteilla, psykoterapiaa, liikuntaa, optimaalinen ruokavalio, suolisto pitää hoitaa ensimmäisenä kuntoon. Masennuslääkkeet ovat vain laillistettua huumekauppaa. 

Vierailija
54/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa mitä kaikkea paskaa ihmiset tunkevat itseensä. Masennus pitää hoitaa muilla konsteilla, psykoterapiaa, liikuntaa, optimaalinen ruokavalio, suolisto pitää hoitaa ensimmäisenä kuntoon. Masennuslääkkeet ovat vain laillistettua huumekauppaa. 

Totta. Kiinalaisessa lääketieteessä on tiedetty jo pitkään, että suolisto on ihmisen toiset aivot. Nyt vasta länsimaissa on herätty siihen.

Mikään ei ole niin tärkeää, kuin syödä hyvin.

Ja valitettavasti alkoholin (liika)käyttö. Alkoholi on myrkky. Omalta kohdaltani voin sanoa, että paras olisi olla juomatta yhtään. Kivaahan se on, mutta siitä seuraa monen päivän, joskus yli viikon alakulo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa mitä kaikkea paskaa ihmiset tunkevat itseensä. Masennus pitää hoitaa muilla konsteilla, psykoterapiaa, liikuntaa, optimaalinen ruokavalio, suolisto pitää hoitaa ensimmäisenä kuntoon. Masennuslääkkeet ovat vain laillistettua huumekauppaa. 

Kaikki eivät pääse terapiaan Kelan kautta, nykyään täytyy olla aika huonossa kunnossa, että Kelan korvaamaa terapiaa myönnetään. Siinäkin on omavastuu.

Ei nuorilla ja syrjäytyneillä ole varaa siihen.

Ja liikuntaa...Jos on niin väsynyt, että ei jaksa nousta sängystä, ei ehkä ensimmäisenä ole mielessä kävelylle lähteminen.

Syöminen on tärkeää. Omaltakohdaltani ongelmat vain pahenivat, kun muutin pois kotoa ja piti alkaa hoitamaan ruokapuoli itse. En osannut syödä terveellisesti :( Ei eineksillä pitkälle pötkitä.

Eli valitettavasti kyse on laajemmasta elämänhallinnan vyyhdistä: ei ole rahaa terapiaan, kun ei ole töitä. Ei ole töitä, kun ei pysty käymään töissä ilman terapiaa. Liikunta on kaunis ajatus, mutta miten siihenkin motivoisi itsensä, jos masentaa?

Voida siinä sitten suolistoa kuntoon, kun on muitakin ongelmia.

Vierailija
56/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teillä voi olla neurologisia ongelmia jos lääkkeet eivät sovi?

Vierailija
57/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla vikaa ja pahasti jos tuommosta lääkettä ottaa.

Ja hankkii lisää oireita ja pahaa oloa itselleen.

Medikalisaation uhri.

Tämä vain on se ainoa apu, jota tarjotaan.

-AP

Ei ole pakko. Onko se apu jos päivät ja yöt menee järkyttävissä oireissa?

Vierailija
58/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sivusta seuranneena voin todeta pari asiaa: 

1) Mt-potilaan leiman kun saat, menetät ihmisoikeutesi. Et välttämättä sanan perinteisimmässä merkityksessä, mutta ainakin todellisuuteen perustuvat tuntemuksesi lakkaavat olemasta merkittäviä. Oireet lääkkeistäsi voivat olla vain ne, joita paketin kyljessä lukee. Muu kielletään ja laitetaan sairautesi piikkiin. 

2) Lääkehoito toki toimii joillekin, mutta isossa mittakaavassa on niin arvaamatonta vaikutuksiltaan, että koko systeemiä voisi verrata ihmiskokeeseen. Lääkäreillä on kiire puolustella toisiaan ehkä ammatin uskottavuuden vuoksi, ehkä siksi, että omat rahat on liossa jossain lääkefirmojen osakkeissa. Väkisinkin tulee kuva, että lääkkeiden vaikutuksia vähätellään ja kielletään ainoastaan siksi, että lääkebisnes mielenterveyspuolella jatkuisi elinvoimaisena. 

Ja joku kuudenkin vuoden rumba lääkkeiden selvittämiseen masentuneelle? Moinen veisi järjen terveeltäkin. Kannattaa siis pysyä noista myrkyistä erossa, jos vain suinkin kykenee. Uskon vakaasti, että jos ei akuuttia itsetuhoisuutta ole, pelkkä laadukas terapia ratkaisisi ongelmat paljon nykyistä inhimillisemmin ja jopa tehokkaammin. 

Vierailija
59/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräs hlö kävi terapiassa kolme vuotta ja söi lääkkeitä.

Terapia oli huonoa, terapeutti ei puhunut juuri mitään ja määräsi vain lääkkeitä.

Ja tämä torvelo söi ja nukkui kolme vuotta.

Ei paljon järki toiminut!

Vierailija
60/85 |
08.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ap:n viestiä peukutetaan? Kysehän ei ollut venlasta, vaan siitä mitä sen äkillinen lopettaminen aiheuttaa! Lääkettä ei ikinä!! lopeteta äkillisesti, vaan aina pikku hiljaa!! Eikä jätetä ottamatta, mistä oli nyt kysymys.

Kyllä mullekin tuli väkivalta-ajatuksia kun olin päivän ilman venlaa. Mutta kun lopetan sen, vähennän annostusta erittäin hitaasti. Näin teki kaveri, ja pääsi eroon.

Hyvä lääke ollut masennukseeni.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi yhdeksän