Miksiköhän saan aina naisilta/tytöiltä osakseni pelkkää paskaa?
En ymmärrä oikein, että mitä niin pahaa minä olen tehnyt, että naiset eivät minua tunnu pitävän edes ihmisenä? Itse pyrin aina olemaan tasapuolisen mukava kaikkia ihmisiä kohtaan, ns. perusystävällinen. Ymmärrän kyllä hyvin itsekin, että en ole mikään unelmamies, mutta kun aina ei edes ole kyse siitä, että olisin jotain elämänkumppania etsimässä.
Kaikki naissuhteet menevät kuitenkin aina ihan päin helvettiä, koska ilmeisesti onnistun keräämään ympärilleni sellaisia naisia, jotka päällisinpuolin vaikuttavat oikein mukavilta, mutta todellisuudessa ovatkin todella itsekeskeisiä ja ilkeitä minua kohtaan. Tällaisille ihmisille on varmaan joku hienompikin nimitys. Nämä "ystävät", jotka ovat naisia, alkavat jossain vaiheessa aina levitellä minusta ihan perättömiä juttuja ympäriinsä, ja alkavat käyttäytyä minua kohtaan siten kuin en olisi ihminen lainkaan, vaan joku tunteeton möykky jolle saa tehdä ihan mitä lystää. Voin sanoa, että alan pelätä naisia kaikkien kokemusteni vuoksi. Välillä aina tapaan naisia, jotka vaikuttavat oikein mukavilta ja haluttaisi tutustua heihin, mutta en voi luottaa heihin, koska ihan samalla tavalla nämä minua paskasti kohdelleetkin naiset ovat vaikuttaneet mukavilta ihmisiltä. Harmittaa, että niin monien paskojen kokemusten vuoksi alan hiljalleen yleistää kaikkia naisia ilkeiksi ihmisiksi. En tahtoisi tehdä niin, varsinkaan kun ilmeisesti syy on yksin minussa ja siinä, että en osaa valita seuraani oikein. Luotan ilmeisesti liikaa ihmisten hyvyyteen ja lopulta sitten kärsin siitä, että menin taas johonkin naiseen luottamaan.
Tahtoisin vaan kerrankin löytää sellaisen naisen, joka ei pettäisi luottamustani. ja paljastuisi oikeasti sellaiseksi mukavaksi ja hyväsydämiseksi ihmiseksi kuin miltä alkuun vaikuttikin. Harmi vaan, että kokemusteni vuoksi en enää oikein osaa luottaa, että se mukavuus olisi totta. Vaikka se varmasti monien kohdalla olisikin.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä haet liian näkyvästi seurustelukumppania. Relaa vähän. Juttele naisten kanssa, mutta älä ole vielä aloitteellinen sen pidemmälle. Naiset säikähtävät helposti, jos mies on heti ehdottamassa melkeinpä seurustelua, kun on pari kertaa juteltu. Anna tilanteen kehittyä ja tarkkaile kuin ulkopuolisena tilannetta. Tällöin et myöskään sitoudu kehenkään, vaan voit rauhassa katsella ympärillesi.
Ei pidä myöskään luulla, että jos joku nainen ehdottaa vaikka kahville menoa työpaikan taukohuoneeseen, että kyseessä olisi mikään ihastuminen. Ole kaveri, mutta äkä avaudu liikaa omista asioistasi.Tämä. Suomalaisen naisen kanssa kun tapailet niin olet vain kaveri. Kaksi sukupuoletonta hengailemassa.
Pullosta pitää ottaa litkua joka muistuttaa sitten omasta sukupuolesta. Silloin voi jo vähän avautua itsestään ja omista haaveistaan. Muuten kannattaa pitää keskustelu casuaalina, esim tempparit tai jonkun julkkiksen haukkuminen on hyviä keskusteluaiheita.
Jestas miten lapsellista tekstiä. Ei tarvitse hyökätä, kunhan vaan kerroin mielipiteeni.
En mä hyökännyt mon ami. Olen täysin rauhallinen ja iloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon minä olen läpi katsonut sitä paskaa mitä olen osakseni saanut, että en ihan heti lähtisi allekirjoittamaan väitettäsi inhosta ja halveksunnasta ja sitä seuraavasta kierteestä. Tottakai jossain vaiheessa minunkin kärsivällisyys tuohon touhuun loppuu ..
Joillekin ihmisille olen vain antanut mahdollisuuden näyttää, että heidän tekonsa oli vain typerä virhe. Ehkä sinisilmäistä minulta, mutta ehkä olin sokaistunut siitä miten mukavilta nuo naiset vaikuttivat aluksi.
-AP
Katso noita boldattuja kohtia. Tuo että annat mahdollisuuden omasta mielestäsi voi tuntua toisesta siltä, että tarkkailet häntä kuin laboratoriorottaa ja odotat virhettä. Kohtelet ylimielisesti, koska olet mielestäsi toista niin paljon parempi, että annat toisen tsäänssin. Tunsin aikoinaan juuri samanlaista tekstiä suustaan suoltavan miehen, ja juuri ylimielisyys oli häntä paljolti kuvaava termi. Omasta mielestään hän oli lempeä, rauhallinen, mukava ja kaikin puolin muita parempi ihminen.
Ai anteeksiantaminen on joku laboratoriokoe? En ehkä sitä itse ihan niinkään näkisi. En ole mitään virhettä odottanut vaan antanut ihmiselle ihan reilusti toisen mahdollisuuden kun olen häneen sen verran luottanut. Se luottamus on kuitenkin petetty sitten jatkamalla sitä paskamaista käytöstä minua kohtaan. Enää en anna kenellekään mitään toisia mahdollisuuksia, koska olen jo sen oppinut, että jos pettää sen luottamuksen kerran niin näkyy se onnistuvan toistekin.
Ja ylimieliseksi kutsuminen taas on mielestäni niin väärin kun voi olla, koska olen äärimmäisen epävarma ihminen. Jopa alistuva. Se epävarmuus juurikin tulee ilmi noista anteeksiantamisista kun olen tavallaan halunnut miellyttääkin. Joku mainitsikin, että kaipaan jotain joka "pelastaisi minut". Hän saattanee olla kaikkein lähimpänä totuutta. Kaipaan naisten hyväksyntää, ja siksi olen joskus aiemmin ollut valmis ottamaan sitä paskaa vastaan. Pitäisi varmaan jostain kaapia sen verran itsekunnioitusta, että ei ihan kaikkea katsoisi niin vaaleanpunaisten lasien lävitse, vaan myöntäisi ihan suoraan itselleen, että olipa tuossa paskamainen ihminen.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole miehistä tai naisista vaan tietystä ihmistyypistä joka toimii noin. Veikkaan että ap:lla on joitain käsittelemättömiä kokemuksia lapsuudestaan ja huono itsetunto ja siksi vetää näitä ihmisiä puoleensa magneetin tavoin.
Rehellinen itsetutkiskelu, terapia ja terve epäluottamus etenkin uusia tuttavuuksia kohtaan voi auttaa. Kaikkia omia yksityisasioita ei tarvitse muutenkaan kertoa kavereille.
Juu, tiedän, että kyse ei ole kaikista naisista, mutta kohdalleni vaan sattuu noita tietynlaisia naisia. Ei minulla lapsuudesta ole mitään ihmeellisiä asioita, mutta aika pahasti ne teiniaikojen nolaamiset on jääneet kaivelemaan. En tiedä onko se sitten miten epänormaalia, että vuosia kestänyt lyttääminen on jättänyt jälkensä itsetuntooni, ja siihen päälle se ikävä kohtelu jota tunnun keräävän osakseni magneetin lailla. Kyllähän se välillä käyttää aika syvissä vesissä.
Ja kaikkia asioita ei todellakaan tarvitsisi kertoa, mutta jotenkin hankalaa jättää kertomattakaan kun asioista puhutaan. En ole sosiaalisesti mikään mestari, niin en oikein osaa olla kertomattakaan jos minulta asioita kysellään.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Se, että nainen paljastaa itsestään inhimillisiä puolia, eikä vaan niitä sinun toivomiasi aiheuttaa tämän. Sinä ilmaiset inhosi ja halveksuntasi naista kohtaan tässä vaiheessa ja nainen reagoi niihin. Eli suomeksi sanottuna, vaikket pidäkään tästä: Luulet itsestäsi liikoja.
No olipahan taas melkoinen feministinen manifesti :o
Vierailija kirjoitti:
Ehkä haet liian näkyvästi seurustelukumppania. Relaa vähän. Juttele naisten kanssa, mutta älä ole vielä aloitteellinen sen pidemmälle. Naiset säikähtävät helposti, jos mies on heti ehdottamassa melkeinpä seurustelua, kun on pari kertaa juteltu. Anna tilanteen kehittyä ja tarkkaile kuin ulkopuolisena tilannetta. Tällöin et myöskään sitoudu kehenkään, vaan voit rauhassa katsella ympärillesi.
Ei pidä myöskään luulla, että jos joku nainen ehdottaa vaikka kahville menoa työpaikan taukohuoneeseen, että kyseessä olisi mikään ihastuminen. Ole kaveri, mutta äkä avaudu liikaa omista asioistasi.
No en todellakaan ole oikeassa elämässä hyökkäävä. Joku voisi jopa sanoa, että en saa mitään aikaan. Netissä olen kyllä sitten ollut aloitteellisempikin, joskus ehkä vähän epätoivoisen oloinen, mutta eiköpähän melkein kaikki netistä seuraa etsivät omalla tavallaan ole. Eli siinä mielessä kaikki netissä on samalla viivalla kun ovat "epätoivoisia kumppaninetsijöitä", ja kaikille pelin henki on selvä.
-AP
Onko toi oikeesti yleistä että tytöt nolaa poikia teininä? Mietin vaan kun niin monella aikuisella nuorella miehellä tuntuu olevan niin huono itsetunto. Itsekin jotain hölmöyksiä tullut teininä tehtyä mutta niinhän me kaikki.. sun täytyy nyt käsitellä ne jotta voit päästä niiden yli. Osa naisista voi kieltämättä olla aika kylmiä. Varsinkin jos osoitat heikkoutta. Mullekin kyllä on satanut paljon paskaa niskaan pojilta. Oon tavallaan helppo kohde kun olen ihan nätti mutta kuitenkin aika ujo..
Minunkin korvaani kuulostaa myös, että haet "pelastajaa". Sanot, että sinun asioitasi kerrotaan muille. Mitä ihmettä esittelet jotain sellaista, mitä ei saisi kertoa. Uusien tuttavuuksien kanssa puhutaan niitä näitä, eikä mitään omia syvällisiä, salassa pidettäviä juttuja, eikä selitetä, että minkälainen olen. Kai sinulla on jokin harrastus. Etsi sieltä kumppania. Tai toiselta paikkakunnalta. Naiset pohjoisessa ovat erilaisia kuin etelämpänä, veikkaan näin, koska olen itse asunut monella eri paikkakunnalla. Ja tärkein: elä, liiku, urheile, hanki elämä, äläkä ainakaan loju kotona. Kyllä se nainen ilmaantuu silloin, kun vähiten osaat odottaa.
Naiset halveksuvat, jos mies osoittaa heikkoutta.
Vaikuttaa siltä, että yrität olla liikaa mieliksi muille. Ehkä sinusta siksi voi tulla mielikuva kynnysmatosta. Onko käytöksesi jotenkin nöyrää ja vähättelevää? Sinuna ryhtyisin miettimään enemmän, mitä sinä haluat elämältä ja mistä olet kiinnostunut, sitä myötä saat itsetuntoa ja kiinnostavuutta. Älä anna heti kaikkea itsestäsi uusia ihmisiä tavatessasi. Kusipääksi ei tarvitse ryhtyä mutta terve itsekkyys johtaa terveisiin ihmissuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Minunkin korvaani kuulostaa myös, että haet "pelastajaa". Sanot, että sinun asioitasi kerrotaan muille. Mitä ihmettä esittelet jotain sellaista, mitä ei saisi kertoa. Uusien tuttavuuksien kanssa puhutaan niitä näitä, eikä mitään omia syvällisiä, salassa pidettäviä juttuja, eikä selitetä, että minkälainen olen. Kai sinulla on jokin harrastus. Etsi sieltä kumppania. Tai toiselta paikkakunnalta. Naiset pohjoisessa ovat erilaisia kuin etelämpänä, veikkaan näin, koska olen itse asunut monella eri paikkakunnalla. Ja tärkein: elä, liiku, urheile, hanki elämä, äläkä ainakaan loju kotona. Kyllä se nainen ilmaantuu silloin, kun vähiten osaat odottaa.
Ei minulle harrastuksista kumppania löydy. Lienee lottovoittoon verrattavia juttuja jos naisen kanssa alkaisin harrastusten kautta juttelemaan.
Ja ne naiset tosiaan ilmaantuu aina silloin kun niitä ei etsi. Harmi vaan, että ne kohdallani ovat aina noita kusipäitä. Olen varmaan niin rikkinäinen ihminen, että sellaisen seuraan sitten hakeutuvat sellaiset ihmiset, jotka tahtovat vaan rikkoa enemmän. En tiedä...
-AP
Vierailija kirjoitti:
Onko toi oikeesti yleistä että tytöt nolaa poikia teininä? Mietin vaan kun niin monella aikuisella nuorella miehellä tuntuu olevan niin huono itsetunto. Itsekin jotain hölmöyksiä tullut teininä tehtyä mutta niinhän me kaikki.. sun täytyy nyt käsitellä ne jotta voit päästä niiden yli. Osa naisista voi kieltämättä olla aika kylmiä. Varsinkin jos osoitat heikkoutta. Mullekin kyllä on satanut paljon paskaa niskaan pojilta. Oon tavallaan helppo kohde kun olen ihan nätti mutta kuitenkin aika ujo..
Kai sitä teininä kaikki nolaa toisiaan, mutta lienee aika paljon kiinni siitä, että miten sen nolaamisen kestää. Herkemmät ei kestä ja sitten tulee ongelmia tulevaisuudessa.
Eikä omalla kohdalla oikein auta käsitellä sellaisia juttuja kun minulle on aina sanottu, että en kelpaa kenellekään, ja kyllä se vaan näyttää paikkansa pitävän. Helppohan tuollaiset jutu olisi ohittaa jos joku joskus minutkin kelpuuttaisi, mutta aika heikolta näyttää. Suurin epävarmuus on edelleen ulkonäköni, siitä kun sai likipitäen päivittäin kuulla, niin aika vaikea tässä on itseään pitää siedettävän näköisenäkään. Varsinkin kun ihan puhtaasti 100% ulkonäkööni liittyvästä kommentoinnista on sitä, että olen ruma.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan muutama esimerkki millaisissa tilanteissa nämä tuntemasi naiset alkavat ilkeiksi? Ethän vaan ole itse jotenkin pettänyt lupauksia, mennyt puhumaan sellaisia mistä naiset ei tykkää ja kiivastuvat, jotain paljastunut? YM?
Ei ole oikein mitään esimerkkejä. Jossain vaiheessa vaan alkaa se minusta paskan puhuminen ja joku operaatio ilmeisesti minun nolaamisekseni ja huonossa valossa näyttämiseksi.
En ole pettänyt lupauksia tai puhunut pahaa. Eikä minusta pitäisi paljastua mitään pahuuksiakaan. En mene ehkä normaalin ihmisen muottiin, mutta en minä paha ole.
-AP
Kenelle nämä naiset puhuvat sinusta pahaa? Ja esimerkiksi millaisia valheita?
Millä tavalla et mene normaali-ihmisen muottiin, liittyykö tämä pahanpuhuminen siihen jotenkin?

Kavereilleen, tutuilleen, jotka tottakai jakavat tietoja auliisti eteenpäin. Esimerkiksi valheita naiselämästäni, päihteidenkäytöstä, mitä nyt milloinkin ovat päähänsä saaneet.
Olen aika erikoinen persoona. Oudoksi voisi sanoa. Kuten todettua niin on vähän haasteita mm. sosiaalisessa kanssakäymisessä, ja olen muutenkin vähän sellainen erikoinen ja hämmennystä aiheuttava tyyppi. Ja liittyy pahanpuhuminen siihenkin.
-AP
Jotkut ihmiset luulee että erilaista ihmistä voi kohdella vähäsen huonommin. Vähän siltä kuulostaa että se selittäisi tuon. Itsekään en ihan kaikkein normaalein tapaus ole. Mitään neuvoa en osaa antaa. Toivottavasti löydät jonkun jolla on enemmän sydämen sivistystä kuin tähän astisilla. Tsemppiä valehtelijoiden heivaamiseen!
Vierailija kirjoitti:
Naiset halveksuvat, jos mies osoittaa heikkoutta.
Tämä. Minä pehmenin hieman iän myötä. Uskalsin alkaa puhua tunteista. Nuorena vedin päihteitä ja táppelin. Ei ollut pulaa naisista silloin. Koskaan ei kannata itkeä naisen edessä. Se pitäkää mielessä.
Naiset haluaa sen luolamiehen edelleen joka vetää tukasta naisen luolaan ja nostaa kivenlohkareen päälle panoa varten, eli ottaa miten lystää ja milloin lystää.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset luulee että erilaista ihmistä voi kohdella vähäsen huonommin. Vähän siltä kuulostaa että se selittäisi tuon. Itsekään en ihan kaikkein normaalein tapaus ole. Mitään neuvoa en osaa antaa. Toivottavasti löydät jonkun jolla on enemmän sydämen sivistystä kuin tähän astisilla. Tsemppiä valehtelijoiden heivaamiseen!
Voi olla tämäkin. Ainakin teini-iässä erilaisia syrjitään ja kiusataan, joten miksipä sitä ei sitten saatettaisi tehdä edelleen aikuisenakin.
En tiedä oikeastaan, että haluanko edes löytää naisen jolla olisi sitä sydämen sivistystä, kun en taitaisi kuitenkaan uskaltaa luottaa enää häneen. Kun pystyisi vain unohtamaan.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan muutama esimerkki millaisissa tilanteissa nämä tuntemasi naiset alkavat ilkeiksi? Ethän vaan ole itse jotenkin pettänyt lupauksia, mennyt puhumaan sellaisia mistä naiset ei tykkää ja kiivastuvat, jotain paljastunut? YM?
Ei ole oikein mitään esimerkkejä. Jossain vaiheessa vaan alkaa se minusta paskan puhuminen ja joku operaatio ilmeisesti minun nolaamisekseni ja huonossa valossa näyttämiseksi.
En ole pettänyt lupauksia tai puhunut pahaa. Eikä minusta pitäisi paljastua mitään pahuuksiakaan. En mene ehkä normaalin ihmisen muottiin, mutta en minä paha ole.
-AP
Tämä jäi nyt mietityttämään. Oletko kuullut ihan itse, miten nämä naiset ovat sinusta puhuneet? Vai oletko kuullut vasta siinä vaiheessa, kun jutut ovat kulkeneet monen kautta?
On mahdollista, että alun perin kaikki naiset eivät ole sinusta edes puhuneet pilkkaavasti tai muuten pahaan sävyyn, mutta jutut ovat matkan varrella kääntyneet toisin.
Yleensä ne ihmiset joilla on kaikista korkein käsitys itsestä ja kuvailevat itseään sanoin "mukava","kiltti","rauhallinen" "reilu" ovat kaikista pahimpia... Just sayin'
Poltin omat näppini tällaisen itseään kehuvan unelmakumppanin kanssa äskettäin ja nyt kierrän kaikki tällaiset tapaukset kaukaa. Ei kenenkään joka on oikeasti hyvä tyyppi tarvitse pitää jatkuvasti monologeja siitä miten hyvä tyyppi on. Kyllä se käy ihan käytöksestä ilmi.