Mistä huomasit, että äitisi on alkanut vanhentua, "mummoutua" ja menettää omaa normaalia käytöstään ja olemustaan?

Oma äitini jäi eläkkeelle reilu vuosi sitten, 63-vuotiaana. Jo nyt huomaa miten paljon työelämästä poissaoleminen on passivoinut, kun ei aivoja tarvi käyttää samalla tavalla. Ajattelu tuntuu olevan tahmeampaa, unohtelee enemmän asioita ja fyysinen kuntokin on mennyt huimaan alamäkeen.

Mua pelottaa se, että minä joudun huolehtimaan äidistä. Mulla meni jo hermot silloin kun asuin äitini kanssa kahdestaan teininä. Tuli hermoromahdus ja jouduin osastohoitoon.

Mutta äiti aina sanonut, että olen sisaruksista empaattisin ja huolehtivin, että minä vastaan hänen hoidostaan.

Onneksi olen meidän sisaruksista ainoo joka haluaa lapsia, joten ehkä mun ei tarvitsekkaan huolehtia äidistä yksin.

Ihan omaa mielenterveyttä ajattelen.

Onhan tuo vanhentunut, mutta ei ole kyllä vielä omaa luonnettaan menettänyt, eikä sen kummemmin mummoutunut. 73 täyttää tänä vuonna ja sen huomaa, ettei muisti enää ihan täysin pelaa,kuten nuorempana, vaikka ei ole mitenkään siis höperö tai dementoitunut, ja tietysti fyysisesti pientä kremppaa, eikä ihan samoin jaksa kuin ennen. Mutta luonteeltaan on edelleen oma itsensä ja vappuna juuri käänsi lapiolla kasvimaata ja raahasi multasäkkejä siinä missä ennenkin (ok, vähän hitaammiin kuin nuorempana, mutta ei ole heittäytynyt vielä vanhukseksi siinä mielessä, ettei tekisi sitä, mihin pystyy, vaikka olisi jo vähän haasteellisempaa).

Isästä huomaa sitten jo paljon selvemmin, että on vanha/ukkoutunut. Myös luonteesta, mihin tosin vaikuttaa jo muistisairauskin. Mutta on kärttyisämpi, hiljaisempi, oma-aloitteisuus kadonnut lähes kokonaan. Välillä jaksaa tsempata ja on vielä lähes oma itsensä, mutta sääli katsoa, kuinka tuollainen muistisairaus ihmistä raatelee. Yhtä rakas toki tuollaisena höperönä kärttynäkin. Myös fyysisesti jo heikommassa kunnossa, eikä oikein siksi haluaisi mitään tehdä - tosin itse sitten on aina tosi ylpeä, kun jotain jaksaa ja osaa, jot ensin ei halunnut edes yrittää (siirtää auton rekaat varastoo, nostaa puutarhakalusteet paikoilleen, haravoida jne.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äiti on vielä nuori, mutta mummissa olen huomannut tuon, että saattaa sanoa jotain todella töykeitä asioita ihan arkipäiväisinä asioina. Esimerkiksi arvosteli todella rumasti äitini uutta miestä joka on häntä monet kerrat auttanut monessa asiassa.

Ei hän ennen vain. Todella herttainen pullantuoksumummo.

Mikä muistisairauksissa muuten aiheuttaa tuon? Miksi ihminen alkaa ilkeäksi? Onko se vaan se, että estoja poistuu, niin asiat joita ajattelee tulee sanottua ääneen?

Isotädillä on otsolohkodementia ja siihen kuului tuollainen persoonallisuuden muuttuminen. Ennen aina mukava ja huumorintajuinen täti muuttui pikkumaiseksi ja vihaiseksi, kantoi kaunaa jne. Tämä muutos tuli pikku hiljaa vuosien mittaan ja vasta hiljattain terveys ja muisti romahti oikeastaan kerralla. Nyt jälkikäteen sanottuna merkit oli ihan selviä.

Hyvä ketju, kiitos osallistujille ja aplle!

Ei kai siitä haittaakaan olisi, että äiti kävisi lääkärissä (geriatri). Jos on jokin pitkäaikainen lääkärisuhde, kuten gyne, voisi käydä siellä?

Sairaudet voi aiheuttaa luonteen muuttumista. Vaihdevuosiin liittyy kärsimättömyys ja sitten se fyysinen ja henkinenkin kunto menee alamäkeä. Lepo, ravinto ja liikkuminen on tärkeää joka iässä. Jos 10v vaatteet ovat mukavia ja itseä miellyttäviä, miksi pitäis ostaa uusia, jotka eivät miellytä? Krääsän ostaminen? Voit sitten hyvällä omallatunnolla laittaa krääsät roskiin t. viedä kierrätykseen aikanaa, kun et arvosta sitä eikä siihen liity muistojakaan! Ulkonäöstä ei jaksa enää murehtia eikä äidilläsi kai ole ylipainoa, joka on epäterveellistä?

Hygieniasta huolehtiminen tai sen laiminlyönti kertoo paljon vanhemman ihmisen tilanteesta, tarkkailkaa sitä.

Kyllä sen sitten huomaa, kun alkaa muisti menemään siihen malliin, että on syytä epäillä dementiaa ja alzhaimeria. Äidilläni diagnosoitiin muutama vuosi stten alzhaimer ja ei totisesti tullut yllätyksenä. Kyllähän me lähimmäiset sen jo arvasimmekin, vaan ihmistä on ainakin taudin alkuvaiheissa vaikea saada muistitesteihin, kun kyseinen tauti on vanhalle ihmiselle melkoinen mörkö, nuoremmasta nyt puhumattakaan. Oma äitini siis oli jo lähes kasikymppinen kun hän suostui testeihin ja diagnoosi saatiin. Nyt siis lääkityksellä ja pärjäilee kyllä kotona isäni kanssa ja vaikkei tauti vielä ehkö olekaa lievää vaihetta pidemmällä, niin eihän hän enää aivan sama ihminen ole kuin aiemmin.

Äitini kuoli nuorena, mutta kokemusta läheisistä tädeistä. Jossain vaiheessa kommunikaatio muuttuu velvollisuudenomaiseksi yksipuoliseksi kuunteluksi kun mummeli puhuu lähinnä omista asioistaan ja vieraista ihmisistä sen verran sekavasti että sitä ei jaksaisi kuunnella. Muuttunut tavallaan lapseksi taas eli ei ole enää tasavertainen keskustelukumppani. Eikä siis yritäkään enää kuunnella toisia.

Mun äiti jäi vuosituhannen vaihteessa työelämästä pois joukkoirtisanomisen myötä. Ei sitten löytänyt enää mitään töitä, jotain työllistämispätkiä välillä. Jäi muutama vuosi sitten virallisesti vanhuseläkkeelle eli on nyt 67v. Hän on jo todella pitkään ollut sellainen, ettei osaa puhua kuin omista ja naapurien tai kavereiden kuulumisista, ei enää laita itseään kuten ennen jne. Mutta toisaalta, jos ei ole työelämässä tai kulje ihmisten ilmoilla, miksi pitäisikään meikata tai ostaa merkkivaatteita? 

Anoppi jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle, ja on ollut jännä huomata, että aina niin nuorekkaassa ja menevässä naisessa on tapahtunut nopeasti sama muutos. Puheenaiheet ovat kaventuneet samoiksi, eli miten kiirettä hänellä on kun käy kaupassa, kylässä ja jumpassa, ja mitä naapurin Lissulle kuuluu. Olemus ja liikkuminenkin on muuttunut lyhyessä ajassa jotenkin mummomaiseksi. 

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että tämä johtuu työelämästä poisjäännistä molempien kohdalla. Elämässä ei ole enää säännöllistä rutiinia, ei tarvitse olla tekemisissä päivittäin erilaisten ihmisten kanssa jne. niin ajatusmaailma kaventuu ja siihen mahtuu enää ne omat kuulumiset ja "kiireeet". 

Aloittajan kertomus kuulostaa kyllä ihan anopiltani, jolla myöhemmin todettiin muistisairaus, vaikka ensin testitulokset olivat normaalit. Alkoi kerääntyä turhaa tavaraa nurkkiin, kommentoi ihmisten ulkonäköä, alkoi laihtua. Eihän se hukkaan mene jos käy vaikka muistihoitajan testeissä.

Äitini on nyt 69. Huomasin ensimmäiset vanhentumisen merkit tuossa 7v sitten. Viimeisen parin vuoden aikana mennyt pahemmaksi. Haluttaisiin se muistitesteihin, mutta hänen muistissaan kun "ei ole mitään vikaa". Sinänsä jännä, että hänestä on tullut paljon mukavampi ihminen kaikille muille paitsi miehelleen, eli isällemme. Isälle hän motkottata. Toisaalta isästä on vanhemmiten tullut vain enempi kettumainen, ihan kuten hänenkin isästään tuli. Äiti muistaa asioita ihan väärin, mutta väittää kiven kovaa että hän muistaa oikein, eikä jatka keskustelua jos häntä korjataan. Hän sekoittaa asioita, esim. eurooppa, ja euroopan uinoni, ja väittää kiven kovaan että Norja ei kuulu Eurooppaan, kunnes seuraavalla kerralla toteaa ettei ole koskaan väittänyt mitään noin typerää. Hän myös saattaa ostaa lahjaksi jotain tosi epäsopivaa, kuten mm. 22-vuotiaalle pojantyttärelle jonkun hellokitty- lasten korun. Hän myös hukkaa tavaroita, ja kun löytää vasaran jääkaapista niin taivastelee miten isämme muisti on mennyt näin huonokis, vaikka on itse sen laittanut sinne...

Hyvä vertaistukiketju. Moni viesti voisi olla kuin itse kirjoittamani. Ja mä kun luulin että meidän perhe on ainoa...

Mun äidillä (66v) ei ainakaan vielä ole muistissa vikaa, mutta sydäntä särkee äidin laihtuminen, kumaraan painuminen, liikkumisen huononeminen ja kivut. Epäillään Parkinsonin tautia, odottaa parhaillaan tutkimuksia.

Ei ole helppoa kun omat vanhemmat vanhenee 😢

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppoa kun omat vanhemmat vanhenee 😢

Ei, ja viimeistään tässä vaiheessa sitä tajuaa, mihin niitä sisaruksia tarvitaan. En todellakaan haluaisi olla tässä yksin. Onneksi saa sisarusten kanssa puhua vanhempiensa tilasta ym.

Äidin ruuanlaittotaito alkoi pikkuhiljaa kadota n. 70 v. Itse syytti laiskuutta. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että muistisairaan on vaikea tehdä monivaiheisia tehtäviä. Muistisairaus todettiin 76 v. Diagnoosi olisi tullut aiemmin, meni pitkään itsellenikin tajuta missä mennään. Tavaroita alkoi kertyä nurkkiin, sellaisia mitkä joutaisivat roskiin esim. tyhjät shampoopullot yms. Itse en tuhlaile enää kuten nuorempana. Vanhojen vaateiden käyttö on ihan ok. Kunhan ei risoissa vaatteissa kulje, kuten äitini alkoi kulkea.

Ensin loppui tukanvärjääminen ja meikkaaminen... Muutama vuosi siitä on tullut lisäksi sairauksien luettelu, naapureitten kyttääminen ja ylipäätään jatkuva natina ja valitus. Suorasanainen hän on aina ollut, se ei ole ainakaan vähentynyt.

Mummini eli 86-vuotiaaksi eikä missään vaiheessa saanut tuollaisia tässä ketjussa lueteltuja "vanhenemisen oireita". Joidenkin asioiden hoksaaminen kävi ehkä vähän hitaammaksi, mutta sama persoonallisuus säilyi loppuun asti. Joten persoonallisuuden muutokset ja kummallinen käyttäytyminen eivät ole mitään automaattisia ja itsestäänselviä vanhuuden merkkejä, vaan käsittääkseni kertovat jostain alkavasta sairaudesta. Toki jos elämänpiiri kapeutuu pieneksi, niin omat kuulumiset voivat kiertää aika harvojen aiheiden ympärillä, mutta vanhakin ihminen voi olla kiinnostunut muiden kuulumisista ja maailman menosta.

Hyvä ketju.  Olen nimittäin itse 66-vuotias ja pelkään, että olen muistisairas tai ainakin tulossa sellaiseksi.  En nimittäin muista ihmisten nimiä enää.  Tietenkin muistan läheisteni nimet.  Mutta välillä oikein huvittaa, kun huomaan miettiväni, että mikä hitsi sen ja senkin ihmisen nimi oli.  Putkahtaa mieleen sitten myöhemmin kun ei enää mieti sitä.

Olen ollut huonomuistinen koko ikäni.  Koulussa saatoin unohtaa koepäivän.  Piti mennä siis kokeisiin lukematta.  Tai unohdin että oli käsketty ottaa tietyt urheiluvaatteet tai välineet mukaan.  Joskus unohdin mennä kouluun oikeassa ajassa.  Myös koko aikuisikäni olen ollut tällainen hajamieli.  Ihme ettei töissä sattunut koskaan mitään katastrofia sen takia, mutta kyllä sielläkin kaikenlaista unohtelin.  

Joten ehkä menee tämän yleisen huonomuistisuuden piikkiin.  Vielä ei ole silmälaseja ollut jääkaapissa ja sen sellaista.  

Muistihäiriöiselle tehdään kuulemma sellainen testi, että pitää alkaa luetella numeroita miinustamalla luku seitsemän sadasta alaspäin.  Olen aina ollut huono laskemaan, mutta jotenkin sen kuitenkin selvitin.  Pyysin miestä tekemään saman, ja siinä autolla ajaessamme hän tuosta noin vaan lasketteli luvut yhtään miettimättä.  Minun piti kyllä tuumailla välillä.  

Sen kellotaulukokeen selvittäisin kyllä ihan varmasti, sehän vaikuttaa ihan lapselliselta testiltä.  Jos se ei ihmiseltä onnistu, niin sitten on kyllä jotain vialla.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ketju.  Olen nimittäin itse 66-vuotias ja pelkään, että olen muistisairas tai ainakin tulossa sellaiseksi.  En nimittäin muista ihmisten nimiä enää.  Tietenkin muistan läheisteni nimet.  Mutta välillä oikein huvittaa, kun huomaan miettiväni, että mikä hitsi sen ja senkin ihmisen nimi oli.  Putkahtaa mieleen sitten myöhemmin kun ei enää mieti sitä.

Olen ollut huonomuistinen koko ikäni.  Koulussa saatoin unohtaa koepäivän.  Piti mennä siis kokeisiin lukematta.  Tai unohdin että oli käsketty ottaa tietyt urheiluvaatteet tai välineet mukaan.  Joskus unohdin mennä kouluun oikeassa ajassa.  Myös koko aikuisikäni olen ollut tällainen hajamieli.  Ihme ettei töissä sattunut koskaan mitään katastrofia sen takia, mutta kyllä sielläkin kaikenlaista unohtelin.  

Joten ehkä menee tämän yleisen huonomuistisuuden piikkiin.  Vielä ei ole silmälaseja ollut jääkaapissa ja sen sellaista.  

Muistihäiriöiselle tehdään kuulemma sellainen testi, että pitää alkaa luetella numeroita miinustamalla luku seitsemän sadasta alaspäin.  Olen aina ollut huono laskemaan, mutta jotenkin sen kuitenkin selvitin.  Pyysin miestä tekemään saman, ja siinä autolla ajaessamme hän tuosta noin vaan lasketteli luvut yhtään miettimättä.  Minun piti kyllä tuumailla välillä.  

Sen kellotaulukokeen selvittäisin kyllä ihan varmasti, sehän vaikuttaa ihan lapselliselta testiltä.  Jos se ei ihmiseltä onnistu, niin sitten on kyllä jotain vialla.

Niin ja kun lisään tuohon vielä, että grammaakaan en ole laihtunut, päinvastoin aika monta grammaa lihonut, niin ehkä minulla on vielä toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Huh, onpa nuorena päässyt eläkkeelle. Minä olen 55v ja minulla on työelämää jäljellä vielä 10-12 vuotta. Äitisi ongelmissa on varmaan perusyynä se, miksi pääsi niin nuorena eläkkeelle. Terve ihminen ei eläkkeelle pääse 55 vuotiaana. Pitää olla joko pää kainalossa tai psyykkisiä ongelmia.

Riippuu ammatista. Ehkäpä äiti on ollut esim lentäjä/armeijan hommissa/palonainen?