Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte vaihtaa sukunimenne naimisiin mennessä?
27.04.2019 |
Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen... Eikö se ole kauhea vaiva, uusia kaikki kortit, sähköpostiosoitteet, sometilit ym. ja opetella sanomaan ja kirjoittamaan uusi nimi. Miten sen prosessin viitsii niin moni (yleensä nainen) käydä mukisematta läpi? Mikä siinä palkitsee? Moni sanoo, että on kiva kun koko perheellä on sama nimi, mutta kun lapset kasvaa isoiksi, niin hehän voi taas muuttaa omat nimensä joksikin ihan muuksi. Lisäksi voisi ajatella, että ihminen haluaisi pitemmän päälle olla samanniminen mieluummin omien kuin puolison verisukulaisten kanssa.
Kommentit (152)
Pidän yhtä paljon omasta ja mieheni sukunimestä, kumpikaan ei ole kovin yleinen. Jos päädymme naimisiin, tiedän ettei mieheni edes harkitsisi vaihtavansa minun sukunimeeni. Miksi minä sitten vaihtaisin? :D no joo, ei tämä mikään taistelu ole mutta useinhan se näin on. Me siis pidetään omat nimet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen... Eikö se ole kauhea vaiva, uusia kaikki kortit, sähköpostiosoitteet, sometilit ym. ja opetella sanomaan ja kirjoittamaan uusi nimi. "
-No ei se kyllä ole oikeastaan juuri yhtään. Uuden nimen käytön voi opetella jo kihloissa ollessaan, tai jopa aiemmin.
"Miten sen prosessin viitsii niin moni (yleensä nainen) käydä mukisematta läpi? Mikä siinä palkitsee? "
Se siinä palkitsee, että voi kokea oikeasti olevansa miehensä vaimo. Jos en olisi ottanut minun mieheni niemä, en kokisi olevani naimisissa.
"Moni sanoo, että on kiva kun koko perheellä on sama nimi, mutta kun lapset kasvaa isoiksi, niin hehän voi taas muuttaa omat nimensä joksikin ihan muuksi."
Silloin lapset ovat jo kasvaneet itsenäisiksi aikuisiksi, ja se on heidän asiansa mitä nimellään tekevät. Siihen ei voi enää vaikuttaa. Mutta kyllähän sitä ehtii olla pitkään koko perheen kanssa samanniminen muutenkin.
"Lisäksi voisi ajatella, että ihminen haluaisi pitemmän päälle olla samanniminen mieluummin omien kuin puolison verisukulaisten kanssa."
Entäpä jos omiin verisukulaisiin mennyt välit poikki? Ja tietenkin haluan olla mieheni niminen, koska lapsemme olisivat saaneet hänen sukunimensä joka tapauksessa vaikkemme olisi menneet naimisiin. Järjetöntä antaa lapselle äidin sukunimi, kyllä isälläkin joitain oikeuksia on lapsiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten jaksat kiinnostua toisten sukunimivalinnoista niin paljon, että avaat siitä lukuisia ketjuja tänne palstalle?
En ole ap, mutta tämähän on tosi hyvä kysymys!
Mua ainakin kiinnostaa. Minulla on äitini nimi ja kumpikaan vanhemmistani ei ole ikinä ollut naimisissa.
Isoäiti piti oman nimensä. Anoppi ei ottanut puolisoni isän nimeä.
Minulle vieras ajatus, että vaihtaisi nimensä, joten kiintoisa aihe.
Nuo sinun perustelusi toimivat myös monilla perusteluna sille, miksi he vaihtavat nimen. Kaikki omassa ja puolison suvussa ovat vaihtaneet, joten vieras ajatus että ei vaihtaisi. Ei siihen sen ihmeellisempiä perusteluja yleensä ole.
Kyllä mä uskon, että jotain perusteluja löytyy. Onhan se iso päätös!
En itse ottaisi miehen nimeä, koska
- nimi on iso ja olennainen osa identiteettiäni
- miehen nimen ottaminen on jäänne vuodelta peruna (eikä ole mikään tasa-arvoa juhliva jäänne)
- miksi ylipäätään vaivaituisin? onhan siinä työtä
- kaikki tuntevat minut nykyisellä nimellä (työelåmä, vanhat tutut), outo ajatus ottaa jonkun toisen nimi
- miehellä ulkomaalainen nimi, pelkään ennakkoluuloja
Jos minä keksin perusteluja, eiköhän nimen vaihtajatkin osaa perustella. 🙂
Minulle naimisiinmeno oli iso päätös, mutta nimenvaihto ei. Kun olin päättänyt mennä naimisiin, ei käynyt mielessänikään pitää omaa sukunimeäni. Siksi minun ei tarvinut millään tavalla perustella itselleni, miksi otin miehen nimen. En osaa sitä näin jälkeenpäinkään perustella muulla kuin sillä, että minun mielestäni niin kuului tehdä, kun mennään naimisiin.
Ukko36 kirjoitti:
Onhan se paljon hienompaa kun naiselle tulee arvokas ruotsinsukuinen sukunimi, eikä ole enää mikään Möttönen tai Virtanen..
Jaa. Minun tuntemani naiset, joilla oli ollut harvinainen arvokas sukunimi ovat ihan muitta mukinoitta vaihtaneet nimensä Virtasiksi ja Möttösiksi miestensä sukunimien mukaan. Ja silti ovat täysin väleissä oman sukunsa kanssa. Ei sukunimen vaihto tarkoita välien katkaisua automaattisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten jaksat kiinnostua toisten sukunimivalinnoista niin paljon, että avaat siitä lukuisia ketjuja tänne palstalle?
En ole ap, mutta tämähän on tosi hyvä kysymys!
Mua ainakin kiinnostaa. Minulla on äitini nimi ja kumpikaan vanhemmistani ei ole ikinä ollut naimisissa.
Isoäiti piti oman nimensä. Anoppi ei ottanut puolisoni isän nimeä.
Minulle vieras ajatus, että vaihtaisi nimensä, joten kiintoisa aihe.
Nuo sinun perustelusi toimivat myös monilla perusteluna sille, miksi he vaihtavat nimen. Kaikki omassa ja puolison suvussa ovat vaihtaneet, joten vieras ajatus että ei vaihtaisi. Ei siihen sen ihmeellisempiä perusteluja yleensä ole.
Kyllä mä uskon, että jotain perusteluja löytyy. Onhan se iso päätös!
En itse ottaisi miehen nimeä, koska
- nimi on iso ja olennainen osa identiteettiäni
- miehen nimen ottaminen on jäänne vuodelta peruna (eikä ole mikään tasa-arvoa juhliva jäänne)
- miksi ylipäätään vaivaituisin? onhan siinä työtä
- kaikki tuntevat minut nykyisellä nimellä (työelåmä, vanhat tutut), outo ajatus ottaa jonkun toisen nimi
- miehellä ulkomaalainen nimi, pelkään ennakkoluuloja
Jos minä keksin perusteluja, eiköhän nimen vaihtajatkin osaa perustella. 🙂
Perustelut ovat pitkälti samat kuin sinulla, mutta eri muodossa:
-sukunimeni ei ole millään muotoa osa identiteettiä, joten sen vaihtaminen ei ole ongelma
-minulle perinteet ovat tärkeitä ja haluan noudattaa niitä (tasa-arvoinen voi olla, vaikka olisi sama nimikin)
-miksi en vaihtaisi? ei ole kovin iso vaiva.
-ihmiset omaksuvat nopeasti myös uuden nimen, ei ole lainkaan outo ajatus vaihtaa nimeä
-en pelkää ennakkoluuloja mieheni nimen vuoksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isosiskoni meni naimisiin viime vuonna. Joskus unohdan faktan että vaihtoi sukunimensä. Uusi sukunimi ei edes ole hieno (sen miehen). Varmaan rakkauden takia vaihtoi. Itse en halua sukunimeäni. Sopii niin hyvin etunimeni kanssa.
N24
Minäkin vaihdoin oman selkeäkielisen sukunimeni mieheni nimeen, jota suurin osa ei osaa lausua tai edes kirjoittaa oikein. Vähän paheksuntaa tuli minun suvulta, mutta eihän se niille kuulu. Luonnollisesti otin miehen nimen ihan rakkaudesta häntä kohtaan. En olisi edes antanut hänen ottaa minun nimeä, sillä hänen etunimensä ja minun sukunimi eivät olisi sopineet ollenkaan yhteen. Ei sillä, että minun etu-ja hänen sukunimi sopisivat yhtään sen paremmin, mutta en olisi voinut elää muuten kuin siten, että minä vaihdan nimeni naimisiin mennessä.
Feministimeuhkaajat ne vaan alapeukuttaa niitä, jotka vaihtavat nimensä. Siinä nähdään miten suvaitsevaisia he ovat erilaisille valinnoille :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä täällä nyt perustella, miksi haluaa vaihtaa nimensä, kun heti saa liudan alapeukkuja. Jätän siis suosiolla perustelematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oli itsestäänselvyys että vaihdan nimen mennessäni naimisiin. En kokenut sitä mitenkään hankalaksi tai vaivalloiseksi. Niin kuului mielestäni tehdä. En kokisi olevani kunnolla naimisissa jos meillä olisi eri sukunimi. Tämä ei toki tarkoita, että minusta kaikkien pitäisi vaihtaa nimensä naimisiin mennessä. Jokainen tekee sellaisen valinnan, joka tuntuu itsestään sopivalta. Minulle sopivinta oli vaihtaa nimi.
Mikset kokisi olevasi naimisissa jos olisi eri sukunimi?
En ole tuon viestin kirjoittaja vaan n.o 43, mutta sama juttu minulla. minäkään en kokisi olevani naimisissa jos olisi eri nimi mieheni kanssa. Tämä siksi, että olisi hölmöä olla itse eriniminen lasten (ja heidän isän) kanssa. Miehen ei kuulu luonnollisesti vaihtaa nimeään (se olisi epäkunnioitusta hänen omaa sukua kohtaan) ja on isää kohtaa vain oikein, jos lapsi saa hänen nimensä kun äiti hänet kantaa ja synnyttää. t.43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Vierailija kirjoitti:
"Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen... Eikö se ole kauhea vaiva, uusia kaikki kortit, sähköpostiosoitteet, sometilit ym. ja opetella sanomaan ja kirjoittamaan uusi nimi. "
-No ei se kyllä ole oikeastaan juuri yhtään. Uuden nimen käytön voi opetella jo kihloissa ollessaan, tai jopa aiemmin.
"Miten sen prosessin viitsii niin moni (yleensä nainen) käydä mukisematta läpi? Mikä siinä palkitsee? "
Se siinä palkitsee, että voi kokea oikeasti olevansa miehensä vaimo. Jos en olisi ottanut minun mieheni niemä, en kokisi olevani naimisissa.
"Moni sanoo, että on kiva kun koko perheellä on sama nimi, mutta kun lapset kasvaa isoiksi, niin hehän voi taas muuttaa omat nimensä joksikin ihan muuksi."
Silloin lapset ovat jo kasvaneet itsenäisiksi aikuisiksi, ja se on heidän asiansa mitä nimellään tekevät. Siihen ei voi enää vaikuttaa. Mutta kyllähän sitä ehtii olla pitkään koko perheen kanssa samanniminen muutenkin.
"Lisäksi voisi ajatella, että ihminen haluaisi pitemmän päälle olla samanniminen mieluummin omien kuin puolison verisukulaisten kanssa."
Entäpä jos omiin verisukulaisiin mennyt välit poikki? Ja tietenkin haluan olla mieheni niminen, koska lapsemme olisivat saaneet hänen sukunimensä joka tapauksessa vaikkemme olisi menneet naimisiin. Järjetöntä antaa lapselle äidin sukunimi, kyllä isälläkin joitain oikeuksia on lapsiinsa.
Minulla on äitini sukunimi. Mitä järjetöntä siinä on?
Äidit sen isomman vastuun kasvatuksesta ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Ööö?
Et ole tosissasi? 😂
Ei kaikki ole tekemisissä sukunsa kanssa.
Miksi vaimon pitää siihen liittyä?
En minä ainakaan ole missään tekemisissä isoisäni kanssa, jolta sukunimeni tulee. Enkä hänen lastensa (enot/tädit) tai serkkujeni kanssa.
Miten kellään voi olla tuollainen ajattelutapa vuonna 2019?
Vierailija kirjoitti:
Miten jaksat kiinnostua toisten sukunimivalinnoista niin paljon, että avaat siitä lukuisia ketjuja tänne palstalle?
En ole avannut tästä aiheesta yhtään ketjua tätä ennen tälle tai millekään muulle palstalle.
Miksi ajattelet, että löytyy vain yksi ihminen, joka näitä asioita pohtii?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Miksi se on turhaa?
En minä ainakaan halua mieheni ulkomaalaista nimeä, se on tyyliä van Hoolstatter.
Ei hän edes ole etäisyyden takia kovin läheisissä väleissä omien vanhempiensa kanssa, miksi häntä pitäisi kiinnostaa, että vaimolla sama nimi?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Ööö?
Et ole tosissasi? 😂
Ei kaikki ole tekemisissä sukunsa kanssa.
Miksi vaimon pitää siihen liittyä?En minä ainakaan ole missään tekemisissä isoisäni kanssa, jolta sukunimeni tulee. Enkä hänen lastensa (enot/tädit) tai serkkujeni kanssa.
Miten kellään voi olla tuollainen ajattelutapa vuonna 2019?
Eiköhän tuo olekin provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oli itsestäänselvyys että vaihdan nimen mennessäni naimisiin. En kokenut sitä mitenkään hankalaksi tai vaivalloiseksi. Niin kuului mielestäni tehdä. En kokisi olevani kunnolla naimisissa jos meillä olisi eri sukunimi. Tämä ei toki tarkoita, että minusta kaikkien pitäisi vaihtaa nimensä naimisiin mennessä. Jokainen tekee sellaisen valinnan, joka tuntuu itsestään sopivalta. Minulle sopivinta oli vaihtaa nimi.
Mikset kokisi olevasi naimisissa jos olisi eri sukunimi?
En ole tuon viestin kirjoittaja vaan n.o 43, mutta sama juttu minulla. minäkään en kokisi olevani naimisissa jos olisi eri nimi mieheni kanssa. Tämä siksi, että olisi hölmöä olla itse eriniminen lasten (ja heidän isän) kanssa. Miehen ei kuulu luonnollisesti vaihtaa nimeään (se olisi epäkunnioitusta hänen omaa sukua kohtaan) ja on isää kohtaa vain oikein, jos lapsi saa hänen nimensä kun äiti hänet kantaa ja synnyttää. t.43
Nimenomaan pitää antaa äidin nimi, koska äiti lapsen kantaa, synnyttää ja kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Ööö?
Et ole tosissasi? 😂
Ei kaikki ole tekemisissä sukunsa kanssa.
Miksi vaimon pitää siihen liittyä?En minä ainakaan ole missään tekemisissä isoisäni kanssa, jolta sukunimeni tulee. Enkä hänen lastensa (enot/tädit) tai serkkujeni kanssa.
Miten kellään voi olla tuollainen ajattelutapa vuonna 2019?
Eiköhän tuo olekin provo.
Toivottavasti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Ööö?
Et ole tosissasi? 😂
Ei kaikki ole tekemisissä sukunsa kanssa.
Miksi vaimon pitää siihen liittyä?En minä ainakaan ole missään tekemisissä isoisäni kanssa, jolta sukunimeni tulee. Enkä hänen lastensa (enot/tädit) tai serkkujeni kanssa.
Miten kellään voi olla tuollainen ajattelutapa vuonna 2019?
Juuri tällaisten kommenttien takia on täysin turhaa lähteä perustelemaan, miksi haluaa vaihtaa nimensä. Kun ei näe omaa napaansa pidemmälle, ei voi koskaan ymmärtää, että toisilla on erilaisia käsityksiä asioista kuin itselläsi on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten jaksat kiinnostua toisten sukunimivalinnoista niin paljon, että avaat siitä lukuisia ketjuja tänne palstalle?
En ole ap, mutta tämähän on tosi hyvä kysymys!
Mua ainakin kiinnostaa. Minulla on äitini nimi ja kumpikaan vanhemmistani ei ole ikinä ollut naimisissa.
Isoäiti piti oman nimensä. Anoppi ei ottanut puolisoni isän nimeä.
Minulle vieras ajatus, että vaihtaisi nimensä, joten kiintoisa aihe.
Nuo sinun perustelusi toimivat myös monilla perusteluna sille, miksi he vaihtavat nimen. Kaikki omassa ja puolison suvussa ovat vaihtaneet, joten vieras ajatus että ei vaihtaisi. Ei siihen sen ihmeellisempiä perusteluja yleensä ole.
Kyllä mä uskon, että jotain perusteluja löytyy. Onhan se iso päätös!
En itse ottaisi miehen nimeä, koska
- nimi on iso ja olennainen osa identiteettiäni
- miehen nimen ottaminen on jäänne vuodelta peruna (eikä ole mikään tasa-arvoa juhliva jäänne)
- miksi ylipäätään vaivaituisin? onhan siinä työtä
- kaikki tuntevat minut nykyisellä nimellä (työelåmä, vanhat tutut), outo ajatus ottaa jonkun toisen nimi
- miehellä ulkomaalainen nimi, pelkään ennakkoluuloja
Jos minä keksin perusteluja, eiköhän nimen vaihtajatkin osaa perustella. 🙂
Perustelut ovat pitkälti samat kuin sinulla, mutta eri muodossa:
-sukunimeni ei ole millään muotoa osa identiteettiä, joten sen vaihtaminen ei ole ongelma
-minulle perinteet ovat tärkeitä ja haluan noudattaa niitä (tasa-arvoinen voi olla, vaikka olisi sama nimikin)
-miksi en vaihtaisi? ei ole kovin iso vaiva.
-ihmiset omaksuvat nopeasti myös uuden nimen, ei ole lainkaan outo ajatus vaihtaa nimeä
-en pelkää ennakkoluuloja mieheni nimen vuoksi
En minä ainakaan ymmärrä, miten vanhat luokkakaverit tai kollegat saisivat edes tietoonsa uuden nimeni?
En ymmärrä, miksi pitää jotain vanhaa kusista nimiperintöä arvostaa.
Mikset kokisi olevasi naimisissa jos olisi eri sukunimi?