Pitävätkö tyhmät ihmiset älykkäitä tyhminä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi käyn, sen enemmän alan epäillä näitä tavanomaisia määritelmiä mitä älykkyys on tai mitä se ei ole, mitä on tyhmyys jne. On kohtuullisen helppo havaita, milloin joku toimii tai ajattelee älykkäästi tai typerästi, mutta toisaalta älykkäästi toimiviin tai ajatteleviin ihmisiin usein liittyy ihmeellisiä ristiriitoja, tyyliin olet oman alasi guru, mutta sinulla onkin todella puutteellinen mielen teoria tai olematon kyky joustaa ajattelussasi. Ehkä älykkäin tuntemani henkilö on amis, mutta toisaalta häneltä puuttuu koulutuksen tuoma perspektiivi. Jollain taas on vain se uskomattoman laaja perspektiivi, mutta olematon kyky esim. reagoida ympäristöönsä. Yhä harvemmin "tuomitsen" ketään tyhmäksi, koska saatan ymmärtää miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, vaikka ajatteleekin minun mielestäni yksinkertaisesti. Itsekin olen näitä, joita on aina pidetty keskinkertaisuutena ja jota harva on erityisen älykkääksi kehunut. Sitten aikuisena olenkin alkanut epäilemään että olisiko kapasiteettia sittenkin enemmän kuin useimmilla ja esim. Mensan rajasta menin heittämällä ylitse. En vain ole mahtunut älykkään stereotyyppiin. Tuomitsenko muita samalla tavalla kuin minut on aikoinaan tuomittu/arvioitu?

En siis yhtään epäile, etteikö joillakin ole enemmän älyllistä kapasiteettia ja kognitiivisia kykyjä kuin toisilla, mutta miten se pitää havainnoida ja millä perusteella tehdä oletuksia? Tunnistan ne ihmiset, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja hiffaafat juttuja siinä missä minäkin, mutta ei silloinkaan ole kyseessä yksistään älykkyys. Olen törmännyt korkean äo:n ihmisiin jotka ovat mielestäni ihan pimeitä ja harhaisia ja sitten taas "höppänöihin", joiden olen yhtäkkiä tajunnut hahmottavan jonkin asian minua paremmin tai osoittavan huomattavaa ymmärrystä jossain asiassa. Alan kallistua sille kannalle, jonka joku tässä ketjussa esitti (sotkien siihen jostain syystä jotain Jeesus-höpinää): älykkyys on jotain mikä syntyy hetkessä oikeiden palasten osuessa kohdilleen. Kapasiteetti on ihmisen ominaisuus, mutta älykkyyden ilmeneminen taas jokin enemmän tai vähemmän harvinaislaatuinen tapahtuma, joka on, välähtää, ja katoaa taas ilmaantuakseen jossain tilanteessa taas uudestaan. Kulttuurissamme on tapana hahmottaa asiat ja tapahtumat persoonasentrisesti, mikä on vain yksi hahmottamisen tapa lukuisista mahdollisuuksista.

Olen samaa mieltä kanssasi joiltain osin. Ihmisillä on usein tapana ajatella niin kuin he haluavat ajatella. Tiedonkäsittelyn liittyy vahva emotionaalinen komponentti, mikä voi joskus johtaa harhaan loogisuuden kannalta. Siksi väärässä oleva ihminen ei välttämättä ole "tyhmä", hänellä on vain tarve ajatella asioista tietyllä tavalla. Tähän tarpeeseen voi liittyä jotkin traumaattisen tapahtumat tai ihmisen koko henkilöhistoria. Olen osittain samaa mieltä myös älykkyyden häivähdyksenomaisuudesta. Se korkeampi älykkyys on niitä ns. "älynväläyksiä", mutta kyllä ne aivot ovat toiminnassa ihan jatkuvasti, jopa unen aikana. Aivoja voi myös treenata vähän samalla tavalla kuin lihasta. Levon ja rasituksen oikea suhde on aivotreenissäkin tärkeää.

Tuo persoonasentrinen ajattelutapa ei oikeastaan ole vain yksi ajattelutapa muiden joukossa. Minun mielestäni se on vähän harhainen ja jopa haitallinen ajattelutapa, vaikka onkin tosi yleistä. Persoonasentrisen ajattelutavan puutteet voi nähdä esim. siten, että yrittää soveltaa sitä erilaisiin tilanteisiin, ja katsoa päteekö se joka tilanteessa. Voi esim. miettiä persoonasentrisesti Afrikan nälkäänäkeviä ihmisiä tai natsien keskitysleirin uhreja. Heille ei voisi mennä sanomaan, että "ihminen on oman onnensa seppä", se kuulostaisi aivan naurettavalta. Persoonasentrinen näkökulma ei siis ole ainakaan yleispätevä ajattelutapa.

Suomi ei ole Afrikka eikä natsileiri, täällä älykäs kyllä menestyy helpostikin. Ja kun puhutaan että on oman onnensa seppä, tarkoitetaan ihan yleisesti juuri Suomen kaltaista maata, ei mitään kehitysmaata tai natsileiriä. Tuo pitäisi olla itsestään selvää.

Plus jos oikein haluat saivarrella, osa jäi henkiin ja menestyi myöhemmin tuhoamisleireiltäkin. Ja Afrikasta on tullut vaikka kuinka paljon eri tavalla menestyneitä, ei sielläkään kaikki näe nälkää suinkaan.

Minun pointti oli se, että persoonasentrinen ajattelutapa ei ole täysin yleispätevä, eli sitä ei voi soveltaa kaikkiin tilanteisiin, ei ainakaan Afrikan nälkäänäkeviä tai natsileirin uhreihin. Mutta voiko tätä ajattelutapaa soveltaa Suomessa joka tilanteeseen tai kaikkiin ihmisiin? Minun mielestä ei voi. Suomalainen yhteiskunta ei ole täydellinen. Kaikilla ihmisillä ei ole täysin samanlaisia mahdollisuuksia, ja Suomessakin saattaa kohdata epäoikeudenmukaisuuksia. Otetaan esimerkiksi vaikka se, että joku joutuu hoitovirheen uhriksi ja menettää samalla terveytensä ja työkykynsä. Tässäkään tilanteessa ei voida sanoa, että "jokainen on oman onnensa seppä". Siis persoonasentrinen ajattelutapa ei ole yleispätevä edes Suomessa. Tämän ajattelutavan taustaoletus tuntuisi olevan se, ettei ympäröivässä yhteiskunnassa ole mitään vikaa, toisin sanottuna että se on täydellinen. Ja tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Mua ärsytti eilen suunnattomasti se, kun vastasin sinun mielenkiintoiseen kirjoitukseesi pitkän vastauksen, vain huomatakseni, että kello oli jo yli 23 ja palsta sulkeutunut.

En ole ennen kuullut termiä persoonasentrisyys, joten kiitos tästä selvityksestä.

Kirjoitin egosentrisyydestä tuohon hukkaan menneeseen viestiini. Itse olen huomattavan tyhmä ja yksinkertainen. Katsoin joku aika sitten Wikipediasta, miten tyhmyys siellä määritetään ja se oli lyhyt ja ytimekäs ja meni jotenkin näin: tyhmä ihminen ei ymmärrä omaa etuaan, toimii etunsa vastaisesti. Minä olen ollut tuollainen typerys koko elämäni. Ihan vasta vähän aikaa sitten eräs ystäväni sanoi, ettei pidä minua älykkäänä, se ei yllättänyt minua ollenkaan. Tyhmyyteni ei estä minua näkemästä toisten älykkyyttä. Sehän on tosiasia muiden tosiasioiden joukossa ja todellisuuden hahmottamisen perustahan on tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Kaikki 'tosi' ajattelu lähtee jollain tapaa tästä ajatuksesta liikkeelle?

Kaikenlainen tieto osoittaa rajansa ja tekee ne näkyviksi, se on jatkuva prosessi myös tyhmän elämässä. Mekin ajattelemme. Ero on vaan siinä, ettei kukaan ole kiinnostunut meidän ajatuksista ja näkemyksistä.

Itse tutkailen ihmisiä sen pohjalta miten egosentrisen maailmankuvan he omaavat. Tiedän monia älykkäitä ihmisiä, jotka suodattavat kaiken oman egonsa kautta. Idealismi on tästä hyvä esimerkki. Ihmisellä on joku (oma) idea ja se tarkastelee todellisuutta tämän idean läpi. Pahimmillaan ihminen (älykäs) ei pysty hetkeksikään höllentämään egonsa vallasta, jolloin todellisuuden hahmottaminen voi hyvinkin jäädä vaillinaiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, todellisuuden hahmottaminen lähtee tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Egosentrisyys blokkaa todellisuuden itsenäisen ja riippumattoman luonteen havaitsemisen. Ja oman itsen havainnoimisen mahdollisimman objektiivisesti, mikä on kaikkein vaikeinta ihmisenä olemisessa. Sama ongelma on toki myös tyhmällä.

Onko älykkyys siis egosentrisyyttä, jos miettii tuon wikipedian määritelmän kääntöpuolta eli älykkyyttä, mikä siis on oman edun syvempi ymmärtäminen? Minulle (tyhmälle) se tuntuu todella vieraalta ja oudolta, että se olisi ihan oikeasti älykkyyden mitta. Siinä mielessä en tajua älykkyyttä ja älykkäitä ihmisiä. En osaa asettua heidän asemaan ollenkaan.

Lisään vielä, että koska olen omaa etuani ymmärtämätön typerys, muut jatkuvasti käyttävät minua hyväkseen, koska toimivat älykkyytensä sanelemina. Kärjistän tahallani ja siksi otin vain tuon Wikipedia pointin tähän. Tyhmyys on oikeasti tosi monitahoinen asia.

Keskeisin piirre lienee kuitenkin se, että meillä tyhmillä on huomattavan hidas prosessointinopeus verrattuna älykkäisiin. Se vaan on niin.

Ehkä kaikkein vaikeinta tyhmänä olemisessa on se, että mekin haluaisimme tuntea iloa ja innostusta, tehdä ja toteuttaa asioita, oppia. Älykkäät vaan tulevat aina jostain, katsovat päältä ja toteavat, ettei kannata. Heidän agendalla on tehdä tyhmien tekemisistä kannattamatonta.

Elämä tyhmänä ei ole helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi käyn, sen enemmän alan epäillä näitä tavanomaisia määritelmiä mitä älykkyys on tai mitä se ei ole, mitä on tyhmyys jne. On kohtuullisen helppo havaita, milloin joku toimii tai ajattelee älykkäästi tai typerästi, mutta toisaalta älykkäästi toimiviin tai ajatteleviin ihmisiin usein liittyy ihmeellisiä ristiriitoja, tyyliin olet oman alasi guru, mutta sinulla onkin todella puutteellinen mielen teoria tai olematon kyky joustaa ajattelussasi. Ehkä älykkäin tuntemani henkilö on amis, mutta toisaalta häneltä puuttuu koulutuksen tuoma perspektiivi. Jollain taas on vain se uskomattoman laaja perspektiivi, mutta olematon kyky esim. reagoida ympäristöönsä. Yhä harvemmin "tuomitsen" ketään tyhmäksi, koska saatan ymmärtää miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, vaikka ajatteleekin minun mielestäni yksinkertaisesti. Itsekin olen näitä, joita on aina pidetty keskinkertaisuutena ja jota harva on erityisen älykkääksi kehunut. Sitten aikuisena olenkin alkanut epäilemään että olisiko kapasiteettia sittenkin enemmän kuin useimmilla ja esim. Mensan rajasta menin heittämällä ylitse. En vain ole mahtunut älykkään stereotyyppiin. Tuomitsenko muita samalla tavalla kuin minut on aikoinaan tuomittu/arvioitu?

En siis yhtään epäile, etteikö joillakin ole enemmän älyllistä kapasiteettia ja kognitiivisia kykyjä kuin toisilla, mutta miten se pitää havainnoida ja millä perusteella tehdä oletuksia? Tunnistan ne ihmiset, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja hiffaafat juttuja siinä missä minäkin, mutta ei silloinkaan ole kyseessä yksistään älykkyys. Olen törmännyt korkean äo:n ihmisiin jotka ovat mielestäni ihan pimeitä ja harhaisia ja sitten taas "höppänöihin", joiden olen yhtäkkiä tajunnut hahmottavan jonkin asian minua paremmin tai osoittavan huomattavaa ymmärrystä jossain asiassa. Alan kallistua sille kannalle, jonka joku tässä ketjussa esitti (sotkien siihen jostain syystä jotain Jeesus-höpinää): älykkyys on jotain mikä syntyy hetkessä oikeiden palasten osuessa kohdilleen. Kapasiteetti on ihmisen ominaisuus, mutta älykkyyden ilmeneminen taas jokin enemmän tai vähemmän harvinaislaatuinen tapahtuma, joka on, välähtää, ja katoaa taas ilmaantuakseen jossain tilanteessa taas uudestaan. Kulttuurissamme on tapana hahmottaa asiat ja tapahtumat persoonasentrisesti, mikä on vain yksi hahmottamisen tapa lukuisista mahdollisuuksista.

Olen samaa mieltä kanssasi joiltain osin. Ihmisillä on usein tapana ajatella niin kuin he haluavat ajatella. Tiedonkäsittelyn liittyy vahva emotionaalinen komponentti, mikä voi joskus johtaa harhaan loogisuuden kannalta. Siksi väärässä oleva ihminen ei välttämättä ole "tyhmä", hänellä on vain tarve ajatella asioista tietyllä tavalla. Tähän tarpeeseen voi liittyä jotkin traumaattisen tapahtumat tai ihmisen koko henkilöhistoria. Olen osittain samaa mieltä myös älykkyyden häivähdyksenomaisuudesta. Se korkeampi älykkyys on niitä ns. "älynväläyksiä", mutta kyllä ne aivot ovat toiminnassa ihan jatkuvasti, jopa unen aikana. Aivoja voi myös treenata vähän samalla tavalla kuin lihasta. Levon ja rasituksen oikea suhde on aivotreenissäkin tärkeää.

Tuo persoonasentrinen ajattelutapa ei oikeastaan ole vain yksi ajattelutapa muiden joukossa. Minun mielestäni se on vähän harhainen ja jopa haitallinen ajattelutapa, vaikka onkin tosi yleistä. Persoonasentrisen ajattelutavan puutteet voi nähdä esim. siten, että yrittää soveltaa sitä erilaisiin tilanteisiin, ja katsoa päteekö se joka tilanteessa. Voi esim. miettiä persoonasentrisesti Afrikan nälkäänäkeviä ihmisiä tai natsien keskitysleirin uhreja. Heille ei voisi mennä sanomaan, että "ihminen on oman onnensa seppä", se kuulostaisi aivan naurettavalta. Persoonasentrinen näkökulma ei siis ole ainakaan yleispätevä ajattelutapa.

Suomi ei ole Afrikka eikä natsileiri, täällä älykäs kyllä menestyy helpostikin. Ja kun puhutaan että on oman onnensa seppä, tarkoitetaan ihan yleisesti juuri Suomen kaltaista maata, ei mitään kehitysmaata tai natsileiriä. Tuo pitäisi olla itsestään selvää.

Plus jos oikein haluat saivarrella, osa jäi henkiin ja menestyi myöhemmin tuhoamisleireiltäkin. Ja Afrikasta on tullut vaikka kuinka paljon eri tavalla menestyneitä, ei sielläkään kaikki näe nälkää suinkaan.

Minun pointti oli se, että persoonasentrinen ajattelutapa ei ole täysin yleispätevä, eli sitä ei voi soveltaa kaikkiin tilanteisiin, ei ainakaan Afrikan nälkäänäkeviä tai natsileirin uhreihin. Mutta voiko tätä ajattelutapaa soveltaa Suomessa joka tilanteeseen tai kaikkiin ihmisiin? Minun mielestä ei voi. Suomalainen yhteiskunta ei ole täydellinen. Kaikilla ihmisillä ei ole täysin samanlaisia mahdollisuuksia, ja Suomessakin saattaa kohdata epäoikeudenmukaisuuksia. Otetaan esimerkiksi vaikka se, että joku joutuu hoitovirheen uhriksi ja menettää samalla terveytensä ja työkykynsä. Tässäkään tilanteessa ei voida sanoa, että "jokainen on oman onnensa seppä". Siis persoonasentrinen ajattelutapa ei ole yleispätevä edes Suomessa. Tämän ajattelutavan taustaoletus tuntuisi olevan se, ettei ympäröivässä yhteiskunnassa ole mitään vikaa, toisin sanottuna että se on täydellinen. Ja tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Mua ärsytti eilen suunnattomasti se, kun vastasin sinun mielenkiintoiseen kirjoitukseesi pitkän vastauksen, vain huomatakseni, että kello oli jo yli 23 ja palsta sulkeutunut.

En ole ennen kuullut termiä persoonasentrisyys, joten kiitos tästä selvityksestä.

Kirjoitin egosentrisyydestä tuohon hukkaan menneeseen viestiini. Itse olen huomattavan tyhmä ja yksinkertainen. Katsoin joku aika sitten Wikipediasta, miten tyhmyys siellä määritetään ja se oli lyhyt ja ytimekäs ja meni jotenkin näin: tyhmä ihminen ei ymmärrä omaa etuaan, toimii etunsa vastaisesti. Minä olen ollut tuollainen typerys koko elämäni. Ihan vasta vähän aikaa sitten eräs ystäväni sanoi, ettei pidä minua älykkäänä, se ei yllättänyt minua ollenkaan. Tyhmyyteni ei estä minua näkemästä toisten älykkyyttä. Sehän on tosiasia muiden tosiasioiden joukossa ja todellisuuden hahmottamisen perustahan on tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Kaikki 'tosi' ajattelu lähtee jollain tapaa tästä ajatuksesta liikkeelle?

Kaikenlainen tieto osoittaa rajansa ja tekee ne näkyviksi, se on jatkuva prosessi myös tyhmän elämässä. Mekin ajattelemme. Ero on vaan siinä, ettei kukaan ole kiinnostunut meidän ajatuksista ja näkemyksistä.

Itse tutkailen ihmisiä sen pohjalta miten egosentrisen maailmankuvan he omaavat. Tiedän monia älykkäitä ihmisiä, jotka suodattavat kaiken oman egonsa kautta. Idealismi on tästä hyvä esimerkki. Ihmisellä on joku (oma) idea ja se tarkastelee todellisuutta tämän idean läpi. Pahimmillaan ihminen (älykäs) ei pysty hetkeksikään höllentämään egonsa vallasta, jolloin todellisuuden hahmottaminen voi hyvinkin jäädä vaillinaiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, todellisuuden hahmottaminen lähtee tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Egosentrisyys blokkaa todellisuuden itsenäisen ja riippumattoman luonteen havaitsemisen. Ja oman itsen havainnoimisen mahdollisimman objektiivisesti, mikä on kaikkein vaikeinta ihmisenä olemisessa. Sama ongelma on toki myös tyhmällä.

Onko älykkyys siis egosentrisyyttä, jos miettii tuon wikipedian määritelmän kääntöpuolta eli älykkyyttä, mikä siis on oman edun syvempi ymmärtäminen? Minulle (tyhmälle) se tuntuu todella vieraalta ja oudolta, että se olisi ihan oikeasti älykkyyden mitta. Siinä mielessä en tajua älykkyyttä ja älykkäitä ihmisiä. En osaa asettua heidän asemaan ollenkaan.

Kiitos kun sanoit kirjoitustaito mielenkiintoiseksi! Vastakohteliaisuutena sanoisin, että sinä et vaikuta minusta ollenkaan tyhmältä, päinvastoin. Tuo Wikipedian määritelmä tyhmyydestä tuntuu minusta vähän kummalliselta. Siis se, jossa sanotaan, että tyhmyyttä on omaa etua vastaan toimiminen. Oikeassa elämässä tulee eteen paljon tilanteita, joissa pelkästään oman edun ajatteleminen ei kannata tai se on jopa tyhmää. Esimerkiksi vaikka lasten kasvatus; vanhempien tulee välillä ja oikeastaan aika useinkin laittaa lapsen etu oman edun edelle. Myöskään yhteisöllinen ajattelu, jossa ajatellaan koko yhteisön parasta, ei ole kyllä minusta ollenkaan tyhmyyttä, vaan viisautta. Tosin ihmisen pitää välillä ajatella myös omaa etuaan, ja huolehtia myös itsestään, että selviytyisi ja voisi tarpeeksi hyvin. Tämä on kai sitä "tervettä itsekkyyttä". Itsestään huolehtimisen laiminlyöminen ei minusta ole pelkästään kiinni älykkyydestä tai älyn puutteesta. Voi olla, että se johtuu esim. lapsuuden olosuhteista ja tunne-elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi käyn, sen enemmän alan epäillä näitä tavanomaisia määritelmiä mitä älykkyys on tai mitä se ei ole, mitä on tyhmyys jne. On kohtuullisen helppo havaita, milloin joku toimii tai ajattelee älykkäästi tai typerästi, mutta toisaalta älykkäästi toimiviin tai ajatteleviin ihmisiin usein liittyy ihmeellisiä ristiriitoja, tyyliin olet oman alasi guru, mutta sinulla onkin todella puutteellinen mielen teoria tai olematon kyky joustaa ajattelussasi. Ehkä älykkäin tuntemani henkilö on amis, mutta toisaalta häneltä puuttuu koulutuksen tuoma perspektiivi. Jollain taas on vain se uskomattoman laaja perspektiivi, mutta olematon kyky esim. reagoida ympäristöönsä. Yhä harvemmin "tuomitsen" ketään tyhmäksi, koska saatan ymmärtää miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, vaikka ajatteleekin minun mielestäni yksinkertaisesti. Itsekin olen näitä, joita on aina pidetty keskinkertaisuutena ja jota harva on erityisen älykkääksi kehunut. Sitten aikuisena olenkin alkanut epäilemään että olisiko kapasiteettia sittenkin enemmän kuin useimmilla ja esim. Mensan rajasta menin heittämällä ylitse. En vain ole mahtunut älykkään stereotyyppiin. Tuomitsenko muita samalla tavalla kuin minut on aikoinaan tuomittu/arvioitu?

En siis yhtään epäile, etteikö joillakin ole enemmän älyllistä kapasiteettia ja kognitiivisia kykyjä kuin toisilla, mutta miten se pitää havainnoida ja millä perusteella tehdä oletuksia? Tunnistan ne ihmiset, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja hiffaafat juttuja siinä missä minäkin, mutta ei silloinkaan ole kyseessä yksistään älykkyys. Olen törmännyt korkean äo:n ihmisiin jotka ovat mielestäni ihan pimeitä ja harhaisia ja sitten taas "höppänöihin", joiden olen yhtäkkiä tajunnut hahmottavan jonkin asian minua paremmin tai osoittavan huomattavaa ymmärrystä jossain asiassa. Alan kallistua sille kannalle, jonka joku tässä ketjussa esitti (sotkien siihen jostain syystä jotain Jeesus-höpinää): älykkyys on jotain mikä syntyy hetkessä oikeiden palasten osuessa kohdilleen. Kapasiteetti on ihmisen ominaisuus, mutta älykkyyden ilmeneminen taas jokin enemmän tai vähemmän harvinaislaatuinen tapahtuma, joka on, välähtää, ja katoaa taas ilmaantuakseen jossain tilanteessa taas uudestaan. Kulttuurissamme on tapana hahmottaa asiat ja tapahtumat persoonasentrisesti, mikä on vain yksi hahmottamisen tapa lukuisista mahdollisuuksista.

Olen samaa mieltä kanssasi joiltain osin. Ihmisillä on usein tapana ajatella niin kuin he haluavat ajatella. Tiedonkäsittelyn liittyy vahva emotionaalinen komponentti, mikä voi joskus johtaa harhaan loogisuuden kannalta. Siksi väärässä oleva ihminen ei välttämättä ole "tyhmä", hänellä on vain tarve ajatella asioista tietyllä tavalla. Tähän tarpeeseen voi liittyä jotkin traumaattisen tapahtumat tai ihmisen koko henkilöhistoria. Olen osittain samaa mieltä myös älykkyyden häivähdyksenomaisuudesta. Se korkeampi älykkyys on niitä ns. "älynväläyksiä", mutta kyllä ne aivot ovat toiminnassa ihan jatkuvasti, jopa unen aikana. Aivoja voi myös treenata vähän samalla tavalla kuin lihasta. Levon ja rasituksen oikea suhde on aivotreenissäkin tärkeää.

Tuo persoonasentrinen ajattelutapa ei oikeastaan ole vain yksi ajattelutapa muiden joukossa. Minun mielestäni se on vähän harhainen ja jopa haitallinen ajattelutapa, vaikka onkin tosi yleistä. Persoonasentrisen ajattelutavan puutteet voi nähdä esim. siten, että yrittää soveltaa sitä erilaisiin tilanteisiin, ja katsoa päteekö se joka tilanteessa. Voi esim. miettiä persoonasentrisesti Afrikan nälkäänäkeviä ihmisiä tai natsien keskitysleirin uhreja. Heille ei voisi mennä sanomaan, että "ihminen on oman onnensa seppä", se kuulostaisi aivan naurettavalta. Persoonasentrinen näkökulma ei siis ole ainakaan yleispätevä ajattelutapa.

Suomi ei ole Afrikka eikä natsileiri, täällä älykäs kyllä menestyy helpostikin. Ja kun puhutaan että on oman onnensa seppä, tarkoitetaan ihan yleisesti juuri Suomen kaltaista maata, ei mitään kehitysmaata tai natsileiriä. Tuo pitäisi olla itsestään selvää.

Plus jos oikein haluat saivarrella, osa jäi henkiin ja menestyi myöhemmin tuhoamisleireiltäkin. Ja Afrikasta on tullut vaikka kuinka paljon eri tavalla menestyneitä, ei sielläkään kaikki näe nälkää suinkaan.

Minun pointti oli se, että persoonasentrinen ajattelutapa ei ole täysin yleispätevä, eli sitä ei voi soveltaa kaikkiin tilanteisiin, ei ainakaan Afrikan nälkäänäkeviä tai natsileirin uhreihin. Mutta voiko tätä ajattelutapaa soveltaa Suomessa joka tilanteeseen tai kaikkiin ihmisiin? Minun mielestä ei voi. Suomalainen yhteiskunta ei ole täydellinen. Kaikilla ihmisillä ei ole täysin samanlaisia mahdollisuuksia, ja Suomessakin saattaa kohdata epäoikeudenmukaisuuksia. Otetaan esimerkiksi vaikka se, että joku joutuu hoitovirheen uhriksi ja menettää samalla terveytensä ja työkykynsä. Tässäkään tilanteessa ei voida sanoa, että "jokainen on oman onnensa seppä". Siis persoonasentrinen ajattelutapa ei ole yleispätevä edes Suomessa. Tämän ajattelutavan taustaoletus tuntuisi olevan se, ettei ympäröivässä yhteiskunnassa ole mitään vikaa, toisin sanottuna että se on täydellinen. Ja tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Mua ärsytti eilen suunnattomasti se, kun vastasin sinun mielenkiintoiseen kirjoitukseesi pitkän vastauksen, vain huomatakseni, että kello oli jo yli 23 ja palsta sulkeutunut.

En ole ennen kuullut termiä persoonasentrisyys, joten kiitos tästä selvityksestä.

Kirjoitin egosentrisyydestä tuohon hukkaan menneeseen viestiini. Itse olen huomattavan tyhmä ja yksinkertainen. Katsoin joku aika sitten Wikipediasta, miten tyhmyys siellä määritetään ja se oli lyhyt ja ytimekäs ja meni jotenkin näin: tyhmä ihminen ei ymmärrä omaa etuaan, toimii etunsa vastaisesti. Minä olen ollut tuollainen typerys koko elämäni. Ihan vasta vähän aikaa sitten eräs ystäväni sanoi, ettei pidä minua älykkäänä, se ei yllättänyt minua ollenkaan. Tyhmyyteni ei estä minua näkemästä toisten älykkyyttä. Sehän on tosiasia muiden tosiasioiden joukossa ja todellisuuden hahmottamisen perustahan on tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Kaikki 'tosi' ajattelu lähtee jollain tapaa tästä ajatuksesta liikkeelle?

Kaikenlainen tieto osoittaa rajansa ja tekee ne näkyviksi, se on jatkuva prosessi myös tyhmän elämässä. Mekin ajattelemme. Ero on vaan siinä, ettei kukaan ole kiinnostunut meidän ajatuksista ja näkemyksistä.

Itse tutkailen ihmisiä sen pohjalta miten egosentrisen maailmankuvan he omaavat. Tiedän monia älykkäitä ihmisiä, jotka suodattavat kaiken oman egonsa kautta. Idealismi on tästä hyvä esimerkki. Ihmisellä on joku (oma) idea ja se tarkastelee todellisuutta tämän idean läpi. Pahimmillaan ihminen (älykäs) ei pysty hetkeksikään höllentämään egonsa vallasta, jolloin todellisuuden hahmottaminen voi hyvinkin jäädä vaillinaiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, todellisuuden hahmottaminen lähtee tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Egosentrisyys blokkaa todellisuuden itsenäisen ja riippumattoman luonteen havaitsemisen. Ja oman itsen havainnoimisen mahdollisimman objektiivisesti, mikä on kaikkein vaikeinta ihmisenä olemisessa. Sama ongelma on toki myös tyhmällä.

Onko älykkyys siis egosentrisyyttä, jos miettii tuon wikipedian määritelmän kääntöpuolta eli älykkyyttä, mikä siis on oman edun syvempi ymmärtäminen? Minulle (tyhmälle) se tuntuu todella vieraalta ja oudolta, että se olisi ihan oikeasti älykkyyden mitta. Siinä mielessä en tajua älykkyyttä ja älykkäitä ihmisiä. En osaa asettua heidän asemaan ollenkaan.

Kiitos kun sanoit kirjoitustaito mielenkiintoiseksi! Vastakohteliaisuutena sanoisin, että sinä et vaikuta minusta ollenkaan tyhmältä, päinvastoin. Tuo Wikipedian määritelmä tyhmyydestä tuntuu minusta vähän kummalliselta. Siis se, jossa sanotaan, että tyhmyyttä on omaa etua vastaan toimiminen. Oikeassa elämässä tulee eteen paljon tilanteita, joissa pelkästään oman edun ajatteleminen ei kannata tai se on jopa tyhmää. Esimerkiksi vaikka lasten kasvatus; vanhempien tulee välillä ja oikeastaan aika useinkin laittaa lapsen etu oman edun edelle. Myöskään yhteisöllinen ajattelu, jossa ajatellaan koko yhteisön parasta, ei ole kyllä minusta ollenkaan tyhmyyttä, vaan viisautta. Tosin ihmisen pitää välillä ajatella myös omaa etuaan, ja huolehtia myös itsestään, että selviytyisi ja voisi tarpeeksi hyvin. Tämä on kai sitä "tervettä itsekkyyttä". Itsestään huolehtimisen laiminlyöminen ei minusta ole pelkästään kiinni älykkyydestä tai älyn puutteesta. Voi olla, että se johtuu esim. lapsuuden olosuhteista ja tunne-elämästä.

Voi ääh tätä automaattista tekstinkorjausta. Siis kirjoitustani eikä kirjoitustaito!

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri sanoo näkevänsä potilaasta jo tämän astuessa ovensuusta sisälle onko kyseessä oikeasti sairas vai teeskentelijä. Onko älykkäästi sanottu?

Älykkäät voi sortua äärimmäiseen tyhmyyteen kun itsetunto on korkeuksissa.

Niin, päällisin puolin älykkäällä vaikuttava ihminen on myös kykenevä tyhmyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi käyn, sen enemmän alan epäillä näitä tavanomaisia määritelmiä mitä älykkyys on tai mitä se ei ole, mitä on tyhmyys jne. On kohtuullisen helppo havaita, milloin joku toimii tai ajattelee älykkäästi tai typerästi, mutta toisaalta älykkäästi toimiviin tai ajatteleviin ihmisiin usein liittyy ihmeellisiä ristiriitoja, tyyliin olet oman alasi guru, mutta sinulla onkin todella puutteellinen mielen teoria tai olematon kyky joustaa ajattelussasi. Ehkä älykkäin tuntemani henkilö on amis, mutta toisaalta häneltä puuttuu koulutuksen tuoma perspektiivi. Jollain taas on vain se uskomattoman laaja perspektiivi, mutta olematon kyky esim. reagoida ympäristöönsä. Yhä harvemmin "tuomitsen" ketään tyhmäksi, koska saatan ymmärtää miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, vaikka ajatteleekin minun mielestäni yksinkertaisesti. Itsekin olen näitä, joita on aina pidetty keskinkertaisuutena ja jota harva on erityisen älykkääksi kehunut. Sitten aikuisena olenkin alkanut epäilemään että olisiko kapasiteettia sittenkin enemmän kuin useimmilla ja esim. Mensan rajasta menin heittämällä ylitse. En vain ole mahtunut älykkään stereotyyppiin. Tuomitsenko muita samalla tavalla kuin minut on aikoinaan tuomittu/arvioitu?

En siis yhtään epäile, etteikö joillakin ole enemmän älyllistä kapasiteettia ja kognitiivisia kykyjä kuin toisilla, mutta miten se pitää havainnoida ja millä perusteella tehdä oletuksia? Tunnistan ne ihmiset, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja hiffaafat juttuja siinä missä minäkin, mutta ei silloinkaan ole kyseessä yksistään älykkyys. Olen törmännyt korkean äo:n ihmisiin jotka ovat mielestäni ihan pimeitä ja harhaisia ja sitten taas "höppänöihin", joiden olen yhtäkkiä tajunnut hahmottavan jonkin asian minua paremmin tai osoittavan huomattavaa ymmärrystä jossain asiassa. Alan kallistua sille kannalle, jonka joku tässä ketjussa esitti (sotkien siihen jostain syystä jotain Jeesus-höpinää): älykkyys on jotain mikä syntyy hetkessä oikeiden palasten osuessa kohdilleen. Kapasiteetti on ihmisen ominaisuus, mutta älykkyyden ilmeneminen taas jokin enemmän tai vähemmän harvinaislaatuinen tapahtuma, joka on, välähtää, ja katoaa taas ilmaantuakseen jossain tilanteessa taas uudestaan. Kulttuurissamme on tapana hahmottaa asiat ja tapahtumat persoonasentrisesti, mikä on vain yksi hahmottamisen tapa lukuisista mahdollisuuksista.

Olen samaa mieltä kanssasi joiltain osin. Ihmisillä on usein tapana ajatella niin kuin he haluavat ajatella. Tiedonkäsittelyn liittyy vahva emotionaalinen komponentti, mikä voi joskus johtaa harhaan loogisuuden kannalta. Siksi väärässä oleva ihminen ei välttämättä ole "tyhmä", hänellä on vain tarve ajatella asioista tietyllä tavalla. Tähän tarpeeseen voi liittyä jotkin traumaattisen tapahtumat tai ihmisen koko henkilöhistoria. Olen osittain samaa mieltä myös älykkyyden häivähdyksenomaisuudesta. Se korkeampi älykkyys on niitä ns. "älynväläyksiä", mutta kyllä ne aivot ovat toiminnassa ihan jatkuvasti, jopa unen aikana. Aivoja voi myös treenata vähän samalla tavalla kuin lihasta. Levon ja rasituksen oikea suhde on aivotreenissäkin tärkeää.

Tuo persoonasentrinen ajattelutapa ei oikeastaan ole vain yksi ajattelutapa muiden joukossa. Minun mielestäni se on vähän harhainen ja jopa haitallinen ajattelutapa, vaikka onkin tosi yleistä. Persoonasentrisen ajattelutavan puutteet voi nähdä esim. siten, että yrittää soveltaa sitä erilaisiin tilanteisiin, ja katsoa päteekö se joka tilanteessa. Voi esim. miettiä persoonasentrisesti Afrikan nälkäänäkeviä ihmisiä tai natsien keskitysleirin uhreja. Heille ei voisi mennä sanomaan, että "ihminen on oman onnensa seppä", se kuulostaisi aivan naurettavalta. Persoonasentrinen näkökulma ei siis ole ainakaan yleispätevä ajattelutapa.

Suomi ei ole Afrikka eikä natsileiri, täällä älykäs kyllä menestyy helpostikin. Ja kun puhutaan että on oman onnensa seppä, tarkoitetaan ihan yleisesti juuri Suomen kaltaista maata, ei mitään kehitysmaata tai natsileiriä. Tuo pitäisi olla itsestään selvää.

Plus jos oikein haluat saivarrella, osa jäi henkiin ja menestyi myöhemmin tuhoamisleireiltäkin. Ja Afrikasta on tullut vaikka kuinka paljon eri tavalla menestyneitä, ei sielläkään kaikki näe nälkää suinkaan.

Minun pointti oli se, että persoonasentrinen ajattelutapa ei ole täysin yleispätevä, eli sitä ei voi soveltaa kaikkiin tilanteisiin, ei ainakaan Afrikan nälkäänäkeviä tai natsileirin uhreihin. Mutta voiko tätä ajattelutapaa soveltaa Suomessa joka tilanteeseen tai kaikkiin ihmisiin? Minun mielestä ei voi. Suomalainen yhteiskunta ei ole täydellinen. Kaikilla ihmisillä ei ole täysin samanlaisia mahdollisuuksia, ja Suomessakin saattaa kohdata epäoikeudenmukaisuuksia. Otetaan esimerkiksi vaikka se, että joku joutuu hoitovirheen uhriksi ja menettää samalla terveytensä ja työkykynsä. Tässäkään tilanteessa ei voida sanoa, että "jokainen on oman onnensa seppä". Siis persoonasentrinen ajattelutapa ei ole yleispätevä edes Suomessa. Tämän ajattelutavan taustaoletus tuntuisi olevan se, ettei ympäröivässä yhteiskunnassa ole mitään vikaa, toisin sanottuna että se on täydellinen. Ja tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Mua ärsytti eilen suunnattomasti se, kun vastasin sinun mielenkiintoiseen kirjoitukseesi pitkän vastauksen, vain huomatakseni, että kello oli jo yli 23 ja palsta sulkeutunut.

En ole ennen kuullut termiä persoonasentrisyys, joten kiitos tästä selvityksestä.

Kirjoitin egosentrisyydestä tuohon hukkaan menneeseen viestiini. Itse olen huomattavan tyhmä ja yksinkertainen. Katsoin joku aika sitten Wikipediasta, miten tyhmyys siellä määritetään ja se oli lyhyt ja ytimekäs ja meni jotenkin näin: tyhmä ihminen ei ymmärrä omaa etuaan, toimii etunsa vastaisesti. Minä olen ollut tuollainen typerys koko elämäni. Ihan vasta vähän aikaa sitten eräs ystäväni sanoi, ettei pidä minua älykkäänä, se ei yllättänyt minua ollenkaan. Tyhmyyteni ei estä minua näkemästä toisten älykkyyttä. Sehän on tosiasia muiden tosiasioiden joukossa ja todellisuuden hahmottamisen perustahan on tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Kaikki 'tosi' ajattelu lähtee jollain tapaa tästä ajatuksesta liikkeelle?

Kaikenlainen tieto osoittaa rajansa ja tekee ne näkyviksi, se on jatkuva prosessi myös tyhmän elämässä. Mekin ajattelemme. Ero on vaan siinä, ettei kukaan ole kiinnostunut meidän ajatuksista ja näkemyksistä.

Itse tutkailen ihmisiä sen pohjalta miten egosentrisen maailmankuvan he omaavat. Tiedän monia älykkäitä ihmisiä, jotka suodattavat kaiken oman egonsa kautta. Idealismi on tästä hyvä esimerkki. Ihmisellä on joku (oma) idea ja se tarkastelee todellisuutta tämän idean läpi. Pahimmillaan ihminen (älykäs) ei pysty hetkeksikään höllentämään egonsa vallasta, jolloin todellisuuden hahmottaminen voi hyvinkin jäädä vaillinaiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, todellisuuden hahmottaminen lähtee tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Egosentrisyys blokkaa todellisuuden itsenäisen ja riippumattoman luonteen havaitsemisen. Ja oman itsen havainnoimisen mahdollisimman objektiivisesti, mikä on kaikkein vaikeinta ihmisenä olemisessa. Sama ongelma on toki myös tyhmällä.

Onko älykkyys siis egosentrisyyttä, jos miettii tuon wikipedian määritelmän kääntöpuolta eli älykkyyttä, mikä siis on oman edun syvempi ymmärtäminen? Minulle (tyhmälle) se tuntuu todella vieraalta ja oudolta, että se olisi ihan oikeasti älykkyyden mitta. Siinä mielessä en tajua älykkyyttä ja älykkäitä ihmisiä. En osaa asettua heidän asemaan ollenkaan.

Kiitos kun sanoit kirjoitustaito mielenkiintoiseksi! Vastakohteliaisuutena sanoisin, että sinä et vaikuta minusta ollenkaan tyhmältä, päinvastoin. Tuo Wikipedian määritelmä tyhmyydestä tuntuu minusta vähän kummalliselta. Siis se, jossa sanotaan, että tyhmyyttä on omaa etua vastaan toimiminen. Oikeassa elämässä tulee eteen paljon tilanteita, joissa pelkästään oman edun ajatteleminen ei kannata tai se on jopa tyhmää. Esimerkiksi vaikka lasten kasvatus; vanhempien tulee välillä ja oikeastaan aika useinkin laittaa lapsen etu oman edun edelle. Myöskään yhteisöllinen ajattelu, jossa ajatellaan koko yhteisön parasta, ei ole kyllä minusta ollenkaan tyhmyyttä, vaan viisautta. Tosin ihmisen pitää välillä ajatella myös omaa etuaan, ja huolehtia myös itsestään, että selviytyisi ja voisi tarpeeksi hyvin. Tämä on kai sitä "tervettä itsekkyyttä". Itsestään huolehtimisen laiminlyöminen ei minusta ole pelkästään kiinni älykkyydestä tai älyn puutteesta. Voi olla, että se johtuu esim. lapsuuden olosuhteista ja tunne-elämästä.

Voi ääh tätä automaattista tekstinkorjausta. Siis kirjoitustani eikä kirjoitustaito!

Jatkan vielä: minusta oikeanlaista älykkyyttä ja viisautta on oikeanlaisen tasapainon löytäminen omien ja muiden tarpeiden välillä, ekä jatkuva itsekeskeinen ajattelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi käyn, sen enemmän alan epäillä näitä tavanomaisia määritelmiä mitä älykkyys on tai mitä se ei ole, mitä on tyhmyys jne. On kohtuullisen helppo havaita, milloin joku toimii tai ajattelee älykkäästi tai typerästi, mutta toisaalta älykkäästi toimiviin tai ajatteleviin ihmisiin usein liittyy ihmeellisiä ristiriitoja, tyyliin olet oman alasi guru, mutta sinulla onkin todella puutteellinen mielen teoria tai olematon kyky joustaa ajattelussasi. Ehkä älykkäin tuntemani henkilö on amis, mutta toisaalta häneltä puuttuu koulutuksen tuoma perspektiivi. Jollain taas on vain se uskomattoman laaja perspektiivi, mutta olematon kyky esim. reagoida ympäristöönsä. Yhä harvemmin "tuomitsen" ketään tyhmäksi, koska saatan ymmärtää miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, vaikka ajatteleekin minun mielestäni yksinkertaisesti. Itsekin olen näitä, joita on aina pidetty keskinkertaisuutena ja jota harva on erityisen älykkääksi kehunut. Sitten aikuisena olenkin alkanut epäilemään että olisiko kapasiteettia sittenkin enemmän kuin useimmilla ja esim. Mensan rajasta menin heittämällä ylitse. En vain ole mahtunut älykkään stereotyyppiin. Tuomitsenko muita samalla tavalla kuin minut on aikoinaan tuomittu/arvioitu?

En siis yhtään epäile, etteikö joillakin ole enemmän älyllistä kapasiteettia ja kognitiivisia kykyjä kuin toisilla, mutta miten se pitää havainnoida ja millä perusteella tehdä oletuksia? Tunnistan ne ihmiset, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja hiffaafat juttuja siinä missä minäkin, mutta ei silloinkaan ole kyseessä yksistään älykkyys. Olen törmännyt korkean äo:n ihmisiin jotka ovat mielestäni ihan pimeitä ja harhaisia ja sitten taas "höppänöihin", joiden olen yhtäkkiä tajunnut hahmottavan jonkin asian minua paremmin tai osoittavan huomattavaa ymmärrystä jossain asiassa. Alan kallistua sille kannalle, jonka joku tässä ketjussa esitti (sotkien siihen jostain syystä jotain Jeesus-höpinää): älykkyys on jotain mikä syntyy hetkessä oikeiden palasten osuessa kohdilleen. Kapasiteetti on ihmisen ominaisuus, mutta älykkyyden ilmeneminen taas jokin enemmän tai vähemmän harvinaislaatuinen tapahtuma, joka on, välähtää, ja katoaa taas ilmaantuakseen jossain tilanteessa taas uudestaan. Kulttuurissamme on tapana hahmottaa asiat ja tapahtumat persoonasentrisesti, mikä on vain yksi hahmottamisen tapa lukuisista mahdollisuuksista.

Olen samaa mieltä kanssasi joiltain osin. Ihmisillä on usein tapana ajatella niin kuin he haluavat ajatella. Tiedonkäsittelyn liittyy vahva emotionaalinen komponentti, mikä voi joskus johtaa harhaan loogisuuden kannalta. Siksi väärässä oleva ihminen ei välttämättä ole "tyhmä", hänellä on vain tarve ajatella asioista tietyllä tavalla. Tähän tarpeeseen voi liittyä jotkin traumaattisen tapahtumat tai ihmisen koko henkilöhistoria. Olen osittain samaa mieltä myös älykkyyden häivähdyksenomaisuudesta. Se korkeampi älykkyys on niitä ns. "älynväläyksiä", mutta kyllä ne aivot ovat toiminnassa ihan jatkuvasti, jopa unen aikana. Aivoja voi myös treenata vähän samalla tavalla kuin lihasta. Levon ja rasituksen oikea suhde on aivotreenissäkin tärkeää.

Tuo persoonasentrinen ajattelutapa ei oikeastaan ole vain yksi ajattelutapa muiden joukossa. Minun mielestäni se on vähän harhainen ja jopa haitallinen ajattelutapa, vaikka onkin tosi yleistä. Persoonasentrisen ajattelutavan puutteet voi nähdä esim. siten, että yrittää soveltaa sitä erilaisiin tilanteisiin, ja katsoa päteekö se joka tilanteessa. Voi esim. miettiä persoonasentrisesti Afrikan nälkäänäkeviä ihmisiä tai natsien keskitysleirin uhreja. Heille ei voisi mennä sanomaan, että "ihminen on oman onnensa seppä", se kuulostaisi aivan naurettavalta. Persoonasentrinen näkökulma ei siis ole ainakaan yleispätevä ajattelutapa.

Suomi ei ole Afrikka eikä natsileiri, täällä älykäs kyllä menestyy helpostikin. Ja kun puhutaan että on oman onnensa seppä, tarkoitetaan ihan yleisesti juuri Suomen kaltaista maata, ei mitään kehitysmaata tai natsileiriä. Tuo pitäisi olla itsestään selvää.

Plus jos oikein haluat saivarrella, osa jäi henkiin ja menestyi myöhemmin tuhoamisleireiltäkin. Ja Afrikasta on tullut vaikka kuinka paljon eri tavalla menestyneitä, ei sielläkään kaikki näe nälkää suinkaan.

Minun pointti oli se, että persoonasentrinen ajattelutapa ei ole täysin yleispätevä, eli sitä ei voi soveltaa kaikkiin tilanteisiin, ei ainakaan Afrikan nälkäänäkeviä tai natsileirin uhreihin. Mutta voiko tätä ajattelutapaa soveltaa Suomessa joka tilanteeseen tai kaikkiin ihmisiin? Minun mielestä ei voi. Suomalainen yhteiskunta ei ole täydellinen. Kaikilla ihmisillä ei ole täysin samanlaisia mahdollisuuksia, ja Suomessakin saattaa kohdata epäoikeudenmukaisuuksia. Otetaan esimerkiksi vaikka se, että joku joutuu hoitovirheen uhriksi ja menettää samalla terveytensä ja työkykynsä. Tässäkään tilanteessa ei voida sanoa, että "jokainen on oman onnensa seppä". Siis persoonasentrinen ajattelutapa ei ole yleispätevä edes Suomessa. Tämän ajattelutavan taustaoletus tuntuisi olevan se, ettei ympäröivässä yhteiskunnassa ole mitään vikaa, toisin sanottuna että se on täydellinen. Ja tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Mua ärsytti eilen suunnattomasti se, kun vastasin sinun mielenkiintoiseen kirjoitukseesi pitkän vastauksen, vain huomatakseni, että kello oli jo yli 23 ja palsta sulkeutunut.

En ole ennen kuullut termiä persoonasentrisyys, joten kiitos tästä selvityksestä.

Kirjoitin egosentrisyydestä tuohon hukkaan menneeseen viestiini. Itse olen huomattavan tyhmä ja yksinkertainen. Katsoin joku aika sitten Wikipediasta, miten tyhmyys siellä määritetään ja se oli lyhyt ja ytimekäs ja meni jotenkin näin: tyhmä ihminen ei ymmärrä omaa etuaan, toimii etunsa vastaisesti. Minä olen ollut tuollainen typerys koko elämäni. Ihan vasta vähän aikaa sitten eräs ystäväni sanoi, ettei pidä minua älykkäänä, se ei yllättänyt minua ollenkaan. Tyhmyyteni ei estä minua näkemästä toisten älykkyyttä. Sehän on tosiasia muiden tosiasioiden joukossa ja todellisuuden hahmottamisen perustahan on tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Kaikki 'tosi' ajattelu lähtee jollain tapaa tästä ajatuksesta liikkeelle?

Kaikenlainen tieto osoittaa rajansa ja tekee ne näkyviksi, se on jatkuva prosessi myös tyhmän elämässä. Mekin ajattelemme. Ero on vaan siinä, ettei kukaan ole kiinnostunut meidän ajatuksista ja näkemyksistä.

Itse tutkailen ihmisiä sen pohjalta miten egosentrisen maailmankuvan he omaavat. Tiedän monia älykkäitä ihmisiä, jotka suodattavat kaiken oman egonsa kautta. Idealismi on tästä hyvä esimerkki. Ihmisellä on joku (oma) idea ja se tarkastelee todellisuutta tämän idean läpi. Pahimmillaan ihminen (älykäs) ei pysty hetkeksikään höllentämään egonsa vallasta, jolloin todellisuuden hahmottaminen voi hyvinkin jäädä vaillinaiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, todellisuuden hahmottaminen lähtee tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Egosentrisyys blokkaa todellisuuden itsenäisen ja riippumattoman luonteen havaitsemisen. Ja oman itsen havainnoimisen mahdollisimman objektiivisesti, mikä on kaikkein vaikeinta ihmisenä olemisessa. Sama ongelma on toki myös tyhmällä.

Onko älykkyys siis egosentrisyyttä, jos miettii tuon wikipedian määritelmän kääntöpuolta eli älykkyyttä, mikä siis on oman edun syvempi ymmärtäminen? Minulle (tyhmälle) se tuntuu todella vieraalta ja oudolta, että se olisi ihan oikeasti älykkyyden mitta. Siinä mielessä en tajua älykkyyttä ja älykkäitä ihmisiä. En osaa asettua heidän asemaan ollenkaan.

Kiitos kun sanoit kirjoitustaito mielenkiintoiseksi! Vastakohteliaisuutena sanoisin, että sinä et vaikuta minusta ollenkaan tyhmältä, päinvastoin. Tuo Wikipedian määritelmä tyhmyydestä tuntuu minusta vähän kummalliselta. Siis se, jossa sanotaan, että tyhmyyttä on omaa etua vastaan toimiminen. Oikeassa elämässä tulee eteen paljon tilanteita, joissa pelkästään oman edun ajatteleminen ei kannata tai se on jopa tyhmää. Esimerkiksi vaikka lasten kasvatus; vanhempien tulee välillä ja oikeastaan aika useinkin laittaa lapsen etu oman edun edelle. Myöskään yhteisöllinen ajattelu, jossa ajatellaan koko yhteisön parasta, ei ole kyllä minusta ollenkaan tyhmyyttä, vaan viisautta. Tosin ihmisen pitää välillä ajatella myös omaa etuaan, ja huolehtia myös itsestään, että selviytyisi ja voisi tarpeeksi hyvin. Tämä on kai sitä "tervettä itsekkyyttä". Itsestään huolehtimisen laiminlyöminen ei minusta ole pelkästään kiinni älykkyydestä tai älyn puutteesta. Voi olla, että se johtuu esim. lapsuuden olosuhteista ja tunne-elämästä.

Voi ääh tätä automaattista tekstinkorjausta. Siis kirjoitustani eikä kirjoitustaito!

Jatkan vielä: minusta oikeanlaista älykkyyttä ja viisautta on oikeanlaisen tasapainon löytäminen omien ja muiden tarpeiden välillä, ekä jatkuva itsekeskeinen ajattelu.

Sä olet ihan oikeassa sun pohdinnoissa. Myös minä uskon, että sillä millä tavalla ihminen ilmentää inhimillisyyttä toisia kohtaan, on enemmän väliä, kuin sillä mikä sen äo on.

Siinä missä älykkäille tulee niitä älyn väläyksiä, mulle tulee välähdyksiä omasta tyhmyydestäni. Olen pitänyt kiinni täysin järjettömistä ajatuksista, en ole älynnyt joitain asioita kannattamattomiksi tai oppinut kokemuksistani. Ollut kykenemätön ottamaan huomioon joitain täysin olennaisia pointteja jne. jne. Asioita, jotka älykkäämmät näkevät yhdellä silmäyksellä, mutta joissa multa on mennyt vuosia oivaltaa edes siivu siitä kaikesta. Eli mulla on ollut ihan oikeasti aika isojakin vaikeuksia todellisuuden hahmottamisessa. Toki älykkäätkin sortuvat virheisiin, mutta mä teen huomattavasti enemmän ja helpommin. Olen sellainen seiskan tyttö.

Vierailija kirjoitti:

Yksi älykkään ja tyhmän helposti havaittavista eroista on se, että älykäs osaa yleensä perustella mielipiteensä hyvillä järjellisillä argumenteilla, kun tyhmät taas eivät. Tyhmät ihmiset turvautuvat usein myös tunteellisiin argumentteihin, kun huomaavat joutuneensa keskustelussa heti alakynteen. Sen huomaa täälläkin, ja palstan keskimääräinen äo on todennäköisesti aika matala.

Veikkaan itse 100.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka on älykkäin, jos kaikilta riisuttaisiin kaikki ulkoa opeteltu kirjaviisaus?

Se, jolla eniten prosessointi- ja soveltamiskykyä. Älykkään ei tarvitse opetella ulkoa "kirjaviisautta", vaan hän kyseenalaistaa ja järjestelee asiat mielekkäiksi jatkumoiksi ja kokonaisuuksiksi päässään. Näin hänen ei tarvitse toistaa ja muistaa yksittäisiä asioita, vaan he ymmärtävät asian ytimen. Älykäs ei pysty ottamaan juuri mitään vastaan pureksimatta (yleensä nopeasti) sitä ensin. Sitten tarvittaessa sovelletaan tietoa uusissa tilanteissa.

Toki älykkäät harvoin välttyvät tiedolta uteliaisuutensa takia, mutta oivaltaminen ja logiikka antaa etulyöntiaseman myös ilman pohjatietoja, reagoiden siihen mitä tulee.

Ne on ne yksityiskohdat, jotka ratkaisee kaikessa kunhan pääsee sisään juttuihin.

Vastasin siis vain tuohon hypoteesiin kaiken pohjatiedon riisumisesta.

Tuo kirjaviisauden väheksyminen tuntuu vähän epäreilulta. Ihan niinkuin ajateltaisiin, että kirjaviisaus ei ole "oikeaa" viisautta, tai että sitä ei tavallisessa elämässä tarvita ollenkaan. Kirjaviisas on tehnyt paljon töitä sen eteen, että tietää jotain, ja sitten tätä työtä vähätellään. Kumman lääkärin valitsisit itsellesi; sen joka on lukenut kaikki opintoihin kuuluvat kirjat ja muistaa ne hyvin, vai sen joka ei ole niitä kirjoja lukenut ja saanut tutkintotodistuksen rahalla?

Ajattelin alkuperäisen kommentin tarkoittaneen kirjaviisaudella ulkokohtaista kirjoista opeteltua tietoa ilman kykyä soveltaa sitä. Hän pohti kirjaviisauden osuutta suhteessa älykkyyteen. Ja sehän ei todella korreloi suoraan.

Kyllähän älykkäätkin kirjansa lukevat, mutta se harvemmin jää ulkoaopetteluksi tyyliin "hauki on kala", tieto ja ilmiöt omaksutaan syvällisemmin, jolloin niitä on mahdollista tarkastella eri näkökulmista ja soveltaa eri tilanteisiin joustavasti. Raha taas ei liity tähän keskusteluun lainkaan, silloin voisi olettaa, ettei löydy älyä eikä tietoa jos pitää paikkansa rahalla ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi älykkään ja tyhmän helposti havaittavista eroista on se, että älykäs osaa yleensä perustella mielipiteensä hyvillä järjellisillä argumenteilla, kun tyhmät taas eivät. Tyhmät ihmiset turvautuvat usein myös tunteellisiin argumentteihin, kun huomaavat joutuneensa keskustelussa heti alakynteen. Sen huomaa täälläkin, ja palstan keskimääräinen äo on todennäköisesti aika matala.

Veikkaan itse 100.

On holhouksen alaisia alhaisen ÄO:n ihmisiä, jotka eivät pääse nettiin samoin kuin muut ja jotka eivät välttämättä osaa kunnolla kirjoittaakaan. Voisiko se jopa vähän nostaa tuota keskiarvoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi käyn, sen enemmän alan epäillä näitä tavanomaisia määritelmiä mitä älykkyys on tai mitä se ei ole, mitä on tyhmyys jne. On kohtuullisen helppo havaita, milloin joku toimii tai ajattelee älykkäästi tai typerästi, mutta toisaalta älykkäästi toimiviin tai ajatteleviin ihmisiin usein liittyy ihmeellisiä ristiriitoja, tyyliin olet oman alasi guru, mutta sinulla onkin todella puutteellinen mielen teoria tai olematon kyky joustaa ajattelussasi. Ehkä älykkäin tuntemani henkilö on amis, mutta toisaalta häneltä puuttuu koulutuksen tuoma perspektiivi. Jollain taas on vain se uskomattoman laaja perspektiivi, mutta olematon kyky esim. reagoida ympäristöönsä. Yhä harvemmin "tuomitsen" ketään tyhmäksi, koska saatan ymmärtää miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, vaikka ajatteleekin minun mielestäni yksinkertaisesti. Itsekin olen näitä, joita on aina pidetty keskinkertaisuutena ja jota harva on erityisen älykkääksi kehunut. Sitten aikuisena olenkin alkanut epäilemään että olisiko kapasiteettia sittenkin enemmän kuin useimmilla ja esim. Mensan rajasta menin heittämällä ylitse. En vain ole mahtunut älykkään stereotyyppiin. Tuomitsenko muita samalla tavalla kuin minut on aikoinaan tuomittu/arvioitu?

En siis yhtään epäile, etteikö joillakin ole enemmän älyllistä kapasiteettia ja kognitiivisia kykyjä kuin toisilla, mutta miten se pitää havainnoida ja millä perusteella tehdä oletuksia? Tunnistan ne ihmiset, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja hiffaafat juttuja siinä missä minäkin, mutta ei silloinkaan ole kyseessä yksistään älykkyys. Olen törmännyt korkean äo:n ihmisiin jotka ovat mielestäni ihan pimeitä ja harhaisia ja sitten taas "höppänöihin", joiden olen yhtäkkiä tajunnut hahmottavan jonkin asian minua paremmin tai osoittavan huomattavaa ymmärrystä jossain asiassa. Alan kallistua sille kannalle, jonka joku tässä ketjussa esitti (sotkien siihen jostain syystä jotain Jeesus-höpinää): älykkyys on jotain mikä syntyy hetkessä oikeiden palasten osuessa kohdilleen. Kapasiteetti on ihmisen ominaisuus, mutta älykkyyden ilmeneminen taas jokin enemmän tai vähemmän harvinaislaatuinen tapahtuma, joka on, välähtää, ja katoaa taas ilmaantuakseen jossain tilanteessa taas uudestaan. Kulttuurissamme on tapana hahmottaa asiat ja tapahtumat persoonasentrisesti, mikä on vain yksi hahmottamisen tapa lukuisista mahdollisuuksista.

Olen samaa mieltä kanssasi joiltain osin. Ihmisillä on usein tapana ajatella niin kuin he haluavat ajatella. Tiedonkäsittelyn liittyy vahva emotionaalinen komponentti, mikä voi joskus johtaa harhaan loogisuuden kannalta. Siksi väärässä oleva ihminen ei välttämättä ole "tyhmä", hänellä on vain tarve ajatella asioista tietyllä tavalla. Tähän tarpeeseen voi liittyä jotkin traumaattisen tapahtumat tai ihmisen koko henkilöhistoria. Olen osittain samaa mieltä myös älykkyyden häivähdyksenomaisuudesta. Se korkeampi älykkyys on niitä ns. "älynväläyksiä", mutta kyllä ne aivot ovat toiminnassa ihan jatkuvasti, jopa unen aikana. Aivoja voi myös treenata vähän samalla tavalla kuin lihasta. Levon ja rasituksen oikea suhde on aivotreenissäkin tärkeää.

Tuo persoonasentrinen ajattelutapa ei oikeastaan ole vain yksi ajattelutapa muiden joukossa. Minun mielestäni se on vähän harhainen ja jopa haitallinen ajattelutapa, vaikka onkin tosi yleistä. Persoonasentrisen ajattelutavan puutteet voi nähdä esim. siten, että yrittää soveltaa sitä erilaisiin tilanteisiin, ja katsoa päteekö se joka tilanteessa. Voi esim. miettiä persoonasentrisesti Afrikan nälkäänäkeviä ihmisiä tai natsien keskitysleirin uhreja. Heille ei voisi mennä sanomaan, että "ihminen on oman onnensa seppä", se kuulostaisi aivan naurettavalta. Persoonasentrinen näkökulma ei siis ole ainakaan yleispätevä ajattelutapa.

Suomi ei ole Afrikka eikä natsileiri, täällä älykäs kyllä menestyy helpostikin. Ja kun puhutaan että on oman onnensa seppä, tarkoitetaan ihan yleisesti juuri Suomen kaltaista maata, ei mitään kehitysmaata tai natsileiriä. Tuo pitäisi olla itsestään selvää.

Plus jos oikein haluat saivarrella, osa jäi henkiin ja menestyi myöhemmin tuhoamisleireiltäkin. Ja Afrikasta on tullut vaikka kuinka paljon eri tavalla menestyneitä, ei sielläkään kaikki näe nälkää suinkaan.

Minun pointti oli se, että persoonasentrinen ajattelutapa ei ole täysin yleispätevä, eli sitä ei voi soveltaa kaikkiin tilanteisiin, ei ainakaan Afrikan nälkäänäkeviä tai natsileirin uhreihin. Mutta voiko tätä ajattelutapaa soveltaa Suomessa joka tilanteeseen tai kaikkiin ihmisiin? Minun mielestä ei voi. Suomalainen yhteiskunta ei ole täydellinen. Kaikilla ihmisillä ei ole täysin samanlaisia mahdollisuuksia, ja Suomessakin saattaa kohdata epäoikeudenmukaisuuksia. Otetaan esimerkiksi vaikka se, että joku joutuu hoitovirheen uhriksi ja menettää samalla terveytensä ja työkykynsä. Tässäkään tilanteessa ei voida sanoa, että "jokainen on oman onnensa seppä". Siis persoonasentrinen ajattelutapa ei ole yleispätevä edes Suomessa. Tämän ajattelutavan taustaoletus tuntuisi olevan se, ettei ympäröivässä yhteiskunnassa ole mitään vikaa, toisin sanottuna että se on täydellinen. Ja tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Mua ärsytti eilen suunnattomasti se, kun vastasin sinun mielenkiintoiseen kirjoitukseesi pitkän vastauksen, vain huomatakseni, että kello oli jo yli 23 ja palsta sulkeutunut.

En ole ennen kuullut termiä persoonasentrisyys, joten kiitos tästä selvityksestä.

Kirjoitin egosentrisyydestä tuohon hukkaan menneeseen viestiini. Itse olen huomattavan tyhmä ja yksinkertainen. Katsoin joku aika sitten Wikipediasta, miten tyhmyys siellä määritetään ja se oli lyhyt ja ytimekäs ja meni jotenkin näin: tyhmä ihminen ei ymmärrä omaa etuaan, toimii etunsa vastaisesti. Minä olen ollut tuollainen typerys koko elämäni. Ihan vasta vähän aikaa sitten eräs ystäväni sanoi, ettei pidä minua älykkäänä, se ei yllättänyt minua ollenkaan. Tyhmyyteni ei estä minua näkemästä toisten älykkyyttä. Sehän on tosiasia muiden tosiasioiden joukossa ja todellisuuden hahmottamisen perustahan on tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Kaikki 'tosi' ajattelu lähtee jollain tapaa tästä ajatuksesta liikkeelle?

Kaikenlainen tieto osoittaa rajansa ja tekee ne näkyviksi, se on jatkuva prosessi myös tyhmän elämässä. Mekin ajattelemme. Ero on vaan siinä, ettei kukaan ole kiinnostunut meidän ajatuksista ja näkemyksistä.

Itse tutkailen ihmisiä sen pohjalta miten egosentrisen maailmankuvan he omaavat. Tiedän monia älykkäitä ihmisiä, jotka suodattavat kaiken oman egonsa kautta. Idealismi on tästä hyvä esimerkki. Ihmisellä on joku (oma) idea ja se tarkastelee todellisuutta tämän idean läpi. Pahimmillaan ihminen (älykäs) ei pysty hetkeksikään höllentämään egonsa vallasta, jolloin todellisuuden hahmottaminen voi hyvinkin jäädä vaillinaiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, todellisuuden hahmottaminen lähtee tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Egosentrisyys blokkaa todellisuuden itsenäisen ja riippumattoman luonteen havaitsemisen. Ja oman itsen havainnoimisen mahdollisimman objektiivisesti, mikä on kaikkein vaikeinta ihmisenä olemisessa. Sama ongelma on toki myös tyhmällä.

Onko älykkyys siis egosentrisyyttä, jos miettii tuon wikipedian määritelmän kääntöpuolta eli älykkyyttä, mikä siis on oman edun syvempi ymmärtäminen? Minulle (tyhmälle) se tuntuu todella vieraalta ja oudolta, että se olisi ihan oikeasti älykkyyden mitta. Siinä mielessä en tajua älykkyyttä ja älykkäitä ihmisiä. En osaa asettua heidän asemaan ollenkaan.

Kiitos kun sanoit kirjoitustaito mielenkiintoiseksi! Vastakohteliaisuutena sanoisin, että sinä et vaikuta minusta ollenkaan tyhmältä, päinvastoin. Tuo Wikipedian määritelmä tyhmyydestä tuntuu minusta vähän kummalliselta. Siis se, jossa sanotaan, että tyhmyyttä on omaa etua vastaan toimiminen. Oikeassa elämässä tulee eteen paljon tilanteita, joissa pelkästään oman edun ajatteleminen ei kannata tai se on jopa tyhmää. Esimerkiksi vaikka lasten kasvatus; vanhempien tulee välillä ja oikeastaan aika useinkin laittaa lapsen etu oman edun edelle. Myöskään yhteisöllinen ajattelu, jossa ajatellaan koko yhteisön parasta, ei ole kyllä minusta ollenkaan tyhmyyttä, vaan viisautta. Tosin ihmisen pitää välillä ajatella myös omaa etuaan, ja huolehtia myös itsestään, että selviytyisi ja voisi tarpeeksi hyvin. Tämä on kai sitä "tervettä itsekkyyttä". Itsestään huolehtimisen laiminlyöminen ei minusta ole pelkästään kiinni älykkyydestä tai älyn puutteesta. Voi olla, että se johtuu esim. lapsuuden olosuhteista ja tunne-elämästä.

Voi ääh tätä automaattista tekstinkorjausta. Siis kirjoitustani eikä kirjoitustaito!

Jatkan vielä: minusta oikeanlaista älykkyyttä ja viisautta on oikeanlaisen tasapainon löytäminen omien ja muiden tarpeiden välillä, ekä jatkuva itsekeskeinen ajattelu.

Sä olet ihan oikeassa sun pohdinnoissa. Myös minä uskon, että sillä millä tavalla ihminen ilmentää inhimillisyyttä toisia kohtaan, on enemmän väliä, kuin sillä mikä sen äo on.

Siinä missä älykkäille tulee niitä älyn väläyksiä, mulle tulee välähdyksiä omasta tyhmyydestäni. Olen pitänyt kiinni täysin järjettömistä ajatuksista, en ole älynnyt joitain asioita kannattamattomiksi tai oppinut kokemuksistani. Ollut kykenemätön ottamaan huomioon joitain täysin olennaisia pointteja jne. jne. Asioita, jotka älykkäämmät näkevät yhdellä silmäyksellä, mutta joissa multa on mennyt vuosia oivaltaa edes siivu siitä kaikesta. Eli mulla on ollut ihan oikeasti aika isojakin vaikeuksia todellisuuden hahmottamisessa. Toki älykkäätkin sortuvat virheisiin, mutta mä teen huomattavasti enemmän ja helpommin. Olen sellainen seiskan tyttö.

Tuo kuulostaa ihan vaan inhimilliseltä, että ei aina hahmota heti ihan kaikkea. En minäkään kaikkea ymmärrä tai tajua, vaikka minut on keskitasoa älykkäämmäksi todettu. Oikeastaan älykäs ihminen tietää, että omilla tiedoilla ja älykkyydellä on rajansa. Tavallaan tiedostaa sen, ettei tiedosta kaikkea. Kaikista älykkäimpinä ihmisinä ehkä pidetyt tutkijat eivät nekään ymmärrä tai tiedä monia asioita. Vaikka ihmisen tieto on karttunut, silti on vielä huisin paljon asioita, joita ei tiedetä. Se tekee minusta elämästä vain mielenkiintoisempaa; aina on jotain uutta opittavaa. Elämään kuuluu tietynlainen mystisyys, se ettei kaikkea tiedetä. Niitä elämän mysteerejä voi sitten koettaa pohtia ja ratkaista, vaikka monesti ne eivät ratkea täysin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tyhmä pystyy tunnistamaan, kuka on oikeasti älykäs.

MORO

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka on älykkäin, jos kaikilta riisuttaisiin kaikki ulkoa opeteltu kirjaviisaus?

Se, jolla eniten prosessointi- ja soveltamiskykyä. Älykkään ei tarvitse opetella ulkoa "kirjaviisautta", vaan hän kyseenalaistaa ja järjestelee asiat mielekkäiksi jatkumoiksi ja kokonaisuuksiksi päässään. Näin hänen ei tarvitse toistaa ja muistaa yksittäisiä asioita, vaan he ymmärtävät asian ytimen. Älykäs ei pysty ottamaan juuri mitään vastaan pureksimatta (yleensä nopeasti) sitä ensin. Sitten tarvittaessa sovelletaan tietoa uusissa tilanteissa.

Toki älykkäät harvoin välttyvät tiedolta uteliaisuutensa takia, mutta oivaltaminen ja logiikka antaa etulyöntiaseman myös ilman pohjatietoja, reagoiden siihen mitä tulee.

Ne on ne yksityiskohdat, jotka ratkaisee kaikessa kunhan pääsee sisään juttuihin.

Vastasin siis vain tuohon hypoteesiin kaiken pohjatiedon riisumisesta.

Tuo kirjaviisauden väheksyminen tuntuu vähän epäreilulta. Ihan niinkuin ajateltaisiin, että kirjaviisaus ei ole "oikeaa" viisautta, tai että sitä ei tavallisessa elämässä tarvita ollenkaan. Kirjaviisas on tehnyt paljon töitä sen eteen, että tietää jotain, ja sitten tätä työtä vähätellään. Kumman lääkärin valitsisit itsellesi; sen joka on lukenut kaikki opintoihin kuuluvat kirjat ja muistaa ne hyvin, vai sen joka ei ole niitä kirjoja lukenut ja saanut tutkintotodistuksen rahalla?

Ajattelin alkuperäisen kommentin tarkoittaneen kirjaviisaudella ulkokohtaista kirjoista opeteltua tietoa ilman kykyä soveltaa sitä. Hän pohti kirjaviisauden osuutta suhteessa älykkyyteen. Ja sehän ei todella korreloi suoraan.

Kyllähän älykkäätkin kirjansa lukevat, mutta se harvemmin jää ulkoaopetteluksi tyyliin "hauki on kala", tieto ja ilmiöt omaksutaan syvällisemmin, jolloin niitä on mahdollista tarkastella eri näkökulmista ja soveltaa eri tilanteisiin joustavasti. Raha taas ei liity tähän keskusteluun lainkaan, silloin voisi olettaa, ettei löydy älyä eikä tietoa jos pitää paikkansa rahalla ostaa.

Tarkoitin tuolla esimerkillä sitä, että kyllä kirjoista opeteltua tietoakin tarvitaan arkielämässä, kuten esimerkiksi ammattiin opiskelussa ja työelämässä. Kirjojen lukeminen ja jopa "ulkoa opettelu" ei siis ole minusta mitenkään väheksyttävää, niinkuin joidenkin ihmisten mielestä se tuntuu olevan. Jos esimerkiksi ajatellaan vaikka lääkärin ammattia, niin on kai se aika tärkeää, että osaa ulkoa eri kehon osien anatomiset nimitykset. Toisaalta ymmärrän sitä, että toiset saattavat omaksua kirjoista tietoa jotenkin pintapuolisesti, kun taas toiset osaavat sisäistää asiat ja käsitellä tietoa paremmin, niin että sitä pystyy soveltamaan eri tilanteissa.

Koska oikeasti älykkäitäkin saatetaan pitää tyhminä, niin ilmeisesti moni ajattelee, että älykkyys tekee ihmisestä suunnilleen täydellisen tai että vain ne kaikkein suurimmat nerot lasketaan älykkäiksi.

Monesti kuulee jotain tällaista:

"Eihän tuo voi olla älykäs, koska muuten se olisi tehnyt mieluummin tavalla B..." (Kun jo tapa A oli sellainen, johon harvan äly riittää.)

Eli jonkun älykkyys yritetään todistaa olemattomaksi sillä, että keksitään miten hän olisi toiminut, jos olisivielä älykkäämpi. Tai jos hän välittäisi samoista asioista kuin arvostelija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi älykkään ja tyhmän helposti havaittavista eroista on se, että älykäs osaa yleensä perustella mielipiteensä hyvillä järjellisillä argumenteilla, kun tyhmät taas eivät. Tyhmät ihmiset turvautuvat usein myös tunteellisiin argumentteihin, kun huomaavat joutuneensa keskustelussa heti alakynteen. Sen huomaa täälläkin, ja palstan keskimääräinen äo on todennäköisesti aika matala.

Veikkaan itse 100.

On holhouksen alaisia alhaisen ÄO:n ihmisiä, jotka eivät pääse nettiin samoin kuin muut ja jotka eivät välttämättä osaa kunnolla kirjoittaakaan. Voisiko se jopa vähän nostaa tuota keskiarvoa?

Niin, nettiin kirjoittavien keskimääräinen äo yleensä on todennäköisesti hieman korkeampi kuin muun väestön, mikä johtuu myös siitä, että siellä on paljon introvertteja ja introverteilla on keskimäärin korkeampi äo kuin ekstroverteilla. Ja netissä on tietenkin paljon nörttejä, että sekin vielä. Joillain palstoilla kirjoittajien keskimääräinen äo saattaa olla jopa huomattavasti yli keskitason, varsinkin sellaisilla, jossa on rekisteröitymispakko.

Mutta tällä palstalla kirjoittajien keskimääräinen äo ei taida olla erityisen korkea, ehkä juuri 100:n paikkeilla   (koko väestön keskiarvo) tai pari pinnaa päälle. Jo ihmiset, joiden äo on 100, kyllä vaikuttavat aika tyhmiltä, jos on itse huomattavasti keskivertoa älykkäämpi.

Vierailija kirjoitti:

Koska oikeasti älykkäitäkin saatetaan pitää tyhminä, niin ilmeisesti moni ajattelee, että älykkyys tekee ihmisestä suunnilleen täydellisen tai että vain ne kaikkein suurimmat nerot lasketaan älykkäiksi.

Monesti kuulee jotain tällaista:

"Eihän tuo voi olla älykäs, koska muuten se olisi tehnyt mieluummin tavalla B..." (Kun jo tapa A oli sellainen, johon harvan äly riittää.)

Eli jonkun älykkyys yritetään todistaa olemattomaksi sillä, että keksitään miten hän olisi toiminut, jos olisivielä älykkäämpi. Tai jos hän välittäisi samoista asioista kuin arvostelija.

Joskus saattaa olla kysymys siitäkin, että älykäs ajattelee vähän eri tavalla kuin muut, ja ihminen on taipuvainen vähättelemään niitä, jotka ajattelevat eri tavalla. Siis eri tavalla ajatteleva ihminen leimataan helposti tyhmäksi. Sitten myös on sitäkin, että älykäs ihminen tekee hajamielisyyksissään jonkin pikku virheen, jota sitten muut ihmiset korostaa ja suurentelee muka merkkinä siitä, että kyseinen ihminen onkin oikeasti tyhmä. Jos älykkyyden merkki on täydellisyys, niin sitten kukaan meistä ei ole älykäs.

Totuus: älykkyyden tavoittelu ja sen ihannoiminen on nykyään ylikorostunutta ja täysin turhaa. Älykkyys on yliarvostettu käsite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi käyn, sen enemmän alan epäillä näitä tavanomaisia määritelmiä mitä älykkyys on tai mitä se ei ole, mitä on tyhmyys jne. On kohtuullisen helppo havaita, milloin joku toimii tai ajattelee älykkäästi tai typerästi, mutta toisaalta älykkäästi toimiviin tai ajatteleviin ihmisiin usein liittyy ihmeellisiä ristiriitoja, tyyliin olet oman alasi guru, mutta sinulla onkin todella puutteellinen mielen teoria tai olematon kyky joustaa ajattelussasi. Ehkä älykkäin tuntemani henkilö on amis, mutta toisaalta häneltä puuttuu koulutuksen tuoma perspektiivi. Jollain taas on vain se uskomattoman laaja perspektiivi, mutta olematon kyky esim. reagoida ympäristöönsä. Yhä harvemmin "tuomitsen" ketään tyhmäksi, koska saatan ymmärtää miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, vaikka ajatteleekin minun mielestäni yksinkertaisesti. Itsekin olen näitä, joita on aina pidetty keskinkertaisuutena ja jota harva on erityisen älykkääksi kehunut. Sitten aikuisena olenkin alkanut epäilemään että olisiko kapasiteettia sittenkin enemmän kuin useimmilla ja esim. Mensan rajasta menin heittämällä ylitse. En vain ole mahtunut älykkään stereotyyppiin. Tuomitsenko muita samalla tavalla kuin minut on aikoinaan tuomittu/arvioitu?

En siis yhtään epäile, etteikö joillakin ole enemmän älyllistä kapasiteettia ja kognitiivisia kykyjä kuin toisilla, mutta miten se pitää havainnoida ja millä perusteella tehdä oletuksia? Tunnistan ne ihmiset, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja hiffaafat juttuja siinä missä minäkin, mutta ei silloinkaan ole kyseessä yksistään älykkyys. Olen törmännyt korkean äo:n ihmisiin jotka ovat mielestäni ihan pimeitä ja harhaisia ja sitten taas "höppänöihin", joiden olen yhtäkkiä tajunnut hahmottavan jonkin asian minua paremmin tai osoittavan huomattavaa ymmärrystä jossain asiassa. Alan kallistua sille kannalle, jonka joku tässä ketjussa esitti (sotkien siihen jostain syystä jotain Jeesus-höpinää): älykkyys on jotain mikä syntyy hetkessä oikeiden palasten osuessa kohdilleen. Kapasiteetti on ihmisen ominaisuus, mutta älykkyyden ilmeneminen taas jokin enemmän tai vähemmän harvinaislaatuinen tapahtuma, joka on, välähtää, ja katoaa taas ilmaantuakseen jossain tilanteessa taas uudestaan. Kulttuurissamme on tapana hahmottaa asiat ja tapahtumat persoonasentrisesti, mikä on vain yksi hahmottamisen tapa lukuisista mahdollisuuksista.

Olen samaa mieltä kanssasi joiltain osin. Ihmisillä on usein tapana ajatella niin kuin he haluavat ajatella. Tiedonkäsittelyn liittyy vahva emotionaalinen komponentti, mikä voi joskus johtaa harhaan loogisuuden kannalta. Siksi väärässä oleva ihminen ei välttämättä ole "tyhmä", hänellä on vain tarve ajatella asioista tietyllä tavalla. Tähän tarpeeseen voi liittyä jotkin traumaattisen tapahtumat tai ihmisen koko henkilöhistoria. Olen osittain samaa mieltä myös älykkyyden häivähdyksenomaisuudesta. Se korkeampi älykkyys on niitä ns. "älynväläyksiä", mutta kyllä ne aivot ovat toiminnassa ihan jatkuvasti, jopa unen aikana. Aivoja voi myös treenata vähän samalla tavalla kuin lihasta. Levon ja rasituksen oikea suhde on aivotreenissäkin tärkeää.

Tuo persoonasentrinen ajattelutapa ei oikeastaan ole vain yksi ajattelutapa muiden joukossa. Minun mielestäni se on vähän harhainen ja jopa haitallinen ajattelutapa, vaikka onkin tosi yleistä. Persoonasentrisen ajattelutavan puutteet voi nähdä esim. siten, että yrittää soveltaa sitä erilaisiin tilanteisiin, ja katsoa päteekö se joka tilanteessa. Voi esim. miettiä persoonasentrisesti Afrikan nälkäänäkeviä ihmisiä tai natsien keskitysleirin uhreja. Heille ei voisi mennä sanomaan, että "ihminen on oman onnensa seppä", se kuulostaisi aivan naurettavalta. Persoonasentrinen näkökulma ei siis ole ainakaan yleispätevä ajattelutapa.

Suomi ei ole Afrikka eikä natsileiri, täällä älykäs kyllä menestyy helpostikin. Ja kun puhutaan että on oman onnensa seppä, tarkoitetaan ihan yleisesti juuri Suomen kaltaista maata, ei mitään kehitysmaata tai natsileiriä. Tuo pitäisi olla itsestään selvää.

Plus jos oikein haluat saivarrella, osa jäi henkiin ja menestyi myöhemmin tuhoamisleireiltäkin. Ja Afrikasta on tullut vaikka kuinka paljon eri tavalla menestyneitä, ei sielläkään kaikki näe nälkää suinkaan.

Minun pointti oli se, että persoonasentrinen ajattelutapa ei ole täysin yleispätevä, eli sitä ei voi soveltaa kaikkiin tilanteisiin, ei ainakaan Afrikan nälkäänäkeviä tai natsileirin uhreihin. Mutta voiko tätä ajattelutapaa soveltaa Suomessa joka tilanteeseen tai kaikkiin ihmisiin? Minun mielestä ei voi. Suomalainen yhteiskunta ei ole täydellinen. Kaikilla ihmisillä ei ole täysin samanlaisia mahdollisuuksia, ja Suomessakin saattaa kohdata epäoikeudenmukaisuuksia. Otetaan esimerkiksi vaikka se, että joku joutuu hoitovirheen uhriksi ja menettää samalla terveytensä ja työkykynsä. Tässäkään tilanteessa ei voida sanoa, että "jokainen on oman onnensa seppä". Siis persoonasentrinen ajattelutapa ei ole yleispätevä edes Suomessa. Tämän ajattelutavan taustaoletus tuntuisi olevan se, ettei ympäröivässä yhteiskunnassa ole mitään vikaa, toisin sanottuna että se on täydellinen. Ja tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Mua ärsytti eilen suunnattomasti se, kun vastasin sinun mielenkiintoiseen kirjoitukseesi pitkän vastauksen, vain huomatakseni, että kello oli jo yli 23 ja palsta sulkeutunut.

En ole ennen kuullut termiä persoonasentrisyys, joten kiitos tästä selvityksestä.

Kirjoitin egosentrisyydestä tuohon hukkaan menneeseen viestiini. Itse olen huomattavan tyhmä ja yksinkertainen. Katsoin joku aika sitten Wikipediasta, miten tyhmyys siellä määritetään ja se oli lyhyt ja ytimekäs ja meni jotenkin näin: tyhmä ihminen ei ymmärrä omaa etuaan, toimii etunsa vastaisesti. Minä olen ollut tuollainen typerys koko elämäni. Ihan vasta vähän aikaa sitten eräs ystäväni sanoi, ettei pidä minua älykkäänä, se ei yllättänyt minua ollenkaan. Tyhmyyteni ei estä minua näkemästä toisten älykkyyttä. Sehän on tosiasia muiden tosiasioiden joukossa ja todellisuuden hahmottamisen perustahan on tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Kaikki 'tosi' ajattelu lähtee jollain tapaa tästä ajatuksesta liikkeelle?

Kaikenlainen tieto osoittaa rajansa ja tekee ne näkyviksi, se on jatkuva prosessi myös tyhmän elämässä. Mekin ajattelemme. Ero on vaan siinä, ettei kukaan ole kiinnostunut meidän ajatuksista ja näkemyksistä.

Itse tutkailen ihmisiä sen pohjalta miten egosentrisen maailmankuvan he omaavat. Tiedän monia älykkäitä ihmisiä, jotka suodattavat kaiken oman egonsa kautta. Idealismi on tästä hyvä esimerkki. Ihmisellä on joku (oma) idea ja se tarkastelee todellisuutta tämän idean läpi. Pahimmillaan ihminen (älykäs) ei pysty hetkeksikään höllentämään egonsa vallasta, jolloin todellisuuden hahmottaminen voi hyvinkin jäädä vaillinaiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, todellisuuden hahmottaminen lähtee tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Egosentrisyys blokkaa todellisuuden itsenäisen ja riippumattoman luonteen havaitsemisen. Ja oman itsen havainnoimisen mahdollisimman objektiivisesti, mikä on kaikkein vaikeinta ihmisenä olemisessa. Sama ongelma on toki myös tyhmällä.

Onko älykkyys siis egosentrisyyttä, jos miettii tuon wikipedian määritelmän kääntöpuolta eli älykkyyttä, mikä siis on oman edun syvempi ymmärtäminen? Minulle (tyhmälle) se tuntuu todella vieraalta ja oudolta, että se olisi ihan oikeasti älykkyyden mitta. Siinä mielessä en tajua älykkyyttä ja älykkäitä ihmisiä. En osaa asettua heidän asemaan ollenkaan.

Kiitos kun sanoit kirjoitustaito mielenkiintoiseksi! Vastakohteliaisuutena sanoisin, että sinä et vaikuta minusta ollenkaan tyhmältä, päinvastoin. Tuo Wikipedian määritelmä tyhmyydestä tuntuu minusta vähän kummalliselta. Siis se, jossa sanotaan, että tyhmyyttä on omaa etua vastaan toimiminen. Oikeassa elämässä tulee eteen paljon tilanteita, joissa pelkästään oman edun ajatteleminen ei kannata tai se on jopa tyhmää. Esimerkiksi vaikka lasten kasvatus; vanhempien tulee välillä ja oikeastaan aika useinkin laittaa lapsen etu oman edun edelle. Myöskään yhteisöllinen ajattelu, jossa ajatellaan koko yhteisön parasta, ei ole kyllä minusta ollenkaan tyhmyyttä, vaan viisautta. Tosin ihmisen pitää välillä ajatella myös omaa etuaan, ja huolehtia myös itsestään, että selviytyisi ja voisi tarpeeksi hyvin. Tämä on kai sitä "tervettä itsekkyyttä". Itsestään huolehtimisen laiminlyöminen ei minusta ole pelkästään kiinni älykkyydestä tai älyn puutteesta. Voi olla, että se johtuu esim. lapsuuden olosuhteista ja tunne-elämästä.

Omaa etua vastaan toimiminen ja muiden edun oman edelle laittaminen eivät ole verrannollisia. Usein jonkun toisen edun edelle laittaminen palvelee myös omaa etua, kuten lapsien ja yhteisöllisyyden kannalta. Se ei sodi sitä vastaan. Tämän ymmärtäminen laajemmin on varmaan sen tyhmyyden määritelmän vastakohta. Täysin omaa etua vastaan toimiminen taas on aivan eri asia, eikä yleensä hyödytä ketään muutakaan.

Mutta vaikka vaikutatte ihan mukavilta ihmisiltä, on tämä taas yksi esimerkki siitä, ettei ymmärretä edes mistä puhutaan, menee aiheen vierestä, ihmetellään kovasti jne. Eikä siinä mitään. Sosiaalisuus ja solidaarisuus ovat myös tärkeitä arvoja. Saitte keskustelun aikaiseksi ja kummallekin hyvää mieltä. Keskiverrot löytävät helposti samanmielisiä. Kyllä maailmaan keskustelua mahtuu.

Mutta tämän vuoksi älykkäät viihtyvät hyvin yksin. Se turhauttaa pidemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Totuus: älykkyyden tavoittelu ja sen ihannoiminen on nykyään ylikorostunutta ja täysin turhaa. Älykkyys on yliarvostettu käsite.

Niin, ja eikö älykkyys ole myös melko pysyvä ominaisuus?

Sen sijaan moneen muuhun asiaan voi vaikuttaa paljon, paljon helpommin. Vaikkei tulisi varsinaisesti älykkäämmäksi, niin aina voi parantaa tietojaan ja taitojaan ja tulla muuten fiksummaksi ja viisaammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi käyn, sen enemmän alan epäillä näitä tavanomaisia määritelmiä mitä älykkyys on tai mitä se ei ole, mitä on tyhmyys jne. On kohtuullisen helppo havaita, milloin joku toimii tai ajattelee älykkäästi tai typerästi, mutta toisaalta älykkäästi toimiviin tai ajatteleviin ihmisiin usein liittyy ihmeellisiä ristiriitoja, tyyliin olet oman alasi guru, mutta sinulla onkin todella puutteellinen mielen teoria tai olematon kyky joustaa ajattelussasi. Ehkä älykkäin tuntemani henkilö on amis, mutta toisaalta häneltä puuttuu koulutuksen tuoma perspektiivi. Jollain taas on vain se uskomattoman laaja perspektiivi, mutta olematon kyky esim. reagoida ympäristöönsä. Yhä harvemmin "tuomitsen" ketään tyhmäksi, koska saatan ymmärtää miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, vaikka ajatteleekin minun mielestäni yksinkertaisesti. Itsekin olen näitä, joita on aina pidetty keskinkertaisuutena ja jota harva on erityisen älykkääksi kehunut. Sitten aikuisena olenkin alkanut epäilemään että olisiko kapasiteettia sittenkin enemmän kuin useimmilla ja esim. Mensan rajasta menin heittämällä ylitse. En vain ole mahtunut älykkään stereotyyppiin. Tuomitsenko muita samalla tavalla kuin minut on aikoinaan tuomittu/arvioitu?

En siis yhtään epäile, etteikö joillakin ole enemmän älyllistä kapasiteettia ja kognitiivisia kykyjä kuin toisilla, mutta miten se pitää havainnoida ja millä perusteella tehdä oletuksia? Tunnistan ne ihmiset, jotka ovat kanssani samalla aaltopituudella ja hiffaafat juttuja siinä missä minäkin, mutta ei silloinkaan ole kyseessä yksistään älykkyys. Olen törmännyt korkean äo:n ihmisiin jotka ovat mielestäni ihan pimeitä ja harhaisia ja sitten taas "höppänöihin", joiden olen yhtäkkiä tajunnut hahmottavan jonkin asian minua paremmin tai osoittavan huomattavaa ymmärrystä jossain asiassa. Alan kallistua sille kannalle, jonka joku tässä ketjussa esitti (sotkien siihen jostain syystä jotain Jeesus-höpinää): älykkyys on jotain mikä syntyy hetkessä oikeiden palasten osuessa kohdilleen. Kapasiteetti on ihmisen ominaisuus, mutta älykkyyden ilmeneminen taas jokin enemmän tai vähemmän harvinaislaatuinen tapahtuma, joka on, välähtää, ja katoaa taas ilmaantuakseen jossain tilanteessa taas uudestaan. Kulttuurissamme on tapana hahmottaa asiat ja tapahtumat persoonasentrisesti, mikä on vain yksi hahmottamisen tapa lukuisista mahdollisuuksista.

Olen samaa mieltä kanssasi joiltain osin. Ihmisillä on usein tapana ajatella niin kuin he haluavat ajatella. Tiedonkäsittelyn liittyy vahva emotionaalinen komponentti, mikä voi joskus johtaa harhaan loogisuuden kannalta. Siksi väärässä oleva ihminen ei välttämättä ole "tyhmä", hänellä on vain tarve ajatella asioista tietyllä tavalla. Tähän tarpeeseen voi liittyä jotkin traumaattisen tapahtumat tai ihmisen koko henkilöhistoria. Olen osittain samaa mieltä myös älykkyyden häivähdyksenomaisuudesta. Se korkeampi älykkyys on niitä ns. "älynväläyksiä", mutta kyllä ne aivot ovat toiminnassa ihan jatkuvasti, jopa unen aikana. Aivoja voi myös treenata vähän samalla tavalla kuin lihasta. Levon ja rasituksen oikea suhde on aivotreenissäkin tärkeää.

Tuo persoonasentrinen ajattelutapa ei oikeastaan ole vain yksi ajattelutapa muiden joukossa. Minun mielestäni se on vähän harhainen ja jopa haitallinen ajattelutapa, vaikka onkin tosi yleistä. Persoonasentrisen ajattelutavan puutteet voi nähdä esim. siten, että yrittää soveltaa sitä erilaisiin tilanteisiin, ja katsoa päteekö se joka tilanteessa. Voi esim. miettiä persoonasentrisesti Afrikan nälkäänäkeviä ihmisiä tai natsien keskitysleirin uhreja. Heille ei voisi mennä sanomaan, että "ihminen on oman onnensa seppä", se kuulostaisi aivan naurettavalta. Persoonasentrinen näkökulma ei siis ole ainakaan yleispätevä ajattelutapa.

Suomi ei ole Afrikka eikä natsileiri, täällä älykäs kyllä menestyy helpostikin. Ja kun puhutaan että on oman onnensa seppä, tarkoitetaan ihan yleisesti juuri Suomen kaltaista maata, ei mitään kehitysmaata tai natsileiriä. Tuo pitäisi olla itsestään selvää.

Plus jos oikein haluat saivarrella, osa jäi henkiin ja menestyi myöhemmin tuhoamisleireiltäkin. Ja Afrikasta on tullut vaikka kuinka paljon eri tavalla menestyneitä, ei sielläkään kaikki näe nälkää suinkaan.

Minun pointti oli se, että persoonasentrinen ajattelutapa ei ole täysin yleispätevä, eli sitä ei voi soveltaa kaikkiin tilanteisiin, ei ainakaan Afrikan nälkäänäkeviä tai natsileirin uhreihin. Mutta voiko tätä ajattelutapaa soveltaa Suomessa joka tilanteeseen tai kaikkiin ihmisiin? Minun mielestä ei voi. Suomalainen yhteiskunta ei ole täydellinen. Kaikilla ihmisillä ei ole täysin samanlaisia mahdollisuuksia, ja Suomessakin saattaa kohdata epäoikeudenmukaisuuksia. Otetaan esimerkiksi vaikka se, että joku joutuu hoitovirheen uhriksi ja menettää samalla terveytensä ja työkykynsä. Tässäkään tilanteessa ei voida sanoa, että "jokainen on oman onnensa seppä". Siis persoonasentrinen ajattelutapa ei ole yleispätevä edes Suomessa. Tämän ajattelutavan taustaoletus tuntuisi olevan se, ettei ympäröivässä yhteiskunnassa ole mitään vikaa, toisin sanottuna että se on täydellinen. Ja tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Mua ärsytti eilen suunnattomasti se, kun vastasin sinun mielenkiintoiseen kirjoitukseesi pitkän vastauksen, vain huomatakseni, että kello oli jo yli 23 ja palsta sulkeutunut.

En ole ennen kuullut termiä persoonasentrisyys, joten kiitos tästä selvityksestä.

Kirjoitin egosentrisyydestä tuohon hukkaan menneeseen viestiini. Itse olen huomattavan tyhmä ja yksinkertainen. Katsoin joku aika sitten Wikipediasta, miten tyhmyys siellä määritetään ja se oli lyhyt ja ytimekäs ja meni jotenkin näin: tyhmä ihminen ei ymmärrä omaa etuaan, toimii etunsa vastaisesti. Minä olen ollut tuollainen typerys koko elämäni. Ihan vasta vähän aikaa sitten eräs ystäväni sanoi, ettei pidä minua älykkäänä, se ei yllättänyt minua ollenkaan. Tyhmyyteni ei estä minua näkemästä toisten älykkyyttä. Sehän on tosiasia muiden tosiasioiden joukossa ja todellisuuden hahmottamisen perustahan on tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Kaikki 'tosi' ajattelu lähtee jollain tapaa tästä ajatuksesta liikkeelle?

Kaikenlainen tieto osoittaa rajansa ja tekee ne näkyviksi, se on jatkuva prosessi myös tyhmän elämässä. Mekin ajattelemme. Ero on vaan siinä, ettei kukaan ole kiinnostunut meidän ajatuksista ja näkemyksistä.

Itse tutkailen ihmisiä sen pohjalta miten egosentrisen maailmankuvan he omaavat. Tiedän monia älykkäitä ihmisiä, jotka suodattavat kaiken oman egonsa kautta. Idealismi on tästä hyvä esimerkki. Ihmisellä on joku (oma) idea ja se tarkastelee todellisuutta tämän idean läpi. Pahimmillaan ihminen (älykäs) ei pysty hetkeksikään höllentämään egonsa vallasta, jolloin todellisuuden hahmottaminen voi hyvinkin jäädä vaillinaiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, todellisuuden hahmottaminen lähtee tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Egosentrisyys blokkaa todellisuuden itsenäisen ja riippumattoman luonteen havaitsemisen. Ja oman itsen havainnoimisen mahdollisimman objektiivisesti, mikä on kaikkein vaikeinta ihmisenä olemisessa. Sama ongelma on toki myös tyhmällä.

Onko älykkyys siis egosentrisyyttä, jos miettii tuon wikipedian määritelmän kääntöpuolta eli älykkyyttä, mikä siis on oman edun syvempi ymmärtäminen? Minulle (tyhmälle) se tuntuu todella vieraalta ja oudolta, että se olisi ihan oikeasti älykkyyden mitta. Siinä mielessä en tajua älykkyyttä ja älykkäitä ihmisiä. En osaa asettua heidän asemaan ollenkaan.

Kiitos kun sanoit kirjoitustaito mielenkiintoiseksi! Vastakohteliaisuutena sanoisin, että sinä et vaikuta minusta ollenkaan tyhmältä, päinvastoin. Tuo Wikipedian määritelmä tyhmyydestä tuntuu minusta vähän kummalliselta. Siis se, jossa sanotaan, että tyhmyyttä on omaa etua vastaan toimiminen. Oikeassa elämässä tulee eteen paljon tilanteita, joissa pelkästään oman edun ajatteleminen ei kannata tai se on jopa tyhmää. Esimerkiksi vaikka lasten kasvatus; vanhempien tulee välillä ja oikeastaan aika useinkin laittaa lapsen etu oman edun edelle. Myöskään yhteisöllinen ajattelu, jossa ajatellaan koko yhteisön parasta, ei ole kyllä minusta ollenkaan tyhmyyttä, vaan viisautta. Tosin ihmisen pitää välillä ajatella myös omaa etuaan, ja huolehtia myös itsestään, että selviytyisi ja voisi tarpeeksi hyvin. Tämä on kai sitä "tervettä itsekkyyttä". Itsestään huolehtimisen laiminlyöminen ei minusta ole pelkästään kiinni älykkyydestä tai älyn puutteesta. Voi olla, että se johtuu esim. lapsuuden olosuhteista ja tunne-elämästä.

Omaa etua vastaan toimiminen ja muiden edun oman edelle laittaminen eivät ole verrannollisia. Usein jonkun toisen edun edelle laittaminen palvelee myös omaa etua, kuten lapsien ja yhteisöllisyyden kannalta. Se ei sodi sitä vastaan. Tämän ymmärtäminen laajemmin on varmaan sen tyhmyyden määritelmän vastakohta. Täysin omaa etua vastaan toimiminen taas on aivan eri asia, eikä yleensä hyödytä ketään muutakaan.

Mutta vaikka vaikutatte ihan mukavilta ihmisiltä, on tämä taas yksi esimerkki siitä, ettei ymmärretä edes mistä puhutaan, menee aiheen vierestä, ihmetellään kovasti jne. Eikä siinä mitään. Sosiaalisuus ja solidaarisuus ovat myös tärkeitä arvoja. Saitte keskustelun aikaiseksi ja kummallekin hyvää mieltä. Keskiverrot löytävät helposti samanmielisiä. Kyllä maailmaan keskustelua mahtuu.

Mutta tämän vuoksi älykkäät viihtyvät hyvin yksin. Se turhauttaa pidemmän päälle.

Kyllä tyhmä joka toimii omaa etuaan vastaan, voi toimia toisten edun hyväksi. Tässä just näkee sen, miten et osaa asettua tyhmän rooliin, suuressa älykkyydessäsi. Siksi toiseksi, myös minä viihdyn yksin, vaikka tyhmä olenkin. Ilmaisunvapaus kuuluu myös meille tyhmille. Luulisi sulla olevan älykkäämpääkin tekemistä, kun yrittää mitätöidä muita, ihan oman hyvinvointisi takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuus: älykkyyden tavoittelu ja sen ihannoiminen on nykyään ylikorostunutta ja täysin turhaa. Älykkyys on yliarvostettu käsite.

Niin, ja eikö älykkyys ole myös melko pysyvä ominaisuus?

Sen sijaan moneen muuhun asiaan voi vaikuttaa paljon, paljon helpommin. Vaikkei tulisi varsinaisesti älykkäämmäksi, niin aina voi parantaa tietojaan ja taitojaan ja tulla muuten fiksummaksi ja viisaammaksi.

Älykkyys juurikin ei ole pysyvä ominaisuus tai kiinni persoonassa mitenkään.

Se tulee ja menee kuin säätila.

Tietenkin ego uskottelee itselleen että minä olen älykäs.

Älykkyys on vähän kuin aivastus. Se tulee hetkittäin ja sitä on myös kehitysvammaisilla.

Älykkyydestä on myös hyvä luopua, koska se ei ole persoonaan kuuluva tai kehoon kuuluva ominaisuus. Se on tilanne ja tapahtuma.

Tiedot ja taidot eivät liity älykkyyteen mitenkään.