Lue keskustelun säännöt.
Muutin Yhdysvaltoihin "unelmatöihin", en kestänytkään täkäläistä työkulttuuria
26.04.2019 |
Tilanne on nyt siis se, että joudun palaamaan maitojunalla Suomeen. Olen täysin poikki. Viimeisen vuoden ajan olen painanut 60-tuntista työviikkoa. Palkka on paljon parempi kuin Suomessa, työyhteisö ja työkaverit mukavia ja itse työ mielenkiintoista, mutta en vain JAKSA. Tuntuu tyhmältä valittaa kun minulle on tälläinen mahdollisuus annettu ja olen nuori ja terve, mutta en vain käsitä miten muut ihmiset täällä kykenevät uhraamaan käytännössä koko elämänsä työnteolle. Vielä hullummalta tuntuu valittaa siksi, että oikeasti jotkut kollegat painavat pitkiäkin aikoja jopa 80-tuntista viikkoa ja käytännössä asuvat työpaikalla - valittamatta. Pidin itseäni pirteänä ja ahkerana ihmisenä, mutta henkinen hyvinvointi alkaa mennä. Hävettää ja nolottaa palata Suomeen, mutta en usko että pystyn jäämäänkään. Tiesin toki työpaikkakulttuurien eroavan ja olin tähän valmistautunut, mutta nyt käytännössä en pystykään.
Onko täällä vertaistukea? Muita jotka tekevät pitkää työviikkoa, miten te sen teette? Itsellä on nyt ihan luuseriolo tämän takia.
Kommentit (345)
Mun mielestä sä teet vain liikka töitä. Jos pärjäät vähemmillä työtunneilla taloudellisesti, niin miksi suotta ruoskit itseäsi... Eihän toi ole mitään elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettyjä. Työläinen on aina yleensä hyväksikäytetty.
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettyjä. Työläinen on aina yleensä hyväksikäytetty.
Paitsi sitten kun ammattiyhdistysliikkeet ärähtää.
Tarvittaisi koko maapallon mittainen AY-liike, joka painaa ihan kaikki johtajat nyrkin alle.
USA on kuitenkin niin valtava maa että kai siellä on alueellisia eroja? Otetaanko esim. etelävaltioissa rennommin?
Etkö sinä hölmö ymmärrä että luovut koko elämästäsi, jotta joku muu voi rietastella luksusjahdilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin lakimiehille, investointipankkiireille ja johdon konsulteille 80 tunnin työviikot ovat ihan normaaleja jenkeissä.
Varmaan myös niille, jotka tekevät 2-3 työtä, jotta saavat leivän pöytään..
On niitä Suomessakin. Kaikki eivät saa tukia.
Juurisyitä tällaisiin kulttuuriin sukupolvien iskostuneisiin arvoihin voi hakea esimerkiksi uskonnosta. Reformoiduissa teologiassa, jolla on merkittävä rooli amerikkalaisessa protestanttisuudessa, uskotaan, että Jumala valitsi pelastettavat jo ennen maailman luomista. Tähän liittyy Amerikassa kenties sellainen ajatus, että maallinen menestys on merkki siitä, että kuuluu näihin Jumalan valittuihin ainakin toivottavasti. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka uskonnosta olisi vieraannuttukin. Kun tällaiset arvot pääsevät kerran hallitsevaan asemaan, ne eivät helposti muutu.
Toinen mahdollinen selitys, joka voi aivan hyvin päteä yhtä aikaa, on, että Yhdysvaltain alkuperäinen idea on, että sinne tulevat kaikki aloittavat alusta. Vanhoilla perityillä arvonimillä ja muulla asemalla ei ole merkitystä. Koska jokainen on nobody, niin ainoalla tavalla, jolla "kesyttömällä korpimaalla" voidaan päästää somebodyksi, materiaalinen menestys. Yhteiskunta on moniuskonnollinen, -kulttuurinen, ja -arvoinen. Raha on menestys ovat arvoja, jotka kaikki ymmärtävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Olin puoli vuotta töissä jenkeissä oman alani huippupaikassa. Tuotahan se siellä täsmälleen on. Töissä ollaan AINA. Siellä tosin voidaan olla väljemmin, ja työpaikalla vietetään ties mitä kissanristiäisiä työporukan kanssa työajalla, mutta kulttuuriin ei kuulu että tekisi töitä ”vain” 9-17. Kilpailu on niin ankaraa ja kaikki siellä ovat kasvaneet siihen jo pikkulapsesta lähtien, että monien sikäläisten on vaikea nähdä edes mitään vapaa-ajan harrastusta pelkkänä ajanvietteenä tai hauskanpitona. Kaikesta pitää olla jotain hyötyä. Ja tosiaan vähän väliä on näin kampanjoita, että jokaisen kuukauden toisena torstaina koko työporukan odotetaan olevan työpaikalla jo kello 4 ja lähtevän laittavan ruokaa paikalliseen hyväntekeväisyysyhdistykseen. Eihän se nyt suorastaan ole mitään paha tavoite, mutta jotenkin suomalaisesta perspektiivistä tuntuu niin hullulta että mieluummin hyväpalkkaiset ylitöitä paiskivat ihmiset paiskivat vielä lisää ylitöitä hyväntekeväisyyteen kuin että kodittomille tarjottaisiin ruokaa verovaroin.
Lomathan ovat vuosittain 1-2 viikkoa. Opiskelun ja töiden perässä mantereen toiselle puolelle muuttanut työntekijä voi ehkä siis vain kerran vuodessa matkustaa kotiseudulleen vanhempiaan tapaamaan. Siinä se loma sitten meneekin, ei mitään rentoutumista eikä mökkeilyä koskaan. Kasvavat lapset katselevat tätä vierestä ja oppivat nopeasti, että eivät ole minkään arvoisia. Koska kaikkea mitataan rahassa. Siellä tosiaankin ihmiset käyttävät tällaista ilmaisua kuin ”I’m worth half million”. He viittaavat tällä täsmälleen siihen summaan, miten paljon heillä on omaisuutta velat pois luettuna.
Lyhyesti sanottuna tuo ei ole minusta onnellisten ja vapaiden ihmisten maa. Yhdenlaista orjuutta se on, ja kansalaiset pitävät sitä omana vikanaan. Kyllä pohjoismaiset yhteiskunnat ovat ihan jotain muuta ja parempaan suuntaan.
Minuun taas vetoaa juuri tuo vapaaehtoistyön ihanne siellä, ettei odoteta että valtio hoitaa kaiken. Ja viihtyisin ehkä hyvinkin tuossa työkulttuurissa, koska työ on nytkin elämäni melkein ainut sosiaalinen sisältö. (Enkä tee todellakaan mitään hyväpalkkaista asiantuntijatyötä, vaan minimipalkalla palvelutyötä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pääsit sinne? Itsekin haluaisin.
Postimyyntivaimoksi mars!
Minäkin tahtoisin sinne, mutta en kenenkään vaimoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Olin puoli vuotta töissä jenkeissä oman alani huippupaikassa. Tuotahan se siellä täsmälleen on. Töissä ollaan AINA. Siellä tosin voidaan olla väljemmin, ja työpaikalla vietetään ties mitä kissanristiäisiä työporukan kanssa työajalla, mutta kulttuuriin ei kuulu että tekisi töitä ”vain” 9-17. Kilpailu on niin ankaraa ja kaikki siellä ovat kasvaneet siihen jo pikkulapsesta lähtien, että monien sikäläisten on vaikea nähdä edes mitään vapaa-ajan harrastusta pelkkänä ajanvietteenä tai hauskanpitona. Kaikesta pitää olla jotain hyötyä. Ja tosiaan vähän väliä on näin kampanjoita, että jokaisen kuukauden toisena torstaina koko työporukan odotetaan olevan työpaikalla jo kello 4 ja lähtevän laittavan ruokaa paikalliseen hyväntekeväisyysyhdistykseen. Eihän se nyt suorastaan ole mitään paha tavoite, mutta jotenkin suomalaisesta perspektiivistä tuntuu niin hullulta että mieluummin hyväpalkkaiset ylitöitä paiskivat ihmiset paiskivat vielä lisää ylitöitä hyväntekeväisyyteen kuin että kodittomille tarjottaisiin ruokaa verovaroin.
Lomathan ovat vuosittain 1-2 viikkoa. Opiskelun ja töiden perässä mantereen toiselle puolelle muuttanut työntekijä voi ehkä siis vain kerran vuodessa matkustaa kotiseudulleen vanhempiaan tapaamaan. Siinä se loma sitten meneekin, ei mitään rentoutumista eikä mökkeilyä koskaan. Kasvavat lapset katselevat tätä vierestä ja oppivat nopeasti, että eivät ole minkään arvoisia. Koska kaikkea mitataan rahassa. Siellä tosiaankin ihmiset käyttävät tällaista ilmaisua kuin ”I’m worth half million”. He viittaavat tällä täsmälleen siihen summaan, miten paljon heillä on omaisuutta velat pois luettuna.
Lyhyesti sanottuna tuo ei ole minusta onnellisten ja vapaiden ihmisten maa. Yhdenlaista orjuutta se on, ja kansalaiset pitävät sitä omana vikanaan. Kyllä pohjoismaiset yhteiskunnat ovat ihan jotain muuta ja parempaan suuntaan.
Minuun taas vetoaa juuri tuo vapaaehtoistyön ihanne siellä, ettei odoteta että valtio hoitaa kaiken. Ja viihtyisin ehkä hyvinkin tuossa työkulttuurissa, koska työ on nytkin elämäni melkein ainut sosiaalinen sisältö. (Enkä tee todellakaan mitään hyväpalkkaista asiantuntijatyötä, vaan minimipalkalla palvelutyötä).
Jenkeissä vaan se minipalkkainen palvelutyö ei sua elättäisi vaan tekisit kahta tai kolmea työtä. Siltikään et tienaisi tarpeeksi.
Älä vertaa omaa alaasi ap:n hyväpalkkaiseen työhön. Matalapalkka-alalla olisit pulassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan oikein ymmärtänyt amerikkalaista unelmaa, jossa arvostetaan rahaa ja hienoja tavaroita todella paljon, mutta niiden hankkimiseksi ollaan koko ajan töissä, eikä elintasosta nauttimiseen jää aikaa.
Jatkan vielä, että voisin ymmärtää jos töitä tehtäisiin hullulla tahdilla tietyn aikaa, tarkoituksena sitten eläköityä aikaisin nauttimaan hankitusta elintasosta. Mutta siellähän ihmiset painavat töitä vielä eläkeiässäkin, tai vähintään hääräävät joidenkin vapaaehtoisprojektien kanssa. Puuttuuko heiltä kokonaan mukavuudenhalu, vai onko arvostuksen hankkiminen näkyvillä saavutuksilla vain niin tärkeää, että ohittaa kaikki muut tarpeet?
Tai sitten työn teostakin voi nauttia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Olin puoli vuotta töissä jenkeissä oman alani huippupaikassa. Tuotahan se siellä täsmälleen on. Töissä ollaan AINA. Siellä tosin voidaan olla väljemmin, ja työpaikalla vietetään ties mitä kissanristiäisiä työporukan kanssa työajalla, mutta kulttuuriin ei kuulu että tekisi töitä ”vain” 9-17. Kilpailu on niin ankaraa ja kaikki siellä ovat kasvaneet siihen jo pikkulapsesta lähtien, että monien sikäläisten on vaikea nähdä edes mitään vapaa-ajan harrastusta pelkkänä ajanvietteenä tai hauskanpitona. Kaikesta pitää olla jotain hyötyä. Ja tosiaan vähän väliä on näin kampanjoita, että jokaisen kuukauden toisena torstaina koko työporukan odotetaan olevan työpaikalla jo kello 4 ja lähtevän laittavan ruokaa paikalliseen hyväntekeväisyysyhdistykseen. Eihän se nyt suorastaan ole mitään paha tavoite, mutta jotenkin suomalaisesta perspektiivistä tuntuu niin hullulta että mieluummin hyväpalkkaiset ylitöitä paiskivat ihmiset paiskivat vielä lisää ylitöitä hyväntekeväisyyteen kuin että kodittomille tarjottaisiin ruokaa verovaroin.
Lomathan ovat vuosittain 1-2 viikkoa. Opiskelun ja töiden perässä mantereen toiselle puolelle muuttanut työntekijä voi ehkä siis vain kerran vuodessa matkustaa kotiseudulleen vanhempiaan tapaamaan. Siinä se loma sitten meneekin, ei mitään rentoutumista eikä mökkeilyä koskaan. Kasvavat lapset katselevat tätä vierestä ja oppivat nopeasti, että eivät ole minkään arvoisia. Koska kaikkea mitataan rahassa. Siellä tosiaankin ihmiset käyttävät tällaista ilmaisua kuin ”I’m worth half million”. He viittaavat tällä täsmälleen siihen summaan, miten paljon heillä on omaisuutta velat pois luettuna.
Lyhyesti sanottuna tuo ei ole minusta onnellisten ja vapaiden ihmisten maa. Yhdenlaista orjuutta se on, ja kansalaiset pitävät sitä omana vikanaan. Kyllä pohjoismaiset yhteiskunnat ovat ihan jotain muuta ja parempaan suuntaan.
Minuun taas vetoaa juuri tuo vapaaehtoistyön ihanne siellä, ettei odoteta että valtio hoitaa kaiken. Ja viihtyisin ehkä hyvinkin tuossa työkulttuurissa, koska työ on nytkin elämäni melkein ainut sosiaalinen sisältö. (Enkä tee todellakaan mitään hyväpalkkaista asiantuntijatyötä, vaan minimipalkalla palvelutyötä).
Jenkeissä vaan se minipalkkainen palvelutyö ei sua elättäisi vaan tekisit kahta tai kolmea työtä. Siltikään et tienaisi tarpeeksi.
Älä vertaa omaa alaasi ap:n hyväpalkkaiseen työhön. Matalapalkka-alalla olisit pulassa.
Tiedän erittäin hyvin että matalapalkka-alalla olisi vaikeaa, enkä sitä siellä tekisi. Lähinnä liittojen puutteellisen toiminnan takia, olisi koko ajan työnantajan mielivallan armoilla. Voisi saada potkut koska vaan, ja toki monta työtä oltava. Minulla on myös yliopistokoulutus, mutta en usko että saisin sillä mitenkään työtä tuolta. Ajatusleikistä kysymys.
Asuimme 2 vuotta Aasiassa miehen työn vuoksi. Työ oli tosi kiinnostavaa ja hän oppi valtavasti uutta, mutta laskeskeltiin, että LYHYIN työviikko tuona aika oli oli 90h. Lienee turhaa sanoa, miksi palasimme Eurooppaan... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pääsit sinne? Itsekin haluaisin.
Postimyyntivaimoksi mars!
Ei, haluan naimisiin rakkaudesta.
Käy lomalla siellä. Jos olet tavallinen suomalainen nainen, rakastut kyllä matkallasi.
Miksi pitää olla tavallinen? Miten se siihen vaikuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan ihmettelin, kun amerikkalaista työkaveria oli vaikea saada kiinni. Lopulta selvisi, että heillä on lomia yhtä paljon meillä ja niitä pidetään vapaasti ympäri vuoden. Lisäksi päälle tulee yleiset vapaapäivät. Eli ei ainakaan kaikilla ole surkeat työehdot. Jenkkifirma kyseeessä.
Jenkeissä valtiolla työskentelevillä on kuulemma viiden viikon vuosiloma, eli sillä sektorilla mennään samalla systeemillä kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Olin puoli vuotta töissä jenkeissä oman alani huippupaikassa. Tuotahan se siellä täsmälleen on. Töissä ollaan AINA. Siellä tosin voidaan olla väljemmin, ja työpaikalla vietetään ties mitä kissanristiäisiä työporukan kanssa työajalla, mutta kulttuuriin ei kuulu että tekisi töitä ”vain” 9-17. Kilpailu on niin ankaraa ja kaikki siellä ovat kasvaneet siihen jo pikkulapsesta lähtien, että monien sikäläisten on vaikea nähdä edes mitään vapaa-ajan harrastusta pelkkänä ajanvietteenä tai hauskanpitona. Kaikesta pitää olla jotain hyötyä. Ja tosiaan vähän väliä on näin kampanjoita, että jokaisen kuukauden toisena torstaina koko työporukan odotetaan olevan työpaikalla jo kello 4 ja lähtevän laittavan ruokaa paikalliseen hyväntekeväisyysyhdistykseen. Eihän se nyt suorastaan ole mitään paha tavoite, mutta jotenkin suomalaisesta perspektiivistä tuntuu niin hullulta että mieluummin hyväpalkkaiset ylitöitä paiskivat ihmiset paiskivat vielä lisää ylitöitä hyväntekeväisyyteen kuin että kodittomille tarjottaisiin ruokaa verovaroin.
Lomathan ovat vuosittain 1-2 viikkoa. Opiskelun ja töiden perässä mantereen toiselle puolelle muuttanut työntekijä voi ehkä siis vain kerran vuodessa matkustaa kotiseudulleen vanhempiaan tapaamaan. Siinä se loma sitten meneekin, ei mitään rentoutumista eikä mökkeilyä koskaan. Kasvavat lapset katselevat tätä vierestä ja oppivat nopeasti, että eivät ole minkään arvoisia. Koska kaikkea mitataan rahassa. Siellä tosiaankin ihmiset käyttävät tällaista ilmaisua kuin ”I’m worth half million”. He viittaavat tällä täsmälleen siihen summaan, miten paljon heillä on omaisuutta velat pois luettuna.
Lyhyesti sanottuna tuo ei ole minusta onnellisten ja vapaiden ihmisten maa. Yhdenlaista orjuutta se on, ja kansalaiset pitävät sitä omana vikanaan. Kyllä pohjoismaiset yhteiskunnat ovat ihan jotain muuta ja parempaan suuntaan.
Minuun taas vetoaa juuri tuo vapaaehtoistyön ihanne siellä, ettei odoteta että valtio hoitaa kaiken. Ja viihtyisin ehkä hyvinkin tuossa työkulttuurissa, koska työ on nytkin elämäni melkein ainut sosiaalinen sisältö. (Enkä tee todellakaan mitään hyväpalkkaista asiantuntijatyötä, vaan minimipalkalla palvelutyötä).
Jenkeissä vaan se minipalkkainen palvelutyö ei sua elättäisi vaan tekisit kahta tai kolmea työtä. Siltikään et tienaisi tarpeeksi.
Älä vertaa omaa alaasi ap:n hyväpalkkaiseen työhön. Matalapalkka-alalla olisit pulassa.
Tiedän erittäin hyvin että matalapalkka-alalla olisi vaikeaa, enkä sitä siellä tekisi. Lähinnä liittojen puutteellisen toiminnan takia, olisi koko ajan työnantajan mielivallan armoilla. Voisi saada potkut koska vaan, ja toki monta työtä oltava. Minulla on myös yliopistokoulutus, mutta en usko että saisin sillä mitenkään työtä tuolta. Ajatusleikistä kysymys.
Jenkeissä voi potkut saada milloin tahansa ainakin yksityisellä sektorilla, ei se koulutuksen tasosta ole kiinni. Pomo vain ilmoittaa sinulle, että sinut on irtisanottu ja sitten sinulla on 15 min. aikaa siivota pöytäsi.
Vierailija kirjoitti:
USA on kuitenkin niin valtava maa että kai siellä on alueellisia eroja? Otetaanko esim. etelävaltioissa rennommin?
En tiedä, mutta luulisin, että tämä on pikemminkin alakohtaista.
Vierailija kirjoitti:
Amerikassa kunnianhimoiset ihmiset eivät jää eläkkeelle varhain, vaikka olisi varaa. Siskoni mies on menestyvä urakoitsija 69 v. Jatkaa töitä, koska on kivaa kartuttaa merkkikello- ja auto kokoelmia.
Myös oma ja vaimon ( sisareni) sairauseläke tulee kalliiksi.
65 vuotiaana paasee Medicaren piiriin, ei tarvitse maksaa kallita sairauselakkeita.
Hyvä, että päätit varjella itseäsi. Teit oikein. Tutkitusti 55 h/vko altistaa jo uuumukselle selvästi.
Olen tehnyt ihan Suomessa km. 60-65 tunnin työviikkoa, enkä voi sitä suositella. Valitettavasti vei kymmenkunta vuotta, että tuli se rehellinen burn out. Jälkikäteen ajatellen olen ollut väsynyt ja ylikierroksilla koko tuon ajan, mutta kynnys ylittyi lopulta parin kk:n yli 70 h/vko putkella. Nyt on erikseen pitänyt opetella rentoutumaan ja myös pitämään yhteyttä kavereihin, sillä jatkuva kiire sysää myös elämän tärkeät asiat sivuun. Vaikeaa oppia vuosien jälkeen, mikä taas minusta tuntuu siltä, että olen hukannut tärkeän taidon.
Omaan pysähdykseeni ajoivat pienet lapset. Onneksi ymmärsin edes tässä kohti, että on aika mennä lääkäriin, kun ei meinaa jaksaa ärtymättä suloisia lapsiaan lyhyttäkään aikaa ja kaikki tuntuu harmaalta. Rytmihäiriöt ja uniongelmat olin sivuuttanut mutta lapset herättivät huomaamaan, että on aika hidastaa. Oli viime hetkiä pysähtyä, ja nyt opettelen tiukemmaksi ein sanojaksi ja vaihdan työpaikkaa, jollei se riitä. Ja priorisoin elämäni tärkeät asiat.
Niin, kaikki on suhteellista. Kun itsellä on kiire, kahvi napataan lennossa matkaan ja lounastauko kestää alle 10 minuuttia mukaanlukien ruoan lämmitys mikrossa. Ulkomaalaiset työntekijät tekevät säännöllisesti paljon pidempiä päiviä, mutta lätisevät taukohuoneessa minimissään pari tuntia.