Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka muodostat helposti parisuhteita mitä teet toisin kuin he, joiden on vaikea muodostaa parisuhde?
04.05.2019 |
Mikä on salaisuutesi? En tiedä annanko etäisen ja viileän kuvan itsestäni, mutta en onnistu muodostamaan parisuhdetta ja yksi syy voi olla se, etten viihdy baareissa. Tapaan miehiä töissä, harrastuksissa ja matkoilla, mutta mikään ei tuota tulosta. Mitä teen väärin?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tää ketju ainakaan mun osalta mitään ahaa-elämystä ole tarjonnut. Olen nätti, hoikka ja treenattu, koulutettu, iloinen, sosiaalinen, positiivinen, hyvä kuuntelija ja muutenkin ihan jees tapaus. Yksin mä silti tälläkin hetkellä olen.
Tuli mieleen, että käytkö kotisi ulkopuolella harrastuksissa, töissä ja matkoilla? Entäs netti, jutteletko netissä vapaille miehille?
Ensimmäisiin kyllä, kyllä ja kyllä. Netissä olen aika ajoin aktiivinen ollut (deittisovelluksissa) mutta senkin turhaksi todennut. Ehkä kesän tullen jaksan taas kerran yrittää sitä.
Toinen mikä tuli mieleen, että tiedätkö mitä haluat? Tunnetko kunnolla itsesi ja kehitätkö itseäsi sisältä ja ulkoa? Tärkein kysymys - rakastatko itseäsi sellaisena kuin olet?
Tiedän, mitä haluan. Menen tunne edellä. Muita varsinaisia vaatimuksia ei ole. Tää ei tosin aina ole hyvä asia. Viimeisin mies, jota tapailin, ei millään suostunut uskomaan, että olen oikeasti hänestä kiinnostunut. Se juttu kaatuikin siihen, että en jaksanut vakuutella kiinnostustani enää ja joo, kyllä se kiinnostuskin oli alkanut edellä mainitusta syystä johtuen hiipua jossain kohtaa.
Opin itsestäni lisää koko ajan, mutta tuskin tunnen itseänikään vielä läpikotaisin. Mutta tuskin kaikki parisuhteissa olevatkaan itseään läpikotaisin tuntee? Treenaan tavoitteellisesti - se kattanee itseni kehittämisen ulkoa. Luen ajankohtaisista asioista ja muutenkin luen paljon - riittänee itseni kehittämiseksi sisältä?
Useimpina päivinä tykkään itsestäni ja onhan mulla hyvä elämä ja paljon asioita, joista olla kiitollinen. Mulla on huonot päiväni, jolloin rakkauden puuttuminen elämästä kirpaisee enemmän kuin toisina. Niinä päivinä mulla ei ole kauheasti annettavaa muille, mutta osaan pysytellä silloin lähinnä omissa oloissani. Sitten taas ihmisten ilmoille, kun on jotain annettavaa tai vähintään jaettavaa.
Kiitos kysymyksistä. Näitä oli ihan kiva tässä mietiskellä. En mä tiedä, veikö nää mua lähemmäs vastausta mutta kiva silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ilmeesi ilkeä/vihainen? Katsotko koskaan ketään silmiin tai edes päin?
Itse katselen ympärilleni avoimin mielin, uteliaisuuttani. Ei sillä ole väliä onko takapuoli treenattu 15kg sinne tänne. Mitkä vaatteet tai pakkelia naamassa. Olen ollut laidasta laitaan mutta aina avoimin mielin maailmaa kohtaan. Siis helposti lähestyttävä.
En ole edes pullukka käskenyt painimaan h#%&* vaan antanut hymyn ja poistunut tskavastemmalle. En mäkään lähetyisi ketään keneltä voi saada turpiin.
Olemalla oikeasti läsnä keskustelussa, uskoisin. Hakeutumalla ihmisten seuraan. Välitön, ilman teennäisyyttä. Uskaltamalla olla oma itsensä. Osaa nauraa omille kömmähdyksille ja jatkaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen, puhelias ja huumorintajuinen ja annan vaikutelman että olen helposti lähestyttävä. Ikävä kyllä myös ilmeisesti flirttailen ihan tarkoittamattani.
Mulla sama.
Mies välillä vähän näreissään tuosta ja sanoi juuri yksi päivä että olen ihan kauhea flirttailemaan.
Minulle kyllä tullaan juttelemaan kaupassa, bussipysäkillä tms. Myös ihmiset tervehtii.
Itsekin kyllä aloitan keskusteluita ja hymyilen.
No minulla kohta 60 mittarissa ja takana yksi pitkä parisuhde (30+) ja teiniaikojen seurustelu. Kun erosin n. 10 v sitten alkoi miehiä ilmestyä ympärille työ- ja harrastekuvioissa, olivat kiinnostuneita minusta. Ihan tavallisen näköinen keski-ikäinen nainen, tietenkin olin imarreltu mutten yhtään innostanut heitä. Pari vuotta eron jälkeen tapasin nykyisen mieheni, molemmat tajusimme hyvin äkkiä, että sovimme toisillemme ja olemme nyt onnellisesti parisuhteessa. Eli kai kuulu kategoriaan muodostat helposti parisuhteita?
En enää muista millainen olin nuorena, varmaan ihmisenä "helppo", toiset huomioonottava, huumorintajuinen ja joustava. Noita samoja piirteitä on pidetty työyhteisöissä etuinani, olen kyennyt rauhoittamaan tulehtuneiden työyhteisöjen ilmapiiriä. Nykyinen mieheni sanoo ihastuneensa sihen, että olen kotonani nahoissani, en esitä mitään enkä myöskään vaadi häntä olemaan muuta kuin mitä on. Ehkä nuorempana joustin liikaakin parisuhteessa, nykyään osaan pitää puoleni lempeästi ilman riitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ilmeesi ilkeä/vihainen? Katsotko koskaan ketään silmiin tai edes päin?
Itse katselen ympärilleni avoimin mielin, uteliaisuuttani. Ei sillä ole väliä onko takapuoli treenattu 15kg sinne tänne. Mitkä vaatteet tai pakkelia naamassa. Olen ollut laidasta laitaan mutta aina avoimin mielin maailmaa kohtaan. Siis helposti lähestyttävä.
En ole edes pullukka käskenyt painimaan h#%&* vaan antanut hymyn ja poistunut tskavastemmalle. En mäkään lähetyisi ketään keneltä voi saada turpiin.
Ilmeeni on tilanteesta riippuen normaali tai hymyilevä mutta en ole ilkeä enkä vihainen ja katson ihmisiä silmiin jos puhun heille. Sillä hetkellä kun olen tekemisissä ihmisen kanssa, niin katson heitä silmiin ja kuuntelen.
Olen aika ujo enkä viihdy isoissa ihmisporukoissa. Olen kuitenkin hyvin lämminsydäminen ja aito ihminen. Ne jotka ovat luottamuksen arvoisia pääsevät elämääni. Annan silloin itsestäni kaiken ja pidän ystävistäni/sukulaisistani ja miehestäni huolta ja välitän heistä kaikista. Ei heitä montaa ole, mutta sitäkin rakkaampia kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tutun salaisuus taitaa olla taito ihastua mieheen, joka osoittaa häntä kohtaan isommin kiinnostusta. Tämä tuttu on ollut meidän historian (kaveruus) aikana ehkä yhteensä kuukauden verran sinkkuna, jaoteltuna eri suhteiden väleihin. Yleensä nää suhteet kestää sen muutaman vuoden, että ei mitään pikasuhteita kummiskaan. En kuitenkaan ole vaivautunut näiden reilun kymmenen vuoden aikana tutustumaan enempää näihin miehiin, koska ne kuitenkin vaihtuvat parin vuoden välein :D Karua, mutta totta.
Olen sivistynyt sydämeltäni ja mieleltäni, minulla on kiinnostava työ ja mielenkiinnon kohteita, jotka eivät liity työhöni. Kanssani voi käydä aiheesta kuin aiheesta eläväisen keskustelun. Luonteeltani olen utelias, avarakatseinen ja valikoiva.
Seuraa minulle on ollut tarjolla aina sitten teini-iän. Ulkoisesti nimittäin en ole malli tai missi, vaan keskiverto (vaikka itsestäni huolta pidänkin). Onneksi vanhemmalla iällä aloin osata kompensoida ulkonäköä muilla asioilla. :D Kosintoja on tullut useampia, joista viimeisimpään vastasin myöntävästi.
En tiedä onko tämä niin erilainen seikka, mutta yksi tärkeimmistä asioista on, että olen valikoiva - mutta seurassani oleville ihmisille annan itsestäni paljon. Olen aina mielenkiintoista seuraa. Kanssani on siis palkitsevaa olla, ja luulen, että he tuntevat itsensä hitusen merkityksellisemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tää ketju ainakaan mun osalta mitään ahaa-elämystä ole tarjonnut. Olen nätti, hoikka ja treenattu, koulutettu, iloinen, sosiaalinen, positiivinen, hyvä kuuntelija ja muutenkin ihan jees tapaus. Yksin mä silti tälläkin hetkellä olen.
Minä olin myös sellainen outo lintu. Ensimäistä kertaa seurustelin vasta 19 vuotiaana. Suhde kesti 3 vuotta. Seuraavan kerran 30 vuotiaana ja saman kanssa olen edelleen (nyt 25 vuotta yhteistä taipaletta takana).
Nuorena teininä ihmettelin, kun kaverit seurusteli koko ajan ja parisuhde vaihtui heti uuteen. Koko ajan oltiin rakastuneita ja taas uusi. No sen kolme vuotta, mitä seurustelin, oli koko ajan olo, ettei tämä ole kyllä mun juttu. Kun en oikein syty tähän sillä tavalla, että voisin luvata loppuelämän rakkautta. Tämän eron jälkeen en edelleen saanut solmittua suhteita, kun ei kukaan tuntunut ns. oikealta ja en halunnut tuhlata aikaa turhanpäiväisiin seurusteluihin. Että roikkuisin jonkun kanssa vuoden ja sitten erottaisiin ja heti uusi ja taas roikuttaisiin saman katon alla pari vuotta ja ero ja uudelleen ja uudelleen.
Olin varma, että olen joku parisuhdekammoinen tai jotain, kun ei kukaan vastaantulemistani miehistä tuntunut sellaiselta, kenen kanssa olisin voinut edes kuvitella eläväni montaa kymmentä vuotta. Kunnes sitten törmäsin mieheeni. Ja hänen kanssaan onkin ollut ihan eri juttu. On elämäni toinen ja viimeinen parisuhde.
Sinunlaisille nainen on pelkkä pano ja ei kelpaa muuhun kuin seksiin. Kiitos ei! Miehen pitää olla aidosti kiinnostunut vain minusta ja miehen tunteiden on syvennyttävä rauhassa. Koko jutun on tunnuttava aidolta.