Missä vaiheessa ymmärsit, että on pakko laskea rimaa?

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää, kuinka moni rimaa korkealla pitävä tajuaa, että niillä korkean tason vastakappaleilla on myös oikeus pitää rimaansa korkealla. Eli tajuavatko ihmiset sen, että jos he tavoittelevat korkean tason kumppania, heidän pitää itse olla sellainen? Ei vain ilmoittamalla että on vaan käytännössä olemalla.

Hassu oletus, että kaikki etsisivät jotain stereotyyppistä alfaurosta. Minustakin on luultu sellaista, kun olin pitkään sinkku. Kun vihdoin löysin haluamani miehen, johon hullaannuin, samasta osoitteesta tuli ihmettelyä siitä, miten otin niin vaatimattoman näköisen. 

Suurin osa näistä "naiset kuvittelevat sitä ja tätä" -jutuista on yhtä urbaanilegandaa, johon yksinkertaisimmat sitten uskovat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen laskenut rimaa. Minulla oli suuret toiveet unelmamiehestä, mutta jossain vaiheessa tietenkin tajusin että ei sellainen minusta kiinnostu, joten laskin rimaa. Ensimmäinen parisuhteeni siis olin sellaisen miehen kanssa, joka oli kyllä hauska ja mukava ja olimme hyvin samanlaisia, mutta mitään ”enempää” ei herunut (en puhu nyt seksistä, seksi oli hyvää). Elämäni oli aina jotenkin vajavaista, koska emme halunneet samoja asioita. Kuvittelin olevani onnellinen. Itselleen voi kuitenkin valehdella vain niin kauan kuin mielenterveys kestää ja minun oli pakko lopulta erota. Sen jälkeenkin vaatimukset miehen suhteen olivat aika matalalla, halusin vain ja ainoastaan että joku hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Vaikka tämäkin rima on loppujen lopuksi monelle aika korkea... Kuitenkin, en onneksi alkanut seurustelemaan kenenkään kanssa vaan päätin pari vuotta eron jälkeen vain keskittyä itseeni (eron jälkeen siis etsin vain uutta miestä). Ja nostin sen riman aiiika korkealle! Muutaman kuukauden päästä sitten tapasinkin ”unelmieni miehen”, jonka kanssa olen nyt naimisissa. Kemiat on kohdallaan, jokainen päivä olen tajuttoman onnellinen, en tiennyt että seksi voi olla näin mahtavaa. Meillä on lapsi, joka on tehnyt meistä vain onnellisempia. Tottakai ongelmiakin on, mutta ne vaikuttavat niin vähäpätöisiltä kaiken sen hyvän rinnalla.

Joten ennemmin sanoisin että nostakaa rimaa niiden tärkeiden asioiden suhteen ja laskekaa muiden asioiden suhteen. Minua ei kiinnostanut ulkonäkö, ei raha, ei mitkään ulkoiset asiat. Minua kiinnosti kuinka kaunis toisen sielu on, onko meillä hyvä kemia, pystymmekö elämään harmoniassa jne.

Tälle palstalle sulla on kyllä aivan väärät kriteerit. Ulkonäkö, raha, kunnia, kulissit, seksi on juurikin niitä asioita, joiden suhteen täällä rimoja asetetaan. Jos toinen sitten on vielä ihmisenä siedettävä, se on pieni bonus, muttei välttämätöntä. 

Mistähän sinä nyt puhut? En ole kertaakaan kuullut kenenkään täällä palstalla puhuvan miehen rahoista. Lähinnä kuuluttavat silmää miellyttävän ja täyspäisesti käyttäytyvän ihmisen perään.

Onko niin, ettei niittää voi sieltä, mihin koskaan ei kylvetty?

Vierailija kirjoitti:

Onko niin, ettei niittää voi sieltä, mihin koskaan ei kylvetty?

Erittäin hyvin sanottu siellä! Ei todellakaan voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on rima vaan noussut ja tätä palstaa lukiessa on noussut entistä enemmän. Nimenomaan miesten suhteen.

Toivottavasti tulet "onnelliseksi" niiden hullujen ja vesikauhuisten kissojesi kanssa siellä kerrostalon tallelokerossa.

Uijui, tulipa sieltä kova argumentti 😂😆 Mieluummin kuolen vaikka viidenkymmenen kissan keskelle muumioituen, kuin otan mitäänsanomattoman ja luonteeltaan alitajuisesti naisia vihaavan ulimiehen. T:eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on rima vaan noussut ja tätä palstaa lukiessa on noussut entistä enemmän. Nimenomaan miesten suhteen.

Tämä on niin totta Miehet ovat nykyisin omituisia ulisijoita. Ei kiinnosta pätkääkään seksisuhde niiden kanssa ja parisuhde vielä vähemmän.

Nyt ei kannata yleistää miehiä parin palstaulisijan takia. Nämähän trollaa työkseen, mutta MIEHET on edelleenkin MIEHIÄ, eikä mitään v.tun ruikuttajia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei niinkään ongelma, mutta lapsuuden ystävällä on. Olemme saman ikäisiä (42) ja hän yhä etsii sitä oikeaa. Häen elämässää on ollut monta hyvää ehdokasta, jotka hän yksitellen on lempannut elämästään jonkun mitättömän ominaisuuden vuoksi.

Hän oli nuorena kaunis ja omalla tavallaan yhä on, mutta ajan patina häntäkin on verottanut. Hän ei ole päässyt irti vanhasta tyylistään. Hänestä saisi nuorekkaamman, jos leikkaisi hiuksensa tätä päivää vastaavaksi ja vaihtaisi sen iänikuisen blondin imagon pois. On siis värjännyt pitkät hiuksensa vaaleiksi jo 25v. Oma väri on keskiruskea, mikä minusta sopii hänelle paremmin. Lisäksi meikkaa liian paljon, mikä osaltaan vanhentaa vielä enemmän.

Moni mies on sanonut, että hän olisi upeampi vähemmällä pakkelilla ja omilla ripsillä. Lisäksi hän pukeutuu liian avonaisiin vaatteisiin, vaikka rintavako ole enää niin sileä. Hän ei näe omaa vanhenemistaan, mutta näkee sen miehissä ja tästä syystä on jäänyt ilman. Hänen, jos kenen, pitäisi alentaa rimaa tai sitten luopua ysärityylistään.

Eipä siinä, kyllähän minä hänen murheitaan yhä kuuntelen, mutta miten saisin hienovaraisesti sanottua kaiken tämän hänelle loukkaamatta?

Melkoista elämää on elänyt jos jo 42-vuotiaana on rintavako näkyvästi rypyssä.

Tuollaisia kurttunaamadekolteenaisia tulee kyseisessä ikäluokassa harva se päivä vastaa Tinderissä. Ei tarttee olla välttämättä mikään pubiruusu; liika aurinko, tiukka dieetti ja rankka saliohjelma tekee ihan saman.