Muita oikeasti rumia?
Onko muita naisia jotka ovat oikeasti todella epäviehättävän näköisiä? Vaikuttaako asia itsetuntoonne ja yleiseen olemiseen?
Olen kolmekymppinen, naimisissa oleva perheenäiti ja myöntää täytyy, että olen ulkonäöltäni ruma. Omaan sellaisia ulkoisia piirteitä joita yleisesti pidetään epäviehättävänä. Kengänkokoni on 42, olen muutenkin suurikokoinen ja kasvoissani on jo pari syvää ilmeryppyä. En jaksa juuri meikata, arkena pelkkä ripsiväri ja sävytetty päivävoide. Välillä olen yrittänyt kunnostautua tässä asiassa, mutta palaan yleensä tuohon koska tunnen oloni oudoksi meikeissä.
Olen harkinnut ripsienpidennyksiä ja muita muodikkaita ehostuksia, mutta olen lopulta liian mukavuudenhaluinen enkä halua liimoja silmiini tai muovia kynsiini, vaikka ne taitavasti tehtynä kauniilta näyttävätkin. Olen toisaalta myös liian pihi.
Ihmettelen että mieheni haluaa olla kanssani, vaikka varmasti saisi jonkun kauniimman. Hän on tavanomainen duunarimies, mutta sillä komealla tavalla jota naiset yleensä ihailevat. Mieheni on kaikinpuolin ihannekumppani, mutta en voi olla ihmettelemättä miksi hän on kanssani.
Hullua ajatella näin, tiedän.
Kommentit (133)
Minulla on todella pahoja ongelmia ulkonäköni kanssa. Olen toden totta ulkonäkörajoitteinen eli ns. ruma.
Pääni on suhteettoman suuri ja turvonneen oloinen. Silmät harmaat, syvällä päässä ja kaukana toisistaan. Lisäksi vielä eri korkeudella, miten se on edes mahdollista?? Hiukset ohuet ja heikkolaatuiset. Toinen korva toista isompi, molemmat höröttävät ja ovat usein tulipunaiset. Naama siis kaikkiaan toispuoleinen, tämän näkee myös silmälaseista, jotka ovat tämän vuoksi aina vinossa. Samoin nenä, joka muistuttaa perunaa. Isot ihohuokoset, iho muuten taikinamainen. Aknearpia. Ihottumaa. Hampaat huonolaatuiset, pienet, tummankeltaiset. Suu lyhyt ja ohut viiva, ylähuuli olematon. Kuoppa leuassa. Kaula ja niska lyhyt ja paksu. Hartiat leveät, kädet älyttömän pitkät orankikädet muuhun kroppaan verrattuna - sen sijaan sormet ovat lyhyet ja paksut. Pitkä selkä. Lyhyet jalat, lättäjalat. Rasva kerääntyy aina vyötärölle. Runsaasti erivärisiä luomia ja patteja. Jaloissa ja vartalossa kasvaa mustaa karvaa, varpaita myöden. Ukkovarpaat omituiset sisäänpäin kääntyneet. Eritän pahaa hajua, ummehtunutta, haisen kuin mädäntyneitä perunoita sisältävä maakellari. Eritän tolkuttomat määrät myös kaikenlaisia eritteitä: vaikkua, limaa nenästä, talipalloja ihohuokosista, mätää finneistä.
Mitäs muuta? Henki haisee, ääneni on ruma - tukkoinen, nasaali. Kurkkuni kuivuu usein ja siitä kuuluu tällöin tahattomasti kurahtelevia ääniä. Ryhti on melko huono.
Aika huonot kortit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi rumilus. Kroppa on ihan ok, mutta naama on jättimäinen ja omituisen taikinainen. Ihoa ja lihaa kahteen päähän. Pidän itseni inhimillisenä olemalla siisti ja huoliteltu. Nätiksi en tule koskaan, mutta onneksi on muuta mielekästä elämässä!
Minua on muuten kutsuttu useamman kerran Kathy Batesin näköiseksi :D
No ei tuo Kathy Bates mun mielestä mikään rumilus ole, ihan normaalin näköinen ja tavallinen.
Oikeastihan 90% ihmisistä on sellaisia hyvin tavallisen ja mitäänsanomattoman näköisiä. Sit noin 9% huomattavan hyvännäköisiä ja se 1% joka jää jäljelle, on sellaisia, joilla on ihan selkeästi jotain esim. epämuodostumia, vammoja, arpia, jne. Mutta eivät sellaisetkaan ihmiset välttämättä rumia ole, he vain poikkeavat ulkonäöltään siitä "normaalinnnäköisestä" valtaosasta jonkun erilaisen piirteen vuoksi.
Ulkonäköasiat on makuasioita, joku on toisen mielestä kaunis ja toisen mielestä ei, ei niistä voi kiistellä. Ei siinäkään mielessä, että jos itse todella koet itsesi rumaksi, niin ei mun kannata alkaa väittämään vastaan, vaikka olisinkin eri mieltä, ei ne sun omat kauneusihanteet siitä miksikään muutu. Mutta muista sä rumaksi itsesi kokeva tämä myös omalta puoleltasi; et näytä kaikkien muiden silmissä niin rumalta kuin omissasi.
Ja vaikka täällä on alapeukutettu monia sellaisia vastauksia, niin totuushan niissä piilee, että vaikket olisi missiainesta niin voit olla ihan kelvollisen näköinen kun pukeudut itsellesi sopiviin vaatteisiin ja huolehdit itsestäsi etkä häpeile itseäsi jatkuvasti.
Mä taas ihmettelen sellaisten ”rumuuden kriteerien” listaamista, mihin voisi kohtuullisilla kustannuksilla itse vaikuttaa, kuten esim. akne, jota voidaan lääkkeillä hoitaa (unohtakaa kosmetologi), tai kasvojen luomet tms. patit jotka voisi laserilla poistattaa, hampaat joita voidaan korjata/valkaista, hiusten kuntoa syömällä oikein parantaa jne. En myöskään tiedä ainuttakaan ihmistä, jota kauniisti toteutettu meikki olisi entisestään rumentanut.
Persona grata kirjoitti:
Mä taas ihmettelen sellaisten ”rumuuden kriteerien” listaamista, mihin voisi kohtuullisilla kustannuksilla itse vaikuttaa, kuten esim. akne, jota voidaan lääkkeillä hoitaa (unohtakaa kosmetologi), tai kasvojen luomet tms. patit jotka voisi laserilla poistattaa, hampaat joita voidaan korjata/valkaista, hiusten kuntoa syömällä oikein parantaa jne. En myöskään tiedä ainuttakaan ihmistä, jota kauniisti toteutettu meikki olisi entisestään rumentanut.
Raha.
Esimerkkinä: Jos henkilön hammasluu on kovin keltainen, valkaisu ei ole mikään yksinkertainen juttu. Itse olen jo vuosia vaalennuttanut hampaitani, mutta edelleen ne ovat kellertävät ja suuhygienistin arvion mukaan lisävaalentaminen maksaisi n 600 e koska vaatii useamman hoitokerran. Valkaisu myös vaatii ylläpitoa, sillä hammasluu kellertyy jatkuvasti takaisin päin.
Luomet on toinen asia, niidenkin poistaminen maksaa satasia ja jos ihmisellä on paljon luomia homma on kallista. Julkisterveydenhuollossa luomia ei poisteta ns. huvin vuoksi ja poistetuista luomista voi jäädä rumakin arpi.
Tässä vain muutama esimerkki. Jos ihmisessä on roppakaupalla vikoja, joiden korjaaminen on teoriassa mahdollista, mutta maksaa, voi loppulaskun summa olla yhtäkkiä todella suuri ja tuntua turhauttavalta panostukselta jos runko johon remonttia tehdään on perustavanlaatuisesti keturallaan. Lada joka on pesty ja puunattu on silti Lada, eli ehkä valtavien panostusten ja vaivan näkeminen tuntuu monesta monipuolisesti rumasta turhalta.
Ajatelkaa jos luolamiehet olisi ihmisiä niin sitten rumat ihmiset voisivat verrata itseään niihin ja tuntee olevansa "ainakin tota komeempi" problem solvet. Eiks jee?
Vanha viisaus vaimon valinnasta:
"Ota kaunis, et saa pitää,
ota ruma, lapset pelkää,
ota iso, saat selkään..."
En muistakaan, miten jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt miksi aina sanotaan että rumaksi itsensä koskevalla ihmisellä on huono itsetunto. Miksi pitäisi kokea itsensä kauniiksi jos ei sitä ole? Eikö se ole itsepetosta?
Olen pitkä ja harteikas, vartalonmuoto vähän samanlainen kun temppareissa Vilmalla, mutta iho ruma ja joka paikka roikkuu.
Otsassa syviä ryppyjä, kaksoisleukakin löytyy. Suuret jalat ja kädet.
Minulla ei mielestäni ole huono itsetunto, mutta totean vain faktat jotka kuka tahansa näkee.
Juuri näin, jos ihminen on oikeasti ruma niin kyllähän se aiheuttaa huonoa itsetuntoa, ei se toisinpäin mene että huono itsetunto jotenkin rumentaisi fyysisesti.
Joillekin ihmisille tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa hyväksyä, että osa ihmisistä on ihan oikeasti ja objektiivisestikin rumia, kun ajatellaan ihan raa'asti estetiikan pohjalta, eikä sotketa mitään hyväntuulisuuden ja sisäisen kauneuden lässytystä siihen. Eivätkö jotkut kerta kaikkiaan suostu hyväksymään raakoja tosiasioita? Toki pientä vaihtelua on makuasioissa, mutta kyllä suuremmat linjat ovat ihan yleismaailmallisia.
Vierailija kirjoitti:
Olenkohan mä ruma, jos mua haukuttiin peruskoulussa lehmäksi, huudeltiin hyi v*ttua, ja sitä etten koskaan saisi miestä. Nyt kun olen päässyt peruskoulusta ja aloin meikkaamaan kevyesti, niin mua on kehuttu kasvotusten monesti kauniiksi ja nukeksi aina välillä. Mutta kyllä jotkut on sanoneet että olen sievä ilman meikkiäkin. Itse en oikein osaa sanoa minkälainen olen.
T. 17v
Vaikea sanoa, kun nuorten tyttöjen kesken voi yhtä hyvin olla kyse myös kateudesta joka aiheuttaa saman tyyppistä reaktiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
millainen on epäsymmetrinen naama, mietin että itselläni on varmaan sellainen. :(
No siis kyllä kaikilla tietenkin on vähän epäsymmetriaa. Mutta niinhän sitä sanotaan, että maailman kauneimmat naiset ovat niitä joiden kasvot ovat mahdollisimman symmetriset.
Voi olla. Mutta esimerkiksi monella yleisesti kauniina pidetyllä naisnäyttelijällä on epäsymmetriset kasvot. Symmetria ei mielestäni kerro mitään kauneudesta / rumuudesta. Ainoastaan siitä, ovatko kasvot symmetriset.
Samaa mieltä. Symmetrisetkin kasvot voivat olla kaikkea muuta kuin kauniit. Ja monella kauniilla taas on epäsymmetriset kasvot.
Kenenkään kasvot eivät ole täysin symmetriset, mutta kauniilla pidetyillä ihmisillä ne ovat sellaiset hyvin pitkälti. Kovin erottuva epäsymmetria harvemmin on kaunista. Kyse on toki muistakin mittasuhteista ja asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen että jos näkisin todellisuudessa nämä ihmiset, jotka täällä kertovat olevansa rumia, ei heistä yksikään olisi sellainen.
Tulin av:lle viime syksynä, ja jo silloin sama Ap samoine kuvauksineen kuvaili rumuuttaan. Yhteen vastasinkin, sanoin jotain myönteistä. Sitten nämä alkoivat toistua. Kasvonpiirteitä kuvailtiin suht samoin. Yhdessä Ap sanoi myöhemmin ketjussa että USA:ssa bussissa oli hänet sekoitettu Mandy Mooreen, pistäkääpä googleen tämä filmitähti-laulaja, jos ette tiedä muuten.
Eli pelkkä provohan tämä on. Pikkuisen muunnellaan. En ymmärrä, mitä aloittaja saa tästä. Varmaan tämäkin vastaukseni antaa hänelle jotain kicksejä? Ole hyvä.
Ap:n todellisuudesta en tiedä, mutta olen yksi kommentoijista ja mulle on tultu ihan päin naamaa kadulla sanomaan, että ”hyi v*ttu” tai joskus joku äijä kommentoi, että pussi päässä voisin kelvata johonkin. Eli tuskin olisin saanut tällaisia kommentteja, ellen oikeasti olisi ruma.
Minäkin olen saanut tällaisia kommentteja koko elämäni ajan. Viimeksi noin kuukausi sitten random mies kadulla haukkui minut pystyyn. Mies tosin oli sekaisin kuin seinäkello, mutta ei se asiaa mihinkään muuta, että häneltä nyt vaan puuttui estot sanoa ääneen se mitä kaikki muutkin ajattelevat. Koko elämä näitä herjauksia on kuultu ja lapsetkin tuijottavat.
Itse en kyllä osaisi eritellä vikojani ja virheitäni kuten muut edellä. Välttelen peilejä ja valokuvia, olen aina vältellyt. Hississä katson lattiaan. En halua kohdata rumuuttani, on helpompaa sietää itseä kun ei oikein tarkalleen edes tiedä miltä oma kuori näyttää. Sen tiedän, että käteni ja jalkani ovat kauheat: ihoni on todella ohut ja vaalea, joten isot siniset suonet näkyvät ja tuntuvat kaikkialta ja aivan etenkin kropan äärialueilla selvästi läpi. Käteni ovatkin aina olleet kuin vanhalla mummolla ja nuorempana häpesin ja piilottelin niitä hullun lailla, enää en jaksa.
Teen sen mitä pystyn, eli pukeudun nätisti ja laitan ripsiväriä ja pidän tukan pitkänä. Muulle en vain mahda mitään. Parisuhteesta en ole kiinnostunut, en kykenisi asettumaan kenenkään suoralle arvostelulle ja jatkuvalle arvioinnille niin alttiiksi, joten se, ettei kukaan koskaan ikinä milloinkaan ole lähestynyt minua, ei ole haitannut. Minulla on paljon ystäviä, minua pidetään mukavana, teen tärkeää työtä ja olen siinä tosi hyvä. Jos nyt ulkonäöllisesti en vastaa yleisiin ihanteisiin niin se on lopulta aika pientä.
Hyvässä parisuhteessa et ole minkään jatkuvan arvioinnin alaisena, riittää että läpäiset "alkutarkastuksen", eli olet kumppanini mielestä riittävän viehättävä jotta hän näkee sinut mahdollisena romanttisena kohteena. Sitten kun suhde vanhenee, niin ihmisetkin vanhenevat eikä kukaan oleta että pysyisit samana loppuikäsi.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ruma, on aknearpia jäänyt, hampaat on vinot, tosin olen ottanut muovipaikan siihen rakoon mikä on etuhampaitten välissä.
Yhtä asiaa oon ihmetellyt. Miksi mun aviomieheni sanoo mua aina kauniiksi, vaikka tiedän etten oo.
Joskus mietin, kun hän puhuu niin kauniisti, että hän ei tarkoita sitä, vaan sanoo vaan sen takia, kun tietää että itselläni on huono itsetunto.Esim. Mulla on reisiin tullut selluliittia, rinnat on pienet, ja pyllykään ei ole sellainen kuin toivoisin.
Ja näitä mies sanoo ihaniksi, sanoo seksipepuksi ym...
Miten on mahdollista, että joku oikeasti tykkäisi mun vartalosta ja naamasta, jos minäkään en pysty tykkäämään...
Seksiäkin haluaa paljon enemmän kuin minä.
Kyllä se kuule vain on mahdollista. Miehesi ilmeisesti rakastaa sinua oikeasti ja silloinhan toinen näyttää muutenkin paremmalta kuin neutraalissa tilanteessa. Voi olla myös, että olet itseäsi kohtaan turhankin ankara eikä tilanne ole ihan niin paha kuin kuvittelet.
Monet ovat sanoneet, että minua on vaikea lähestyä. Lisäksi olen jotenkin creepy.
Luulisin siis, että olen melko ruma.