Mistä huomasit, että äitisi on alkanut vanhentua, "mummoutua" ja menettää omaa normaalia käytöstään ja olemustaan?

Alkoi juoruilla kaikesta. Tunsi naapureiden asiat paremmin kuin omansa. Möläytti katkeransuloisia kommentteja. Sanoi mm. siskolleni, ettei ole enää yhtä kaunis kuin nuorena, jolloin oli laiha.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta miltään muistisairauksilta tai miltään muuultakaan huolestuttavalta vaan tavanomaiselta vanhenemiselta. 

Ulkonäkö ei useimpia vanhempia ihmisiä enää kauheasti kiinnosta, varsinkaan niitä jotka alkavat tykätä enemmän oleilla vain kotipiirissä. 

Vanhat ihmiset usein tulevat sellaisiksi että tykkäävät jutella omista asioistaan, ei niinkään kuunnella muita. Omat vaivat, kaverit, juorut jne on mieluisia puheenaiheita, muttei välttämättä enää tykätä että esim. lapset kuormittaa omilla murheillaan tai asioillaan. 

Mitä sillä väliä jos tykkää ostella rihkamaa? Hän saa siitä iloa, joten harrastakoon. 

Ja tosi monesta naisesta tulee vaihdevuosien jälkeen sellainen suoraansanoja, jotka katsoo oikeudekseen paukautella totuuksia ihmisten silmille tosi kärkevästi. Viimeistään eläköidyttyä. Omakin äitini oli nuorena suorastaan ujo ja hiljainen, mutta 50 v:stä eteenpäin alkoi rohkaistuminen ja nyt 70 v:nä se on jo tosi nolo totuuksien laukoja ja mielipiteidensä julistaja.

Suorasukaisuus tulee monella siitäkin, että useat naiset ovat koko elämänsä suorittaneet kiltteinä tyttöinä elämäänsä niin kuin hyvän naisen kuuluu, niin kotona kuin töissä. Siihen kyllästyy ja alkaa elää niin kuin huvittaa. Lasten mielipiteistä eivät niin välitä ja usein käy niin että lapset ym alkavat lässyttää kuin jollekin vajakille ja neuvomaan niin eihän sellainen kiinnosta. En usko että elämä kapeutuu töiden loputtua, voihan se rikastuakin kun voi tehdä mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei osaa enää leipoa/kokata, edes lapsille ei kelpaa ja sitten pitää kohteliaisuuden vuoksi koettaa nieleksiä niitä tuotoksia alas...  Tarjolla on ollut mm. vetistä makaronilaatikkoa kovilla makaroneilla, harmaa rahkapiirakka ja kovia mauttomia pullia. Tapasin mieheni 10v sitten eikä hän meinaa uskoa, että sain lapsuudessa/nuoruudessa oikein hyvää ruokaa ja onnistuneita leipomuksia! Äiti on siis 65 v.

Samoin! Meille tuodaan sisältä raakaa eli punaista maksalaatikkoa ja päältä todella palanutta kuivakakkua. Sanoo vaan että palaneen osan voi raaputtaa veitsellä pois. Roskiin menee kaikki, ei epäilystäkään. Lopettaisi jo leipomisen, ihan jo tulipalovaarankin vuoksi. Jutut pyörii omissa asioissa, ja jos jotain kerron niin ei kohta muista vaan kysyy miksen ole kertonut hänelle... Huoh.

Kiitokset vertaistuesta, ketju avasi vähän silmiäni siitä miksi vihaan äitiäni nykyään niin paljon. En ainoana lapsena jaksa sitä katkeraa oman navan ympärillä pyörimistä, kertoilua päivästään kuin jotain ihmeellistä olisi kaupassa käymisessä tai kävelylenkissä. Sen päälle vielä arvostellaan minut ja lapset ja kaikki julkisuuden henkilötkin samaan hengenvetoon. 

Kuulostaa omalta äidiltäni jolla todettu muistisairaus, mutta toisaalta kuvaus sopii myös minuun. Olen 39 vuotias ja tähän asti olen aina saanut ajatella muita ja muiden mielipiteitä jne. Nyt en enää jaksa ja siksi minusta voitaisiin kirjoittaa ihan samoin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppoa kun omat vanhemmat vanhenee 😢

Ei, ja viimeistään tässä vaiheessa sitä tajuaa, mihin niitä sisaruksia tarvitaan. En todellakaan haluaisi olla tässä yksin. Onneksi saa sisarusten kanssa puhua vanhempiensa tilasta ym.

No mä en tarvitse sisaruksia mihinkään. Isäni on aina ollut alkoholisoitunut väkivaltainen mulkku ja entistä mulkummaksi muuttui leskeksi jäätyään. Ei kiinnosta yhtään miten elämänsä ehtoon hoitaa.

Ei ehtinyt äitiin ilmestyä vanhenemisen merkkejä, kuoli 47v iässä.

Äitini on 78. On samanlainen kuin on aina ollut. Ei muutosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppoa kun omat vanhemmat vanhenee 😢

Ei, ja viimeistään tässä vaiheessa sitä tajuaa, mihin niitä sisaruksia tarvitaan. En todellakaan haluaisi olla tässä yksin. Onneksi saa sisarusten kanssa puhua vanhempiensa tilasta ym.

Mä olen tässä yksin, ei ole sisaruksia 😕Onneksi vanhemmat asuu ihan lähellä. On ainakin lyhyt matka käydä auttelemassa. T. Tuo jota lainasit

Anopilla alkoi eläkkeelle jäämisen jälkeen ajatusten jatkuva pyöriminen samojen, negatiivisten asioiden ympärillä. 1) kaikki mahdolliset vaarat ja 2) politiikasta vihaisena paasaaminen.

Äitini on 60v.

- Ei aina huomaa jos joku puhuu hänelle, esim. jos etsii laukusta vaikka lompakkoa, ei havahdu jos kassaneiti kysyy jotain. Siis on tavallaan päänsä sisällä. Vähän huolettaa että miten pärjää nykyään töissä, kun tosiaan ei ole vielä eläkkeellä.

- Autonajelu on välillä huolitonta. Jos uusi reitti, ei aina osaa navigoida ja ottaa väärän ajokaistan vaikka olisi opasteita minkä mukaan mennä. Katsoo ohikulkijoita vähän turhan usein sen sijaan että keskittyisi siihen, mitä on auton edessä. Jättää joskus jarruttamisen turhan myöhään, en usko että selviäisi äkkijarrutuksista pelkällä säikähdyksellä. :(

65 vuotias ihminen ei ole enää nuori. Eläköityminen muuttaa ihmistä. Tulotaso putoaa ja aktiviteetit vähenevät.

Vanheneminen ja elääkkeelle joutuminen voi heikentää itsetuntoa. Herkästi aletaan nähdä sitten vikoja muissa, kun ei kestetä omaa rapistumista ja väheneviä elinpäiviä. Muistiongelmat ja niihin liittyvät käytösongelmat tietysti rusinana pullan päällä.

En mistään. Äitini kuoli 52-vuotiaana vuonna 1996. Olin itse 20v.

Voiko olla, että näillä joilla luonne muuttuu ilkeämmäksi, on ollut nuorempana tapana olla vähän ulkokultainen ja mielistelläkin toisia, vaikka ei niin tykkäisi jostain? Poislukien esimerkiksi alzheimer, johon luonteen muutokset käsittääkseni kuuluvatkin.

En ole nimittäin itse huomannut äidissäni vastaavia muutoksia, mutta ystäväni äiti on ollut aina sellainen, että hymyilee ja kehuu vaikka inhoaisi jotain. Monesti nauroimmekin nuorina tyttöinä hänen selän takana, kun jotain "kaveria" suorastaan mielisteli, ja tämän lähdetty soitti juoru- ja haukkupuheluita tästä henkilöstä luottoystävälle. Tai saattoi jopa ikkunasta jonkun nähdessään tupista itsekseen, että tuo haahka tulee, ja sitten kuitenkin oli niin ylintä ystävää ja oikein imarteli tätä henkilöä. Eläkkeelle jäännin jälkeen alkoi hiljalleen se hymy hyytyä ja luonne näkymään muillekin paremmin. Tosin tällaisen kohdalla luonne kyllä useimmiten ainakin on tuttu sille omalle tyttärelle.

Ei oma äitini ikinä ole esimerkiksi kaveerannut sellaisten kanssa joista ei ole pitänyt, niin ei ole ollut tarvetta haukkuakaan selän takana. On riittänyt ettei ole ollut kovin tekemisissä. Ja siis en ole huomannut mitään muutosta sen suhteen miten kohtelee muita ihmisiä ja on jo yli 70v. Mutta muistissa olen jo huomannut pientä muutosta ja siinä että on muuttunut siivoamisen ja kokkaamisen suhteen rennommaksi.