Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muita oikeasti rumia?

Vierailija
24.04.2019 |

Onko muita naisia jotka ovat oikeasti todella epäviehättävän näköisiä? Vaikuttaako asia itsetuntoonne ja yleiseen olemiseen?
Olen kolmekymppinen, naimisissa oleva perheenäiti ja myöntää täytyy, että olen ulkonäöltäni ruma. Omaan sellaisia ulkoisia piirteitä joita yleisesti pidetään epäviehättävänä. Kengänkokoni on 42, olen muutenkin suurikokoinen ja kasvoissani on jo pari syvää ilmeryppyä. En jaksa juuri meikata, arkena pelkkä ripsiväri ja sävytetty päivävoide. Välillä olen yrittänyt kunnostautua tässä asiassa, mutta palaan yleensä tuohon koska tunnen oloni oudoksi meikeissä.
Olen harkinnut ripsienpidennyksiä ja muita muodikkaita ehostuksia, mutta olen lopulta liian mukavuudenhaluinen enkä halua liimoja silmiini tai muovia kynsiini, vaikka ne taitavasti tehtynä kauniilta näyttävätkin. Olen toisaalta myös liian pihi.

Ihmettelen että mieheni haluaa olla kanssani, vaikka varmasti saisi jonkun kauniimman. Hän on tavanomainen duunarimies, mutta sillä komealla tavalla jota naiset yleensä ihailevat. Mieheni on kaikinpuolin ihannekumppani, mutta en voi olla ihmettelemättä miksi hän on kanssani.

Hullua ajatella näin, tiedän.

Kommentit (133)

Vierailija
101/133 |
25.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastenmielistä miten moni ketjuun vastanneista on parisuhteessa tai ylimielisesti toteaa että vientiä olisi muttei suhteet kiinnosta.

Ette te oikeasti ole rumia, eikä ole ap:kaan.

Vierailija
102/133 |
25.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oon tosi maalaisen juntin näköinen, enkä saa juuri ehdotuksia kuin "amerikkalaisilta sotilailta" (keitä lie oikeasti) Instagramissa :D ei kai siinä, hupinsa niilläkin. Valokuvissa en mielelläni poseeraa, mutta muuten vietän ihan normaalia elämää :P

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/133 |
25.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä. Oon teini-ikäinen, ja oikeasti ruma. Tän takia uskon et syy siihen miks mulla ei oo ollu kavereita oikeestaan koskaan. Laatikkomainen pää, iso otsa, iso nenä, silmät väsyneet ja luomet isot, todella pieni suu ja huulet.... hampaat sentään on ihan kivan muotoset, vaikka muuten paskassa kunnossa ovatkin.

Kroppa on aivan järkyttävä myös. 160cm, uskomattoman lyhyet jalat ja paksut reidet, mahaa vähän. Vaikka minkä teen niin en laihdu, kaiken oon yrittäny ja tälläkin hetkellä laihdutan. Ulkonäköni takia pyörii paljon itsetuhosia ajatuksia, lähes kokoajan.

Vierailija
104/133 |
25.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yks miesystävä vähän aikaa (kun sitten pani mun kaveria) sanoi että:Oho sullahan on oikeen kuulantyöntäjän reidet!.

Olin silloin 20v.

Vierailija
105/133 |
25.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen että jos näkisin todellisuudessa nämä ihmiset, jotka täällä kertovat olevansa rumia, ei heistä yksikään olisi sellainen.

Tulin av:lle viime syksynä, ja jo silloin sama Ap samoine kuvauksineen kuvaili rumuuttaan. Yhteen vastasinkin, sanoin jotain myönteistä. Sitten nämä alkoivat toistua. Kasvonpiirteitä kuvailtiin suht samoin. Yhdessä Ap sanoi myöhemmin ketjussa että USA:ssa bussissa oli hänet sekoitettu Mandy Mooreen, pistäkääpä googleen tämä filmitähti-laulaja, jos ette tiedä muuten. 

Eli pelkkä provohan tämä on. Pikkuisen muunnellaan. En ymmärrä, mitä aloittaja saa tästä. Varmaan tämäkin vastaukseni antaa hänelle jotain kicksejä? Ole hyvä. 

Tässä ketjussa on eri ap. Mä kirjoitin tuon viestin taannoin, johon siis viittaat. Olen siis myöskin ruma ja olin juuri tulossa kommentoimaan ketjuun.

Joissain maissa lihavan valkoisen ihmisen kanssa oleminen kuvassa tuottaa onnea. 

T. USA:ssa Mandy Mooreksi luultu

P.S. Ollessani lomamatkalla Intiassa muutama vuosi sitten monet tuntemattomat ihmiset halusivat kanssani samaan kuvaan -- syytä en edelleenkään tiedä. Siis tulivat innoissaan/tohkeissaan luokseni ja halusivat kuvata itsensä/perheensä kanssani. :D Olin retkillä siellä isomman porukan kanssa ja vain mun kanssa halusivat kuvaan. Hassua; suostuin sinänsä niihin mukaan, mutta sekoittivatkohan hekin mut johonkin länkkärijulkkikseen (?).

Vierailija
106/133 |

Joissain maissa lihavan ihmisen kanssa kuvassa oleminen tuottaa hyvää onnea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/133 |

Milläköhän logiikalla olet muka ruma jos muistutat Mandy Moorea? Aloituksessa kysyttiin oikeasti rumia naisia, ei sellaisia jotka kuvittelee olevansa rumia tai joskus tuntevat itsensä rumaksi.

Vierailija
108/133 |
25.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä, naamassa on hyvää pelkästään kasvojen/pään muoto joka on sellaisen klassisen kaunis. Muuten kaikki piirteet ovat sellaisia ns. perinteisen rumia. Leveä nenä, ohuet huulet, raskaat silmäluomet. Olen kyllä alkanut säästämään yläluomileikkausta varten niin saisi edes "normaalit" silmät.

Sama! Niin vtuttavaa. Ja se että huulet ja silmät ovat pienet mutta tietenkin nenässä on sitten sitä kokoa mitä olisi pitänyt olla muissa kohdissa, huoh.

Jos mun ongelmat olisivat nuo, vaihtaisin oitis. 

Ai haluat pienen suun ja silmät ja ison nenän?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen ruma, on aknearpia jäänyt, hampaat on vinot, tosin olen ottanut muovipaikan siihen rakoon mikä on etuhampaitten välissä.

Yhtä asiaa oon ihmetellyt. Miksi mun aviomieheni sanoo mua aina kauniiksi, vaikka tiedän etten oo.

Joskus mietin, kun hän puhuu niin kauniisti, että hän ei tarkoita sitä, vaan sanoo vaan sen takia, kun tietää että itselläni on huono itsetunto.

Esim. Mulla on reisiin tullut selluliittia, rinnat on pienet, ja pyllykään ei ole sellainen kuin toivoisin.

Ja näitä mies sanoo ihaniksi, sanoo seksipepuksi ym...

Miten on mahdollista, että joku oikeasti tykkäisi mun vartalosta ja naamasta, jos minäkään en pysty tykkäämään...

Seksiäkin haluaa paljon enemmän kuin minä.

Vierailija
110/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi sitten ei-niin- viehättävillä naisilla on miehiä? Tiedän kaksi, molemmilla ylipainoa ja todella tavallisen näköisiä naisia. Rumiksi en halua kutsua ketään...

Molempia naisia muuten yhdistää rempseä luonne ja hyvä huumorintaju.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ruma, on aknearpia jäänyt, hampaat on vinot, tosin olen ottanut muovipaikan siihen rakoon mikä on etuhampaitten välissä.

Yhtä asiaa oon ihmetellyt. Miksi mun aviomieheni sanoo mua aina kauniiksi, vaikka tiedän etten oo.

Joskus mietin, kun hän puhuu niin kauniisti, että hän ei tarkoita sitä, vaan sanoo vaan sen takia, kun tietää että itselläni on huono itsetunto.

Esim. Mulla on reisiin tullut selluliittia, rinnat on pienet, ja pyllykään ei ole sellainen kuin toivoisin.

Ja näitä mies sanoo ihaniksi, sanoo seksipepuksi ym...

Miten on mahdollista, että joku oikeasti tykkäisi mun vartalosta ja naamasta, jos minäkään en pysty tykkäämään...

Seksiäkin haluaa paljon enemmän kuin minä.

Oon niiiiin ruma vaikka aviomieheni kehuu kauniiksi yhyy antakaa vertaistukea.

Hv.

Vierailija
112/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuplasilmäpussit, niin pahat että ensikohtaamisella usein kysellään huolista ja nukkumisesta. Sääli, koska silmät muuten olis isot ja kauniit. Pussien poisto n. 3000€, en taida tähän konkurssiin sijoittaa. Kasvojen toinen puoli huomattavasti alempana kuin toinen. Ei kunnollista leukaa. Epämääräinen sekaiho.

Ei vyötäröä, leveät lantion luut alkavat siitä mihin rintakehä loppuu ja väliin mahtuu hädin tuskin sormi. Syvät hipbdipit, eli kolot kohdalla jossa lantio loppuu ja reisi alkaa. Tästä ikuinen vyötärömakkara-vaikutelma vaikka painoindeksi 21 ja liikunta säännöllistä. Voimakkaat poikittaiset raskausarvet alaselässä nopeasta pituuskasvusta, ja tietysti nainen karvan alle 180 cm.

Kaarijalka ja sen aiheuttama vasaravarpaineen, ryhti-ja askelvirhe pihtipolvineen ja selkäkipuineen kaikkineen.

Jopa lääkäri kommentoinut kropastani sanoilla "miten tämä voi olla näin?" mutta koska mikään ei uhkaa henkeä ja terveyttä niin siinähän pyristelet. Lakkasin välittämästä 32- vuotiaana.

Näillä korteilla pelataan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä yksi rumilus. Kroppa on ihan ok, mutta naama on jättimäinen ja omituisen taikinainen. Ihoa ja lihaa kahteen päähän. Pidän itseni inhimillisenä olemalla siisti ja huoliteltu. Nätiksi en tule koskaan, mutta onneksi on muuta mielekästä elämässä!

Vierailija
114/133 |

Minua on muuten kutsuttu useamman kerran Kathy Batesin näköiseksi :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ruma, on aknearpia jäänyt, hampaat on vinot, tosin olen ottanut muovipaikan siihen rakoon mikä on etuhampaitten välissä.

Yhtä asiaa oon ihmetellyt. Miksi mun aviomieheni sanoo mua aina kauniiksi, vaikka tiedän etten oo.

Joskus mietin, kun hän puhuu niin kauniisti, että hän ei tarkoita sitä, vaan sanoo vaan sen takia, kun tietää että itselläni on huono itsetunto.

Esim. Mulla on reisiin tullut selluliittia, rinnat on pienet, ja pyllykään ei ole sellainen kuin toivoisin.

Ja näitä mies sanoo ihaniksi, sanoo seksipepuksi ym...

Miten on mahdollista, että joku oikeasti tykkäisi mun vartalosta ja naamasta, jos minäkään en pysty tykkäämään...

Seksiäkin haluaa paljon enemmän kuin minä.

Oon niiiiin ruma vaikka aviomieheni kehuu kauniiksi yhyy antakaa vertaistukea.

Hv.

Ehkä mä sittenkin olen kaunis jos kerta mies niin sanoo 😄 mutta peiliin katsoessa en näe kyllä mitään kaunista....

Vierailija
116/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ruma, on aknearpia jäänyt, hampaat on vinot, tosin olen ottanut muovipaikan siihen rakoon mikä on etuhampaitten välissä.

Yhtä asiaa oon ihmetellyt. Miksi mun aviomieheni sanoo mua aina kauniiksi, vaikka tiedän etten oo.

Joskus mietin, kun hän puhuu niin kauniisti, että hän ei tarkoita sitä, vaan sanoo vaan sen takia, kun tietää että itselläni on huono itsetunto.

Esim. Mulla on reisiin tullut selluliittia, rinnat on pienet, ja pyllykään ei ole sellainen kuin toivoisin.

Ja näitä mies sanoo ihaniksi, sanoo seksipepuksi ym...

Miten on mahdollista, että joku oikeasti tykkäisi mun vartalosta ja naamasta, jos minäkään en pysty tykkäämään...

Seksiäkin haluaa paljon enemmän kuin minä.

Oon niiiiin ruma vaikka aviomieheni kehuu kauniiksi yhyy antakaa vertaistukea.

Hv.

On kyllä oikeasti aika ahdistavaa yrittää rumana naisena elää parisuhteessa kun taustalla jäytää koko ajan epävarmuus ja ihmetys siitä miksi joku mies muka haluaa olla mun kanssa. Mahdolliset kehut tuntuu falskilta, vaikka toistaalta on mukavaa, että toinen haluaa olla kiltti. Ei tunnu kivalta joutua epäilemään olevansa vaan joku, johon on ehkä paramman puutteessa tyydytty ja joka jätetään paremman osuessa paikalle. Voiko ruma nainen olla ikinä palavan intohimon kohde?

Vierailija
117/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ruma, on aknearpia jäänyt, hampaat on vinot, tosin olen ottanut muovipaikan siihen rakoon mikä on etuhampaitten välissä.

Yhtä asiaa oon ihmetellyt. Miksi mun aviomieheni sanoo mua aina kauniiksi, vaikka tiedän etten oo.

Joskus mietin, kun hän puhuu niin kauniisti, että hän ei tarkoita sitä, vaan sanoo vaan sen takia, kun tietää että itselläni on huono itsetunto.

Esim. Mulla on reisiin tullut selluliittia, rinnat on pienet, ja pyllykään ei ole sellainen kuin toivoisin.

Ja näitä mies sanoo ihaniksi, sanoo seksipepuksi ym...

Miten on mahdollista, että joku oikeasti tykkäisi mun vartalosta ja naamasta, jos minäkään en pysty tykkäämään...

Seksiäkin haluaa paljon enemmän kuin minä.

Vaikka ei olisikaan mikään kedon kaunein kukka, niin yleensä rakastamastaan ihmisestä löytyy niitä kauniita asioita. Kyllä omaankin silmään yleisellä mittakaavalla ei niin komea mies alkaa näyttää todella hyvältä jos luonne on esimerkiksi mitä mahtavin ja on tietynlaista karismaa.

Vierailija
118/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuskin ap on yhtä hirveä kuin esim. Rosa Meriläinen. Rummo.

Vierailija
119/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuskin ap on yhtä hirveä kuin esim. Rosa Meriläinen. Rummo.

No ei Meriläinen mikään ruma ole, kyse lienee tässä kommentissa enempi hänen provosoivasta tyylistään ja sanomisistaan.

Vierailija
120/133 |
26.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehille kelpaa monenlaiset naiset, kyllä ongelma on ihan omassa päässä. Katsokaa ihmisiä nyt vaikka siellä prismassa, ihan tavalliset tallukat pariutuu. Jos on hyvä tyyppi niin varmasti saa seuraa. Tästä on eläviä esimerkkejä useita.