Lue keskustelun säännöt.
Miehen unelmatyö, muutto ja minun ahdistukseni
03.05.2019 |
Eilen oli tullut puhelu, että onneksi olkoon ja tervetuloa, täällä olisi työpaikka 700 kilometrin päässä meidän nykyisestä kodista, jossa ollaan asuttu 17 vuotta. Onnittelin tietenkin, kehuin ja kerroin olevani ylpeä, mutta sisälläni romahdin. Ei ollut missään vaiheessa mikään itsestäänselvyys, että miestä valittaisiin, mutta niin nyt kuitenkin kävi. Työ olisi miehelle selkeästi etenemistä uralla ja siirtymistä sellaisten tehtävien pariin, jotka kiinnostavat nykyistä enemmän.
Ongelmana on se, että täällä on kaikki. Minun työpaikkani, lastemme (8-, 5- ja 3-vuotiaat) koulu ja päiväkoti. On harrastukset, meidän aikuisten kuin lastenkin ystävät, oma asunto. Molempien vanhemmat eivät nyt samalla paikkakunnalla, mutta huomattavasti lähempänä kuin mitä tuolla kaupungissa X olisivat. Miehelläkin on täällä vakituinen työpaikka, jossa ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että se ei ole tuo unelmapesti.
Toistaiseksi en ole onnistunut keksimään yhtä ainutta positiivista asiaa muutosta. Okei, "saisimme" omakotitalon, mutta en ole siitä koskaan haaveillut, rivitalossa on aivan hyvä. Kaikki muu menisi. Uusi kaupunki olisi profiililtaankin ihan erilainen kuin nykyinen, joka on iso ja monipuolinen kaupunki.
Että onko tässä nyt pienipalkkaisella naisella oikeutta sanoa, että minä en muuten sitten muuta? Ajatus siitä, että jäisin lasten kanssa yksin arkiviikoiksi tuntuu kauhealta, mutta suorastaan musertavalta tuntuu, että lapset lähtisivätkin isänsä mukaan enkä olisi enää läsnä heidän elämänsä jokaisessa käänteessä.
Kommentit (408)
Siinä taas yksi esimerkki, kun nainen ottaa varakkaan miehen. Sitten kun tulee tämä tilanne, niin ollaan aivan miehen armoilla. Ei jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koen hyvin oudoksi, että muutoksia pelätään kauheasti ja yritetään järkeistään, miksi elämän täytyy pysyä samanlaisena samalla paikkakunnalla ikuisesti. Samassa työssä, samoissa kouluissa, samoissa harrastuksissa.Nykyään on vielä internet, jota kautta voi pitää yhteyttä. Tiedän, koska itse muutin työn perässä useamman tuhat kilometriä ja samoin joutui tekemään mieheni. Sama on edessä uudestaankin jossain vaiheessa ja tällöin mukana muuttaa myös lapsi. En edes osannut ajatella, että se muutto olisi ollut jotenkin iso juttu, koska muutin Euroopan sisällä niin tuntuu hassulta, että jollekin voi olla Suomen sisällä muutto jo "juttu".
Muutos on hyvä asia, pitää osata uskaltaa irrottautua, tarttua uusiin haasteisiin ja muuttaa elämää. Ymmärtäisin, jos vaimolla on ura, mutta ei ole mitään. Ja lapsille tekee hyvää nähdä muutakin kuin se oma kotikontu ja vain yksi mahdollinen paikkakunta ja ne samat naamat. Muutoksiin on hyvä tottua.
Ei ole mitään kun on mukava työpaikka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa, että aikanani sain paikan jota hain puolitosissaan. Sillai, että haenpa huvikseen enkä saa kuitenkaan. Sainkin sen paikan sitten. Paikka oli pyöreesti 500km päässä. Kerroin vaimolleni siitä ja näin silmistä, että voi vttu. Vaimo sanoi, että tottakai muutetaan jne. Vaimo teki sen minun takiani. Mietin ja mietin ja mietin. En ottanut vastaan sitä työtä ja jatkoin vanhassa firmassa. En voinut tehdä sitä vaimolleni, vaikka oli valmis siihen muutokseen. Meillä on kaikki täällä ja kaikki toimii. Vaimon ilme oli juuri sellainen, että ekaa kertaa elämässä toivoi etten onnistu jossain ja sitten onnistuinkin 100pros. Oli pakko ajatella koko perhettä ja suurta muutosta. Se oli kyllä loppujen lopuksi maailman paras päätös.
Mukava lukea täältä fiksujen miesten kommentteja. Sinulla on helmi vaimona, ja onneksi teit päätöksen, jolla säilytit hänen onnellisuuden.
Mutta miehen unelmien urhaamisella toisen turvallisuuden tunteen ja muutoksen pelon vuoksi on ihan ok? Luojan kiitos oma puolisoni (mieheni) ei ole tuollainen nysvä, muutti vuokseni toiseen maahan. Hyvin sitä tutustuu ihmisiin, kun vaan haluaa ja jos ei ole mitään erityistä uraakaan niin töitäkin löytyy :)
Puolitosissaan haettu työpaikka ei kyllä kuulosta suurelta unelmalta varsinkaan, kun miehellä oli jo työ.
Mua ihmetyttää kuinka varmasti voidaan jokin asia lytätä.
Itse sain työn josta uskalsin tuskin haaveilla. Varsinkaan kotona en pahemmin huudellut. Mahdollisuudet tuntuivat niin pieniltä. Sain kuitenkin, ehkä siksikin että oli työpaikka. En tosiaankaan ole niitä ihmisiä jotka ovat ilman työpaikkaa ja odottavat unelma työtään. Töitä on tehtävä.
Työviihtyvyys parani paljon. Työkaverit, ympäristö, työn tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Siihen vanhaan työpaikkaan olisin ennen pitkää näivettynyt.
Tosin rehellisyyden nimissä: turvallisuushakuinen puoliso vaihtui myös parin vuoden päästä. Ei halunnut muutosta. Halusi mieluummin tutun turvallisen elämänsä kuin katsoa edes mitään uutta.
Elämäni on ollut mielenkiintoista, vaiherikasta. Olen nähnyt maailmaa, eikä tilipussikaan huono ole. Rinnalle löytyi kumppani, joka ei niin välitä missä ollaan kunhan ollaan yhdessä.
Kai vaihdoit samalla ne vanhat turvallisuushakuiset lapset uusiin lapsiin, jotka ei niin välitä missä olet?
Sulta jäi tärkein ymmärtämättä: entinen puoliso ei nähtävästikään kokenut oloaan riittävän turvalliseksi ja vahvaksi minun kanssani. Hänelle tärkeämpi oli paikkakunta. Meidän tilanteessa muutto olisi ollut suuremmalle paikkakunnalle, josta olisi löytynyt töitä, harrastuksia, varmasti ystäviäkin. Tasoitin tien mahdollisimman helpoksi, mutta tuttu ympäristö ja ihmiset painoivat hänelle enemmän vaakakupissa. Ero oli itselleni raskas, mutta osittautunut ihan hyväksi päätökseksi.
En olisi jaksanut kuitenkaan istua joka viikonloppu appivanhempien olohuoneessa katsomassa Putousta. Eiköhän se ero olisi tullut paikkakunnalle jäämälläkin ennen pitkää. Ex-puoliso on edelleenkin monella tapaa viehättävä ja prinsessa on löytänyt rinnalleen puolison joka nauttii Putouksesta ja viikonlopuista appivanhempiensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mä alan epäilemään, että tämä stoori on palstan novellikirjailijan näppäimistöltä. Ei missään perheessä tehdä työhakemuksia noin ja kohautella olkia ja sitten yhtäkkiä itketään kun sieltä tarjottiinkin työpaikkaa. En voi uskoa, että _ei yhtään_ keskustella etukäteen.
Mutta hyvä keskusteluhan tästä on kehkeytynyt.
Kyllä meillä vaan tehtiin. Töitä kun ei noin vain saa, niin turha liikaa märehtiä ennen kuin on konkreettinen kysymys edessä. Joissain ammateissa on tarve käydä hakemassa kokemusta pikkupaikkakunnilta tai ulkomailta, jotta sitten on kilpailukykyinen vaikka Turussa/Helsingissä. En tosin itse muuttaisi pysyvästi vaikkapa Kemiin, kun olen Helsingistä, vaikka mitä duunia tarjottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa, että aikanani sain paikan jota hain puolitosissaan. Sillai, että haenpa huvikseen enkä saa kuitenkaan. Sainkin sen paikan sitten. Paikka oli pyöreesti 500km päässä. Kerroin vaimolleni siitä ja näin silmistä, että voi vttu. Vaimo sanoi, että tottakai muutetaan jne. Vaimo teki sen minun takiani. Mietin ja mietin ja mietin. En ottanut vastaan sitä työtä ja jatkoin vanhassa firmassa. En voinut tehdä sitä vaimolleni, vaikka oli valmis siihen muutokseen. Meillä on kaikki täällä ja kaikki toimii. Vaimon ilme oli juuri sellainen, että ekaa kertaa elämässä toivoi etten onnistu jossain ja sitten onnistuinkin 100pros. Oli pakko ajatella koko perhettä ja suurta muutosta. Se oli kyllä loppujen lopuksi maailman paras päätös.
Mukava lukea täältä fiksujen miesten kommentteja. Sinulla on helmi vaimona, ja onneksi teit päätöksen, jolla säilytit hänen onnellisuuden.
Mutta miehen unelmien urhaamisella toisen turvallisuuden tunteen ja muutoksen pelon vuoksi on ihan ok? Luojan kiitos oma puolisoni (mieheni) ei ole tuollainen nysvä, muutti vuokseni toiseen maahan. Hyvin sitä tutustuu ihmisiin, kun vaan haluaa ja jos ei ole mitään erityistä uraakaan niin töitäkin löytyy :)
Puolitosissaan haettu työpaikka ei kyllä kuulosta suurelta unelmalta varsinkaan, kun miehellä oli jo työ.
Jaa, kuinka moni on työttömänä niin kauan kun löytyy unelmaduuni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
Sinä itse, sinä itse, sinä itse. News flash: kaikki muut ei ole sinä itse. On erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita, ja sitä paitsi on vähän eri asia muuttaa puolison työn takia johonkin p*rseeseen, kuin itse valitsemaansa paikkaan itseitsen uutta elämää rakentamaan...
Kommentti on sikäli osuva, että tässä keississä on joko mies itsekäs tai vaimo. Vaimo haluaa pitää kiinni nykyisestä, mies haluaa rakentaa unelmaansa. Päätöksiä pitää tehdä koko perheen puolesta.
Jos mies jättää unelmansa toteuttamatta vaimon itsekkyyden vuoksi, niin ei ole hyvä. Jos vaimo riskeeraa nykyisyytensä miehen itsekkyyden vuoksi, niin ei hyvä. Kompromissi pitäisi löytää.
Tossa on se ero, että kuviossa on mukana myös lapset. Lisäksi koko perheen muutto peräkylään on paljon isompi muutos ja uhraus kuin se, että jatketaan entiseen toimivan mallin kanssa. Kyllä tuossa kuviossa mies on itsekäs, jos aikoo ottaa paikan vastaan.
/139
Elämä on helppoa, kun se on mustaa ja valkoista.
Mä en taas voisi pakottaa jotain painamaan kökköduunia vielä 30-40 vuotta jos tarjolla olisi muutos mielenkiintoisempaan suuntaan. Lapset lähtee kotoa ennen kuin tuo työura on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
Sinä itse, sinä itse, sinä itse. News flash: kaikki muut ei ole sinä itse. On erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita, ja sitä paitsi on vähän eri asia muuttaa puolison työn takia johonkin p*rseeseen, kuin itse valitsemaansa paikkaan itseitsen uutta elämää rakentamaan...
Kommentti on sikäli osuva, että tässä keississä on joko mies itsekäs tai vaimo. Vaimo haluaa pitää kiinni nykyisestä, mies haluaa rakentaa unelmaansa. Päätöksiä pitää tehdä koko perheen puolesta.
Jos mies jättää unelmansa toteuttamatta vaimon itsekkyyden vuoksi, niin ei ole hyvä. Jos vaimo riskeeraa nykyisyytensä miehen itsekkyyden vuoksi, niin ei hyvä. Kompromissi pitäisi löytää.
Tossa on se ero, että kuviossa on mukana myös lapset. Lisäksi koko perheen muutto peräkylään on paljon isompi muutos ja uhraus kuin se, että jatketaan entiseen toimivan mallin kanssa. Kyllä tuossa kuviossa mies on itsekäs, jos aikoo ottaa paikan vastaan.
/139
Elämä on helppoa, kun se on mustaa ja valkoista.
Mä en taas voisi pakottaa jotain painamaan kökköduunia vielä 30-40 vuotta jos tarjolla olisi muutos mielenkiintoisempaan suuntaan. Lapset lähtee kotoa ennen kuin tuo työura on ohi.
Minä taas en koskaan voisi pakottaa puolisoani muuttamaan peräseinäjoelle oman mielihaluni vuoksi. Meitä on moneen junaan.
/139
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n perheessä jokainen viidestä on ihan tyytyväinen nykytilanteeseensa ja arki sujuu ja toimii, molemmilla vanhemmista on ihan hyvät työpaikat joista perhe saa elantonsa jne. Ainoa syy muutolle on miehen unelmat ja miehen halu toteuttaa omia unelmiaan. Ja nyt neljän ihmisen pitäisi uhrata ihan hyvä elämänsä, jotta yksi saa toteuttaa omia unelmiaan.
Ihan vain siksi, kun yksi ihminen on jo niin kaavoihinsa kangistunut ettei uskalla edes ajatella muuta. Lapset on ok, kun vanhemmat huolehtivat että on rakkautta ja mahdollisuuksia. Ap menee laput silmillä muista piut paut välittämättä koko elämänsä. Ihmettelee, kun mies on alakuloinen ja työhönsä kyrsiintynyt. Pahimmassa tapauksessa alkaa miehen tissuttelu, että jaksaa taas yhden ankean työviikon.
Kohta ap täällä kertoo, että mies juo ja ei puhu. Mikä avuksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa, että aikanani sain paikan jota hain puolitosissaan. Sillai, että haenpa huvikseen enkä saa kuitenkaan. Sainkin sen paikan sitten. Paikka oli pyöreesti 500km päässä. Kerroin vaimolleni siitä ja näin silmistä, että voi vttu. Vaimo sanoi, että tottakai muutetaan jne. Vaimo teki sen minun takiani. Mietin ja mietin ja mietin. En ottanut vastaan sitä työtä ja jatkoin vanhassa firmassa. En voinut tehdä sitä vaimolleni, vaikka oli valmis siihen muutokseen. Meillä on kaikki täällä ja kaikki toimii. Vaimon ilme oli juuri sellainen, että ekaa kertaa elämässä toivoi etten onnistu jossain ja sitten onnistuinkin 100pros. Oli pakko ajatella koko perhettä ja suurta muutosta. Se oli kyllä loppujen lopuksi maailman paras päätös.
Mukava lukea täältä fiksujen miesten kommentteja. Sinulla on helmi vaimona, ja onneksi teit päätöksen, jolla säilytit hänen onnellisuuden.
Mutta miehen unelmien urhaamisella toisen turvallisuuden tunteen ja muutoksen pelon vuoksi on ihan ok? Luojan kiitos oma puolisoni (mieheni) ei ole tuollainen nysvä, muutti vuokseni toiseen maahan. Hyvin sitä tutustuu ihmisiin, kun vaan haluaa ja jos ei ole mitään erityistä uraakaan niin töitäkin löytyy :)
Puolitosissaan haettu työpaikka ei kyllä kuulosta suurelta unelmalta varsinkaan, kun miehellä oli jo työ.
No höpö höpö. Itse hain juuri vähän aikaa sitten työpaikkaa, joka olisi ollut unelma, vaikka minulla on nytkin hyvä työ. Olen nyt johtavassa asemassa it-alalla, ko. paikka olisi ollut isompi johtaja vielä mielenkiintoisemmalta osa-alueelta. En hakenut ihan tosissaan, koska minulla ei ole ko. osa-alueen syvällistä tuntemusta. Jos olisin saanut paikan, olisin yllättynyt, mutta iloisena ottanut sen vastaan. Aina ne paikat joku saa. Se on ihan sattuman kauppaa ketä muita on hakemassa ja miten pärjäät siinä vertailussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samanlainen tarina oli jo vuosi pari sitten av:lla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa, että aikanani sain paikan jota hain puolitosissaan. Sillai, että haenpa huvikseen enkä saa kuitenkaan. Sainkin sen paikan sitten. Paikka oli pyöreesti 500km päässä. Kerroin vaimolleni siitä ja näin silmistä, että voi vttu. Vaimo sanoi, että tottakai muutetaan jne. Vaimo teki sen minun takiani. Mietin ja mietin ja mietin. En ottanut vastaan sitä työtä ja jatkoin vanhassa firmassa. En voinut tehdä sitä vaimolleni, vaikka oli valmis siihen muutokseen. Meillä on kaikki täällä ja kaikki toimii. Vaimon ilme oli juuri sellainen, että ekaa kertaa elämässä toivoi etten onnistu jossain ja sitten onnistuinkin 100pros. Oli pakko ajatella koko perhettä ja suurta muutosta. Se oli kyllä loppujen lopuksi maailman paras päätös.
Mukava lukea täältä fiksujen miesten kommentteja. Sinulla on helmi vaimona, ja onneksi teit päätöksen, jolla säilytit hänen onnellisuuden.
Mutta miehen unelmien urhaamisella toisen turvallisuuden tunteen ja muutoksen pelon vuoksi on ihan ok? Luojan kiitos oma puolisoni (mieheni) ei ole tuollainen nysvä, muutti vuokseni toiseen maahan. Hyvin sitä tutustuu ihmisiin, kun vaan haluaa ja jos ei ole mitään erityistä uraakaan niin töitäkin löytyy :)
Puolitosissaan haettu työpaikka ei kyllä kuulosta suurelta unelmalta varsinkaan, kun miehellä oli jo työ.
Jaa, kuinka moni on työttömänä niin kauan kun löytyy unelmaduuni?
Eihän ap:n mies ole työttömänä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edellinen lisää vielä, että kyllä todellakin Suomessa on samat julkiset palvelut joka puolella (viittaan siihen kun joku puhui puheterapioista jne.). Usein pienemmillä paikkakunnilla asiat toimii sutjakkaamminkin.
Häh? Ei todellakaan ole. Ihan tiedoksesi, että Suomessa on alueita, joille ei ole saatu palkattua esim. yhtään koulupsykologia. On kuntia, joissa ei ole esim. puheterapeutteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
Sinä itse, sinä itse, sinä itse. News flash: kaikki muut ei ole sinä itse. On erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita, ja sitä paitsi on vähän eri asia muuttaa puolison työn takia johonkin p*rseeseen, kuin itse valitsemaansa paikkaan itseitsen uutta elämää rakentamaan...
Kommentti on sikäli osuva, että tässä keississä on joko mies itsekäs tai vaimo. Vaimo haluaa pitää kiinni nykyisestä, mies haluaa rakentaa unelmaansa. Päätöksiä pitää tehdä koko perheen puolesta.
Jos mies jättää unelmansa toteuttamatta vaimon itsekkyyden vuoksi, niin ei ole hyvä. Jos vaimo riskeeraa nykyisyytensä miehen itsekkyyden vuoksi, niin ei hyvä. Kompromissi pitäisi löytää.
Tossa on se ero, että kuviossa on mukana myös lapset. Lisäksi koko perheen muutto peräkylään on paljon isompi muutos ja uhraus kuin se, että jatketaan entiseen toimivan mallin kanssa. Kyllä tuossa kuviossa mies on itsekäs, jos aikoo ottaa paikan vastaan.
/139
Elämä on helppoa, kun se on mustaa ja valkoista.
Mä en taas voisi pakottaa jotain painamaan kökköduunia vielä 30-40 vuotta jos tarjolla olisi muutos mielenkiintoisempaan suuntaan. Lapset lähtee kotoa ennen kuin tuo työura on ohi.
Minä taas en koskaan voisi pakottaa puolisoani muuttamaan peräseinäjoelle oman mielihaluni vuoksi. Meitä on moneen junaan.
/139
En minäkään pakottaisi. Kyllä sinne vapaaehtoisesti mentäisiin. Ja jos ei toimisi etsittäisiin muuta. Mulle mun aviopuoliso on tärkein ihminen maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haiskahtaa kirjoitti:
Että pääsikö mies ihan vaan hakemuksella työhön, ei käynyt edes haastattelussa? Vai haastateltiinko sinne 10 ihmistä?
Minä olisin saanut työn, joka oli toisella puolella Suomea, hoitivat haastattelun videoneuvotteluna niin en joutunut matkustamaan haastatteluun. En tosin ottanut sitten sitä työtä, koska epäilykseni heräsivät siitä miten paljon halusivat juuri minut ja tapaamatta livenä (ja paikka oli siis vaativa asiantuntijatyö).
Häh, olet siis niin huono työntekijä että ihmettelet että joku työpaikka haluaa sinut? Sellaiseenko työpaikkaan vaan olisit menossa johon sua ei haluta?
En ole huono työntekijä vaan ihan arvostettu ihminen alallani. Mutta oikeasti vaativiin töihin on kunnon valintaprosessit ja hakijat tutkitaan yleensä huolella. Se, että kaikki käy ihan liian helposti ja jopa ihmistä livenä tapaamatta herättää epäilykset. Ymmärtäisit tämän, jos olisit vastaavassa työssä.
Mä olen useasti ollut ulkomaille videohaastattelussa, joiden perusteella mut on valittu. Ei kaikkialle ole aina pitkiä prosesseja vaan palkataan se, jonka kanssa tultiin parhaiten juttuun.
Eli tyyliin helsinki- oulu tai päinvastoin ja viikot "sinkkuna". Ei hyvä, ei..
mies51v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n perheessä jokainen viidestä on ihan tyytyväinen nykytilanteeseensa ja arki sujuu ja toimii, molemmilla vanhemmista on ihan hyvät työpaikat joista perhe saa elantonsa jne. Ainoa syy muutolle on miehen unelmat ja miehen halu toteuttaa omia unelmiaan. Ja nyt neljän ihmisen pitäisi uhrata ihan hyvä elämänsä, jotta yksi saa toteuttaa omia unelmiaan.
Ihan vain siksi, kun yksi ihminen on jo niin kaavoihinsa kangistunut ettei uskalla edes ajatella muuta. Lapset on ok, kun vanhemmat huolehtivat että on rakkautta ja mahdollisuuksia. Ap menee laput silmillä muista piut paut välittämättä koko elämänsä. Ihmettelee, kun mies on alakuloinen ja työhönsä kyrsiintynyt. Pahimmassa tapauksessa alkaa miehen tissuttelu, että jaksaa taas yhden ankean työviikon.
Kohta ap täällä kertoo, että mies juo ja ei puhu. Mikä avuksi?
Suurempi riski on, että ap alkaa juoda masentuneena työttömänä uudella paikkakunnalla, jossa ei ole yhtikästä mitään. Miehellä on sentää ihan ok työpaikka nykyisellä paikkakunnalla, kun ihan vain muuten vain sen hakumuksen lähetti olematta sen kummemmin tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa, että aikanani sain paikan jota hain puolitosissaan. Sillai, että haenpa huvikseen enkä saa kuitenkaan. Sainkin sen paikan sitten. Paikka oli pyöreesti 500km päässä. Kerroin vaimolleni siitä ja näin silmistä, että voi vttu. Vaimo sanoi, että tottakai muutetaan jne. Vaimo teki sen minun takiani. Mietin ja mietin ja mietin. En ottanut vastaan sitä työtä ja jatkoin vanhassa firmassa. En voinut tehdä sitä vaimolleni, vaikka oli valmis siihen muutokseen. Meillä on kaikki täällä ja kaikki toimii. Vaimon ilme oli juuri sellainen, että ekaa kertaa elämässä toivoi etten onnistu jossain ja sitten onnistuinkin 100pros. Oli pakko ajatella koko perhettä ja suurta muutosta. Se oli kyllä loppujen lopuksi maailman paras päätös.
Mukava lukea täältä fiksujen miesten kommentteja. Sinulla on helmi vaimona, ja onneksi teit päätöksen, jolla säilytit hänen onnellisuuden.
Mutta miehen unelmien urhaamisella toisen turvallisuuden tunteen ja muutoksen pelon vuoksi on ihan ok? Luojan kiitos oma puolisoni (mieheni) ei ole tuollainen nysvä, muutti vuokseni toiseen maahan. Hyvin sitä tutustuu ihmisiin, kun vaan haluaa ja jos ei ole mitään erityistä uraakaan niin töitäkin löytyy :)
Puolitosissaan haettu työpaikka ei kyllä kuulosta suurelta unelmalta varsinkaan, kun miehellä oli jo työ.
Jaa, kuinka moni on työttömänä niin kauan kun löytyy unelmaduuni?
Eihän ap:n mies ole työttömänä?
Avaa viestiketju. Edellinen kommentoija sanoi, että miehen unelma ei kuulosta suurelta, koska miehellä on jo työtä.
Aika moni joutuu tekemään kaikenlaisia töitä päästäkseen unelmatyöhönsä, aika harva kai vain työttömänä odottelee paikan avautumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
Sinä itse, sinä itse, sinä itse. News flash: kaikki muut ei ole sinä itse. On erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita, ja sitä paitsi on vähän eri asia muuttaa puolison työn takia johonkin p*rseeseen, kuin itse valitsemaansa paikkaan itseitsen uutta elämää rakentamaan...
Kommentti on sikäli osuva, että tässä keississä on joko mies itsekäs tai vaimo. Vaimo haluaa pitää kiinni nykyisestä, mies haluaa rakentaa unelmaansa. Päätöksiä pitää tehdä koko perheen puolesta.
Jos mies jättää unelmansa toteuttamatta vaimon itsekkyyden vuoksi, niin ei ole hyvä. Jos vaimo riskeeraa nykyisyytensä miehen itsekkyyden vuoksi, niin ei hyvä. Kompromissi pitäisi löytää.
Tossa on se ero, että kuviossa on mukana myös lapset. Lisäksi koko perheen muutto peräkylään on paljon isompi muutos ja uhraus kuin se, että jatketaan entiseen toimivan mallin kanssa. Kyllä tuossa kuviossa mies on itsekäs, jos aikoo ottaa paikan vastaan.
/139
Elämä on helppoa, kun se on mustaa ja valkoista.
Mä en taas voisi pakottaa jotain painamaan kökköduunia vielä 30-40 vuotta jos tarjolla olisi muutos mielenkiintoisempaan suuntaan. Lapset lähtee kotoa ennen kuin tuo työura on ohi.
Nykypäivänä alkaa olla todennäköisempää, että uusi unelmatyö on historiaa ja työura ohi ennenkuin lapset ovat aikuisia. Pienemmällä muuttotappiopaikkakunnalla on vaikea työllistyä uudelleen, kun nelikymppiset katsotaan ikääntyneiksi työmarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n perheessä jokainen viidestä on ihan tyytyväinen nykytilanteeseensa ja arki sujuu ja toimii, molemmilla vanhemmista on ihan hyvät työpaikat joista perhe saa elantonsa jne. Ainoa syy muutolle on miehen unelmat ja miehen halu toteuttaa omia unelmiaan. Ja nyt neljän ihmisen pitäisi uhrata ihan hyvä elämänsä, jotta yksi saa toteuttaa omia unelmiaan.
Ihan vain siksi, kun yksi ihminen on jo niin kaavoihinsa kangistunut ettei uskalla edes ajatella muuta. Lapset on ok, kun vanhemmat huolehtivat että on rakkautta ja mahdollisuuksia. Ap menee laput silmillä muista piut paut välittämättä koko elämänsä. Ihmettelee, kun mies on alakuloinen ja työhönsä kyrsiintynyt. Pahimmassa tapauksessa alkaa miehen tissuttelu, että jaksaa taas yhden ankean työviikon.
Kohta ap täällä kertoo, että mies juo ja ei puhu. Mikä avuksi?
Suurempi riski on, että ap alkaa juoda masentuneena työttömänä uudella paikkakunnalla, jossa ei ole yhtikästä mitään. Miehellä on sentää ihan ok työpaikka nykyisellä paikkakunnalla, kun ihan vain muuten vain sen hakumuksen lähetti olematta sen kummemmin tosissaan.
Ei. Ap soittelee ystävilleen ja kotiin ja haukkuu miehen pataluhaksi sen sijaan että etsisi töitä. Kaikki on pahan miehen vika, elämä on tuhottu. Mies alkaa purkaa kotipaineita pulloon, kotona ei kest olla selvinpäin raivottaren kanssa.
Kaikki kylmistä merituulista lähtien. Googlaa vähän niin saat enemmän infoa.