Lue keskustelun säännöt.
Olen niin YKSINÄINEN- nillittäjät
28.04.2019 |
He jotka siitä valittaa. On sukua, lapsia jne
On baareja pubeja konsertteja kirkkoja kauppoja yms
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Niin. Itsellä on oikein hyviä ja mukavia ihmisiä ympärillä riittämiin, ja ihmisten ilmoillakin vedän puoleeni jostain syystä kaikenlaisia ihmisiä. Mutta! Tästäkin huolimatta tunnen vuosi vuodelta itseni henkisesti yksinäisemmäksi. Kovasti toivoisin edes yhtä henkistä sielunkumppania, jonka kanssa voisi tuntea syvää yhteyttä. En tiedä tapaanko koskaan sellaista, mutta nykyisyys nakertaa sielua ikävästi. Viihdyn myös hyvin yksinäni, mutta rajansa kaikella.
Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä kaipaatkin itseäsi? Sitä itseäsi, joka syvimmiltäsi olet? Ehkä et vielä edes tiedä, kuka tämä sinä on? Olet kenties elänyt koko elämäsi toteuttaen itsellesi ottamaasi roolia tai vastannut muiden odotuksiin siitä, millainen sinä on hyvä sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtään yksinäistä, joka olisi hauskaa seuraa. Toki joskus siihen ankeuteen on syynä sairaudet tai korkea ikä (ja sen tuomat rajoitteet) eikä asiaa voi auttaa, mutta silti, ihminen jonka seurassa muiden on hyvä olla, ei koskaan jää yksin.
Monelle yksinäisyys syntyy myös elämäntilanteesta. Ainakin itse olen ollut ihan pidettyä ja hyvää seuraa, mutta jouduin "autiolle saarelle". Kun pääsen täältä pois, on varmasti seuraa niin etten voi valittaa olevni siinä mielessä yksinäinen. Mutta perheyhteyteen ja syvempään kumppanuuteen ei voi ketä tahansa naarata ihan vaan sillä, että on itse kiva ja hyvää seuraa ja siitä voi syntyä myös yksinäisyyden tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtään yksinäistä, joka olisi hauskaa seuraa. Toki joskus siihen ankeuteen on syynä sairaudet tai korkea ikä (ja sen tuomat rajoitteet) eikä asiaa voi auttaa, mutta silti, ihminen jonka seurassa muiden on hyvä olla, ei koskaan jää yksin.
Voi olla, mutta ihmisellä on oikeus valittaa, jos hän on yksinäinen koska ei ole "hauskaa seuraa" vaikka niiden sairauksien takia. Että turha yrittää hiljentää niitä, joiden seura ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtään yksinäistä, joka olisi hauskaa seuraa. Toki joskus siihen ankeuteen on syynä sairaudet tai korkea ikä (ja sen tuomat rajoitteet) eikä asiaa voi auttaa, mutta silti, ihminen jonka seurassa muiden on hyvä olla, ei koskaan jää yksin.
Et sinäkään kuulosta hyvältä seuralta vaikkapa ihmiselle, joka on vereslihalla läheisen kuoleman tai oman vakavan sairauden vuoksi. Ei ystävyys ole pelkkää hauskaa seuraa.
Onko nilittäjä sellainen henkilö, joka varastoi tarvikkeita niliin?
Nilit on syrjäseudulla ja siellä voi olla yksinäistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on yksinäinen parisuhteessa, kannattaa vaihtaa maisemaa, jos yhteyttä ei synny. On paljon helpompaa olla yksin sinkkuna kuin yksin parisuhteessa. Kokemusta on.
Onko nilittäjä sellainen henkilö, joka varastoi tarvikkeita niliin?
Nilit on syrjäseudulla ja siellä voi olla yksinäistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtään yksinäistä, joka olisi hauskaa seuraa. Toki joskus siihen ankeuteen on syynä sairaudet tai korkea ikä (ja sen tuomat rajoitteet) eikä asiaa voi auttaa, mutta silti, ihminen jonka seurassa muiden on hyvä olla, ei koskaan jää yksin.
Monelle yksinäisyys syntyy myös elämäntilanteesta. Ainakin itse olen ollut ihan pidettyä ja hyvää seuraa, mutta jouduin "autiolle saarelle". Kun pääsen täältä pois, on varmasti seuraa niin etten voi valittaa olevni siinä mielessä yksinäinen. Mutta perheyhteyteen ja syvempään kumppanuuteen ei voi ketä tahansa naarata ihan vaan sillä, että on itse kiva ja hyvää seuraa ja siitä voi syntyä myös yksinäisyyden tunnetta.
Itselläni on sama tilanne, että olen "autiolla saarella". Ystävät on kaukana ja koska heillä luonnollisesti on kiireitä töissä ja perhe-elämissään, yhteydenpito tapahtuu harvakseltaan. Mutta tiedän kuitenkin, että tilanne paranee kunhan saan lauttani kasaan ja pääsen purjehtimaan tutuille vesille. Itse olen myös ihminen, joka kokee ihmissuhteiden luomisen hyvin kuluttavaksi, joten pitää todella natsata, että jaksan lähteä siihen. Suurin osa ihmisistä ei kiinnosta minua yhtään. Toisaalta viihdyn hyvin myös itsekseni ja jos olisin vähemmän introvertti, olisin varmaan hieman yksinäinen. Toisaalta jos olisin ekstrovertti, niin ystävyyssuhteiden luominen tapahtuisi varmaankin helpommin.
Tiesittekö että on esim tehty sellainen ihmiskoe jossa vauvoille ei annettu lainkaan rakkautta, läheisyyttä, kosketusta eikä huomiota mutta muuten hoidettiin ja ruokittiin täydellisesti. Tulos; kaikki vauvat kuolivat. Eli kyllä se yksinäisyys tappaa. T. Yksinäinen oikeasti, ei ystäviä, ei miestä, ei perhettä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin pitää pärjätä itsensä kanssa. Sitten voi ajatella muitakin.
Eniten mietityttää se, että ihminen valittaa yksinäisyyttään, tarjoudun hänelle kamuksi, niin koskaan en kelpaa :D
Tulee siis mieleen että halutaanko kenties vain valittaa? Kai sitä on yksinäinen jos ei kaverit kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensin pitää pärjätä itsensä kanssa. Sitten voi ajatella muitakin.
Ihminen on kyllä luotu toisin. Heimo on pitänyt kaikista huolen ja eristetyt ovat vain kuolleet. Ei mikään ihme, että mielenterveysongemat yleistyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaista yksinäisyyttä. Yksinäisyydentunnetta ja absoluuttista yksinoloa. Yllätyksekseni olen huomannut, että minun kehoni ja mieleni reagoi enemmän jälkimmäiseen. Esimerkiksi ruokahalussa, unenlaadussa ja stressiherkkyydessä tapahtuu muutoksia, vaikka ei tiedostaisi tuntevansa itseään yksinäiseksi.
Se myös oli ja on kova paikka, kun jäi tilanteeseen, jossa ei ole yhtään lähiomaista. En osaa kuvailla, mutta jonkinlainen irrallisuuden, juurettomuuden, turvattomuuden ja erilaisuuden tunne.
En ole kokenut absoluuttista yksinäisyyttä mutta koin musertavan yksinäisyyden tunteen kun lähelläni ei ollut ketään jonka kanssa olisin voinut jakaa ajatuksiani.
Oletko koskaan miettinyt, että ovatko ne sinun ajatuksesi muille niin tärkeitä tai mielenkiintoisia, että heidän pitäisi niitä kuunnella?
Minusta on mielenkiintoista kuunnella muiden (kiinnostavien muiden) juttuja, ei vaan pakottaa omia juttujani toisille. Kun ne omat jutut jo tietää, miksi on niin tärkeä sanoa ne ääneen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten mietityttää se, että ihminen valittaa yksinäisyyttään, tarjoudun hänelle kamuksi, niin koskaan en kelpaa :D
Tulee siis mieleen että halutaanko kenties vain valittaa? Kai sitä on yksinäinen jos ei kaverit kelpaa.
Yksinäisellä voi olla syntynyt tosi korkea kynnys eli haluaisi, mutta on mennyt ihan liian araksi ja sitten on vaikea sanoa jollekin tutulle, että vaikka ihan kaupungille lähteminen yhdessä hermostuttaa ja pelottaa, vaikka se tekisi hyvää ja sen jälkeen olisi taas helpompaa muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaista yksinäisyyttä. Yksinäisyydentunnetta ja absoluuttista yksinoloa. Yllätyksekseni olen huomannut, että minun kehoni ja mieleni reagoi enemmän jälkimmäiseen. Esimerkiksi ruokahalussa, unenlaadussa ja stressiherkkyydessä tapahtuu muutoksia, vaikka ei tiedostaisi tuntevansa itseään yksinäiseksi.
Se myös oli ja on kova paikka, kun jäi tilanteeseen, jossa ei ole yhtään lähiomaista. En osaa kuvailla, mutta jonkinlainen irrallisuuden, juurettomuuden, turvattomuuden ja erilaisuuden tunne.
En ole kokenut absoluuttista yksinäisyyttä mutta koin musertavan yksinäisyyden tunteen kun lähelläni ei ollut ketään jonka kanssa olisin voinut jakaa ajatuksiani.
Oletko koskaan miettinyt, että ovatko ne sinun ajatuksesi muille niin tärkeitä tai mielenkiintoisia, että heidän pitäisi niitä kuunnella?
Minusta on mielenkiintoista kuunnella muiden (kiinnostavien muiden) juttuja, ei vaan pakottaa omia juttujani toisille. Kun ne omat jutut jo tietää, miksi on niin tärkeä sanoa ne ääneen?
Joskus ihmisellä on elämässä tilanteita, joihin tarvitsisi muiden tukea ja näkökulmaa.
Vierailija kirjoitti:
Eniten mietityttää se, että ihminen valittaa yksinäisyyttään, tarjoudun hänelle kamuksi, niin koskaan en kelpaa :D
Tulee siis mieleen että halutaanko kenties vain valittaa? Kai sitä on yksinäinen jos ei kaverit kelpaa.
Koska sun kanssasi ei ole heti syntynyt sellaista sielunyhteyttä, mitä moni yksinäisyydessään toisesta ihmisestä haluaa.
Yksinäisten hermosto on biologisista syistä kireämmällä kuin turvallisemmassa elämäntilanteessa olevilla, tästä syystä heillä on enemmän ahdistus- ja paniikkioireita ja he tarvitsisivat turvallista ja tuttua seuraa auttamaan heitä pois ahdingostaan ja luonnollisesti sellaista turvaihmistä ei yksinäisellä ole, joten kierre on syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaista yksinäisyyttä. Yksinäisyydentunnetta ja absoluuttista yksinoloa. Yllätyksekseni olen huomannut, että minun kehoni ja mieleni reagoi enemmän jälkimmäiseen. Esimerkiksi ruokahalussa, unenlaadussa ja stressiherkkyydessä tapahtuu muutoksia, vaikka ei tiedostaisi tuntevansa itseään yksinäiseksi.
Se myös oli ja on kova paikka, kun jäi tilanteeseen, jossa ei ole yhtään lähiomaista. En osaa kuvailla, mutta jonkinlainen irrallisuuden, juurettomuuden, turvattomuuden ja erilaisuuden tunne.
En ole kokenut absoluuttista yksinäisyyttä mutta koin musertavan yksinäisyyden tunteen kun lähelläni ei ollut ketään jonka kanssa olisin voinut jakaa ajatuksiani.
Oletko koskaan miettinyt, että ovatko ne sinun ajatuksesi muille niin tärkeitä tai mielenkiintoisia, että heidän pitäisi niitä kuunnella?
Minusta on mielenkiintoista kuunnella muiden (kiinnostavien muiden) juttuja, ei vaan pakottaa omia juttujani toisille. Kun ne omat jutut jo tietää, miksi on niin tärkeä sanoa ne ääneen?
No kenen juttuja kuuntelisit jos kaikki ajattelisi noin??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaista yksinäisyyttä. Yksinäisyydentunnetta ja absoluuttista yksinoloa. Yllätyksekseni olen huomannut, että minun kehoni ja mieleni reagoi enemmän jälkimmäiseen. Esimerkiksi ruokahalussa, unenlaadussa ja stressiherkkyydessä tapahtuu muutoksia, vaikka ei tiedostaisi tuntevansa itseään yksinäiseksi.
Se myös oli ja on kova paikka, kun jäi tilanteeseen, jossa ei ole yhtään lähiomaista. En osaa kuvailla, mutta jonkinlainen irrallisuuden, juurettomuuden, turvattomuuden ja erilaisuuden tunne.
En ole kokenut absoluuttista yksinäisyyttä mutta koin musertavan yksinäisyyden tunteen kun lähelläni ei ollut ketään jonka kanssa olisin voinut jakaa ajatuksiani.
Oletko koskaan miettinyt, että ovatko ne sinun ajatuksesi muille niin tärkeitä tai mielenkiintoisia, että heidän pitäisi niitä kuunnella?
Minusta on mielenkiintoista kuunnella muiden (kiinnostavien muiden) juttuja, ei vaan pakottaa omia juttujani toisille. Kun ne omat jutut jo tietää, miksi on niin tärkeä sanoa ne ääneen?
No kenen juttuja kuuntelisit jos kaikki ajattelisi noin??
Juuri tuollaisten ihmisten kanssa tunnetaan itsensä seurassakin yksinäiseksi.
En tunne yhtään yksinäistä, joka olisi hauskaa seuraa. Toki joskus siihen ankeuteen on syynä sairaudet tai korkea ikä (ja sen tuomat rajoitteet) eikä asiaa voi auttaa, mutta silti, ihminen jonka seurassa muiden on hyvä olla, ei koskaan jää yksin.